Paukut lopussa

Kuten kaikki varmaan hyvin tietävät, Forssassa oli taannoin mellakanpoikanen. Mikäli valtamediaamme on luottamista, rasistiset suomalaiset hyökkäsivät vastaanottokeskukseen. Jonka sotaa paenneet asukkaat peloissaan puolustautuivat miten parhaaksi näkivät mitenkään hätävarjelun liioitteluun syyllistymättä.
Ikävä puoli asiassa – siis valtamedian kannalta – on se, että nykyisen tiedonvälityksen aikana totuus tuppaa paljastumaan muita reittejä. Todellisuudessa yksikään suomalainen ei astunut vastaanottokeskuksen ovesta sisään. Mahdollisesti ei edes koko tontille. Sen sijaan matut juoksivat astaloin aseistettuina hyvässä sotilaallisessa järjestyksessä – siis ainakin rättipäästandardeilla mitattuna hyvässä – ulos pahoinpitelemään suomalaisia naapuritontin alueelle.
Toki “sodan ensimmäisen laukauksen uhri on totuus” ja on vaikeaa selvittää, mitä todella on tapahtunut. Kuitenkaan missään en ole nähnyt kuvia, videopätkistä nyt puhumattakaan, joissa nähtäisiin kuinka Forssassa sotaa paenneita matuparkoja pahoinpideltäisiin kättäpidemmällä. Sen sijaan löytyy kyllä runsaasti kuvamateriaalia matuista astalot käsissään hakkaamassa ajoneuvoja. Tästä voi toki aina todeta, että toinen osapuoli levittää omalle puolelleen edullista propagandaa. Johon voi taas todeta, että missäpä on se matujen propagandafilmi heitä hakkaavista ja kimppuun hyökkäävistä suomalaisista? Eipä ole näkynyt, sen sijaan kylläkin heidän kuvaamansa pätkä, jossa näkyy kuinka VOK:sta juostaan ulos tappeluvarustuksessa. Missä olivat pullahalaajatädit dialogeineen?

Forssan tapauksen jälkipyykkiä käsitteli erityisen ansiokkaasti Yrjöperskeles, jonka kirjoituksessa löytyy legendaarinen kuvapari. Ensimmäisessä kuvassa valtamedian haastattelussa pelokas sotapakolainen Irakista, joka on huolestunut kiristyneestä ilmapiiristä. Toisessa kuvassa sama heppu astalo pikku kätösissään lyömässä auton takaikkunaa päreiksi hullun kiilto silmissään. Mikä tahansa vastuullinen media tekisi tästä kuvaparista herkullisen lööppijutun, joka möisi parin sellutehtaan päivätuotannon verran lehtiä. Vaan kävi taas kerran samoin kuin aikoinaan lehtien tehdessä säälijutun romanialaisesta kerjäläisparasta. Jota ei sitten paria vuotta myöhemmin muistettu lainkaan, kun sama häiskä tuomittiin suomalaisnaisen törkeästä raiskauksesta.
Maailman vaikein asia on toimittajalle myöntää olleensa väärässä. Mikäli kyseisen ammattikunnan fyysinen hipiä olisi yhtä herkkä kuin henkinen hipiä, he joutuisivat käyttämään suojakertoimella 50 varustettua aurinkovoidetta energiansäästölampun valossa.

Forssan tapauksessa MV-lehti vei valtamediaa 100-0. Herkästä hipiästään huolimatta toimittajat ottivat jotain opikseen. Kun seuraavaksi sattui ja tapahtui Nurmijärvellä, valtamedia oli aivan hiljaa. Julkaistiin vain poliisin vähättelevä tiedote, jossa todettiin kyseessä olleen parin henkilön keskinäinen tappelu. Mikä on paikalta kuvatun videon perusteella aika mielenkiintoisen laskuopin mukaan saatu tulos.

Totuus alkaa vähitellen paljastua ja suomut pudota yhä useamman silmiltä. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa valtamedian kommenttiosasto on auki, on mielenkiintoista seurata nuivien kommenttien ylivaltaa. Ja vielä mielenkiintoisempaa seurata sitä, kuinka paljon ne keräävät peukutuksia ja kuinka kylmää kyytiä saavat miinuspeukutusten muodossa ne selittelevät kommentit.

