tiistai 26. marraskuuta 2019
Uutiskatsaus 48/2019
1. Työuraa pidemmäksi
Irakin puolustusministeri Najah al-Shammari joutui ammattinimikkeensä mukaisesti puolustuskannalle. Ruotsin kaksoiskansalainen sai niskaansa syytökset sosiaalitukien väärinkäytöstä. Varsin luotettavan lähteen - tässä yhteydessä Hesari voidaan laskea sellaiseksi - hän on nostanut Ruotsista lapsilisiä ja asumistukia, vaikka on asunut vuosia ulkomailla. Korvauksia on tullut myös työkyvyttömyydestä, mutta eipähän Irakin puolustusministeri työkykyä tarvitsekaan. al-Shammari kiistää väitteet, tosin koska työkyvyttömyys on aiheutunut mm. muistiongelmista, lausunnon uskottavuus voidaan jättää omaan arvoonsa. al-Shammari onkin hommannut asianajajan ja aikoo nostaa Ruotsin medioita vastaan oikeusjutun väärien tietojen julkaisemisesta. Kyseessä olisikin historiallinen tapaus: ensimmäinen kerta, kun irakilainen loukkaantuu väärien eikä oikeiden tietojen julkaisemisesta.
2. Mallia kolmannesta maailmasta
Kun väitetään, että meillä on paljon opittavaa kehitysmaista, niin onhan siinä perää. Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa voitaisiin ottaa käyttöön enempi thaimaalainen malli: jos 30 päivän maassaoloaika ylittyy, päätyy karkotuskeskukseen.
"-Keskus ei todellakaan ole mikään hotelli. Ruokaa saa ja suihkuun pääsee, mutta hygieniaolot ovat puutteelliset eikä ilmastointia ole. Jos sairastuu, saa ensiapua pienestä klinikasta, mutta muu hoito pitää maksaa itse.
Keskuksesta pääsee pois, kun hankkii lentolipun kotimaahansa.
– Kun keskuksesta lähdetään, kyseessä on aina maasta karkotus. Lentoyhtiöillä on omia säädöksiä karkotetun kyytiin ottamiseen. Lisäksi karkotettava saa maahantulokiellon, jonka pituus riippuu kielletyn oleskelun pituudesta."
Ei muuta kuin sama systeemi tännekin.
3. Kaikki perseelleen
Joskus harvoin saa olla samalla kannalla kuin Hesarin haittamaahanmuuttoa käsittelevän kolumnin otsikko: Suomen maahanmuuttopolitiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet. Tosin jo ennen jutun lukemista saattoi arvata, että jutussa ollaan enimmäkseen väärässä siitä mikä on väärässä.
Kolumnissa sivuttiin sitä viime aikojen ykkösaihetta, jossa Suomi on jollain ilveellä saatu vastuulliseksi siitä että täältä vapaaehtoisesti lähtenyt irakilainen surmattiin Irakissa. Olisiko se pitänyt köysillä pistää kiinni ja pitää täällä väkisin, häh? Ja jos turvattomuudesta ollaan niin kovasti huolissaan, niin laskujeni mukaan Suomeen itsensä tunkeneet haittamamut ovat täällä tappaneet enemmän suomalaisia kuin pakkopalautettuja on tullut tapetuksi kotimaassaan.
4. Todempaa kuin tosi
Edelliseen tapaukseen viitaten. Yksi viime aikojen valeuutinen on Halla-ahon ja sisäministeri Ohisalon keskustelusta miksattu video. Siinä repliikit on järjestetty uudestaan:
Halla-aho: Naapurimaassa Ruotsissa luodit lentävät ja pommit paukkuvat juuri avoimien ovien politiikan tuloksena. Kysyisin ministeri Ohisalolta: meneekö ulkomaalaisten turvallisuus suomalaisten turvallisuuden edelle?
Ohisalo: Arvoisa puhemies! Kyllä, siitä tämä hallitus tulee pitämään kiinni.
