tiistai 14. syyskuuta 2021
Uutiskatsaus 37/2021
1. Siis milloin?
Hyvä uutinen: Pääspice Sanna Marin totesi, että koronarajoituksista päästään eroon lokakuussa.
Huono uutinen: Hän ei kertonut, minkä vuoden lokakuussa.
2. Liput liehumaan
Virheiden puheenjohtaja, sisäspice Maria Ohisalo siirtyi väliaikaisesti syrjään tehtävistään tarkoituksenaan lisätä arjalaisen rodun prosentuaalista osuutta Suomessa. Jäähyväispuheessaan Ohisalo penäsi vastalääkkeitä suvaitsemattomuuteen. Oma hoito on vielä kesken, sillä samassa puheessa hän ilmoitti nousevansa vastustamaan hakaristilippujen heiluttamista mielenosoituksissa. Toisaalta hoito on osin tehonnut, sillä Ohisalo suvaitsee erinomaisen hyvin sirppi ja vasara -lippujen käytön eikä hän myöskään maininnut millään tavoin Isisin lippua, joka liehui äskettäin Hesassa siinä missä hakaristilippu on nähty ties milloin viimeksi.
Oli Ohisalon puheessa kyllä yksi kohta, jossa hän osui oikeaan: ” Yhteiskunta ei vieläkään kohtele jokaista jäsentään reilusti eikä tarjoa samoja mahdollisuuksia. Se on edelleen yhteiskunta, jossa … alkuperäiskansalla ei ole oikeutta päättää omasta kulttuuristaan.” Naulan kantaan. Jospa suomalaisillekin tarjottaisiin samat resurssit per lärvi kuin haittamamulle, tai vielä mieluummin lakattaisiin tarjoamasta haittamamulle resursseja niin rahat riittäisivät paremmin.
Tässä vielä kuvitukseksi lippu, jonka näkemisen pitäisi aiheuttaa Ohisalon ja monen muun vihreän korvien välissä oikosulun molempien aivosolujen keskinäisessä yhteydessä:
3. Logiikan riemuvoitto
Ympäristöliike Elokapina katkaisi raitiovaunuliikenteen Senaatintorilla. Matkustajien oli pakko turvautua henkilöautoihin.
Siis hetkinen. Ympäristöaktivistit estävät joukkoliikenteen. Tuohan on ihan sama kuin:
- feministit ja homot haluaisivat maahan porukkaa joka haluaa alistaa naiset säkkeihin ja hirttää homot
- vihreät haluaisivat kieltää ydinvoiman ja tuottaa sen sijaan sähkön kivihiiltä polttamalla
- verovaroja jakavat demarit haluaisivat verotusta kiristämällä ajaa kaikki veronmaksukykyiset pois maasta
- kehittyneeseen maahan rahdattaisiin työvoimapulaa perusteluna käyttäen luku- ja kirjoitustaidottomia
Eikun antaa olla. Ehkä vika on sittenkin minussa kun en ymmärrä.
4. Venehen vesille työnnän
Baltic Princessin risteilyllä sattui useita tappeluita, raiskauksen yrityksiä ja seksuaalista ahdistelua. Uutiset kertoivat seuraavasti: ”Nöjd tarkensi myöhemmin Turun Sanomille, että laivalla oli ollut yhteenottoja abiristeilyllä olleen ryhmän ja toisen porukan kanssa. Jälkimmäinen aiheutti Nöjdin mukaan häiriötä ja provosoi lukiolaisten ryhmää. Yhteenotto alkoi noin iltayhdentoista jälkeen.”
Tässä uutisessa on nyt jätetty vihjailevasti auki jotakin, josta on helppo vetää johtopäätökset. Toisen ryhmän laatu on yksilöity, mutta toisen ei. Koitetaanpas korjattuna versiona, vaihdetut kohdat lihavoitu sekä alkuperäisessä että uudessa uutisessa:
”Nöjd tarkensi myöhemmin Turun Sanomille, että laivalla oli ollut yhteenottoja risteilyllä olleen ryhmän ja toisen porukan kanssa. Jälkimmäinen aiheutti Nöjdin mukaan häiriötä ja provosoi ensimmäistä ryhmää. Yhteenotto alkoi noin iltayhdentoista jälkeen.”
Nonnih. Nyt tuon uutisen informatiivisuus on karsittu lähelle nollaa. Aiemmasta kun pystyi rivien välistä lukemaan mistä todennäköisesti oli kyse. Kuten olikin.
5. Toistuva uutinen
Blaablaablaa ... Abdul Ghafoor Karimi … jäkjäkjäk … viiden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsenraiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä … päläpäläpälä … Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)
6. Nouse, riennä, englannin kieli!
Ajatusten Vantaanjoki, Vuosaaren täyttömäen nero Juhana Vartiainen ehdotti Helsingin julistautumista englanninkieliseksi. Yritin kovasti keksiä tästä jotain sanottavaa, mutta en kerta kaikkiaan pystynyt. Sen paremmin suomeksi, englanniksi tai millään muullakaan osaamallani kielellä. Olettaen että kirosanat ja muutenkin sopimaton kieli jätetään pois. Valitan.
