torstai 18. marraskuuta 2010

Huomautus kuntien valtionosuuksista

Pitää tässä pikaisesti puuttua asiaan, kun Hesari on eilen ja tänään alkanut vyöryttää juoksuhautoja kuntien valtionosuuksista. Eilen kerrottiin pääkaupunkiseudun elättävän muuta Suomea tulonsiirroilla ja tänään helsinkiläiset kansanedustajat kannattivat valtionosuuksien lakkauttamista.

Olen asiaa sivunnut aiemminkin ja toistettakoon, että kuntien valtionosuudet sopii lakkauttaa, kunhan samalla lakkautetaan valtion kunnanosuudet. Täällä syrjäkylillä ei ole liiemmin valtion työpaikkoja näkynyt, toisin kuin Helsingissä tai maakuntakeskuksissa. Valtion työntekijän palkan maksavat kaikki suomalaiset. Kunnallisveronsa hän maksaa siihen kuntaan, jossa asuu ja se taas on erittäin harvoin Huitsinnevada. Samalla hän käyttää pakostakin sen kunnan liike-elämän palveluja kuluttaen suuren osan käteen jäävistä tuloistaan paikkakunnan liike-elämän hyväksi. Valtion virkamiehen puoliso asuu myös todennäköisesti samalla paikkakunnalla ja tuo oman osansa sen verotuloihin sekä liike-elämään.

Omassa kotikunnassa on poikkeuksellisen paljon valtion työpaikkoja tällaiseksi syrjäkyläksi. Pienen laskutoimituksen jälkeen päädyin siihen, että Huitsinnevadan työpaikoista valtion hommia lienee melkein yksi prosentti. Mikähän mahtaa olla Helsingin prosenttiosuus?

Ehdoton minimivaatimus oikeudenmukaisuuden nimissä. Jos kuntien valtionosuudet lakkautetaan, on jokaisen kunnan ryhdyttävä maksamaan sen alueella sijaitsevien valtion työpaikkojen palkkakulut.

EDIT 18.11 16:30. Yhtenä syynä Helsingin raskaampaan taakkaan mainittiin runsas maahanmuuttajien määrä. Eikös se virallinen totuus ollut, että maahanmuuttajat ovat rikkaus? Eivätkö kiintiöpakolaiset ja perheenyhdistämiset tuokaan leipää tullessaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti