keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Uutiskatsaus 18/2016


1. Kättelykohu

Nousi pienimuotoinen kohu, kun ruotsalaista vihreiden puoluetta edustava poliitikko kieltäytyi kättelemästä naisia ja otsikkolinkissä ollut Mellunmäen imaami vahvisti, että näin on näppylät eikä hänkään kättele naisia.
Monet pöyristyivät asiasta. Ihan turhaan. Jokaiselle sallittakoon omat tapansa, kunhan kyse on siitä että ei vaadi muita noudattamaan niitä aktiivisesti. On suuri ero sillä, vaaditaanko tekemään jotakin tai olemaan tekemättä jotakin. Jos jossain Ählämistänissä tapohin kuuluu, että ei juoda alkoholia, en minä vaadi että minulle tarjotaan näkäräiset. Toisaalta jos uggabuggalainen tuo tuliaislahjaksi lehmänvirtsaa ja vaatii ottamaan hörpyt, niin kyllä minä siitä kieltäydyn. Eli asian tekemisestä voi kieltäytyä, mutta asian tekemistä ei voi vaatia. Ainakaan jos on maassa vieraana. Jos taas maahan asettuu asumaan, niin sitten on syytä noudattaa maan tapoja. Jos on vapaaehtoisesti maahan muuttanut, niin siinä ei ole vaihtoehtoja. Maassa maan tavalla ja Suomen tapoihin kuuluu se, että kaikkia kätellään, ellei satu olemaan kohonnut tartuntavaara, vammautunut käsi tai jokin muu kuin taikauskoon perustuva syy.
Epäselväksi jäi kuitenkin se, miksi naisten kätteleminen on haram, mutta vääräuskoisten naisten raiskaaminen näyttää olevan halal. No, kai sentään muistavat olla kättelemättä.


2. Mä vartiossa seison näin VOK:issa yksinäin...

Jo oli aikakin, että joku VOK-vartija vähän avautuu ja kertoo, millaista meno on. Suurimmat ongelmat syntyvät kuulemma siksi, että eri kulttuureista tulevat eivät tule toimeen keskenään. Siis VOK:kien suurimmat ongelmat syntyvät monikulttuurisuudesta. Ja otetaanpa vielä kerran: VOK:t ovat levottomia monikulttuurisuuden takia!


3. Johtopäätöksiä

Tutkimus osoitti, että Suomesta on lähtenyt jihadisteiksi suhteessa muslimiväestöön suurempi osuus kuin mistään muusta maasta. Tästä voi vetää kaksi vaihtoehtoista johtopäätöstä:
a) Suomessa on epäonnistuttu kotouttamisessa eli määrärahoja ja muslimiväestöä on lisättävä.
b) Suomessa on epäonnistuttu valikoinnissa ja muslimiväestöä on vähennettävä.
Kumpi näistä on sitten oikea johtopäätös? EVVK. Eipähän sillä väliä, saisi sinne lähteä Suomesta paljon enemmänkin muslimeita sotimaan. Pääasia etteivät tule takaisin.


4. Mamma! Hjälp!

Ruotsissa todettiin terrorin uhan kasvaneen. Tietojen mukaan maahan on saapunut 7-8 ISIS-terroristia. Tilastollisesti ottaen määrä on kyllä hämmästyttävän vähäinen. Tämä sai kuitenkin Svea-mamman pojat nostamaan valmiustasoaan ja tiukentamaan turvatoimiaan myös kuninkaan 70-vuotisjuhlissa. Taas kerran vikatikki. Olkaa hyvät ja kertokaa, milloin viimeisen 30 vuoden aikana rättipääterroristit ovat osoittaneet riittävää ammattitaitoa sabotoidakseen jotakin järjestettyä tilaisuutta. Joka ainoa isku on suuntautunut helppoihin siviilikohteisiin, kun taidot eivät oikeisiin haasteisiin riitä.