7. Kannatamme sananvapautta, mutta emme laulunvapautta
Muutamalta suvaitsevaiselta meni tofu väärään kurkkuun, kun Masked Singer -ohjelman hahmon naamion takaa paljastui Päivi Räsänen. Yhtenä heistä oli ohjelmaa tuomaroiva Christoffer Strandberg: ”Mikä minua vaivaa, miksi haluan tämän kirjoittaa on se, että Maskedia katsoo myös lukuisat sateenkaariperheet. Ja olisin toivonut, että olisitte saaneet nauttia tästä lauantain koko perheen-ohjelmasta ilman, että teidän olohuoneeseen tulee ruudun kautta ihminen, joka toistamiseen on sanonut toinen toistaan hirveämpiä asioita juuri teidän perheestä. En usko cancel-kulttuuriin, uskon sananvapauteen ja puolustan oikeutta olla asioista eri mieltä. Mutta koska Suomessakin tänä päivänä joudut kohtaamaan kiusaamista, syrjintää, uhkailua, nälvimistä ja väkivaltaa jos edustat seksuaalivähemmistöä haluan sanoa, että sanoilla, teoilla ja valinnoilla on suuri merkitys. Siksi haluan sanoa, että minä en seiso tämän jakson takana täydellä sydämellä.”
Tämä lainaus tiivistää täydellisesti, mistä tässä asiassa on kyse. Strandberg on selkeästi sillä kannalla, että Päivi Räsästä ei olisi saanut päästää esiintymään TV:n viihdeohjelmassa hänen arvomaailmansa takia. Tietääkseni Päivi Räsänen ei ole ollut vaatimassa Christoffer Strandbergia pois televisiosta hänen arvomaailmansa takia. Kumpi tässä on suvaitsematon?
Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että käsittääkseni Räsänen ei ohjelmassa ottanut millään lailla kantaa homoihin. Hänen sananvapautensa ei siis tietyn vähemmistön mielestä koske edes niitä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä homojen kanssa.
Täydelliseksi tämän sotkun olisi tehnyt se, että Päivi Räsäsen hahmo Jaguar olisi vetäissyt Village Peoplen YMCA:n. Mieluiten suomenkielisenä versiona:
8. Vierailevat tähdet
Nousi kohu, kun helsinkiläislukion virheä (hitto vie, tuo kirjoitusvirhe tuli tällä kertaa ihan oikeasti vahingossa) rehtori oli kutsunut elokapinalliset vierailemaan Teamsin välityksellä koulussa ja esiintymään lukiolaisille.
Tämä on erittäin kannatettavaa toimintaa, etenkin kun heille sai sitten osoittaa kysymyksiä. Tuon logiikan pystyy nimittäin repimään kappaleiksi kuka tahansa täysijärkinen teini. Rehtori menetteli aivan oikein. Pellet kannattaa pyytää vierailulle ja antaa heidän paljastaa oma typeryytensä, niin ehkä saadaan taas muutama sielu pelastettua hörhöilyltä.
Ainoa miinus rehtorille voidaan antaa siitä, että vierailukutsu ei ollut tasapuolinen. Mutta tämä on vielä paikattavissa ja niinpä odotammekin rehtorin osoittavan esiintymiskutsun myös uusnatsiryhmälle. Vai eivätkö nämä ole tarpeeksi rikollisia, kun eivät hillu keskellä kaupunkia laittomasti leiriytyen ja tieliikennelakia rikkoen?
9. Rotuerot on todistettu
Tutkimus havaitsi selkeitä eroja rotujen välillä. Siinä vertailtiin seitsemää erilaista käyttäytymis- ja persoonallisuuspiirrettä. Rotujen sisällä yksilöissä oli toki eroja, mutta rotujen väliset erot huomattiin merkittäviksi. Jotkut ovat ihmisagressiivisempia kuin toiset, jotkut siistimpiä, jotkut rohkeampia, jotkut pelokkaampia.
Kyse oli tietysti kissoista. Ihmisrotujen välillä ei ole eroja. Ei saa olla, eikä sitä saa varsinkaan tutkia.
10. Hulluja nuo kanadalaiset
Kauan tätä saatiinkin odottaa, mutta nyt se sitten alkoi. Eli kirjaroviot Natsi-Saksan malliin. Nuotioon päätyivät Lucky Luke-, Tintti- ja Asterix-sarjakuvat. Niissä kun intiaanit on esitetty stereotyyppisesti. Tai jokin muu syy millä perusteella on aiheellista kaivaa tulitikut esiin.
Hitto kun tekisi mieli käydä oma kirjahylly läpi ja ottaa kuvat kaikista kirjoista, joissa esiintyy sana ”neekeri” tai jotain nykypäivään sopimatonta realismia. Tosin voi olla että tuollaisen blogituksen julkaisemisen jälkeen päätyisin itse roviolle kyseiset kirjat sytykkeenä.
11. Samaan aikaan Venäjällä
Venäjän hätätilaministeri Jevgeni Zinitšev kuoli tapaturmaisesti. Hätätilaministeri oli kuvaamassa dokumenttivideota arktisen alueen ja koillisväylän kehittämisestä yhdessä ministeriön työntekijöiden kanssa. Ohjaaja lipesi kalliolta ja hätätilaministeri yritti pelastaa tätä. Molemmat menehtyivät. Hätätilaministeriön tiedotteen mukaan Zinitšev oli Norilskissa työmatkalla valvomassa laajoja arktisen alueen harjoituksia ja yksiköiden suoriutumista tehtävissään hätätilanteissa.
