perjantai 12. elokuuta 2011

Monenlaista kulttuuria

Meiltä ei ole kysytty, onko monikulttuurisuus rikkaus vai ei. Me vastaamme silti.

Koko kysymys on väärin aseteltu. Otetaan yksinkertaistava vertaus. Kuten tunnettua, täysjyvävehnäjauho on terveellisempää kuin normaali valkovehnäjauho. Jos sotketaan puolet täysjyvävehnäjauhoa ja puolet valkovehnäjauhoa, saadaan seos joka on valkovehnäjauhoa terveellisempää, mutta ei tietenkään yhtä terveellistä kuin täysjyvävehnäjauho.
On normaalia, että parempaa ja huonompaa sekoitettaessa saadaan lopputulos, joka on ominaisuuksiltaan lähtöaineidensa välissä.
Oleellinen kysymys on se, onko sekoitevehnäjauhon (puolet ja puolet) terveellisyys täsmälleen lähtöaineidensa puolivälissä vai kallellaan jompaankumpaan suuntaan. Merkitään täysjyvävehnäjauhon terveellisyyttä arvolla 1 ja valkovehnäjauhon terveellisyyttä arvolla 0. Mikäli sekoitevehnäjauhon terveellisyys on 0,5, ei vehnäjauhon "monikulttuurisuus" ole sen enempää rikkaus kuin riesakaan. Jos se on esimerkiksi 0,7, vehnäjauhomonikulttuurisuus on rikkaus. Näin siksi, että kilosta kokojyvävehnäjauhoa ja kilosta valkovehnäjauhoa saatava terveellisyyssumma on 1 + 0 = 1, kun taas niiden seoksesta saatava terveellisyyssumma on 0,7 + 0,7 = 1,4. Tässä tapauksessa sekoittaminen kannattaa. Mikäli sekoitejauhon terveellisyysarvo on esimerkiksi 0,2, ei sekoittaminen kannata.

Eri kulttuureja vertailtaessa lähdetään liikkeelle poliittisesti epäkorrektista lähtökohdasta, että kulttuurit saattaisivat kenties mahdollisesti ehkäpä edes pikkiriikkisen verran olla eriarvoisia. Eli unohdetaan kulttuurirelativismi.

Muistan lukion uskonnon tunnilta, kun arvoisa pastorimme selitti protestantismin ja katolilaisuuden aiheuttamia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Hän kylmän rauhallisesti sanoi, että jokaisessa maassa, jossa protestantit ja katolilaiset elävät rinnakkain merkittävän suuruisina populaatioina, protestanttien elintaso on korkeampi. Jos ja kun elintasoa voidaan pitää edes jonkinmoisena yhteiskunnan hyvyyden mittarina (jos ei, niin miksi pakolaisvirta kulkee Afrikasta Eurooppaan eikä toisinpäin), sanoma oli selvä. Protestanttinen yhteiskunta tuottaa paremmat tulokset kuin katolinen yhteiskunta.

Mikäli eroja on olemassa jopa kahden eri kristikunnan haaran välillä, miten isot ne sitten mahtavat olla täysin eri uskontojen ja kulttuurien välillä. Jonkinmoista osviittaa asialle voidaan laskeskella katsomalla ilmeistä esimerkkiä eli Afrikkaa. Mikäpä olikaan Saharan eteläpuolisen Afrikan rikkain maa? Se, jossa on sekä absoluuttisesti että prosentuaalisesti suurin eurooppalaista kulttuuria edustava vähemmistö. Tätä on turha selitellä Etelä-Afrikan valtavilla luonnonvaroilla, koska luonnonvarakirous merkitsee yleensä köyhyyttä. Eikä E-A suinkaan ole mantereensa ainoa mahtavilla luonnonvaroilla siunattu maa - mitenkäs olikaan Nigerian öljyn ja Liberian timanttien kanssa. Niin, nuo Liberian timantit. Afrikassa on kaksi maata, jotka eivät koskaan ole olleet siirtomaita. Liberia on - Kongon jälkeen - Afrikan köyhin maa ja Etiopia muistetaan nykymaailman pahimmasta nälänhädästä takavuosina. Se kolonialismiteoriasta. Tosin Afrikan köyhyyteen esitetään syyksi myös sitä, että maiden rajat on vedetty heimorajoista piittaamatta. Huvittavaa, että tuon selityksen kannattajat ovat myös monikulttuurisuuden ihanuuden ylistäjiä.

Etelä-Afrikka oli jo apartheidin aikana se maa, johon muualta Afrikasta tultiin siirtolaisiksi. Sen oleellinen väestöllinen ero naapurimaihinsa on huomattavan suuri eurooppalaisperäistä kulttuuria edustava vähemmistö. Se on siis maa, jossa monikulttuurisuus on rikkaus.

Entäpä toisinpäin? Euroopan monikulttuurisin maa taitaa olla Iso-Britannia. Viimeksi se onkin ollut uutisissa kovasti monikulttuurisissa merkeissä. Maan sijoitus BKT per capita -vertailussa on muihin Länsi-Euroopan maihin nähden mennyt alaspäin. Viimeisten vuosikymmenien aikana ohi ovat painelleet kaikki pohjoismaat, Saksa, Itävalta (Sveitsi on aina ohi ollutkin), Benelux ja Ranska - ei hetkinen sentään, Ranska on vielä takana. Jaa niin, mitenkäs olikaan sen Ranskan oman monikulttuurisuuden laita. Taitaa olla Iso-Britannian kanssa se monikulttuurisin Länsi-Euroopan maa. Euroopan maissa monikulttuurisuus ei näytä olevan rikkaus.

