Välihuomautus 154 : Vuoden urheilija

Äskettäin valittiin jälleen Vuoden urheilija. Tänä vuonna kymmenen parhaan lista oli seuraava:
1. Iivo Niskanen Maastohiihto
2. Wilma Murto Yleisurheilu
3. Topi Raitanen Yleisurheilu
4. Lauri Markkanen Koripallo
5. Kalle Rovanperä Autourheilu
6. Kerttu Niskanen Maastohiihto
7. Mikko Rantanen Jääkiekko
8. Valtteri Filppula Jääkiekko
9. Kristiina Mäkelä Yleisurheilu
10. Krista Pärmäkoski Maastohiihto

En ole koskaan erityisemmin arvostanut tätä äänestystä. Eri lajien saavutuksia on vaikea verrata. Jälkipolemiikki on yleensä kova. Niin nytkin. Lähinnä siksi, että jotkut urheilutoimittajat sekä maallikot loukkaantuivat verisesti Lauri Markkasen jäämisestä pois kolmen parhaan joukosta.

Yleisimmin valituksen aiheena oli se mikä aina ennenkin: joukkuelajit ja yksilölajit ovat aivan eri asemassa vuoden urheilijaa valittaessa ja asetelma on epäreilu.
Tässä valittajat ovat ehdottoman oikeassa. Mikään ei tätä epäreilua asetelmaa osoita paremmin kuin kymmenen parhaan listan sija numero kahdeksan: Valtteri Filppula. Mies ei ollut lajissaan edes tuhannen parhaan joukossa maailmassa. Suomi voitti muutamassa maassa harrastetun lajin olympiakultaa turnauksessa, josta oli poissa maailman tuhat parasta jääkiekkoilijaa. Ihan sama kuin vuoden kymmenen parhaan listalle pääsisi hiihtäjä, joka voittaa olympiakultaa kilpailussa johon ei osallistuisi yksikään koskaan maailmancupin pisteille päässyt. Ja hiihto on sentään jääkiekkoa levinneempi laji: hiihdon olympiamitaleita on mennyt 23 eri maahan, jääkiekon 16 eri maahan (listauksissa näkyy olevan esim. NL ja Venäjä sekä muut vastaavat erikseen, mikäli nämä yhdistellään lukemat ovat 17 – 10).

Kuuluisiko Lauri Markkanen sitten ylemmäs?
Katsotaanpa paria yleisintä perustelua, joita asiassa annetaan. Useimmiten vertailu tehdään Wilma Murtoon.
1. Markkasen suoritusta pidetään täysin poikkeuksellisena suomalaisessa urheiluhistoriassa. Mitä se kiistatta onkin. Ei yksikään suomalainen ole nakuttanut NBA:ssa tuollaisia lukemia. Tässä yhteydessä pyydetään luettelemaan suomalaiset arvokisamitalin saavuttaneet naisseiväshyppääjät. Aivan, yksi ainoa. Se poikkeuksellisuudesta.
2. Wilma Murto ei pärjännyt maailman tasolla, oli MM-kisoissa vasta kuudes. EM-kisakulta ei kerro todellisesta tasosta. Tässä yhteydessä pyydetään muistelemaan, oliko Lauri Markkanen mahdollisesti äänestetty NBA:n tähdistöottelussa avauskentälliseen eli maailman kymmenen parhaan koripalloilijan joukkoon. Samoin muistutetaan, että tänä vuonna pelattiin koripallon EM–kisat. Suomi oli mukana ja sijoittui kahdeksanneksi. Valittiinko Lauri Markkanen tähdistökentälliseen eli viiden parhaan pelaajan joukkoon? No ei valittu. Jos Markkanen olisi saanut Euroopan parhaan pelaajan palkinnon, hän olisi saattanut haastaa yleisurheilun Euroopan mestarin. Koripallon EM-kisojen Wikipedia-artikkelissa listataan kuusi yksilöllistä tilastokategoriaa. Niistä kahdessa esiintyy Markkasen nimi: pistekeskiarvossa hän on toisena ja tehotilastossa neljäntenä.

Vuoden urheilijan valinnassa kyse on tunteesta, ei faktoista. Jos tuntee Valtteri Filppulan vuoden parhaaksi äänestäneen seitsemän urheilutoimittajan tavoin, että marginaalilajin piirikunnallisen tason turnauksen voitto tekee hänestä vuoden urheilijan, niin sitten tuntee. Urheilugaala on karnevaalia eikä sitä kannata ottaa vakavasti. Katsotaan nyt vaikka Suomen urheilun kunniagalleriaan tänä vuonna valittuja: Sami Elopuro, Jarkko Nieminen, Marjo Matikainen-Kallström, Kyra Kyrklund ja postuumisti Olli Mäki. Kovia saavutuksia kaikilla, Matikainen-Kallström on ainoa olympiavoittaja, joskin Mäki varsin mahdollisesti olisi sellainen myös mikäli urheilupolitiikka ei olisi estänyt hänen osanottoaan vuoden 1960 kisoihin. Sami Elopuro oli aikoinaan squashin maailmanlistalla parhaimmillaan kuudes, Jarkko Nieminen tenniksen maailmanlistalla parhaimmillaan kolmastoista ja Kyra Kyrklund olympialaisissa peräti kolmesti viides. Voi muuten kysyä miksi kunniagalleriaan ei valittu Reijo Ståhlbergia (kolme halli-EM-kultaa, olympialaisissa neljäs samana vuonna kun Kyrklund oli viides, mutta lajina valitettavasti kuulantyöntö eikä kouluratsastus), Asko Peltoniemeä (olympialaisissa kuudes samana vuonna kun Elopuro oli maailmanlistan kuudes, mutta lajina valitettavasti seiväshyppy eikä squash) tai Tero Järvenpäätä (olympialaisissa neljäs, MM-kisoissa kahdeksas ja yhdestoista samoihin aikoihin kun Nieminen oli maailmanlistan kolmastoista mutta lajina valitettavasti keihäänheitto eikä tennis).
Kuten nähdään, tunne on faktoja vahvempi ja olkoon niin, showsta tässä on kyse.