Tämän täytyy olla venäläisin uutinen ikinä.
12. Sillä aikaa Pohjois-Koreassa
Pohjois-Korean nälänhätätilanne on selvästi kehittynyt kriittiselle tasolle. Jopa Kim-Jong Un on laihtunut useita kymmeniä kiloja.
13. Donkkaus
Suvela Warriors -koripallojoukkue hyökkäsi yleisön kimppuun hävittyään ottelun. Tämä ei ollut mikään yllätys. Joukkueen valmentaja on ollut useita kertoja Koripalloliiton tutkinnassa ja selvinnyt kuin koira veräjästä lieventävien asianhaarojen ansiosta. Jutussa mainittiin lieventäviksi asianhaaroiksi se, että ”hän tekee arvokasta työtä nuorten keskuudessa”. On siinä ollut toimittajalla jonglööraaminen kun ei ole taaskaan saanut sanoa mistä oikeasti on kyse. Oikean ”lieventävän asianhaaran” kun näkee valmentaja joka aamu peilistä. Joku Väinö Virtanen olisi jo saanut elinikäisen toimitsijakiellon viimeistään sen jälkeen, kun kyseinen joukkue viime joulukuussa kieltäytynyt poistumasta salista 8-9 -vuotiaiden tyttöjen vuoron alkaessa ja huoritellut sekä uhkaillut pikkutyttöjä. Paikalla ollut korisjoukkueen valmentaja ei ollut tehnyt mitään estääkseen joukkueensa käytöksen.
Kuvaavinta asiassa on se, että tyttöjoukkueen johtaja – joka ei ollut itse tapahtumapaikalla – julkaisi asiasta tuohtuneen kirjoituksen. Jonka jälkeen kyseinen Espoon kaupunginvaltuuston kokoomusta edustava varavaltuutettu ja liikuntalautakunnan jäsen saikin paskahalvauksen, kun kuuli joukkueen koostuneen somaleista. Ei olisi taatusti koskenut koko jupakkaan pitkällä tikullakaan, jos olisi tiennyt tämän – rasismisyytös on poliitikolle kuoleman suudelma. Toisaalta täytyy ihmetellä kuinka joku voi olla niin tyhmä, ettei kykene välittömästi tapahtumista päättelemään asialla olleen joko neekereiden tai muslimien. Tällä kertaa jopa molempien.
14. Myös potkupallossa tapahtuu
Turussa viitosdivisioonan ottelu jouduttiin keskeyttämään loppuhetkillä yhden pelaajan saatua punaisen kortin. Erotuomari tunsi olonsa uhatuksi, vastajoukkueen kimppuun hyökättiin, yksi joutui sairaalaan ja pukusuojaan turvaan linnoittautunut joukkue jouduttiin kuljettamaan pois poliisisaattueessa. Vähemmän yllättävästi riehunut joukkue FC Komar… niin no, katsokaa itse kuvasta tai lukekaa MTV:n uutisista se, mitä muut eivät uskaltaneet kertoa.
Kun maahan tulee kehitysmaalaisia, he tuovat mukanaan kehitysmaan. Tätä me voiman pimeällä puolella olemme tolkuttaneet viimeiset 20 vuotta. Ja olleet joka kerran oikeassa. Vastapuoli taas jatkaa valheitaan työvoimapulasta ja monikulttuurista ollen joka kerran väärässä. Demokratiassa heillä on täysi oikeus kannattaa Suomen muuttamista afrikkalais-islamilaiseksi maaksi. Mutta olisivat edes rehellisiä ja sanoisivat, että haluavat Suomeen tulevan afrikkalais-islamilaisen (ilman öljytuloja) elintason, väkivallan ja anarkian, mikä on väistämätön seuraus. Sen haluamiseen heillä on täysi oikeus. Mutta heillä ei ole oikeutta valehdella siitä, mitkä ovat heidän ajamansa haittamaahanmuuttopolitiikan seuraukset.
