lauantai 13. kesäkuuta 2020

Uusinta: Jaskadamuksen ennustuksia

Lukijalle: Tämä juttu pitäisi uusia ehkä vasta kymmenen vuoden eikä neljän vuoden kuluttua julkaisusta, mutta toisaalta nyt on herkullinen hetki luoda väliaikakatsaus. Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että ennusteet pitävät lähes täysin paikkansa:

Blogistikollega Pekka kirjoitti blogissaan tekstin, jota häpeämättömästi ja lupaa pyytämättä mukailen aina otsikkoa myöten. Eikä kyseessä ole edes ensimmäinen kerta, vaan syyllistyn törkeään rikoksen uusimiseen.

Eli Hesari teki gallupia, jossa tutkittiin miten lukijat uskovat Suomen muuttuvan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Itse artikkeli on maksumuurin takana enkä päässyt sitä lukemaan, koska irtisanoin pitkän suhteeni (kai sitä pitkäksi voi sanoa, koska se kesti ainakin triplasti kauemmin kuin keskimääräinen julkkisavioliitto) lehteen jo toista vuotta sitten. Hesarin myyjät soittelevat aina muutaman kuukauden välein ja tarjoavat, että joskos sittenkin lyötäisiin vielä hynttyyt yhteet. Aina olen vastannut samalla tavalla, että pitäkää tunkkinne ja palatkaa sitten asiaan, kun lehtenne on yhtä aitosuomalainen kun ilmestyessään vielä Päivälehtenä. Siinä vaiheessa heikompihermoiset ovat toivottaneet hyvää päivänjatkoa. Yksi urhoollisempi huomautti, että lehden linja on muuttunut ja toimituskunta myös. Myönsin että näin on, mutta sen verran kaukaa pohjalta on lähdetty, että ei vielä riitä. Jos toimittajien fyysinen koko olisi samaa luokkaa kuin heidän suomalaismielisyytensä taso, he joutuisivat nousemaan varpailleen ylettyäkseen nuolemaan mäyräkoiran palleja. Tosin onhan sekin selvä parannus siihen entiseen tasoon eli vaivaispäästäiseen.

Mutta asiaan. Gallupissa oli siis kaksikymmentä kysymystä ja yritänpä ennustaa puolestani minäkin. Samalla sanoudun irti kaikesta vastuusta, sillä ennustaminen on vaikeaa ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen:


1. Uskotko, että Suomi luopuu eurosta valuuttana kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Kyllä. Euro ja koko unioni on mennyt reisille. Nyt kyse pitäisi olla enää vahinkojen minimoinnista. Euro ja Euroopan Unioni olivat hyviä ajatuksia, mutta euroon ei olisi ikinä pitänyt päästää muita kuin sivistysmaita. Rajana Alpit. Unioni taas meni vituroilleen siinä vaiheessa, kun siitä tuli väestöpohjaltaan Euraasian-Afrikan unioni. Brexit voi toteutuessaan pistää ketjureaktion liikkeelle.
(Päivitys 13.6.2020: Odotellaan talouskriisin seuraamuksia. Eiköhän se siitä, nyt asiasta ainakin puhutaan selvästi enemmän kuin neljä vuotta sitten.)


2. Uskotko, että Suomessa tapahtuu poliittinen murha kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Olettaen että poliittisella murhalla tarkoitetaan poliitikko X:n nimenomaista murhaamista. Sen sijaan jos poliittisella murhalla tarkoitetaan terrori-iskua niin joo. Loppujen lopuksi, mitäpä muutakaan nuo suomalaisiin kohdistuvat viharikokset ovat kuin poliittisia murhia noin pohjimmiltaan. Epäonnistuneen politiikan aikaansaamia murhia. Mutta siis jos puhutaan varsinaisista poliittisista murhista niin en usko. Tämä johtuu siitä, että noin yleisesti ottaen suomalaiset osaavat erottaa toisistaan asioiden ja ihmisten riidat, ainakin näin ääritasolle mentäessä. Tämä tarkoittaa sitä, että ne piirit jotka haluaisivat tehdä poliittisia murhia, eivät niitä pysty tekemään ja ne, jotka pystyisivät, eivät halua. Itse murhan tekeminen ei ole ollenkaan vaikeaa, mikäli ei välitä kiinnijäämisestä ja on valmis tarttumaan tilaisuuteen.
(Päivitys 13.6.2020: Ei toistaiseksi poliittista murhaa, mutta terrori-isku kuten ennustinkin.)