Valeuutisista ollaan kovasti huolissaan. Ehkä pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, että valeuutiset vaikuttavat olevan rehellisempiä kuin tosiuutiset. Todellisuudessa Ohisalon vastaus näet kuului:
– Arvoisa puhemies! Kiitokset kysymyksestä, joka on monella tavalla hyvin vaikea. Ei pitäisi asettaa vastakkain ihmisiä, elämme oikeusvaltiossa. Me olemme yhdessä keskustelleet täällä muun muassa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden ohjelmasta, jonka keskiössä on se, että me puheenjohtajamaana edistämme oikeusvaltiota. Oikeusvaltiosta saa hakea turvapaikkaa. Oikeusvaltion pitää turvata ihmis- ja perusoikeudet ihan jokaiselle ihmiselle. Tässä ei aseteta vastakkain suomalaisia tai tänne muualta tulevia ihmisiä.
Valeuutisen suorasanainen vastaus on huomattavasti rehellisempi ja osuvampi kuin tosiuutisen pyörittelyjargon.
5. Hätähuuto
Yli 11 000 tutkijaa varoitti ilmastokriisistä. Onhan näitä nähty. Hämmentävää oli kuitenkin se, että tällä kertaa puututtiin ensimmäistä kertaa ainoaan todelliseen ongelmaan, tosin vain yhtenä muiden joukossa. Maailman väestö kasvaa yli kahdellasadallatuhannella joka päivä. Siinä ei ole mitään merkitystä sillä, mitä länsimaalaiset - joiden määrä on vakio tai jopa vähenemässä - tekevät, jos kehitysmaalaisia ilmestyy planeetalle yhden Suomen verran lisää vajaan kuukauden välein.
6. Toivomuslähde
Kun perussuomalaisten kimppuun ei enää oikein pysty käymään faktoilla niiden tultua jo yleiseenkin tietoisuuteen vanhamedian toimista huolimatta, otetaan historian vertauskuvat hätiin. Ihan kiitettävän tasoinen yritys nähtiin, kun Iltalehden kolumnisti vertasi perussuomalaisia 20-luvun demareihin ja 50-luvun SKDL:ään todeten näidenkin puolueiden olleen täyttymättömien toiveiden kaivoja. Oleellinen ero jää kertomatta. SDP lupasi sosialismin ja SKDL kommunismin autuutta, jotka osoittautuivat molemmat huuhaaksi. Perussuomalaiset lupaa kansallisvaltiota, mikä on historian saatossa osoittautunut toimivaksi.
Huippusuoritukseen kolumnisti ylsi lopussa, kun hän varoitti perussuomalaisten joutuvan mahdollisesti eurooppalaisten nationalistiliikkeiden marionetiksi. Tämä on siis epäilys ja vieläpä varsin kaukaa haettu sellainen. Sen sijaan ei ole epäilyksen varjoakaan siitä, etteivätkö brysselkiimaiset järjestelmäpuolueiden edustajat olisi jo talutusnuorassa. Vieläpä varsin lyhyessä sellaisessa.
7. Marski vai marksi?
Valtakuntaa hätkäytti taas kerran kohu, kun Oulun yliopiston luokanopettajafukseille oli järjestetty kilpailu, jossa yhtenä rastina oli ottaa selfie Mannerheimin kanssa. Tästä taas veti punajuuren nenäänsä eräs paikallisen yliopiston professori, jonka mielestä Mannerheim on sopimaton henkilö. Meteliä olisi tuskin noussut, jos marskin tilalla olisi ollut Marx.
Tämä Mannerheimin kuva olisi varmaan kelvannut?
Eihän siinä mitään, kyllä maailma puhetta vetää ja viita paskaa. Onhan sitä oikeus huudella, mutta miksi helvetissä kaiken maailman vanhojen kommunistien höpinöihin pitää reagoida? Tuli jotenkin mieleen kirjasta Täällä Pohjantähden alla kommunisti Siukolan välihuudot Janne Kivivuorelle sodan jälkeisessä työväenyhdistyksen kokouksessa: "Kivivuori autto vasisteja. On Mannerheiminkin kuva seinällä." Siukola jätettiin omaan arvoonsa ja kehotettiin perustamaan oma yhdistyksensä, jossa saa leikkiä punapiirileikkejä halunsa mukaan. Samaa olisi voinut toivottaa nytkin. Janne Kivivuoren sanoin: "Kivivuori on kiinnostunut yksinomaan kansanvallasta ja demokratiasta. Siitä, ettei ihmisen tarvitse pelätä toista, ei olla korva höröllään kuullakseen, mitä kukin sanoo, eikä miettiä mitä itse sanoo."
Kauas on myös SDP tullut kivivuorelaisesta sosialidemokratiasta, etenkin mitä sananvapauteen tulee.