15. Harvojen hupia
Viime keväänä perutut jääpallon MM-kisat pitäisi pelata ensi kuussa Irkutskissa. Suomi ilmoitti ettei osallistu. Aiemmin Ruotsi, Norja ja USA olivat jo peruneet osallistumisensa. Tämä tarkoittaa sitä, että edellisten eli vuoden 2019 MM-kisojen A-sarjan maista jäljelle jäävät vain Venäjä, Kazakstan, Saksa ja Hollanti, jonka tilalle A-sarjaan nousi Viro. Ehkä. Voi olla että muitakin poissaoloja tulee. Joka tapauksessa homma menee mielenkiintoiseksi, jos kisat ylipäätään järjestetään. Historiassa mitaleilla on ollut vain viisi maata. Nyt vuorossa olevissa 40. kisoissa on siis mukana vain kaksi näistä. Niistäkin Kazakstanin paras suoritus on kuusi pronssisijaa. Näiden viiden ja ehkä osin USA:n jälkeen kaikki muut ovat täysin heittopusseja. Niinpä peliformaatti onkin ollut A-sarjassa viime aikoina se, että neljä parasta pelaa oman alkulohkonsa ja neljä muuta toisen. Ylemmästä lohkosta kaksi parasta menee suoraan välieriin ja alemmasta kaksi parasta pelaa ylemmän kahden huonoimman kanssa puolivälierissä. Kuvitellaanpa että nyt käytettäisiin samaa formaattia. Ylempää sarjaa pelaisivat siis Venäjä, Kazakstan, Saksa ja Viro. Alempaa edelliskertaisten kisojen B-sarjan sijoitusten perusteella Hollanti, Iso-Britannia, Unkari ja Japani. Venäjä ei ole koskaan pelannut Saksaa tai Viroa vastaan MM-tasolla. Jotain osviittaa siitä miten peleissä saattasi käydä, saa siitä että viime kisoissa Venäjä voitti finaalissa Ruotsin jatkoajan jälkeen. Ruotsi puolestaan oli piessyt Kazakstanin välierässä 20-1 (ei, kakkosen perässä oleva nolla ei ole painovirhe). Kazakstan oli voittanut puolivälierässä Norjan 4-1. Joka taas oli murskannut alkusarjassa Saksan 25-1. Maltamme tuskin odottaa jännitysnäytelmää Venäjä-Saksa, joka asioista yleensä hyvin perillä olevien tahojen arvioiden perusteella tullee päättymään Stalingradin taistelun tapaan.
Jääpallo on hieno laji, mutta kärki on pikkuisen kapean oloinen.
16. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat
Venäjän lentopallomaajoukkueen valmentaja Tuomas Sammelvuota on kritisoitu hänen laulettuaan Venäjän kansallislaulua ennen EM-kisojen Suomi-ottelua (ja varmaan ennen muitakin pelejä, mutta tämä herätti huomiota). Mitähän Sammelvuon olisi sitten pitänyt tehdä? Antaa paskoja ohjeita, jotta Suomi voittaisi? Tosin ensimmäinen erä siltä näyttikin, Sammelvuon Siperian-matkalippua varmaan alettiin jo Kremlissä kirjoitella. Voitoksi se kuitenkin kääntyi.
Suomessa on vanha sanonta: Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Sammelvuo on ottanut Venäjän valmennettavakseen ja elää sen mukaisesti aina sujuvaa kielen opettelua myöten, kuten oikein onkin.
Tiedossa ei ole, lauloiko Sammelvuo ruotsalaisittain käännettyä versiota:
17. Diskaus
Topi Raitanen juhli Kalevan Kisojen estekultaa maalissa. Juhlat eivät kestäneet pitkään, sillä Eemil Helander julistettiin voittajaksi. Raitanen hylättiin, koska hän oli ottanut askeleita ratareunuksen sisäpuolella. Asiasta nousi pienimuotoinen kalabaliikki, sillä nämä askeleet Raitanen otti horjahdettuaan vesiesteen jälkeen, omien sanojensa mukaan siksi että edessä ollut Helander oli sipsutuksensa takia hitaammassa vauhdissa.
Katsoin tilanteen jälkikäteen Yle Areenasta. Ainakin käsittääkseni kyseessä oli toisella kierroksella tapahtunut tilanne, ihan jokaista vesiesteen ylitystä ei tallenteesta löytynyt. Sääntökirjan pykälä 163.3b on periaatteessa yksikäsitteinen: ”...ei saa astua sallitun juoksualueen sisäreunaa osoittavan reunalistan tai viivan päälle eikä sen sisäpuolelle. … Jos juoksujen johtaja, säännössä 163.4 mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta, on … vakuuttunut siitä, että kilpailija oli rikkonut yllä esitettyä sääntöä, tulee kyseinen kilpailija hylätä. Kyllä, Raitanen selvästi rikkoi tätä sääntöä. Mutta mitkä ovat nuo poikkeukset säännössä 163.4 ja voiko niitä soveltaa tähän tapaukseen? Tässä tilanteessa tulee kysymykseen kyseisen pykälän a-kohta: Kilpailijaa ei tule hylätä, jos toinen henkilö oli työntänyt tai pakottanut hänet juoksemaan … viivan päällä tai sisäpuolella … saamatta siitä mitään olennaista hyötyä ja ilman että ketään muuta juoksijaa olisi häiritty. Mikäli tilanteesta on saatu selvää hyötyä, tulee urheilija hylätä.
Ilmeisesti oleellista oli nyt se, että Raitasella ja Helanderilla ei ollut kontaktia. Jos kontakti olisi ollut, niin silloin olisi voinut tulkita Raitasen joutuneen radan sisäpuolelle ilman omaa syytään. Mitään olennaista hyötyä hän ei siitä saanut, päinvastoin ainakin jos vertaa siihen että edessä olisi ollut tyhjä ratalinja. Lisäksi Raitanen olisi periaatteessa voinut väistää myös ulkoradan puolelle. Mikä oli kuitenkin käytännössä mahdotonta, koska hän oli horjahtanut niin pahoin jo väärään suuntaan. Näytti siltä, että kyseessä oli enemmänkin Raitasen oma horjahdus kuin yritys väistää Helanderia. Mikäli näin tulkittiin, niin siinä tapauksessa Raitanen sai hyötyä parista kielletyn alueen askeleesta. Tällöin hän oli joutunut sisäkentälle oman toimintansa seurauksena ja hylkäys oli aiheellinen. Joskin voidaan kiistellä siitä, pitäisikö noin vähäisestä rikkomuksesta hylätä. Sääntöjen mukaan meni, mutta itse en olisi lajijohtajana hylsyä pistänyt.
