Uutiskatsaus 53/2020

1. Viikko 53

Otsikkona on tosiaankin ”Uutiskatsaus 53/2020”. Tämä on viikolla 53 ilmestyvä uutiskatsaus ja otsikon linkkijuttu on sopivasti viiden vuoden takaa, jolloin vuodessa oli edellisen kerran 53 viikkoa.
Jo koulussa on opetettu, että vuodessa on 52 viikkoa. Jos jakaa 365 seitsemällä, tulos on 52 – mutta jakojäännökseksi jää yksi, koska 52 kertaa 7 on 364. Tämä tarkoittaa sitä, että joka vuosi jää yksi päivä yli ja karkausvuosina kaksi. Näistä kertyy vähitellen ylimääräinen viikko viiden tai kuuden vuoden välein. Kalenteri toistuu täsmälleen samanlaisena 28 vuoden välein. Karkausvuosia on 28 vuoden jaksossa tasan seitsemän ja jokainen niistä alkaa eri viikonpäivänä. Muulloin kuin karkausvuosina tapahtuu kyllä useamminkin kuin joka 28. vuosi, että vuosi alkaa esim. maanantaina. Tämä sääntö pätee täsmällisesti vuosina 1901-2099. Ottakaa itse selvää miksi vuodet 1900 ja 2100 sekoittavat sitä.
Ylimääräisistä päivistä seuraa se, että joskus pitää lisätä viikko numero 53. Se, mihin tämä lisätään, on sopimuskysymys. Voitaisiin sopia esimerkiksi, että viikon pitää sijaita kokonaan joko vanhan vuoden tai uuden vuoden puolella. On kuitenkin päädytty tasapainoratkaisuun eli viikko katsotaan kuuluvaksi siihen vuoteen, jonka puolella enemmistö sen päivistä sijaitsee. Onneksi viikossa on pariton määrä päiviä, niin tämä sääntö toimii. Tästä seuraa yksinkertainen muistisääntö: vuoden ensimmäinen torstai sijaitsee aina viikolla 1.
Toisin ilmaisten: jos vuoden viimeinen päivä on ma, ti tai ke, eletään niiden aikana viikkoa 1. Jos taas vuoden viimeinen päivä on to, pe, la tai su, eletään viikkoa 52 (tai 53, kuten nyt). Tällöin viikon mahdolliset ylimääräiset päivät ovat seuraavan vuoden puolella, mutta viikolla 52 (tai 53).
53-viikkoinen vuosi osuu 28 vuoden sykliin täsmälleen viidesti. Neljästi vuoden viimeinen päivä on tällöin torstai. ”Harvinaisin” vuosi on sellainen, jolla on 53 viikkoa ja vuoden viimeinen päivä on perjantai eikä torstai, kuten normaalisti 53-viikkoisena vuonna. Tämä kummallisuus tapahtuu siis joka 28. vuosi. Edellisen kerran näin kävi 2004, joten seuraava vastaava vuosi koetaan 2032.


2. Normaalia uutisointia

Blaablaablaa ... Ali Shahriyar … jäkjäkjäk … kahdeksi vuodeksi vankeuteen … käläkäläkälä … pakottamisesta seksuaaliseen tekoon … päläpäläpälä … Helsingin hovioikeus kovensi tuomion … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on käytännössä joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