8.Nunnuka nunnuka
Kun Pirkka-Pekka Petelius valittiin vihreiden listalta eduskuntaan, kirjoitin seuraavasti: Eduskuntaan pääsi myös Pirkka-Pekka Petelius, jonka egoparkaa käy sääliksi. Mies on tottunut viimeiset 40 vuotta olemaan Suomen parhaita koomikoita, mutta tässä porukassa hän ei pääse lähellekään naurettavuuden keskitasoa. Nyt PPP on parantanut naurettavuusrankingiaan jo lähelle keskimääräistä vihreää kansanedustajaa, kun meni pyytelemään anteeksi saamelaissketsejään 30 vuoden takaa. Eivät saamelaiset niistä oikeasti loukkaantuneet sen paremmin silloin kuin nytkään, näkivätpä vain taas konstin lypsää lantalaisilta sympatiaa ja rahaa. Tällä alalla he ovatkin oikein taitavia. Saamelaiset ovat oikeasti hyviä jätkiä, kunhan vain tekee ensin selväksi että lantalaiskusetukset eivät mene läpi. Sitä paitsi sketseissä Naima-Aslak ja Soikiapää olivat enemmänkin sankarihahmoja kuin pilkan kohteita: valtasivathan he kerran Norjan Suomelle ja tekihän Soikiapää Cooperin testissä ennätyksen olemalla toistakymmentä minuuttia ilman viinaa.
Soikiapää eli Aake Kalliala ei ole anteeksi pyydellyt, mutta hänellä ei tiettävästi olekaan poliittisia aikomuksia. Peteliukselta taas anteeksipyyntö oli viisautta, olihan tutkimuksessa havaittu että vihreät ovat huumorintajuttomia. Muutamassa muussa tutkimuksessa havaittiin karhujen paskovan metsään, moottoriteillä ajettavan keskimäärin suuremmilla nopeuksilla kuin pihakaduilla ja huippukoripalloilijoiden olevan yleensä pitkiä.
Jostain syystä Petelius ei kuitenkaan pyytänyt anteeksi meiltä keski-ikäisiltä heteromiehiltä roolihahmoaan Herra 47, mutta eipähän siihen tarvetta olekaan, koska a) me emme anteeksipyyntöjä kaipaile vaan osaamme nauraa räkättää tasapuolisesti kaikille ja b) me emme todellakaan ole vihreitten potentiaalista äänestäjäkuntaa vaan suorastaan vapaata riistaa lyötäväksi.
Vaan kun nyt aletaan tuomioita jakelemaan jopa tekosista, jotka eivät olleet rikollisia niiden tekohetkellä, niin odottelen tässä minäkin sakkolappua. Tulin näet kesällä ajaneeksi satasta tienpätkällä, jossa on tätä nykyä selvä kahdeksankympin rajoitus. Ja tästä rikoksesta on sentään vain muutama kuukausi, kun esimerkiksi Räsäsen tapauksessa on kulunut useita vuosia.
9. Arvoasunto sopuhintaan
Helsingin huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion Porvoon omakotitalo on huutokaupassa. Kiinnostustakin on ollut, eikä ihme. Saattaahan innokkaasti puutarhaa kuokkiessa tehdä löydön, jonka avulla saa melkoisen siivun ostohinnasta takaisin ellei jää jopa voitolle.
10. Aku ja Hannu
Käytännön vinkki: jos saa merkkituotteen viidesosalla sen oikeasta hinnasta, pitää tietää mitä tekee. Eli on osattava tarkistaa minkälaatuinen piraattituote on tällä kertaa kyseessä. Canada Goose -untuvatakkien kiinalaisia kopioita ostaneet joutuivat pettymään, sillä saivatkin kanadanhanhen sijaan Pekingin ankkaa. Ei siinä mitään, onhan ankan höyhenkin eristävä. Mutta sen sijaan takkien sisältä löytyvät ankkojen nokat, jalat ja muut palaset eivät eristä kummoisesti. Ja tuppaavat sitä paitsi haisemaan ikävästi pilaantuessaan.