18. Mikä on murskavoitto?
Ruotsin sanottiin voittaneen maaottelut murskavoitolla. No, kun lukemat ovat miehissä 230-201 ja naisissa 223,5-207,5, ei sitä kyllä murskavoitoksi voi sanoa. Naisten ottelussa yhden lajin kääntyminen numeroista 6-16 numeroihin 15-7 olisi kääntänyt koko ottelun. Miesten ottelussa olisi vaadittu yksi laji 6-16 muuttumaan 16-6 ja toinen tasapeliksi 11-11.
Lahden molemmin puolin alkoivat näköalattomat jo pitää ottelua turhana, kun ero on noin iso. Tilanteet voivat kuitenkin muuttua varsin nopeasti. Miesten ottelun Suomi voitti niinkin äskettäin kuin kolme vuotta sitten eikä naisten ottelun voitostakaan ole kuin kuusi vuotta. Mitä voittoputkiin tulee, niin Suomi voitti vuosina 1970-1984 miesten ottelun 15 kertaa peräkkäin ja naisten ottelun vuosina 1987-2000 14 kertaa peräkkäin. Suurimmat voittomarginaalit noina vuosina osuivat miehillä vuoteen 1978 luvuin 240-168 ja naisilla vuoteen 1993 luvuin 198-144. 72 ja 54 pisteen voittoja voi jo kutsua murskavoitoiksi, ei tämänvuotisia 29 ja 16 pisteen voittoja mitenkään. Eikä silloinkaan esitetty maaottelun olevan aikansa elänyt. Tosin miesten maaottelussa nostettiin 1970-luvun hurjimpina vuosina esiin ajatus, että Ruotsin joukkueen korvaisi Pohjolan joukkue Norjalla, Tanskalla ja Islannilla vahvistettuna, jolloin ottelusta olisi tullut suunnilleen tasaväkinen.
19. Kisaväsymystä
IL:n asiantuntijalausuntokaivo Arto Bryggare osui naulan kantaan kritisoidessaan monien urheilijoiden Ruotsi-ottelun vaisusta suorituksesta tai jopa poisjäännistä syyttämää kisaväsymystä. Kärjistettyä, mutta asiallista. Kilpailukausi on tarkoitettu kilpailuun, harjoituskausi harjoitteluun. Kilpailukauden on kestettävä viisi kuukautta. Ei sinä aikana tarvitse olla koko ajan huippukunnossa, mutta jos on kauden päätyttyä väsynyt niin jotain on pielessä. Harjoituksen on oltava kovempaa kuin kilpailu. Esimerkiksi Bryggare nostaa aikoinaan 400 metrin olympiakultaa juosseen Jeremy Warinerin. Eräällä kaudella 44 kisaa happomatkalla, lähes kaikki alle 45 sekuntia. Eikä oikeastaan tarvitse mennä merta edemmäs kalaan: Pauli Nevala heitti kaudella 1970 keihästä 52 kilpailussa aikavälillä 7.5 – 26.9. Kahdessa kilpailussa tulos oli alle 80 metriä ja kerran – Kalevan Kisojen karsintaprotestissa – ei tullut tulosta lainkaan. Kymmenen parhaan kilpailun keskiarvo oli 90,12.
Kun on harjoituskaudella treenannut kunnolla pohjat, niin kesällä voi keskittyä herkistelyyn ja jaksaa.
20. Vihdoinkin!
Tampereen Pyrinnöllä oli taannoin melkoinen dynastia Kalevan maljan hallitsijana: peräti kuusi voittoa putkeen. Ikävä puoli asiassa oli se, että putken viimeinen voitto tuli vuonna 1950. Sen jälkeen alkoi kuiva kausi, joka kesti tähän vuoteen asti. Viimeiset pisteet jaettiin viikonloppuna SM-viesteissä. Pyrintö oli johdossa ennen niitä ja ennakkosuosikki katkaisemaan Jyväskylän Kenttäurheilijoiden nelivuotisen voittoputken. Varmat pitivät ja voitto ratkesi odotettua selvemmällä erolla. Seitsemänkymmenenyhden vuoden odotus palkittiin – tämä on jotain mistä voi aiheesta sanoa että vuonna 1953 syntynyt seurapomo Jarmo Hakanen on saanut odottaa koko ikänsä. Onnea Tampereelle!
