maanantai 5. marraskuuta 2018

Uutiskatsaus 45/2018


1. Juna jyskyttää

Tai sitten ei jyskytä, jos cityvirheet saavat tahtonsa läpi. On nimittäin tapahtunut sellainen hirmuinen vääryys, että saamelaiskäräjien näkökantaa ei ole toistaiseksi kuultu Jäämeren ratahankkeessa. Saamelaiskäräjät puolestaan on ilmoittanut vastustavansa rataa, mikä sai virheiden ammattipöyristyjä Emma Karin liikkeelle. Minä kun olin luullut, että rautatieliikennettä pitäisi vihreänä liikennemuotona suosia tällä hetkellä Lapin ainoiden vaihtoehtojen eli auto- ja lentoliikenteen sijaan. Mutta niin sitä erehtyy, tosin sama viisauden puutehan asuu virheiden energiapolitiikassa, joka tosin vastustaa kaikkia energiantuottomuotoja mutta voimallisimmin vihreintä niistä eli ydinvoimaa.
Itse radan merkittävimmäksi ongelmaksi nousee se, että "rata jakaisi kolttasaamelaisten asuinalueen kahtia". Ööö. Vilkaisu karttaan paljastaa, että rautatie jakaa kahtia esimerkiksi hämäläisten, savolaisten ja karjalaisten asuinalueet. Tästä ei tiettävästi ole valitettu. Ja toisaalta joku voisi käydä Naima-Aslakille ja Soikiapäälle kertomassa, että sillat ja alikulkutunnelit on keksitty. Tasoristeyksiäkin muistelen joskus ylittäneeni.
Todellisuudessa - saamelaiset tuntien - kyseessä on vain poliittinen peli, jossa haittoihin vetoamalla yritetään nyhtää irti maksimimäärä korvauksia ja toivotaan oikeasti, että rata saataisiin.


2. NPC

Sain lukijalta otsikossa olevan Youtube-vinkin siitä, miksi vihervasemmisto inhoaa NPC-meemiä. (En muuten tiennyt mikä on NPC ennen tätä meemiboomia.) NPC-meemi on loistavan osuva. Sitä käytetään kuvaamaan vihervasemmistolaista, jonka elämän tarkoitus on ajatella ja toimia samoin kuin viiteryhmänsä saadakseen sosiaalista hyväksyntää. Tässä on vinha perä. Joskus kun on ihmetyttänyt, miksi vastapuolella on niin pirusti valtaa, niin sen voima on NPC. Meidän puolella kun ongelma on se, että ihmiset ajattelevat itse. Ja itsenäiset ajattelijat tuppaavat kulkemaan omia teitään siinä missä NPC:llä on valtava joukkovoima, kun kaikki katsovat ensin mitä mieltä kaverit ovat ja toimivat sen mukaan.
Tämän vahvistaa se viholliskuva, jonka osapuolet ovat toisistaan luoneet. Ihmisen psyyke kun kuvittelee toisten toiminnan samanlaiseksi kuin itsellä. Meidän puoli ihmettelee mikä perkele siinä on, kun vastapuoli ei usko argumentteja vaan menee muiden mukana. Ja niiden puolihan koettaa koko ajan selittää meitä harhaanjohdetuiksi Halla-ahon tai Trumpin seuraajiksi. Molemmat osapuolet kuvittelevat vastapuolen itsensä kaltaisiksi, mikä on toisaalta virheenä varsin inhimillinen.


3. Sitä parempaa uhkailua

Tuhannet suomalaiset ovat palvelleet rauhanturvaajina eri puolella maailmaa. Tällä hetkellä jo useiden vuosien ajan merkittävin operaatio on ollut käynnissä Afganistanissa. Se on monelta kohdaltaan poikennut entisistä operaatioista. Yksi merkittävimmistä uusista piirteistä on nähty vasta kotimaassa. Moni kriisinhallintaveteraani on saanut tuntemattomasta numerosta puhelinsoiton, jossa on uhkailtu jopa murhalla. Eikä vain veteraaneja itseään, vaan myös heidän perheitään. "Tekijät ovat MOT:n saamien tietojen mukaan Keski-Aasiasta ja Lähi-idästä tulleita maahanmuuttajia. ... Kyse on monessa länsimaassa jo aiemmin tutuksi tulleen ilmiön rantautumisesta nyt myös Suomeen, MOT kertoo." Eli mitenkäs tämä homma nyt menikään:
1) Lähdet auttamaan Paskastaniaa, jotta sinne saataisiin rauha.
2) Paskastaniaan ei saada rauhaa ja sikäläisiä saapuu Suomeen.
3) Tänne tulleet osoittavat kiitollisuutensa uhkailuilla ja rikollisuudella.
Asiasta on oltu tähän asti varsin hiljaa. Nyt kuitenkin Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja, prikaatikenraali evp Mauri Koskela nosti asian esiin.
Toisaalta ongelma on varsin yksinkertaisesti ratkaistavissa. Ikävä kyllä tämä taitaa poliittisten päättäjiemme mielestä olla ns. "parempaa rikollisuutta", johon puuttuminen olisi sopimatonta jo kansainvälisten sopimusten sekä maan maineen takia, ja sitäpaitsi eihän kyseessä oikeastaan ole edes rikollisuus vaan kulttuuriero. Vaan eipähän näitä tämän puolen varoituksia tosiasioista ole ennenkään kuunneltu, kun ne tulevat väärältä taholta.


