Viime viikonloppuna Turussa järjestettiin sekä yleisurheilun Kalevan Kisat että Lutkamarssi. Turun katuja tallaillessa huomasin, että vanha vitsi näyttää tosiaan pitävän paikkansa. Eli:
K: Mitä eroa on Turulla ja Ruandalla?
V: Kun Ruandassa kävelee kadulla, vastaan tulee hutui ja tutsei. Kun Turussa kävelee kadulla, vastaan tulee tutui ja hutsui.
Mielestäni K. Rydman sivalsi tätä aihetta varsin osuvasti.
VastaaPoistaMutta sanoppas Jaska miksi monessa lajissa (esim. keskipitkillä matkoilla tai kuulassa) on huipulla niin paljon suomenruotsalaisia? Urheillaanko esim. Pohjanmaan ruotsalaispitäjissä enemmän?
VastaaPoistaTosta lutkamarsista tuli mieleen, että odotan kovasti päivää kun marssi järjestetään saudiarabiassa tai iranissa ..
VastaaPoistaKR: Erinomainen teksti aiheesta, monikohan feministi pisti Sinut tappolistalle?
VastaaPoistaSuomenruotsalaisten menestyksen syynä olen pitänyt yhteisöllisyyden soveltamista yksilölajeihin ja annankin Sandra Erikssonin puhua puolestani. Tuo tiivis yhteisö on tärkeä. Esimerkiksi oman ykkösvalmennettavan ykköslajissa ei alle kahden tunnin ajomatkan päässä ole muita Kalevan Kisa -tasoisia juoksijoita.
Ano: Kyseisissä maissa lutkamarssin varustuksena on varmaan burkhan tilalla niqab, hijab saattaisi olla liian rohkea...
VastaaPoistaTuo yhteisöllisyys on ollut selityksenä myös sille, että Pohjanmaan ruotsinkielisillä on paremmat elinikä- ja terveysennusteet kuin samanlaisissa oloissa elävillä naapuripitäjien suomenkielisillä. Ja pidän muuten aina varani että pääsen katsomaan Stafettkarnevalia (teeveestä tosin vain). Siellä on niin herkullisen hyvä henki. Vielä yksi lisäys: huippu-urheilijat tuntuvat yhä useammin olevan akateemisia kansalaisia - jotkut jopa väitelleitä.
VastaaPoista