Tänä vuonna kymmenen parhaan joukkoon selvinneistä seuroista kuusi eli Tampereen Pyrintö (1), Jyväskylän Kenttäurheilijat (2), Lahden Ahkera (3), Turun Urheiluliitto (4), Helsingin Kisa-Veikot (5) ja Espoon Tapiot (8) ovat voittaneet maljan tällä vuosituhannella. Joensuun Kataja (6) ja Lappeenrannan Urheilu-Miehet (7) eivät ole koskaan voittoa saavuttaneet. HIFK:n (9) kuiva kausi on kestänyt vuodesta 1924 ja Porvoon Akilleksen (10) lähes yhtä kauan eli vuodesta 1926. Edellinen voittaja, joka ei nyt kymppisakkiin mahtunut eli SM-viestien isäntäseura Oulun Pyrintö (12) on vienyt maljan 1996. Mutta pahimman romahduksen on kokenut vielä vuonna 1981 pytyn vienyt Kouvolan Urheilijat, joka ei tänä vuonna mahtunut edes pisteitä saaneiden lähes 150 seuran joukkoon lainkaan!
Loppukevennys: Ojasta allikkoon
Otsikko totesi: ”Vaimo vaihtoi miehen sikaan – sotkuista yli 70000 euron lasku”. Mies oli jäänyt kiinni pettämisestä, jolloin vaimo oli näyttänyt mistä on viisi hirttä poikki. Kohta alkoi ilmeisesti olla kuitenkin ikävä, jolloin korvikkeeksi ilmestyi minisika. Piakkoin toinenkin. Minisiat osoittautuivat kuitenkin miestä sotkuisemmaksi ja asunto meni remonttiin. Toivomme kovasti, että siat eivät sentään olleet yhtä petollisia.
Kohta 9. Joku ekspertti sanoi ihan julkisuudessa, että rotuja ei ole, koska ihmistä on vain yksi laji. Ettäs tiedätte. Littymättä mitenkään ihmislajiin, taksonomian tutkimus pystyy yhä enenemässä määrin luokittelemaan lajeja alalajeiksi ihan sillä perusteella, että genomissa on merkittäviä eroja vaikka kokonaisero on ehkä muutamia prosentteja.
VastaaPoistaMuistan estekilpailun, jossa kuivaesteellä oli ruuhkaa ja yksi juoksija kiersi esteen. Häntä ei hylätty. Raitasen hylkääminen oli kohtuutonta.
VastaaPoista1:
VastaaPoistaTämän vuoden lokakuussa, mutta ei se haittaa:
Manna Sariini ja tyttökaverit voivat perua kaiken vaikka seuraavana päivänä, jos pimpsassa siltä sattuu tuntumaan.
2:
Oikeastaan tuo lippu on kohtalaisen osuva;
olihan Sturmabteilungin päällystö melkomoinen Gay Pride -paraatin Tom of Finland -osasto itsessäänkin.
3:
Älkäämme olko EgoNapinan vaginallisille ja peniksillisille tytöille niin ankaria:
hehän haluavat vain huomiota. Laadulla ei ole merkitystä.
4:
Neekeri neekeröi. Ei neekeriltä muuta voi odottaakaan, ellei sitä pidä kurissa ja Herran nuhteessa työssään puuvillapellolla kastroituna. Muuten tapahtuu tällaista.
6:
Tuohan olisi hyvä juttu:
viimeiset starbut ja friidut sekä muut järki-ihmiset muuttaisivat pois Stadista, joka täyttyisi muun maan hesalaisilla sekä kulttuurinrikastuttajilla!
7:
Siellä hupiohjelman tuomaristossa istuu Homo-Riston kanssa muuan Maria Veitola, joka on narsistisella terrorisoinnillaan aiheuttanut ihmisille todellista haittaa maineen ja rahan menetyksinä ihan vaan omaksi ilokseen.
Eipä tuo näytä Homo-Ristoa haittaavan.
8:
Olisikohan tuon lukion oppilaskuntakin sen verran virheää, ettei mitään ikäviä kysymyksiä esitetty? Jos esitettiin, mitähän kivaa rehtoorska on heille keksinyt kostoksi?
9:
Ihminen ei ole nisäkäs! Rotuja ei ole olemassakaan!
10:
Kirjat paloivat, vaikka pää-Justin vastusti, tosin varauksella ettei ole hänen asiansa kertoa, miten alkuasukkaiden pitäisi kokea.
Olivatko asialla siis lopulta kanukit, jotka polttivat kirjojaan vai inkkarit, jotka polttivat spermanaamojen kirjoja?
11:
Ministeri täytti velvollisuutensa katkeraan loppuun saakka viimeiseen hengenvetoonsa asti!
Dank des Vaterlands gewiss! Twenty-First Gun Salute!
12:
Mikään ei kelpaa;
kun Jong-un oli lihava, pilkattiin läskiksi. Kun hän on laihduttanut, pilkataan köyhäksi.
13:
Katso kohta 4.
14:
Sama kuin yllä.
19:
Jos on kauden päätyttyä väsynyt niin jotain on pielessä? Ja minä kun olin luullut, että kauden päättyessä ollaan puhki väsyneitä, kun on annettu kilpailuissa kaikkki mitä irtoaa.
Vanhan viisauden mukaan miehet ovat sikoja, mutta onneksi naiset eläinrakkaita. Nythän se näytti toeutuneen täysimääräisenä, mutta eipä sittenkään.
Voimme siis päätellä, ettei parisuhdemarkkinoilla naisille riitä mikään muu kuin niin muhkea pankkitili, että se saa vaikka puolustelemaan sarjaraiskaajaa
(Piitör Naigaard ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa, jos kysytään Eirräää Sämjuulinilta).