3. Poikkeavaa uutisointia

Oulun käräjäoikeus antoi tuomiot kahdelle veljekselle raiskaajan pahoinpitelystä. Sakkoja tuli toista tonnia, korvauksia ”uhrille” vajaa tonni ja oikeudenkäyntikuluja valtiolle korvattavaksi lähemmäs kaksi tonnia. Toivoa sopii että nuo ”uhrin” korvaukset siirtyvät osamaksuna sille todelliselle uhrille eli raiskatulle, jolle oikeus mätkäisi kahdeksan tonnin korvaukset. Jäisipä valtiolle enää seitsemän tonnia maksettavaa. Ainakin jos tapaus on sama mihin kaikki tuntomerkit täsmäävät: raiskaajan 22 vuoden ikä, kolmen vuoden ehdoton vankeusrangaistus Rovaniemen hovioikeudessa langetettuna ja se, että tekijä ei jäänyt heti kiinni. Tosin otsikon jutussa mainitaan raiskauksen tapahtuneen marraskuussa 2019 eikä 2018, kuten oikeasti kävi. Tämä lienee kuitenkin hyvässä tapauksessa kirjoitusvirhe tai huonossa tapauksessa median tietoinen hämäys. Muut googletukset Rovaniemen hovioikeus, kolmen vuoden tuomio raiskauksesta erilaisin yhdistelmin eivät tuottaneet yhtä hyviä osumia kuin edellä linkattu juttu. Vaihtoehtoiset tapaukset olivat kolmikymppinen tekijä helmikuussa 2019, 4,5 vuoden vankeus lokakuussa 2019 ja vajaan kahden vuoden tuomio jo 2014 tehdystä rikoksesta. Nämä kolme eivät kuitenkaan täsmää yhtä hyvin tapaukseen kuin ensimmäisenä mainittu Abdullhadi Barhumin tapaus. Yksi yhdistävä seikka kaikilla neljällä kuitenkin on ja jos lukija ei vielä arvaa, niin Wikipediasta voi lukea lisää tapauksia.
Mainittu Abdullhadi Barhum muuten kuuluu tähän surullisenkuuluisaan ”matumannekiinien crash and burn” -osastoon. Vuosi ennen raiskausta hän haaveili Nummelan Sanomissa poliisin ammatista. Tulipahan nyt ainakin tutustuttua poliisin kenttätyöskentelyyn.
Siitä toisesta oikeusjutusta on todettava, että eivätköhän veljekset saa kolehtina omansa pois ja varmaan vähän vaivanpalkkaakin.


4. Onnistuminen ja epäonnistuminen riippuvat määritelmästä

Joukko eurooppalaistutkijoita totesi vetoomuksessaan Euroopan epäonnistuneen pandemianhallinnassaan:
”– Euroopan valtioilla on kaksi vaihtoehtoa: jatkaa nykyistä tempoilevaa toimintaa tai tukahduttaa virus ja pitää haitat mahdollisimman pieninä.”
Helppo ennustaa, että valitaan ensimmäinen vaihtoehto. Koronakriisi on näet mitä ihanteellisin kriisi hallinnon kannalta. Se ei ole niin vaarallinen kuin oikeasti tuhoisa pandemia tai vaikkapa sota olisivat. Sen varjolla voi hallita poikkeusvaltuuksin. Se voi jatkua hyvin kauan, jolloin sitä vastaan kamppaillessa pääsee esiintymään valtiojohtajana. Ja lopulta se voidaan kukistaa, jolloin voi esittää juhlittua sankaria. Jos se niitattaisiin nyt tai olisi jo hoideltu pois päiväjärjestyksestä, suosio laskisi sillä tunnetusti valtiojohdon suosio kasvaa kriisiaikoina.
Eivät Euroopan valtiot ole epäonnistuneet strategiassaan. Ne ovat onnistuneet lähes täydellisesti. Kyse on vain siitä, että tutkijat luulevat tavoitteen olevan ihan jotain muuta kuin mikä se oikeasti on.


