Uusinta: Äly hoi, älä jätä!

Lukijalle: Tämän viikon pääjuttu tunneälystä herätti sen verran paljon keskustelua, että päätin julkaista uusintana ammatteja niiden älykkyysvaatimuksia käsitelleen jutun, johon siinä viittasin:

Ironmistress kirjoitteli tässä jokin aika sitten, kuinka älykkäiden ihmisten joukossa esiintyy suhteettoman paljon onnetonta mielialaa. Tämähän ei ole mitään uutta. Kuten kirjoituksessa ansiokkaasti todettiin, kun ÄO on noin 150 tai enemmän, ongelmia alkaa tulla: jo ÄO 120:n ihminen (joka on yliopistotasoa) tuntuu olevan täysi nuija. Se pikkuinen ongelma toteamuksessa oli, että siinä ei kerrottu millä keskihajonnalla nuo arvot on annettu. Olettaisin että 24, mikä oli pitkään standardiasetus - nykyään on siirrytty käyttämään keskihajontaa 15. Tämän takia en seuraavassa puhu yhtään mitään pisteistä vaan ainoastaan keskihajonnasta eli lyhyesti s.

Suurin osa ihmisistä on lähellä keskiarvoa kaikissa normaalisti jakautuneissa asioissa. Niin myös älykkyydessä. Siellä ääripäissä on vähemmän porukkaa. Esimerkiksi yhden keskihajonnan sisään keskiarvosta mahtuu yli kaksi kolmasosaa populaatiosta. Yli kahdella keskihajonnalla keskiarvosta poikkeavia on sekä ylä- että alapäässä kaksi prosentta.

Älykkyys ei takaa menestystä. Tunnen Mensan jäsenen, joka on ammatiltaan bussikuski. Heppu voisi olla yhtä hyvin prosessitekniikan professori älynsä puolesta. Toisaalta ei takuulla ole yhtään ainutta prosessitekniikan professoria, jonka älykkyys olisi keskitasoa matalampi. Tämä tarkoittaa sitä, että tehtävä asettaa tietyn minimivaatimuksen älylle, mutta äly ei aseta minimivaatimusta tehtävälle. Toisin sanoen jokaisella tehtävällä on olemassa tietty älykkyysraja, jonka alittava ei kykene kyseisessä tehtävässä toimimaan. Asiaa on tutkittu selvittämällä, millaisia ovat älykkyydeltään erilaisissa ammateissa toimivat henkilöt.

Seuraavassa on lueteltu näihin tutkimuksiin sekä henkilökohtaisiin havaintoihin perustuvia epäilyksiä. Alussa on puolen keskihajonnan välein haarukka, johon kuuluvia henkilöitä tarkoitetaan, sitten prosenttilukema, joka kertoo kuinka suuri osuus väestöstä kyseiseen väliin kuuluu. Lopuksi on kerrottu, millaisiin tehtäviin on käytännössä minimivaatimus kuulua kyseiseen tai älyltään sitä korkeampaan osaan väestöstä. Vain joissakin harvinaisissa poikkeustapauksissa saattaa pykälää alemmastakin haarukasta yltää kyseiseen tehtävään, kahta pykälää alempaa ei mitään toivoa.

s > 2,5: 0,5 %. Nobel-tason tutkija.
2 < s < 2,5: 1,5 %. Luonnontieteellisen alan professori.
1,5 < s < 2: 5 %. Matemaattis-luonnontieteellis-teknisen alan tohtori.
1 < s < 1,5: 9 %. Lääkäri, diplomi-insinööri, toimitusjohtaja.
0,5 < s < 1: 15 %. Lakimies, aineenopettaja, upseeri.
0 < s < 0,5: 19 %. Teknikko, yrittäjä, luokanopettaja.
-0,5 < s < 0: 19 %. Sairaanhoitaja, sähköasentaja, aliupseeri.
-1 < s < -0,5: 15 %. Perushoitaja, autonasentaja, myyjä.
-1,5 < s < -1: 9 %. Sairaala-apulainen, autonkuljettaja, kaupankassa.
-2 < s < -1,5: 5 %. Lehdenjakaja, varastomies.
-2,5 < s < -2: 1,5 %. Kokoonpanolinjan työntekijä.
s < -2,5: 0,5 %. Valvonnan alaiset työtehtävät.