3. Uskotko, että Suomi liittyy Natoon kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Siitä hommasta nyt ei näytä tulevan lasta eikä paskaa. Noin karkeasti sanoen Suomi ei halua Natoon silloin kun pääsisi ja sitten kun tulee se paikka, että se haluaisi, se ei enää pääse. Nykypolitiikan jatkuessa ainoat mahdollisuudet Suomen Natoon liittymiselle ovat
a) Venäjän politiikka tekee rajun keikauksen joko a1) uhitteluksi ilman muskeleita, jolloin Suomi säikähtää niin pahasti että kipittää Naton helmoihin ja se vielä huolii, koska tilanne ei ole vielä liian paha tai a2) maltilliseksi ja Suomen Natoon liittymisen hyväksyväksi siten, että Suomen arvio on Venäjän uudelleenradikalisoituminen, jolloin se käyttää tilaisuutta hyväksi
b) tilanteen kiristyminen siten, että Baltia on pahasti uhattuna, jolloin Suomi pyrkii Natoon ja Nato huolii, koska tarvitsee tukialueen.
Itse liittymisestä olen sillä kannalla, että periaatteessa vastustan sitä ehdottomasti, kun taas käytännössä kannatan sitä ehdottomasti. Paras ratkaisu olisi rakentaa puolustus siihen kuntoon, että meitä ei uskalla kukaan uhata. Kun tämä ei näytä munattomien poliitikkojen (joista vain osa on naisia ja kaikki naiset eivät ole munattomia) takia, niin sitten mennään Natoon.
Jotain on kuitenkin tehtävä. Meillä on toisella puolella rajanaapurina Venäjä ja Venäjä rajanaapurina ei ole kiva juttu, kysykää vaikka Puolalta jos ette itse muista. Toisella puolella taas on piakkoin muslimivaltio ja muslimivaltio rajanaapurina ei ole kiva juttu sekään, kysykää vaikka Israelilta.
(Päivitys 13.6.2020: Junnaa edelleen paikoillaan, kuten odottaa sopikin.)


4. Uskotko, että Suomeen valitaan muslimiministeri kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Tietenkin. Ainoa mikä voisi tämän estää, olisi yleinen järkiintyminen.
(Päivitys 13.6.2020: Ei vielä, mutta ei vielä pitänytkään. Vain ajan kysymys.)


5. Uskotko, että jokin nykyinen EU-maa alkaa kymmenen seuraavan vuoden kuluessa rajoittaa järjestelmällisesti kansalaistensa pääsyä internetiin?

En epäile, etteikö halu olisi suuri ja ehkä yrityskin. Erityisen varma olen siitä, että sitä ei ainakaan kutsuta "rajoittamiseksi" vaan "turvatoimiksi" tms nimellä. Ja lähes varma olen siitä, että ei muuten onnistu. Internet reitittyy muurien ohi.
(Päivitys 13.6.2020: Ei ole kuulunut mitään. Nettiä yritetään kyllä heikosti sensuroida, mutta yhteysrajoituksia ei ole.)


6. Uskotko, että kymmenen seuraavan vuoden aikana peruskoulussa luovutaan pakosta opiskella ruotsia?

En. Tämä kansa on niin saatanan munatonta, ettei onnistu. Kuinka moni vastustaa pakkoruotsia? Varmasti yli puolet ja yläasteikäisistä vielä useampi. Pakkoruotsia ei lopeteta koskaan polittisella päätöksellä. Mutta se loppuisi välittömästi sillä siunaaman sekunnilla, kun pakkoruotsia vastustavat vanhemmat ilmoittaisivat, että meidän Leevi-Martta ei sitten tule ruotsintunneille. Ja Leevi-Martta nyökyttelisi onnellisena. Eli yleislakko ruotsinopiskelua vastaan. Jos puolet porukkaa lähtee siihen mukaan, niin R.I.P. pakkoruotsi.
(Päivitys 13.6.2020: Hallitusohjelmaan päinvastoin lipsahti ruotsin kielen pakollisuus YO-kokeissa, mutta se on ilmeisesti haudattu vähin äänin. Muuten asiasta ei ole edes keskusteltu.)