5. Lehdistön ihannetyttö

Esimerkkinä edellisen uutisen kriisinhoidon vaikutuksista on tuore gallup, jossa tiedusteltiin kenestä seuraaja Sauli Niinistölle. Iltalehti näkyy puolensa valinneen, koska otsikossa hehkutettiin Sanna Marinin olevan suurin suosikki. Tosin kannatusosuus oli vaivaiset 16 %. Mutta johto mikä johto, seuraavana olevalla Pekka Haavistolla oli vain 9 % suosio. Mikä on aika lailla romahtanut edellisestä, ilmeisesti jäljellä ovat vain hardcore-fanit. Yllättävää oli se, että Jussi Halla-ahon suosio oli vain 5 % eikä äänimäärää hajottamaan oltu edes päästetty muita Suomen etua ajavia ehdokkaita kuin Laura Huhtasaari 2 % kannatuksella. Ilmeisesti tuolla laidalla tajutaan, että presidentillä ei ole oikeasti valtaa ja on parasta pitää ykkösnimet ykkösketjussa. Mukana gallupissa oli myös Timo Soini yhdellä prosentillaan. Jostain syystä lehdistö ei tahdo millään muistaa muutaman vuoden takaista hehkutustaan siitä, kuinka perussuomalaisten kannatus on vain Timo Soinin henkilökohtaista kannatusta.
Mutta asiat ehtivät muuttua vielä moneen kertaan ennen vuotta 2024. Martti Ahtisaari valittiin presidentiksi 1994 eikä vuonna 1990 häntä viitsitty edes mainita gallupeissa. Sanna Marinin kannatuskin saattaa kokea vielä monet nousut ja laskut seuraavan neljän vuoden aikana. Ehkä hän tajuaa sen itsekin, Marin kun on yksi niistä harvoista poliitikoista jotka eivät ole muiden vietävissä.
Sanna Marinilla on tapana ajatella omilla aivoillaan. Ongelma on siinä että tuon tason aivoilla ei pitäisi.


6. Jokaiselle osansa mukaan

Me Naiset -lehti teki jutun kahdesta erilaisilla tuloilla elävästä kolmenkympin puolivälissä olevasta naisesta.
Aluksi esiteltiin Milla, 37:
”Diplomi-insinööri Milla Saaristenperä, 37, työskentelee johtajana suomalaisessa pörssiyhtiössä. Hänen kuukausipalkkansa on noin 7 700 euroa, ja siitä jää verojen jälkeen käteen noin 4 400 euroa. Viime vuonna Milla sai lisäksi vielä 13 000 euron bonuksen.” Jutussa kerrotaan Millan tekevän pitkää työpäivää, mutta olevan tyytyväinen työhönsä. Rahaa kuluu asuntolainaan, ulkona syömiseen ja miehen kanssa matkusteluun.
Sitten on vuorossa Ee, 34:
”Ee Eisen, 34, on ollut viimeksi palkkatöissä yli kaksi vuotta sitten. Hän saa työmarkkinatukea noin 440 euroa kuukaudessa ja asumistukea 406 euroa. Hänen 30-neliöisen, Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan yksiönsä vuokra on 800 euroa.” Een kerrotaan opiskelleen – ilmeisesti opinnot ovat siis jääneet kesken – yliopistossa suomen kieltä ja sukupuolentutkimusta. (Tässä vaiheessa tirskahdin jo nauramaan.) Juttu jatkuu kertomalla, että Ee tienaa joskus parisataa euroa kuussa satunnaisista töistä. Seuraavassa lauseessa kerrotaan satunnaisten töiden olevan mm. koulutuksia seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuksista. (Nyt repesin jo niin hillitsemättömään huutonauruun, että Salli tuli ihmetellen katsomaan, mikä minulla on. Osoitin juttua ja kohta huutonaurajia oli kaksi.)
Eihän kenenkään ahdinko ole sinänsä naurun asia. Reflekseilleen ei nyt vain mahda mitään, siksi niitä reflekseiksi sanotaankin. Voimia Eelle ja toivottavasti hän löytää itselleen työn, joka tuottaa lisäarvoa sekä hänelle itselleen että yhteiskunnalle.