4. Suuntaan jos toiseenkin

Virheiden puheenjohtaja Touko Aallosta tuli ex-puheenjohtaja. Masennus vei miehen, mikä on ymmärrettävää. Kuka tahansa nyt masentuisi, jos pitäisi johtaa puoluetta, joka teeskentelee ympäristöystävällistä ja on samalla Suomen ympäristövihamielisin. Aallon avopuoliso Iiris Flinkkilä puolestaan avautui kertomalla sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tämä on toisaalta positiivista, sillä onhan siinä yksi suunta enemmän kuin yleensä vihreillä - näillä kun on normaalisti vain yksisuuntainen mielenhäiriö.
Vakavasti puhuen. Masennus, kuten seuraavasta uutisesta huomataan, on uusi kansantauti. Onneksi siihen on olemassa lääke - enkä nyt tarkoita mielialalääkettä, jolla lääkitään vain seurauksia eikä syitä. Suurin osa tapauksista on hoidettavissa antamalla maamme nuorisolle elämän tarkoitus.
Toivotan sekä Aallolle että Flinkkilälle voimia eloon. Samalla nostan hattua sille, että he uskalsivat omalla esimerkillään tuoda ongelman julkisuuteen. Ongelman, jota moni häpeää turhaan, mikä puolestaan pahentaa ongelmaa.


5. Ilmastoahdistus

Nykynuoria ahdistaa, kun toisaalta pitäisi hankkia kaikenlaista statussymbolia ja matkustella ympäri maailmaa ja toisaalta pitäisi samaan aikaan suojella maapalloa tuholta.
Jaska-setä (hiilijalanjälki 4700 CO2e/vuosi, keskivertosuomalaisella 10300 CO2e/vuosi) lohduttaa. Antaa mennä vaan. Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin suomalaiset kuluttavat. Tarvittaisiin mukamas neljä maapalloa, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset. Paskapuhetta. Odotetaan kymmenen vuotta, niin maapalloja tarvittaisiinkin kuusi, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset - vaikka suomalaiset eivät muuttaisi yhtään mitään. Todellisuudessa yksi maapallo riittäisi erinomaisesti, jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset. Ongelma on kehitysmaalaisten hillitön väestönkasvu. Ainoa ahdistus, mitä nuorten tulisi tuntea, on ahdistus siitä jos he eivät estä kehitysmaalaisten invaasiota sivistysmaihin.


6. Mä joka päivä töitä teen

Rainer Lindgren, Rosita Lindeman, Tamara Nyman ja Dimitri Hagert hakivat töitä. Yksikään ei päässyt vakuuttavasta ansioluettelostaan huolimatta edes haastatteluun. Ehkä hyvä niin, sillä haastatteluun olisivat ilmaantuneet Tuomas Enbuske, Anne Kukkohovi, Meri-Tuuli Väntsi ja Jari Sarasvuo. Jotka hakivat töitä väärällä nimellä, mutta oikealla ansioluettelollaan.
Kokonaan toinen juttu olisi se, olisivatko he päässeet haastatteluun omalla nimellään tai tekaistulla valkolaisnimellä. Samaten kummastuttaa se, miten hitossa vaikka Jari Sarasvuo on kyennyt hakemaan omalla ansioluettelollaan töitä Dimitri Hagertina. Työnantajana epäilisin sitä, jos Dimitri Hagert kertoisi työskennelleensä vuosia sekä a) TV-toimittajana että b) suuren yritysvalmennusfirman johtajana. Tapauksen a) luulisi muistavan TV:stä tuttuna ja b) olisi varmasti esiintynyt kymmeniä kertoja mediassa "positiivisena esimerkkinä". Pitäisin CV:tä tekaistuna enkä varmasti kutsuisi haastatteluun. Lisäksi kummastuttaa, miten hitossa CV:t voivat muka olla aitoja. Silloin niissä pitäisi olla työpaikkojen nimet. Jos itse koettaisin hakea töitä tekaistulla nimellä, CV:stä pienellä tutkimuksella kävisi heti käry.
Mutta sivuutetaan nyt nämä pikku epäkohdat ja mietitään, miksi Manne ei työllisty. Kyseessä on pääosin sama ilmiö, miksi NHL-seura ei draftaa alle 170-senttistä keskushyökkääjää, vaikka tämä olisi juniorisarjoissa mättänyt kaksi pistettä per peli. Kokemukset viiteryhmästä ovat huonoja. Seura tietää, että varaus on turha - kokemus osoittaa, että noin pienet sentterit eivät yleensä pärjää. Sen sijaan seura varaa piste per peli tehneen 190-senttisen sentterin, koska tietää tässä olevan kuitenkin potentiaalia. Tämä on tietysti ikävää yksilön kannalta, jonka ei auta muu kuin antaa lisää näyttöjä. Lisätietoja voi kysellä vaikka Theoren Fleurylta, 168 cm ilmeisesti kypärä päässä mitattuna ja kaudella ennen ikäluokan varaustilaisuutta 1,95 pistettä/peli yhdessä kolmesta Kanadan korkeimman tason junioriliigassa WHL:ssä. Ei varausta. Seuraavalla kaudella junioriliigan peleissä huikeat 3,62 pistettä/peli. Yleensä tämän tason pisterohmut varataan yksinumeroisella sijalla. Fleury varattiin sijalla 166 - ja siis vuotta myöhemmin kuin olisi ollut mahdollista. Loppu on historiaa: 1084 NHL-peliä, 1088 tehopistettä.
Romaneja ei palkata siksi, että heistä on huonoja kokemuksia. Heitä ei palkata siksi, että he voivat aina halutessaan pelata työpaikalla rasismikortin.
Fleury ei voinut muuttaa pituuttaan. Hagert voi vaihtaa nimensä ja sanoutua siten irti destruktiivisesta romanikulttuuristaan. Jos oma kulttuuri on huono, vaihda sitä. Kuinka monta Hitler-nimistä muuten tiedätte?