Nämä Jaskan uutiskatsaukset ovat erittäin hyviä ja tarpeellisia. Luen itse paljon lehtiä ja nettiä, mutta aina jotain menee ohi. Lisäksi tietysti loistava huumori on aina tervetullutta.
VastaaPoistaLukekaa Hesarista uusin Rosa Meriläisen kolumni ja huomaatte millainen on kirjoitus ilman mitään asiaa, sisältöä ja huumoria. Tuntui vähän kuin olisi jollain koneella väännetty kovan kirjoituspalkkion saamiseksi.
Monet ihan uskovaisetkin perheet seuraavat maskedia, miksi limainen hinttari* christoffer strandberg tuomaroi siinä. Raamatulla on ihan selvä kanta hinttailuun – se on syntiä.
VastaaPoistaMonet ihan tavalliset perheet seuraavat maskedia, miksi limainen hinttari* christoffer strandberg tuomaroi siinä. Sananvapaus on aika monen kannattama arvo.
Kanadan pääministeri on vielä isäänsäkin vastenmielisempi nuljake. Saavutus sinänsä. Eikä kyllä ole kanadalaisilla kaikki inkkarit kanootissa, kirjat hyllyssä, tikut rasiassa. Mitä ihmettä ne on äänestäessään ajatelleet.
Rakastettu, suuri,majakan lailla loistava johtaja Kim-Jong Un laihduttanut. Ilmeisesti pelkää kansaa, pistää pian lihoiksi muuten.
Urheilua
Jaa-a, on se hyvä, etei meidän tytär ole jäsen siinä pikkutyttöjen joukkueessa jota sompanssit huoritteli. Nimittäin Lady of the House on sen verran kuumaverinen. Viisi jalkaa pituutta, 100 naulaa painoa naisen roikaleella. Ja olen ihan itse, omin silmin, nähnyt miten pomppaa ilmaan ja lyö olkapään korkeudelle kämmenpohjalla otsaan 205cm, 100kg juippia. Ja vetäsee pari litsaria kaupan päälle. Suureksi ihmeekseni juippi jäi henkiin, eikä edes halvaantunut. Lukua kyllä otti. Vahvat niskalihakset pelasti. Pin head – kukkakeppi, somali siis, ei siitä selviäisi hengissä. Pää kiertyy sen verran vauhdikkaasti, että aivorunko irtoaa ydinjatkeesta jos ei sitä ennen ole aivoruhje ehtinyt päättämään maallista vaellusta. Se juippi epäili opettajamme tietoja ja tyylimme tehoa. Ja erehtyi käyttämään sanamuotoa, jota käytetään haasteessa todistaa tyylimme teho. MOT
*Se, että tyyppi on homo ei te siitä limaista hinttaria, katsokaa minkä oloinen tuo krisse on.
Pyssymies
Hieno sateenkaaren ja muinaisen hyvän onnen symbolin yhdistävä lippu on Röhmin puolueen lippu. Harmittavasti ehti aatu kaappaamaan puolueen pitkien puukkojen yönä.
VastaaPoistaLogiikan riemuvoitto – vai Tahdon riemuvoitto?
Ajatusten Vantaanjoki, Vuosaaren täyttömäen nero , torkkupeittojen ylin suojelija Juhana Vartiainen ehdotti Helsingin julistautumista englanninkieliseksi. Sivistysmaassa olisi kiikutettu hoitoon tai odottamaan oikeudenkäyntiä. Ranskassa koottaisiin jo giljotiiniä.
Pyssymies
Jostain syystä olen liittänyt rikastuksen ongelman joukkoihin. Eli joukkoa on. Oli sitten taharrusta, groomingia, tappeluita ruumiineen, raiskausta, laivaristeilyitä, terminaaleja ennen/jälkeen risteilyitä, joukkojengejä, joukkokansoitusta esim itälähi keskus, joukkoghettoutuminen, joukkotappelut kouluissa, joukkuettain laittomia maassaolijoita. Kun ne maksavat vähintään 3,5 miljardia per vuosi, niin onko tähän laskettu oikeudenkäynti kulut jne. Eli koskien näitä, niin olisiko todelliset kulut ulkoministeriö mukaan ottaen, 10 miljardia per vuosi? Siis yksi miljardi on 1000 miljoonaa.
VastaaPoistaAno 10.40: Siinä meni "asiantuntijalla" kaikki käytetyt biologian termit suloisesti sekaisin. Ja alalajeiksi luokittelu on itsestäänselvyys eläimille jo ulkonäön perusteella, mutta ihmisillä sitä ei voi käyttää.
VastaaPoistaPauli Vahtera: Taisi olla Prahan EM-kisoissa 1978, joissa kolarin takia mm. Ismo Toukonen kiersi esteen, ei hylätty ja sai pronssia.
Qroquius Kad: Kohtaan 2: Niinhän se oli, että natseissa homojen määrä oli ennen Hitlerin puhdistuksia melkoinen. Ja mehän muistamme Tom of Finlandin natsiunivormuihannoinnin joka antaa melkoiset vaikutteet alan kulttuuriin nykyäänkin.