5. Tällä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, hajaantukaa!

"Ranskalainen" toimittaja soluttautui ISISiin, mistä toki hattua muslimiarabille nostettakoon. Sen sijaan johtopäätöksissä oli toivomisen varaa:
– Yksi merkittävimmistä asioista, mitä opin oli, etten koskaan nähnyt niissä puuhissa islamismia. Eivät he tavoitelleet mitään maailman parantamista.
Ja sitten pari muuta lainausta jutusta, jossa hän siteeraa mitä ISISissä hänelle opetettiin:
– Kohti paratiisia, se on tiemme. Tule veljeni, lähdetään paratiisiin. Naisemme odottavat siellä enkelit palvelijoinaan. Sinulla on siellä palatsi, lentäviä, kullalla ja rubiineilla koristettuja hevosia, maalaili Oussama.
– Pienellä ohjuksella voisit helposti napata yhden noista (Pariisin kentältä nousevista lentokoneista). Tekemällä sen Dawlan (Isisin) nimeen, olisi Ranska traumatisoitunut vuosisadaksi.
Kerran Ramzi tapasi naisen, joka oli pukeutunut kasvot peittävään niqab-huiviin. Nainen antoi hänelle kirjeen, jossa ohjeistettiin Ramzia iskemään yökerhoon ja ”ampumaan kuolemaan saakka”, kunnes lopuksi räjäyttäisi itsemurhaliivinsä.
Muistakaa siis, että islamilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Eikä varsinkaan terrorismin kanssa.


6. Sääntöjä tai sitten ei

Harva asia on niin tarkkaa kuin lasten ohjaajana toimiminen. Ja se on myös yleensä varsin ammattitaitoista toimintaa. Suomalainen päiväkotitäti on tarunhohtoinen olento, jonka supervoimiin kuuluvat aikamatkakyvyt viiden sekunnin päähän tulevaisuuteen vaaratilanteiden estämiseksi sekä niskassa sijaitseva kolmas silmä. Ja voitte muuten uskoa, että lasten turvallisuuteen liittyvistä säännöistä pidetään kiinni, siitä löytyy omakohtaista kokemusta. Niistä ei tingitä pätkääkään edes vanhempien kirjallisella luvalla. Sama pätee epäviralliseen vapaaehtoistyöhän lasten kanssa. Sinne ei todellakaan kävellä noin vaan, on oltava tarkat selvitykset kuka ja mikä olet. Paitsi tietysti jos sattuu olemaan matu, jolloin etsintäkuulutettu sotarikollinenkin pääsee seurakunnan päiväkotiin kiikuttamaan pikkulapsia polvellaan. Tällöin saa lapsia myös kuvata vapaasti ja laittaa kuvia jakeluun ilman lupaa sekä kieltäytyä niitä poistamasta.


7. Jotain hyödyllistäkin

Turhapaikanhakijat olivat palkkatöissä keräämässä roskia. Hyvä näin, tekevätpähän jotain sellaista hyödyllistä mitä olen itsekin ehdottanut. Mutta kysynpä vaan, eikö meillä ole siitä jo parinkymmenen vuoden ajan viiden vuoden päästä uhkaavasta työvoimapulasta huolimatta omiakin työttömiä yllin kyllin näihin hommiin? Miksi joillekin on ohituskaista työelämään?


8. Jos Hillarylla olisi munat

USA:n presidentinvaaleissa Donald Trumpin ehdokkuus on sinettiä vaille ja niinpä hän ehtiikin jo suunnata energiansa Hillary Clintonia vastaan. Trump möläytti, että jos Hillary olisi mies, hän ei noilla näkemyksillä saisi viittäkään prosenttia äänistä. Tuo oli asiatonta. Kyllä Hillary saisi miehenä reilusti yli viisi prosenttia äänistä. Mutta kuitenkin selväsi alle kymmenen prosenttia. Hillary on tyypillinen naispoliitikko. Suomessa ei ole ollut yhtään ainutta naisministeriä, joka olisi päässyt vastaavilla kyvyillä ja näkemyksillä ministeriksi asti miehenä. Suurin osa ei olisi päässyt edes kansanedustajaksi. On vain harvoja poikkeuksia, jotka olisivat pärjänneet miehenä siinä missä naisenakin. Tärkeimpänä Margaret Thatcher, mutta hän olikin hallituksensa ainoa ministeri, jolla oli munat.
Tässä yhteydessä muistutan molempia tänne asti jaksaneita lukijoita siitä, että Dilbertin piirtäjä Scott Adams seuraa blogissaan tiiviisti vaalikamppailua ja on toistaiseksi ennustanut Trumpin nousun lähes sataprosenttisesti oikein.