7. Seitsemän uusveljestä

Joskus poliisin toiminta ihmetyttää. Niin nytkin. Ulkomaalaispoliisi meni Aleksis Kiven päivän kunniaksi esittelemään "Helsinkiin kadonneet" -seminaarissa "Nykypäivän seitsemän veljestä" eli laittomasti maassa olevien stereotyypit kuvauksineen. Juhani oli vironvenäläinen, Tuomas gambialainen, Aapo georgialainen, Simeoni kiinalainen, Timo somali, Lauri brasilialainen ja Eero irakilainen. Jokaisesta annettiin lyhyt luonnehdinta. Ihmetyttävä asia oli se, eikö poliisi tosiaankaan tajunnut leikkivänsä tulella. Seurannut vihervasemmiston itkupotkuraivari oli ilmeinen.
Vika ei suinkaan ollut siinä, että luonnehdinnat olisivat olleet halveeraavia. Tosiasiahan on se, että jos nämä luonnehdinnat laitetaan kansallisuudet poistettuina sarakkeeseen A ja kansallisuudet sarakkeeseen B, kuka tahansa suvakkikin pystyy yhdistämään 7/7 paria oikein.
Kausti aiheutui juuri siitä syystä, että tämä esitys oli niin totuudenmukainen.


8. Pahassa paikassa

Alexander Stubb kertoo syksyn 2015 matukriisin olleen hänen uransa pahin paikka. Epäilemättä näin. Stubb toteaa: Vuoden 2015 maahanmuuttokriisi oli elämäni pelottavimpia hetkiä. Olin silloin hallituksessa, eikä maahanmuutto ollut ollenkaan hallittua. Se oli pelottavin hetki koko poliittisella urallani, hän jatkoi.
Aivan varmasti Stubbilla oli kylmä rinki perseen ympärillä. Olihan olemassa sellainen mahdollisuus, että joku löytää housunsa ja hoitaa asiat kuntoon. Mikä olisi ollut Stubbin uran loppu. Stubbin onneksi Timo Soini arvosti oman hillotolppansa makeammaksi kuin Suomen kansan edun.


9. Lopettakaa pakkopalautukset!

Jos ei muuten niin kansalaistottelemattomuudella. Näin tehtiin Britanniassakin, jossa Turkish Airlinesin koneeseen oli pistetty pakkokarkoitettava somali. Koneen oli tarkoitus lentää Istanbuliin, josta matka jatkuisi Mogadishuun. Kymmenkunta matkustajaa alkoi kuitenkin protestoida, jonka seurauksena palautus keskeytyi.
Sittemmin paljastui, että kyseinen somali oli istunut vankilassa vuosia osallistuttuaan 16-vuotiaan tytön joukkoraiskaukseen.
Tästä voisi tietysti kysyä palautusta vastustaneilta: miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Valitettavasti vastaus saattaisi olla: hyvin. On näet muistettava, että lento oli matkalla Istanbuliin, joten voi vain arvella millaisia mahtoivat olla nämä noin kymmenen vastustajaa.
Parempi olisi kysyä koneen muilta matkustajilta: miltäs nyt tuntuu, kun lentonne viivästyi ja bonuksena ei päästy rikollisesta eroon?


10. Nothing Compares to Allah

Irlantilaislaulaja Sinéad O'Connor ilmoitti kääntyneensä muslimiksi ja vaihtaneensa etunimekseen Shuhada. Pistetäänpäs lista O'Connorin vuosien varrella tekemistä tempauksista:
1) Ajeli päänsä kaljuksi (tyyli on lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta pitänyt) jo parikymppisenä "protestiksi naisten kohtaamaa sortoa vastaan"
2) Ollut neljä kertaa naimisissa
3) Neljä lasta, jokaisella eri isä - joista vain yksi on ollut aviomies
4) Totesi yhdessä vaiheessa olevansa sittenkin lesbo - mutta tämä ei oikein realisoitunut koska oli vielä senkin jälkeen kolmesti naimisissa ja sai vielä kaksi lasta
5) Kertoi sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja yrittäneensä itsemurhaa
6) Liittyi Sinn Féin -puolueeseen, vaikka "se saisi olla jyrkempi toimissaan"
7) Liittyi "Irlannin ortodoksikatolilais-apostoliseen kirkkoon" ja vihittiin sen papiksi - kuten tästä voi päätellä, kyseessä ei ole paavin alainen pulju
8) Vaihtoi viralliseksi nimekseen "Magda Davitt" päästäkseen irti patriarkaalisista orjanimistä
Loppujen lopuksi, eihän islamiin kääntyminen ollut muuta kuin looginen kehitysvaihe tässä sairaskertomuksessa. Sairauksilla kun on tapana edetä aina vain vakavampaan suuntaan.