Kohtaan 19: Yleisurheilussa kilpailu ei ole lähellekään niin rasittavaa kuin maksimitehoilla harjoittelu. Jos kilpailussa kaatuu maaliin puolikuolleena, suoritus ei ole onnistunut koska loppumatkasta on ollut jo liian hapoilla pystyäkseen juoksemaan täysillä. Katsopa joskus huviksesi, niin ei se ole voittaja joka rojahtaa maahan vaan ne sijoille ynnä muut tulevat. Koskaan en ole kilpailun jälkeen ollut niin piipussa kuin kymmeniä kertoja harjoituksissa, joissa vedetään joskus katkeamiseen asti. Sama pätee myös kenttälajeissa, vieläpä suuremmalla erolla - kyllä vedoissa ja punttisalilla pistetään kroppa aivan eri rasitukseen kuin yksittäisellä heitolla tai hypyllä.
Nils-Aslak: Paljon kiitoksia. Näitä tulee noin joka toinen viikko.
Pyssymies: Hyvä pointti Strandbergista. Eikö hänen TV-esiintymisensä loukkaa sitten joitakin? Ehkä sivistyneemmät ovat suvaitsevaisempia.
Hitto kun en älynnyt itse tuota kommenttia Vartiaisesta eli ranskalaiset rasvaisivat jo giljotiinia.
Pate: Näinhän se on. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja jos tyhmyyttä on paljon niin siinä riittääkin tiivistettävää.
Onkohan tämä AlfaTV jonkinlainen kivi vasssemistolaisten kengässä?
VastaaPoistaAinaki näiden juttujen perusteella
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/alfatv-osakeanti-harkimo-sanna-ukkola-ja-jussi-halla-aho-ne-yhteen-sopii/
Jotakin ohjelmaa sieltäkin tullut katotta, niistä su-illan uskontoohjelmista en oikein peruta
-jpt-
Pyssymies, eikö vanhaa mainosta mukaillen, meissä jokaisessa asuu pieni homo :) ?
VastaaPoista-jpt
Miten niin pieni homo? Jokainenhan meistä on Homo, nimittäin Homo sapiens. Ja koska "sapiens" tarkoittaa viisasta, homous on siis viisautta.
VastaaPoistaNiin, kuulun lajiin homo sapiens - mitä on homofobia? Kädellislajien pelkoa?
VastaaPoistaTyötovereissani on homoja ja paras kaverini töissä on lesbo, käymme lounaalla usein, jos olemme konttorilla samaan aikaan. Yksi ongelmanselvittelyjoukkion hemmoista on homo, yhteistyö sujuu hyvin,eikä kaljallakaan töiden jälkeen ole ongelmia tullut. Kumpikaan ei ole stereotyyppinen, liioiteltu pervertikko. Muutama muukin tapaus on sakissa, eivät ole ongelmallisia.
Elän ja annan lassenkin elää. Muiden ihmisten seksi - evvk.
Tuosta Röhmiläisten lipusta, Röhm oli vasemmistolaisempi kuin aatu, mitäs jos olisikin käynyt toisin ja avoimesti homo vasemmistolainen olisi noussut Führeriksi? Olisiko "gay" tai muu samaa tarkoittava sana yleistermi kuvaamaan hullua joukkomurhaajaa? Olisiko gay pahin poliitinen leima?
Pyssymies
"Ihmisrotujen välillä ei ole eroja. Ei saa olla, eikä sitä saa varsinkaan tutkia."
VastaaPoistaVain ali-ihmiset uskovat että ihmisryhmien välillä voi olla eroavaisuuksia.
jpt: En ole Alfaan tutustunut mutta olen toki kuullut. Kivi kengässä - tottakai. Kaikki mikä haastaa virallisen totuuden, on sitä.
VastaaPoistaQroquius Kad: Vaan jospa on myös alalaji homo sapiens homo...
Pyssymies: Heh, tuostahan saisi hyvän fiktion: entäpä jos Röhm olisikin tehnyt ennalta ehkäisevän iskun Hitleriä vastaan ja päätynyt itse Führeriksi muuten samalla politiikalla? Ei, en usko että "gay" olisi pahin poliittinen leima siinäkään tapauksessa. Vetoan ennakkotapaukseen eli olihan Hitler kasvissyöjä. Tosin siinä mielessä pienempi paha kuin monet nykyiset vegaanit että ei tuominnut muita eikä tyrkyttänyt omaa vakaumustaan.
Ano: Loistava! Näin aamuisessa unenpöpperössä ehdin jonkin aikaa miettiä, oliko kommentti jonkun hörhön laittama sillä hehän ajattelevat juuri noin samalla perusteella. Sitten tajusin sisäänrakennetun sarkasmin ali-ihmisistä.
Natsi = homoseksuaalinen vegaani, suosi luomua ja homeopatiaa, mielenkiintoinen fakta. Olisi todella mielenkiintoista vaihtoehtoista historiaa jossa tuo lippu olisi ollut koko neuropan lippu. Festung europa olisi puolustautunut taantumuksellista, rasistista, kapitalistista ja impperialistista usa-uk-koalititioa vastaan. Tietenkin yhdessä aasia aasilaisille -vapautusliikettä johtavien japanilaisten kanssa.
VastaaPoistaPyssymies