Median paukut alkavat olla lopussa. Enää ei siis edes uutisoida muuta kuin välttämätön, koska väritettyjä juttuja ei enää usko riittävän moni. Kansalaiset ovat oppineet jopa sen, että mikäli rikoksesta epäiltyjen tuntomerkkejä ei kerrota, melkoisella varmuudella kyseessä ovat ns. kunniakansalaiset. Esimerkiksi Hesarin tuoreessa pahoinpitelyuutisessa suunnilleen joka toisessa epäillään suoraan, ketkä ovat olleet asialla koska tuntomerkkejä tekijöistä ei kerrota. Tämä saattaakin olla median viimeinen epätoivoinen vastaisku: tekijät ovat kantasuomalaisia, jätetään kertomatta, odotetaan epäileviä kommentteja ja sitten julkaistaan totuus, jolloin päästään sanomaan että ähä-ähä, olettepa rasisteja kun heti epäilitte ihan turhaan.

Ihmetyttää vain se, kuinka keskittynyt mediakenttä on. Yksikään julkaisu ei ole – vielä – lähtenyt uutisoinnissaan kertomaan sitä tarinan toista eli yleensä realistista puolta. Vaikka on ilmeistä, että levikki nousisi kummasti. Mutta tuuli kääntyy aikanaan, kuten kommenteista voi huomata. Ja se on siinä mielessä huolestuttavaa, mitä sitten tapahtuu kun media alkaa normaalin sopulilaumamenetelmänsä mukaisesti kokonaisuudessaan toteuttaa sitä toisenlaista viestintää. Siinä jäävät Völkischer Beobachter ja Der Stürmer äkkiä kakkoseksi. Tosiasia kun on se, että emme enää odota kolmannen maailmansodan alkamista, koska se on jo alkanut.

Haittamaahanmuuton puoltamisesta ja sen vastustuksesta käyty keskustelu yleensä tyssää välittömästi tilastotieteen molemminpuoliseen ymmärtämättömyyteen. Molemmat ovat joko tahallaan tai yleensä tietämättömyyttään käsittäneet väärin. Mutta eri tavoin.

Puolustajien väärinkäsitys on ollut se, että positiiviset yksittäistapaukset riittävät kompensoimaan mahdolliset haitat ja –han –kortti, eli kyllähän suomalaisetkin sitä sun tätä.
Vastustajien väärinkäsitys on ollut se, että jos toiset kulttuurit ja rodut ovat toisia alempiaarvoisia, niin kaikki näihin kuuluvat ovat samalla alempiarvoisia.

Ja ennen kuin lukija huomauttaa kommentissa, ”ettei hän ole tuota mieltä”, niin tiedän sen. Näin pitkiä tekstejä kun lukevat yleensä vain ne, joilla on suhteellisuudentajua. Tässä kyseessä onkin vain se ihmisten suuri enemmistö, joka menee mielipidejohtajiensa mukana. Ja tähän asti mielipidejohtajat ovat olleet niitä haittamaahanmuuton puolustajia. Kun virta kääntyy, tämä suuri massa menee mukana. Toisesta väärinkäsityksestä toiseen. Tämän tekstin loppuosan tarkoitus onkin kertoa juuri se, miksi asia ei ole noin yksioikoinen kuin molemmilla puolilla olevat väärinymmärtäneet käsittävät. Tolkun ihmiset kun intuitiivisesti tietävät, ettei näin ole mutta eivät välttämättä ymmärrä miksi.

Lähes kaikki inhimilliset ominaisuudet noudattavat normaalijakaumaa eli Gaussin käyrää. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa ihmisistä on lähellä keskiarvoa, ääripäissä huomattavasti harvempi. Esimerkiksi 170-180 –senttisiä miehiä on paljon, mutta 200-210 –senttisiä vähän. Poikkeamaa keskiarvosta kutsutaan keskihajonnaksi. Esimerkiksi älykkyystestissä nykyään käytetty keskihajonta on 16. Yhden keskihajonnan verran keskiarvosta poikkeava henkilö on siis älykkyysosamäärältään 116 tai 84, riippuen siitä kumpaan suuntaan poikkeama on. He eivät ole kovin harvinaisia, kun taas kahden keskihajonnan verran poikkeavat eli lukemat 132 tai 68 alkavat jo olla.

