Uusinta: POTUS

Lukijalle: Jenkkilän presidentinvaalit ovat vain muutaman päivän päässä. Sen takia tässä juttu yhdeksän vuoden takaa muistutuksena siitä, että maassa on ollut erikoisia presidenttejä ennenkin. Ainakin yksi ennätys rikkoutuu, koskaan ei presidentinvaaleja ole voittanut yhtä vanha ehdokas:

POTUS on lyhenne sanoista President Of The United States. Viran nykyistä haltijaa Donald Trumpia sanotaan Yhdysvaltain 45. presidentiksi, vaikka maan presidenttinä on toiminut vain 44 miestä. Grover Cleveland oli näet presidenttinä kahdesti, ensin vuosina 1885-1889 ja toistamiseen 1893-1897. Ensimmäisen kauden järjestysnumero on 22 ja jälkimmäisen 24.

Yhdysvaltain presidentteihin liittyy monia muitakin erikoisuuksia, joista seuraavassa muutamia.

Varapresidenttejä on ollut enemmän kuin presidenttejä, kaikkiaan 48. Järjestysnumerosekaannusta ei presidenttien tapaan toistaiseksi ole päässyt syntymään, koska kukaan ei ole tehtävään palannut.

Varapresidentti nimitettiin alun perin tavalla, jota pidetään Yhdysvaltojen perustuslain isoimpana virheenä; varapresidentiksi tuli presidentinvaalissa toiseksi eniten ääniä saanut henkilö. Lain laatijoiden puolustukseksi on sanottava, että tuohon maailmanaikaan ei demokratiassa väistämättä esiintyvästä vastakkainasettelusta ollut riittävästi kokemusta. Toisaalta on hauskaa kuvitella John McCainia Barack Obaman varapresidenttinä. Lakia muutettiin 1804.

Toinen, vähemmän merkittävä porsaanreikä lakiin jäi vuoteen 1967 asti. Siihen asti voimassa olleen lain mukaan varapresidentin vakanssin jäätyä tyhjäksi ei uutta varapresidenttiä valittu ennen kuin seuraavissa vaaleissa. On kummallista, että tämä pykälä muutettiin vasta lähes 200 vuotta myöhemmin, vaikka tällaisia tapauksia oli siihen mennessä sattunut jo kuusitoista. Seitsemän kertaa varapresidentti oli kuollut kesken toimikautensa, kahdeksan kertaa noussut presidentiksi ja kerran eronnut tehtävästään. Pykälän muututtua sitä on jouduttu soveltamaan kahdesti, kerran varapresidentin eron (Spiro Agnew) ja kerran presidentiksi nousemisen takia (Agnewin seuraaja Gerald Ford, joka valitsi varapresidentikseen Nelson Rockefellerin).

Horoskooppimerkeiltään presidentit ovat jakautuneet tasaisesti: eniten on vesimiehiä, viisi, ja vähiten oinaita, kaksosia ja neitsyitä, kaksi kutakin. Se horoskooppien ennustearvosta.
Kaksi presidenttiä jakaa yhteisen syntymäpäivän: marraskuun 2. päivänä ovat syntyneet James Polk ja Warren Harding. Yhteisiä syntymävuosipareja löytyy viisi, viimeisimpänä George W. Bush ja Bill Clinton (1946).
Eniten tulevia presidenttejä on syntynyt George Washingtonin, Thomas Jeffersonin ja Andrew Jacksonin presidenttikausilla, kolme kullakin. Erikoista on, että peräti 12 vuotta presidenttinä olleen Franklin D. Rooseveltin kaudella ei syntynyt yhtään tulevaa presidenttiä. Tosin vannomatta paras, nuorimmat Rooseveltin aikana syntyneet ovat nyt vasta 75-vuotiaita. (Lisäys 31.10.2020: Em. ikä korjattu. Rooseveltin presidenttikausi päättyi 1945, Donald Trump syntyi 1946 mutta Joe Biden 1942, joten vielä kerran taitaa olla mahdollisuus. Elleivät sitten demokraatit hommaa neljän vuoden kuluttua vielä seniilimpää ehdokasta. Bill Clinton ja George W. Bush syntyivät siis molemmat vuosi Rooseveltin kuoleman jälkeen hekin. Vaalit hävinneistä ehdokkaista Rooseveltin presidenttikaudella olivat syntyneet Michael Dukakis, John Kerry ja John McCain.)

Viidestäkymmenestä osavaltiosta eniten presidenttejä on syntynyt Virginiassa, kaikkiaan kahdeksan. Osavaltion lempinimi onkin Mother of Presidents. Tosin leuhkimiseen ei ole viime aikoina ollut aihetta, koska edellinen virginialaispresidentti oli Woodrow Wilson lähes sata vuotta sitten ja kaikki seitsemän muuta tulivat presidenteiksi ennen vuotta 1850. Listakakkosena on seitsemän presidentin Ohio (viimeisin Warren G. Harding) ja ainoat muut, joissa on syntynyt kahta enemmän ovat neljän presidentin Massachusetts ja New York.
Kaksi presidenttiparia on syntynyt samalla paikkakunnalla, molemmat Virginiassa: William Henry Harrison ja John Tyler Charles Cityn piirikunnassa sekä George Washington ja James Monroe Westmorelandin piirikunnassa.
Lain mukaan presidentin on oltava syntyperäinen Yhdysvaltain kansalainen. Kahdeksan presidenteistä ei kuitenkaan voinut tätä ehtoa täyttää, koska he olivat syntyneet ennen maan itsenäistymistä, kaikki kuitenkin Yhdysvaltain maaperällä. Kaksi muuta presidenttiä on ollut Ison-Britannian kaksoiskansalaisia isänsä syntyperän takia, Chester A. Arthur ja Barack Obama, jälkimmäinen kylläkin vain siirtomaan ja sen itsenäistyttyä Kenian kansalainen. Kenian kansalaisuuden hän menetti vasta 1984.
Sisällissodan jälkeen ensimmäinen presidentti oli Lincolnin kuoltua presidentiksi noussut Andrew Johnson, syntyisin etelävaltioiden Pohjois-Carolinasta ja noussut valtakunnanpolitiikkaan niin ikään etelän Tennesseestä. Hänen jälkeensä ensimmäinen etelävaltioissa syntynyt presidentti oli vasta Dwight D. Eisenhower 1952. Eisenhowerin side etelään oli kuitenkin varsin löyhä, ensimmäinen oikeasti etelävaltiolainen presidentti oli Lyndon B. Johnson 1963, syntynyt Eisenhowerin tapaan Teksasissa, ja ensimmäinen presidentiksi suoraan ilman varapresidenttiyttä valittu georgialainen Jimmy Carter.

Sukunimensä muuttaneita presidenttejä on ollut kaksi. Gerald Ford oli alkuperäiseltä nimeltään Leslie King ja Bill Clinton William Blythe.

Kesken virkakautensa on kuollut kahdeksan presidenttiä, viimeisimpänä John F. Kennedy 1963. Puolet on murhattu ja puolet kuoli luonnollisista syistä, viimeisimpänä Franklin D. Roosevelt 1945.
Samana päivänä on kuollut kaksi entistä presidenttiä: John Adams ja Thomas Jefferson kuolivat molemmat Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä 4.7.1826. Kyseinen päivä onkin osoittautunut rankaksi, koska myös James Monroe kuoli 4.7, tosin vasta 1831. Muita kolmen presidentin kuolinpäiviä ei ole.
Kuukausista kohtalokkain on ollut heinäkuu, 39 kuolleesta presidentistä seitsemän on kuollut silloin. Toukokuussa ei ole toistaiseksi kuollut yksikään.
Ulysses S. Grantin ja Richard Nixonin hallintokausilla kuoli kolme entistä presidenttiä.

Istuvien presidenttien kuolemiin liittyy Tippecanoen kirous, jonka mukaan nollaan päättyvinä vuosina valitut presidentit kuolevat kesken virkakautensa. Sääntö piti paikkansa vuodesta 1840 vuoteen 1960 asti. Vasta vuonna 1980 valittu Ronald Reagan mursi kirouksen. Kahdeksasta kesken virkakautensa kuolleesta ainoastaan Zachary Taylor ei ollut nollaan päättyvänä vuonna valittu.

Presidentit ovat olleet kuolemansa jälkeenkin kiireisiä; peräti viidentoista hautapaikkaa on vaihdettu. John Quincy Adams ja James Polk ovat levänneet peräti kolmessa eri haudassa.

Kuten hyvin tiedetään, George Bush ja George W. Bush ovat isä ja poika. Toinenkin isä-poika pari presidenteistä löytyy, nimittäin John Adams ja John Quincy Adams. William Henry Harrison ja Benjamin Harrison olivat isoisä ja pojanpoika.
Kaksi muuta presidenttiparia olivat myös samannimisiä. Jacksonit Andrew ja Lyndon B. eivät olleet sukua, mutta Rooseveltit Theodore ja Franklin D. olivat viidensiä serkkuja.
Muutamat muutkin presidentit ovat olleet toisilleen etäistä sukua, esimerkiksi Richard Nixon ja Jimmy Carter olivat kuudennet serkukset. Barack Obaman on todettu olevan sukua Trumanille, Carterille, Fordille ja Busheille.
Englannin tai Skotlannin kuninkaiden jälkeläisiä on presidenteistä niukka enemmistö, 22 kappaletta. Kaikki ovat samalla sekä Alfred Suuren että Vilhelm Valloittajan jälkeläisiä.

Pisimmät presidentit ovat olleet Abraham Lincoln ja Lyndon B. Johnson, molemmat 193-senttisiä. Tosin etenkin aikaisten presidenttien kohdalla tiedot ovat epävarmoja tai jopa arvioita, nykyistenkin kohdalla senttimittoja epätarkempia tuumamittoja. Lyhyin lienee silti ollut 163-senttinen James Madison. Keskipituus on 180 cm, mikä on selvästi keskimittaa enemmän, etenkin kun huomioi keskipituuden olleen jatkuvassa kasvussa. Viimeisin alle 180-senttinen oli 177-senttinen Jimmy Carter ja viimeisin alle nykyisen amerikkalaismiesten keskimitan (175,8 cm) ollut oli 175-senttinen Harry S. Truman. Aikakauteensa nähden alle keskimitan ovat olleet ainoastaan Madison ja 168-senttinen Benjamin Harrison. (Lisäys 31.10.2020: Donald Trump on ilmeisesti 188-senttinen ja Joe Biden 184-senttinen, joten ennätyksiä ei ole luvassa.
Väitetään, että kahden ehdokkaan kohdatessa pidempi yleensä voittaa vaalit. 50 presidentinvaalissa kautta historian on pidempi ehdokas voittanut 27 kertaa ja lyhyempi 19, neljästi kandidaatit olivat yhtä pitkiä. Jos tarkastelu kuitenkin rajataan nykyaikaan, jolloin median ansiosta ehdokkaiden fyysinen vertailu on ollut helpompaa, tilanne muuttuu. Viimeisen sadan vuoden aikana pidempi ehdokas on voittanut 17 kertaa, lyhyempi vain kuudesti, kahdesti kilpailijat ovat olleet mittaustarkkuuden rajoissa samanpituiset. George W. Bushilla on hallussaan ainutlaatuinen saavutus, hän on voittanut kahdesti itseään pidemmän vastustajan. Samaan on pystynyt yli sata vuotta sitten myös William McKinley, mutta hänellä oli molemmilla kerroilla vastassaan sama mies, toisin kuin Bush nuoremmalla.
Ei ole varmaa tietoa siitä, kuka on ollut painavin presidentti, mutta William Taft lienee vahvin ehdokas; hän tiettävästi painoi yli 300 naulaa eli ainakin 135 kiloa. Todennäköisesti paino oli 150 kilon luokkaa.

Nykyään presidentit käyttävät partakonetta ahkerasti. Viimeisin presidentti, jolla on ollut karvoitusta kasvoissa oli viiksimies William Taft lähes sata vuotta sitten. Edellinen täysparta oli Benjamin Harrisonilla 1800-luvun lopulla. Tosin Harry S. Truman kasvatti parran kesälomansa aikana 1948.

Viime aikoina vasenkätisyys on ollut valttia; kahdeksasta viimeisestä presidentistä neljä on ollut vasenkätisiä. Lisäksi Ronald Reagan oli jossain määrin molempikätinen. Eräänlainen ennätys tehtiin 1992, jolloin kaikki kolme kandidaattia - istuva presidentti George Bush, vaalit voittanut Bill Clinton ja harvinainen kolmas pääehdokas Ross Perot - olivat kaikki vasenkätisiä. Myös edellisissä vaaleissa 2008 sekä Obama että vastapuolen ehdokas John McCain olivat vasureita. Vuonna 1996 vasuri Clintonille hävinnyt Bob Dole oli sotavammansa takia pakkovasuri. Tiettävästi ensimmäinen vasenkätinen presidentti oli Herbert Hoover; voi olla, että jotkut aiemmistakin olivat luonnostaan vasenkätisiä, mutta oikeakätisiksi pakotettuja, kuten sittemmin Ronald Reagan.

