lauantai 31. joulukuuta 2022
Uusinta: Vallankaappauksen oikeutuksesta
Lukijalle: Tämä teksti neljän vuoden takaa on omasta näkövinkkelistäni tärkeimpiä, mitä olen koskaan kirjoittanut:
Kirjailija James Clavell julkaisi aikoinaan muutamia tiiliskiven kokoisia romaaneja, joiden juonet kietoutuivat löyhästi toisiinsa. Teossarja tunnetaan nimellä Aasia-saaga ja sen tunnetuin kirja - ennen kaikkea Richard Chamberlainin ja Toshirō Mifunen tähdittämän erinomaisen TV-sarjan ansiosta - lienee vuoden 1600 paikkeille Japaniin sijoittuva Shōgun. Kirja perustuu osittain tositapahtumiin, brittiluotsi William Adamsin haaksirikkoutumiseen 1600 ja hänen sen jälkeiseen elämäänsä Japanissa.
Kirjassa Adamsin nimeksi on annettu John Blackthorne ja hän luotsasi hollantilaista laivaa, kuten todellisuudessakin. Tuohon aikaan Hollanti oli Espanjan hallinnassa, mutta oli noussut kapinaan itsenäisyytensä puolesta. Blackthorne kuljetetaan shōgunin eli Japanin maallisen hallitsijan (tuohon aikaan keisarilla ei ollut valtaa) asemaa tavoittelevan Toranagan (esikuva Tokugawa Ieyasu) hoviin. Japani oli tuolloin vailla selkeää johtajaa maan tärkeimpien aatelissukujen kamppaillessa shōgunin asemasta. Ulkomaailman asioita ei juurikaan tunnettu. Toranaga uskoi mahdollisesti hyötyvänsä Blackthornesta ja kuulusteli häntä tarkoin. Blackthrone oli protestanttina hankalassa asemassa, koska tulkkina toimi katolilainen, portugalilainen lähetyssaarnaaja isä Alvito, jota japanilaiset kutsuivat Tsukku-saniksi tulkkia tarkoittavan sanan mukaan - aivan samoin kuin Blackthorne sai myöhemmin nimen Anjin-san luotsia tarkoittavan sanan mukaan. Blackthorne ei voinut luottaa käännösten olevan oikein.
Keskustelussa Toranagalle oli jo selvinnyt katolisten ja protestanttien keskinäinen vihamielisyys sekä Hollannin kapina Espanjan valtaa vastaan kuten myös se, että englantilainen Blackthorne oli hollantilaisten luotsina siksi, että hänen äitinsä oli ollut hollantilainen. Blackthorne oli myös ilmaissut olevansa hollantilaisten puolella espanjalaisia vastaan.
Sitten Toranaga kääntyi takaisin Blackthornen puoleen, ja hänen äänensä oli entistä ankarampi.
»Tsukku-san sanoo, että nämä Alankomaat olivat Espanjan kuninkaan vasalleja vielä muutama vuosi sitten. Onko se totta?»
»Kyllä.»
»Ja sen vuoksi Alankomaat - teidän liittolaisenne - kapinoivat siis laillista kuningastaan vastaan, eikö niin?»
»He käyvät sotaa espanjalaisia vastaan, kyllä. Mutta -»
»Eikö se ole kapinointia? Kyllä vai ei?»
»Kyllä. Mutta siihen liittyy lieventäviä seikkoja. Merkittäviä lieven -»
»Ei ole olemassa mitään lieventäviä seikkoja, kun on kysymys kapinasta hallitsijaa vastaan.»
»Ei olekaan jollei selviydy voittajana.»
Toranaga katseli häntä tarkasti. Ja nauroi sitten remakasti. Hän sanoi naurunsa lomassa jotakin Hiromatsulle ja Hiromatsu nyökkäsi.
»Kyllä, te oudonniminen muukalainen, kyllä. Mainitsitte sen ainoan lieventävän asianhaaran.» Vielä naurahdus, mutta sitten hyväntuulisuus katosi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. »Voitatteko te?»
»Kyllä.»
