Venäjän strateginen onnistuminen

Ukrainan sodassa on koko ajan naputtanut epämiellyttävä tunne siitä, että kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää. Yleisesti ollaan sillä kannalla, että Venäjän hyökkäyssuunnitelma epäonnistui pahasti. Tämä on sinänsä ollut uskottavaa, vaikkakin vaikeasti nieltävää. Kerrankos sitä nyt ryssitään.
Lisäksi lännessä on spekuloitu, että Putinille ei ole kerrottu oikeaa tietoa kun ei ole uskallettu. Tämä on vielä vaikeammin nieltävää. Putin teki uransa KGB:n tiedustelu-upseerina. Neuvostoliitossa oli tasan kaksi järjestöä, jotka toimivat realiteettien pohjalta. Ne olivat KGB ja GRU (sotilastiedustelu). Se, että Putin ei haluaisi kuunnella realiteetteja, tarkoittaisi että hän on hylännyt kaiken mitä tiedustelu-upseerin perustoimintaan kuuluu. Näin ei yksinkertaisesti tapahdu. Jokainen ammattimies voi alasta riippumatta kertoa, että tietyt asiat ovat ja pysyvät.
Sanoin vain pari viikkoa ennen hyökkäystä, että en usko sotaan. Perusteluinani oli se, että toisin kuin Krimin valtauksessa toimittiin ja kaikissa oppikirjoissa neuvotaan, Venäjä valmistautui aivan liian avoimesti. Lisäksi totesin, että seurauksena olisivat sellaiset lännen pakotteet Venäjälle, että maa palaisi taloudellisesti Neuvostoliiton aikaan. En uskonut Venäjän olevan valmis ottamaan sellaista seurausta Donbassin ja Krimin tai edes koko Ukrainan takia.
Kaikkiaan listassa on siis kolme asiaa jotka soittelivat hälytyskelloja: hyökkäys epäonnistui sotilaallisten tavoitteidensa saavuttamisessa, Putin vaikutti huonosti informoidulta ja Venäjä otti tietoisesti lännen odotetun murskaavan reaktion vastaan.
Vanha chicagolainen sananlasku toteaa, että yksi kerta voi olla sattumaa, kaksi kertaa yhteensattumaa mutta kolme on jo vihollisen järjestelmällistä toimintaa.

Niinpä ei auttanut mikään muu kuin kääntää koko skenaario ylösalaisin. Entäpä jos tämä meneekin edes suurinpiirtein suunnitellusti? Tällöin Ukraina olisi pelkkä taktinen kuvio suuremmassa strategisessa pelissä. Kuin uhrattava shakkinappula gambiitissa.

Helpoin selitettävä näistä kolmesta häiritsevästä tekijästä on tietysti Putinin huono informointi. Tästä ei käsittääkseni ole mitään muuta kuin läntistä spekulaatiota ja ehkä joitakin luultavasti tarkoituksellisia disinformaatiovuotoja.
Seuraavaksi piti selittää Ukrainan sodankäynnin epäonnistuminen. Loppujen lopuksi tämäkin asettuu näppärästi kontekstiin. Jos on todellakin niin, että strateginen kuvio on Ukrainaa suurempi, ei Ukrainalla ole merkitystä. Toki olisi ollut Venäjälle bonusta, mikäli Ukraina olisi kukistunut. Ehkä suunnitelmana oli myös se, että Kiova olisi vallattu, Ukrainan hallitus vaihdettu ja saatu ”rauhansopimuksessa” suljettua Ukraina sisämaavaltioksi. Nyt näyttää käyvän niin että kovinkaan paljon lähtöasemaa parempaan tulokseen ei olla päätymässä, ellei tulossa oleva ratkaisutaistelu (jota povataan Donbassiin mutta sotahistorian tuntijana kehotan pitämään silmät auki ennemminkin Harkovan suuntaan…) tuota odotettua parempia tuloksia. Mutta suuremmassa kuvassa on hyvinkin mahdollista, että Ukrainan sodan lopputulos on Venäjälle jos nyt ei yhdentekevä niin vähämerkityksinen.
Viimeisenä jää jäljelle oleellinen omituisuus: miksi Venäjä lähti operoimaan, vaikka rankkojen taloussaartojen kohteeksi joutuminen oli käytännössä varmaa?
Vastaus tähän voi olla aluksi häkellyttävä: ehkä taloussaartoon joutuminen oli koko strategisen suunnitelman vaihe numero yksi. Mistä tietysti seuraa se lystikäs korollaari, että mikäli länsi ei olisi asettanut Venäjää taloussaartoon, koko suunnitelma olisi mennyt pieleen.