Kuvataksemme ihmisten yhteiskunnallista merkitystä kuvitellaan jakauma, jolle ihmiset on asetettu sen mukaan, millaisen kontribuution he yhteiskunnalle antavat. Yksikkönä keskihajonta keskiarvoon nähden ja esimerkkikuvaus:
> 2 (2 %, joista 0,15 % yli kolme keskihajontaa): Uuden luojia, asioiden edistäjiä ja luotettuja henkilöitä.
1 – 2 (14 %): Yhteiskunnan tukipylväitä, nettoveronmaksajia jotka vetävät vapaa-ajallaan lasten liikuntaharrastuksia.
0 – 1 (34 %): Työssäkäyviä vanhempia, jotka kasvattavat lapsistaan kunnollisia.
-1 – 0 (34 %): Arvokkaiden perusasioiden potentiaalisia tekijöitä.
-2 – -1 (14 %): Ihmisiä, joiden kontribuutio yhteiskunnalle on parhaimmillaankin neutraali, mikäli sopiva yhteiskunnallinen rakenne sen mahdollistaa.
< -2 (2 %): Rikollisia, täysin yhteiskunnan varassa eläviä haluttomia. On huomattava, että sijoittuminen johonkin tiettyyn ryhmään ei ole automaatio, vaan olosuhteista riippuvainen. Esimerkiksi Jyrki Katainen olisi aivan hyvin saattanut sijoittua 0-1 tai jopa 1-2 –ryhmään, jos olisi älynnyt pysyä K-marketin lihatiskillä. Politiikassa hänen tekemänsä vahingot olivat sitä luokkaa, että edes -3 –luokkaa oleva poikkeama ei taida riittää. Käytännössä kukaan ei joudu tiettyyn ryhmään automaattisesti, mutta lopputulema on joka tapauksessa tämä. Haittamaahanmuuttoa rasistisista syistä vastustavien virhe on niputtaa tietyt ihmisryhmät automaattisesti kahteen alimpaan ryhmään. Haittamaahanmuuttoa kannattavien virhe on todeta kaikista ihmisryhmistä löytyvän kaikkia tyyppejä. Tai ei se oikeastaan virhe ole. Virhe on siinä, että kuvitellaan kaikkien ihmisryhmien jakauman olevan sama. Virhe syntyy useimmiten siitä, että omat ihmiskontaktit tapahtuvat samassa viiteryhmässä. Suomalaisella arkkitehdillä on luultavasti enemmän yhteistä ajatusmaailmaa uggabuggalaisen arkkitehdin kuin suomalaisen rekkakuskin kanssa. Tästä syntyy perspektiiviharha, jossa kuvitellaan Uggabuggan ihmisjakauman olevan sama kuin Suomen. Samoja tyyppejä löytyy kaikkialta, mutta eri suhteessa.

Karkean, kokemukseen perustuvan arvion mukaan Suomeen saapuneiden haittamaahanmuuttajien jakauma on yhtä keskihajontaa alempi kuin kantasuomalaisten. (Osa tästä toki johtuu siitä, että vieraaseen maahan, kieleen ja kulttuuriin sopeutuminen on hankalaa; omassa kotimaassaan heidän yhteiskunnallinen jakaumansa olisi luultavasti noin puoli keskihajontaa alempi kuin suomalaisten Suomessa. Tämä voidaan päätellä siitä, että kaikki länsimaisella väestöllä asutetut maat ovat sivistysmaita ja kaikki haittamamumaat ovat kehitysmaita. Tähän eroon riittää puoli keskihajontaa yhteiskunnallisella kelpoisuusasteikolla.) Mikäli haittamaahanmuuttajien jakauma Suomessa poikkeaa yhden keskihajonnan verran alaspäin suomalaisista, saamme seuraavan jakauman:
> 2 (0,15 %): Uuden luojia, asioiden edistäjiä ja luotettuja henkilöitä.
1 – 2 (1,85 %): Yhteiskunnan tukipylväitä, nettoveronmaksajia jotka vetävät vapaa-ajallaan lasten liikuntaharrastuksia.
0 – 1 (14 %): Työssäkäyviä vanhempia, jotka kasvattavat lapsistaan kunnollisia.
-1 – 0 (34 %): Arvokkaiden perusasioiden potentiaalisia tekijöitä.
-2 – -1 (34 %): Ihmisiä, joiden kontribuutio yhteiskunnalle on parhaimmillaankin neutraali, mikäli sopiva yhteiskunnallinen rakenne sen mahdollistaa.
-3 – -2 (14 %): Rikollisia, täysin yhteiskunnan varassa eläviä haluttomia.
< -3 (2 %): Abdiqadir Osman Hussein, Ramin Azimi ja kumppanit

On mahdotonta ennustaa, kuinka suuren osan tällaisella jakaumalla varustettuja asukkaita hyvinvointiyhteiskunta pystyy sietämään muuttumatta kehitysmaaksi. Selvää kuitenkin on se, että mikä tahansa määrä keskiarvoa laskevaa populaatiota muuttaa maata huonompaan suuntaan.