Urheilussa presidentit ovat menestyneet yllättävän vaatimattomasti. Tosin kilpaurheilu on sen verran myöhempien aikojen keksintö, että käytännössä mahdollisuus on ollut alle puolella presidenteistä.
Selvästi menestynein on Gerald Ford, joka pelasi Michiganin yliopiston amerikkalaisen jalkapallon joukkueessa sentteriä ja tukimiestä saavuttaen kansallisen mestaruuden 1932 ja 1933. Vuonna 1934 hänet valittiin joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Tuohon aikaan yliopistofutis oli arvostetumpaa kuin vielä kehitysvaiheessa ollut NFL, joten Ford ei tarttunut parinkin joukkueen ammattilaistarjouksiin vaan valitsi jatko-opinnot. Nykypäivänä Fordin tasoinen pelaaja ryhtyisi vuorenvarmasti ammattilaiseksi.
Toinen samassa lajissa menestynyt on Dwight D. Eisenhower, joka kuului jonkin aikaa West Pointin avauskokoonpanoon, kunnes polvivamma pakotti hänet lopettamaan pelaamisen.
Bush vanhempi pelasi ykköspesän vahtina Yalen baseballjoukkueen kapteenina ja eteni kahdesti yliopistojen mestaruusotteluun.
Theodore Roosevelt tuli toiseksi Harvardin yliopiston mestaruuskilpailuissa nyrkkeilyssä. Hän jatkoi lajin harrastamista vielä presidenttiaikanaan.
Barack Obama pelasi koripalloa lukionsa edustusjoukkueessa. (Lisäys 31.10.2020: Trump pelasi lukionsa edustusjoukkueessa jenkkifutista, korista ja jalkapalloa. Bidenillä ei ole mainittavaa urheilutaustaa.)

Orjia omisti kaksitoista presidenttiä, joista kahdeksan presidenttikautensa aikana. Neljästä muusta Andrew Johnson ja Ulysses S. Grant eivät voineet omistaa orjia presidentteinä, koska orjuus oli jo tuolloin lakkautettu.

Koulutukseltaan presidentit ovat etenkin viime aikoina olleet yliopistotason väkeä. Ainoa tohtoriksi väitellyt on silti Woodrow Wilson. Viimeisin, joka ei ollut opiskellut yliopistotasolla, oli Grover Cleveland. Hänen jälkeensä tulleista Harry S. Truman oli jättänyt yliopisto-opintonsa kesken.

Kielitaitoa pidetään nykymaailmassa välttämättömyytenä, mutta ainakin Yhdysvaltain presidentit ovat vastaesimerkki. Heidän kielitaitonsa on ollut varsin vaatimaton. Viimeisin presidentti, joka on sujuvasti puhunut jotakin vierasta kieltä, on entinen ammattidiplomaatti Franklin D. Roosevelt, joka osasi ranskaa ja saksaa. Hänen jälkeisistään kahdestatoista presidentistä kahdeksan on ollut täysin ummikkoja ja neljä on puhunut auttavasti jotain muuta kieltä - Carter ja Bush vanhempi espanjaa, Clinton saksaa ja Obama bahasaindonesiaa. Vanhemman ajan presidenteissä näkyy klassinen koulutus - yhdeksän heistä on osannut sujuvasti sekä kreikkaa että latinaa. Monipuolisin kielitaito oli viisi vierasta kieltä sujuvasti hallinneella Thomas Jeffersonilla. Erikoisin tapaus lienee Martin Van Buren, jonka äidinkieli oli hollanti. (Lisäys 30.10.2020: Tiettävästi Trump ja Biden osaavat vain englantia.)

Yhdysvaltain perustuslain mukaan presidentti on asevoimien komentaja. Useimmat presidentit ovatkin olleet asepalveluksessa ennen presidenttikauttaan. Lisäksi Millard Fillmore palveli sisällissodassa kotijoukkojen majurina presidenttikautensa jälkeen. Vain 12 presidenttiä ei koskaan ole pukenut univormua ylleen, viimeisimpänä Obama.
Korkeimpaan sotilasarvoon on korotettu George Washington, josta tehtiin lähes 200 vuotta kuolemansa jälkeen "Yhdysvaltain armeijoiden kenraali". Elinaikanaan Washington kohosi kenraaliluutnantiksi eli amerikkalaisittain kolmen tähden kenraaliksi. Elinaikanaan korkeimpaan arvoon on noussut Dwight D. Eisenhower, liittoutuneiden Euroopan sotanäyttämön ylipäällikkö toisessa maailmansodassa, armeijankenraali eli viiden tähden kenraali. Muita kenraalikuntaan kohonneita ovat Ulysses S. Grant (kenraali), Andrew Jackson, William H. Harrison, Zachary Taylor, Rutherford B. Hayes, James A. Garfield (kenraalimajureita), Franklin Pierce, Andrew Johnson, Chester A. Arthur ja Benjamin Harrison (prikaatikenraaleita). Kaikki edellä mainitut palvelivat armeijassa. Laivastossa pisimmälle ovat päässeet komentajat Lyndon B. Johnson ja Richard Nixon. Ainoa ilmavoimissa palvellut presidentti on George W. Bush, joka on sotilasarvoltaan luutnantti. Hänen isänsä George Bush vanhempi oli myös lentäjäluutnantti, mutta laivastossa. Ainoa presidentti, joka on palvellut asevoimissa ylenemättä upseeriksi on sotamies James Buchanan.
Asevoimissa palvelleista 31:stä presidentistä vain yhdeksän on täysin ilman sotakokemuksia. Loput 22 ovat vähintäänkin palvelleet sotanäyttämöllä, vaikka kaikki eivät välttämättä taisteluun joutuneetkaan. Huvittava esimerkki on Eisenhower, joka maineikkaasta sotilasurastaan huolimatta ei ilmeisesti koskaan kokenut taistelua.
Useimpiin sotiin osallistuivat Andrew Jackson ja Zachary Taylor, molemmat neljään. Molemmilla on ansiolistallaan kaksi eri intiaanisotaa, Britanniaa vastaan käyty vuoden 1812 sota, Jacksonilla lisäksi vapaussota ja Taylorilla Meksikon sota.
Eniten tulevia presidenttejä taisteli toisessa maailmansodassa: Kennedy, Johnson, Nixon, Ford ja Bush, jos ja kun Eisenhower lasketaan, niin kuusi. Lisäksi Carter ja Reagan olivat palveluksessa, mutta eivät sotanäyttämöllä. Vuoden 1812 sodassa taisteli viisi tulevaa presidenttiä, sisällissodassa neljä ja vapaussodassa kolme. Pienenä erikoisuutena voi pitää sitä, että ensimmäisen maailmansodan taisteluihin osallistui vain Harry S. Truman. Eisenhower oli samaan aikaan palveluksessa, mutta pysyi kouluttajana kotimaassa. Toinen maailmansota onkin viimeisin sota, josta jollakin presidentillä on kokemusta. Carter oli palveluksessa Korean sodan aikana ja George W. Bush kansalliskaartissa Vietnamin aikaan, mutta kumpaakaan ei lähetetty sotimaan.
Korkein kunniamerkki on Theodore Rooseveltille Espanjan sodan ansioista myönnetty Kongressin kunniamitali. Tosin mitalissa taisi olla hieman presidenttilisää, se näet myönnettiin vuonna 2001 eli yli 80 vuotta kuoleman jälkeen. Ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Lyndon B. Johnsonin saadessa arvostetun Hopeatähden hänen lennettyään yhden pommituslennon mukana tarkkailijana. Kunniamerkkiä pidetään yhtenä vähimmillä ansioilla saaduista.

Yleisesti ottaen lienee suotavaa, että presidentillä on hallinnollista kokemusta. Siihen nähden onkin yllättävää, että vain kahdeksan presidenttiä on toiminut täysivaltaisena ministerinä. Yleisin pesti on ollut ulkoministeri, viidellä. Ainoa kahdessa eri tehtävässä toiminut on James Monroe, sekä ulko- että sotaministerinä.
Niin ikään kahdeksan presidenttiä on ollut suurlähettiläänä.
Senaatissa on istunut viisitoista presidenttiä, heistä Andrew Jackson sekä ennen että jälkeen presidenttikauttaan. Kolme on valittu presidentiksi senaatin jäseninä ollessaan, ensimmäisenä Warren G. Harding. Edustajainhuoneessa presidenttejä on ollut yhdeksäntoista, joista yhdeksän valittiin myöhemmin senaattiin. Yksi (John Quincy Adams) oli edustajainhuoneen jäsen vasta presidenttikautensa jälkeen. Ainoastaan James A. Garfield on valittu presidentiksi edustajainhuoneen jäsenenä.
20 presidenttiä on toiminut kuvernöörinä, 17 heistä osavaltiossa ja kolme territorioissa. Suosituin osavaltio on ollut New York neljällä kuvernöörillä.
Neljä tulevaa presidenttiä ehti ennen onnistumistaan hävitä presidentinvaaleissa, viimeisimpänä Richard Nixon.

Presidentinvaalit on järjestetty kaikkiaan 58 kertaa. Istuva presidentti on voittanut vaalit yhteensä 21 kertaa, niistä 18 on ollut peräkkäisiä vaalivoittoja ja kolme edellisellä kaudella presidentiksi nousseen varapresidentin voittoja. Vaalitappion istuva presidentti on kärsinyt vain kahdeksan kertaa (viimeksi Bush vanhempi), tosin sen lisäksi on usein käynyt siten, että puolue ei ole kelpuuttanut istuvaa presidenttiä ehdokkaaksi. Viimeisin tällainen tapaus sattui Chester A. Arthurin kohdalla.
Vapaaehtoisesti presidentin tehtävästä yhden kauden istuttuaan ovat luopuneet James K. Polk (terveyssyistä), James Buchanan ja Rutherford B. Hayes sekä varapresidentistä vajaaksi kaudeksi tehtävään nousseet John Tyler ja Andrew Johnson. Kahden jälkimmäisen lisäksi puolueensa esikarsinnoissa hävinneet Millard Fillmore ja Chester A. Arthur ovat ainoat presidentit, jotka eivät koskaan ole olleet presidenttiehdokkaina. Ainoa presidentti, joka on ottanut osaa varsinaisiin vaaleihin voittamatta niitä koskaan on Gerald Ford.
Ylivoimaisimman voiton sai Franklin D. Roosevelt toiselle kaudelleen 1936, jolloin hän voitti valitsijamiehet äänin 523 - 8. Eniten valitsijamiehiä on kuitenkin saanut Ronald Reagan toiselle kaudelleen 1984, jolloin hän voitti tuloksella 525 - 13. Niukin voittomarginaali nähtiin 1876 Rutherford B. Hayesin voittaessa Samuel J. Tildenin 185 - 184.
Valitsijamiesjärjestelmä toimii osavaltion enemmistöperiaatteella, joten sen takia saattaa tapahtua niin, että äänistä enemmistön saanutta ehdokasta ei valita. Näin tapahtui edellä mainitussa vuoden 1876 vaalissa. Vielä useammin on käynyt siten, että vaalivoittaja ei ole ollut eniten ääniä saanut, mutta eniten ääniä saanut ei ole myöskään saanut enemmistöä äänistä muiden ehdokkaiden takia. Näin on tapahtunut 1824, 1888 ja viimeksi tietysti 2000 Al Goren hävitessä niukasti valitsijamiesten määrässä mutta voitettuaan kokonaisäänimäärässä George W. Bushin.
Istuva varapresidentti on ollut vaaleissa ehdokkaana yhdeksän kertaa ja voittanut viidesti. Viimeisin ehdokas on ollut Al Gore ja voittaja George Bush vanhempi.

