Sattuipa telkkarista silmään Hesarin mainos. Tulin vähän kesken paikalle, mutta piti jäädä katsomaan kun osui juuri sopivaan kohtaan eli kerrottiin kuinka Bobrikovin murhan takia Päivälehti lakkautettiin ja tilalle perustettiin Helsingin Sanomat.
Tämä oli täysosuma, sillä minulla on tapana aina irvailla Hesarin tilausmyyjille heidän soittaessaan ja viimeisimmältä olin kysynyt, tietääkö tämä miksi Hesarin nimi ei ole enää Päivälehti. Ihme kyllä tiesi. Totesin että silloin kun Hesari pitää jälleen suomalaisten puolta siinä määrin että esivalta lakkauttaa sen ja nimeksi joudutaan palauttamaan Päivälehti, niin olen ensimmäisenä tekemässä kestotilauksen.
Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota viimeiseen lauseeseen, jossa kerrotaan uuden lehden perustamisesta: "Se jatkoi työtä sananvapauden, totuuden ja tasa-arvon puolesta."
Tarina loppuu pahasti kesken, sillä kertomatta jää milloin tämä työ tarkalleen ottaen päättyi.
Sanoisin että tämä tapahtui pikku hiljaa siinä 80-90 -lukujen vaihteesta alkaen. Viimeisin suoritus on jopa kommenttiosion tekstien peukutusten estäminen niiltä jotka eivät ole kirjautuneet käyttäjiksi. Tämä kävi ilmi, kun ihmettelin miksi mokutusuutisissa järkevillä kommenteilla ei olekaan enää kymmenkertaista määrää kehuja lehden linjaa myötäileviin kommentteihin nähden.
Ja tuon pätkän vielä totaalisesti kruunaa se, että selostajana on tunnettu tasapuolisen keskustelun kannattaja Krista Kosonen...
VastaaPoistaOtin 2vk. ilmaistilauksen, maksaa en taho mitään.
VastaaPoistaMun kommenttini tais häipyä bittiavaruuteen, schade. Av någon anledning...?
VastaaPoistaHS käynnistänyt vakoiluohjelman?
Olen yrittänyt muistella, mikä oli sen Hesarin kolumnistin nimi, jonka jutuissa ei ollut oikeastaan kuin yksi aihe. Hän ruoti herkeämättä suomalaista rasismia, jota vastaavaa ei hänen mukaansa voinut edes kuvitella Mannermaalle.
VastaaPoistaKaveri menehtyi johonkin sairauteen joskus 1980-luvun loppupuolella. Oli kuitenkin ensimmäinen, joka systemaattisesti edisti monikulttuurisuutta, vaikka koko sanaa ei silloin vielä tunnettu. Sen jälkeen tilasin HS:ää vielä pitkään ennen kuin tajusin, että sairaus oli tosiaan tarttunut ja oli parantumaton.
Muistaako kukaan sen tyypin nimeä?
Minä hämmästelin myös tuota mainosta. Pidän sitä todella härskinä lehden nykyinen linja huomioonottaen.
VastaaPoistaNykyisin Hesari on itse vaatimassa sensuuria sellaiselle medialle, joka on asioista eri mieltä.
Naapurin isäntä sanoi kerran kauanaiaa sitten hesarin tilausmyyjälle, että en tilaa lehtee johon painetaan samaa, kuin hän levittää pellolle keväällä, tosin ei tainut olla tuo mokuasia, vaan hesari oli aikoinaan kovasti maajussien kumpussa..
VastaaPoista-jpt-
Piti ihan tietosanakirjaan ( http://hikipedia.info/wiki/Helsingin_Sanomat ) taas tukeutua, koska en ole tuota hemoHSsiä vuosiin käyttänyt. Kirja tiesi kertoa mm.: "Helsingin Sanomat on Suomen ja Pohjoismaiden suurin tilattava kalakääre sekä vastaajasta riippuen joko kokoomuksen, vasemmistoliiton tai Vihreän Liiton äänenkannattaja."
