tiistai 18. tammikuuta 2022

Uutiskatsaus 3/2022


1. Vestigia terrent

Latinaa taitamattomille kerrottakoon että otsikko tarkoittaa suomeksi Jäljet pelottavat. Sanonta on peräisin Aisopoksen sadusta, jossa leijonan luolaan menee useiden eläinten jälkiä, mutta vain leijonan itsensä jäljet palaavat sieltä. Itse uutinen kertoo Saksan ja Venäjän ulkoministerien tapaamisesta, jonka luonnehdittiin sujuneen ”hyvässä hengessä”. Edellisen kerran kun Saksan ja Venäjän eikun Neuvostoliiton ulkoministerit tapasivat ”hyvässä hengessä” alkoi tapahtua kummia.


2. Mallia Kroatiasta - tai sitten ei

Kroatian väkiluku on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kymmenen prosenttia. Äkkiseltään luulisi, että tämähän on hyvä uutinen liikakansoituksesta kärsivässä maailmassa. Tarkimmin lukien huomaa, että kyse ei ole kroatialaisten määrän vähenemisestä. Vähenemisestä noin kaksi kolmasosaa on aiheutunut maastamuutosta. Kun huomioidaan, että maastamuuttajat lienevät enimmäkseen lisääntymisikäistä väestöä ja ovat saaneet ulkomailla lapsia, lopputulos lienee kutakuinkin se, että kroaatteja on tasan yhtä paljon kuin ennenkin.
Ei toki huono tämäkään ja toivoa sopii, että Afrikan ja Lähi-idän maat ottavat tästä mallia ja laskevat omaa väkilukuaan – tai pitävät edes sen samassa dumppaamatta liikaväestöään muualle.


3. Kansallinen projekti

Indonesia kyllästyi ylikansoitettuun ja tulville alttiiseen pääkaupunkiinsa Jakartaan. Maa päätti pykätä uuden harvempaan asutulle Borneon saarelle. Tämä tuntuu olevan trendi muutenkin – Myanmar teki jo omansa, Egypti ja Malesia ovat jo vauhdissa. Esitin reilut viisi vuotta sitten Suomelle samaa. Sitä odotellessa voisi toki miettiä, olisiko halvempi ratkaisu selvittää nykyisen pääkaupungin ongelmat, jotka ovat kutakuinkin samat kuin Indonesialla, Egyptillä ja Malesialla eli liikaa tietynlaista väestöä pääkaupungissa.


4. Ei nimi puoluetta pahenna, ne tekevät sen ihan itse

Sininen Tulevaisuus (engl. Blue Future) muuttaa nimensä Suomen Korjausliikkeeksi. Edelleen kysyn mitä vikaa olisi realistisessa nimessä Timo Soinin Poliittinen Perikunta?


5. Viikon hyvä uutinen

Yhteiskunta koostuu ihmisistä ja pysyy pystyssä niiden ihmisten varassa, jotka siitä paremman tekevät. Eläkeläispariskunta arvelee keränneensä maasta noin 1,2 miljoonaa tupakantumppia kymmenen vuotta kestäneen harrastuksensa aikana. Tähän vielä muut roskat päälle.


6. Yhteiskunnan nakerrusta

Yhteiskunnan eräs peruspilari on perhe. Mitä tällöin voidaan sanoa sosiaalitukijärjestelmästä, joka kannustaa eroon ja erillisiin asuntoihin? Tilanteesta seurannut tukien nousu riittää kuittaamaan toisen kämpän vuokran. Systeemiä pystyykin käyttämään näppärästi hyväksi, mutta sitäkin oleellisempaa on systeemin antama viesti: ydinperhettä ei arvosteta. Tiesittekö muuten tällaisen, että eroperheen lapsesta maksetaan yli kaksi kolmasosaa suurempaa lapsilisää kuin muista? Yhdestä lapsesta saa normaalisti lapsilisää 94,88 euroa kuukaudessa, mutta yksinhuoltajalisän kanssa 158,18 euroa kuukaudessa. Erokorotus on 66,7 %.
Jos yhteiskunta välittäisi tukipilareistaan, lapsilisäjärjestelmässä yksinhuoltajakorotuksen saisivat vain lesket. Tästä säästyneet rahat voisi sitten käyttää siihen, että lapsilisää maksettaisiin enemmän niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat keskenään naimisissa. Koska näitä on – yhteiskunnan nakerrusyrityksistä huolimatta – toistaiseksi enemmän, korotus olisi varmaan kolmenkympin luokkaa kuussa. Tehty muutos olisi sijoitus yhteiskunnalliseen vakauteen.


7. Kinesin ennätysten kirja

Armeijan käyneet ymmärtänevät otsikon ja muut saavat olla ymmärtämättä. Koronaepidemian takia varusmiehet eivät ole päässeet lomille luvattuun tahtiin. Hurjimmillaan kiinni on oltu 5-6 viikkoa. Myönnettäköön että tilanne on toki ikävä. Muistutetaan samalla että pari sukupolvea sitten oltiin normaalissakin varusmiespalveluksessa kotilomilla vain muutaman kerran koko aikana. Toki iltalomia oli enemmän.


8. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Aboubakar Diakite … jäkjäkjäk …kahden vuoden viiden kuukauden ja kymmenen päivän vankeuteen … käläkäläkälä …kahdesta raiskauksesta ja salakatselusta … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.

(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois. Tällä kertaa lisättäköön, että kyseessä oli se julkisuutta saanut tapaus, jossa FC Atlantiksen potkupallojoukkueen pelaajat saivat syytteet kolmen 13-16 -vuotiaan tytön raiskauksista. Toinen pelaajista sai samoista rikoksista vuoden, kahdeksan kuukauden ja kymmenen päivän ehdollisen vankeuden eikä hänen nimeään siksi julkaistu mediassa karsintarajan kaksi vuotta jäätyä vajaaksi.)


9. Bongo bongo bongo, aina rakas ompi Kongo

Niille joille vanhempi populaarikulttuuri on vieraampaa, kerrottakoon että otsikko on napattu Olavi Virran laulusta, jonka esittäminen nykypäivänä olisi muusikolle ammatillinen itsemurha.
Toisenlaista kulttuuria esittää sitten otsikon takana oleva juttu Suomessa asuvien kongolaisten muodista. Kongossa on suosittu ns. sape-kulttuuri, jossa pukeudutaan kalleimpiin ja hienoimpiin saatavissa oleviin vaatteisiin. Tätä kulttuuria noudattavat jotkut Suomeenkin päätyneet. Jutussa mainitaan ohimennen, että on normaalia maksaa kymppitonni takista. Lähinnä ihmetyttää, mistä mahtaa kongolainen saada rahat vaatteisiin. Jutussa esiteltyjen ammateiksi mainittiin kiinteistönhuoltaja, kuljetusalan työntekijä, rappari ja entinen jalkapalloilija. Ammattien palkkataso taitaa ollaa luulemaani korkeampi, kun on varaa asua Helsingissä ja ostaa tuollaisia romppeita. Kummastuttaa myös se, että kovasta googlettamisesta huolimatta ei löytynyt minkäänlaista tietoa jutussa mainitun ”ammattilaisjalkapalloilijan” pelaamisista – koskaan, missään.
Onhan se tietysti kiva että hyvästä pukeutumisesta tehdään juttuja. Yleensä kun suomalaisten pukeutumisesta kirjoitetaan, moititaan liiasta ja turhasta kuluttamisesta maapallon kestokyvyn nimissä. Kongolaisten tuleminen tänne moninkertaistamaan hiilijalanjälkensä ja kerskavaatteiden ostaminen ilmeisesti on sitten jollain lailla ympäristöneutraalia tai jopa ympäristöpositiivista.
Joka tapauksessa juttu osoittaa todeksi ainakin vanhan suomalaisen sananlaskun: rumat ne vaatteilla koreilee! Ikävä kyllä otsikossa mainitun laulun optimistinen lausunto Kongosta
(Ompi houkutukset turhaa, mä tänne jään!) on osoittautunut valitettavasti Suomen houkutuksia heikommaksi.


10. Mitä täällä tapahtuu?

Yhdysvaltain merijalkaväen legendaarinen alokaskoulutuskeskus on Parris Island Etelä-Carolinassa. Kaikki varmaan muistavat elokuvan Full Metal Jacket alkuosan ja monta muutakin vastaavaa. Satuin äskettäin zoomailemaan Google Mapsista aluetta, kun silmiini osui jotain kummallista. Parris Islandilla on tietysti monenlaisten harjoitusalueiden joukossa myös normaali urheilukenttä, 400 metriä ja kuusi kestopäällystettyä rataa:

Mutta vajaata kilometriä lännempää löytyy toinenkin kenttä, jossa ratoja on viisi:

Että mitähän helvettiä? Radan pituus on kuitenkin normi eli 400 metriä ja ilmeisesti yksittäisen radan leveys on normi eli 1,22 m.
Eikä siinä kaikki. Pohjoisempaa löytyy sitten tällainen rataviritelmä, tässä ensin pohjoisosa:

Ja tässä eteläosa:

Koko radan pituus on noin 800 metriä. Lopuksi alueen kaakkoisosasta löytyy toinen niin ikään viisiratainen, myös 800-metrinen kenttä:

Jos joku osaa kertoa mikä on tuollaisten keksintöjen tarkoitus niin otan mieluusti tietoa vastaan. En itse löytänyt mitään eikä ensimmäinen mieleen tullut selitys eli esterata täsmää – radoilla ei ole esteitä eikä mikään sellaisiin viittaa muutenkaan. Ratojen keskellä ja reunoilla esteitä kyllä on. Lisämausteena mainitaan vielä, että merijalkaväen toisessa koulutuskeskuksessa San Diegossa vastaavia outoja viritelmiä ei ole, löytyy ainoastaan normaali 400 metrin rata.


