keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Toi löi ekax takasin

Maailmassa on käyty tuhansia sotia, joihin aloittamiseen on ollut aina syynsä. Tässä kymmenen sotaa, joiden syynä on ollut harvinaisen vähäjärkinen casus belli.


10. Balkanin sodat 1912-13

1900-luvun alkupuoliskolla Balkanin niemimaan valtiokartta oli kovin erilainen kuin nykyään, erilainen kuin ennen Itä-Euroopan mullistuksia, erilainen kuin ennen toista maailmansotaa ja jopa erilainen kuin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kreikka oli niemenkärjessä yksin ainoana rajanaapurinaan Osmanien valtakunta eli Turkki. Turkin Euroopan puoleisen alueen pohjoisnaapureita puolestaan olivat Bulgaria, Serbia, Itävalta-Unkari ja Montenegro.

Turkki oli hävinnyt sodan Italiaa vastaan 1911-12, mikä Italian sotahistoria tuntien oli saavutus sinänsä. Tästä rohkaistuneena Kreikka, Bulgaria, Serbia ja Montenegro vetivät oikeat johtopäätökset, löivät hynttyyt yhteen ja päättivät vallata Turkin Euroopan puoleiset alueet.

Ensimmäisenä liikkeelle lähti Montenegro, joka julisti Turkille sodan 8.10.1912. Muut kolme liittolaista hyppäsivät mukaan 17.10. Alkumenestys oli huomattava; Skopje ja Saloniki vallattiin. Aselevosta sovittiin 3. joulukuuta. Turkki lähti mukaan rauhanneuvotteluihin, joiden seurauksena Albania sai itsenäisyyden ja Turkki luopui Euroopan puoleisista alueistaan Dardanelleja ja Konstantinnopolia lukuun ottamatta. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy lopulliseen sopimukseen, vaan ne katkesivat 23.1.1913. Aselepo raukesi 3.2.1913 ja taistelut jatkuivat. Asioiden sotkemiseksi joissakin lähteissä kahden kuukauden tauon jälkeen jatkuneet taistelut lasketaan omaksi sodakseen nimellä Toinen Balkanin sota, jolloin vastaavasti myöhempi sota tunnetaan nimellä Kolmas Balkanin sota. Uudet taistelut päättyivät rauhaan 30.5.1913 jo aiemmin sovituin aluemuutoksin.

Vaan eipä aikaakaan, niin taas rytisi. Bulgaria oli tyytymätön rauhanneuvottelujen tuloksiin muiden maiden saatua reilusti enemmän hyötyä. 16.6.1913 Bulgaria hyökkäsi Serbiaan ja Kreikkaan. Montenegro riensi Serbian avuksi ja Turkki tuli sotkemaan pakkaa hyökkäämällä sekin Bulgariaan. Myös Romania riensi apajille. Toisen (tai kolmannen, laskutavasta riippuen) Balkanin sodan lopputulos oli odotettu, bulgaarit ottivat pahasti selkäänsä. Aselepo solmittiin 31. heinäkuuta ja seuranneessa rauhassa Bulgaria menetti suurimman osan Ensimmäisessä Balkanin sodassa saamistaan alueista. Montenegro, Serbia ja Kreikka jakoivat Bulgarian uudet alueet keskenään, mutta kiitos Venäjän tuen Bulgaria sai pitää osan itsellään. Romania sai Dobrudzan alueen Bulgarialta ja Albanian itsenäisyys vahvistettiin.


9. Sansibarin sota

Nykyisin Tansaniaan kuuluva Sansibarin saaristo oli, uskomatonta kyllä, arabimaa. Pääsaari Sansibar oli ollut omanilaisten sulttaanien hallinnassa vuodesta 1698. Samalla se toimi myös arabien orjakaupan keskuksena, mikäli tämä nykyään poliittisesti epäkorrekti totuus sopii paljastaa. Britit olivat tapansa mukaan tunkeneet nokkansa joka paikkaan, niin Sansibariinkin, jossa heillä oli joltisenmoista vaikututusvaltaa sulttaanin touhuihin.

1896 entinen sulttaani heitti lusikkansa nurkkaan, mahdollisesti sitten vallan kaapanneen veljenpoikansa Khalid bin Bargashin suosiollisella avustuksella. Kuningatar Viktoria ei ollut huvittunut. Britannia esitti uhkavaatimuksen, mutta sulttaani kieltäytyi luopumasta vallasta. Aikarajan mentyä umpeen 27. elokuuta kello yhdeksän brittilaivasto avasi tykkitulen ja maihinnoussut merijalkaväki aloitti hyökkäyksen kohti sulttaanin palatsia. Sulttaani noudatti arabien perinteistä taktiikkaa ja juoksi karkuun ensimmäisen laukauksen kuultuaan. Neljäkymmentä minuuttia myöhemmin Sansibar antautui.

Sodan lopputulos oli 500 kuollutta tai haavoittunutta sansibarilaista ja yksi haavoittunut britti. Tästä voidaan päätellä, että sansibarilaisilla ei ollut paljon käyttöä Gatling-konekivääreillään tai sitten tähtäys oli luokattoman huonoa. Sansibar jatkoi virallisesti sulttaanikuntana, mutta de facto siitä tuli Britannian siirtomaa.


8. Chinchasaarten sota

Etelä-Amerikan valtiot itsenäistyivät 1800-luvun alkupuolella Espanjan hallusta ja sekös espanjalaisia nyppi. Revanssihenki eli vielä pitkään ja niinpä tilaisuuden tullessa Espanja oli valmis yrittämään uudelleen jalansijaa maanosassa, mutta lievänä haittana oli Monroen oppi, jonka mukaan Yhdysvallat suojeli Etelä-Amerikkaa eurooppalaisilta valtapyrkimyksiltä.

Hyvä tekosyy tarjoutui 1863, jolloin Yhdysvallat olikin sopivasti sotkeutunut omaan sisällissotaansa. Perulaisessa pikkukaupungissa syntyi mellakka, jossa kaksi espanjalaista joutui tappeluun 40 perulaisen kanssa. Toinen espanjalaisista kuoli. Etelä-Amerikassa vierailulla ollut espanjalainen laivasto-osasto purjehti Peruun ja vaati hyvitystä. Kun hyvitystä ei tullut, osasto purjehti merelle ja valtasi guanon louhinnasta tunnetut Chinchasaaret. Linnunpaskan päällystämien, puolustamattomien saarten valtaaminen ei kuulosta kovin merkittävältä operaatiolta, mutta todellisuudessa kyseisten saarten guanotuotanto toi 60 % Perun valtion tuloista. Siinä sivussa Espanjan laivasto sulki Perun merkittävimmät satamat.

Muissa Etelä-Amerikan valtioissa nousivat antiespanjalaiset tunteet pintaan. Jo ennen sodanjulistusta Espanjan laivasto kärsi nöyryyttävän tappion Chilelle Papudon taistelussa 7. marraskuuta 1865. Peru ja Chile ryhtyivät sotaan Espanjaa vastaan seuraavan vuoden alussa. Ecuador liittyi mukaan tammikuun lopussa ja Bolivia (jolle kuului vielä tuolloin rannikkoa) maaliskuussa. Seurasi muutamia rannikkokaupunkien pommituksia ja pari laivastotaistelua, kunnes Espanjan laivasto vetäytyi tukialueen puuttuessa Filippiinien kautta emämaahan. Rauhansopimukset solmittiin toistakymmentä vuotta myöhemmin.


7. Italian-Kirkkovaltion sota

Italian yhdistyttyä pikkuvaltioista jäi maan keskelle vielä paavin hallitsema Kirkkovaltio. Yhdistymisen aikana Italia (siis lähinnä Sardinia) oli saanut tukea Ranskalta, eihän italialaisten sodankäynnistä ilman apuja olisi mitään tullutkaan. Kirkkovaltio jäi kuitenkin itsenäiseksi, koska siellä sattui olemaan ranskalainen varuskunta, joten italialaiset eivät uskaltaneet vallata sitä. Saksan-Ranskan sodan puhjettua 1870 Napoleon III kutsui Roomassa olleen varuskunnan kotimaahan hätiin, jolloin Italia päätti tarttua tilaisuuteen. Italian armeija ylitti Kirkkovaltion rajan, jolloin paavi koetti välttää verenvuodatusta ja komensi armeijansa vetäytymään Roomaan. Italialaiset piirittivät kaupungin, mutta eivät välittömästi uskaltaneet hyökätä, olihan heillä vain nelinkertainen ylivoima. Paavi päätti antautua, mutta vasta kun joukot olisivat kunnian nimisä esittäneet edes nimellistä vastarintaa. Kolmen tunnin tykistökeskityksen jälkeen Italian armeija marssi kaupunkiin. Taistelussa kaatui 19 paavin miestä ja 49 italialaista. Tämän sankarillisen esityksen ansiosta lähes jokaisessa italialaisessa kylässä on katu nimeltä via XX Settembre.


6. Suomen ja Iso-Britannian sota

Suomen liityttyä operaatio Barbarossaan länsiliittoutuneet suhtautuivat ymmärtäväisesti talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltaukseen, mutta varsin nihkeästi etenemiseen Neuvostoliitolle kuuluneille alueille. Britannia esitti epävirallisen uhkavaatimuksen etenemisen lopettamisesta. Valitettavasti Suomi ei aivan ehtinyt saavuttaa strategisia tavoitteitaan ennen brittien kärsivällisyyden loppumista, vaan britit julistivat sodan Suomen itsenäisyyspäivänä 1941. Suomen viimeiset hyökkäykset päättyivät vain muutamia päiviä tämän jälkeen. Kyseessä oli hyvin harvinaislaatuinen tapaus, jossa kaksi demokraattista maata on jopa virallisesti sodassa keskenään. Näitä ei maailmanhistoriassa ole kovin montaa tapahtunut ja useimmissa niissä ainakaan toinen maista ei ole ollut aito demokratia tai sitten sotaa ei ole julistettu eikä taisteluja käyty.

Taisteluja ei varsinaisesti käyty Suomen ja Iso-Britannian välilläkään. Noloa asiassa oli se, että britit kyllä hyökkäsivät kertaalleen Suomen maaperälle, mutta tekivät sen jo 31.7.1941 eli yli neljä kuukautta ennen sodanjulistusta. Brittiläiseltä lentotukialukselta lähtenyt lentokoneosasto pommitti Petsamon satamassa olleita saksalaisia ja suomalaisia laivoja ilman merkittävää menestystä - muutama uponnut pikkualus ja kaksi alasammuttua lentokonetta. Britit menettivät 16 lentokonetta ja seitsemän lentäjää kaatui.

Sodan jälkeen suomalaiset olivat tyytyväisiä siihen, että britit olivat julistaneet sodan. Sen ansiosta valvontakomissioon saatiin brittijäseniä. Itse asiassa joitakin suomalaisia harmitti se, että amerikkalaiset eivät olleet ryhtyneet sotaan, valvontakomission koostumus olisi ollut tällöin vielä suosiollisempi.


5. Espanjan-Amerikan sota

Espanja oli menettänyt suurimman osan siirtomaistaan 1800-luvun alkupuolella. Merkittävimmät jäljelle jääneet olivat Kuuba ja Filippiinit, joissa molemmissa kapinalliset kävivät sissisotaa itsenäisyyden puolesta 1800-luvun lopulla. Vuonna 1898 Kuuban kapinalliset saivat autonomian. Reilu viikko tämän jälkeen amerikkalainen taistelulaiva USS Maine räjähti taivaan tuuliin Havannan satamassa. Räjähdyksen syy jäi epäselväksi. Yhdysvaltain lehdistö, mediamogulit Joseph Pulizer ja William Randolph Hearst etunenässä, syytti espanjalaisia. Hearst lähetti toimittajansa Kuubaan. Tämä reportoi, että olosuhteet eivät vaikuttaneet sotaisilta. Hearstin väitetään vastanneen, että sinun hommasi on toimittaa jutut ja valokuvat, hän kyllä järjestää sodan.

Osin lehdistön painostuksen jälkeen Yhdysvaltain kongressi ryhtyi käsittelemään asiaa ja vaati Espanjaa vetäytymään Kuubasta. Espanjalle tuli pupu pöksyyn. Hätäpäissään espanjalaiset julistivat diplomaattisuhteet katkaistuksi. Tällöin kongressi, tätä iloisesti tekosyynä käyttäen, julisti Kuuban merisaartoon. Kaksi päivää myöhemmin Espanja julisti sodan ja kongressi totesi asiaintilan 25.4.1898 kaksi päivää tämän jälkeen.

Itse sodassa kävi kuten odottaa sopi. Filippiineillä ja Kuubassa käytyjen taistelujen jälkeen Espanja nöyrtyi ja vihollisuudet päättyivät 12.8.1898. Kuuban itsenäisyys tunnustettiin, Filippiinit, Puerto Rico ja Guam siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan.


4. Sikasota

Kanada kuului vielä 1800-luvulla varsin kiinteästi brittiläiseen imperiumiin. Sen ja Yhdysvaltojen välinen raja Vancouverin saaristossa oli kulultaan hieman epäselvä, koska Oregonin sopimuksessa vuonna 1846 raja määrättiin kulkevaksi Juan de Fucan salmea pitkin. Ongelma syntyi siitä, että salmessa ovat San Juanin saaret eikä sopimus määrittänyt, kummalta puolelta niitä raja kulkee.

15.6.1859 amerikkalainen maanviljelijä Cutler, joka oli muuttanut saarelle, havaitsi suuren sian tonkivan puutarhaansa. Raivostuneena hän ampui possun. Sika puolestaan kuului niin ikään saarella asuvalle irlantilaiselle, joka oli kanadalaisen, legendaarisen Hudson Bay Companyn palveluksessa. Miehet eivät päässeet sopimukseen korvauksista ja britit uhkasivat pidättää Cutlerin. Amerikkalaiset lähettivät joukkoja saarelle suojellakseen uudisasukkaita. Britit vastasivat lähettämällä laivasto-osaston.

Tilanne alkoi kärjistyä huolestuttavasti, mutta ennen laukaustenvaihtoa diplomaatit saivat asiat järjestykseen. Sovittiin, että molemmat osapuolet vähentävät saarella olevien joukkojensa määrän 100 mieheen ja pysyvät tiukasti omilla alueillaan. Vuosien varrella tilanne rauhoittui ja joukot vierailivat toistensa luona pitäen hauskaa. Vasta 1872 rajasta päästiin sopimukseen ja San Juanin saari katsottiin Yhdysvaltain alueeksi.


3. Kulkukoirasota

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kreikan ja Bulgarian väliset suhteet olivat ymmärrettävistä syistä jännittyneet. Rajavartioiden välillä sattui pikkukahakoita aina silloin tällöin. Lopulta 22. lokakuuta 1925 nähtiin onnettomien yhteensattumien summa. Eräällä kreikkalaisella rajavartijalla oli lemmikkikoira, joka sattui karkaamaan Bulgarian puolelle rajaa. Sotilas seurasi perässä ja bulgarialaiset rajavartijat ampuivat hänet. Kostoksi Kreikka hyökkäsi Bulgariaan yrittäen miehittää Petrichin rajakaupungin vaadittuaan sitä ennen rangaistusta tekijöille, anteeksipyyntöä ja rahallista korvausta (rajavartijasta, ei koirasta). Kansainliitto vaati Kreikan vetäytymistä ja kumma kyllä, Kreikka suostui. Niitä harvoja kertoja, kun kyseinen pulju sai jotain hyödyllistä aikaan. Bulgarian armeija kärsi tusinan miehen tappiot Kreikan menetysten ollessa kymmenkertaiset. Viitisenkymmentä bulgarialaista siviiliä kuoli.


2. Jalkapallosota

El Salvadorin ja Hondurasin väliset suhteet olivat 1960-luvun lopulla kovasti jännittyneet. Honduras oli asukasluvultaan pienempi, mutta pinta-alaltaan yli viisinkertainen. Maassa asui yli kolmesataatuhatta elsalvadorilaista vierastyöläistä. Honduras sääti lain, jonka mukaan ulkomaalaiset maanviljelijät menettivät maansa. Tuhansia elsalvadorilaisia joutui poistumaan takaisin kotimaahansa.

Samaan aikaan Keski- ja Pohjois-Amerikan alueen neljä karsintalohkoa alueen ainoasta paikasta (isäntämaa Meksikon lisäksi) jalkapallon vuoden 1970 MM-kisoihin oli täydessä vauhdissa. Kuinka ollakaan, El Salvador ja Honduras voittivat molemmat omat lohkonsa ja päätyivät vastakkain välierävaiheessa. Välierät käytiin kaksiosaisena otteluna ja enemmän pisteitä kerännyt joukkue selviäisi finaaliin, maalierolla ei ollut merkitystä. Ensimmäinen ottelu käytiin 8. kesäkuuta 1969 Hondurasissa isäntämaan voittaessa 1-0. Toisessa ottelussa El Salvadorissa viikkoa myöhemmin osat vaihtuivat, tällä kertaa numerot olivat 3-0. Molempien ottelujen jälkeen puhkesi mellakoita. Seurasi play-off puolueettomalla maaperällä Meksikossa. 26. kesäkuuta peli oli tasan varsinaisen peliajan päättyessä, mutta jatkoajan jälkeen taululla komeilivat lukemat 3-2 El Salvadorille.

Samana päivänä El Salvador katkaisi suhteensa Hondurasiin, perusteena "Hondurasin haluttomuus puuttua elsalvadorilaisille tapahtuneisiin epäoikeudenmukaisuuksiin". Saman tien alkoivat rajakahakat.

Varsinaiset sotatoimet alkoivat 14. heinäkuuta El Salvadorin ilmavoimien hyökätessä Hondurasiin. Iskuja seurasi maavoimien hyökkäys ja El Salvador onnistui valtaamaan vähäisiä alueita. Hondurasilaiset voittivat kuitenkin pian ilmaherruuden ja iskivät huoltoyhteyksien kimppuun. Tarviketoimitusten tyrehtyessä hyökkäys pysähtyi. Amerikan valtioiden järjestö OAS neuvotteli tulitauon 18. heinäkuuta ja kaksi päivää myöhemmin taistelut taukosivat lopullisesti.

Historiallisesti sota oli merkittävä siinä mielessä, että se oli viimeinen kerta, kun mäntämoottorihävittäjät kävivät keskinäisiä ilmataisteluja. 25 vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen F-51 Mustangit ja F-4U Corsairit näkivät vielä kerran toimintaa. Hondurasilainen kapteeni Fernando Soto saavutti Corsairillaan peräti kolme ilmavoittoa yhdessä päivässä yhden alasammutuista koneista ollessa Mustang.

Sodassa menehtyi noin kolmetuhatta ihmistä, suurin osa siviilejä. Virallinen rauhansopimus allekirjoitettiin vasta 1980 ja rajasopimus 1992.

Entä miten karsintafinaalissa sitten kävi? El Salvador kohtasi Haitin syyskuussa kahdesti, voittaen vieraissa ja häviten kotona. Taas uusinta puolueettomalla maaperällä, jonka El Salvador voitti ja selvisi seuraavan vuoden MM-kisoihin. Itse kisoissa maa olikin sitten heittopussi häviten kaikki kolme alkulohkopeliään tekemättä maalin maalia.


1. Sota Jenkinsin korvasta

Vuonna 1731 Espanjan rannikkovartiosto pysäytti brittiläisen kapteeni Robert Jenkinsin prikin lähellä Kuuban rannikkoa ja nousi tekemään tarkistusta. Vartijat syyttivät Jenkinsiä merirosvouksesta ja seuranneessa hulabaloossa Jenkinsiltä leikattiin vasen korva irti. Espanjalaisten päällikkö meni vielä uhoamaan, että sama tapahtuisi Englannin kuninkaalle, mikäli tämä jäisi kiinni salakuljetuksesta.

Sitten kului seitsemän vuotta. Britannian ja Espanjan välien kiristyessä tarvittiin jokin hyvä tekosyy ja joku muisti tapauksen. Jenkins määrättiin tekemään välikohtauksesta selvitys parlamentin edessä. Mies esitteli silvottua korvaansa (purkkiin säilöttynä) ja tämä tapaus katsottiin casus bellin arvoiseksi loukkaukseksi Britanniaa kohtaan. Sota Espanjaa vastaan julistettiin 23. lokakuuta 1739. Kolme vuotta myöhemmin sota muuttui osaksi Itävallan perimyssotaa, joka päättyi 1748. Melkoinen sotku yhdestä korvalehdestä.

Jenkins itse sai komentoonsa Brittiläisen Itä-Intian kauppakomppanian omistaman laivan 1740-luvun alussa. Sen jälkeen mies katosi historian hämärään.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Sivallus CCXXXII

Suomea haukkunut uusseelantilaisministeri on kutsuttu maahan vierailulle. Mahdolliseen vierailuun on varauduttu mittavin turvatoimin. Suomen jokaiseen lampolaan on suunniteltu ympärivuorokautista poliisivartiota.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kotirouvan paljastukset

Iloisen perhetapahtuman sattuessa Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on hoitanut lapsiperheen asiat erinomaiseen kuntoon. Vanhempainetuudet, äitiyspakkaus ja neuvolatoiminta ovat taanneet meille maailman terveimmät lapset.

Yleensä reilu kuukausi ennen laskettua aikaa tuleva äiti jää äitiysvapaalle, jonka kestoaika on tätä nykyä 105 arkipäivää eli noin neljä kuukautta. Isääkään ei ole unohdettu, koska hän voi lapsen syntymän jälkeen pitää enintään 18 arkipäivän pituisen isyysloman, jonka voi myös jakaa osiin. Isyyslomaa ei tarvitse pitää äitiysvapaan aikana, vaan sen voi myös siirtää kokonaan tai osittain vanhempainrahakaudelle. Vanhempainrahakauden ero äitiysvapaaseen on, että sillä voi olla kumpi tahansa vanhemmista. Yleensä kyseessä on äiti, jolloin eroa ei huomaa edes maksettavassa rahasummassa. Vanhempainrahan kestoaika on 158 arkipäivää eli lapsi on noin yhdeksän kuukauden ikäinen sen päättyessä.

Tämän jälkeen, mikäli lapsi ei mene perheen ulkopuoliseen hoitoon, voi saada kotihoidon tukea aina siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta – tosin tästä aiotaan nyt hallitusohjelmassa leikata. Sen voi kyllä todeta, että leikattavaa ei ole paljon. Siinä missä äitiys- ja vanhempainvapaalla saa rahaa kohtuullisen hyvin työtuloihin suhteutettuna, kotihoidon tuki on pikkuhiluja. Rahaa tulee 327,46 euroa kuukaudessa yhdestä lapsesta, muista sisaruksista saa vähän lisää. Pienituloinen perhe saa hieman enemmän hoitolisää.