11. Omaa lääkettä
Yksi veemäisimpiä otuksia on puutiainen. On nimittäin muutamia kertoja joutunut käyttämään punkkipihtejä tässä vuosien varrella. Mutta nyt on löydetty Kostaja. Entiseltä spitaalisten eristyssaarelta, nykyiseltä biologiselta tutkimusasemalta Seilistä on löydetty punkeilla loisiva loispistiäinen. Sen naaraat munivat nuoriin punkkeihin munia, jotka toukiksi kuoriuduttuaan syövät punkin elävältä ennen tämän aikuistumista. Saapahan maistaa, piru vie, omaa lääkettään. Loinen loisella, siitäs sait. Jaska, muu perhe ja Vösse kiittävät. Levinneisyyskartan mukaan punkkeja ei tosin pitäisi täällä Hornankuusessa asti olla, mutta nämä paikalliset punkit eivät selvästikään osaa lukea karttaa.
12. Jäljellä enää Kypros, Luxemburg ja Malta
Siis niistä maista, jotka ovat ottaneet osaa jalkapallon MM- tai EM-karsintoihin ennen vuoden 1990 mullistuksia eivätkä ole koskaan kisoihin selvinneet. Suomi kun selvitti tiensä 24-joukkueiseksi laajentuneeseen EM-lopputurnaukseen. Edellinen "lopputurnausneitsyyden" menettänyt "vanha" maa oli Albania neljä vuotta sitten.
Paljon onnea Huuhkajille! Ei ole heidän vikansa, että lopputurnauspaikka sekoitti jalkapalloväen. Suhteettomuuden tiivisti osuvimmin pika-aituri Elmo Lakka toteamalla, että olisi kiva jos yksilölajeissakin kisapaikkoja juhlittaisiin eikä leimattaisi kisaturistiksi. Lakka oli muuten sivumennen sanoen tämän kauden viidenneksitoista paras Euroopassa, kaukana jalkapallomaajoukkueen rankingin yläpuolella ja selvisi MM-kisoihin asti. Mutta tämä on kiistatta Suomen jalkapallomaajoukkueen paras suoritus ainakin itsenäisyyden aikana (1912 olympialaisten neljäs sija saattaa vielä mennä edelle, sillä sinne asti päästäkseen piti kaataa Venäjä ja Italia sekä hävitä briteille välierässä, pronssipelissä tuli sitten Hollannilta kylmää kyytiä). Antaa mennä Huuhkajat! Tällä hetkellä Euroopan ranking on sijalla 30 eikä sitä tarvitse nostaa kuin vähän alle kahdenkymmenen, niin maajoukkue nousee samalle tasolle kuin Suomen yleisurheilumaajoukkue on huonoimmillaan ollut (tätä nykyä Euroopan kahdestoista). Maailmanlistalla on vielä jonkin verran enemmän kurottavaa, jalkapalloilijoiden sijoitus kun on 55 ja yleisurheilijat ovat huonoimmillaan olleet ehkä noin sijalla 25, tätä nykyä noin sijalla 22.
13. Therese, vielä kerran
Therese Johaugin viimekesäinen ratakymppi nousi vielä kerran otsikoihin, kun maajoukkuekaveri ihmetteli haastattelussa, kuinka kovaa hän juoksisikaan oikealla tekniikalla. No, kerrotaan. Katsoin juoksun aikoinaan videolta. Johaugin tekniikassa oli puutteita, mutta ei kovin suuria. Hieman kulmikas tekniikka johtuu enemmänkin hänen fyysisestä rakenteestaan kuin varsinaisesta virheestä. Oma arvioni on, että vuoden treenillä Johaug kykenisi pudottamaan ajastaan 1-2 sekuntia per kierros eli 25-50 sekuntia kympillä. Sopivassa seurassa ajasta lähtisi vielä puoli minuuttia verrattuna viimekesäiseen soolojuoksuun. Ja mihinkä asti tämä sitten riittäisi? Todellinen tulos vei Johaugin tämänvuotisella Euroopan listalla sijalle 17. Minimi 25 sekuntia pois, niin sijoitus olisi yhdeksäs. 50 sekuntia pois, niin kahdeksas. Sopiva seura ympärille, minuutti 20 sekuntia pois ja sijoitus on kolmas. Eli EM-mitali olisi tällä perusteella mahdollinen, mutta ei todennäköinen.
Huvittavaa muuten on, että Johaugin ajasta riittää parranpärinää. Kolme vuotta sitten Johanna Peiponen juoksi niin ikään soolona melkein 40 sekuntia kovempaa kuin Johaug eikä siitä yhtä paljon otsikoita vedelty, jos kohta toki jonkin verran.
