Välihuomautus 170 : Lakkoon!

Köyhät ovat raivoissaan hallituksen leikkauksista ja haaveilevat vastatoimista. Esitän vanhaa, hyväksi koettua ja tehokasta menetelmää, jolla asemaansa tyytymättömät ovat aina hankkineet siihen parannusta.
Menkää lakkoon.

Hetkinen. Mistäpä he voisivat lakkoilla? Tukien nostamisesta?
Aivan. Eihän tässä ole kyse siitä, että ”hallitus ottaisi köyhiltä pois”. Kyse on siitä, että hallitus lakkaa antamasta sitä minkä on muilta ottanut. Köyhiltä ei oteta senttiäkään pois.

Tässä satuin eräänä päivänä kävelemään Hornankuusen keskustassa ja ihmettelin, miten on näin aamusta noin paljon ihmisiä jonossa. Kohdalle ehdittyäni tajusin, että kyseessä on leipäjono. Olin lievästi järkyttynyt. Enpä muista, että omassa nuoruudessani tällaista olisi ollut. Sitä se vasemmistolainen politiikka saa aikaan, kuten Neuvostoliitosta muistamme. On väärin, että Suomessa voi tapahtua tällaista.
Hetken kuluttua mietin, miten en ole ennen tällaista nähnyt. Sitten tajusin, että sehän johtuu siitä että en ole arkipäivisin Hornankuusen keskustassa liikkunut kuin äärimmäisen harvoin. Nyt sattui olemaan harvinainen vapaapäivä.
Ihmisille pitää antaa mahdollisuudet ansaita elantonsa, jolloin näitä todellisessa hädässä olevia on niin vähän, että heille riittää kyllä tuki ilman leipäjonojakin. Köyhänä olen ollut itsekin (en totisesti ole mistään ylemmän keskiluokan perheestä lähtenyt), mutta silloin pääsi onneksi nuorenakin hanttitöihin. Nykyisin saa helpommin tukiaisia. Toisaalta ei tässä maassa nälkään kuolla, vaikka vähemmän tukia saisikin. Pitää vain laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Jos haluaa alkoholia ja tupakkaa käyttää sekä asua omassa kämpässään yksin, niin silloin ei kannata tukiaisten vähyydestä valittaa.

Päätän tämän kertomalla Ronald Reaganin vitsin, jonka tiedän nähneeni YouTubessa mutta en valitettavasti löytänyt linkkiä siihen. Jos joku lukijoista sen löytää, linkkaan sen tähän. Nyt pitää kertoa ulkomuistista.
”Miehellä oli tapana kerran viikossa pudottaa kymmenen dollarin seteli kadunkulmassa istuskelleen kerjäläisen hattuun. Näin jatkui vuosia. Sitten kävikin kerran niin, että hän pudotti sinne vain viiden dollarin setelin. Kerjäläisen huomatessa tämän hän pomppasi ylös ja juoksi miehen perään. Tämän saavutettuaan hän kysyi: ’Kävikö herralle nyt erehdys. Olen vuosien ajan saanut kymmenen dollaria, mutta tämä on vain vitonen.’ Tähän tuli vastaus: ’Katsohan, nyt on tilanne se että poikani lähti yliopistoon opiskelemaan, joten minulla ei ole nyt varaa enempään.’ Johon kerjäläinen: ’Minkä ihmeen takia minun pitää kustantaa sinun poikasi koulutus?’ Ja tätä, hyvät ystävät, tätä on sosialismi."