Kokeiltu on. Onnistuu ilman että naapurit tai ohikulkijat häiriintyisivät. Tero Pitkämäeltä ei onnistuisi, mutta toimii kun on riittävän huono heittokäsi ja pienet munat.
Tosta kusemisoikeudesta olen samaa mieltä. Kävi nimittäin silleen kun kunnannvedenjakelussa tuli ongelmia, niin kepinheittoa piti veden säästämiseksi suorittaa ulkona. Huomasin hämmästyksekseni ettei se ole mahdollista päiväsaikaan, sillä joka suunassa on naapurilla mahdollisuus haivaita performanssi. Totesin jossain määrin tuohtuneena muijalleni, että ei ikinä olis tullut mieleen taloa ostettaessa, että tontin pitää olla sellainen, jossa mies pääsee päiväs aikaan kuselle ilman että asiattomat näkee. No ens kerralla sekin tiedetään.
Ja kun suomalainen mies näkee lastun joessa, hän ottaa kirveen...
VastaaPoistaOnko jaskalla riittävän suuri piha, jotta voit heittää keihästä munasillaan, vai haluistko sellasen kun ei ole ?:)
VastaaPoistaVai olisiko sittenkin haave kiteytettävissä muotoon: riittävän suuri muna saada keihästettyä pihamaalla.
VastaaPoistaKokeiltu on. Onnistuu ilman että naapurit tai ohikulkijat häiriintyisivät. Tero Pitkämäeltä ei onnistuisi, mutta toimii kun on riittävän huono heittokäsi ja pienet munat.
VastaaPoistaKas. Käyttääkö Brownin isäntä myös saunatauolla itse käyttämääni pissitermiä "käyn isännän oikeudella"?
VastaaPoistaTosta kusemisoikeudesta olen samaa mieltä. Kävi nimittäin silleen kun kunnannvedenjakelussa tuli ongelmia, niin kepinheittoa piti veden säästämiseksi suorittaa ulkona.
VastaaPoistaHuomasin hämmästyksekseni ettei se ole mahdollista päiväsaikaan, sillä joka suunassa on naapurilla mahdollisuus haivaita performanssi.
Totesin jossain määrin tuohtuneena muijalleni, että ei ikinä olis tullut mieleen taloa ostettaessa, että tontin pitää olla sellainen, jossa mies pääsee päiväs aikaan kuselle ilman että asiattomat näkee.
No ens kerralla sekin tiedetään.
WIN!
VastaaPoistaIus primae noctis.
VastaaPoistaKäytän tyhjennykseltä palatessani latinaa: Urea jacta est.
VastaaPoista