Loppukevennys: Vanhan suola janottaa

Danny alkaa lopultakin osoittaa ikääntymisen merkkejä. Miehessä varmin merkki taudinkuvasta kun on se, että menee ja vaihtaa naisen vanhempaan. Helmi lienee nyt menneen talven lumia, kun Dannyn ja Erika Vikmanin välit ovat jälleen lämmenneet. Useimmiten naisen vaihtaminen kahdeksan vuotta vanhempaan aiheuttaa säälinsekaisia päänpudisteluja muiden miesten keskuudessa, mutta lieventäväksi asianhaaraksi katsotaan tällä kertaa se, että uusvanha valinta on sentään 50 vuotta itseä nuorempi.

5 kommenttia:

  1. 1:
    Hyvinhän se sujui:
    Pieruleena kävi vannomassa ikuista uskollisuutta Imperialistiselle Roistovaltio Ryssälle.
    2:
    Kyllä meilläkin piisaa kantakirjasuomalaisia, joiden maastamuutto ja poissa pysyminen olisivat silkka siunaus ja etnohygieniaa.
    3:
    Kannatan ideaa sekä entisen, pilalle saastuneen pääkaupungin ympärille rakennettavaa Helsingin Muuria, jonka siäpuolelta poistuminen ilman erikoislupaa sanktioidaan välittömällä teloituksella.
    4:
    Uuvatit vaikuttavat Buster Keatonin tyylisiltä totisilta koomikoilta, kun kerran jatkavat pelleilyään.
    5:
    Uutista masentaa sen kääntöpuoli, eli ihmiset ja niiden kuvatukset, jotka pudottavat jopa paskan perseestään niille jalkojensa sijoille.
    6:
    Ydinperhe on viherkommunisteille ollut aina itsestään Herrasta Morgothista ja erityisen vihan kohde.
    Eipä tässä sen kummempaa.
    7:
    Ja kaikki kines aivan turhan takia;
    vain siksi ettei lunssaa kummemmaksi jopa lääkäreiden suulla todistettu lievä kulkutauti leviäisi.
    9:
    Kaipa nuo paskanväriset ja -hajuiset viherkommunistien lemmikit saavat samanlaista sape-rahaa kuin mustalaisämmät rahtihameisiinsa.
    10:
    Länkyräradoille ei tosiaan löytynyt mitään selitystä kuukkeloimalla. Ei juoksurataan oikein keksi mitään perustetta tehdä ylimääräisiä mutkia kun Parris Islandin maastossa piisaa juoksupolkuja mutkineen yllin kyllin.

    Iso D on kestojulkkis ja kaipa hänelle on mammonaakin kertynyt sukanvarteen. Sinänsä sillä ei ole merkitystä tässä asiassa;
    julkkikseksi pyrkivät pissiksethän ovat valmiit maksamaan kaikin mahdollisin maksuvälinein Kestojulkkikselle päästäkseen tämän julkiseksi kikkelipyyhkeeksi ja sitä kautta itsekin julkisuuteen.
    Sen laadullahan ei ole osoitetusti mitään väliä, kunhan sitä riittää.

    VastaaPoista
  2. 10. "Normaalia(TM)" julkisen sektorin toimintaa?
    - Budjetissa on ollut varattuna rahat ratojen tekemiseen, mutta ei ole ollut riittävästi radan tekemiseen paikkaan johon sen olisi saanut sijoitettua oikeanmuotoisena ja useammilla radoila?
    - 800m kenties tehty kun laskutaidottomille piti järjestää 1/2 mailin testijuoksu?

    VastaaPoista
  3. "Laajalahden Antti" anoo sitten ehtoolliselle ja lupaa varmemmaksi vakuudeksi jopa muuttaa maasta poies. No yritykselle tuskin voi ennustaa kummoistakaan menestystä... Mitä tuohon google mapsiin tulee, niin kerran vilkaisin huvikseni, montako tuon nimistä paikkaa Norjasta löytyy, ja olihan niitä siellä (ainakin tuolloin n. 5 wee sitten) melkoisen monta. Itse nimihän nyt on sinänsä melko tavanomainen, joksikin "Laajalahdeksi" kai tuo lähinnä suomentuisi. Lieneekö sitten kuinkakin monen ao. paikan nimi mahdollisesti muutettu tuon erään dramaattisen heinäkuun päivän jälkeen?


    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008549645.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=is_tf&utm_source=hs.fi&utm_content=promobox

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  4. Laajalahden Anttikin kerkesi vaihtaa uudeksi nimekseen "Fjotolf Hansen".
    Mitähän se mahtaa tarkoittaa, Hannunpojan Jalkaholvia?

    VastaaPoista
  5. Qroquius Kad: Niin muuten totta noiden Kongon ihmeiden osalta. Pitäähän sossulta saada rahat kulttuurin mukaiseen pukeutumiseen!

    Ano 13.28: Hauskinta tuossa ensimmäisessä 800 metrin radassa on vieläpä se, että rata on sisärataa pitkin mitattuna tosiaan ilmeisesti 800 metriä, mutta koska siinä on kurveja väärään suuntaan, niin rataa pitkin oikomalla saa matkan lyhyemmäksi.

    J.Edgar: Jos Breivik pääsee ehdonalaiseen niin norjalainen vankienhoito on saavuttanut kulminaatiopisteensä.

    VastaaPoista