7. Hei, me ryssitään!

Aleksei Navalnyin myrkytystapauksesta sai tutkiva journalismi (tiedoksi Suomen medialle: ”tutkiva journalismi” tarkoittaa sitä, että toimittaja yrittää selvittää totuutta eikä tuputtaa omia subjektiivisia näkemyksiään yläasteen ainekirjoitustyylillä) selville mielenkiintoisia asioita.
Venäjällä tunnetusti kaikki on myytävissä, kunhan hinnasta sovitaan. Myös puhelinten yhteystiedot. Kemiallisten aseiden tutkijoiden yhteystiedoista löytyi FSB:n agenttien puhelinnumeroita. Nämä agentit puolestaan olivat yhteyksissä Navalnyita varjostaneisiin agentteihin. Jotka kytkivät henkilökohtaiset puhelimensa pois päältä seuratessaan Navalnyita. Paitsi että erehtyivät kytkemään ne välillä päälle, jolloin sijainti paljastui samaksi kuin Navalnyilla. Lisäksi lentoyhtiöiden tietokannoista selvisi, että agentit ostivat lentoliput samoille matkoille kuin Navalnyi, aina muutama minuutti tämän jälkeen ja joukolla, jolloin jäljittäminen on helppoa. Etenkin, kun liput ostettiin väärillä henkilötiedoilla, jotka kummasti muistuttivat oikeita. Tämä ei muuten ole sinänsä virhe, vaan normaali proseduuri kaikilla tiedustelupalveluilla. Esimerkiksi ”Oleg Borisovits Tajakin” käytti salanimeä ”Oleg Vasilevits Tarasov”. Jos etunimi on yleinen, se säilytetään. Sukunimi vaihdetaan samalla kirjaimella alkavaksi (tässä kuulemma käytettiin vaimon tyttönimeä, mikä sattumalta täytti ehdon). Tällöin reagoi kutsuttaessa oikeaan etunimeen ja nimikirjaimet pysyvät samana, mikä helpottaa nimen muistamista.
Venäjän valtiojohto noudattaa asian suhteen samaa strategiaa kuin aiemminkin: kiistää kaiken, mutta antaa rivien välistä ymmärtää olleensa asian takana. Tästä kirjoitin jo syyskuussa (kohta 6) seuraavasti: ”Kyseessä on yksinkertaisesti pelon kylväminen - katsokaa, mitä olemme ehkä tehneet. Toisaalta voi olla, että käsky myrkytykseen tuli korkeimmalta taholta. Ja voi olla myös, että käskyt olivat epämääräisiä ja myrkytyksen hoiteli alempi taho omasta aloitteestaan. Tällä ei ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Oleellista on se, että Venäjä lähettää viestin: katsokaa mitä olemme ehkä tehneet ja mitä olemme valmiita tekemään. Tämä on pelon politiikkaa ja sen pitäisi olla tuttua kaikille Venäjän historiaan edes pintapuolisesti perehtyneille.”


8. Usko tai älä

Deepfake-ilmiö on noussut yhä isommaksi ongelmaksi. Brittiläinen TV-yhtiö Channel 4 joutui rankan arvostelun kohteeksi tehtyään oman deepfake-videonsa. Aika käsittämätöntä, sillä kyseinen video oli mitä erinomaisin opetusvideo alalta.
Kuningatar Elisabet II pitää perinteisen joulupuheensa. Channel 4:llä on perinne, että he esittävät ”vaihtoehtoisen joulupuheen”. Tänä vuonna sen tilalla oli deepfake-video, jossa puhui digitaalisesti kuningattareksi muokattu näyttelijä. Puheen voi katsoa otsikossa olevasta linkistä. En tiedä, olisinko mennyt heti alussa halpaan, jos en olisi tiennyt olla tarkkaavainen. Nyt en mennyt, sillä puheen tunnisti välittömästi deepfakeksi kasvojen mekaanisesta liikkeestä. Tosin puheen sisältö olisi jo minuutissa saanut arvaamaan että tässä on jotain mätää. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun kuningatar pomppasi pöydälle tanssimaan. Lisäksi lopussa oli teeskennelty teknistä häiriötä, jolloin näyttelijä näkyi välillä ilman digitaalista muokkausta.
Silti olen aivan varma, että Britanniassa oli aika monta joille jäi vielä puheen jälkeenkin epäilys, oliko se sittenkin aito. Ei koskaan pidä aliarvioida brittiläisen alaluokan tyhmyyttä.