Vanhempainrahakautta voi halutessaan jatkaa isäkuukaudella. Tällöin isän on käytettävä vanhempainrahasta vähintään 12 viimeistä arkipäivää, jolloin hän voi halutessaan käyttää enintään 24 lisäpäivää. Isäkuukauden voi halutessaan siirtää siten, että sen on oltava pidetty siihen mennessä, kun vanhempainrahakauden loppumisesta on kulunut 180 kalenteripäivää. Myös nuo 12 viimeistä arkipäivää voi siirtää, jolloin isäkuukauden pituudeksi tulee maksimissaan 36 päivää. Ehtona isäkuukauden siirtämiselle on aikarajan lisäksi se, että lapsi ei ole ollut kodin ulkopuolisessa hoidossa vanhempainrahakauden loppumisen jälkeen.

No niin. Nyt kun käsitteet on tehty selväksi, voi käydä asiaan.

Tuli nimittäin testattua ihan käytännössä, miten se semmoinen isäkuukausi oikein toimii ja vietettyä muutama viikko kotirouvana. Oman työtilanteen takia olisi ollut varsin hankalaa jäädä isäkuukaudelle suoraan vanhempainrahakauden lopussa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Salli pitää vanhempainrahakauden loppuun (pl. ne 12 viimeistä arkipäivää) ja on sen jälkeen muutaman viikon hoitovapaalla, jonka jälkeen minä jään isäkuukaudelle. Paperisota oli hoidettu jo kuntoon niin Kelan kuin työpaikankin puolesta. Toisin kuitenkin kävi. Pian päätösten tultua selvisi, että työmaalle oli tulossa akuutti tilanne juuri silloin, kun isäkuukausi oli suunniteltu ja jatkuisi vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin. Jos joku luulee olevansa korvaamaton, niin tyrkätköön etusormen järveen, vetäköön pois ja katsokoon millainen kuoppa jäi. Nyt olisi kuitenkin työpaikalle ilmeisesti jäänyt Jaskan kokoinen monttu, jos olisin viettänyt kyseiseen aikaan isäkuukautta. No, ymmärsin kyllä tilanteen ja kun Salli sai omat asiansa järjestymään, niin hänen hoitovapaataan jatkettiin suunniteltua pidempään ja oma isäkuukauteni siirrettiin miltei viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan. Kiitokset Kelalle erinomaisen joustavasta toiminnasta.

Kuu oli kiertänyt muutaman kerran syklinsä, kun isäkuukausi sitten alkoi. Vahdinvaihto, Salli töihin ja Jaska hellapoliisiksi. Ilmoitin etukäteen, että isäkuukauden aikana minä sitten pyöritän huushollin, Sallin ei tarvitse puuttua – hänellä puolestaan oli omalla työmaallaan rankka vaihe heti alkuun. Sanoin että hoidan lapset, laitan ruuat, pesen pyykit, käyn kaupassa ja siivoan. Ynnä viihdytän vaimoa.

Tässä vaiheessa lienee syytä selventää normaalia kotitöiden jakoa. Huusholli Brownissa on näet selvät systeemit, se on havaittu toimivimmaksi (huomaa superlatiivi, en sanonut että välttämättä toimivaksi, ainoastaan toimivimmaksi). Jako ei ole missään asiassa sataprosenttinen, mutta vähintään 90-prosenttinen.
Sallin duunit: pyykinpesu, siivous, tiskaus.
Jaskan duunit: kauppareissut, polttopuut, talon huoltotoimenpiteet.
Yhteiset duunit: ruuanlaitto (n. 2/3 Jaska, 1/3 Salli), lastenhoito.

Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

Salli pakkasi työromppeensa ja lähti tienaamaan leipää perheelle jättäen Jaskan vaikeroimaan kotipiiakseen. Illansuussa palattuaan hänen ensimmäinen kysymyksensä oli No, joko on tullut ikävä töihin. Vastasin että ei todellakaan. Sama kysymys toistui sitten melkein joka päivä, aina samalla vastauksella.
vä, aina samalla vastauksella. Seuraava kysymys oli, miten päivä oli sujunut. Taas vastaus olisi ollut joka kerta lähes sama, mutta vähitellen aloin jättää siitä pois rutiininomaiset piirteet. Mikäli kertoo pelkästään nämä rutiinit, vastaus on seuraava:
- tehtiin aamutoimet eli vaihdettiin vaatteet, syötiin ja syötettiin, pestiin hampaat
- aamupäivällä sään salliessa ulkoiltiin tai jos ei sallinut, leikittiin ja pelattiin, ehkä katsottiin lastenohjelmia nuorimmaista lukuun ottamatta
- syötiin päiväruoka (ml. raportti siitä kuinka hyvin oli maistunut)
- pienimmäinen päiväunille, joiden aikana sai leikkiä ja lukea rauhassa ilman että Tasmanian tuholainen pyöri jaloissa; olipa isälläkin ehkä vajaa tunti heilua netsinä netissä
- herättyä välipala (raportti siitä mikä oli menuu)
- ruuanlaittoa, että päivällinen olisi valmiina perheen pään tullessa kotiin
Ilta kuluikin sitten lasten leikeissä ja tiettyinä iltoina koulupäivän päätyttyä vanhempien lasten harrastuksiin ja niistä pois kuskatessa. Sitten hyvissä ajoin lapset z ja vanhemmatkin parin tunnin päästä. Aamulla kello soi normaalisti kuudelta, paitsi että nahkakantinen vekkari yleensä ehti ensin. Salli vähemmän herkkäunisena jatkoi hirsien sahailua kellonsoittoon asti allekirjoittaneen pompatessa vaipanvaihtoon.

Harvat rutiinit pysyivät samana kuin normaalielämässä, oikeastaan ainoastaan talon huoltohommat. Normaalistikin omiin hommiini kuuluvat kauppareissut vaativat aiempaa tarkempaa suunnittelua, koska ne toteutuivat harvemmin. Tavallisesti ne tulee hoidettua yleensä työmatkan yhteydessä, mutta nyt työmaa oli koti. Näin ollen kauppareissuista valtaosa hoitui niinä iltoina, kun lapsia vei harrastuksiin; harvemmin viitsi Huitsinnevadan kirkolle erikseen lähteä. Ja jos jotain pientä unohtui, Salli toi sitten tullessaan. Ruuanlaitto rävähti kokonaan omalle vastuulle, muutos siinä oli ainoastaan määrällinen. Pieni harmituksen aihe oli se, että suunnitelma useista uusista kokeiluista ei toteutunut oman saamattomuuden takia, taisin vain kerran testata jotain uutta. Muuten homma toimi periaatteella:
-Iiisäää, meillä on hirveä nääälkäää!
-Vai hirveä nälkä. Sepäs sattui sopivasti, olen juuri laittamassa hirveää ruokaa.


Sallin vastuulla normaalitilanteessa olevat työt iskivät sitten itselleni ja mielestäni suoriuduin niistä kohtalaisesti. Pientä narinaa asiassa toki kuului. Mutta toisaalta, miksi hitossa viitsisin suoristella lasten kamppeet ennen kuivaustelineeseen laittamista, ehtivät ne kuivua joka tapauksessa ennen seuraavan päivän pesusatsia. Imurointi sujui samalla tehokkaalla tavalla josta jo aikoinaan äiti kehui. Totesi silloin että olen todella hyvä imuroija, koska minulta menee saman alan imurointiin vain kolmasosa siitä ajasta mikä hänellä. Salli päätyi täsmälleen samaan palautteeseen kuin anoppivainaansa. Tehokkuudesta tuli viisi tähteä, mutta laatu jäi yhteen, uudelleenkoulutuksen jälkeen kahteen tähteen. Tiskauksesta tuli samat arvosanat – huushollin tiskikone oli sopivasti sanonut sopparinsa irti ja olin sitä mieltä, että uuden hankkimisella ei ole mitään kiirettä, kyllä tässä joutaa käsinkin tiskaamaan kun kerran kotona olen. Sivumennen sanoen, miksi hitossa lautasten alapuolikin pitäisi tiskata, en ole tähän mennessä tavannut ketään joka söisi siltä puolelta?
Lumityötkin menivät siinä sivussa, vaikka täytyy myöntää että käytin pari kertaa sitä tosimiehen konstia eli tuunasin tiskikoneesta lumilingon. Jaa mitenkö? No, kun vaimo tuli töistä, niin iskin sille lapion kouraan.

Normitöiden lisäksi minulla oli työlista. Älkääkä femakot hieroko käsiänne vahingoniloisena, kyllä se oli ihan itse laatimani. Se sisälsi noin kolmekymmentä normaalista poikkeavaa työtehtävää saunan pesusta pakastimen sulattamiseen. Tarkoitus oli, että joka arkipäivä saa yhden homman tehtyä ja viivattua listalta yli. Aika hyvin toimikin. Suosittelen menetelmää kaikille, joilla on aikomus ”tehdä tämä ja tuo sitten kun on aikaa”. Yksi tylsä homma päivässä menee siinä sivussa. Ainoa, mikä jäi tekemättä, oli paperiarkistojen siivous. Asiaa tarkemmin ajateltuani päädyin siihen, että jos jotain virallista proopuskaa vuodelta 1997 joskus vielä tarvitsee, niin sieltähän se löytyy pinosta. Jos eläkkeelle jäämiseen mennessä en ole johonkin laatikkoon puuttunut, niin sitten poltan sen kokossa. Olettaen että dementia ei ole yltynyt siinä vaiheessa niin pahaksi, että ryhtyisin sittenkin käymään arkistoja läpi. Tai sitten halu jättää kaikki paperit perikunnan kiusaksi.
Lopputulema oli onnistunut, vaikka itse sanonkin. Lasten vaatekaapit olivat tiptop isäkuukauden päättyessä – no, pinkat eivät ehkä olisi läpäisseet armeijan tarkistusta, mutta kaikki oli siellä missä pitikin ja huusholli muutenkin paremmassa järjestyksessä kuin kertaakaan sitten muuton.
On kyllä myönnettävä, että pitkä päivä ilman aikuista seuraa alkoi saada minut puhumaan itsekseni jopa vaippaa vaihtaessa:
-Herrrrranjumala, MITÄ SIELTÄ OIKEIN TULEE!!! Sieltä tulee KAKKA!

Viikot tuntuivat menevän yhdessä hujauksessa. Kun isäkuukauden viimeinen virallinen päivä oli ohi, Salli kysyi taas töistä tullessaan että joko on tullut ikävä. Vastasin, että jos olisi mahdollista, jäisin tältä istumalta hoitovapaalle kolmivuotissynttäreihin asti eli ihan tappiin. Oli toki joukossa ollut huonompiakin päiviä, jos oli ollut levoton yö (tätä nykyä ”kahdesti yössä” tarkoittaa joko vessakeikkoja tai lasten heräämisiä), aikainen herätys eli oma väsymys ja ainakin yhdellä riiviöllä känkkäränkkäpäivä. Mutta kokonaisuus oli selvästi plussan puolella. Suosittelen kokeilemaan. Eikä lapsillekaan tainnut kovin pahoja traumoja jäädä ja jos jäikin, niin saavat luvan puhua niistä tarkemmin sitten parinkymmenen vuoden kuluttua kallonkutistajansa kanssa. Ensimmäinen työpäivä osui siten, että Sallilla oli vapaapäivä. Kotiin palattuani minulle kerrottiin, että oli tainnut nuorimmaisella olla ikävä – oli kuulemma koko päivän hokenut vain, että ”iä iä iä”.