Presidentiksi tulon mediaani-ikä on 54 vuotta. Nuorimpana on presidentiksi päässyt 42-vuotias Theodore Roosevelt, joka nousi asemaansa varapresidentin paikalta William McKinleyn kuoltua. Nuorimpana on tullut valituksi 43-vuotias John F. Kennedy. Vanhimpana presidentiksi on tullut Donald Trump, 70-vuotiaana. Kaksi kautta presidenttinä ollut Reagan on vanhin presidenttinä ollut, kausi päättyi hänen ollessaan 77-vuotias. Tämä muuttunee seuraavalla presidenttikaudella, sillä Trump lyö ennätyksen, samoin Biden mikäli voittaessaan kykenee jatkamaan presidenttinä dementiasta huolimatta riittävän pitkään.
Nuorimpana kuollut presidentti on 46-vuotiaana murhattu John F. Kennedy. Luonnollisista syistä nuorimpana on kuollut James K. Polk, joka menehtyi 53-vuotiaana vain reilut kolme kuukautta presidenttiytensä päättymisen jälkeen.
Vanhimmaksi elänyt presidentti on Gerald Ford, joka ylitti kaksi vuotta aiemmin niin ikään 93-vuotiaana kuolleen Ronald Reaganin ennätyksen 45 päivällä. (Lisäys 31.10.2020: George Bush vanhempi rikkoi ennätyksen elettyään 94-vuotiaaksi. Hän on vanhimpana kuollut presidentti, mutta tuskin pitää ennätystä pitkään hallussaan, sillä yhä elossa oleva Jimmy Carter on jo 96-vuotias ja ilmeisesti heikossa hapessa.) Carter onkin saanut nauttia eläkepäivistään pisimpään, vuoden 2021 alussa tulee jo 40 vuotta täyteen. Aiempi ennätys oli 31 vuotta, Herbert Hooverilla.
Yhtä aikaa on enimmillään ollut elossa viisi entistä presidenttiä. Tällainen tapaus on sattunut kolmesti, ensimmäisen kerran 1861-1862 ja viimeksi 2001-2004. (Lisäys 31.10.2020: Neljäs vastaava tilanne oli voimassa 2017-2018 ja pian uudelleen, jos Trump häviää eikä kukaan ehdi kuolla ennen virkaanastujaisia.) Kuudesti on käynyt niin, että kaikki aiemmat presidentit ovat kuolleet (tai Washingtonin tapauksessa heitä ei vielä ollut) ja istuva presidentti on ollut ainoa. Edellisen kerran tällainen tilanne vallitsi 1973-1974. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että istuva presidentti olisi kuollut ollessaan ainoa elossa oleva presidentti.

Presidentti on vaihtunut 43 kertaa ja normaali tilanne on ollut tietysti se, että virkaan astuva presidentti on edeltäjäänsä nuorempi. Peräti 12 kertaa on silti käynyt niin, että presidenttiys on siirtynyt vanhemmalle miehelle, viimeksi Bill Clintonilta kuukautta vanhemmalle George W. Bushille. Suurin harppaus taaksepäin nähtiin Jimmy Carterin korvautuessa 13 vuotta 8 kuukautta vanhemmalla Ronald Reaganilla. (Lisäys 31.10.2020: Tämä ennätys rikkoutui, sillä Trump on 15 vuotta 2 kuukautta Obamaa vanhempi.) Toinen kolmentoista vuoden ikäero oli Franklin Piercellä ja James Buchananilla. Reaganin haltuun jäi yhä toinen ennätys: peräti neljä häntä edeltänyttä presidenttiä oli nuorempia. Ei tosin peräkkäiset neljä, koska välissä ollut Lyndon B. Johnson oli Reagania vanhempi.
Reiluin nuorennusleikkaus nähtiin Dwight D. Eisenhowerin korvautuessa melkein 27 vuotta nuoremmalla John F. Kennedyllä. Kennedy oli myös nuorempi kuin neljä häntä seurannutta presidenttiä. Ei tosin peräkkäiset neljä, koska välissä ollut Jimmy Carter oli Kennedyä nuorempi.

Pisin presidenttiys on ollut Franklin D. Rooseveltillä, jonka kausi kesti 4422 vuorokautta eli hieman yli 12 vuotta. Tämä siitä huolimatta, että Rooseveltin ensimmäinen presidenttikausi oli täysistä kausista historian lyhyin; virkaanastujaispäivä muutettiin sen aikana maaliskuun neljännestä tammikuun kahdenteenkymmenenteen. Roosevelt rikkoi onnistuneesti Washingtonin kirjoittamattoman säännön, jonka mukaan kukaan ei saanut pyrkiä enää kolmannelle kaudelle. Aiemmin sääntöä oli yrittänyt rikkoa Ulysses S. Grant, joka ei kuitenkaan saanut puolueensa tukea kolmannelle ehdokkuudelle. Tulkinnanvaraista on, yrittikö Theodore Roosevelt rikkoa sääntöä. Hän oli näet tullut presidentiksi kesken kauden varapresidentiksi, valittu sitten seuraavalle kaudelle ja ollut välillä neljä vuotta syrjässä yrittäessään turhaan tulla vielä uudelleen valituksi.
Franklin D. valittiin jopa neljännelle kaudelle, mutta kuoli pian sen alettua. Hänen jälkeensä lakia muutettiin 1947 siten, että kahden kauden sääntö tuli viralliseksi. Lain mukaan presidentti voi istua enintään kaksi kautta. Erikseen on säädetty poikkeus, jonka mukaan varapresidentin tultua presidentiksi alle kaksi vuotta ennen kyseisen kauden loppua hän saa vielä sen jälkeen istua kaksi täyttä kautta. Jos hän on tullut presidentiksi yli kaksi vuotta ennen kauden loppua, on hänellä oikeus vain yhteen täyteen kauteen.
Alle yhden kauden palvelleita on ollut kymmenen (11, jos Obama lasketaan). Heistä viisi oli valittu presidentiksi ja kuoli kesken ensimmäisen kautensa, viisi taas nousi varapresidentin paikalta presidentiksi presidentin kuoltua mutta ei valittu jatkamaan tehtävässä. Vaikka lukumäärät 5-5 täsmäävätkin, parit eivät. Kaksi lyhytaikaista varapresidenttiä korvasi toisella kaudella olleen presidentin ja kaksi lyhytaikaisen presidentin korvannutta varapresidenttiä valittiin uudelle kaudelle.
Lyhyin presidenttikausi oli vain 31 päivää, William Henry Harrisonilla. Hän sairastui keuhkokuumeeseen pian presidentiksi tultuaan eikä toipunut. Toinen alle vuoden presidenttinä ollut on James A. Garfield.

Richard Nixon on ainoa presidentti, joka on eronnut virastaan. Watergate-skandaali pakotti Nixonin tähän ainutlaatuiseen ratkaisuun. Koska hänen ensimmäinen varapresidenttinsä Spiro Agnew oli joutunut eroamaan tehtävästään lahjusskandaalin takia, presidentiksi nousi Gerald Ford - ainoa presidentiksi noussut, jota ei ole valittu vaaleilla presidentin eikä varapresidentin tehtävään.

Nobelin rauhanpalkinnon on saanut neljä presidenttiä: Theodore Roosevelt (Venäjän-Japanin sodan rauhansopimuksen aikaansaamisesta), Woodrow Wilson (Kansainliiton perustamisesta), ainoana vasta presidenttiytensä jälkeen Jimmy Carter (työstä rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi) ja Barack Obama (työstä ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta). Kyynisesti voisi todeta, että yksi osuma, yksi sinne päin ja kaksi hutia.

Arvostuslistoilla korkeimmalle rankatut presidentit ovat yleensä Lincoln, F.D. Roosevelt ja Washington. Vain yhden kauden presidenteistä eri tutkimuksista summatulla listalla ylimpänä on kymmenenneksi sijoitettu James K. Polk, heti hänen perässään vajaan kauden palvellut John F. Kennedy. Kahden kauden presidenteistä alimpana on Ulysses S. Grant sijalla 37. Täyden kauden presidenteistä heikoimmaksi on rankattu toiseksi viimeiseksi sijoittunut James Buchanan. Pahnanpohjimmainen eli neljäskymmeneskolmas on Warren G. Harding.

Useimmat presidentit ovat tyytyneet viettämään eläkepäiviä edustustehtävissä kautensa jälkeen, mutta eivät kaikki. Peräti kuusi presidenttiä on pyrkinyt uudelleen presidentiksi pidettyään välillä taukoa työstä. Viimeisin yrittäjä oli Gerald Ford 1980, joka hävisi esivaaleissa. Viimeisin varsinaisiin vaaleihin asti mennyt on oman puolueen tuolloin perustanut Theodore Roosevelt 1912. Viimeisin pääpuolueiden ehdokas ja samalla ainoa onnistuja on Grover Cleveland 1892.
Ainoa osavaltion kuvernöörinä presidenttikauden jälkeen ollut on John Quincy Adams. Adams oli myös edustajainhuoneen jäsenenä kautensa jälkeen, kuten myös John Tyler ja Andrew Johnson. Johnson istui myös ainoana entisenä presidenttinä senaatissa, peräti kahteen kertaan. William Taft puolestaan on ainoa ex-presidentti korkeimman oikeuden jäsenenä sekä sen presidenttinä.

Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta presidentit ovat olleet joko naimisissa tai leskimiehiä. James Buchanan pysyi koko ikänsä poikamiehenä. Hänen presidenttikaudellaan Valkoista taloa emännöi Buchananin sisarentytär Harriet Lane.
Presidentiksi tullessaan kaksi oli leskiä, jotka eivät menneet uusiin naimisiin: Thomas Jefferson (Valkoista taloa emännöi hänen tyttärensä Martha) ja Martin Van Buren.
Presidenttikauden aikana leskeksi on jäänyt kolme presidenttiä: John Tyler, Benjamin Harrison ja Woodrow Wilson.
Ainoa ulkomailla syntynyt presidentin puoliso on ollut John Quincy Adamsin englantilaissyntyinen vaimo Louisa Johnson.
Kahdesti naimisissa ovat olleet leskeksi jäätyään Andrew Jackson, Millard Fillmore, John Tyler, Benjamin Harrison, Theodore Roosevelt, Woodrow Wilson sekä ainoana avioeron (kauan ennen presidentiksi tuloaan) kokenut Ronald Reagan. (Lisäys 31.10.2020: Trump veti pohjat kolmella avioliitollaan.)
Presidenttikautensa aikana on avioliiton solminut kolme presidenttiä: John Tyler ja Woodrow Wilson olivat leskiä, Grover Cleveland puolestaan tuli valituksi poikamiehenä, mutta solmi ensimmäisen kautensa aikana avioliiton 28 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa.
Presidenttikautensa jälkeen naimisiin on mennyt leskeksi jäänyt Millard Fillmore.

Lapsettomia presidenteistä on ollut kuusi: George Washington (hänen leskeksi jääneellä vaimollaan oli neljä lasta, joista kaksi oli elossa hänen mennessään Washingtonin kanssa naimisiin), James Madison (jonka vaimo oli niin ikään leski, jolla oli yksi lapsi), Andrew Jackson (kymmenen adoptiolasta), James K. Polk (saattoi olla steriili nuoruudessa tehdyn virtsakivileikkauksen takia), ainoa poikamies James Buchanan ja Warren G. Harding (eronneella vaimolla oli lapsi)
Eniten lapsia oli John Tylerillä, yhteensä viisitoista, joista ensimmäisestä avioliitosta kahdeksan ja toisesta seitsemän. Yhdestä avioliitosta eniten lapsia oli William Henry Harrisonilla, kymmenen.
Presidenttikautensa aikana lapsia ovat saaneet Grover Cleveland (toisen kautensa aikana kaksi) ja John F. Kennedy (kahden päivän ikäisenä kuollut poika) ja Thomas Jefferson (todennäköisesti hänellä oli orjansa Sally Hemingsin - vaimonsa sisarpuolen - kanssa kuusi lasta, joista kaksi syntyi Jeffersonin ollessa presidentti).
Presidenttikautensa jälkeen lapsia ovat saaneet John Tyler (toinen vaimo oli 30 vuotta häntä nuorempi), Benjamin Harrison, Grover Cleveland (kaksi ja lisäksi yksi presidenttikausiensa välissä)

Ikävystyttävimpänä presidenttinä voisi pitää Calvin Coolidgea, koska hän on ainoa jota ei ole tässä jutussa vielä mainittu. Totuus on toinen, kaikista presidenteistä häneen on varmaan liitetty eniten hauskoja kaskuja, joista kuuluisimman mukaan on nimetty jopa eräs biologian käsite.

Tipitii

Suomen lintutieteellinen yhdistys teki aikoinaan suurtyön suomentaessaan kaikkien maailman lintulajien nimet. Tätä työtä on sittemmin päivitetty ja laajennettu. Nykyisessä luettelossa on 10142 lintulajin nimi, tosin osa lajeista on sukupuuttoon kuolleita.

Ymmärrettävistä syistä mielikuvitus alkaa olla kovilla, kun keksii nimiä. Niinpä moni laji on nimetty asuinpaikkansa mukaan tyyliin hornankuusenhömpöttäjä ja huitsinnevadanhömpöttäjä eli paikka ensin ja lajiryhmä yhdyssanan loppuosana. Paikannimien lisäksi on sitten kuvailevampia nimiä. Niihin osuu joskus tahallaan tai tahattomasti hullunkuriselta kuulostavia tai ihan eri mielleyhtymiä aikaansaavia lajinimiä.

Kuten aikoinaan Tarja Halosta osuvasti kuvannut punapäänarsku.