14. Palkintojenjako
IAAF, ei kun siis nykyään WA eli World Athletics (vaikka puljua voidaankin aiheesta kritisoida monenlaisista typeryyksistä, niin tämä nimenmuutos oli hyvä veto - harmi vain että mainio uusi nimi assosioituu nykyiseen, epäonnistuneeseen johtoon) piti vuotuisen palkintogaalansa. Vuoden miesurheilijaksi valittiin Eliud Kipchoge. Siis niinkuin mitä? Tietääkseni tänä vuonna järjestettiin MM-kisat, joissa jaettiin miehille parikymmentä mestaruutta. Kipchoge ei ollut edes paikalla. Hän kilpaili tänä vuonna vain yhden kerran, voitti keväällä Lontoon maratonin kauden TOISEKSI parhaalla ajalla. Parhaan teki Kenenisa Bekele Berliinin maratonilla.
Todellisuudessa Kipchogen palkinto tuli harjoitustuloksesta. Sellaisena kahden tunnin alitusta maratonilla voidaan pitää, sillä kilpailusääntöjä suoritus ei täyttänyt. Vähän sama kuin jos vuoden jalkapalloilijan palkinto myönnettäisiin siitä, että joku esittelisi tarkka-ampujan taitojaan paukuttamalla harjoituksissa rankkaripilkulta sata kertaa peräkkäin ylärimaan. Kivikova suoritus tämäkin, mutta ei siitä vuoden urheilijan palkintoa olisi pitänyt saada. Kipchoge itse on loistava urheilija, joka on myös analyytikkona huippuluokkaa - hän on pitänyt parhaan koskaan katsomani urheilijaluennon.
Vuoden nuoren miesurheilijan pysti meni niin ikään kestävyysjuoksijalle, Etiopian Selemon Baregalle. Hänkään ei ollut mukana MM-Dohassa, mutta juoksi juniorien ME:t vitosella ja kympillä. Baregasta on odotettu Etiopian seuraavaa superjuoksijaa Gebrselassien ja Bekelen manttelinperijäksi, mutta tähän voi suhtautua lievällä epäilyksellä sen jälkeen, kun on nähnyt hänen toistaiseksi ainoassa arvokilpailussaan viime vuonna nuorten MM-kisoissa tapahtuneen murenemisen kovassa paikassa ja mitaleilta tipahtamisen vitosella.
Valmentajapalkinto sen sijaan meni oikeaan paikkaan. Hämmästyttävällä uskalluksella se myönnettiin irlantilaiselle Colm O'Connellille, jota ilman Kenian juoksuihme ei olisi läheskään niin suuri kuin on.
15. Kova veto
Caitlyn "Bruce" Jenner kertoo avoimesti peloistaan ja vaikeuksistaan sukupuolenvaihdoksensa yhteydessä. Hän pitää vaihdosta kovimpana saavutuksenaan, kovempana kuin olympiavoittoa. Perustelukin on hyvä; olympialaisiin hän treenasi 12 vuotta, mutta vaihdokseen kesti 65 vuotta. Tuo päätös vaati todellakin rohkeutta. Tai kuten asia ilmaistaisiin Jennerin äidinkielellä: that decision really took some balls.
16. 110 kg lihaa
Käsipallon naisten MM-kisat alkavat muutaman päivän kuluttua. Avauspäivänä käsipallojättiläinen Tanskalla on vastassaan Australia, jolla on riveissään yhtä vähemmän naispelaajia kuin Tanskalla. Puuttuva pelaaja on 188-senttinen ja 110-kiloinen 22 käsipallomaaottelun veteraani, jonka selässä lukee Mouncey. Pikkuisen ongelman joidenkin (eli täysissä järjissään olevien, joita tässä maailmassa tuntuu olevan päivä päivältä harvemmassa) mielestä muodostaa se, että kyseiset 22 maaottelua on pelattu Australian miesten maajoukkueen riveissä etunimen ollessa Callum, kun nykyään se on Hannah. Edustusoikeuden hän on saanut, kun hormonitasot ovat samat kuin naisilla.