11. Kun ankka ei ole ankka

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin teki päätöksen, jonka mukaan profeetta Muhammedin solvaaminen ei kuulu ilmaisunvapauden piiriin. Mikäs siinä, onhan typeryyksiä tehty ennenkin. Pointti onkin jutussa, johon asia liittyi. Eli itävaltalainen nainen oli vuonna 2009 järjestämässään seminaarissa kutsunut Muhammedia pedofiiliksi. Tämähän ei ole solvaus. Tämä on fakta. Paitsi että fakta luetaan nykyisin solvaukseksi, mikä toisaalta islamin historian valossa on täysin ymmärrettävää - kyllähän siitä kerrotut faktat ovat sitä luokkaa, että asiaan perehtymättömän näkökannasta ne erehdyttävästi solvauksilta vaikuttavat.
Pakinoitsija Bisquit (saas nähdä kuinka kauan mies saa jatkaa ennen potkuja - jopa legendoilla on rajansa, ja ne kulkevat haittamaahanmuuton arvostelussa, tarkempia tietoja voi kysellä meedion välityksellä Kari Suomalaiselta) tiivisti asian erinomaiseen tapaansa viikonlopun Ilta-Sanomissa:
Sakraalilpuolella julkisen vallan hellään sylihoitoon on päässyt viime vuosina vain yksi partainen profeetta. Nyt sitten täytyy asettaa sanansa varovaisemmin. Juttu on nimittäin niin, että vaikka se kaakattaa kuin ankka, kävelee kuin ankka ja näyttää ankalta, kotimaisesta korkeimmasta oikeudesta voi hyvinkin tulla päätös, ettet saa sanoa sitä ankaksi. Juuri näin kävi tietylle julkisuuden toimijalle. Oli erehtynyt kuvaamaan partaista profeettaa henkilöksi, jota dokumentoidun läheishistoriansa valossa ei todennäköisesti löytäisi mummotunnelista. Sakot tuli.


12. Taikaa ilmassa

Kanadalaispehmorokkari Bryan Adams, joka on hyvä malliesimerkki siitä että ihminen voi olla ammatissaan erinomainen vaikka poliittiset näkemyset olisivat täyttä kuraa, julkaisi Intian kiertueeltaan "taianomaisen kuvan". Siinä rokkarin silhuetti piirtyi varjona iltataivaalle.
Kuva paljasti Intian valtavan saasteongelman. Maailman 20 saasteisimmasta suurkaupungista 14 sijaitsee Intiassa. Tämä tiedoksi niille, jotka ihailevat ekologista elämäntyyliä Goalla. Kyse on - jälleen kerran - yksinkertaisesti siitä, että Intiassa on aivan liikaa asukkaita. Viimeisen sadan vuoden aikana väkiluku on reilusti yli nelinkertaistunut. Jos Suomen väkiluku olisi kasvanut samaa tahtia, täällä olisi nyt noin 15 miljoonaa asukasta. Maailman ekologinen kriisi ei aiheudu länsimaista, vaan kehitysmaista.


13. Tulinpa taas sanoneeksi

WWF julkisti raportin, jonka mukaan selkärankaiset villieläimet ovat vähentyneet maapallolla yli 60 % vuodesta 1970 lähtien. "Taustalla on ihmisen toiminta: maatalous, ylikalastus ja salametsästys sekä ilmastonmuutos." Suomeksi sanoen: kehitysmaiden hillitön väestönkasvu. Ei peltomaata raivattaisi lisää, ellei ruokaa tarvittaisi enemmän. Kuten ei myöskään ylikalastettaisi. Tuskin salametsästystäkään tarvitsisi harjoittaa, jos ruualla ei olisi niin paljon jakajia. Ja mitä ilmastonmuutokseen tulee, kehitysmaiden hiilijalanjälki olisi vain murto-osa nykyisestä, mikäli niiden väestömäärä ei kaksinkertaistuisi kahdenkymmenen vuoden välein - puhumattakaan väestövaelluksesta kylmempiin ilmastoihin. Vaan tätäpä ei jutussa vaivauduta mainitsemaan.
– Selkärankaisten määrä vähenee keskimäärin kahdella prosentilla vuodessa, sanoo WWF:n Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
Tuo kaksi prosenttia muistuttaa erehdyttävän paljon keskimääräistä kehitysmaiden väestönkasvua.
Yksikään Suomessa esiintynyt selkärankaislaji ei tietääkseni ole kuollut sukupuuttoon. Tämä johtuu siitä, että sivistysmaissa ymmärretään milloin on menty liian pitkälle. Kehitysmaissa ei. Tosin mitä sivistysmaihin tulee, on vähintäänkin kummallista että tämä luonnon tuhoutuminen aletaan ymmärtää vasta nyt. Jokaiselle täysijärkiselle tämä on ollut päivänselvä asia jo yli 20 vuotta. Ainoa todellinen ongelma on liiallinen väestönkasvu kehitysmaissa. Ja tämä olisi pitänyt ymmärtää ja ryhtyä toimenpiteisiin jo ajat sitten. Nyt ei auta muu kuin toivoa katastrofin saapuvan mahdollisimman pian, niin meillä on paremmat mahdollisuudet selvitä vähäisemmin vaurioin.