9. Trillerit todeksi

En edes jaksa muistaa, kuinka sellaista monta suurpolitiikkaan liittyvää trilleriä olen lukenut, joissa äärimmäisessä kiireessä lennätetään agentti tai diplomaatti paikasta A paikkaan B salama-operaatiolla käyttämällä yleensä maailman nopeinta tiedustelukonetta SR-71 Blackbirdiä tai paremman puutteessa suihkuhävittäjää. Yhtenä esimerkkinä ainakin Fredrick Forsythin Paholaisen ruletti. Mutta totuus on tarua ihmeellisempää. Pohjois-Norjan Bodøssä potilas teki kuolemaa sairaalassa. Vain oikeanlainen hapetuslaite pelastaisi hengen, mutta lähin sellainen oli Trondheimissä satojen kilometrien päässä. Lääkäri soitti Norjan ilmavoimiin ja kuinka ollakaan, kaksi F-16 -hävittäjää oli juuri tuolloin lähdössä lennolle viereisestä tukikohdasta. Onnekkaasti laite mahtui kyytiin ja se oli sairaalassa reilun tunnin kuluttua. Potilas pelastui.


10. Liian myöhään

Herkkähipiäisimmät närkästyivät, kun Vantaan Demarinuoret tarjosivat messuilla esittelykarkkien lisäksi myös esittelykondomeja nuorille. Ajatus oli toki periaatteessa ihan hyvä, olettaen että demareiden lapsistakin tulee demareita. Mutta joka tapauksessa se olisi pitänyt toteuttaa yhtä sukupolvea aiemmin.


11. Ympäristörikos

Kuten hyvin tunnetaan, maailman sotkuisinta porukkaa heti kehitysmaalaisten jälkeen ovat viherpiipertäjät. Otsikkolinkin kuvissa Pyhäjoella ydinvoimalatyömaalla mellakoineen porukan leiri heidän poistumisensa jälkeen. Ei tähän enää mitään sanottavaa keksi. Paitsi räkäisen naurun sille, että sekopäiden tiedottaja valehteli ”poliisien sotkeneen leirin puskutraktorilla”. Jokainen joskus edes puskutraktorin nähnyt sitä ajaneesta puhumattakaan näkee heti, että sillä ei pysty saamaan tavaroita noin hajalleen. Etenkään jättämättä pyörän- tai telaketjunjälkiä.


12. Seuraavaksi varmaan kävelykortti

Kuten hyvin tiedetään, suora ja välillinen verotus ei riitä kattamaan hallituksen sössintäkuluja esim. haittamaahanmuuton suhteen. Niinpä piiloverotuksessa otetaan mallia mistäpä muualta kuin Ruotsista, jossa hulluus on aina ollut pykälän verran edellä. Viimeisin keksintö on moottorisahan ajokortti, joka tuli svedupelleille pakolliseksi 2012. Kortti on pakollinen kaikille niille, jotka käyttävät sahaa työtehtävissä. Pelkästään omassa metsässä sahaavat on vapautettu. Toistaiseksi. Mutta odottakaapa vaan. Kohta Suomessakin on sama systeemi. Ja rahaa palaa. Olen tässä odotellut, milloin otetaan käyttöön polkupyörän ajokortti. Tai mitä sitä turhia – yhdellä rytinällä voidaan ottaa saman tien käyttöön kävelykortti, jota ilman ei ole asiaa julkisille jalkakäytäville.


13. Tätä sopi odottaa

Minnesotan suuri poika (157 cm) Prince kuoli. Asiaa tuntevat olivatkin jo odotelleet uutista. Olihan Michael Jacksonin kuolemasta jo kohta seitsemän vuotta. Prince ei enää saanut Jacksonin kauneusleikkausten sivutuotteina ylijäämäpalasia varaosikseen.


14. Syöttökoneet

Tilastotieteilijät tutkivat NHL:n supertähtien pistesaldoa ja huomasivat, että nämä saivat selvästi enemmän kakkossyöttöjä koti- kuin vieraspeleissä. Toisin sanoen on todennäköistä, että kakkossyöttöpisteitä jaellaan enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti ja tarkkoina pidetyt pistesaldot ovatkin epäluotettavia. Tämän nyt ei pitäisi olla uutinen kenellekään. Suomessakin tiedetään hyvin, ketkä pelaajat ovat vinkumassa kakkossyöttöpistettä. Aikoinaan naureskeltiin, että eräs nimeltä mainitsematon keskushyökkääjä, oikeassakin urheilussa Euroopan mestaruuden saavuttaneen pikkuveli, sai syöttöpisteen aina kun vain mahdollista. Mahdollisen raja kulki kuulemma siinä, että jos hän oli joukkueen tehdessä maalin erän lopussa ehtinyt vaihtoaitiosta nakkikioskin jonoon, niin syöttöpiste tuli, ellei toisessa kädessä ollut nakki ja toisessa sinappipurkki.