Lopputulos ei ole järin yllättävä. Jos kulttuuri A on tehokas, innovatiivinen ja yhteiskunnallinen luottamus on korkealla tasolla, se tuottaa paremmat tulokset kuin kulttuuri B, joka on tribaalinen, jähmettynyt ja korruptoitunut. Mikäli kulttuurin A edustajia muuttaa kulttuuriin B, lopputulos on parempi yhteiskunta. Mikäli kulttuurin B edustajia muuttaa kulttuuriin A, lopputulos on huonompi yhteiskunta.

Kulttuurien paremmuutta ja huonommuutta voi toki vertailla erilaisilla mittareilla. Joku voi olla sitä mieltä, että kulttuuri jossa kivitystuomio, lapsimorsiamet ja verikosto ovat voimissaan, on parempi kuin länsimainen demokratia. Joku toinen voi taas katsella asiaa siitä näkövinkkelistä, että satoja miljoonia yksilöitä käsittävä kulttuuri B, jonka yksikään edustaja ei koskaan ole saanut tiedenobelia tai niin ikään satojen miljoonien kulttuuri X, jossa nobelisteja on peräti kaksi, ovat alempiarvoisempia kuin kulttuuri A, jossa heitä on sadoittain.

Oletetaanpa, että meillä on jonkinmoinen mittari kulttuurien paremmuudelle. Mielenkiintoisin kysymys ja julman ihmiskokeen aihe olisikin seuraava: sotketaan kulttuurin A ja kulttuurin B edustajia jossakin suhteessa. Olkoon kulttuurin A arvo 1 ja B arvo 0. Onko puolet ja puolet -sekoituksen kulttuurin arvo 0,5 vai jotain muuta? Jos enemmän, monikulttuurisuus on rikkaus, jos vähemmän, vitsaus. Aivan kuten vehnäjauhovertauksessa.

Kysymys on luonnollisesti paljon edellä mainittua monimutkaisempi. Toimivuus saattaa riippua sekoitussuhteesta. Esimerkiksi 90 % A:ta ja 10 % B:tä saattaa vaikka tuottaa arvon 1,1 (odotusarvo 0,9), kun taas 60 % A:ta ja 40 % B:tä arvon 0,4 (odotusarvo 0,6). Tässä tilanteessa pieni ripaus B:tä tekee hyvää, kun taas suuri määrä on haitaksi. Toki päinvastainenkin suuntaus on mahdollinen, kuten myös se ettei sekoitussuhteella ole merkitystä.

Samaten eri osa-alueilla tulokset voivat olla hyvin erilaisia. On hyvin ilmeistä, että lähes poikkeuksetta ravintolakulttuuri rikastuu maahanmuuton takia. Samaan aikaan jonkin rikostyypin määrä saattaa kasvaa räjähdysmäisesti. Tällöin on luonnollisesti punnittava edut ja haitat.

Lopulta on muistettava, että ihmistä on aina tarkasteltava yksilönä. Jos joku on sattunut syntymään kulttuuriin B, se ei ole hänen vikansa. Jos hän on omaksunut kulttuurin A arvot, häntä tulee kohdella sen mukaisesti syntyperästä riippumatta. Samaten mikäli kulttuuriin A syntynyt on omaksunut B:n destruktiiviset arvot, tulkoon sitten kohdelluksi niiden mukaisesti. Hyvä esimerkki väärin asetellusta kysymyksestä on haluatteko että Romanian mustalaiset karkotetaan maasta? Entäpä jos joku Romanian mustalainen sattuu olemaan töissä vaikka Helsingin yliopiston kemian professorina? Oikea kysymys on haluatteko, että varkauksiin ja rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotetaan maasta? Minä en ainakaan halua karkottaa maasta ainuttakaan laillisesti tänne tullutta, työtä tekevää, rehellistä ja suomalaisia arvoja kunnioittavaa ulkomaalaista. Sen sijaan haluan antaa kalossin kuvan persuksiin jokaiselle rikolliselle, laittomalle siirtolaiselle tai sosiaalituella elävälle ulkomaalaiselle kansalaisuuteen, rotuun ja uskontoon katsomatta.

4 kommenttia:

  1. Se on kumma kun maahanmuttossa sekoitetaan tahattomasti tai sitten tarkoituksella sosiaalishoppailijat ja sellaset normaaleihin maahan töihin tuleviin

    VastaaPoista
  2. Mitäpä tuohon loppulauseeseen enää lisäämään. Erittäin hyvin sanottu.

    VastaaPoista
  3. Joskus asia on vain väännettävä ratapalkista. Odotan innolla suvaitsevaisia argumentteja, jotka kumoavat tämän tekstin.

    VastaaPoista
  4. http://kansankokonaisuus.blogspot.fi/2014/01/mustalaisten-avioliittoinstituutio-osa.html Tuolla aika mielenkiintoinen toteamus:

    "Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään suomalaisessa romaniyhteisössä perustuu suvun jäseniltä odotettuun lojaalisuuteen. .. Jäsenten odotetaan osoittavan ehdotonta lojaalisuutta omaa sukuaan kohtaan, ja avioliitossa osapuolet jäävät ainoastaan oman sukunsa jäseniksi."

    Todetaan myös että ainakin miehen omaisuus hävitetään kuoleman sattuessa. Liekö syynä se, että edesmenneen suku saattaisi tulla vaatimaan tämän tavaroita? Tuhotaan kilpailevalta suvulta resursseja, ja vältetään ikävät tilanteet mitä tulee omaisuuden omistajuuteen.

    VastaaPoista