Kun vuonna 1915 suomalaiset jääkärit lähtivät Lockstedtin "partioleirille" Saksaan, he olivat maanpettureita. Ei mitenkään "teknisesti" tai "periaatteessa" maanpettureita, vaan kiistatta maanpettureita. Suomi kuului Venäjän valtakuntaan. Saksa oli sodassa Venäjää vastaan. Jääkäreiden tavoite oli nousta kapinaan laillista hallitusvaltaa vastaan. Siinä tarkoituksessa he lähtivät hakemaan koulutusta.
Jos maailmanhistoria olisi mennyt toisin ja Venäjän keisarivalta olisi säilynyt, jääkäreitä olisi odottanut hyvällä tuurilla vankeus ja karkoitus Siperiaan, huonolla tuurilla hirttolava. Historiankirjoitus olisi muistanut heidät pettureina. Ainakin siihen asti, kunnes tsaarinvalta olisi aikanaan sortunut. Aivan kuten vuoden 1825 dekabristikapinallisille kävi. Kapinan julkinen mainitseminen oli virallisesti kielletty koko Nikolai I:n hallitusajan eli seuraavat 30 vuotta. Vasta kommunistit nostivat tsaarinvaltaa vastaan kapinoineet sankareiksi - mitähän aatelismiehet itse olisivat mahtaneet tästä historian ironiasta tuumata?
Jääkäreiden kapina oli kuitenkin välttämätön. He halusivat itsenäistä Suomea ja mikäli sitä olisi ajettu laillisen vallan sallimin keinoin, yritys olisi ollut tuhoon tuomittu. Jokainen yhteiskuntajärjestelmä on valmis turvautumaan erittäin kovin ottein sitä vastustavaan liikkeeseen.
Pidittekö Euroopan Unionia humanistien märkänä unena? Kyvyttömänä lapasena ottamaan kovia konsteja käyttöön silloin kun länsimainen sivistys on uhattuna haittamaahanmuuton edessä? No, kyllä silloin. Vaan yrittäkääpäs purkaa koko unioni vakavasti otettavalla uhalla, niin saatte vastaanne kovemmat konstit kuin kuvittelitte mahdolliseksi. Kuten jokainen yhteiskunta, myös EU on varautunut. Virallisesti esimerkiksi kuolemantuomio on ehdottomasti kielletty, mutta käytännössä EU sallii kuolemantuomion käytön silloin, "kun se on ehdottoman välttämätöntä mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin." Saatte arvata ihan vapaasti, kuka määrittelee, mikä on "ehdottoman välttämätöntä", mikä on "mellakka tai kapina" tai mitä ovat "lailliset toimet".
Aina voi perustella, että laillista esivaltaa vastaan ei saa nousta. Ja aina voi sanoa, että esimerkiksi jääkäreiden vastarinta oli hyväksyttävää siksi, että saatiin yksinvallan tilalle demokratia. Tai että siirtokuntien kapina Englannin kuningasta vastaan 1700-luvun lopulla oli hyväksyttävää, koska syntyi demokraattinen valtio (tosin se, että nyttemmin on päädytty Trumpiin on saanut monet epäilemään George Washingtonin toimien oikeutusta Yrjö III:tta vastaan).
Näitä ja vastaavia kapinoita puolustetaan sillä, että kyseessä oli paradigman muutos; ei yksinvaltias luovu vallasta vapaaehtoisesti, olisi täysin mahdotonta saada aikaan demokraattista hallintomuotoa yksinvaltiuden sallimin keinoin. Huomaamatta että täsmälleen samaa perustelua voidaan käyttää myös demokratiaa vastaan kapinointiin.
Monarkia (tässä tarkoitetaan absoluuttista itsevaltiutta tai säätyjen tukemaa monarkiaa, ei nykyeurooppalaista hallitusvallatonta näennäismonarkiaa) on paradigma siinä missä demokratiakin. Yhteiskunnallisen järjestelmän paradigman muutos ei onnistu järjestelmän sallimin keinoin. Ei se muutoin paradigma olisikaan.
Ei demokratia ole mikään ihmiskunnan kehityksen huipentuma. Historiallinen perspektiivi osoittaa, että aikoinaan demokratiaa pidettiin haihatteluna. Monarkia sen olla pitää! Nykyään ollaan ehdottoman yksimielisiä siitä, että demokratia on monarkiaa parempi hallitusmuoto. Aiheesta, sen on historia opettanut. Aivan yhtä liikuttavan yksimielisiä ollaan siitä, että demokratia on paras mahdollinen hallitusmuoto - huomaamatta että samaa perustelua käytettiin monarkiaankin.