Seuraavassa listassa on kolmekymmentä jollain tavalla hermoon osunutta lajinimeä, jotka ovat joskus pompanneet silmään lintulajiluetteloa selaillessa. Valitettavasti listasta puuttuu Suomen vaarallisin petolintu jakkupukukotka, koska sitä ei ole vielä tieteellisesti nimetty. Miten olisi Caelcaetys noccavus?

30. Lyijysorsa
Australiassa esiintyvän vesilinnun luulisi olevan harvinaisuus, koska se uppoaa joka kerta uimaan mennessään. Samankaltaisesta ongelmasta kärsinee Kolumbian vuoristometsissä esiintyvä rinnemetallipyrstö, joka pääsee ilmeisesti vain osittain ilmaan yliraskaan pyrstön raahatessa pitkin vuorenrinnettä.

29. Tulipalokärki
Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn rajapyykin läheisyydessä viihtyvä tikkalaji mahtaa olla kiireinen.

28. Maanappari
Tämä kuulostaa ihan Krimillä lomailevalta Vladimir Putinilta. Kyseessä on kuitenkin Amazonasin sademetsässä viihtyvä hyönteissyöjä.

27. Siepponäpsy
Tästä Amazonasilla elävästä linnusta ei oikein tiedä, onko kyseessä varas vai tuurijuoppo.

26. Pikkunapsu
Väli-Amerikassa elävä lintulaji mahtaa olla varsinainen viskisieppo. Kaukainen sukulainen meksikonpikkunapsu lienee nirsompi ja naukkailee pelkkää tequilaa.

25. Keikarinapsija
Eteläamerikkalainen pikkulintu ryyppää myös, mutta hienostuneesti.

24. Naamioväijy
Onhan tuossa kieltämättä naamiota, mutta muuten maastokuvio ei liene erityisen suojaava edes Etelä-Amerikan viidakoissa.

23. Pilkkaviuhtoja
Eteläamerikkalaisen sorsalajin luulisi saaneen nimensä siitä, että se ensin ilkkuu toisille ja lentää sitten kovaa vauhtia karkuun. Todellisuudessa otus on varsin huono lentäjä, suvun muut lajit ovatkin lentokyvyttömiä. Mutta kun lintu painaa hulppeat kolme kiloa, niin onhan siinä varaa isotella.

22. Isopystynokka
Brasilialaisen pikkulinnun voisi kuvitella olevan uhanalainen naaraiden ollessa liian valikoivia, mutta nimestään huolimatta laji on luokiteltu elinvoimaiseksi.

21. Tasavaltalainen
Afrikassa asuva kutojalintu kykenee rakentamaan toimivampia yhteiskuntia kuin afrikkalaiset. Tasavaltalaisten pesäyhdyskunta on lintumaailman suurin rakennelma, tilavuudeltaan jopa useita kuutiometrejä.

20. Punapiispa
Tähän olisi voinut laittaa jonkun Suomen evlut-kirkon piispan kuvan, mutta olkoon nyt kuitenkin tämä afrikkalainen kutojalintu.

19. Rosvokardinaali
Etelä-Amerikassa aneita kauppaava sikäläisen kirkon iso pamppu, joka ei ole kuullutkaan uskonpuhdistuksesta.

18. Kveekarimatkija
Pienillä Antilleilla elävä lintu teeskentelee olevansa rauhanomaisen lahkon jäsen, mutta toisaalta väittihän Richard Nixonkin olevansa kveekari. Lähisukulainen on taiturimatkija, joka teeskentelee osaavansa jotakin vaikka on täysi poropeukalo. Pesii sekä munii nykyisin Suomen valtioneuvostossa. Toinen sukulainen on tiedemieheksi tekeytyvä darwininmatkija.

17. Nukupuu
Havaijin saaristossa esiintynyt lintu, joka keskittyi parittelun sijaan liiaksi nukkumiseen ja kuoli sukupuuttoon.

16. Trukinrilli
Silmälasipäinen trukkikuski. No ei vaineskaan, vaan Tyynellämerellä vain neljällä saarella (yksi niistä on Truk) elävä pikkulintu, joita on vain viitisensataa yksilöä.

15. Pyövelisirkku
Sirkku kuulostaa ihan kivalta naisen nimeltä, mutta ”pyöveli” siinä edessä pilaa jossain määrin vaikutelmaa. Ilmeisesti suomentaja oli leikkisällä tuulella, sillä suoraan englannista käännettynä eteläamerikkalainen laji olisi ”mustahuppusirkku”.

14. Kantotasku
Mihinkäs muuhun tasku sitten olisi tarkoitettu? Miksei tämän afrikkalaislajin nimi ole vain ”tasku”?

13. Kyläpöllönen
Tästä Välimeren alueella esiintyvästä pikkupöllöstä tulee heti mieleen sellainen täti-ihminen joka tulee käymään eikä lähde kulumallakaan. Mielleyhtymä tulee sekä nimestä että ulkonäöstä. Sukulaislaji idänkyläpöllönen on muuten samanlainen karjalaistäti, mutta sillä on hauskemmat jutut. Helpompi tapaus on kahvipöllönen, joka lähtee kahvit juotuaan.

12. Keltanokkajakamari
Keltanokka ja kamari? Eteläamerikkalainen lintu kuulostaa ihan ujolta renkipojalta, joka on päässyt ensi kertaa piikatytön aittaan. Tosin jos kansanperinne on oikeassa ja nokan koko on kolmasosa niin no tiedätte kyllä minkä koosta, niin kerta jää tuskin viimeiseksi. Aatelisempaa touhua edustaa kuningas ja kamari, suorastaan taivaalliselle tasolle yltää paratiisi ja kamari.

11. Puuhalaiskuri
Pohjoisessa Etelä-Amerikassa elävä lintu on nimetty suorastaan ristiriitaisen kuuloisesti. (Suorastas-nimistä lintua ei muuten ole, toim. huom. Tässä vihje tätä mahdollisesti lukeville komitean jäsenille sen varalta että löytyy suolla asuva rastaslaji, jonka voisi nimetä suorastaan sopivalla tavalla. Sen sijaan suolakkosorsa on kyllä olemassa.) Toisaalta elintavat oikeuttavat nimeen: lintu istuu laiskan oloisesti oksalla kyttäämässä, mutta lehahtaa lentoon heti saaliin havaittuaan. Lähisukulaisia ovat partalaiskuri, joka olisi nimeltään sileäposkilaiskuri jos viitsisi ajaa partansa sekä kesylaiskuri, joka ei viitsi edes riidellä. Usein lintulajeja nimetään värin mukaan ja laiskurien suvussa olisi useampikin tumma ehdokas, mutta komitea ei uskaltanut antaa yhdenkään nimeksi mustalaiskuri. Siinä olisikin kerralla kaksi loukkaavaa nimitystä yhden hinnalla, riippuen siitä minkä kirjainten väliin yhdyssanajako pistetään. Sen sijaan meillä on mustaposkilaiskuri, mustarintalaiskuri ja mustaviirulaiskuri. Tosin komitea ei arastellut nimetä erästä lintulajia mustasiepoksi, josta nousee heti mielikuva juoksukaljoista.

10. Punaperäkaklattaja
Jutun loppuosa onkin sitten hävyttömän sovinistista. Esimerkiksi tämän eteläamerikkalaisen lintulajin nimi on jo sellainen, että siitä ei tarvitse sanoa enää yhtään mitään – lukija ymmärtää varmasti jo muutenkin.

9. Jankuttajakyyhky
Tämä lintulaji elää Sao Tomella sekä sen lähisaarilla. Joitakin havaintoja on tehty myös suomalaisista avioliitoista.

8. Lörppöluri
Papukaijan luontaiseen esiintymisalueeseen kuuluvat Pohjois-Molukkien saaristo, ompeluseurat ja torikahvilat.

7. Kaunoamatsoni
Kuulostaa erittäin lupaavalta lajilta. Elää nimensä mukaisesti Amazonasissa.

6. Vaaleavilkkuperä
Aina vain paranee. Vaalea ja vilauttelee peräänsä. Valitettavasti esiintyy vain Etelä-Amerikassa.

5. Avoparikaija
Saa nähdä kehittääkö evoluutio joskus tästä uusiguinealaisesta linnusta vielä avioparikaijan.

4. Tyrannitanssija
Levinnyt viime vuosina Etelä-Amerikasta Suomeen Tanssii tähtien kanssa -ohjelman takia. Moni nainen on pakottanut miehensä tanssikursseille siinä toivossa, että miehestä kehittyisi paritanssija.

3. Haaratyranni
Etelä-Amerikasta tämäkin. Arvaatte kyllä mikä menee säännöstelyyn jos tämän lajin naaras ei saa tahtoaan läpi.

2. Hapsuperä
Tämän filippiiniläisen lintulajin nimi puhuu jo puolestaan.

1. Rantakurvi
Listan päättää sen ainoa Suomessa esiintyvä lintulaji. Mikä onkin hyvä, sillä tätä voi käyttää aina alibina. Kun vaimo kysyy kesäiseltä ulkoiluretkeltä palatessa, mitä tuli nähtyä niin voi rehellisesti sanoa käyneensä bongailemassa rantakurveja.

Uusinta: Tuolta saapuu Charlie Hebdo

Lukijalle: Charlie Hebdo -lehden terrori-iskustakin on jo viisi vuotta. Tämä teksti tuli valitettavasti jälleen ajankohtaiseksi, kun ranskalainen opettaja murhattiin kadulle hänen näytettyään Muhammad-pilakuvaa luokassa. Ranskalaiset marssivat kaduilla vastustaen islamilaista väkivaltaa. Toisaalta sopii kysyä, olisiko opettaja saanut islamin loukkaamisesta paheksuntaa, mikäli olisi säästänyt päänsä:

Sanottakoon nyt ensi alkuun, että Charlie Hebdo -lehden huumori ei ole koskaan minuun iskenyt. Omaan makuuni siinä on kaksi vikaa. Ensinnäkin se on liian osoittelevaa. Tyyliin "tämä on hauskaa, naurakaa". Toiseksi, en pidä useimpien piirtäjien tyylistä. Ylikorostettu karikatyyri paistaa liian selvästi läpi.

Vaikka en lehdestä pidäkään, ei silti käynyt mielessä että "menenpä nyt ampumaan toimituskunnan". En minä pidä Hesaristakaan, enkä silti suunnittele joukkomurhaa. Riittää kun en enää uusi tilaustani, lehti kun yliymmärsi jälleen kerran. Parin viime päivän aikana muutama kolumni voidaan tiivistää toteamukseksi "on maahanmuuttokriitikoiden vika, että islamilaiset terroristit - joilla ei siis ole OIKEAN islamin kanssa mitään tekemistä - tappavat toimittajia."

Muutama tunti ennen iskua olin julkaissut sivalluksen, jossa ihmettelin mitä kenen pitäisi tehdä ja kenelle, jotta muslimeja ei ymmärrettäisi ja mamukriitikoita ymmärrettäisiin. Ajankohta huomioiden aika hyvä ennustearvo. Parempi kuin Muhammadilla ja sen sentään pitäisi mukamas olla profeetta. Tosin kyynikko voisi huomauttaa, että saa olla aika velho jos onnistuu julkaisemaan mitä tahansa ilman että muslimit tekevät muutaman tunnin sisään siitä ihmishenkiä vaativan terrori-iskun. Mutta että se osuu ennen sivistysmaassa - kai Ranska voidaan toistaiseksi sellaiseksi laskea, muslimeja on vasta noin 10 % - tehtävää iskua, on temppu sinänsä. Muslimimaissahan muslimit tappavat toisia muslimeja sen minkä ehtii, mutta tahti ei vieläkään ole riittävä sellaiseen apuharvennukseen, että ei olisi tarvetta muslimien joukkovaellukseen kristittyihin maihin.

Isku oli tällä kertaa sitä luokkaa, että kovin montaa ymmärtäjää ei löytynyt. Normitapauksessa tämmöisissä yhteyksissä on yleensä tapana syyttää rasismia, turhautuneisuutta, vanhentuneita pelikonsoleita tai katkaravun pieraisua Etelä-Atlantilla. Kunhan ei vain tekijöitä itseään, islamista nyt puhumattakaan. Osasyynsä ymmärryssäteilyn puutteeseen saattoi toki olla sillä, että isku osui toimittajiin ja maailman vahvimpia tunteita on toimittajien keskinäinen solidaarisuus puoluekantaan katsomatta.