14. Kilpavarustelua

Hesarin kolumnistit osaavat joskus puuttua oikeisiinkin ongelmiin ja siitä heille kunnia suotakoon. Toki vain silloin, kun kolumnisti käsittelee asiaa järkevästi, kuten Päivi Paulavaara kirjoittaessaan lasten synttärijuhlista. Kaverisynttärit on paisutettu kilpavarusteluksi.
Kyse on monesta pikkujutusta. Esimerkiksi siitä, että vieraiden tuomat lahjat saattavat olla suhteettoman kalliita. Kolumnissa on esimerkiksi nostettu 25 euron barbie-nukke seitsenvuotiaalle, mikä on vielä suhteellisen lievä esimerkki. Tiedän tapauksia, jossa lahjat ovat olleet arvokkaampiakin. Niiden rinnalla värikynäpakkaus jää kakkoseksi. Tällä, kun lasten materialismin hyvin tuntee, on tietysti vaikutusta sille ketkä ovat suosittuja ja ketkä saavat kutsuja toisten synttäreille.
Eikä kalliit lahjat ole ainoa asia. Itse synttäritkin menevät joskus lasten vanhempien kilpavarusteluksi: kustannetaan koko sakki HopLoppiin tai paikalle on kutsuttu ammattitaikuri. Älyttömin huippusuoritus on se, että melkeinpä normiksi on muodostunut lahjan antaminen vieraille. Siis ihan oikeasti: tämähän kuulostaa siltä, että toiset on lahjottu tulemaan synttäreille.
Onneksi täällä Hornankuusessa ei tilanne ole räjähtänyt käsistä. Lahjakassa on pidetty kurissa - meillä on ehdoton yläraja kymmenen euroa, yleensä jää reilusti alle - eivätkä muutkaan vanhemmat ole överiksi lyöneet. Järjestetyksi ohjelmaksi riittää hyvin vanhempien organisoima pöytälätkäturnaus tai pellehyppykilpailu trampoliinilla - vieläpä siten että sijoituksesta riippumatta palkintona on vaikka lakupötkö.


15. Minä suojelen sinua kaikelta

Yhä useampi jättää lapset pois hautajaisista, koska he pelkäävät lasten järkyttyvän. Mihin asti tämä suojelukulttuuri oikein menee? Mitään pahaa mieltä aiheuttavaa ei saisi koskaan tapahtua?
Kuolemasta on tullut kovin kliininen. Tuskin kukaan kuolee nykyään kotiin - ellei kyseessä ole äkillinen sairaskohtaus tai tapaturma. Kyllä kuolema on osa elämää ja se pitää lastenkin oppia tajuamaan.
Ei tulisi mieleenkään jättää lapsia kotiin hautajaisista. Toki osalta voi suojella. Taannoin pikkulapsi pyysi lupaa tulla katsomaan saattohoidossa olevaa läheistään. Kielsin, koska tiesin kokemuksesta miltä tilanne saattaa näyttää. Jos potilas vääntelehtii puolitiedottomana ja huutaa sekavia, ei se ole sopivaa nähtävää. Teini-ikäisen voi viedä katsomaan, mutta ei pikkulasta.
Tilanne on toinen sitten, kun kuolema on tapahtunut. Silloin olen aina sanonut lapsille, että voivat halutessaan käydä katsomassa vainajaa. Alle kouluikäisille olen aina selittänyt kuoleman merkityksen etukäteen tyyliin "mummo on nyt kuollut, mummoon ei enää satu mikään, mummo ei enää tunne mitään tai kuule ja näe sinua, mummo on erilainen kuin elävänä." Asia on aina tullut ymmärretyksi eikä siitä tunnu kellekään traumoja jääneen. Itsekin muistan käyneeni kuollutta katsomassa ensi kertaa viisivuotiaana. On käsittämätöntä, että monet aikuiset eivät ole koskaan nähneet kuollutta ihmistä. Ihmekös se, että ollaan sitten elämästä vieraantuneita.


16. Koulunkäyntiä

Hesarissa havaittiin, että lauttasaarelaisista nuorista 86 % menee lukioon ja jakomäkeläisistä 39 %. Ongelmaksi nähtiin se, että jakomäkeläiset eivät mene lukioon.
Juttu oli kovasti asenteellinen nähden lukiokoulutuksen ainoana järkevänä vaihtoehtona. Entäpä jos ongelma onkin siinä, että liian moni lauttasaarelaisista menee lukioon?
Lukion vaatimustasoa on laskettu jatkuvasti, osin toki seurauksena siitä että peruskoulun taso on laskenut rajusti. Entäpä jos ajattelisimme kansakuntamme tulevaisuutta siten, että lukion tasoa nostettaisiin? Nykyään lukioon menee paljon opiskelijoita, jotka lähinnä hidastavat muiden opintoja alhaisella tasollaan. Olisi huomattavasti parempi, että lukion tasoa nostettaisiin, jolloin akateemisesti suuntautuneet saisivat paremman lähtökohdan jatkoon. Niinkin radikaaleja ehdotuksia kuin koko lyhyen matematiikan poistamista sopisi harkita. Tällöin saataisiin ammattikouluihin yhteiskunnan rattaita pyörittämään parempaa ainesta ja vältyttäisiin humanististen aineiden ylijäämämaistereilta oikeita töitä haittaamasta. Toki tämä edellyttäisi myös ammattikoulujen tason nostoa. Nykyään nuoret tuntuvat olevan siellä enemmän heitteillä kuin opinnoissa.
Ongelma on ensisijaisesti ylihyysääminen. Tasoa lasketaan, jotta heikot pääsisivät läpi. Tarkoitus on hyvä, mutta tässä kaikki oppivat vain alisuorittamaan. Oikeastaan pitäisi olla laki, että koulusta saa antaa päättötodistuksia vain 90 %:ille yrittäjistä. Putoajia tarvitaan kannustamaan suoriutujia yrittämään paremmin. On sekin parempi tarkoitus elämälle kuin saada tuettuna tutkinto osaamatta mitään.
On myös huomattava, että kaikille on tarjottava yhtäläiset mahdollisuudet. Tasa-arvoisen koulutuspolitiikan on tarkoitettava sitä, että Lauttasaareen ja Jakomäkeen satsataan yhtä paljon resursseja per oppilas. Veikkaan että nykyään Jakomäkeen satsataan enemmän, koska haittamaahanmuuttajia asunee selvästi enemmän siellä kuin Lauttasaaressa. Genetiikka ja ympäristö määräävät suuren osan ihmisen kohtalosta ja siksi on luonnollistakin, että Lauttasaaresta mennään enemmän lukioon kuin Jakomäestä. Pakkotasapäistäminen ei ole kenenkään etu, kaikkein vähiten yhteiskunnan.