7. Uskotko, että kannabiksen käyttö laillistetaan Suomessa kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Siis teoriassa. Käytännössä poliisi vain lakkaa välittämästä. Ja tämä on helvetin iso moka sekä strategisesti että taktisesti.
Strategisesti tämä on toisaalta linjassa, sillä maahan on säädetty tolkuttomasti lakeja, joita ei valvota. Se taas heikentää yleistä lainkuuliaisuutta. Mahdollisimman vähän lakeja ja mahdollisimman tarkka valvonta. Nyt on toimittu siten, että on mahdollisimman paljon lakeja (Vasen käteni nappasi juuri hyllystä lakikirjan ja tarkistin, että jokainen kolmesta osasta sisälsi lähes 2500 sivua. Muistanpa ajan mokoman, kun lakikirja oli kaksiosainen ja molemmat osat olivat nykyisiä ohuempia.) ja niiden valvonta on leväperäistä.
Taktisesti (siis päihdepolitiikan kannalta) tämä on helvetin huono valinta. Perusteluja haluavat voivat lukea ne Yrjöperskeleen neljän vuoden takaisesta kirjoituksesta.
(Päivitys 13.6.2020: Edennyt täysin odotetusti. Addresseja laillistamisen puolesta mutta ei varsinaista edistystä, sen sijaan de facto hyväksyntä.)


8. Uskotko, että asevelvollisuus lakkautetaan tai ulotetaan koskemaan myös naisia tulevan vuosikymmenen aikana?

En. Jälkimmäinen on naurettava ajatuskin. Ettäkö naisille asetettaisiin velvollisuuksia? Anna mun kaikki kestää. Se, mikä on miehelle velvollisuus, on naiselle vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Lakkauttaminen olisi mahdollisempaa, mutta enpä usko niin tapahtuvan. Asevelvollisuus on syväkoodattu suomalaiseen yhteiskuntaan ja hyvä niin. Ammattiarmeija on OK, jos
a) sattuu olemaan saarivaltio kuten Iso-Britannia
b) sattuu olemaan isompiensa ympäröimä kuten Itävalta ja voi todeta että paskaakos tässä, turpiin tulee kuitenkin jos huonosti käy
c) sattuu olemaan liittolaistensa ympäröimä kuten Belgia
d) sattuu olemaan suurvalta meren takana kuten USA
Kaikilla näillä on yhteistä se, että oikeasti kusisessa paikassa järjestettäisiin joka tapauksessa pikavauhtia kutsunnat.
(Päivitys 13.6.2020: Hiljaista tällä rintamalla, kuten ennustinkin.)


9. Uskotko, että lihasta aletaan periä haittaveroa Suomessa kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Sen sijaan lihantuotantoa vaikeutetaan kaikenlaisilla valvontavaatimuksilla siten, että de facto haittavero tulee.
(Päivitys 13.6.2020: Vielä ei ole edetty yhtä pitkälle kuin uskoin, mutta vähin askelin.)


10. Uskotko, että isät pitävät yhtä paljon perhevapaita kuin äidit joskus kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Ainoa tapa, jolla tämä onnistuisi olisi lainsäädännöllinen pakko. Hetkinen, saanko sittenkin vastata uudestaan?
(Päivitys 13.6.2020: Hiljaista on ollut.)


11. Uskotko, että Suomeen valmistuu uusi tai nyt rakenteilla oleva ydinvoimala kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Kyllä. Ainakin jos se rakennetaan suomalaisella työvoimalla eikä sössitä kuten nyt on tehty.
(Päivitys 13.6.2020: Olkiluoto 3:lle myönnettiin käyttölupa ja säännöllisen käytön pitäisi alkaa ensi vuoden puolella.)


12. Uskotko, että kotisi sähkö muuttuu pääasiassa aurinkoenergialla tuotetuksi kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Aurinkoenergia kelpaa erinomaisesti pannukakun paistamiseen ja tuulienergia on temmattu tuulesta. Kyllä tämän huushollin energiasta tuotetaan edelleenkin leijonanosa polttopuulla. Tulikin tänään taas laulatettua moottorisahaa.
(Päivitys 13.6.2020: Aurinkopaneelikauppiaat ovat kyllä aktivoituneet. Olen saanut viimeisen vuoden sisällä hätistellä muutamia pois.)