Valkopesu onkin nyt keskittynyt lähinnä siihen, että pelätään kovasti tämän aiheuttavan maahanmuuttokriittisten liikkeiden kasvua. Erityisen huolissaan ollaan siitä, että nämä liikkeet käyttäisivät tapahtumaa hyväkseen. Sitten on muistutettu Breivikistä. Siis tyypistä, jonka teot tuomitsivat kaikki. Ja joka todettiin yksin toimineeksi hulluksi. Kaikkien muiden mielentilatutkimusten mukaan, paitsi iskun jälkeen tehdyn ja silloinkin vasta toisella yrittämällä. Kun taas tätä terrori-iskua on ylistetty muslimien somessa. Samoin monet imaamit ja ISIS ovat kehuneet tekijöitä reippaiksi pojiksi ja todenneet kohteiden saaneen ansionsa mukaan. Kuinka moni ylisti Breivikiä? Häh? Mutta reaktiot mediassa näihin tapauksiin ovat varsin mielenkiintoista verrattavaa. Linkiksi Breivikiin riitti oikein hyvin se, että tyyppi oli maininnut nimen jollekulle itselleen tuntemattomalle henkilölle lähettämässään sähköpostissa. Leimakirves heilui. Kun taas nyt jaksetaan muistuttaa, että kun muslimi tekee terrori-iskun Allahin nimeä huutaen, sillä ei olekaan mitään tekemistä islamin kanssa.

Oleellinen kysymys onkin seuraava: pystyykö kukaan kuvittelemaan ainuttakaan henkilöä, joka olisi saanut jotain etukäteisvaroitusta Breivikin aikeista ja jättänyt sen ilmoittamatta poliisille?
Takuulla Halla-aho ja Norjan suvakkien ykkösinhokki Fjordman olisivat olleet kännykkä kuumana, jos Breivik olisi lähettänyt etukäteen sähköpostia ja kertonut, mitä aikoo. Mutta ei. Breivikillä ei ollut mitään yhteyttä kehenkään. Hän oli yksittäinen hullu.
Entä nyt? Todennäköisesti hyvinkin monella henkilöllä oli aavistus tai jopa tieto siitä, mitä on tapahtumassa. Eivät nuo heput yksin toimineet. Ilmeisesti minkäänlaista ennakkovaroitusta ei saatu. Voitteko kuvitella, että esimerkiksi Suomessakin valitettavasti vieraillut saarnaaja Anjem Choudary olisi ilmiantanut uskonveljensä, ainakaan lausunnoistaan päätellen? Kuinka moni muslimi olisi ylipäätään ilmiantanut terroristeja länsimaiselle oikeusjärjestelmälle? Tai oleellisempi kysymys: ovatko muslimit ikinä ilmiantaneet terroristeja? En pidätä hengitystä esimerkkejä odotellessa.

Hyökkäyksen tuomitsivat kyllä useat muslimivaltiot ja muut instanssit. Valitettava tosiasia on kuitenkin, että tämä on pelkkää sanahelinää. Vääräuskoisille valehtelu on OK, ja siinä missä monet varmasti olivat rehellisiä tuomiossaan, tuntuu kaikille muslimeille tulevan lukko päälle siinä vaiheessa kun pitäisi konkreettisesti tehdä jotakin. Jos todella halutaan, niin kyetään. Mutta odottelemme muslimivaltioilta ja -yhteisöiltä toistaiseksi turhaan terrorin vastaisia aktiivisia toimenpiteitä, kuten ilmiantoja, pidätyksiä ja tuomioita. Oletteko koskaan kuulleet vaikka Suomen islamilaisten yhteisöjen kamppailevan aktiivisesti ISIS:ille ja al-Shabaabille meneviä rahalähetyksiä ja muuta tukea vastaan? Kätevää terrorisoida, kun kampanjan maksavat länsimaiset veronmaksajat. Joko suoraan sosiaalitukena tai sitten huumekaupasta saatavina tuloina.

Ainoa, mikä tästä sopasta enää puuttuu, on se että iskun väitettäisiin olevan länsimaisten tiedustelupalvelujen masinoima false flag -operaatio. Eikun korjaan - googletin ja löytyi jo. Tosin täytyy myöntää, että yksi seikka puhuu vahvasti false flagin puolesta. Se, että temppu onnistui. On hiton vaikea kuvitella, että rättipäätohelot kykenisivät edes automaattiasein varustettuna teurastamaan 12 aseetonta länsimaista miestä.

Mutta odotamme mielenkiinnolla, mitä seuraavaksi tapahtuu. Melkein kuusi vuotta sitten kirjoitin viikkojutun, jossa vertasin nykytilannetta 1930-lukuun.
Jutun kantava ajatus oli se, että jälkikäteen on helppo olla viisas. Ainahan sanotaan, että Hitler olisi pitänyt pysäyttää Münchenissä 1938. Entä jos niin olisi tehty? Olisi selvitty paljon helpommalla. Tai sitten ei. Tuolloin ei olisi vielä ehtinyt käydä ilmi, mikä Hitler oli. Jos hänet olisi pysäytetty 1938, natsismi olisi jäänyt elämään, Hitleriä muistettaisiin valtiomiehenä ja länsimaat olisivat saaneet syyt niskoilleen demokraattisesti valitun johtajan syrjäyttämisestä. Nyt natsien annettiin mennä liian - ei, vaan riittävän - pitkälle, jotta natsismi saatiin kitkettyä juuriaan myöten pois.
Tällä hetkellä olemme samassa asemassa. Monikulttuurisuuden - lähinnä islamin - pysäyttäminen olisi helpompaa, jos se tehtäisiin nyt. Mutta se ei ole vielä edennyt riittävän pitkälle. Olemme blogosfääristä poistuneen Octaviuksen luokituksessa siirtymässä Suomessa tasolle 7 (kun teksti julkaistiin, olimme tasolla 5-6) siinä, missä muualla Euroopassa ollaan jo tasolla 8. Ja hyvä niin. Mitä suurempi on Suomen ja muun Euroopan välinen erotus, sitä vähemmällä Suomessa selvitään sitten, kun se alkaa. Romahdus tulee tasoilla 9-10. Ja mitä pikemmin se alkaa, sitä parempi se on kaikille, koska sitä helpommalla selvitään.
Islam on heikompi kuin yleisesti kuvitellaan. Odotamme vain sitä hetkeä, jolloin välienselvittely alkaa - todennäköisimmin ydiniskulla johonkin Euroopan suurkaupunkiin. Tai ehkä sekään ei vielä riitä, mutta jonain päivänä jokin riittää. Tai sitten odotamme sitä, että muslimit alkavat käyttäytyä kuten sivistyneet ihmiset ja ryhtyvät toimimaan aktiivisesti äärimmäisyysaineksiaan vastaan. Toivottavasti näin tapahtuu. Toistaiseksi tilanne on vain se, että radikaali muslimi haluaa tappaa sinut, normaali muslimi haluaa radikaalin muslimin tappavan sinut ja maltillinen muslimi ei halua radikaalin muslimin tappavan sinua, mutta ei tee mitään asian estämiseksi.

Uutiskatsaus 43-2020

1. Supermaa

Eksoplaneettoja etsiessä on löydetty planeetta, jolla on jopa paremmat edellytykset elämälle kuin maapallolla. Toistaiseksi parhaiten kriteerit täyttäväksi arvellaan 24 ehdokkaasta erästä noin 3000 valovuoden päässä Joutsenen tähdistössä sijaitsevaa planeettaa. Peruskriteerit ”paratiisiplaneetalle” ovat: 1) Sijaitsee elämänvyöhykkeellä, eli tähteä ympäröivällä vyöhykkeellä, jolla lämpötila on sopiva nestemäisen veden esiintymiseen. 2) Emotähti on viileä G-tyypin pääsarjaan kuuluva tähti, kuten Aurinko, tai K-tyypin kääpiötähti. 3) On noin 10 prosenttia Maata suurempi. 4) Pinnan lämpötila noin 5 astetta Maata korkeampi. Viideskin – salattu – kriteeri ilmeisesti täyttyy. Vihjeeksi kriteeristä vanha scifi-vitsi:
K: Miksi Star Trekissä ei ole muslimeita?
V: Koska se tapahtuu tulevaisuudessa.


2. Vakoa kynnettäväksi

Pääspice Sanna Marinin poseerattua ”korumallina” avokaulaisessa puserossa ilman rintaliivejä nousi kohu. Monet pitivät tekoa pääministerin arvovaltaa halventavana ja muutenkin sopimattomana. Aivan turhaan. Jos pitää listata asioita, mitä Sanna Marin on pääministerikaudellaan tehnyt, tämä menee ehdottomasti parhaiden asioiden joukkoon, ellei jopa listaykköseksi. Kiva kuva katseltavaksi ja ainakaan tästä ei ole mitään harmia kansalle, toisin kuin useimmista muista tempauksista.
Sitä paitsi, kuvastihan Sanna Marin avokaulaisessa asussa mitä täydellisimmin Suomen valtion taloudellista tilannetta: paljastettu vajaus.


3. Ja tämäkö tuli yllätyksenä?

Perhevapaat syövät eläkettä siihen malliin, että puhutaan ”äitisakosta”. Yleensä kun se on äiti joka viettää pidempään kotona hoitamassa lapsia. Tämän seurauksena eläke on aikanaan pienempi. Tämä nyt pitäisi olla jokaisen täysijärkisen tiedossa muutenkin. Ja tiedoksi että tämä ei ole nollasummapeli. Jos isä ottaa osan äidin hoitovapaista, putoaa vuorostaan hänen eläkkeensä. Tämä kuulostaa nollasummapeliltä, vaan eipä ole sitä. Puhtaasti laskennallisesti lapsia hoitamassa kannattaa olla sen puolison, jolla on huonompi palkka. Sekä senhetkisen tilanteen että eläkkeen kannalta.
Ja ennen muuta tässä ei ole kysymys rahasta, vaan lapsista. Uskallan puhua kokemuksesta. Aivan varmasti olisin jäänyt lasten ollessa pieniä vuorostani kotiin enemmän, jos kyse ei olisi ollut puhtaasti laskennallisuudesta. Silloisessa elämäntilanteessa todettiin että lasten kannalta käytännössä sama kumpi on kotona, mutta taloudellisesti parempi että se on Salli, mitä nyt minä otin silloisen systeemin mukaiset lisäksi tulleet isyysvapaat maksimina.


4. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan

Näin sanovat Olaus Petrin 1500-luvulla kokoamat tuomarinohjeet. Ne oli tapana painaa lakikirjoihin heti alkuun. Nyttemmin kokoelmat ovat siirtyneet nettiin ja päätellen lopputuloksista myös Olaus Petrin ohjeet ovat päässeet unohtumaan.
Olen aiemminkin kirjoittanut tapauksesta, jossa mies määrättiin maksamaan elatusmaksuja avioliitossa syntyneelle lapselle, jonka biologinen isä hän ei ole. Nyt tuli hovioikeuden vahvistus asialle: maksettava on. Siviilioikeuden professorin mukaan oikeus ei voinut tehdä muuta päätöstä, koska se olisi ollut yksiselitteisesti laiton. Mies oli näet myöhästynyt isyyden kumoamisessa noudatettavasta kahden vuoden määräajasta parilla kuukaudella.
Loogisesti tilanne on siis seuraava: miestä on petetty ja hän joutuu maksamaan petoksesta aiheutuvia kustannuksia kahdeksantoista vuoden ajan. Jos tämä on laki, emme elä oikeusvaltiossa.


5. Huutavan ääni korvessa

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on monessa asiassa ollut järjen ääni tässä maassa. Niin nytkin. Jälleen kerran erinomainen kolumni aiheesta ”miksi pitää tuomita 17 sekunnissa”. Someraivo syttyy helposti, kun joku suuttuu ja laumasielut seuraavat perässä. Lukematta alkuperäistä toteamusta ja tilannetta, joka saattaa olla aivan erilainen kuin mitä rynnätään tuomitsemaan.


6. Et tottele vai?

Hyvä esimerkki pikatuomitsemisesta saatiin pari viikkoa sitten, kun joku anarkistipoppoo päätti pysäyttää liikenteen Helsingissä. Poliisi kantoi ituhipit pois ja nämä palaisivat takaisin. Sen jälkeen poliisit esittelivät kaasusumutetta ja sanoivat että täältä pesee jos ette usko. Eivät uskoneet ja sieltä pesi. Johan liimatilhet katosivat.
Tästä nousi sitten kauhea älämölö. Väkivallattomia mielenosoittajia suihkutetaan kaasulla!
Kyse on yksinkertaisesti siitä, että poliisilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin kannella kohta takaisin käveleviä pellejä pois kadulta. Jos poliisi sanoo mitä seuraa jos et tottele, niin kannattaa totella. Ihan sama kuin näissä Amerikan ampumistapauksissa. Poliisi huutaa että seis tai ammun niin silloin kannattaa vetää liinat kiinni.
Jokainen yhteiskunta perustuu väkivaltaan. Anarkistipoppoo on itse ensimmäisenä huutamassa poliisia paikalle, jos he joutuvat ongelmiin. Väkivallattomasti toimivia ei saa vastustaa väkivallalla? Okei, siinä tapauksessa pankki voi tyhjentää anarkistin tilin omaan käyttöönsä. Ihan vain väkivallattomasti. Mitäpäs sitten teet? Paha on anarkistin mennä pankijohtajan kanssa neuvottelemaan jos tämä ei suostu, joten ei muuta kuin itkemään yhteiskunnalle. Yhteiskunta lähettää kirjeen pankinjohtajalle että palautapa rahat. Pankinjohtaja sanoo että enpä taida viitsiä. Yhteiskunta toteaa että sittenpä lähdet vankilaan. Pankinjohtaja sanoo että enpä taida viitsiä. Milläs kuskaat ellet väkivallalla?