Demokratia toimii kuitenkin vain niin kauan hyvin, kun äänestäjien enemmistö on veronmaksajia. (Toki jokin muukin syy voi viedä demokratian kriisiin, mutta tämä on tällä hetkellä polttavin.) Siinä vaiheessa, kun enemmistö huomaa voivansa äänestää vähemmistöltä rahat pois, syntyy Curley-ilmiö. Mikä lyhyellä tähtäimellä hyödyttää köyhempää väestönosaa, mutta nakertaa yhteiskunnan moraalia kaikissa kerroksissa. Alaluokassa siksi, että on helpompaa äänestää itselleen etuisuuksia kuin hankkia niitä omalla työllään. Keskiluokassa siksi, että työskentely ei enää kannata marginaaliverotuksen viedessä työn tulokset omasta käytöstä pois. Yläluokka on ainakin toistaiseksi pärjännyt.
On kummallista, että yhteiskunnallisessa keskustelussa hyvinvoinnin mittarina on alettu pitää sitä, kuinka paljon etuisuuksia jaetaan. Mietitäänpä esimerkiksi sitä, että muuttotappioista ja alijäämäisestä budjetista kärsivä Hornankuusen kunta harkitsee kahta vaihtoehtoista menetelmää tilanteen kääntämiseksi:
Vaihtoehto 1: Tarjotaan ilmainen kunnallinen päivähoito kaikille lapsille.
Vaihtoehto 2: Maksetaan jokaiselle kunnasta pois muuttavalle yli 25-vuotiaalle tuhannen euron kertakorvaus, joka tietysti tulee maksaa takaisin mikäli henkilö muuttaa takaisin kuntaan.
(Jälkimmäinen vaihtoehto on tietysti mahdoton käytännössä ajateltavaksikin, mutta ajatellaan nyt teoriassa.)
Vaihtoehto 1 kuulostaa hyvältä ja houkuttelisi hyvässä tapauksessa 1-2 lapsiperhettä muuttamaankin kuntaan. Tosin se nostaisi kuntaveron äyrilukua. On sitä paitsi vaikea kuvitella, että lapsiperhe muuttaisi kuntaan ilmaisen päivähoidon perässä. Kyllä muuton edellytys on työpaikka kunnassa, ellei nyt satu olemaan mahdollista käydä naapurikunnassa töissä. Niin tosiaan, paitsi ne joilla työpaikkaa ei muutenkaan ole. Sama se onko työttömänä Hornankuusessa vai Huitsinnevadassa. Niinpä kunta saa noiden 1-2 työssäkäyvän lapsiperheen lisäksi vähintään saman verran muuttovoittoa lapsiperheinä, jotka eivät tuota kunnan kassaan senttiäkään veroäyreinä. Lisäksi veroäyrin nosto ajaa melko varmasti 1-2 perhettä muuttamaan naapurikuntaan, joka tarjoaa matalampaa veroäyriä. Ei tarvitse olla kovin kummoiset tulot, jotta yhden prosenttiyksikön ero veroäyrissä riittää kuittaamaan kahdenkin lapsen päivähoitomaksut.
Vaihtoehto 2 taas kuulostaa käsittämättömältä. Muuttotappioinen kunta on valmis maksamaan siitä, että sieltä muutetaan pois! Vaan hetkinen miettimistä. Tuhannen euron poismuuttopalkkio ei ole mikään muuttopäätöksen syy kellekään, joka on veronmaksaja. Jos hän muuttaa pois, syyt ovat ihan muualla. Pois muuttavat ne, joille tuhat euroa on iso raha. Eli sellaiset, jotka kuormittavat kunnan taloutta. Seuraus on budjetin muuttuminen ylijäämäiseksi, veroäyrin lasku ja tehän kyllä tiedätte että alhainen veroäyri houkuttaa niitä jotka veroja maksavat. Lisäksi palkkio koskee vain yli 25-vuotiaita eli opiskelemaan joka tapauksessa muuttavat eivät sitä saisi.