Vielä kerran korostettakoon, että nämä ovat minimitason vaatimukset. Esimerkiksi yrittäjä on asetettu välille 0 < s < 0,5. Tämä tarkoittaa sitä, että jos s < -0,5, kyseinen henkilö ei pysty pyörittämään omaa bisnestään (ei ainakaan pitkään) ja välillä -0,5 < s < 0 olevat yrittäjätkin ovat harvassa. Valtaosa yrittäjistä lienee annetulla välillä 0 < s < 0,5, mutta aivan varmasti yrittäjinä on henkilöitä, joilla s > 2,5.

Ihmisten välisistä älykkyyseroista seuraa ongelmia, kun kaksi älykkyydeltään liiaksi poikkeavaa joutuu vuorovaikutukseen. Toki ongelmia saattaa esiintyä silloinkin, kun henkilöiden älykkyydet ovat lähellä toisiaan, mutta tällöin ongelmien syy on muualla (luonteet ja taustat) kuin älykkyyserossa.

Älykkyysero aiheuttaa ongelmia lähinnä sen takia, että eriälyisten ihmisten oivallusnopeus ja ajattelumalli ovat erilaiset. Älykkäämpi ärtyy, kun toinen ei tajua, toinen taas ärtyy ”mikä sinä oikein luulet olevasi” -periaatteen takia. Tai sitten kontaktipintaa ei ole, jos A on kiinnostunut Mozartista ja B siitä, mitä Seiska kirjoitti BB:stä. Tällöin A ihmettelee, mistä tuo on kuullut Brigitte Bardot'sta ja B hämmästelee mitä yhteistä musiikilla ja marmeladilla muka on.

Vastoin yleistä harhaluuloa ongelmia ei kuitenkaan synny aina. Niitä syntyy vain silloin, kun konteksti eli kohtaamispinta on tietynlainen. Eri kohtaamispintatilanteet voidaan jakaa neljään ryhmään, joissa ongelmien syntymiseen vaadittava älykkyysero on erilainen.

1. Tasavertainen tilanne
Henkilöt ovat tasavertaisessa tilanteessa eli heidän välillään ei vallitse hierarkkista suhdetta. Esimerkkejä tällaisesta tilanteesta ovat koululuokan oppilaat, armeijan alokkaat tai saman osaston sairaanhoitajat. Henkilöiden ei tarvitse kuitenkaan olla keskenään samassa tilanteessa, kuten aiemmissa esimerkeissä, vaan he voivat olla myös eri rooleissa. Yleisin tällainen tilanne on asiakkaan ja kauppiaan/asiakaspalvelijan keskinäinen tilanne. Tasavertaisessa tilanteessa ongelmia syntyy tai ainakin vuorovaikutus on käytännössä mahdotonta, mikäli älykkyysero on vähintään kaksi keskihajontaa. Tällöin samassa asemassa olevien kesken vallitsee viidakon laki ja vähemmistöön jäävät – eli siis fiksummat – voivat välttyä kiusaamiselta vain tekeytymällä tyhmemmiksi. Asiakaspalvelutilanteessa molemmat osapuolet joutuvat sentään käyttäytymään sivistyneesti. Olen käynyt vuosia samassa parturiliikkeessä ja joka kerran toivon, että saksien varteen osuu ”Liisa”, jonka kanssa juttu nyt jollain lailla luistaa. Muiden kanssa ei voi paljon muusta puhua kuin siitä miten paljon tukka on nyt kasvanut – muut keskustelunavaukset puolin ja toisin päättyvät aina parin lauseen jälkeen vaivautuneeseen hiljaisuuteen.

2. Johtajuus
Mikäli tilanne on hierarkkinen, kahden keskihajonnan sääntö ei päde. Tällöin vähemmän älykäs – olettakaamme että hän on se alainen – tiedostaa johtajan korkeamman stauksen itseensä nähden. Tällöin ongelmia ei synny älykkyyseron takia, vaan älykkyyden takia syntyviä ongelmia aiheutuu, mikäli korkeammassa asemassa oleva ei kykene eläytymään toisen tasolle. Johtaja voi toimia esimiestehtävissä, missä monilla alaisilla on enemmän eroa häneen kuin kaksi keskihajontaa. Jos sama johtaja on kohdassa (1) mainituissa tasavertaisissa tilanteissa vastaavalla tavalla älyltään poikkeavien kanssa, ongelmia tulee – ja paljon. Johtajuustilanteessa ei välttämättä ole pienintäkään merkkiä tällaisesta ja palaute alaisilta voi olla kiittävää.