17. Rankin

IAAF kyllästyi vihdoin siihen, että iranilainen moukarinheittäjä saattoi käväistä valkovenäläisellä perunapellolla heittämässä arvokisarajan ylittävän tuloksen sopivasti juuri ennen viimeistä päivämäärää ja päästä kisoihin. (Tässä esimerkkitapauksessa Tilastopaja on hylännyt kyseisen "77,40" kantaneen heiton, vaikka se onkin edelleen Iranin virallinen ennätys. Oikeasti kyseinen heittäjä on parhaimmillaankin jäänyt yli kaksi metriä kyseisestä tuloksesta ja Rion karsinnassa moukari lensi niukasti yli 65 metriä.) Yhdessä kisassa tehtyyn tulokseen perustuva karsintajärjestelmä ei siis ole luotettava. Niinpä IAAF pisti systeemin uusiksi. Vähemmän yllättävästi suomalaiset kritisoivat järjestelmää. Onhan siinä toki puutteensa, esimerkiksi Timanttiliigan kisat ovat selkeästi yliarvostettuja rankingissa. Askel parempaan suuntaan se kuitenkin on, jopa selkeästi. Suomessakin pitäisi ymmärtää se, että muualla maailmassa eivät mittanauhat ja tuulimittarit niiden käyttäjistä puhumattakaan ole yhtä hyvin kalibroituja kuin sivistysmaissa. Niinpä on järkevää ottaa rankingjärjestelmä käyttöön ja antaa samasta tuloksesta enemmän pisteitä, kun se on tehty luotettavammassa kisassa. Valitettavasti vain tähän on ympätty sijoituspisteet, mikä ei ole - ainakaan noin vahvalla painotuksella - mielekästä. Samoin valitettavasti ja ymmärrettävästi eri maissa on noudatettava saman luokan kisoissa samaa rankingpisteytystä, vaikka Suomessa kansallisten kisojen tulosten luotettavuus on selkeästi eri taso kuin jossain Paskastaniassa.


18. Tehtävä suoritettu

Edellisessä uutiskatsauksessa (kohta 15) kerroin Iina Puskalasta, jonka tavoite oli juosta maraton päivässä vuoden ajan. Urakka on nyt saatettu kunniakkaasti loppuun. Paljon onnea suomalaisen sisun henkilöitymälle!


Loppukevennys: Sillä aikaa armeijassa

Oikeus tuomitsi 44-vuotiaan yliluutnantin ampumaleirillä tapahtuneesta huumausaineen käyttörikoksesta. Tapaus oli havaittu, kun "yliluutnantti käyttäytyi hermostuneesti ja epäloogisesti".
Jos tuomioita jaetaan noilla perusteilla, niin omana armeija-aikanani kantahenkilökunta taisi olla lähes sataprosenttisesti huumepöllyssä.


Videokevennys: KELA-GOLD.

K-Plussakorttimainoksen ohjaaja ei ilmeisesti tiedä, mitä “skenessä” tarkoittaa Kela-Gold. Tai sitten on piilonuiva ja tiesi. On nimittäin melkein liian hyvää ollakseen totta, että samaan klippiin olisi osunut sattumalta kaikki kolme:
1) Kortin väri
2) Vittuileva kuittailuilme
3) Kuka kuittaa ja kenelle:

15 kommenttia:

  1. Sarasvuo haki omalla ansioluettelollaan töitä mustalaisen nimellä...? Ja sitten Enbuske vinkuu rasismista...? Eihän tuo voi olla totta! Kuinkahan monta työhaastattelua saisin, jos hakisin Finnairin toimitusjohtajaksi ja laittaisin sinne oman CV:n ja jonkun vähemmistönimen kuten vaikka Manfred von Richthofen?

    Sarasvuokin tietääkseni rikas mies ja osallistuu tuollaiseen ala-asteikäistä naurattavaan hölmöilyyn. Ja koko hölmöilyssä on kyse vain siitä, että se pitää levittää julisuuteen. Olen varma, että Sarasvuo ei olisi tehtävään osallistunut, jos hänelle olisi kerrottu että tää jää sit vaan meidän keskinäiseksi vitsiksi.

    Ei - Sarasvuo osallistui, koska hän kykeni osoittamaan omaavansa antirasistisen arvomaailman ja nostavansa itsensä tavallisten kuolevaisten yläpuolelle. Sarasvuo haluaa hinnalla millä hyvänsä osoittaa olevansa muita parempi ihminen - vaikka hinta olisi omista arvoista luopuminen. Arvokkuus, toisten kunnioitus ja älyllinen rehellisyys - perinteisiä länsimaisia herrasmiehen arvoja - puuttuivat Sarasvuon ja Enbusken tempauksesta kuin iloinen tyttölapsi islamista.

