Uusinta: Kulttuuriero

Lukijalle: Länsimainen kulttuuri on se, josta saamme kiittää käytännössä kaikkea hyvää, mitä meillä on. Se ei ole tullut ilmaiseksi ja siksi meidän on kaikin keinoin puolustettava sitä uhkaavalta barbarialta, sillä ilman päättäväisyyttä huonompi kulttuuri kykenee aina voittamaan parempansa:

Kirjailija Hannu Raittilan mestariteoksessa Canal Grande suomalainen työryhmä saapuu Venetsiaan osana projektia, jonka tarkoitus on pelastaa kaupunki vajoamasta Adrianmeren syliin. Ryhmän teknisenä asiantuntijana on insinööri Marrasjärvi, joka tuskastuu tämän tästä sekä ryhmän humanistijäseniin että ennen muuta italialaisen byrokratian tehottomuuteen. Muistan kuinka kirjaa lukiessani nauraa räkätin vedet silmissä, kun samaistuin Marrasjärven turhautumiseen.

Toki Marrasjärvi on yksiniitisyydessään karikatyyri, mutta osuva sellainen. Tuntemistani tosielämän ”marrasjärvistä” hän eroaa siinä, että nämä todelliset marrasjärvet kykenevät kyllä keskustelemaan humanistien kanssa näiden omalla alallaan. Yhteistä on se, että hekin turhautuvat, kun humanistit eivät ymmärrä luonnontieteistä hölkäsen pöläystä. Kuten Marrasjärvi kirjassa toteaa: "Olin yleensäkin lopen kyllästynyt naisiin ja kaikenlaisiin humanisteihin, jotka edellyttivät, että niillä piti olla käytössään fööniharjoja, kiertoilmauuneja, raitiovaunuja tai nykytaiteen museoita, mutta teknisen infrastruktuurin toiminnasta ne eivät tahtoneet tietää mitään."

Romaanin projekti eteni täysin odotetusti. Italialaiset riitelivät keskenään, byrokraatit pitivät tarkasti huolta siitä että koko budjetti tuli varmasti tuhlattua, rikolliset käyttivät projektia savuverhona toiminnalleen ja mitään ei saatu aikaan. Sekä suomalaiset projektityöntekijät että italialaiset virkamiehet naureskelivat itsekseen Marrasjärven naiiviudelle tämän yrittäessä saada asioita oikeasti tehtyä. Mies taisteli tuulimyllyjä vastaan kuin mikäkin Don Quijote. Hänen ainoa kunnian hetkensä koitti romaanin lopussa, kun äkillinen pakkasaalto jäädytti Venetsian kanavat. Kun tiukka paikka tuli, tarvittiin joku joka oikeasti osasi asiat. Jäätymisen asiantuntija pelasti kaupungin monesta pinteestä saamatta mitään kiitosta toimistaan.

Canal Grande on erinomainen kuvaus kulttuurien yhteentörmäyksestä. Marrasjärvi pitää eteläeurooppalaista kulttuuria kehittymättömämpänä kuin pohjoiseurooppalaista, aina kieltä myöten. Italialaiset kun puhuvat nyanssein eivätkä suoraan. Marrasjärvi on ajatuksissaan periaatteessa oikeassa, mutta käytännössä väärässä. Oikeassa hän on siinä mielessä, että mikäli kaikki muut ajattelisivat ja toimisivat hänen tapaansa, hommat sujuisivat ja kaikilla olisi asiat paremmin. Käytännössä hän on väärässä, koska kaikista romaanin henkilöistä juuri hän on se, joka saa koko projektista vähiten hyötyä.

Kirja on erinomainen metafora yhteiskunnista laajemminkin käsitettynä. Tarinan opetus on se, että se, mikä periaatteessa on parempi, jää tappiolle huonomman kohdatessaan. Elleivät olosuhteet pakota siihen, että huonompi ei enää pärjää. Kuten Venetsialle kävi silloin, kun luonnonkatastrofi iski ja Marrasjärven asiantuntemusta tarvittiin.

Kuvitellaan ääriesimerkkinä kahta yhteiskuntaa ja yksinkertaistuksen vuoksi yhtä ainutta asiaa eli rehellisyyttä. Yhteiskunta A:ssa sen asukkaisiin on syväkoodattu kunnioitus toisten omaisuutta kohtaan. Niinpä kyseisessä yhteiskunnassa kukaan ei lukitse oveaan, tavarat voi jättää vartioimatta puiston penkille lasten leikkihetken ajaksi ja myymälävarkaus on tuntematon käsite. Yhteiskunta B:ssä taas onnistunut varkaus katsotaan suorastaan kunniaksi. Niinpä kaikki kuljettavat omaisuuttaan mukanaan, sen jättäessään lukitsevat kaiken varmaan talteen ja valintamyymälä on mahdoton jo ajatuksenakin.