13. Uskotko, että robotti alkaa tehdä juuri sinun nykyisen työsi kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Henkilökohtaisista syistä en perustele sen tarkemmin, vaan otan kantaa yleisesti.
Mikäli työnä on ollut vääntää liukuhihnalla mutteria 251B kolme neljäsosakierrosta kireämmälle, niin eiköhän se ole jo korvattu. Sen työn hoitaa robotti paremmin ja tarkemmin. Jos työnä on ollut korjata liukuhihnalla esiintyvät häiriöt, alkaa olla kylmä rinki perskannikan ympärillä. Kohta tulee tekoäly, joka tekee senkin paremmin ja tarkemmin. Vaan jos työnä on ollut suunnitella liukuhihnatuotanto tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, voi olla turvallisin mielin koska kone ei voi koskaan tehdä työtä yhtä hyvin. Virhe. Ei kyse ole siitä, että koneen PITÄISI tehdä se paremmin ja tarkemmin. Riittää, että se tekee sen kustannustehokkaammin.
Muistan, kun lapsena löysin vanhan maalaismökin aitasta puisia jalan muotoisia esineitä. Ihmettelin että mitäs nämä mahtavat olla. Minulle kerrottiin, että ne ovat suutarin lestejä. Jo kauan ennen syntymääni kuolleen sukulaismiehen peruja. Ihmettelin lestien suurta määrää, samaa kokoakin oli eri malleja. Se kuulemma johtui siitä, että samanpituisia jalkoja on eri mallia. Aikuisiällä tajusin, että tuo ammoin kuollut sukulaismies oli oman alansa huippuammattilainen ja teki taatusti jalkaan niin hyvin istuvia kenkiä, ettei minulla ole koskaan ole yhtä hyviä ollut. Tai ei ainakaan sen jälkeen, kun sen yhden maratontossumallin valmistus lopetettiin. Vaan enää ei ole suutareita. Siitä yksinkertaisesta syystä, että eivät ihmiset halua maksaa tuhatta euroa kenkäparista. Satasella saa MELKEIN yhtä hyvät tehdasvalmisteiset. Kyse ei ole siitä, että kone tekisi paremmin. Kyse on siitä, että se tekee sen kustannustehokkaammin. Hintamarginaali tuotteiden välillä on suurempi kuin laatumarginaali ja se ratkaisee.
Tulevaisuudessa työt tehdään kehnommin, mutta halvemmalla. Ihmistyön hinta on niin korkea, että se ei kannata muualla kuin yhteiskunnan tarjoamissa suojatyöpaikoissa, mikäli asiaa lievää enemmän kärjistetään.
(Päivitys 13.6.2020: Joo ei. Muilta osin kehitys on omalla alallani edennyt juuri kuten arvelinkin, mutta en edelleenkään halua tarkemmin perustella.)


14. Uskotko, että autoa, jolla pääasiallisesti liikut, ei aja ihminen joskus kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Toivottavasti, mutta enpä usko. Olen kuullut muuten ihan täysipäisten ihmisten väittävän, että itseajava auto ei sitten ikinä lyö läpi siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen haluaa itse ajaa autoaan eikä jättää päätöksiä tietokoneelle. No minkä helvetin takia meillä on sitten automaattivaihteet, nykyään jopa automaattiparkkeeraus ja ties mitä? Tällä vuosituhannella kortin hankkineet eivät taida tietää edes, mikä on ryyppy. (Hetkinen, testataan. Odotetaan uhrin saapumista paikalle...) Jos aikakone toisi 50-luvun autoilijan nykypäivään, niin hän pitäisi nykyautoja automaatteina. Automaattiohjaus on vain loogisesti seuraava vaihe. Eikä se ole mikään ongelma, koska lopullinen kontrolli on kuitenkin ihmisellä. Tilanne tulee olemaan suunnilleen sama kuin liikennelentokoneilla nykyään. Ai helvetti, kuinka haluaisinkaan astua autoon, sanoa että "kuskaapa minut anopin luo", asettaa kirja ratin päälle ja ryhtyä lukemaan.
Mutta ei, ei semmoisia autoja vielä kymmenen vuoden päästä ole kuin koekäytössä. Kahdenkymmenen vuoden päästä uskon, että ajamani auto on automaattiohjattu. (...ja nyt uhri tuli. Kysyin, mitä tarkoittaa autossa oleva ryyppy. "Että mikä?" Täsmensin, että mikä autoon liittyvä osa tai käsite on ryyppy. "Ikinä kuullutkaan.")
(Päivitys 13.6.2020: Miten tällä alalla on ollut pari vuotta hiljaisempaa? Kaikki kohkaavat vain "puhtaista" Tesloista.)


15. Uskotko, että suomalaisten pörssiyritysten hallituksissa naisten osuus nousee yhtä suureksi kuin miesten kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Ellei sitä lainsäädännöllä pakoteta. Tai sitten yritykset hommaavat hallitukseen imagosyistä naisenemmistön ja siirtävät päätösvallan johonkin toiseen elimeen. Mikä on hyvin mahdollista ja hämmästelen, mikäli näin ei ole jo jossain tapahtunut.
(Päivitys 13.6.2020: Eipä ole tainnut mitään tapahtua.)


16. Uskotko, että kymmenen seuraavan vuoden aikana ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä yli kolminkertaistuu nykyisestä 20 prosenttiin?
Jaa-a, pitäisi suorittaa laskelmat. Tämä tarkoittaisi yli miljoonaa. Äkkiseltään sanoisin että ei, mutta epäilen että eksponentiaalinen kasvu voi tuottaa yllärit. Vaikka tulisi totaalijärkiintyminen ja haittamaahanmuutolle pistettäisiin stoppi, niin näiden haittayksilöiden hillitön lisääntyminen jatkuisi sossun tuella yhä.
Kysehän on siitä, että lisääntyminen loppuu siinä vaiheessa, kun elinmahdollisuudet ovat liian huonot. Ja suomalainen asettaa rimansa tässä huomattavasti korkeammalle kuin kehitysmaalainen. Niinpä kehitysmaalaisten lisääntyminen Suomessa on voimakkaampaa kuin kantaväestön, mikäli sosiaalisilla tulonsiirroilla taataan minimielintaso korkeammalle kuin heidän lisääntymisrimansa.
(Päivitys 13.6.2020: Näyttää onneksi siltä, että ei tule tapahtumaan.)


17. Uskotko, että Suomi pääsee jalkapallon arvokisoihin kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Kyllä. Sanoin juuri eilen vaimolle, että vuonna 1978 jalkapallon MM-kisoissa pelasi 16 maata. Nyt EM-kisoissa pelaa 24 maata. Missä meni pieleen?
Jos raa'an matemaattisesti katsotaan, niin seuraavaan kymmeneen vuoteen pitäisi mahtua kolmet MM- ja kahdet EM-kisat. Suomen mahdollisuudet selvitä 32 maan MM-kisoihin ovat pienet mutta eivät olemattomat, koska yrityksiä on kolme. Ne olisivat toki huomattavasti paremmat, jos Suomi olisi Afrikan tai Aasian lohkossa, koska näistä maanosista lopputurnaukseen pääsee helpommin. Mutta EM-kisoihin selviää 24 maata eikä 13, kuten MM-kisoihin, joten Suomen mahdollisuudet ovat tässä selvästi paremmat. Eivät toki yksittäisellä yrittämällä yli 50 %, mutta kaikki todennäköisyydet huomioiden: kyllä, todennäköistä on että Suomi selviää arvokisoihin. Selvisihän Islantikin nyt EM-kisoihin. Tosin Islannin joukkueella oli yksi todella vahva etu puolellaan: kaikki sen pelaajat ovat islantilaisia. Siinä nähdään jälleen nationalismin voima monikulttuurisuutta vastaan. Uskoisitteko muka, että yksikään muu 300 000 asukkaan eurooppalainen alue - maakunta, kaupunki - olisi selvinnyt EM-kisoihin?
Ja lopuksi pitää vielä päästellä räkäistä naurua Hesarin sovinistisille toimittajille, jotka eivät muistaneet että Suomen naisten jalkapallomaajoukkue on pelannut EM-kisoissa jo kolmesti vaan tarkoittivat automaattisesti vain miesten kisoja.
(Päivitys 13.6.2020: Tämä tapahtuikin jo. Tosin kisoja siirrettiin vuodella.)


18. Uskotko, että saimaannorppa kuolee sukupuuttoon kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En. Norppien määrä on kolminkertaistunut pohjalukemista ja suojelusäädökset ovat yhä tiukemmat.
(Päivitys 13.6.2020: Viime talvi oli surkea, mutta silti norpat sen kuin porskuttavat.)


19. Uskotko, että kymmenen vuoden kuluessa Suomessa on enemmän hyppyrimäkiä kuin mäkihyppääjiä? Nyt hyppääjiä on noin 350 ja mäkiä 111.