VastaaPoista"Nimenomaan Helsingin Sanomien sarjakuvia on erityisen mukava lukea vessassa, kun muu aineisto käytetään vessapaperina." Varoittaisin kuitenkin julkaisun käyttämistä wc-paperina, koska sen on tutkimuksissa todettu aiheuttavan peräaukon sulkijalihaksen halvaantumista ja täten pysyvää ulosteen pidätyskyvyttömyyttä. Itse asiassa tämä vaara liittyy lähes kaikkiin Suomessa julkaistaviin uutislehtiin. Täma kuva liittyy tutkimuksen lähdeaineistoon: https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=imgres&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwi81Pz-48_lAhUJ7aYKHSNCDK0QjRx6BAgBEAQ&url=https%3A%2F%2Fwww.kaleva.fi%2Ffingerpori%2F2015-06-08%2F&psig=AOvVaw1f6dtSi51ZkmZf0nA4zpiI&ust=1572930263042237
Lopuksi asiaa wc-paperista. Tämä ei liity itse blogiin vaan kommenttini tekstiin. http://hikipedia.info/wiki/WC-paperin_loppuminen
@ Veijo Hoikka, heh joo WC-paperista tulikin mieleen eräs pilapuhelu 70-luvun Jenkkilässä. Muuan keppostelija soitti puhelun Valkoiseen taloon ja varoitti Hra Nixonia Los Angelesia uhkaavasta kriisistä, "We're out of toilet paper, sir!".
VastaaPoistaMenee jo pahasti OT:n puolelle, mutta päheimmät pilapuhelut teki tavallaan Bart Simpson Moen kapakkaan, e.m. linkin listalta kohta 2. Esim. toi "Al Kaholic" (alkoholisti) ja "Ben Dover" (pyllistää/kumartua) aiheutti meikäläisessä aikoinaan pienehköä repeilyä. Paras mitä nyt tähän hätään muistan oli kuitenkin Bartin viaton kysymys baarinpitäjälle Onko Seymour Butz paikalla? - I wanna see more buts - haluan nähdä enemmän perseitä. Kun Moe esitti tämän kysymyksen baarin asiakkaille he räjähtivät p*skaiseen nauruun ja baarimikolta paloivat hihat.
No kotimaisella menee samaan kategoriaan tällaiset hassunhauskat nimiyhdistelmät kuin Anu Saukko, Jussi Hämäläinen, Pasi Kuikka tai Pentti Hirsjärvi, muutamia nyt mainitakseni...
- Soomepois Eestist -
Yrjöperskeles: Niinpä olikin. Ajattelinkin että jotain tuttua noissa kiilusilmissä oli.
VastaaPoistaAno: Propaganda pitää saada llmaiseksi. Itselläni Hesarin lukeminen kuuluu kahvitunnin työsuhde-etuun.
Terho Hämeenkorpi: Ilmeisesti, ei löytynyt edes roskapostikansiosta.
Pentti Ilmari: Pohdiskelin, vaan ei kilauttanut kelloja.
Ekku: Hesari ja hännystelijänsä kannattavat mielipiteenvapautta, mutta eivät faktavapautta silloin kun faktat ja tietyt mielipiteet ovat ristiriidassa.
jpt: Kuten Hikipedia totesi, Hesarin käyttökelpoisuus laski rajusti kun se siirtyi tabloidikokoon. Kalankääreenä siihen ei enää mahdu kunnon kokoista kalaa.
Veijo Hoikka: Totesin joskus, että Hesarilla tuntuu olevan kustannustoimittajien lisäksi paskaannustoimittajia.
Soomepois Eestist: En ole koskaan katsonut Simpsoneita, mutta jostain syystä muistan nähneeni tuon "Al Koholic" -kohtauksen. Kuulosti kieltämättä ihan uskottavalta serbinimeltä.