Hallitus on nyt suuressa viisaudessaan leikkaamassa vanhempainetuuksia, ensimmäisenä tappolistalla on kotihoidon tuki 2-3 –vuotiailta. Haloo, voisi vähän taas miettiä mitkä ovat seurannaisvaikutukset. Suurin osa näistä lapsista päätyy kunnalliseen hoitopaikkaan ja sen kustannukset ovat taas huomattavasti kalliimmat kuin kotihoidon tuki. Ja sitten voi myös miettiä mihin se kotihoidon tuki menee – se palaa takaisin kansantalouteen. Sillä rahalla ostetaan ruokaa, vaatteita ynnä muuta vastaavaa. Kyseinen valuutta kiertää tässä maassa. Jos leikkauskohteita etsitään, niin pitäisi ensin arvioida onko leikattavan asian vaikutus todelliseen kansantalouteen plusmiinus nolla. Jos lapsiperheiltä leikataan, vähenevät liikevaihto- ym veroista saatavat tulot hoitomenojen kasvaessa samalla siten, että pahimmassa tapauksessa leikkauksesta tulee jopa persnettoa. Esimerkiksi kehitysyhteistyöhön käytettävät valtion rahat ovat lähes sataprosenttisesti pois Suomesta, noin vertailukohdan ottaakseni. Ei lastenhoidon tukea käytetä juurikaan vääriin kohteisiin. No, kyllä minä tiedän pari tapausta joissa isä otti sen viikon isyysloman ja jätti lapsen äidin hoiviin. Toinen isä lähti Kanarialle ja toinen metsästysreissulle. Tiedoksi että molemmat liitot päättyivät muutaman vuoden sisällä eroon.

Jos lapsiperheiden etuisuuksilla tehdään politiikkaa, niin tehtäköön sitä sitten yhteiskunnallisen vakauttamisen ja hyödyn merkeissä. Joka ainoa historian esimerkki osoittaa, että vakaa perheyksikkö tuottaa paremmat tulokset. Siksi kannatankin esitystä, että isäkuukauden ehtoja tulee muuttaa siten, että siihen ovat oikeutettuja vain avioparit. Tämä kannustaisi luomaan kiinteitä perhesiteitä. Ylipäätään en ole koskaan ymmärtänyt näitä muutoksia, joilla avoliittojen asemaa on muutettu jatkuvasti lähemmäs avioliittoa. Jos haluaa avioparien oikeudet, niin se on helppoa. Maistraatti vihkii virka-aikoina parin viikon varoitusajalla eikä maksa mitään. Jos taas haluaa elää ilman avioliiton velvollisuuksia, saa elää myös ilman sen oikeuksia.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Sivallus CCXXXI

Jos uusnatsi ampuisi juutalaisia siksi, että nämä sattuvat olemaan juutalaisia, kyseessä olisi rasistinen viharikos. Kun muslimi ampuu juutalaisia siksi, että nämä sattuvat olemaan juutalaisia, kyseessä on ... öööö ... siis hetkinen ... öööö ....

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Sivallus CCXXX

Tänään oli tasa-arvon päivä. Kuinkahan monessa huushollissa mahtoi emäntä olla se, joka veti lipun salkoon? Suunnilleen yhtä todennäköistä kuin se, että Canth olisi saanut liputuspäivän jos hänellä olisi ollut munat.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Toisen maailmansodan erikoisimmat sotilaskohtalot

Toinen maailmansota oli niin iso rähinä, että kaikki siitä kerrotut jutut ovat tosia - vaikka ne eivät pitäisi kyseisen henkilön kohdalla paikkaansa, niin todennäköisesti löytyy joku vastaavan kohtalon kokenut. Ainakin melkein. Seuraavassa kymmenen tapausta, jotka ovat erikoisia millä mittakaavalla tahansa.


10. Viimeinen jousimies

Brittiläinen armeijan upseeri Jack Churchill erosi palveluksesta 1936 ja ryhtyi lehtimieheksi. Toisen maailmansodan alettua hän ilmoittautui takaisin armeijan leipiin. Churchillin yksikkö lähetettiin siirtoarmeijan mukana Ranskaan. Jousiammuntaa MM-tasolla harrastanut mies osallistui saksalaispartion väijytykseen antamalla iskumääräyksen. Tämä tapahtui ampumalla partiota johtanut vääpeli pitkäjousella.
Sittemmin Churchill liittyi kommandojoukkoihin ja osallistui operaatioihin Norjassa, Italiassa ja Jugoslaviassa. Useimmiten pitkäjousi aseenaan. Ei toki pelkästään - oli hänellä turvana Claymore-miekka. Jugoslaviassa tuuri loppui kesken ja haavoittunut Churchill jäi tajuttomana saksalaisten vangiksi. Ennen sodan loppumista hän ehti paeta kerran ja joutui kiinnijäätyään keskitysleirille. Saksan antauduttua Churchill ehti vielä rahdata itsensä Burmaan sotimaan japanilaisia vastaan. Kuultuaan Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista hän totesi: Pahuksen jenkit. Ilman niitä oltaisiin voitu tapella vielä kymmenen vuotta!


9. Kiinalainen juttu

Kiinalaisten taistellessa Japania vastaan toisessa maailmansodassa ja sittemmin keskenään yksi kansallisten joukkojen komentajista oli vasta 32-vuotiaana everstiksi ylennyt Tsiang Wei-kuo. Nopeaan ylenemiseen lienee kolme syytä, 1) kyvykkyys, 2) se että hän sattui olemaan Tsiang Kai-Sekin ottopoika ja 3) erinomainen sotilaallinen peruskoulutus.
Viimeisimmän takana oli näet Saksan armeija. Tsiang oli lähetetty 30-luvun loppupuolella Saksaan saamaan nykyaikaista sotilaallista oppia ja tulos oli onnistunut. Wehrmachtin kiinalaisvahvistus suoritti jopa arvostetun alppijääkärikoulutuksen. Anschlussin aikaan hän oli upseerikokelas ja osallistui Itävallan miehitykseen ajamalla komentamansa panssarivaunun maahan. Pian tämän jälkeen hänet ylennettiin luutnantiksi. On kieltämättä jotenkin omituista katsella valokuvaa kiinalaisesta miehestä Natsi-Saksan upseerin univormussa. Vuotta myöhemmin Tsiangin panssariyksikkö oli jo asemissa Puolan rajalla lähtökäskyä odotellen, kun hänet kutsuttiin kotimaahansa. Siellä hän taisteli panssarijoukoissa komentaen pataljoonaa ja sittemmin rykmenttiä.


8. Pako yli aavan meren

Saksalainen hävittäjälentäjä Franz von Werra ammuttiin alas taistelussa Englannista ja jäi sotavangiksi. Kaksi ensimmäistä pakoyritystä päättyi lyhyeen, mutta kolmas oli jo lähellä onnistumista. Tuolloin hän naamioitui hollantilaiseksi RAF:n pilotiksi ja yritti saada käyttöönsä koneen, jolla olisi paennut Saksaan. Tukikohdan komentaja epäili tarinaa ja oli soittamassa varmistavaa puhelua, jolloin von Werra käveli ulos arvatessaan kohta paljastuvansa ja määräsi mekaanikon luovuttamaan hänelle koneen. Hän ehti Hurricanen ohjaamoon asti ennen kuin laivueenkomentaja juoksi paikalle ja pidätti von Werran pistoolilla uhaten.
Tämän jälkeen von Werra lähetettiin pikaisesti Kanadaan. Siellä hän onnistui pakenemaan vankijunasta ja ylittämään USA:n rajan tammikuussa 1941. Koska maa ei vielä ollut sodassa Saksan kanssa, hän antautui poliisille. Saksan konsuli onnistui järjestämään von Werran salaa Meksikoon - aiemmin USA:han pakenemaan onnistunut saksalainen sotavanki oli kolmen kuukauden vankilakeikan jälkeen palautettu Kanadaan - ja siitä eteenpäin Saksaan, johon hän palasi huhtikuussa 1941.
Von Werra on ilmeisesti ainoa saksalainen sotavanki, joka onnistui pakenemaan Amerikan mantereelta takaisin Saksaan. Hän palasi lentopalvelukseen ja ehti taistella itärintamalla, mutta katosi jäljettömiin lokakuussa 1941 Pohjanmeren yllä.


7. Omituisten vekotinten kerho

Brittiläinen ensimmäisen maailmansodan veteraani ja panssariupseeri, kenraalimajuri Percy Hobart kotiutettiin täysinpalvelleena 55-vuotiaana 1940. Kotiutuksen pääasiallinen syy piili yksityisajattelija Hobartin epäkonventionaalisissa ajatuksissa. Päättäväinen mies ei luovuttanut niin vähällä vaan värväytyi kotijoukkojen riveihin - korpraalina. Hobart organisoi kotikylänsä puolustuksen viimeisen päälle ja sai pian ylennyksen alueen varapäälliköksi. Tämä ei jäänyt huomaamatta. Sotateoreetikko Liddell Hartin kritisoitua Hobartin erottamista itse Winston Churchill tarttui asiaan ja otti Hobartin seuraavana vuonna takaisin vakinaisen armeijan riveihin. Haittaa ei tainnut olla siitäkään seikasta, että Montgomery oli Hobartin lankomies.
Hobart sai tehtäväkseen polkaista pystyyn uuden panssaridivisioonan. Resurssien puutteessa suunnitelmasta oltiin kuitenkin luopumassa pian sen käynnistämisen jälkeen. Tässä vaiheessa sattuma puuttui peliin. Dieppen maihinnousu oli osoittanut konventionaalisten panssarivaunujen heikkouden rannikkopuolustusten murtamisessa. Kukapa muukaan olisi ollut parempi suunnittelemaan erikoispanssarivaunuja kuin Hobart? Divisioona muutettiin erikoisyksiköksi ja Normandian maihinnousun tapahtuessa sen ihmepanssarit mursivat saksalaisten esteitä. Joukkoon kuului bunkkereiden puhdistamiseen suunniteltuja liekinheitinpanssari, jättimörssärillä varustettu panssari bunkkereiden tuhoamiseen, pehmeälle alustalle rullamattoa levittävä panssari, kettinkiruoskilla miinakenttää raivaava panssari, siltapanssarivaunu ja panssaroitu puskutraktori, ihan vain muutamia mainitakseni.


6. Tuplaässät

Harry von Bülow-Bothkamp liittyi keisarillisen Saksan armeijaan 17-vuotiaana ja sen lentojoukkoihin joulukuussa 1916. Päästyään hävittäjälentäjäksi hän ehti ennen sodan päättymistä ampua alas kuusi viholliskonetta. Hänen veljensä Konrad kuoli lento-onnettomuudessa syyskuussa 1918 ollessaan Suomessa kouluttamassa lentäjiä. Kaksi muuta veljeä kaatui sodassa, jättäen Harryn ainoaksi lapseksi. Von Bülow-Bothkamp palasi palvelukseen kapteenina vastaperustettuun Luftwaffeen 1935. Huolimatta yli 40 vuoden iästään hän oli taistelulentäjänä Ranskan sotaretkellä saavuttaen 12 ilmavoittoa. Kahden maailmansodan ässälentäjä kuulostaa todella erikoiselta tapaukselta, mutta kaikesta huolimatta kyseessä ei ole ainutlaatuinen suoritus. Theo Osterkamp saavutti ensimmäisessä maailmansodassa peräti 32 ilmavoittoa ja toisessa vielä kuusi lisää Englannin taistelussa, vaikka olikin jo lähes viisikymppinen.