En. Tämä johtuu siitä, että mäkiä ehditään kyllä purkaa nopeammin kuin mäkihyppääjien määrä vähenee. Olihan se kerran huvittavaa, kun räknäsin että tässäkin maassa on vuosittain aika monta juoksukisaa, joissa on enemmän osanottajia kuin koko maailmassa aikuisten sarjan mäkihyppääjiä.
(Päivitys 13.6.2020: En tarkistanut lukuja, mutta luulisin olleeni oikeassa suuntauksen suhteen.)


20. Uskotko, että Mannerheim-elokuva saa ensi-iltansa kymmenen vuoden kuluessa?

Renny Harlin on edellisen kerran ohjannut sellaisen elokuvan, josta minä olen kuullut, vuonna 1996 (Long Kiss Goodnight). Sen jälkeisistä kymmenestä en ollut kuullutkaan ja kolmesta viimeisestä ei näytä olevan edes suomenkielistä Wikipedia-artikkelia. Joten unohtakaa koko juttu. Sitä paitsi ei Mannerheimia saa mahtumaan edes kolmen tunnin elokuvaan. Elämässä ei ollut sellaista yksittäistä hetkeä, että se kelpaisi elämänkertafilmiksi. Loistavan 25-osaisen TV-sarjan ainekset olisivat kyllä olemassa.
(Päivitys 13.6.2020: Alkaa kohta pitää kiirettä, jos ennusteeni halutaan osoittaa vääräksi.)

10 kommenttia:

  1. 7- Tervetuloa. Mutta vain lääkinnälliseen käyttöön kuten muutkin keskushemostoon vaikuttavat rohdot. Osa valtamediaa tulisi saattaa saman lain alaiseksi.

    8. Nais? Kuvottavaa sukupuolueellisuutta, tarkista arvosi (tyyli kopioitu kaarisateen värittämättömältä bridesivustolta, sori siitä).

    9. Vanha aihe. Siirrytäänpä puhumaan hyötylihasta, niin kommenttiosuus kiihottuu kuin Hankamäen filosofisen uutuuskirjan lukematta jättävät teslan uusien paloautojen kuskit.

    10. Uutisten mukaan vapaita pitävien miesten lukumäärä on vahvassa nousussa. Etuliitteen sanalle vapaa tulevat määrittelemään pidennetyn viisikon tytöt.

    11. Eikös komoselle ole jo luvassa purkulupamääräys vanhuuden pohjalta?

    12. Uskon. Kaikki maapallolle tuleva energia on auringosta peräisin. Tai siis se ilmastokasvihuoneen lämpö ainaskin. No, Greta sitten kertoo 6 v kuluttua.

    13. Tuli mieleen tarina helsinkiläisestä taksikuskista, joka kuului jo ikärasimin kohdehenkilöihin. Niskat jo olivat niin jäykät, ettei oikein pää enää kääntynyt. Pokat avasivat oven ja sanoivat: lentokentälle. Ovet kiinni ja menoksi. Perillä taksari kokovartalokääntyi ilmoittaen mittarilukeman tyhjälle takapenkille. Ajatteleppa, jos tilaus olisi ollut anopin luo. Siis kuskin kohtalon osalta.

    Henkilökohtaisesti olen ollut hyvin tyytyväinen erityistehtäviä suorittavien robottien toimintaan. Tai siis niin muistelen.

    15. Naisten osuus. Ei määritelty osuutta tarkemmin sisällöltään. En lukenut väärin. ..."yritykset hommaavat hallitukseen imagosyistä naisenemmistön ja siirtävät päätösvallan johonkin toiseen elimeen". Tulkinnan jätän yritysmaailmaa ja arkisen juhlapäivän käytännön politiikkaa paremmin ymmärtäville.

    19. Suomi sai uuden päävalmentajan mäkijoukkueen lentoa siivittämään. Hänen viimeaikaiset työsuoritteensa ovat olleet luppaavia. Mukava on mies luonteltaannii.