Tuossa esimerkissä otetaan Curley-ilmiö käänteisesti käyttöön eli poistetaan etuisuuksia tarkoituksena kasvattaa vaurautta. Siinä on vain se vika, että se ei ole helppo ratkaisu. Se ei toimi heti, vaan viiveellä. Tämän ratkaisun toimivuuden ymmärtäminen vaatii siihen perehtymistä. Lyhyellä keskittymiskyvyllä varustettu äänestäjien enemmistö pöyristyisi kakkosvaihtoehdosta ja kannattaisi ilman muuta ykköstä.
Etsimättä tulee mieleen Pohjantähti-trilogian paronin repliikki räätäli Halmeelle yleisestä äänioikeudesta:
- Kaikki päin helvetti. Kaikki äänet. Mitä ymmärtä yks piika tai yks Leppänen valtion asiat. Se vie hunninko. Puute tule. Nälkä tule. Kaikki sekasta.
Paroni luuli olevansa oikeassa lyhyellä tähtäimellä, mutta reilusti toistasataa vuotta siihen vaadittiin.
Mies ja ääni -periaatetta ei kuitenkaan noin vain kaadeta. Ei järjestelmän sisältä. Curley-ilmiö takaa sen. Vaihtoehtoisia ja ilmeisen parempia järjestelmiä voi luonnostella, mutta niiden hyväksytyksi saaminen ei ole mahdollista demokratian sisällä.
Sen, joka aikoo saada paremman järjestelmän aikaan ja demokraattisen paradigman kumottua, on syytä varautua siihen, että demokratia puolustaa itseään rajuin keinoin, kuten EU:n kuolemantuomion salliva hätäjarrupykälä paljastaa. Paradigmaa vastaan taistelevia on perinteisesti teloitettu massoittain, vaikka tarkoituksena onkin saattaa voimaan aiempaa parempi järjestys - tai ehkä juuri siksi.
Entä miten Clavellin romaanin vallantavoittelija Toranagalle - ja hänen reaalimaailman esikuvalleen Tokugawalle - kävi?
Pitkien kamppailujen - kirjassa on toistatuhatta sivua - jälkeen Toranaga saavutti tavoitteensa. Hänestä tuli shōgun, joka perusti nimeään kantavan shōgunaatin, joka hallitsi Japania kaksisataaviisikymmentä vuotta. (Shōgunaatin viimeisiin hetkiin perustuu Clavellin viimeiseksi jäänyt romaani Gai-Jin.) Kirjan lopussa Toranaga metsästää haukalla miettien samalla tapahtunutta ja tulevia suunnitelmiaan. Blackthorneen päästessään hän ajattelee:
Sanoin sinulle ensi kerran tavatessamme, ettei kapinointia voi koskaan puolustella mitenkään, ja sinä vastasit, että kyllä voi - jos voittaa! Oi, Anjin-san, silloin minä sidoin sinut itseeni. Olen samaa mieltä kanssasi. Kaikki on oikein, jos voitat.
Syyllistyikö siis jääkärien lisäksi lopulta Suomen eduskuntakin valtiopetokseen, kun se 6.12.1917 julisti Suomen itsenäiseksi?
VastaaPoistaIlmeisesti kyllä, ainakin silloisten lakien mukaan. Sillä tuolloin voimassa olleen rikoslain 11. luvun 2 § kuului näin:
"Joka aikoen
1. viedä Keisarilta ja Suuriruhtinaalta vapauden, saattaa hänet vihollisen tai kapinoitsijan valtaan, riistää häneltä korkeimman vallan taikka estää häntä sitä käyttämästä
2. Venäjän valtakunnasta irrottaa Suomenmaan tai jonkin osan siitä tahi muun Venäjän valtakuntaan kuuluvan alueen] taikka saattaa jonkin osan Venäjän valtakuntaa vieraan vallan alle, taikka
3, laittomalla tavalla kumota tai muuttaa keisarikunnan tai suuriruhtinaanmaan] hallitusmuodon taikka vallanperimyksen järjestyksen
tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa tai sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta kuritushuoneella elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi."
Ja mikä merkillisintä, näin se pykälä kuului vielä monta kymmentä vuotta sen jälkeenkin.