5. Jenkki Puna-armeijan hoivissa

Kersantti Joseph Beyrle hyppäsi tuhansien muiden laskuvarjojääkäreiden tavoin Normandiaan 1944 kesäkuun 6. päivän vastaisena yönä. Räjähdeasiantuntijaksi koulutettu Beyrle koki sen normaalin kohtalon ja ajautui hypyssä pahasti eksyksiin. Hän onnistui räjäyttämään taivaan tuuliin yhden voimalaitoksen, mutta jäi saksalaisten vangiksi muutaman päivän kuluttua. Seuraavien seitsemän kuukauden aikana lannistumaton mies pakeni kolmesti ja jäi kiinni kahdesti. Kolmannella yrittämällä hän suuntasi itään yrittäen murtautua neuvostojoukkojen linjoille. Lopulta Beyrle törmäsi punatähtisiin panssarivaunuihin ja kohotti kätensä huutaen "Amerikansky tovaritsh!. Päästyään pataljoonankomentajan juttusille taisteluintoinen mies sai puhuttua itsensä joukkojen mukaan. Räjähde-ekspertille olikin seuraavan kuukauden aikana töitä, aina siihen asti kunnes hän haavoittui ilmahyökkäyksessä. Tuona aikana pataljoona vapautti myös Beyrlen entisen vankileirin. Sairaalassa vieraillut marsalkka Zukov lähetti Beyrlen saattueen mukana Moskovaan Yhdysvaltain lähetystöön, josta hänet palautettiin huhtikuussa 1945 kotimaahan. Siellä hänet oli jo julistettu kaatuneeksi 10.6.1944. Beyrle meni seuraavana vuonna naimisiin ja vihkiseremonian suoritti sama pappi, joka oli toimittanut hänen hautajaisensakin.
Beyrle on ilmeisesti ainoa sotilas, joka palveli toisessa maailmansodassa sekä Yhdysvaltain että Neuvostoliiton armeijassa. Hänen poikansa John Beyrle jatkoi perheen venäläistraditioita toimimalla Yhdysvaltain Moskovan-suurlähettiläänä 2008-12.


4. Katso mutsi, ilman jalkoja!

Vuonna 1931 tuolloin 21-vuotias brittiläinen hävittäjälentäjä Douglas Bader suoritti etukäteen suunnittelemattoman laskeutumisen sillä seurauksella, että hänen molemmat jalkansa jouduttiin amputoimaan, toinen polven ylä-, toinen alapuolelta. RAF lähetti miehen siviiliin, mutta Bader opetteli lentämään proteeseilla ja ryhtyi siviilipilotiksi. Poliittisen tilanteen kiristyessä 1939 hän onnistui puhumaan itsensä takaisin ilmavoimiin ja pääsi taistelutehtäviin vuoden lopulla selvitettyään testit. Kaarroissa ja silmukoissa koettiin odottamaton yllätys; jalattomuutensa ansiosta Bader kykeni kiskomaan tiukempia mutkia kuin muut. Tuohon aikaan ei ollut painepukuja ja g-voimien pakatessa veren pois päästä Baderin tapauksessa verellä oli vähemmän paikkoja minne mennä, joten se pysyi päässä pidempään ja sitä oli siellä enemmän.
Kokeneella miehellä oli rutkasti enemmän lentotunteja kuin sen ajan piloteilla ja se yhdessä taitolentokokemuksen ja tuon lievän fyysisen edun kanssa näkyi tuloksissa. Elokuuhun 1941 mennessä hän oli saavuttanut 20 varmaa ilmavoittoa. Tuolloin onni kuitenkin loppui kesken miehitetyn Ranskan yllä. Vieläkään ei ole täyttä varmuutta, mitä taistelun tuoksinassa tapahtui, mutta Baderin kone vaurioitui kuitenkin niin pahoin, että hänen oli hypättävä. Valitettavasti toinen proteeseista jäi jumiin ja Bader sai sen irroitettua itsestään vasta viime hetkellä. Sotavangiksi jäänyt mies joutui näin tulemaan jonkin aikaa toimeen vain toisella proteesilla. Adolf Gallandin aloitteesta ja Hermann Göringin suostumuksella brittiläinen pommikone kävi pudottamassa Baderin varaproteesin laskuvarjolla Luftwaffen lentokentälle ilman vaaraa tulla alasammutuksi.
Saatuaan jalkansa Bader yritti sananmukaisesti ottaa jalat alleen ja paeta sairaalasta. Pakoyritys onnistui, mutta ilmiantaja paljasti miehen pikaisesti. Sotavankileirillä hän teki niin monta pakoyritystä, että saksalaiset lopulta uhkasivat takavarikoida proteesit. Kerran yritys onnistui, mutta Bader jäi taas kiinni muutaman päivän sisällä. Lopulta hänet siirrettiin sodan loppuajaksi Colditzin erikoisvankilaan.
Bader ei ollut ainoa jalaton taistelulentäjä. Hänen itäinen kollegansa oli Aleksei Maresjev, joka ammuttiin alas vihollisalueella ja palellutti jalkansa niin pahoin 18 päivän paluumatkan aikana, että ne jouduttiin amputoimaan. Vuotta myöhemmin hän palasi hävittäjälentäjäksi ja kasvatti ilmavoittojensa määrän yhteentoista. Ilman toista kättä taas lensi James MacLachlan, joka menetti vasemman kätensä kyynärpään alapuolelta Maltan taistelussa. Mies palasi puikkoihin vain 16 päivää myöhemmin, mikä ohittaa jopa kaikkien aikojen menestyneimmän taistelulentäjän Hans-Ulrich Rudelin saavutuksen. Rudel odotti sentään kuusi viikkoa jalkansa amputoinnin jälkeen ennen kuin kapusi maaliskuussa 1945 taas Stukansa ohjaimiin tuhoten vielä 26 panssarivaunua ennen sodan loppumista.


3. Avaruusnatsi

Oswald Teichmüller oli nero; matematiikan tohtori jo 24-vuotiaana. Siinä sivussa hän oli kiihkeä natsi, puolueen jäsen jo vuodesta 1931. Ennen toista maailmansotaa Teichmüller tutki kvasikonformisten kuvausten merkitystä funktioteoriassa. Wehrmachtin palvelukseen hänet kutsuttiin kesällä 1939, vasta 26-vuotiaana. Peruskoulutuksen jälkeen Teichmüller osallistui Norjan valtaukseen, mutta siirrettiin 1941 Berliiniin työskentelemään salakirjoitusten parissa. Stalingradin taistelun jälkeen Saksan miesvahvuus itärintamalla oli kriittinen ja palvelukseen kutsuttiin aiemmin vapautettuja. Teichmüller olisi välttynyt taisteluilta erikoisosaamisensa ansiosta, mutta fanaattisena natsina ilmoittautui vapaaehtoiseksi toukokuussa 1943. Hänen divisioonansa otti osaa Kurskin ja Harkovan taisteluihin. Harkovan aikaan Teichmüller oli lyhyellä kotimaan lomalla ja divisioona oli sillä välin pahoin tuhoutunut. Hän yritti liittyä sen jäännöksiin, mutta kaatui syyskuussa 1943.
Sodan jälkeen suomalainen matemaatikko Lars Ahlfors määritteli Teichmüllerin tutkimusten pohjalta käsitteen Teichmüllerin avaruus. Historian ironiaa on, että Ahlforsin artikkeli, jossa hän kokosi intohimoisen natsin tutkimustyön tulokset, julkaistiin israelilaisessa matematiikkalehdessä.
Vastoin yleistä luuloa natsismi näyttää kiehtoneen älykkönuoria. Saksan lupaavin nuori shakinpelaaja ja vahvana ehdokkaana tulevaksi maailmanmestariksi pidetty Klaus Junge oli niinikään fanaattinen natsi. Junge oli voittanut hallitsevan maailmanmestari Alehinin kertaalleen vasta 18-vuotiaana 1942. Hän kieltäytyi antautumasta kaatuen nuorena luutnanttina Lüneburgin nummella huhtikuussa 1945.


2. Rautaristin ympärileikkaus

Jatkosodassa Suomen Karjalan armeijan mukana Laatokan Karjalaan hyökkäsi myös saksalainen 163. divisioona. Tarkoitus oli, että Saksan etelästä hyökkäävät joukot olisivat edenneet Syvärille, jossa ne olisivat ensimmäisen yhteyden saaneet turvallisuussyistä saksalaisiin joukkoihin. Kuten historiasta muistetaan, Suomen armeija kyllä saavutti Syvärin pohjoisesta, mutta saksalaisten eteneminen etelästä jäi kesken. Niinpä saksalainen divisioonakin siirrettiin pois Suomen rintamalta hyökkäysvaiheen päätyttyä.
Sitä ennen ehti kuitenkin tapahtua monenlaista. Hyökkäyksen aikana saksalainen polkupyöräosasto oli jäänyt saarroksiin. Suomalaisen osaston komentajalle annettiin tehtäväksi murtaa saartorengas. Tehtävä onnistui ja kiitollinen saksalaiskomentaja, majuri Pilgrim tuli ojentamaan pelastajia komentaneelle suomalaiselle rautaristiä. Luutnantti Salomon Klass kieltäytyi kunniasta. Vähitellen saksalaisupseerille selvisi, että luutnantti puhui sujuvaa saksaa siksi, että hänen kotikielensä oli jiddish. Saksalainen nousi ylös, puristi Klassin kättä ja totesi, että hänellä ei ole henkilökohtaisesti mitään Klassia vastaan tämän juutalaisuuden takia. Sitten hän sanoi Heil Hitler ja poistui.
Salomon Klass ylennettiin sittemmin kapteeniksi ja hän toimi jatkosodassa jonkin aikaa pataljoonankomentajana.
Monet muutkin Suomen juutalaiset olivat saksalaisten kanssa tekemisissä, koska he osasivat yleensä kieltä sujuvasti. Ongelmia ei ollut, saksalaiset ottivat asiat asioina eivätkä halunneet nostaa juutalaiskysymystä esiin.


1. Tule pois piilosta, sota on loppunut!

Japanilainen sotilas ei antaudu. Tämä oli iskoistettu miesten mieliin liiankin tiukasti. Niinpä Filippiinien Lubangin saarelle sijoitettu vänrikki Hiroo Onoda jäi muutaman miehen kanssa jatkamaan sissisotaa 125 neliökilometrin kokoisen saaren tultua vallatuksi alkuvuodesta 1945. Neljän miehen ryhmä teki sissi-iskuja surmaten ainakin 30 filippiiniläistä. Lokakuussa 1945 he lukivat lentolehtisestä sodan päättyneen. Tarkan tutkimuksen jälkeen he päättivät sen olevan väärennös.
Yksi miehistä kyllästyi vuonna 1949 ja lähti omilleen antautuen kuuden kuukauden kuluttua. Kolme muuta jatkoi piileskelyä. 1952 heille pudotettiin lentokoneesta kirjeitä ja perhevalokuvia, mutta jälleen kerran he päättivät kyseessä olevan pelkkä ovela temppu. Japani ei koskaan antautuisi. Kaksi vuotta myöhemmin yksi miehistä ammuttiin heidän törmättyään etsintäpartioon.
Vuodet kuluivat ja kaksi jäljelläolevaa miestä eli millä mitäkin sattuivat käsiinsä saamaan. Lopulta lokakuussa 1972 korpraali Kozuka sai surmansa poliisien luodeista välikohtauksessa, jota voi pitää toisen maailmansodan viimeisenä taisteluna. Jo 1959 kotimaassaan kuolleeksi julistettu Onoda jäi yksin, mutta tämä tapaus sai monet uskomaan hänen olevan yhä piilopaikassaan. Kaksi vuotta myöhemmin saarelle tuli japanilainen opiskelija Norio Suzuki, joka onnistui löytämään Onodan. Onoda kieltäytyi yhä antautumasta, koska esimies oli antanut hänelle käskyn jatkaa taistelua. Suzuki palasi Japaniin ja etsi käsiinsä kyseisen majuri Taniguchin. Hänet lennätettiin Lubangiin, jossa Onoda etsittiin uudelleen ja Taniguchi vapautti hänet palveluksesta 9. maaliskuuta 1974. Näin Onoda ei teknisesti ottaen koskaan antautunut, vaan luovutti esimiehelleen kotiutuksen yhteydessä Arisaka-kiväärinsä, 500 patruunaa ja useita käsikranaatteja. Filippiinien presidentti Marcos antoi hänelle armahduksen sodan päättymisen jälkeen tehdyistä tapoista ja muista rikoksista, koska "erikoiset olosuhteet oli huomioitava".
Palattuaan Japaniin Onodasta tuli julkisuuden henkilö, mistä hän ei pitänyt. Pari vuotta myöhemmin hän muuttikin karjankasvattajaksi Brasiliaan veljensä luo. Vuonna 1984 hän palasi pysyvästi Japaniin. Parin päivän päästä 90 vuotta täyttävä Onoda on tiettävästi yhä elossa.
Onoda ei kuitenkaan ollut viimeinen antautunut Japanin armeijan sotilas. Teruo Nakamura antautui 18.12.1974 eli yli puoli vuotta myöhemmin Morotain saarella. Nakamura ei kuitenkaan noussut Onodan kaltaiseen maineeseen kolmesta syystä: hän oli taiwanilainen eikä japanilainen, hän oli arvoltaan sotamies eikä upseeri ja hän oli sodan jälkeen vain piileskellyt eikä jatkanut taistelua.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Shakin hivutusta