    20. Yksi osuus ainakin puolen tunnin jaksona, sinivalkoisena versiona (mustavalkoinen linkki ei anna isänmaalista oikeutusta pääosassa olevalle sankarien päällikölle). https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/valkoisen-armeijan-voitonparaatit-1918

    VastaaPoista
  2. Tuosta Mannerheim elokuvasta tuli mileeen, kuinka linnunradan käsikirja liftareille elokuvapilattiin, kun ne kirjat ahettiin yhteen elokuvaan ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  3. Renny Harlinin kurkunelikkaajien saarta haukuttiin huonoksi, mutta ei se paljoa häviä noille piraes of carippean leffoille, tuli vain viissiin jokunen vuosi liian aikasin ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  4. Veijo Hoikka: Voi olla että Mannerheim-elokuva ei olisi muutenkaan ajan hengessä mukana. Vielä.

    jpt: Linnunradan käsikirjan tekeminen elokuvaksi oli taatusti pirullinen homma, kun koko kirja oli oikeastaan kokoelma muutamia osuvia iskulauseita. Kurkunleikkaajien saarta ja Karibian piraatteja paha vertailla, kun en ole nähnyt.

    VastaaPoista
  5. Jaskadamuksella ei ole mitään syytä hävetä ennustuksiaan, etenkin kun vertaa tähän listaan:
    Ennustaeukkoina mm. Einstein, Lord Kelvin, Darryl Zanuck, Ken Olsen.
    https://www.buzznick.com/horrible-predictions/

    Timppa

    VastaaPoista
  6. Timppa: Nämä kaksikymmentä olivat suht helppoja, kun ne olivat valmiita kysymyksiä. Tuossa mainiossa listassa on lähinnä nerojen neronleimauksia, jotka ovat jälkikäteen varsin huvittavia. Niitä muuten yhdistää useimmiten se, että niissä on pahoin aliarvioitu ihmisten laiskuutta.

    VastaaPoista
  7. Poliittinen murha kymmenen vuoden sisällä? Tapahtuu. Kuilu tolkun väen ja vihervassariutoopikkojen välillä on niin suuri.

    Linnunradan käsikirja liftareille on krjoitettu kuunnelmaksi. Tarkoituksellisesti mahdottomaksi tehdä elokuvaksai tai edes tv-sarjaksi. Toinen päähenkilöistä esimerkiksi oli kaksipäinen - siitä kun oli hyötyä hiihtonyrkkeilyssä. Muutenkin neliosainen trilogia on vaikea ahtaa yhteen elokuvaan. Ehkä suurelokuvien sarja Linnunradan käsikirja liftareille I - XXV olisi mahdollisuuksien rajoissa.

    Automaagisesti ajava auto tulee - Kaliforniaan. Ugandaan, shitstaniaan ja suomeen ei ehkä. Paska tieverkosto esteenä, pitäisi olla selkeät merkinnät ympärivuotisesti näkyvissä. Tien tarkka sijainti tiedossa ja jotenkin saatavilla. GPS-signaalin olisi oltava kuultavissa varmasti.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  8. 12: En. Arvelen, että sivilisatio ei romahda, ja jos romahtaa ei aurinkokennoista ole sähköllä lämpiävän talon kanssa paljon hyötyä.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  9. Pyssymies: En usko poliittiseen murhaan. Vihervassareilla olisi halua muttei kykyä kun taas kansallismielisillä olisi kykyä muttei halua.
    Automaattiauto vaatisi tosiaan uutta teknologista läpimurtoa Suomen oloihin. Läpimurroissa on vain sellainen inhottava piirre, että niitä on vaikea ennustaa. En usko sellaista tapahtuvan lähivuosina, mutta ei se mahdotontakaan ole.
    Aurinkokennot ovat toisaalta parempi varavirtalähde kuin ilmalämpöpumppu.

    VastaaPoista
  10. Kyllä punavihersekopäät tekee kaikkensa sen halun herättämiseksi. Nyt liban sheikh, nuorkommareiden führer, vaatii Mannerheimin patsaan poistamista tsadin keskustasta. Pohojanmaalla on kuulemma pitänyt innokkaampia sitoa puuhun...

    Mikä Mannerheimissa vasareita harmittaa? Venäläistausta, ura venäjän laillisen hallitsijan armeijassa, russofobiako? Vai se, että Mannerheim vittuili synttäreillään lahjakkasti hitlerille? Aselepo cccp:n kanssa?

    Demariniljake rinne lupasi eläkkeisiin 100;- korotuksen, ei tule. Rahat kyörätään etelän vetelille mielummin. Vankilassa on paremmat olot kuin arvauskeskuksen vuodeosastolla. Koskahan joku eläkeläineeen hoksaa tämän.

    Elämme mielenkiintoisia aikoja. Mulle kävis tylsemmätkin ajat mutta ite ovat valinneet.

    Pyssymies

    VastaaPoista