Epäilemättä Yhteiskunta A on parempi kuin B. Suomi on selvästikin lähempänä A:ta kuin B:tä, mutta kuvitelkaa kuinka paljon paremmin asiat olisivat siinä tapauksessa, että tämä todellakin olisi A. Oletteko pohtineet, kuinka pitkän ajan elämästänne olette kuluttaneet pelkästään kaivamalla avaimia taskusta tai lukitsemalla ja avaamalla ovia? Tai sitä, kuinka paljon halvempaa kaikki olisi, jos kauppojen ei tarvitsisi maksattaa asiakkaillaan varkauksien aiheuttamaa hävikkiä? Luultavasti ette, sillä jos kaikki olisivat tätä ajatelleet, lyhtypylväissä roikkuisi aika paljon varkaita lynkattuina.

Seuraavaksi kuvitellaan Yhteiskunta A:n asukas muuttamaan B:hen. Voitte helposti kuvitella, kuinka hänet ryöstettäisiin siellä hetkessä putipuhtaaksi. Tai päinvastoin – kun epärehellinen Yhteiskunnan B asukas pääsisi livahtamaan A:han, hän olisi paratiisissa kyetessään ryöstämään itsensä rikkaaksi hyväuskoisten keskellä.

Käytännössä näin suuria eroja ei ole olemassa. Ei yhdessä asiassa, kuten rehellisyydessä. Mutta eri asioiden summista muodostuvat paremmat ja huonommat yhteiskunnat ja ne on helppo tunnistaa. Paremman yhteiskunnan asukas joutuisi ongelmiin huonommassa, kun taas huonomman asukas pyrkii parempaan. Kyllä Irakista Suomeen tulisi koska tahansa miljoonia, jos uskoisivat saavansa tänne jäädä. Mutta tuskin yksikään suomalainen haluaisi muuttaa pysyvästi Irakiin.

Varsinaisen ongelman aiheuttaa sitten se, mitä maahanmuutto tekee yhteiskunnalle. Jos korkean luottamuksen toimivaan yhteiskuntaan tulee väkeä matalan luottamuksen huonosti toimivasta yhteiskunnasta ja he jatkavat toimintaansa vanhan mallinsa mukaisesti, onnistunut yhteiskunta degeneroituu. Ja näinhän he enimmäkseen tekevät.

Siksi ainoa keino länsimaisen yhteiskunnan säilyttämiseksi on protektionismi. Olen kulttuurirasisti ja ylpeä siitä. Maahan on laitettava totaalinen tulokielto kaikille niille, jotka kieltäytyvät sitoutumasta länsimaisiin kulttuuriarvoihin. Kotouttamistoimet on tehtävä tämän mukaisesti. Jos maahanmuuttaja jatkaa epäonnistuneen yhteiskuntansa tapojen noudattamista, hänet on karkotettava maasta riippumatta siitä, mikä kohtalo häntä kotimaassaan odottaa.

Valitettavasti on todettava, että tällaisia järjestelyjä ei ole luvassa. Kiristystoimia toki varmasti tulee, mutta ne osoittautuvat riittämättömiksi. Siitä yksinkertaisesta syystä, että todelliseen ongelmaan eli kehitysmaiden tolkuttomaan väestönkasvuun ei puututa. Tulijat eivät sieltä lopu koskaan, paitsi tietysti siinä tilanteessa jossa kehitysmaalaisten maahanmuutto on tehnyt länsimaistakin kehitysmaita. Mutta sitä tuskin kukaan haluaa, vaikka vihervasemmiston propagandasta voisi tällaisenkin johtopäätöksen tehdä. Oletteko esimerkiksi kuulleet viimeiseen viiteen vuoteen kertaakaan sanaa ”hiilijalanjälki”, joka oli toistakymmentä vuotta sitten ”se juttu”. Tipahti pois propagandasta välittömästi, kun tajuttiin että länsimaihin muuttavan keharin hiilijalanjälki on moninkertainen hänen hiilijalanjälkeensä kehitysmaassa. Toki yksi hyvä puoli asiassa oli se, että valkoisen miehen syyllistäminen ihmisarvoisesta elämästä väheni pikkuisen. Seuraavana hallituksen tappolinjalla maamme alasajossa näyttääkin sitten olevan huoltovarmuus. Vai luuletteko muka, että maanviljelijöiden ajaminen ahdinkoon olisi sattumaa?