Ano 10.47. Keisarilta oli 6.12.1917 mennessä jo viety vapaus ja saatettu vihulaisten ja kapinoitsijoiden valtaan ja häneltä oli riistetty korkein valta sekä estetty sitä käyttämästä. Keisarikunnan hallitusmuotokin tuli siinä sivussa kumottua eikä vallanperimyskään enää toiminut niin kuin ennen vanhaan. Laki oli toki vielä voimassa mutta sen toimeenpanovaltaa ei enää ollut. Venäjälle tuli uusi toimeenpanovalta. Jääkärit olivat liikkeellä vähän aikaisemmin.
VastaaPoistaSiinä sitten hätäpäissään Suomen "toimeenpanovalta" julisti itsensä itsenäiseksi. Olihan tuota itsenäisyyttä puuhasteltu jo pidempään, rangaistusten uhallakin. Paitsi että nöyrimmät Suomessa yrittivät vielä saada uutta korkeampaa hallitsijaa, kuningasta Saksasta. Nämä yritykset ovat kaatuneet pariin kertaan kun Saksa on saanut turpiinsa, mutta nyt on saatu uljas EU ja vaaleilla valitsematon komissio jonka asetukset menevät yli kansallisen lainsäädännän. Kuolemanrangaistuksen uhallakin.
Nyt kun on perusteltu miksi demokratia on kelvoton hallitusmuoto, meitä kiinnostaisi tietää mikä on hyvä?
VastaaPoistaMuinaiset kreikkalaiset (vai olivatko ne roomalaiset) tunsivat kolme hyvää hallitsemisen tapaa ja niille kolme kelvotonta vastinparia. Hyviä olivat kuninkaan valta, tarkoittaen lähinnä valistunutta yksinvaltiutta, aristokratian valta ja demokratia. Niiden huonot vastinparit olivat tyrannia, oligarkia ja oklokratia eli katurahvaan valta. Taisipa heillä olla myös sellainen ajatus, että jokaisella hyvällä hallitsemisen tavalla on taipumus rappeutua huonoksi vastinparikseen ja tällöin vallankumoukset ovat, ei ainoastaan oikeutettuja vaan suorastaan välttämättömiä. Niinpä oklokratiaksi rappeutuneen demokratian korvaajaksi nousee aristokratia ja sen rappeuduttua oligarkiaksi, korvaajaksi nousee kuninkaan valta. Ja kuninkaan vallan rappeuduttua tyranniaksi, on taas demokratian vuoro.
VastaaPoistaEi liene vaikea olla heidän kanssaan samaa mieltä ainakin siinä, että niin hallintomalleilla kuin instituutioillakin on taipumus rappeutua ja niiden uudistaminen, jonkinlainen uskonpuhdistus, tavalla tai toisella, on aika ajoin välttämätöntä. Miten se saadaan järjestetyksi jokseenkin siististi, on sitten se iso kysymys. Hallintomallilla, olipa se sitten mikä tahansa, on taipumus vastustaa muutosta ja puolustaa itseään. Vaikka evoluutio on jokseenkin aina parempi kuin revoluutio, kovin harva tyranni suostuu vapaaehtoisesti luovuttamaan valtansa demokraattiselle systeemille. Enkä ole kovin vakuuttunut siitäkään, että demokratiakaan aina kykenisi uudistamaan itseään kun se on taantunut, jos ei vielä suoranaiseksi oklokratiaksi, niin ainakin sellaiseksi muiden kustannuksella eläjien hallitsemaksi systeemiksi, jossa monet keskittyvät elämään harvojen kustannuksella, jossa panem et circenses on hallinnon keskeinen paradigma.
"Nyt kun on perusteltu miksi demokratia on kelvoton hallitusmuoto, meitä kiinnostaisi tietää mikä on hyvä?" On painavampia perusteluja ja vähemmän painavia perusteluja. Jos hallitusmuotojen paremmuutta arvioidaan kansalaisten hyvinvoinnilla, talouden kehityksellä ja innovaatioiden määrällä, demokratia on nykyisten näyttöjen valossa täysin ylivoimainen. Kysymys on pikemminkin siitä, kykeneekö demokratia puolustamaan itseään ja toimintakykyään sekä torjumaan rappeutumista. Siinä onkin haastetta kerrakseen. Mutta samat haasteet ovat vastassa kaikilla muillakin hallitusmuotodoilla.