Olen monta kertaa aiemminkin virnuillut uskonnoille ja kerran sörkkinyt lusikkani jopa shakkiuskonnon soppaan. Henkilökohtaisesti olen aina ollut - ÄO ja koulutus huomioiden - surkea shakinpelaaja. Kokeilin peliä vuosien tauon jälkeen - opetusmielessä lasten kanssa pelattuja muutamia pelejä ei lasketa - huvikseni tietokonetta vastaan. Peli väitti olevansa Elo-luvultaan säädettävissä. Pelasin neljä peliä sekä 800:lla että 1200:lla. 1200:aa vastaan otin kirkkaasti turpiini kolmesti ja voitin kerran. 800:lla voitin kaksi, hävisin yhden (puhdas hupsis-siirto) ja kerran hölmöilin selvässä etulyöntiasemassa vahingossa tasapelin. Alan harrastajat voivat jatkaa lukemista heti nauramisen lopetettuaan.

Peli kiehtoo minua kuitenkin siksi että kuten Enkeliporsas on useampaan otteeseen kirjoittanut, shakki on erinomainen keskittymiskyvyn ja käyttäytymisen opettaja lapsille. Kokemusteni mukaan 4-5 -vuotias oppii shakin siirrot ja peruspelin pienellä harjoituksella. Positiiviset vaikutukset ovat havaittavissa nopeasti. Muista shakin hyvistä puolista mainittakoon kaikkien aikojen parhaat naispuoliset shakinpelaajat eli Polgarin sisarukset Susan, Sofia ja nuorin sekä paras Judit, joka on sisaruksista ykkönen myös shakinpelaajana - tässä vielä wikipedia-artikkelia osuvampi kuva. Disclaimer: oma naismakuni suosii älykkäitä naisia - jos naisella on terävät aivot, riittää että naamataulu ei ole ladon seinästä repäistyn näköinen eikä takamukseen tarvitse ylileveän kuljetuksen varoituskylttiä - ja alkaahan noilla siskoksilla kieltämättä olla parasta ennen -päiväys mennyt.

Huumorin ystävänä satuin kerran googlettamaan shakkiaiheisia vitsejä ja joitakin ihan lystikkäitä löytyikin. Useimmat olin aiemmin kuullut tai lukenut, toki pari uuttakin osui joukkoon. Mutta monet tarinat näyttävät hautautuneen vanhoihin kirjoihin tai suulliseen perinteeseen, koska niitä ei netistä löydä. Ei ainakaan suomeksi. Alkuperäisen googletuksen tein näet englanniksi, mutta yritinpä sitten suomeksikin - ja huh huh, mitä tapahtui.

Kun kerran tilanne oli noin huono, päätin paikata kulttuuriaukon ja pakinoida suomeksi alasta. Tästä lähtee, shakkivitsit top 12:

12. Innokas shakinpelaaja oli kuollut. Hänen ystävänsä otti osaa spiritistiseen istuntoon ja sai kuin saikin henkeen yhteyden:
- Kuule, minä olen shakinpelaajien taivaassa. Minulla on hyviä uutisia. Täällä ovat kaikki kuolleet mestarit Morphystä Euween ja Botvinnikista Petrosjaniin.
- Upeaa! Olet varmaan päässyt pelaamaan mahtavia pelejä.
- Olen, mutta on minulla huonojakin uutisia.
- No mitä?
- Ensi sunnuntaina alkaa seuraava turnaus ja avausottelussa sinä pelaat mustilla Petrosjania vastaan.


11. Tietokoneeni pieksi minut shakissa. Ei se mitään, voitin sen heti perään kickboxingissa.

10. Vuonna 1972 käytiin legendaarinen MM-ottelu, jossa USA:n Robert Fischer haastoi Neuvostoliiton Boris Spasskin voittajan ollessa se, joka saisi ensimmäisenä 12 pistettä kasaan. Koko shakkihullu Neuvostoliitto jännitti tulosta, jopa kaikkein eristyneimmässä gulagissa vangit kuuntelivat ottelua salaisesta radiostaan. Kahdentoista ottelun jälkeen tilanne oli Fischerille 7-5. Tässä vaiheessa vartijat löysivät radion ja takavarikoivat sen, joten vangeilta jäi lopputulos arvoitukseksi. Kuukautta myöhemmin gulagiin tuli uusi vanki, jonka ympärille toiset kerääntyivät välittömästi:
- Miten ottelussa kävi?
- Minä hävisin.


9. Näin puistossa miehen, joka istui mietteliäänä shakkilaudan ääressä. Toisella puolella lautaa istui koira. Hämmästyin suuresti, kun koira tarttui nappulaan hampaillaan ja siirsi sen toiseen ruutuun. Mies mietti hetken ja siirsi omaa nappulaansa, jonka jälkeen koira teki taas oman siirtonsa. Menin suu hämmästyksestä avoinna paikalle ja totesin:
- Onpas tosi fiksu koira.
Mies katsoi minua säälivästi ja totesi:
- Enpä nyt sanoisi. Se on voittanut vasta yhden pelin neljästä.


8. Shakinharrastaja oli surumielisen näköinen. Ystävä kysyi, mikä vaivaa.
- Vaimoni. Hän ilmoitti jättävänsä minut, jos osallistun viikonlopun turnaukseen.
- Oho. Kuulostaa vakavalta. Minkä siirron aiot tehdä?
- e4, kuten aina.


7. Seuraava juttu on ainakin tosi, koska kuulin sen hyvin läheiseltä henkilöltä. Hän työskenteli tarinan tapahtuma-aikana tietokoneohjelmoijana, joten kaikki osaston työntekijät osasivat shakkia ainakin välttävästi. Hänen kertomuksensa:
Porukassa oli kaveri, joka oli saanut mainetta ilmiömäisestä kyvystään muistaa ulkoa asioita. Hän kertoi pelanneensa shakkia hyvin lukioaikanaan ja vieläkin shakkikoneella. Kerran toinen kaveri, joka pelasi kerhossa shakkia, sai hänet houkuteltua kokeilemaan sokkoshakkia. Haastettu sanoi, että on tottunut pelaamaan viimeiset vuodet shakkikonetta vastaan ainoastaan valkoisilla. Haastaja kuitenkin vaati, että värit arvotaan ja näin tapahtui. Haastettu sai mustat ja kerhopelaaja aloitti:
- e2 - e4.
Johon toinen automaattisesti:
- e7 - e9.


6. Shakinpelaaja oli päivällisillä Anatoli Karpovin kanssa. Valitettavasti pöytäliina oli mustavalkoruudullinen ja Karpovilta kesti kaksi tuntia siirtää suolapurkki tarpeeksi lähelle.

5. Ruotsalainen sattui istumaan lentokoneessa tummakulmaisen miehen viereen. Koneen noustua mies kaivoi esiin taskushakin ja alkoi sommittelemaan asemia. Syrjäsilmällä vilkaistuaan hän alkoi epäillä miestä Garry Kasparoviksi ja kysyi:
- Anteeksi, mutta oletteko mahdollisesti Kasparov itse?
- Kyllä vain, mistä arvasitte?
- Satun olemaan kotikaupunkini shakkikerhon puheenjohtaja.
- Ihanko totta? Miten olisi pikapeli?
- Minä olen kyllä ihan eri tason pelaaja, ei siitä taitaisi olla mitään iloa...
- Entäpä jos antaisin tasoitusta ja pelaisin vasemmalla kädellä?
- No siinä tapauksessa.
Peli alkoi ja päättyi odotetulla lopputuloksella pikaisesti. Kotiin palattuaan ruotsalainen kertoi tarinan shakkikerhonsa seuraavassa kokouksessa:
- Ja ajatella, minä hävisin ylivoimaisesti vaikka Kasparov pelasi vasurilla!
Shakkikerhon sihteeri rykäisi:
- Tuota, tuo nyt oli kyllä aika noloa...
- Miten niin?
- No hyvä tavaton, kaikkihan tietävät että Kasparov on vasenkätinen!


4. Tietokoneohjelmoijat ovat vihdoinkin kehittäneet shakkiohjelman, joka simuloi parhaita maailmanmestareita. Se ei pelaa shakkia yhtä hyvin, mutta syyttää mahdollisista häviöistään olosuhteita.

3. Maailmanmestari Jose Capablancan väitetään kertoneen seuraavaa tarinaa:
- Eräässä suuressa shakkiturnauksessa hihaani nykäisi ihailija, joka kertoi ratkaisseensa shakin arvoituksen: oikeilla siirroilla valkoinen voittaa aina viimeistään kahdeksannellatoista siirrolla. Päätin antaa hänelle opetuksen, vaikka en yleensä amatööreillä päätäni vaivaa. Suostuin kokeeseen ja mitä tapahtui: hän voitti. En voinut uskoa mitä oli tapahtunut ja pyysin uusintaa. Hän suostui ja lopputulos oli sama: matti kahdeksannellatoista siirrolla. Marssin alakertaan ja pyysin pahimman haastajani Aleksandr Alehinin - josta tuli sittemmin maailmanmestari jälkeeni - paikalle. Sama tulos, matti kahdeksannellatoista siirrolla. Alehin ja minä olimme aivan ymmällä ja kutsuimme edellisen maailmanmestarin Emmanuel Laskerin kokeilemaan. Taas kerran kävi samoin.
Tässä vaiheessa kuulijat yleensä keskeyttivät Capablancan ja kysyivät, miten ihmeessä tuo oli mahdollista, eihän kukaan ollut koskaan kuullutkaan että shakki olisi täydellisesti ratkaistu.
- No, me - siis minä, Alehin ja Lasker - tietysti tapoimme hänet.


2. Aleksandr Alehinilta väitetään kysytyn, kumpi on hänen mielestään nautinnollisempaa, shakki vai seksi. Alehinin väitetään vastanneen englanniksi:
- It depends on the position.