3. Alaisuus
Tämäkin on hierarkkinen tilanne kohdan (2) tapaan, mutta nyt oletetaan alaisen olevan se älykkäämpi osapuoli. Tällöin syntyy ongelmia, mikäli alaisella on yhtä paljon kokemusta ja johtamistaitoa kuin johtajallakin, mitenkään älyllisestä erosta riippumatta. Mutta älykkyyseron kannalta oleellista on se, että oli johtaja miten kokenut ja ammattitaitoinen hyvänsä, ongelmia syntyy varmasti mikäli alainen on vähintään yhden keskihajonnan verran johtajaa älykkäämpi. Tällöin ero on jo niin suuri, että johtajakin sen vaistoaa, vaikkei tunnustaisi. Yleensä johtaja alkaa tällöin tuntea olonsa uhatuksi ja alkaa kytätä alaisenkin pientä virhettä päästäkseen heilauttamaan viikatetta.

4. Partnerius
Jos aikoo toisen ihmisen kanssa hommata yhteistä hautapaikkaa, suositeltavaa on että älyllisessä puolessa eroa olisi enintään yksi keskihajonta. Muussa tapauksessa kiinnostuksen aiheet ovat liian erilaisia ja seuraa vieraantuminen. Lisäksi tulee se väistämätön tilanne: älykkäämpi ärtyy, kun toinen ei tajua, toinen taas ärtyy ”mikä sinä oikein luulet olevasi” -periaatteen takia. Tämän takia useista poikkeuksellisen älykkäistä miehistä kehittyy naisten halveksujia. Vanha nörttivitsi kertoo, että valon nopeuden voi todistaa äänen nopeutta suuremmaksi sillä, että monet naiset vaikuttavat ensinäkemältä ihastuttavilta aina siihen asti kunnes kuulee mitä he sanovat. Kun normimies (poikkeama keskiarvosta nolla) näkee miellyttävän naisen, kyseinen nainen osuu hänen älylliseen haarukkaansa 68 % todennäköisydellä. Kun huippuälykäs mies (poikkeama keskiarvosta +2 keskihajontaa), näkee miellyttävän naisen, kyseinen nainen osuu hänen älylliseen haarukkaansa 16 % todennäköisyydellä. Tämä siis sillä olettamuksella, että naisten ja miesten jakaumat ovat samat. Mikä on virheolettamus. Jokainen tutkimus, joissa on todettu naisten ja miesten älyllisissä keskihajonnoissa ero, on päätynyt samaan johtopäätökseen: naisten keskihajonta on pienempi. (Ne tutkimukset, jotka eivät tätä eroa ole havainneet on ilmeisesti tehty poliittisesti korrektin tuloksen takaavin virheellisin menetelmin.) Tämä tarkoittaa sitä, että huippuälykkäiden miesten naispooli on vielä pienempi kuin tuo edellä mainittu 16 %. Ja myös sitä, että kun käytännössä kaikki naimisiin päätyvät huippuälykkäät miehet saalistavat tuosta poolista, ei ilman jääville jää enää sopivia naisia. Eli useimmiten huippuälykäs mies ihastuu vääränlaiseen naiseen ja jäljelle jäävät sopivatkin on jo viety. Vähemmästäkin katkeroituu.

Monet kiistävät älykkyyden merkityksen sosiaalisissa ongelmissa. On todettu, että älykkäät ovat yksinkertaisesti sosiaalisesti kyvyttömiä ja älyllisesti normaaleilla on enemmän ”tunneälyä”. Pikkuinen ongelma on siinä, että tunneälyä ei pysty luotettavasti mittaamaan. Sosiaaliset ongelmat on selitettävissä älykkyyseroilla tasan yhtä pätevästi, jolloin Occamin partaveitsellä on sanansa sanottavana käsitteen ”tunneäly” tarpeellisuudesta. Mikäli ihmiskunnan keskimääräinen ÄO olisi 1-2 keskihajontaa nykyistä ylempänä, sanottaisiin että tuolla nykyistä keskiarvoa 1-2 keskihajontaa ylemmällä porukalla on eniten tunneälyä. Kun taas sitä 1-2 pykälää alempana olevalla sakilla eli nykyisellä keskiarvolla todettaisiin olevan vähemmän tunneälyä.

Olin taannoin koulutustilaisuudessa, jossa konsultti puhui läpiä päähänsä. Mutisin vieressä istuneelle dippainssille, että ”helvetti, tuolla ällillä ei tästä hommasta kyllä tajua hölkäsen pölähtävää”. Johon tämä: ”Vittu joo, mutta sillä on varmaan hyvä tunneäly.” Sain tunkea hihan suuhuni tukehduttaakseni hillittömän naurunpurskahduksen.