15. Roikutaan mukana

Piti ihan mielenkiinnosta klikata, kun Iltis otsikoi "15-vuotiaan suomalaistytön huikeasta tuloksesta". Ensivilkaisulla kävi ilmi, että kyseessä oli rekillä roikkuminen yläkoulujen Taisto-liikuntatapahtuman finaalissa ja aika "ME" 15 minuuttia 42 sekuntia. Mutta samalla vilkaisulla osui silmään myös tekijän nimi, joka olikin tuttu. Kerrottiinpa jutussakin, että kyseessä oli hyvää kansallista tasoa oleva juniorikestävyysjuoksija Maija Tukeva. Jutussa mainittiin myös, että juuri ennen tätä suoritusta oli tehty lyömättömäksi uskottu ennätys 15 minuuttia 30 sekuntia. Mainittiin tekijän nimikin, mutta sitä ei mainittu, että Neea Käyhkö on edelliskauden Suomen tilastokärki 13-vuotiaiden korkeushypyssä. Ennätystä pidettiin aiheesta uskomattomana, sillä entinen ennätys oli viime vuodelta, 6 minuuttia 24 sekuntia. Tekijänä Jutta Nuutinen, kohtuullista tasoa oleva junioriyleisurheilija hänkin. Tulee mieleen, kun joitakin vuosia sitten hypetettiin, että jossain crossfitissä tai mikä näitä nyt mahtoi ollakaan, ratkotaan Suomen kovakuntoisimmat. Paikalle ilmestyi kaksi kansallisen tason yleisurheilijaa, joista toinen voitti miesten ja toinen naisten sarjan. Taisto-kisan voitti muuten Mertalan yhtenäiskoulun joukkue. Nelihenkisestä joukkueesta kolmella näkyi olevan suoritusprofiili yleisurheilijoiden Tilastopaja-tietokannassa.


16. Kavallus

Jyväskylän Kenttäurheilijat voitti viime vuonna toista kertaa peräkkäin Kalevan Maljan. Taloudellisella puolella ei mennyt ihan yhtä hyvin putkeen. Seurassa työskennellyt mies kavalsi yli 50 000 euroa seuran rahoista. Täytyy myöntää, että olin puulla päähän lyöty, kun sain tietää tekijästä. Toisaalta on hämmästyttävää, että näitä ei tapahdu useammin. Suomalaiset yleisurheiluseurat toimivat vapaaehtoistyöllä ja pakostakin myös rahankäyttö perustuu luottamukseen. Mahdollisuuksia välistä vetämiseen on vaikka miten paljon, ei tosin noin suurimittaisiin kuin Jyväskylässä.


17. Vainion ME meni

10 000 metrin veteraanien ME 40-vuotiaiden sarjassa oli Martti Vainiolla, jonka 25 vuotta sitten juoksema 28.30,88 olikin kummasteluni kohteena pitkään. Kyseessä oli tilastollinen sattuma, sillä kestävyysjuoksijat kykenevät säilyttämään tasonsa nelikymppisiksi. Jostain syystä kukaan tuon ikäinen ei vain ollut osunut riittävän kovavauhtiselle ratakympille. Vaan nyt osui. USA:n kenialaissyntyinen Bernard Lagat passitti ME:n niille lukemille, joille se tuossa ikäluokassa kuuluukin eli aikaan 27.49,36.