7. Suunta kohti Ruotsia

Viron sisäministeri Mart Helme muistetaan Suomessa lausunnosta, jossa hänen sanottiin vähätelleen pääspice Marinia ”myyjätyttöseksi”. Tässähän oli ainakin yksi virhe, ei Helme vähätellyt myyjiä vaan sitä että Marinilla ei ollut eikä ole mitään kokemusta työelämästä politiikan ulkopuolelta aikuisiällä. Toisesta mahdollisesta virheestä en mene takuuseen, mutta saamieni tietojen mukaan Sanna Marin pidettiin kaukana kassakoneesta, koska hänen ei uskottu osaavan ottaa asiakkailta maksua oikein. Tämän tarinan uskottavuutta tietysti vahvistaa se, että pääministerinäkin hän keskittyy ensisijaisesti rahan jakamiseen eikä sen hankkimiseen.
Helme on taas kerran avannut sanaista arkkuaan ja tiedotusvälineiden mukaan kehottanut maan homoja muuttamaan Ruotsiin. Tästä on vedetty kunnolla herneet sieraimiin. Toisaalta enpä usko että täsmälleen päinvastainen lausuntokaan olisi aiheuttanut suvaitsevaisissa piireissä suvaitsevaisuutta. Mitähän siitäkin olisi tullut, jos Helme olisi kehottanut ruotsalaisia heteroita muuttamaan Viroon? Itse asiassa kyse oli siitä, että Helme vaati kansanäänestystä avioliittolaista. Hänen mielestään avioliitto tulisi säilyttää miehen ja naisen välisenä. Ja jos tämä ei kelpaa, niin sopii muuttaa vaikka Ruotsiin. Mikä onkin täysin looginen toteamus.


8. Byromania

Amerikkalaislehti New Yorkerin veteraanitoimittaja on hyllytetty työtehtävistään. Hän oli ollut normaaliin tapaan etäkokouksessa, mutta unohtanut kameran päälle. Siinä joutessaan hän oli sitten ryhtynyt vemputtamaan työtovereiden suureksi – hmmm, osalla järkytykseksi ja osalla varmaan huviksi.
Tapauksessa ihmetyttää eniten kuusikymppisen miehen kova mieskunto. Mitä helvetin superviagraa hän on nauttinut, kun pystyy kiihottumaan kokouksen aikana? Vai onko kyseessä maailman harvinaisin perversio – kokouksesta kiihottuminen. Jumaleisson, miten sairasta voi siinä tapauksessa ollakaan! On sadomasokismia ja ties vaikka mitä, mutta tuolle ei taida olla edes nimeä. Byromania?


9. Painimaaottelu Kiina-Taiwan

Fidzin pääkaupunki Suvassa käytiin Kiinojen välinen painimaaottelu. Kommunisti-Kiina eli Manner-Kiina ja Kansallinen Kiina eli Taiwan eivät suvaitse toisiaan diplomaattisesti lainkaan ja muutenkin kehnonlaisesti. Sääntö on selvä: jokainen maa saa tunnustaa vain yhden Kiinan. Niinpä ne maat, jotka tunnustavat toisen, joutuvat katkaisemaan diplomaattisuhteensa toiseen. Tunnetuin esimerkki tästä nähtiin 1971, jolloin Kansallinen Kiina menetti YK:n paikkansa kommunisteille. Tällä hetkellä Peking johtaa Taipeitä selvästi, sillä Taiwanilla on diplomaattisuhteet vain viiteentoista maahan: Guatemala, Honduras, Vatikaani, Haiti, Paraguay, Nicaragua, Swazimaa, Tuvalu, Nauru, Saint Vincent, Saint Kitts, Saint Lucia, Belize, Marshallsaaret ja Palau. Suuri osa näistä maista on ostettu isolla rahalla ja on vain ajan kysymys, milloin Peking tarjoaa enemmän jos katsoo sen tarpeelliseksi.
Toisaalta Taiwanilla on etuja valvottavana ympäri maailmaa, koska maassa tuotetaan paljon esimerkiksi tietotekniikkaa. Niinpä maalla on ”kaupallisia edustustoja” ilman diplomaattisuhteita monessa maassa, myös Suomessa. Ja Fidzillä. Pari viikkoa sitten Taiwan järjesti itsenäisyyspäivän juhlat, jonne ilmestyi kaksi Pekingin edustajaa kuokkimaan. Tarkoitus oli kuvata vieraita tiedustelutarkoituksiin. Noin virallisesti sanoen. Käytännössä tämän olisi voinut hoitaa huomaamattomammin edustuston ulkopuolella. Todellisuudessa tarkoitus oli saada aikaan konflikti ja tässä onnistuttiinkin. Kaksikko sai piestyä taiwanilaisen diplomaatin sairaalakuntoon ja poliisi joutui kuskaamaan kiinalaiset pois paikalta. Pekingin mukaan tämä johtui taiwanilaisten ”valheellisista syytöksistä”. Itse ottelu päättyi siis Kiinan 1-0 -voittoon Taiwanista, mutta kotijoukkueen protesti on yhä käsittelyssä.


10. Viisi vuotta etuajassa

Libanonilainen muutti Saksaan, pärjäsi hyvin ja haki maan kansalaisuutta. Tämä myönnettiinkin 2015 – tai hilkulla oli. Hän nimittäin kieltäytyi kättelemästä kansalaisuutta tarjoavaa naista uskonnollisista syistä. Siihen tyssäsi. Nyt oikeus antoi asiasta päätöksen ja totesi maahanmuuttoviraston toimineen oikein. Mahtoi harmittaa – vuonna 2020 olisi varmasti selvinnyt ilman kättelyä.
Toisaalta täytyy kunnioittaa libanonilaisen periaatetta. Hän ei taipunut uhan edessä kättelemään. Olen aivan varma, että jos Suomessa olisi sama säädös voimassa, moni kättelisi saadakseen kansalaisuuden. Vaikka onkin sitä mieltä, että naista ei tule kätellä. Raiskaaminen on eri juttu, kunhan muistaa olla kättelemättä.


11. Puolikas takana

Olen antanut kertoa itselleni, että joku Veronica Verho on maan suosituimpia sometähtiä. Osoituksena siitä, että kaikki sometähdet eivät ole tyhjänpuhujia, Verho vetäisi Helsinki City Run -puolimaratonin. Loppuaika oli 1.57.21. Tiedoksi että tämä ei ole mikään turha tulos. Naisten yleisen sarjan yli 900 juoksijan joukossa se riitti sijaan 178. Klassinen vertailukohta on Cooperin testi – tuolla juoksuvauhdilla Cooper olisi taittunut tulokseen 2157 metriä. Ei kummoinen, mutta kun niitä pistää kymmenen peräkkäin niin sopii mennä yrittämään. Noin keskimäärin tuohon aikaan puolimaratonin juoksevat pistelevät Cooperin testissä 2500 metriä, vaihtelu lienee plusmiinus 200 metriä. On Verho ainakin paremmassa kunnossa kuin varusmiehet keskimäärin, heillä Cooperin keskiarvo oli vuonna 2019 häpeälliset 2358 metriä. Ja on vielä huomioitava, että varusmieheksi eivät nykyään edes pääse heikommat tapaukset.
Onnea Verholle, toivottavasti tämä innostaa nuoria juoksemaan!


Loppukevennys: Lentopalloa

Olen minä iskenyt huonompienkin passareiden tarjoilemista palloista.

Uusinta: Päin välimerkkiä

Lukijalle: Vanha totuus on se, että asiat menevät yleensä kahdella vaihtoehtoisella tavalla. Joko ne menevät kuten on suunniteltu tai sitten syntyy hyvä juttu kerrottavaksi. Tämä synkkää syksyä piristämään valittu uusinta käsittelee sitä jälkimmäistä vaihtoehtoa. Lähinnä mahdollisia tapoja suhtautua asioiden keturoilleen menemiseen, riippuen siitä millainen oma perusideologia on.

Maailmassa on monenlaisia supersankareita. On Superman, Spiderman, Batman ja He-Man. Mutta kuka onkaan supersankareista savolaisin? No, tietysti Vituiksmän.

Murphyn lain mukaan kaikki mikä voi mennä pieleen myös menee. Suomalaiskansallinen tapa ilmaista asia on sanoa, että v****ksi meni. Vaan menee se joskus muillakin. Kokonaan toinen asia on, kuinka siihen suhtautua. Seuraavassa shit happens -listan inspiroima listaus eri uskontojen ja ideologioiden suhtautumistavasta v****ksimenoon.

Taolaisuus: V****ksi meni.
Konfutselaisuus: Konfutse sanoi: ” V****ksi meni.”
Buddhalaisuus: Jos meni v****ksi, syntyy uudelleen.
Zenbuddhalaisuus: Jos kukaan ei huomaa, menikö silti v****ksi?
Hindulaisuus: Ennenkin on mennyt v****ksi.
Hare Krishna: V****ksi meni, rama rama.
Moonilaisuus: Jos meni v****ksi, tulkaamme siitä onnellisiksi.
Islam: Jos meni v****ksi, se oli Allahin tahto.
Fundamentalistinen islam: Jos meni v****ksi, tapetaan vääräuskoiset.
Katolilaisuus: Jos meni v****ksi, ripittäydy.
Protestantismi: Katolilaisuus meni v****ksi.
Luterilaisuus: Jos meni v****ksi, älä puhu siitä.
Kalvinismi: Jos ei työskentele, menee v****ksi.
Adventismi: Lauantaisin ei saa mennä v****ksi.
Kveekarit: Ei nyt ruveta tappelemaan, vaikka meni v****ksi.
Amishit: Meni hevonv****ksi.
Ortodoksisuus: Ristin alapuola meni v****ksi.
Mormonismi: Pyhä alusasu on päin v****a.
Fundamentalismimormonismi: Meni päin useaa v****a.
Jehovan todistajat: Olisiko teillä hetki aikaa, niin näyttäisimme miksi meni v****ksi?
Juutalaisuus: Miksi meillä menee aina v****ksi?
Skientologia: Jos ei löydy tarpeeksi rikkaita hölmöjä, menee v****ksi.
Bahailaisuus: Kaikki menee samalla tavalla v****ksi.
Wiccalaisuus: Antaa mennä v****ksi, kunhan se ei haittaa ketään.
Uuspakanuus: V****ksi meni – mutta vanhaan tuttuun tapaan.
Satanismi: INEM ISK****V
Kreationismi: Kaikki on luotu päin v****a.
Darwinismi: Asiat ovat kehittyneet päin v****a.
Homoseksuaalisuus: Mikä ihmeen v***u?
Lesbolaisuus: Kaksi v****a menee päin toisiaan.
Monikulttuurisuus: V****ksi meni, mutta jatketaan samaan tapaan.
Kapitalismi: Kilpaillaan kenellä menee vähiten v****ksi.
Kommunismi: Kaikilla meni v****ksi.
Sosialismi: Kaikilla meni v****ksi, mutta tasan yhtä paljon.
Fasismi: Jos et liity meihin, sinulla menee kohta v****ksi.
Natsismi: On juutalaisten vika, että meni v****ksi.
Feminismi: On miesten vika, että naisilla meni v****ksi.
Sovinismi: Pääasia että munat menevät päin v****a.
Impressionismi: Kaukaa katsottuna näyttää ettei se sittenkään mennyt v****ksi.
Eksistentialismi: Se nyt vain on niin, että v****ksi meni.
Funktionalismi: Ei voi mennä v****ksi, koska siinä ei ole kulmia.
Masokismi: Tekee hyvää, kun meni v****ksi.
Stoalaisuus: Otetaan rauhallisesti, vaikka meni v****ksi.
Agnostismi: Saattoi mennä v****ksi tai sitten ei.
Ateismi: En voi uskoa, että meni v****ksi.
Nihilismi: Ei voisi v***u vähemmän kiinnostaa.