    VastaaPoista
  2. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja5. marraskuuta 2018 klo 23.00

    Kohdan 3 'Väärä taho'-linkki vie Iltalehden nuorten ilmastoahdistukseen?

    VastaaPoista
  3. Kiitokset hyvästä ja kattavasta uutiskatsauksesta. Kohtia oli sen verran paljon etten lähde enempää ruotimaan. Uudistan vain toiveeni siitä että jossain vaiheessa A-Studio muuttuu J-Studioksi.

    Tuon Sarasvuo jne.-tempauksen Kumis muuten kommentoi osuvasti. Kysehän ei ole muusta kuin tyyppien oman egon ruokkimisesta.

    VastaaPoista
  4. Kumitonttu ja Yrjöperskeles: Kyseinen tempaus oli ihan mielenkiintoinen sinänsä, mutta huonosti toteutettu. Ei käynyt ilmi mitä työpaikkoja oli haettu. Jos vaikka Sarasvuo hakee ansioluettelollaan hitsaajan hommia, niin tuskin pääsee haastatteluun vaikka tekisi sen omalla nimellään. Olisi pitänyt tehdä sokkotutkimus eli hakea käytännössä identtisellä ansioluettelolla samaa paikkaa sekä Hagertina että Virtasena. Ja kuten totesin, kukaan ei usko todeksi Dimitri Hagertin hakemusta jossa hän kertoo olleensa vuosia TV-juontajana sekä ison konsulttifirman toimarina, koska sellaisesta Hagertista oliai varmasti kuultu.

    Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Kiitoksia, virheellinen linkki korjattu. Piti johtaa Riikka Purran blogista löytämääni selvitykseen halpatyövoiman kalleudesta.

    VastaaPoista
  5. Mitäs mieltä jaska on tästä

    https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000005889533.html

    VastaaPoista
  6. Helppo olla samaa mieltä.
    Paitsi kohta 4. Luulisi olevan paljon ihan oikeasti kovaosaisia suomalaisia, joille voisi toivotella voimia eloon. On mahdollista, että blogistin kuvaamien henkilöiden masennus on aiheutunut heidän itse suorittamistaan tekosista, joille ei pidä hattua nostaa ja joista ei pidä esimerkkiä ottaa.

    2. NPC. Aiheesta mainio video tuttuun Paul Joseph Watson tyyliin
    https://www.youtube.com/watch?v=M0aienuCBdg

    6. Noiden neljän suomalaisen habitukseltaan valkolaisen tyypin temppua voisi pitää jopa rasistisena. Hehän selkeästi viittaavat meriiteillään, että vähemmistöryhmien tyyppinimillä esiintyvät tuskin ovat moisiin saavutuksiin yltäneet, joten heidän hakemuksiensa täytyy olla bluffia.

    7. Ehdotan samaa veljessarjaa pohjalta: mainittujen kansallisuuksien kotomaat, ammatiksi poliisi ja kuviin/näytelmiin kantasupisuomalainen polpol esiintymään.

    8. Varo! Blogiasi saattaa lukea kokoomuksen äänestäjiä. He uskovat juttusi olevan Stubbin tukeminen mihin tahansa virkaan maailmassa hän pyrkiikin.

    VastaaPoista
  7. Ano: Kuvastaa erinomaisen hyvin systeemin sitä epäkohtaa, jota kritisoin tekstissä.

    Veijo Hoikka: Kiitoksia kommenteista. Ainoa virka johon Stubbia tukisin olisi Perämeren alueen valkohaitarkkailupäällikön tehtävä.

    VastaaPoista
  8. Ehkä mielummin Stubb joutas pohjois-navalle pingviinejä tarkkaileen..
    facebookista bongattu kaverin jakama

    Koko yön oli satanut lunta niin....

    8:00 Tein lumiukon

    8:10 Feministi saapui paikalle ja kysyi miksi en tehnyt luminaista.

    8:15 Joten tein luminaisen.

    8:17 Feministinaapurini valitti luminaisen pulleista rinnoista ja väitti että pidän luminaista objektina.

    8:20 Lähistöllä asuva homopari kiukustui ja heidän mielestään kaksi lumiukkoa olisi ollut parempi

    8:22 Ohikulkenut transihminen kysyi miksen voinut tehdä vain lumihenkilöä irtonaisilla osilla

    8:25 Kadun päässä asuvat vegaanit valittivat porkkananenästä, koska porkkana on ruokaa eikä niillä pidä koristella lumiveistoksia

    8:28 Minua kutsutaan rasistiksi, koska lumipariskunta on valkoinen

    8:31 Kadun toisella puolella asuva muslimiherra vaatii, että luminainen tulee verhota burqaan

    8:40 Poliisit saapuvat kertomaan, että joku on suuttunut ja kokee itsensä loukatuksi

    8:42 Feministinaapuri valittaa uudelleen, että luminaisen luuta täytyy poistaa, koska se viittaa stereotyyppisesti naisen rooliin

    8:43 Tasa-arvoministeri saapuu ja uhkaa vankeusrangaistuksella

    8:45 YLE-uutistoimitus ilmaantuu paikalle ja haluavat tietää näenkö eron lumiukoilla ja luminaisilla. Vastaan: " Snowballs", jolloin minua kutsutaan seksistiseksi

    9:00 Olen uutisissa epäiltynä terrorismista, rasismista, homofobiasta

    9:10 Minulta kysytään onko minulla rikoskumppaneita ... Eläinsuojelu huostaanottaa koirani

    Tällaisessa maailmassa me elämme ja pahemmaksi menee.
    Minä? Halusin vain tehdä lumiukon 😥

    -jpt-

    VastaaPoista
  9. Yrjöperskeles kirjoitti: "Uudistan vain toiveeni siitä että jossain vaiheessa A-Studio muuttuu J-Studioksi."
    Nyt en ymmärtänyt. Mitä se J siinä tarkoittaa?