Tämä on täyttä pelleilyä. Joskus aikanaan ei olisi edes voitu kuvitella, että Y-kromosomilla varustettu henkilö pääsisi naisten sarjaan, vaikka munat olisivat takanreunuksen yläpuolella täytettyinä. Hormonitasoista puhuminen on älyllisesti epärehellistä poliittisen korrektiuden taakse piiloutumista. Jos miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia, niin kaiken järjen mukaan muuttumalla miehestä naiseksi maailman sadanneksi paras mies lajissaan olisi maailman sadanneksi paras nainen lajissaan, tai ei ainakaan kymmenen parhaan joukossa. Vaan joka ainoa todistuskappale huutaa päinvastaista. Gavin Hubbard oli uusseelantilainen kansallisen tason painonnostaja. Sitten hän käväisi vaihtamassa sukupuoltaan ja nousi saman tien maailman huipulle. Ikää oli 35 vuotta, mikä on painonnostajalle yleensä eläkeikä. Suomestakin löytyy vastaava esimerkki; kuntourheilijatasoinen mies käväisi leikkauttamassa itsensä naiseksi ja kuinka ollakaan, viisikymppisenä työnteli naisten kuulalla tuloksia joihin ei yksikään yli nelikymppinen suomalaisnainen ole koskaan yltänyt. Hormoniarvoista se on kiinni, jepjep. Tosi uskottavaa. Edellisen uutisen Jenner sentään vaihtoi pukuhuonetta vasta kauan uransa jälkeen.
Eikä tämä tähän jää, sanokaa minun sanoneen. Kohta aletaan hormonitasojen alentamista urheiluliittojen vaatimuksesta pitää ihmisoikeusloukkauksena. Seuraavaksi todetaan että niitä, jotka eivät vielä ole leikkausta läpikäyneet mutta identifioituvat naiseksi, sorretaan ja heille pitää myöntää oikeus ottaa osaa naisten sarjaan. Lopulta päädytään siihen, että naisten sarjaan saa osallistua, jos on riittävän vittumainen mies.
Järjellisiä vaihtoehtoja on tasan kaksi:
1) Naisurheilusta suljetaan pois kaikki, joilla on Y-kromosomi.
2) Jatketaan nykyistä poliittisesti korrektia pelleilyä kunnes saavutetaan kulminaatiopiste, jossa naisten lajeihin saavat osallistua kaikki ne, jotka sanovat tuntevansa itsensä naiseksi ainakin kilpailun ajan. Varsinainen naisurheilu siirretään paralympialaisiin, vammaluokituksena puuttuva Y-kromosomi.
Loppukevennys 1: Kun työhaastattelussa kusetettiin
Ranskasta kuuluu kummia: paikallisen kulttuuriministeriön virkamies on työhaastettelun yhteydessä sujauttanut naispuolisten hakijoiden kahviin tai teehen nesteenpoistolääkettä ja vienyt nämä sitten kävelylle mahdollisimman kauas julkisista vessoista. Tämän jälkeen hän on tarjonnut takkiaan näkösuojaksi, kun naisten on ollut pakko virtsata. Tiedossa ei ole, onko suihkun pituus tai kestoaika vaikuttanut palkkaamiseen.
Suomessa vastaavaan operaatioon ei tarvitsisi sujauttaa mitään lääkettä haastateltavan kahviin. Riittää kun virkamies luettaa kanditaatilla pätkän hallitusohjelmaa. Sillä on sentään onnistuttu kusettamaan suurta osaa Suomen kansasta.
Loppukevennys 2: Mihin &%/#%#¤ ne kaikki rahat menevät?
Brittinainen on käyttänyt yli 200 000 puntaa kauneusleikkauksiin eikä ole vieläkään tyytyväinen. Seuraavaksi hän haluaa "Barbie-vaginan". Epäilen ettei hän ole koskaan nähnyt alastonta Barbie-nukkea, josta tulee lähinnä mieleen Uuno Kailaan riemastuttava runo Helvetti:
Minä kääntelin ja vääntelin naista sitä,
mut arvatkaas, veljet mitä!
Sillä ei ollutkaan sitä!
Tästä puuttuu jotain hyvin oleellista.
9. Arvoasunto. Uuden asukin nimi tuskin tulee olemaan Aarnio. Voi näet ystäviksi pyrkiviä alkaa lappaa hieman liian tiheään tontilla. Eikä vain ystäviä.
VastaaPoista14. Kibchoge. Myös minun kohdallani paras koskaan katsomani urheilijaluento. Toki myös ensimmäinen ja viimeinen. Sekin meni muutamalla loikalla ihan sujuvasti.