VastaaPoistaDemokratia ymmärretään maailman eri kulmilla eri tavalla. Melkein kaikki maat sanovat itseään demokratiaksi. Työväkeäkään ei kovin usein unohdeta sanahelinässä. Malliksi vaikka Korean Demokraattinen tasavalta, Pohjois-Korea. Nimessä on demokratiaa mutta maata on johtanut itsevaltiaana yksi perhe. Nyt Kim Pak Su.
VastaaPoistaDemokratia sanan varsinaisessa merkityksessä saattaisi olla, jos ei hyvä niin paras hallintomuoto. Sitä vaan ei missään ole. Sen pahin vihollinen on korruptio. Suomessa se kätkeytyy hallinnon rakenteisiin. EU ei ole demokratia koska vaaleilla valitsematon komissio voi antaa asetuksia jotka on pantava toimeen.
Keisari nikolai viimeinen rikkoi valansa, siksi ei alamaisiaakaan enää sitonut se vala. Niinpä jääkärit olivat valasta vapaita.
VastaaPoistaMikä on demokratiaa parempi tapa hallita? No, mies ja ääni. Ja kun nyt tuli puheeksi, niin, kyllä suostun olemaan se mies.
Oikeasti, jonkinlainen vastuullisten demokratia voisi toimia. Nettoveronmaksajat vain päättäisivät asioista.
Pyssymies
Ano 10.47: Jep. Vanhoissa lakipykälissä tehtiin EU:hun liittymisen yhteydessä suursiivous, mikä onkin yksi harvoista hyvistä asioista joka siitä seurasi.
VastaaPoistaAno 15.02: Noinhan se kävi. Kun vanha valta katosi, syntyi tyhjiö jonka senaatti päätöksellään täytti. Eivät ehkä itsekään tajunneet mitä tuli tehtyä, ei ainakaan lehdistö tajunnut koska teko uutisoitiin palstantäytteenä sisäsivuilla.
Qroquius Kad: Painotettu äänioikeus, jossa äänienemmistö on nettomaksajilla. Joskus luonnostelin yhden version.
Strix Senex: Erinomainen toteamus. Luulen että tällä kertaa ei päädytä aristokratiaan, vaikka nykyajan aristokraatit eli rahavaltiaat sitä näyttävät yrittävän. He vain näyttävät tosissaan uskovan, että kehitysmaalaiset eivät saa aikaan kehitysmaata. Seuraus on anarkia, ei aristokratia.
Ano 0.28: Hyvä todiste demokratian toimivuudesta on nimenomaan se, että antidemokratiatkin kutsuvat itseään demokratioiksi. Demokratia on vain rappeutunut laajennettuaan äänioikeuksia jatkuvasti. Mikä on luonnollinen kehityssuunta. Kun valtaan sattuu pääsemään puolue, joka uskoo äänioikeuden laajentamisen (esim. ikärajaa laskemalla) tuottavan sille enemmän kannattajia, näin tapahtuu. Eikä äänioikeutta ole koskaan demokratiassa onnistuttu karsimaan.
USA on porskutellut pitkään, koska perustajaisät tekivät sille hyvän järjestelmän. Nyt alkaa silläkin olla eväät syöty, sillä heilläkään ei ollut kunnon mekanismia äänioikeuden laajentumisen estämiselle. Nykyään valtion tississä riippuvien äänestäjien määrä on kasvanut sielläkin niin suureksi, että seuraukset näkyvät.
Pyssymies: Ihanteellinen demokratia olisi sellainen, jossa kaikilla olisi yhtenäinen äänioikeus, mutta äänet laskettaisiin salaisen järjestelmän mukaan painotetusti äänestäjän kyvykkyys- ja kontribuutiokertoimien mukaan. Silloin kukaan ei tietäisi mikä hänen äänensä painoarvo olisi. Erityisen hyvä järjestelmä olisi, mikäli tämäkin olisi salaista eli kaikki luulisivat äänten painoarvon olevan sama. Tämä vain edellyttäisi Korkeamman Voiman olemassaoloa. Tekoäly?
Aiemmin hyvä nyrkkisääntö valtion demokratian tasoa arviodessa oli, että jos valtion nimessä oli sana demokraattinen tai vielä paremmin kansandemokraattinen, niin silloin se ei ollut lähelläkään demokraattista.
VastaaPoistaJos lipussa oli vielä työkaluja, niin oli liki varmaa, että kyseessä ei ollut mikään työläisen paratiisi.