1. 1800-luvun lopulla shakin maailmanmestarina ollut Wilhelm Steinitz jäi kerran jumiin itävaltalaiseen vuoristokylään moneksi päiväksi lumimyrskyn tukittua tiet. Hän meni kyllästyneenä paikalliseen oluttupaan, jossa ei ollut muita asiakkaita. Yllätyksekseen hän näki eräässä pöydässä shakkilaudan. Steinitz kysyi isännältä:
- Pelataanko täälläkin shakkia?
- Voi kyllä, monet kyläläiset ovat innokkaita pelaajia. Jos on hiljaisempi ilta, minäkin ehdin joskus pelaamaan.
- Oletteko hyväkin pelaaja?
- Ei, en ollenkaan. Kylässä on monia minua paljon parempia.
Steinitz huokaisi kyllästyneenä, mutta kysyi ikävystymisensä takia:
- Miten olisi yksi peli?
- Sopiihan se, ei tässä myräkässä kukaan tänne eksy.
Tuntia myöhemmin Steinitz tuijotti matissa olevaa kuningastaan suu auki. Hänet oli lyöty perusteellisesti.
- Hyvä tavaton. Pelasin parasta peliäni, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia.
- Kuten sanoin, täkäläiset ovat innokkaita pelaajia. Valitettavasti minulla ei ole ollut aikaa harjoitella, jotta yltäisin täällä mestaritasolle, mutta kyllä minä aina ulkopuoliset olen voittanut.
- Yksi kysymys minulla kyllä olisi. Saatan jotenkuten ymmärtää, että tällaisessa eristyneessä kylässä ei ole mitään tekemistä ja shakinpeluu on siksi kehittynyt näin korkealle tasolle, mutta miksi ette käyttänyt koko pelin aikana torneja kertaakaan?
- Tarkoitatteko näitä täällä nurkissa? Saamastamme sääntökirjasta oli revennyt irti se sivu, jossa niiden liikkumista käsiteltiin, joten sovimme että pidämme ne vain koristeina.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Välihuomautus 29: Hall of Fame

IAAF sai vihdoinkin aikaiseksi oman Hall of Famensa ja julkisti 12 ensimmäistä valintaa. Nimimerkki Tomi kysyi olinko pannut asian merkille ja mitäpä valinnoista tuumailin. Olin huomannut ja tässä vastaus.

Ilmiselvät ja kiistattomat valinnat (5): Jesse Owens, Paavo Nurmi, Carl Lewis, Emil Zatopek, Al Oerter.
Ansaitsevat paikkansa (3): Ed Moses, Fanny Blankers-Koen, Jackie Joyner-Kersee.
Vähän siinä ja siinä (1): Abebe Bikila.
Mitä helvettiä nämä täällä tekevät (3): Adhemar da Silva, Betty Cuthbert ja Jungxia Wang.

On otettava huomioon, että tässä ensimmäisenä vuonna valitaan 24; loput 12 julkistetaan vähitellen tämän vuoden aikana. Mikäli nämä 12 nyt julkistettua ovat satunnaisotanta 24:stä eivätkä 12 parasta, niin siinä tapauksessa kaikki muut paitsi kolme viimeistä kuuluvat ilman muuta joukkoon. Mikäli nämä nyt IAAF:n mielestä ovat 12 parasta, niin juoskoot mutkia. Kolme viimeistä pitäisi ilman muuta heittää pois joukosta. Vähän vaikuttaa siltä, että Wang on mukana koska on aasialainen, da Silva koska on eteläamerikkalainen ja Cuthbert koska on australialainen, niin saatiin joka maanosasta vähintään yksi edustaja, mikä tavoitteena olikin. Tällöin Bikilan mukanaolokin selittyisi.

Edellä mainittujen 5+3:n lisäksi 12 joukkoon pitäisi kuulua:
Varmasti: Lasse Virén, Sergei Bubka ja Sebastian Coe.
Neljännelle sijalle voisi Bikilan paikalle harkita jotakuta seuraavista: Matti Järvinen, Hannes Kolehmainen, Viktor Sanejev. Taitaisin kuitenkin jättää Bikilan.

24:n joukkoon ottaisin kaikki edellä mainitut 18 paitsi Cuthbertia ja Wangia. Kahdeksaan puuttuvaan nimeen kuuluisivat ilman muuta Irena Szewinska, Peter Snell, Kipchoge Keino ja Michael Johnson. Neljä muuta olisivat vaikka Ville Ritola, Tatjana Kazankina, Parry O'Brien ja Wilma Rudolph, joskin huomautan myös kyseisten Cuthbertin ja Wangin olevan samaa tasoa, kuten kymmenkunnan muun joita en ole tässä maininnut. Plus sitten moni sellainen, joka ei täytä IAAF:n menestyskriteerejä (minimi kaksi olympia- tai MM-voittoa ja yksi ME), esimerkkinä Gunder Hägg jolla ei sattuneista syistä ollut mahdollisuutta yrittää arvokisavoittoja. Sivumennen sanoen IAAF rikkoi tässä taas kerran omia sääntöjään; Abebe Bikila ei ikinä särkenyt yhtään ME:tä, koska IAAF:n virallisenkin tuloskirjan mukaan maratonin ME:t on hyväksytty vasta vuodesta 2004 alkaen. Bikila teki kylläkin kaikkien aikojen parhaan ajan kahdesti, joten kyse on pelkästä muotovirheestä.

Usain Bolt, Haile Gebrselassie ja Kenenisa Bekele kuuluisivat tietysti joukkoon mukaan, mutta aktiiveina he eivät ole Hall of Fame -kelpoisia. Heidän lisäkseen jo uransa lopettaneista, mutta IAAF:n asettamaa 10 vuotta uran loppumisesta -kriteeriä eivät täytä 24 joukkoon mahtuvista Jan Zelezny, Derartu Tulu ja Heike Drechsler.

IAAF ilmoitti lisäksi, että valinnoissa on mukana urheilijoita kaikista lajiryhmistä mainiten myös kisan siitä, kuka koviten kuiskaa. Tällöin ykkösvalinta olisi Robert Korzeniowski, mutta hän on valintakelvoton liian tuoreena tapauksena, joten veikkaanpa että kunnia osuu Vladimir Golubnitsiin. Itse en häntä sisällyttänyt mukaan, koska en pidä kiintiövalinnoista. Samasta syystä heitin Cuthbertin surutta ulos ja jätin da Silvan kiikkumaan rajatapaukseksi.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Sivallus CCXXIX

Hyvä uutinen: Turusta lähti kaksi bussilastillista muslimeja Norjaan.
Huono uutinen: He aikovat palata sieltä takaisin.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Sivallus CCXXVIII

Ruotsin kuningashuone haluaa lisää rahaa, kun entinen 45 miljoonaa euroa ei riitä kulujen kasvettua vävypojan ja pikkuprinsessan myötä. Erinomaista maahanmuuttopolitiikkaa - kruununprinsessa on isänsä puolelta kahdeksannen ja äitinsä puolelta toisen polven maahanmuuttaja ja integraatio yhteiskuntaan on yhä sillä asteella, että koko poppoo elää veronmaksajien rahoilla. Degeneraatio on edennyt avioliiton myötä jopa ihan kantaruotsalaiseen entiseen kuntosaliyrittäjään, joka pääsi reittä myöten yhteiskunnan elätiksi.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Kiitos ja kuntia

Nykyinen hallitus aikoo toteuttaa kuntauudistuksen, jonka seurauksena Suomen nykyinen 336 kunnan määrä vähenisi noin seitsemäänkymmeneen. Vastustus on ollut rajua, jotkin kunnat ovat jopa jättäneet Kuntaliiton jäsenmaksunsa maksamatta.

Kuntauudistusta perustellaan taas kerran rahalla eli säästöillä. Jaaha. Kunnan tehtävänä on hoitaa koulutus, sairaanhoito, sosiaalitoimi ja kulttuuri, noin pääasiallisesti. Jos kuntia liitetään yhteen, tästä ilmeisesti seuraa että lapsia ei tarvitse kouluttaa, sairaita hoitaa, sosiaalitukea jakaa eikä kulttuuria järjestää, ei ainakaan siinä määrin kuin ennen. Tai sitten ei. Käytännössä ainoa mistä tässä voidaan karsia on kulttuuri, mikä tarkoittaa sitä, että kulttuuritarjonta keskitetään uuteen kuntakeskukseen vanhojen kirkonkylien näivettyessä. Ne kolme muuta voidaan hoitaa ja on jo hoidettu kuntayhtymin.

Todellisuudessa kyse on tietoisesta demokratiavajeen synnyttämisestä. Käytännössä jokainen suomalainen (ainakin pienissä kunnissa) tuntee henkilökohtaisesti vähintään yhden kunnanvaltuutetun. Kansanedustajan tuttavia on harvemmassa. Mikäli meillä olisi vain megakuntia, vain harvalla kansalaisella olisi tuttuja valtuutettuja. Ihmiset vieraantuisivat yhteisten asioiden hoitamisesta entisestään, mikä taas sopii poliittiselle eliitille. Pakkoliitoksena tehty kuntauudistus tuntuu kunnan asukkaiden kannalta lähinnä kuntakinte-uudistukselta, aina uuden nimen omaksumishalukkuutta myöten.

Kukaan ei ole kysynyt minulta, miten kuntauudistus (johon kiistatta on tarvetta) pitäisi toteuttaa. Vastaan silti.

Ensinnäkin käytännössä jokaisen kansalaisen tulisi tuntea vähintään yksi valtuutettu, jotta kaikilla olisi käytössään demokraattinen vaikutuskanava. Suomessa kunnanvaltuutettujen lukumäärä on riippuvainen kunnan väkiluvusta ja noudattaa suunnilleen mallia väkiluvun kuutiojuuri kerrottuna 1,5:llä. Dunbarin luku, joka jossain määrin kertoo ihmissuhteiden käytännöllisen ylärajan, on noin 150. Mikäli oletamme, että kunnan väestöstä puolet on aikuisia toimintakykyisiä kansalaisia, kunnanvaltuutettujen sopiva lukumäärä olisi karkeasti kunnan väkiluku jaettuna kolmellasadalla. Käytetty malli (kuutiojuuri väkiluvusta kerrottuna 1,5:llä) antaa tämän arvon alapuolella olevia arvoja kunnan väkiluvun ylittäessä noin kymmenentuhatta. Tästä voidaan karkeana nyrkkisääntönä todeta, että noin 12 tuhatta asukasta on yläraja, jonka kokoisia kuntia kannattaa perustaa.

Alarajaa ei periaatteessa ole, mutta sille saa hyvän arvion, kun oletetaan koulutoimen peruskouluun asti olevan kunnan hoidettavana. Tällöin kunnan koon täytyy olla minimissään sellainen, että yksi ikäluokka muodostaa kohtuullisen kokoisen koululuokan. Koska maaseutukunnissa nuorten määrä on vähäinen, voidaan laskea yhden nuorisoikäluokan olevan satunnainen vaihtelu huomioidenkin heikoimmillaan vähän alle sadasosa asukasluvusta. Tällöin voidaan kunnan koon alarajaksi asettaa 3000 asukasta, jolloin ikäluokat ovat vähintään 20 oppilaan suuruisia.

Päästään siis seuraavaan tulokseen: kuntauudistus tulisi hoitaa siten, että perustettavien kuntien asukasluku olisi vähintään kolmetuhatta ja enintään kaksitoistatuhatta asukasta.