LK 2. Joutuu tekemään kaksi leikkausta. Ensimmäinen Barbinukelle.
XY ei ole YY, jos X ei ole Y. Mihin WAan uhrheilukokoukseen aiheesta esitys joltakulta Roger Penrosen tasoiselta tiedemieheltä. Tuskin herättäisi vilkasta keskustelua.
Olen sitä mieltä, että X:n ja Y:n paikka on funktiolaskennassa. Mitä muistan lukion pitkästä matikasta, niin yleensä oli niin, että X on se muuttuja ja Y:n arvo riippuu täysin X:stä. Vain joissain poikkeustapauksissa Y ei muuttunut, mikä vaati sitä että X eliminoitui täysin pois laskuista ja jätti vain vakioarvon jäljelle.
VastaaPoista5. Hätähuuto
VastaaPoistahttps://youtu.be/Vs3ZPGLPiss
Että sellaisia ilmastotieteilijöitä...
- Rauhantae
Veijo Hoikka: Minua todellakin kiinnostaisi tietää, mitä tuo nainen sillä Barbiejutulla mahtoi tarkoittaa.
VastaaPoistaTuumaililja: Tuon säännön käyttämisessä on se riski, että joskus joutuu ihan xyksiin.
Rauhantae: Joo, olihan siellä allekirjoittajien joukossa akuankkaa ja mitä lie. Ja kuten Einstein aikoinaan totesi: "Jos olisin väärässä, yksikin olisi riittänyt."
Tuumailijalle
VastaaPoistaEn ihan tarkoittanut XY-kommenttia lukion pitkän matikan tasolta katsottavaksi. Siksi laitoin Roger Penrosen nimen (Googlaamista ajatellen). Lukion pitkällä matikalla pysyy hänen matikkamaailmassaan hänen lapsuusvuosiensa tasolla. Erikoinen seniori, syntynyt 8.8.1931. Mutta pää pelaa:
https://www.youtube.com/watch?v=ftjwnjR0apY
Jaskalle
VastaaPoistaLöytyisköhän täältä: http://hikipedia.info/wiki/Barbie
Odotan innolla milloin joku diktatuuri keksii muuntaa vuoren kokoisia miehiä naisiksi. Siinä olisi fyysistä ylivoimaa lajissa kuin lajissa. Tälle kuulantyöntäjälle kunnia tästä ideasta. Innoissaan lehti haastattelussa kehui epäsuorasti, että nyt olisi laillinen doping.
VastaaPoistaVeijo Hoikka: Roger that. Samoin Barbie.
VastaaPoistaAno: Kuulostaa muuten uskottavalta idealta, mutta ei taida sellaista diktatuuria olla. Meinaan, fasismilla, kommunismilla ja kaikella muullakin despotismilla on sentään jokin moraali toisin kuin feminismillä. Eikä maailmassa taida olla feministisiä diktatuureja jotka tätä sukupuolishoppailua harjoittaisivat ja kieltäisivät sen arvostelun ... eikun hetkinen.
Terve,
VastaaPoistasananen tuohon kolmoseen.
Tähän astihan suomalaisen virkakyöstin "logiikalla" Suomi "menettää verotuloja" ties mistä syystä, vaikkapa jos auto ostetaan vähemmän himoverotetusta maasta tai esim. jos kolmos- ja nelosoluen lipittely vaihdetaan holittomaan ja veteen, ks. https://www.talouselama.fi/uutiset/suomi-menettaa-valtavan-maaran-verotuloja-panimojuomien-myynti-laski-suomessa/70ead9c7-74e9-3513-ac21-f3d4e5869229
Tuo uutinen antaa aihetta ihan uusille menetyksille. Odotellaanpa kauanko menee siihen, että joku virkaelättioletettu keksii, että Suomen kansakunta menettää ihan järjettömän määrän elinvuosia, kun täällä turistina vierailleet kuolevat ennenaikaisesti ja kertoo tämän meille suurena oivalluksena.
Sledge Hammer: Pidä varasi. Ei pitäisi antaa uusia järjettömiä ideoita, joku ne toteuttaa kuitenkin. Nimimerkillä "kokemusta löytyy". Toisaalta olen monta kertaa sanonut että ehkä parempi nauraa ne jo etukäteen kumoon.
VastaaPoista