Oletetaanpa siis, että taloussaartoon joutuminen olikin osa Venäjän suunnitelmaa ja katsotaan, mitä siitä seuraa niin tiedämme enemmän.

Venäjä ja Ukraina tuottavat melkoisen osan maailman viljoista. Vientiin menee sellainen määrä, että maiden yhteenlaskettu määrä maailman vehnänviennistä on noin 30 % ja maissinviennistä 15 %. Merkittävimmät kohdemaat ovat mm. Egypti, Indonesia, Bangladesh, Sudan ja Nigeria. Kehittyneisiin maihin vienti on vähäistä. Nyt Ukraina ei tuota käytännössä lainkaan elintarvikkeita ja Venäjän tuotantokin, ainakin vienti, kärsii. Peruselintarvikkeiden hinta tulee siis nousemaan. Vieläpä Irlannin perunakriisin (1845-52) tapaan eli kun peruselintarvikkeiden hinta nousee, niiden kulutus kasvaa entisestään vaikka järki sanoisi että hinnan noustessa sen pitäisi laskea. Kyse onkin siitä, että halvan ruoan kallistuessa rahaa riittää entistä vähemmän kalliimpaan ruokaan, jolloin halpaa ruokaa pitää ostaa entistä enemmän – vaikka se onkin kalliimpaa kuin ennen. Vaikutusta vahvistaa hintojen nousu kehittyneissä maissa, jolloin nekin käyttävät enemmän peruselintarvikkeita. Tällöin kehittymättömillä mailla on entistä vähemmän varaa ruokaan.
Tästä seuraa mahdollinen nälänhätä. Ja mehän kaikki tiedämme, mitä tapahtuu jos Afrikassa tai Lähi-idässä tulee nälänhätä. Eurooppaan on entistä enemmän tulijoita, jopa kymmeniä tai satoja miljoonia.
Tämä saattaa olla aivan hyvin Venäjän tavoite. Venäjä näkee lännen heikkona – ”homo-länsi” on siellä käsite ja naurunräkätys feminismille sekä genderideologialle normi. Ja oikeassahan he tässä ovat. Lisäksi Venäjää ei vaivaa poliittinen korrektius. Venäläiset ovat suunnilleen rasistisinta porukkaa mitä maa päällään kantaa, mitä afrikkalaisiin tai arabeihin tulee. Heidän ei tarvitse keksiä selityksiä orjalaivojen tervasta syyksi siihen, miksi afrikkalaiset ja arabit eivät ole kyenneet luomaan vauraita ja toimivia yhteiskuntia. (Paitsi arabit niissä tapauksissa, joissa sattuvat istumaan öljylähteiden päällä ja ovat vaurastuneet siksi, että länsimaat ovat kehittäneet teknologiaa joka sekä tarvitsee öljyä että osaa sitä porata, jalostaa ja toimittaa – arabit eivät ole keksineet mitään noista.)
Niinpä Venäjä on laskenut, että länsi romahtaa mikäli joutuu suuren kansainvaelluksen kohteeksi. Venäläiset eivät elä pilvilinnoissa rotujen ja kulttuurien samanarvoisuuden kuvitelmissa. Omalta osaltaan he ovat lännen rappiota edistäneetkin, sillä neuvostoajan ohjailu vaikuttaa yhä.
Lainaus: "Andropovin suurin saavutus – joka on peräisin jo siltä ajalta, jolloin hän ei vielä ollut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri – on se, että Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa on luotu kiihkeä yleinen mielipide, joka vaatii yksipuolista aseistariisuntaa. Mielenosoitukset, istumalakot, teiden sulkeminen niille heittäytymällä ja kaikki propaganda on suunnattu miltei yksinomaan amerikkalaisia aseita vastaan, kun taas Neuvostoliiton sotilaallinen mahti saa kasvaa aiheuttamatta samanlaisia vastalauseita niiden taholta, jotka moittivat Yhdysvaltain puolustusbudjettia. Tämän tarkoituksena ei ole väittää, että ”rauhanliike” on KGB:n kontrolloima. Tarkoituksena on ainoastaan kiinnittää huomiota siihen suureen voittoon, jonka lännen heikkouden tuntevat Andropovin spesialistit ovat saavuttaneet julkista suhdetoimintaa ja mielipidettä manipuloidessaan.” (Andropov – poliittinen elämäkerta, Arnold Belchman – Mikhail S. Bernstam, s. 209.)
Tämä teksti oli kirjoitettu jo vuonna 1983. Aikamoinen saavutus havaita jo tuolloin, mitä oli tapahtumassa. Neuvostoliiton hajottua nämä hyödylliset idiootit joutuivat joksikin aikaa tuuliajolle ja ideologia mutatoitui monikulttuurisuudeksi sekä kulttuurirelativismiksi, joiden siemenet KGB oli kylvänyt.