    VastaaPoista
  10. Jaska kysyi osion "Mä joka päivä töitä teen" lopussa: "Kuinka monta Hitler-nimistä muuten tiedätte?"
    Sanotaan, että ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä. Mutta entä jos toinen saman niminen on jo pahentanut nimen, niin kuin tässä tapauksessa jos missä on jo käynyt?

    Kysymykseesi löytyy vastaus Wikipediasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Hitler_family ja siihen liittyvät artikkelit, erityisesti https://en.wikipedia.org/wiki/William_Stuart-Houston. Sen nimisiä henkilöitä ei ilmeisesti enää ole olemassa.

    Tässä muodossa (Hitler) nimeä ei ole koskaan ollutkaan muilla kuin Alois Hitlerillä (1837–1903) ja hänen jälkeläisillään. Sen sijaan muodoissa Hiedler ja Hüttler nimi oli esiintynyt samassa suvussa jo vuosisatoja. Alois Hitler tosin syntyi aviottomana lapsena ja oli tosin alun perin sukunimeltään Schicklgruber, mutta hänen vanhempansa menivät myöhemmin naimisiin keskenään, minkä vuoksi Alois otti sittemmin käyttöön isänsä (Johann Georg Hiedlerin) sukunimen, vaikka jostakin syystä hieman muunnetussa muodossa. Siitä, oliko Johann Georg Hiedler todella hänen isänsä, on kyllä ollut epäilyksiäkin: useita muitakin henkilöitä, jopa eräitä juutalaisia (!) on epäilty hänen isäkseen.

    Alois Hitlerin monista lapsista osa kuoli jo nuorena. Kun Adolf Hitler nousi valtaan, tämä nimi oli hänen lisäkseen enää vain hänen sisarellaan Paula Hitlerillä sekä velipuolellaan ALois Hitler nuoremmalla. Näistäkin jälkimmäinen muutti sodan jälkeen vuonna 1945 sukunimensä muotoon Hiller, ja hänen poikansa William Patric Hitler muotoon a hänen ainoa poikansa, William Patrick, otti kokonaan uuden sukunimen Stuart-Houston. Tämän jälkeen Paula Hitler, joka jäi naimattomaksi ja lapsettomaksi, olikin lopun ikänsä, vuoteen 1960 saakka, ainoa elossa ollut henkilö, jolla vielä oli tämä sukunimi.

    William Patrick Stuart-Houston (aik. Hitler) muutti sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. Hänellä on neljä lasta, mutta ei yhtään lapsenlasta. Huhut kertovat veljesten sopineen keskenään, että kukaan heistä ei hanki jälkeläisiä, mutta he itse eivät ole ainakaan myöntäneet sellaista sopimusta tehdyn.

    Hitler-nimisiä ei siis enää ole, Hiedlerejä ja Hüttlerejä kylläkin. Mutta he ovatkin jo selvästi kaukaisempaa sukua diktaattorille, mikäli ovat lainkaan sukua.

    VastaaPoista
  11. Tein piruuttani tuon hiilijalanjälkitestin. Asun Helsingissä kaksiossa, sinkku, ei autoa, pyöräilen kaikki matkat läpi vuoden, en matkustele ulkomailla, lihaa syön ehkä kerran viikossa tai harvemmin (mutta mielitekojen ja tarpeen mukaan). Lomat vietän mökillä kalastaen ja metsästäen. Testi antoi tulokseksi 3600. Jos pitää vielä alemmaksi saada, pitäisi varmaan muuttaa asumaan telttaan keskuspuistoon. Kun suomalaisilla keskiarvo on 4700, se on mielestäni helvetin pieni...

    VastaaPoista
  12. Korjaus edelliseen. Se 4700 olikin siis Jaska-sedän tulos! Aika hyvä kaiketi! Keskivertosuomalaisella 10300.

    VastaaPoista
  13. jpt: Allekirjoittanutkin teki muutama talvi sitten lumiakan. Salli totesi sen nähtyään olevan hyvä, ettei ole naapureita näkemässä.

    Ano 1: Näinhän se meni. Tässä dokumentti Hitlerin elossa olevista sukulaisista. Siinä suvussa ei ole Hitlereitä, mutta Intiasta löytyy.

    Ano 2: Joo, olin itsekin yllättynyt alhaisesta jalanjäljestä. Ajan kuitenkin vuosittain viisinumeroisen luvun kilometrejä eikä se ensimmäinen numero ole ykkönen ja omakotitalo on aika iso. Ja lihaa kuluu. Mutta pellettilämmitys ja se että harvemmin ajaa yksin painavat varmaan aika paljon.

    VastaaPoista
  14. "Selkärankaisten määrä vähenee keskimäärin kahdella prosentilla vuodessa, sanoo WWF:n Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder"

    Se on helppo uskoa, kun seuraa hallituksen toimintaa.

    VastaaPoista
  15. Make: Tuo lukema taisi tarkoittaa ihan kaikkia selkärankaisia; hallituksessa itsessään noudatetaan Timo Soinin mallia, jossa nahka on niin paksu että selkäranka on tarpeeton.

    VastaaPoista