Välihuomautus 141 : Etnistä profilointia

Kävin taannoin työmatkalla eräässä keskisuuressa suomalaiskaupungissa. Koska tunsin aikatauluni etukäteen, päätin tehdä hieman tilastollista tutkimusta.
Käytin vastoin koronasuositusta suurimman osan matkasta joukkoliikennettä ja saavuin varhain Hornankuusesta lähdettyäni perille jo aamutuimaan. Rautatieasemalta kävelin noin kilometrin matkan ja laskin vastaantulijat. Heitä oli 75. Ulkonäöltään suomalaisista kävi 73, toki joukossa saattoi olla vaikka joku venäläinen. Aivan varmasti ei-suomalaisia oli kaksi, toinen pikimusta ja toinen näytti kiinalaiselta. Siis 2,6 % vastaantulijoista oli kutakuinkin normaaliin työhönmenoaikaan etnisiä.
Palasin täsmälleen samaa reittiä iltapäivällä ja laskin vastaantulijat. Heitä oli 154 eli liikenne oli vilkastunut noin kaksinkertaiseksi. Aivan varmasti etnisiä ei-suomalaisia oli 14. Yksi kiinalaiselta vaikuttanut, kolme pikimustaa ja kymmenen arabin näköistä. 9,0 % vastaantulijoista. Afrikkalaisten prosentuaalinen osuus ei kasvanut merkittävästi (1,3 % muuttui 1,9 %:iin) ja määrä oli niin pieni, että menee satunnaisvaihtelun piikkiin. Mutta aamulla lähi-itäläisiä oli 0 % ja iltapäivällä 6,5 %. Tämä ei mene satunnaisvaihtelun piikkiin, etenkin kun kyseessä ei ollut pari porukkaa vaan yhtä kolmen hengen ryhmää lukuun ottamatta yksin tai pareissa liikkuvia.
Johtopäätökset liikkumisajankohdista jätän lukijan tehtäväksi.

Entäpä jos?

Prologi

Edward Colston (1636-1721) oli bristolilaissyntyinen kauppias ja Englannin parlamentin jäsen. Näin todettiin hänen englanninkielisen Wikipedia-artikkelinsa ensimmäisessä lauseessa 16.11.2015 asti. Tällöin siihen lisättiin toteamus ”orjakauppias”, joka on nyttemmin muuntunut muotoon ”sekaantunut Atlantin orjakauppaan”. Kaikkien Colstonin filantrooppisten toimien rinnalla tämä on katsottu hänen ensisijaseksi luonnehdinnakseen. Colstonille pystytettiin patsas Bristoliin vuonna 1895, koska hänen katsottiin vaikuttaneen suuresti kaupungin kehitykseen. Mielenosoittajat repivät patsaan maan tasalle 7.6.2020, koska USA:ssa pikkurikollinen oli kuollut vastustettuaan poliisin pidätystä. Tilalle pystytettiin lyhyeksi aikaa yhden mielenosoittajan patsas – musta nainen nyrkki pystyssä. Patsas poistettiin pian, koska sen pystyttämiseen ei ollut virallista lupaa.
Edward Colstonin varoilla rakennettiin lukuisia köyhäintaloja, orpokoteja, kouluja ja kirkkoja enimmäkseen juuri Bristoliin, mutta myös muualle maahan. Osan varoistaan hän oli ansainnut orjakaupalla, mikä oli tuohon aikaan laillista ja maan tapa. Mutta hänen ansionsa katsottiin patsaan arvoisiksi. Ilman Colstonia Bristol tuskin olisi kehittynyt samanlaiseksi. Tilalle pystytetyn patsaan mallin Jen Reidin ansiot olivat siinä, että hän oli mukana repimässä Colstonin patsasta alas. Tämä katsottiin patsaan arvoiseksi. Reid ei ole lahjoittanut varoja yhteiskunnan rakentamiseksi eikä ole ollut oman aikansa yhteiskunnan tukipylväs.
Historiankirjoissa on tapana kertoa poliittisten johtajien lisäksi ihmisistä, jotka ovat saaneet suuria aikaiseksi. Leonardo da Vinci oli yleisnero, James Watt keksi höyrykoneen, Platon loi pohjan filosofialle. Kun googlaa ”Greatest black people”, saa ensimmäisenä listan jossa on 40 nimeä. Heistä 15 on ensisijaisesti kuuluisia siitä, että he taistelivat mustien oikeuksien puolesta. Kahdeksan on poliitikkoja, joista kolmen pääasialliset ansiot ovat mustien oikeustaisteluissa. Kymmenen on urheilijoita, joista kaksi on erityisen tunnettuja myös mustien poliittisina aktivisteina. Loput seitsemän ovat taiteilijoita, joista yksi on kirjailija, kaksi näyttelijää ja neljä muusikkoa. Tiedemiehiä on nolla kappaletta.



I : Jim Crow

1.12.1955, Montgomery, Alabama

Rosa Parks istui bussissa palatessaan töistä kotiinsa. Istumapaikka oli bussin ”Värillisille” -kyltin ensimmäisessä penkkirivissä. Takana oli tyhjää, etuosassa valkoisille varatut paikat olivat lähes täynnä. Pysäkiltä nousi kyytiin useita valkoisia. Kuljettaja käveli Parksin luo, nosti kylttiä ja siirsi sitä pari penkkiriviä taemmas ja pyysi neljää nyt valkoisille varatuiksi muuttuneille istuimille asettunutta mustaa siirtymään taemmas. Kolme muuta siirtyi, mutta Parks ei. Hän kysyi kuljettajalta, sirtäisikö tämä vastaavasti kylttiä eteenpäin, jos mustille varattu osa olisi täynnä ja valkoisten osassa olisi tilaa. ”Sen näkisimme sitten”, kuljettaja vastasi. Parks huokaisi ja siirtyi taemmas. Turha ruveta pullikoimaan, onhan takana tilaa ja tiedä millaiset mellakat tästä syntyisivät.

Toukokuu 2016, Washington D.C.

Mitt Romney hymyili tyytyväisenä. Hänen valintansa republikaanien presidenttiehdokkaaksi jo toisen kerran peräkkäin oli pari tuntia sitten vahvistettu puoluekokouksessa. Tällä kertaa hän ei häviäisi vaaleja. Oli ilmeistä, että vastaan asettuisi Hillary Clinton, joka oli jo varmistanut enemmistön demokraattien vaalikokoukseen. Ainoa jäljellä oleva vastaehdokas oli kolmatta kertaa demokraattien presidenttiehdokkaaksi turhaan pyrkinyt Barack Obama, joka oli saanut taakseen vain joitakin edustajia. Kaikki enemmänkin ääniä saaneet ehdokkaat olivat jo luopuneet. Samoin oli käynyt republikaaneilla, jotka olivat pudonneet yksi kerrallaan. Romneyn viimeinen vastustaja oli ollut Donald Trump, jota kukaan ei ollut ottanut vakavasti.
Nyt oli aika suunnata kohti varsinaisia vaaleja. Tällä kertaa Romney oli päättänyt voittaa etelässä ratkaisevat osavaltiot. Se edellytti sitä, että hänen piti käydä se taistelu joka olisi pitänyt käydä jo viisikymmentä vuotta aiemmin. Rotusorron sallivat Jim Crow -lait olivat yhä voimassa etelässä. Itse asiassa jopa osittain pohjoisessa, jonne mustia oli muuttanut runsaasti 1970-luvulla. Muutamat osavaltiot olivat kopioineet etelän mallin. Romney oli päättänyt muuttaa tämän, hyökätä etelän demokraattien kimppuun heidän omalla maaperällään. Muutamissa osavaltioissa hän häviäisi joka tapauksessa, mutta hän laski voittavansa kuitenkin esimerkiksi Floridassa. Mustat äänestäisivät joka tapauksessa republikaaneja – uusia ääniä hän ei saisi mutta ei myöskään menettäisi liikaa. Kampanja olikin suunnattu pohjoisen liberaaleille, jotka periaatteessa karsastivat demokraattien etelässä harjoittamaa politiikkaa mutta äänestivät kuitenkin heitä. Tämä temppu saattaisi kallistaa muutaman vaa’ankieliosavaltion pohjoisessa hänen edukseen. Onneksi suosittu istuva presidentti ei voinut asettua ehdokkaaksi kolmannelle kaudelle. Etelän demokraatti oli kaikkien yllätykseksi sekä voittanut vaalit kahdeksan vuotta sitten että osoittautunut riittävän maltilliseksi rotuasioissa saadakseen äänet myös pohjoisessa. Clinton ei uskaltaisi näin toimia eikä puhdasverisenä opportunistina myöskään tekisi, ei tehnyt hänen miehensäkään. Kahden presidenttikautensa aikana parikymmentä vuotta sitten Bill Clinton ei ollut pistänyt tikkua ristiin kumotakseen Jim Crow -lakeja. Edellisen demokraattipresidentin, 1976-1980 Valkoisen talon avaimia hallinneen George Wallacen rautainen ote oli pitänyt näihin päiviin asti. Murhayrityksen seurauksena pyörätuolissa kampanjoineen ja hallinneen Wallacen näkemyksiä ei uskaltanut haastaa edes hänet vaaleissa kukistanut Ronald Reagan.
Romney ajatteli, että maailma voisi olla varsin toisenlainen jos Martin Luther King olisi saanut elää. Kingin oli elokuussa 1963 puukottanut kuoliaaksi musta mielenvikainen nainen. Juuri ennen kuin hän olisi pitänyt Washingtonissa puheen. Koko tilaisuus oli peruttu Kingin kuoleman takia. Romney oli lukenut puheen, jonka ”I have a dream” -lausuma oli tehnyt suuren vaikutuksen. Sääli ettei juuri kukaan siitä tiennyt.
Nyt oli tullut aika päästä eroon rotusyrjinnästä. Mitä Amerikka olisikaan saanut aikaan, jos se olisi luopunut aikansa eläneistä laeista jo viisikymmentä vuotta aiemmin ja saanut kaikki voimavaransa käyttöön. Ehkä Vietnamin sota olisi voitettu. Ehkä Neuvostoliitto olisi saatu pakotettua polvilleen jo ennen vuotta 1991. Ehkä vuoden 1987 pörssiromahdukselta olisi vältytty. Tuskin oltaisiin jouduttu pitkittyneisiin sotiin Lähi-idässä, kun Amerikan mahtia olisi kunnioitettu enemmän. Ainakaan huumeongelmia ei olisi, koska mustilla ei olisi tarvetta paeta lannistavaa todellisuutta.



II : Sillä välin Afrikassa

Elokuu 1972, München, Länsi-Saksa

Afrikan maiden edustajat poistuivat päätään pudistellen kokouksesta. Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Avery Brundage oli vielä kerran vanhoilla päivillään näyttänyt jyräävää tyyliään ja lukenut heille madonluvut. He olivat tulleet neuvotteluun varmana siitä, että onnistuisivat boikottiuhkauksellaan estämään Rhodesian osallistumisen kisoihin. Toisin oli käynyt. Brundage oli jyrissyt: ”Olympialaiset olivat olemassa kuusikymmentä vuotta ennen kuin Afrikan maat olivat mukana. Me tulemme kyllä toimeen ilman teitäkin. Ei sotketa tähän politiikkaa, ja sitä paitsi Rhodesian joukkueessa on mustiakin urheilijoita.” Delegaatit vilkulivat toisiaan ja tiesivät miten käy: he taipuisivat.