Loppukevennys: Astronautin unelma

Puolisoiden laitettua kantapäät vastakkain viiden vuoden avioliiton jälkeen ex-vaimo vaati mieheltään jatkuvasti lisää tasinkoa. Niinpä mies päätti kuitata tilit kerralla selväksi aitolappilaiseen tapaan. Hän siirsi ex-vaimonsa tilille 7500 euroa. Seuraavaksi hän otti kuitista kopion, kirjoitti saatetekstin, laminoi paperin ja niittasi sen naisen kodin eteen puhelinpylvääseen. Lapussa luki: "Pillusta oheisen laskelman mukaisesti: 75 kertaa olet antanut a´100 euroa/ kerta, yhteensä 7 500 euroa 5 vuoden aikana". Ohikulkijoilla oli hauskaa puolitoista kuukautta, kunnes nainen huomasi lapun.
Äkkiseltään laskien 75 kertaa viidessä vuodessa tekee hieman yli kerran kuukaudessa. Tämähän on kuin se astronautin unelma: jos sais kerran kuussa. Tuli mieleen se veljeni työkaveri, joka laskeskeli avioeron jälkeen, kuinka kalliiksi tasinko (isosta maaomaisuudesta meni melkein puolet) oli tullut. Päätyi siihen, että pukille oli päässyt sen verran harvoin kahdenkymmenen vuoden aikana, että siihen hintaan olisi joka kerralla saanut luksushuoran. Johon me vielä virnuilimme, että siinä olisi pitänyt ottaa huomioon, että maksulliselta olisi varmaan saanut vielä muutenkin kuin avioliitossa, jossa tarinasta päätellen joutui tyytymään pelkkään koiratyyliin. Eli vaimo kääntyi selälleen ja esitti kuollutta.
Mutta takaisin tapaukseen. Lapin käräjäoikeus katsoi ja hovioikeus vahvisti, että kyseessä oli kunnianloukkaus. Se totesi, että "mainitut maksuperusteet olivat 'valheellinen vihjaus'". Rangaistus oli 20 päiväsakkoa plus 3500 euroa kärsimyskorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja.
Epäselväksi jäi, tarkoitettiinko 'valheellisella vihjauksella' sitä, että 75 kertaa viidessä vuodessa ei täsmännyt ja jos tarkoitettiin, niin oliko kertoja enemmän vai vähemmän ja miten asia oli selvitetty.

5 kommenttia:

  1. Uutinen numero viisi jäi mietityttämään. Ei sillä etteikö voisi olla vilpitön mutta silti... islam on uhrien ja rauhan uskonto - näin meidän halutaan uskovan, vaikka monet asiat viittaavat johonkin muuhun.

    Tuota lukiessa nimittäin mieleeni tuli villi uhribrändäyksen idea: henkilö "pelkää" kansallissosialisteja ja toimii valenimellä. Hän soluttautuu kansallissosialistien joukkoon tehdäkseen radiodokumetin, ettei esimerkiksi idän sotaretkellä ja kansallissosialisteilla ole mitään tekemistä keskenään - sen sijaan rajan yli marssivat natsit esitetäänkin vain manipuloituina uhreina, jotka eivät löytäneet muuta täytettä elämään. Ohjelma esitettäisiin vaikkapa maissa, joihin operaatio barbarossa kohdistuu ja moni sikäläinen radion kuulija heltyisi uskomaan, että natsia halaamalla hän luopuu ideologiastaan, operaatiostaan ja jättää kuulijan rauhaan. Tämä silottelisi hyvin natsien marssia kohti tyyntä valtamerta.

    Olisiko tällainen "pelkääjä" kenties itsekin kansallissosialisti? Mistä hänen rahoituksensa tulisi? Mitkä olisivat hänen sidosryhmänsä, etenkin jos tarkoituksena olisi saada mielikuva kauas totuudesta? Miten asia voitaisiin selvittää, jos henkilö "pelkää"?.

    Mitähän Goebbels tuumaisi?

    VastaaPoista
  2. Yleensä kommentoin varsin hillitysti blogikirjoituksia. Tänään teen poikkeuksen. Rakastan Jaskan Pauhantaa. Nämä ovat niin maanläheisiä, lähellä ihmisen arkielämää, huumorilla höystettyjä, monipuolisia, viimeisen päälle analyyttisiä... Ja ennen kaikkea sarkasmia, jossa Jaskalla tuntuu olevan Luojan antama lahja.

    Löytyy monia blogia, jotka ovat hyviä. Mutta tämä on omaa luokkaansa.

    VastaaPoista
  3. Mongolikonsuli: Matkusta aikakoneella vuoteen 1941 ja esitä tuo Goebbelsille, niin sait juuri työpaikan.

    Anonyymi: Kiitän nöyrimmin. Ja kommentin kellonaika todisti epäilevälle Sallille, että se ei ollut itseni kirjoittama, koska olin juuri tuolloin tekemässä lapsille iltapalaa.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tammenterho: Avioliiton aseman parantaminen olisi avain moniin nyky-yhteiskunnan ongelmiin, siinä olet oikeassa. Tein oman ehdotukseni asiasta jo vuosia sitten.

    VastaaPoista