Putin esikuntineen on laskenut sen varaan, että Venäjä selviää pakotteista. Venäläiset ovat tottuneet selviämään, ei Neuvostoliiton perintö ole sieltä kadonnut. Venäläiset tyytyvät vähään ja ovat vielä niin tiukasti turpeessa kiinni, että osaavat tuottaa eloonjäämiseen vaadittavan määrän ruokaa omin avuin. Länsimaissa urbanisoituminen on edennyt paljon pidemmälle, joten kriisin iskiessä jälki on paljon rumempaa. Kun ruokapulan päälle tulevat kansainvaellukset, länsimainen kulttuuri hoippuu tyrmäyksen partaalla. Ja Venäjä suunnittelee antavansa sen tyrmäysiskun.
Hurjimmillaan tämä tarkoittaa jopa sitä, että monet länsimaalaiset toteavat Venäjän hegemonian olevan se pienempi paha. (Ikävä todeta että tämä saattaa olla totta.) Kun venäläiset sotilassaappaat marssivat Pariisin kaduilla ensi kertaa sitten vuoden 1815 ja puhdistavat Eurooppaa tietyistä etnisistä vähemmistöistä, moni tervehtii tätä helpotuksena. Helvetin esikartano on sentään parempi paikka elää kuin itse helvetti. Ja tämä saattaa myös olla Ukrainan operaation yksi syy. Butsan ja muiden paikkakuntien siviilien joukkomurhat ovat pelkkä suunniteltu harjoitus tulevaa varten. Ei Venäjälle ole hyötyä Euroopasta, jossa on heidän kannaltaan vääränlaista väestöä. Niinpä Ukrainassa harjoitellaan joukkomurhien tekemistä teollisessa mittakaavassa. Tämän puhdistuksen kohteeksi joutuvat aikanaan Euroopassa ei-eurooppalainen väestö sekä eurooppalainen älymystö, jos Venäjän suunnitelmat toteutuvat. Käykää katsomassa Katynissa niin tiedätte mikä Eurooppaa odottaa, jos Venäjän suunnitelmia ei saada pysäytettyä.

Lopuksi huomautan, että tämä kaikki on täysin spekulatiivista. Minua vain häiritsee suuresti se, että peräti kolme isoa asiaa ei kerta kaikkiaan täsmää. Niinpä päätin kääntää ne ylösalaisin ja lähteä siitä, että ne ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän suunniteltuja juttuja. Joka tarkoittaa sitä, että tähän asti nähty on pelkkää taktista kuviota, todellinen strateginen peli olisikin jotain paljon suurempaa. Tämä on se selitys, johon päädytään olettamalla asioiden menneen edes suurin piirtein siten kun Venäjän esikunnissa on suunniteltu.