Kesäkuu 2018, Pretoria, Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikan tasavallan presidentti Johan Pienaar istui virkahuoneessaan poikkeuksellisesti yksin ja ajatteli kerrankin kaikessa rauhassa. Tilanne ei vaikuttanut hyvältä. Musta väestö oli tyytymätön näennäisesti itsenäisissä bantustaneissaan. Levottomuuksia esiintyi, joskin maa yleisesti ottaen oli rauhallinen ja hyvinvoiva. Vauraus oli levinnyt tasaisesti koko maahan ja siitä saivat omalta osaltaan nauttia myös bantustanien mustat, joiden elintaso oli monin verroin naapurimaita parempi. Paitsi tietysti Rhodesiaa, jossa se oli sama.
Niin tosiaan, Rhodesia. Yksipuolisesti itsenäiseksi vuonna 1965 julistautunut maa oli ajautunut välittömästi pitkään sisällissotaan, jossa valkoinen vähemmistövalta mustien apureidensa avulla oli kamppaillut Neuvostoliiton ja Kiinan tukemia sissiliikkeitä vastaan. Aina siihen asti kunnes Rhodesian erikoisjoukot olivat röyhkeällä iskulla surmanneet Robert Mugaben naapurimaa Sambian pääkaupungin Lusakan pääkadulle. Siitä levottomuudet olivat vähitellen laantuneet päättyen lopulta kokonaan, kun Rhodesia oli Münchenin olympialaisista alkaen hyväksytty pitkin hampain takaisin kansainväliseen yhteisöön. Nykyään Rhodesiassa kuohui taas. Valkoiseen vähemmistöön nähden moninkertainen musta enemmistö vaati oikeuksiaan. Valkoinen hallitus oli taipunut parlamentin toisen kamarin avaamiseen, olipa hyväksynyt muutaman mustan hallitukseenkin ja viime aikoina oli ollut puhetta jopa maan nimen muuttamisesta Zimbabweksi. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet, tuumi presidentti Pienaar. Vain maan vauraus esti mellakat – toistaiseksi. Kenties olisi selvitty helpommalla, jos olisi luovuttu vallankahvasta aiemmin. Rhodesian kaltaisessa vauraassa maassa rauhanomainen vallansiirto olisi saattanut onnistuakin. Nyt oli vain ajan kysymys, milloin hallitus joutuisi taipumaan.
Ja sen mukana menisi aikanaan Etelä-Afrikka, sen Pienaar tiesi. Hän tiesi myös, että se ei onneksi tapahtuisi hänen presidenttikaudellaan. Valta oli vielä liian tukevasti valkoisten käsissä. Onneksi länsivallat olivat tajunneet jo 1970-luvulla Etelä-Afrikan olevan tukipilari taistelussa kommunismia vastaan. Vastineeksi tuesta Etelä-Afrikka oli suostunut luopumaan jo valmiista ydinaseestaan ja ensimmäinen testiräjäytys oli peruttu viime hetkellä. Tämä antoi Etelä-Afrikalle lisää toimintavapauksia mustien ääriliikehdinnän tukahduttamiseksi. Pienaar oli silloin ollut nuori tiedustelupalvelun osastopäällikkö, kun Nelson Mandela oli kuollut Robben Islandin sellissään ”sydänkohtaukseen”. Nyt hän muisteli tätä häveten. Ehkä Mandela olisi kuitenkin ollut se mies, jonka kanssa olisi voinut neuvotella.
Hetken Pienaar antoi ajatustensa lentää. Jos Mandela olisi saanut elää, hänet olisi vapautettu joskus 1990-luvun alussa ja Etelä-Afrikasta olisi tehty todellinen tasavalta… niin mitä sitten? Ehkä maa olisi vielä vauraampi kuin nykyään. Eipähän ainakaan tarvitsisi pelätä, mitä tapahtuisi sitten joskus 2030-luvulla, kun mustat väistämättä nousisivat valtaan. Levottomuudet olisivat nyt ohi, viimeistään joskus vuoden 2010 paikkeilla olisi totuttu tasa-arvoon ja maa olisi nykyään vauras demokratia. Eikä vauras de facto diktatuuri kuten nyt, miten maata jossa äänioikeus on alle viidesosalla väestöstä voisi demokratiaksi kutsua? Vaikka onhan tuo viidesosa tietysti viidesosan verran enemmän kuin Afrikan maissa yleensä, Pienaar hymähti kyynisesti.



III : Pyhällä maalla

Toukokuu 1981, Siinain niemimaa

Kolonna ajoi rajan yli Israelin lippu kärkiautossa liehuen. Eversti Ben-Yehuda vilkaisi taakseen ja näki Palestiinan lipun siinä salossa, josta Daavidin tähdellä koristettu vastinkappale oli puoli tuntia aiemmin laskettu alas. Israelin viimeinen tukikohta Siinain niemimaalla oli nyt luovutettu Palestiinan arabitasavallan haltuun Camp Davidin sopimuksen ehtojen mukaisesti.
Kaksi vuotta aiemmin USA:n presidentti Wallace olisi pamauttanut päivällislautaset sekä Israelin pääministeri Beginin että Egyptin presidentti Sadatin päähän, jos olisi päässyt ylös pyörätuolistaan. Sen sijaan hän joutui tyytymään verbaaliseen ilotulitukseen. Ehkä onneksi, sillä taju kankaalla on vaikea kirjoittaa nimiä paperiin. Kova kieli oli auttanut. Itsepäiset miehet olivat joutuneet luopumaan paljosta mitä olisivat halunneet, mutta saivat vastineeksi osan siitä mitä halusivat sekä jotakin mitä eivät osanneet odottaa. Wallacen rautainen tahto oli taivuttanut ylpeät miehet allekirjoittamaan paperin. Egypti ei saanut Siinain niemimaata takaisin. Mutta se sai kahdenkymmenen kilometrin levyisen vyöhykkeen kanavan itärannalta. Ja valtavan tukipaketin Yhdysvalloilta. Sekä turvavyöhykkeen, johon perustettiin uusi Palestiinan valtio. Israel joutui luopumaan osasta alueitaan. Se joutui luovuttamaan Palestiinalle maata Gazan kaistasta etelään yli kymmenkertaisen alueen Gazaan nähden. Tarkalleen sanoen täsmälleen Länsirannan suuruisen alueen, mikä jätti Israelille vain kapean käytävän Punaisen meren rannalle Eilatiin. Mutta vastineeksi Israel sai Länsirannan. Jonka palestiinalaiset sovittiin siirrettäviksi pakollisessa väestönvaihdossa Siinaille ja luovutetulle alueelle. Mistä puolestaan juutalaisten siirtokunnat siirtyivät Länsirannalle. Ynnä israelilaisten lupaukset rakennusprojekteista Siinaille palestiinalaisten asuttamiseksi.

Lokakuu 2019, Jerusalem

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu murahti tyytymättömänä. Taas kerran Palestiinan alueelta oli ammuttu raketteja Israeliin. Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna. Netanyahu tekisi virallisen valituksen virkaveljelleen Palestiinaan. Tämä levittelisi käsiään ja valittelisi tapahtunutta. Vain harvoin syylliset jäivät kiinni ja joutuivat vankilaan. Palestiinan hallitus teki minimin mitä uskalsi, ettei ärsyttäisi ääriaineksia.
Olikohan sittenkin vikatikki antaa palestiinalaisille aikoinaan oma valtio, Netanyahu tuumi. Jos Gaza olisi yhä hallussamme … vaikkakin Siinai olisi tietysti pitänyt luovuttaa Egyptille kokonaan. Mutta silloin meillä olisi isompi osa maata eteläosissamme. Ja toisaalta Gazan tapainen ongelma nyt rauhallisella Länsirannalla. Suo siellä, vetelä täällä. Mutta jos palestiinalaiset olisivat Israelin rajojen sisällä, niin kykenisimme tukahduttamaan kapinaliikkeet kovin ottein. Israel ei epäröinyt puolustaa kansalaisiaan, sen oli kokenut pääministeri jo nuorena jouduttuaan hautaamaan Ugandan panttivankioperaatiossa kaatuneen isoveljensä.
No, onneksi Palestiina antaisi myöten jos kova paikka tulisi. Se oli nähty ennenkin, pääministeri muisteli. Vuoden 1993 intifadan aikana maa oli pyytänyt Israelilta apua Hamasin aiheuttamien levottomuuksien tukahduttamisessa. Palestiinan hallinto pelkäsi vallankaappausta ja Israel oli enemmän kuin halukas tukahduttamaan rakettihyökkäykset. Kun lupa oli, niin Israelin armeija pisti kapinalliset poikki ja pinoon kahdessa viikossa. Sen jälkeen olikin parikymmentä vuotta rauhallisempaa.



IV : Kaukana pohjolassa

26.11.1990, Vainikkala

Rajavartijat laskivat puomit. Hallitus oli antanut selkeän käskyn. Yhtäkään somalia ei laskettaisi Neuvostoliitosta maahan. Eikä laskettu.

14.10.2020, Helsinki

Suomen pääministeri huokaisi syvään. Koronakriisi oli kurittanut maan taloutta rajusti. Valtionvelkaa oli jouduttu lisäämään hurjasti. Se oli tällä hetkellä jo 21 miljardia euroa. Ja väestö ikääntyi. Kunpa olisi jo 30 vuotta sitten älytty lisätä maahanmuuttoa, niin talous olisi saatu uuteen nousuun. Nyt oli jouduttu tinkimään palveluista, joskin velan määrä oli pysynyt kohtuullisella tasolla – alle neljätuhatta euroa per kansalainen. Jotkut toisinajattelijat kehtasivat olla muuta mieltä. Yksikin talousasiantuntijana itseään pitävä oli esimerkiksi Ruotsin tilanteeseen vertaamalla kehdannut väittää, että maahanmuutto kehitysmaista olisi maksanut Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa. Sillä tahdilla valtionvelka olisi mukamas ollut nyt jo toistasataa miljardia euroa, vaikka palveluista olisi tingitty saman verran kuin nytkin. Naurettava ajatuskin.
Edes vuoden 2015 pakolaiskriisi ei ollut saanut silloista pääministeriä taipumaan. Raja oli lyöty Torniossa kylmästi kiinni eikä yhtäkään ”läpsyttelijää”, kuten silloinen pääministeri oli kehdannut sanoa, päästetty Suomeen. Mutta nyt puhaltaisivat uudet tuulet. Kunhan tästä koronakriisistä selvittäisiin, niin nuori pääministeri pistäisi toimeksi, korvaisi Suomen väestövajeen maahanmuutolla ja pistäisi talouden uuteen topakkaan nousuun. Hemmetti, kun eivät aiemmin tajunneet maahanmuuton etuja. Jalkapallomaajoukkueeseenkin olisi saatu uusia pelaajia ja MM-kisoihin olisi selvitty takuulla aiemmin kuin silloin vuonna 2018. Kyllä jalkapallofanina tunnettua pääministeriä oli potuttanut, kun MM-kisoissa Venäjällä Suomea oli edustanut täysvalkoinen joukkue. Väriä kentälle, niin Suomi olisi ollut vakiovieras arvokisoissa jo aiemmin. Nyt oltiin jääty muusta Euroopasta pahasti jälkeen. Tosin joku koiranleuka oli huomauttanut Islannin joukkueen pelanneen samoissa MM-kisoissa täysislantilaisella kokoonpanolla ja päässeen kaksi vuotta aiemmin EM-kisoissa pudotuspeleissä toiselle kierrokselle.



Epilogi

Kun Yhdysvaltain musta väestö oli sorretussa asemassa 1970-luvulle asti, sen esikuvat olivat mustia jotka arvostivat koulutusta ja menestystä yhteiskunnassa. Esimerkiksi TV-sarja Juuret kuvasti hyvin asennetta kertoessaan kirjoittajansa Alex Haleyn suvun kamppailua kohti parempaa. Entä mikä on tilanne nyt? Mustan väestön esikuvia ovat rikollisuutta ihannoivat rapparit ja käsite ”acting white” tarkoittaa mustaa, joka ei ole ”rotutietoinen” vaan yrittää menestyä yhteiskunnassa työnteolla ja ahkeruudella.

1970-luvulle asti Rhodesia oli Afrikan vilja-aitta. Sitten maasta tuli Zimbabwe, Robert Mugaben johtama kleptokratia. Maa ajautui talouskriisistä toiseen karkotettuaan valkoiset viljelijät. Samaa tietä on menossa Etelä-Afrikka. Vielä Mandelan aikana paketti pysyi kasassa, mutta tuskin enää kauan. Miten olisi mahtanut käydä, jos afrikaanerit eivät olisi aikanaan olleet aivan yhtä ahneita ja antaneet bantustaneille enemmän maata ja kunnon itsenäisyyden?

Palestiinalaisten tilanne on jatkunut jo ikuisuuden. He eivät tyytyneet vuoden 1947 kompromissiin, vaan halusivat kaiken. Sen seurauksena he eivät ole saaneet kuin murusia. Entäpä jos he olisivat saaneet Siinain, tai edes osan siitä? Tuskin se olisi rauhaa tuonut, mutta ehkä vähän rauhallisemman Lähi-idän.

Suomessa on asunut kehitysmaista tulleita merkittävissä määrin jo kolmekymmentä vuotta. Mitään muuta hyvää siitä ei ole seurannut kuin se, että Suomessa asuu nyt kymmeniätuhansia kehitysmaista tulleita, mikä on joillekin itseisarvo sinänsä.

Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana tasa-arvo on edistynyt ja on saavutettu paljon hyvää. Mutta ovatko asiat todellakin paremmin kuin ne olisivat ilman näitä edistysaskeleita? Onko Yhdysvalloissa maan talous ja sisäinen harmonia parempi kuin se oli 50 vuotta sitten? Onko Etelä-Afrikka nyt paremmassa jamassa kuin se oli 1980-luvulla? Onko palestiinalaisten – ja israelilaisten – tilanne rauhanomaisempi kuin se olisi jos palestiinalaisille ei olisi annettu myönnytyksiä vaan israelilaiset olisivat jyränneet Länsirannan ja Gazan sileäksi? Mikä olisi Suomen taloustilanne ilman haittamaahanmuuttoa?

Länsimainen sivistys ja niiden luoma teknologia ovat ne asiat, joista saamme kiittää käytännössä kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa on. Ihmisen taustalla ei ole merkitystä, merkitystä on vain sillä hyväksyykö hän nämä arvot vai ei. Näiden arvojen vastaisesti toimivat saavat pysyä omassa, tuhoisassa kulttuurissaan poissa sotkemasta sivistyneitä arvoja.