Toki on luonnollista, että kunnan asukasluku muuttuu. Siksi lakiin tulisikin kirjata määräys, että kunnan asukasluvun alittaessa kahdentuhannen rajan se tulee yhdistää toisiin kuntiin ja asukasluvun ylittäessä kahdeksantoistatuhannen rajan kunta tulee pilkkoa useampiin palasiin. Näin siksi, että kunnan kutistuessa sen byrokratia asukasta kohti kasvaa liiaksi, kun taas kunnan kasvaessa ylisuureksi sen valtuutetut muuttuvat liian etäisiksi kansalaisistaan. Mikäli kunnan asukasluku kuntauudistuksen aikana olisi 2000 - 18000 asukasta, se voisi jäädä entiselleen mikäli sen yhdistämistä tai pilkkomista eivät puolla painavat syyt.

Kuten hyvin tiedetään, Suomessa on runsaasti kuntia, joiden asukasluku ylittää reilustikin edellä esitetyn kuntakoon ylärajan. Tällaisia kuntia kutsutaan kaupungeiksi. On ilmeistä, että kaupungeilla tulee olla oma hallintonsa.

Siksi termi "kunta" määritellään osin uusiksi. "Kunta" on hallinnollinen yksikkö. Mikäli kaksi tai yleensä useampia kuntia muodostavat yhtenäisen kaupungistuneen alueen, ne muodostavat yhdessä "kaupungin". Vastaavasti yksittäistä kuntaa, joka ei ole liitossa muiden kanssa, nimitetään "pitäjäksi" eli otetaan vanha kunniallinen nimi uudelleen käyttöön.Esimerkiksi kunnanvaakunat olisivat pitäjä- ja kaupunkikohtaisia. Tällöin puhuttaisiin esimerkiksi Tampereen kaupungista, joka muodostuisi paristakymmenestä kunnasta (Pispala, Messukylä, Hervanta ym), kun taas sen lähettyvillä olisi vastaavasti Oriveden pitäjä eli yksittäinen kunta.

Rajana kuntien liittymisellä kaupungeiksi pidettäisiin ohjeellisesti asukastiheyttä. Kaupungin asukastiheyden tulisi olla vähintään 10 asukasta neliökilometrillä, mieluummin 20. Kunta voisi liittyä kaupunkiin, mikäli liittymisen jälkeen kaupungin asukastiheys ylittäisi yhä karsintarajan.

Kaupungin sisällä valittaisiin kunnanvaltuustot kuten normaalisti. Jos kaupungin muodostaisi esimerkiksi viisi kuntaa, näiden viiden kunnan valtuustot valitsisivat sitten keskuudestaan kaupunginvaltuuston puolueiden väkilukuun suhteutettujen paikkamäärien suhteessa. Kaupunginvaltuuston paikkamäärä laskettaisiin tiukemmalla kaavalla kuin kunnanvaltuuston, se voisi olla esimerkiksi suoraan kuutiojuuri asukasluvusta. Tällöin ainakin suurimmissa kaupungeissa kaupunginvaltuutetut voisivat olla ainakin osa-aikaisia ammattilaisia. Kunnanvaltuustot luovuttaisivat osan päätäntävallastaan yhteiselle kaupunginvaltuustolle. Esimerkiksi liikenne- sosiaali- ja sairaanhoitojärjestelyt olisivat luonnollisia valintoja kaupunginvaltuuston asioiksi, kun taas esimerkiksi verotus, koulu- ja osin liikuntatoimi pysyisivät kunnanvaltuustoilla. Periaatteena olisi se, että kuntatasolla päätettäisiin kaikki asiat, mitkä olisivat mahdollisia. Kaupunkitasolle jäisivät päätettäväksi isomman kokonaiskuvan edellyttämät seikat.

Esimerkkinä kuntauudistuksesta otan satunnaisesti valitun maakunnan, Keski-Suomen. Nykyään siellä on 23 kuntaa, ennen viimeisen parinkymmenen vuoden uudistuksia 32. Vielä aikaisemmassa uudistuksessa 1969 kuntakartalta olivat poistuneet Koskenpää, Pihlajavesi ja Äänekosken mlk. Näihin kolmeen ei ole aihetta puuttua.

Ehdotuksen mukaisessa marssijärjestyksessä tilanne olisi seuraava:

Jo aiemmin muihin kuntiin liitetyistä yhdeksästä kunnasta alle 3000 asukkaan kokoisia elinkelvottomia kuntia olivat Konginkangas, Leivonmäki, Pylkönmäki, Sumiainen ja ilmeisesti nykyasukasluvultaan niukasti Säynätsalo.
Kooltaan sopivaan haarukkaan eli 3000 - 12000 asukkaan väliin osuvia olivat Jämsänkoski, Korpilahti ja Suolahti.
Jyväskylän mlk oli yli 12000 asukkaan kunta.

Nykyisistä kunnista alle 2000 asukkaan jäävät Kannonkoski, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Luhanka ja Multia.
Niukasti alle suositusrajan ovat 2000 - 3000 asukkaan Konnevesi, Kuhmoinen ja Toivakka.
Kooltaan sopivia alle 12000 asukkaan kuntia ovat Hankasalmi, Joutsa, Muurame, Petäjävesi, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen ja Viitasaari.
Niukasti yli suositusrajan eli 12000 - 18000 asukkaan kuntia ei ole.
Ylisuuria ovat Jyväskylä, Jämsä, Laukaa ja Äänekoski.

Selvää on siis, että kuusi alimittaista kuntaa on yhdistettävä muihin ja neljä ylisuurta kaupunkia on pilkottava pienemmiksi hallinnollisiksi yksiköiksi. Siltä väliltä oleville mahdollisia toimenpiteitä voidaan harkita tapauskohtaisesti.

Kuntauudistuksen jälkeen Keski-Suomen kartalla olisi 14-18 pitäjää ja kaupunkia. Seuraavassa on lueteltu kaikki mahdolliset 18. Ne, jotka saattavat olla osa jotain toista yksikköä on merkitty tähdellä. Asukasluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä pienimmästä suurimpaan:

Asukasluku 2000-3000:

*Toivakka (pitäjä): Voi säilyä itsenäisenä tai liittyä joko Joutsan pitäjään tai itsenäisenä kuntana Jyväskylän kaupunkiin, mikä tiettävästi onkin harkinnassa.

*Kuhmoinen (pitäjä): Voi säilyä itsenäisenä tai liittyä joko itsenäisenä pitäjänä Jämsän kaupunkiin tai itsenäisenä kuntana Jämsän kaupunkiin.

Konnevesi (pitäjä): säilyy entisellään.

Asukasluku 3000 - 12000:

Kivijärvi (tai muu sopiva nimi, pitäjä): entisten Kivijärven ja Kinnulan kuntien liitos.

Uurainen (pitäjä): säilyy entisellään.

Petäjävesi (pitäjä): säilyy entisellään.

Pihtipudas (pitäjä): säilyy entisellään.

Hankasalmi (pitäjä): säilyy entisellään.

Joutsa (pitäjä): Luhanka liittyy Joutsaan.

Viitasaari (pitäjä): säilyy entisellään, paitsi menettää kaupunkistatuksensa liian vähäisen asukastiheyden takia.

Karstula (pitäjä): Kannonkoski ja Kyyjärvi liittyvät Karstulaan.

*Muurame (pitäjä): säilyy entisellään, ellei liity Jyväskylän kaupunkiin itsenäisenä kuntana, mikä ei ilmeisesti ole suosittu vaihtoehto kuntalaisten keskuudessa.

Saarijärvi (pitäjä): säilyy entisellään, paitsi menettää kaupunkistatuksensa liian vähäisen asukastiheyden takia.

Asukasluku 12000 - 18000:

Keuruu (pitäjä): Multia liittyy Keuruuseen. Keuruu menettää kaupunkistatuksensa liian vähäisen asukastiheyden takia.

Asukasluku yli 18000:

*Laukaa (kaupunki): Pitäisi jakaa kokonsa vuoksi 2-3 kuntaan, jonka jälkeen säilyisi joko itsenäisenä tai liittyisi Jyväskylän kaupunkiin. Ilmeiset vaihtoehdot kolmeen jaossa ovat Lievestuore (kunnan eteläosa), Vihtavuori ja Kirkonkylä (jos pysyy itsenäisenä, nimeksi Saraavesi, jos yhtyy Jyväskylään, Laukaa). Kahteen jaossa Vihtavuori pysyisi kirkonkylän yhteydessä, mikä olisi osien suuruuden takia epätasapainoinen ratkaisu.

Äänekoski (kaupunki): On kokonsa vuoksi jaettava osiin. Ilmeinen ratkaisu on erottaa Suolahti yhdessä Sumiaisten kanssa Suolahden kunnaksi. Toisaalta tällöin kaksinapainen Äänekosken kaupunki voisi olla huono ratkaisu, joten toisena vaihtoehtona voisi harkita Äänekosken kaupungin muodostumista kolmesta kunnasta, Suolahdesta, Konginkankaasta (johon kuuluisi entinen Sumiainen) ja Äänekoskesta (jolle kuntana tulisi joka tapauksessa keksiä uusi nimi erotukseksi kaupungista).

Jämsä (kaupunki): Koostuisi kolmesta (tai neljästä, jos Kuhmoinen liittyisi mukaan) kunnasta; Jämsä (keksittävä uusi nimi kunnalle, ettei sekottuisi kaupunkiin, Kaipola voisi olla hyvä mutta ei taida kelvata jämsäläisille), Jämsänkoski ja Kuorevesi (johon kuuluisi entinen Kuoreveden kunta ja entiset Längelmäen alueet).

Jyväskylä (kaupunki): Koostuisi lukuisista pikkukunnista. Mahdollisesti mukaan kuuluisivat Muurame ja Laukaa (kahtena tai kolmena kuntana, kuten edellä on kerrottu). Nyky-Jyväskylä pilkottaisiin reiluun kymmeneen kuntaan. Karkea jako olisi seuraava: Yläkaupunki, Alakaupunki, Kypärämäki, Huhtasuo, Kuokkala, Keltinmäki (ml. Kuohu-Vesanka), Keljo (ml. Säynätsalo), Lohikoski (ml. osa Palokkaa), Jyskä (ml. Halssila), Vaajakoski, Tikkakoski, Palokka ja Korpilahti. Tällä jaolla kussakin kunnassa olisi alle 15000, mahdollisesti jopa alle 12000 asukasta, kunhan rajat vedettäisiin sopivasti. Pienin kunta olisi hieman alle viidentuhannen asukkaan Korpilahti.

On toki selvää, että edellä esitetyllä mallilla kuntauudistusta ei tulla totetuttamaan. Tämä olikin ihan mielenkiinnosta tehty mentaaliharjoitus. Yleensä järkevät uudistukset estää lähinnä se syy, että historiallisten mallien muuttamisesta aiheutuvat haitat ylittävät uudistuksesta saadut edut. Tällä kertaa tämä perustelu ei kelpaa, koska muutos on kuitenkin tapahtumassa. Väitän, että tämä malli olisi suunniteltua tai nykyistä tehokkaampi, lähinnä siksi että se tuo demokratian lähemmäs kansalaisia. Jos Suomeen suunniteltaisiin kunnallista hallintomallia tyhjästä, tämä järjestelmä olisi kilpailukykyinen. Nyt se ei ole, mutta olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla, mitä vikoja tässä mallissa on. Siis muitakin kuin se, että malli on keksitty väärässä paikassa tai että edellä esitettyä kaupungin koostumista pikkukunnista -mallia ei ole vielä käytössä ja se vaatisi tarkempaa selvitystä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Sivallus CCXXVII

Tänään tuli vedettyä lippu salkoon, kun päivä jona tasavallan presidentti astuu virkaansa on kuulemma virallinen liputuspäivä. Epäilenpä että moni muukin veti lipun salkoon lähinnä sen kunniaksi, että tänään on päivä jolloin entinen tasavallan presidentti astuu pois virastaan.