9. Ja mitähän varten sitten?

Venäläinen F1-kuski joutui pikkuiseen ahdistelukohuun. Kohteena ollut Andrea D’Ival puolusti aluksi Mazepinia, mutta on nyt ilmeisesti perääntynyt. Instagramissa hän julkaisi tekstin, jossa totesi: ”Naisten vartalot eivät ole olemassa miehiä varten, eivätkä tekomme. Lopettakaa saarnaaminen siitä, miten naisten pitäisi pukeutua. Opettakaa miehet kunnioittamaan naisia.”
Jutun kuvituksena oli napsaisu D’Ivalin Instagram-päivityksen kuvasta:

Kuvasta varmasti tulee jokaiselle heteromiehelle ensimmäisenä mieleen, että tuossa on nainen jonka ajatuksiin olisi mukava tutustua keskustellen henkevästi kahvikupillisen äärellä.
D’Ival muuten on ammatiltaan valokuvamalli. Haluaisinkin tiedustella, että jos naisten vartalot eivät ole olemassa miehiä varten, niin mitä varten ne sitten ovat? Ja luuleeko D’Ival tosiaan, että hänellä olisi yhtä paljon mielenkiintoa, jos hän näyttäisi… ööö, mikä se nykyään poliittisesti korrekti sana nyt olikaan … niinjoo, kehopositiiviselta?
Mitä taas tulee siihen, että miehet saarnaisivat siitä miten naisten tulee pukeutua, niin enpä usko että D’Ivalille on tultu tästä valittamaan. Itse olen hänen Instagram-kuviaan kerran katsottuani ollut sitä mieltä, että pukeutumisen määrä on niissä mitä sopivin, jos nyt oletetaan että pukeutumista on ylipäätään oltava.


Loppukevennys: Ja tästä se alkaa!

Maailmanvalloitus nimittäin. Namibian paikallisvaaleissa Ombundjan vajaan viidentuhannen asukkaan korkeimmaksi hallintovirkamieheksi valittiin 54-vuotias SWAPO-puolueen poliitikko Adolf Hitler Uunona. Sukunimi on siis Uunona, Adolf ja Hitler ovat etunimet. Itse asiasta kuultuna pikimusta poliitikko totesi saksalaisten nimien olevan edelleen yleisiä Namibiassa, vaikka siirtomaavalta siirtyi toisille isännille jo yli sata vuotta sitten. Isä oli antanut hänelle tämän nimen tietämättä sen asiayhteyttä, koska se kuulosti hienolta. Poliitikko itsekin tuli tietoiseksi nimen yhteyksistä vasta teini-iässä. (Tämä oli muuten yllättävää – olen ollut namibialaisten kanssa työasioissa tekemisissä ja kokemusteni mukaan ovat afrikkalaisista selvästi sivistyneimpiä.) Ilmeisesti sivistys ei ole levinnyt Ombundjan peräkylille asti.
Huvittavana yksityiskohtana nimen demonisaatioasteesta on kerrottava, että kaikilla muilla kielillä, joilla miehestä löytyy Wikipedia-artikkeli, se on nimellä ”Adolf Hitler Uunona”. Paitsi saksaksi, jossa se on ainoastaan ”Adolf Uunona”. Tosin vaikka Uunona noudattaisi esikuvansa politiikkaa juutalaiskysymyksissä, tämä ei taitaisi olla ongelma Namibiassa, jossa on alle sata juutalaista ja veikata sopii, että yksikään heistä ei asu Ombundjassa. Ja muutenkaan Hitlerin politiikkaa noudattamalla ei kyllä yltäisi edes top ten -listalle Afrikan kajahtaneimmista valtionpäämiehistä.


P.S. Tulevaisuusskenaario

Pakko lisätä tähän vielä jotakin, joka ei ehtinyt alkuperäiseen postaukseen. Erinomainen kirjoitus siitä, mitä lähitulevaisuudessa voi tapahtua.