lauantai 5. lokakuuta 2024

Sivallus CDVI

Entinen pääministeri Sanna Marin on saanut osakseen rajua ryöpytystä jopa omiltaan hylättyään politiikan ja ryhdyttyään jetset-bimboksi. Ja se on kuulkaa vakava paikka jos demarit haukkuvat omiaan julkisesti. Kuitenkin tämä oli aika tarkkaan se mitä arvelinkin hänen pääministeriyden jälkeen tekevän. Tosin pelkäsin että hän valitsee sen kansakunnan kannalta tuhoisamman vaihtoehdon ja jatkaa politiikassa, mutta niin ei onneksi käynyt. En siis ole lainkaan pettynyt Marinin toimintaan. Itse asiassa toivoisin kaikkien demarien noudattavan hänen malliaan ja luopuvan politiikasta.

10 kommenttia:

  1. Vassarihönötär se haukkuja oli, ei demari.

    VastaaPoista
  2. Jos Suomen pitkään aikaan "oikeistolaisin" hallitus korottaa veroja, on oikeastaan samantekevää kenen kädet minun taskussani ovat.

    VastaaPoista
  3. Jos Suomen pitkään aikaan "oikeistolaisin" hallitus korottaa veroja, on oikeastaan samantekevää kenen kädet minun taskussani ovat.
    Aika maltillisesti tämä hallitus niitä veroja korottaa verrattuna siihen mitä äärivasemmalta on kuultu. Mieluummin minä ainakin näen tämän hallituksen käden taskullani kuin antti lindmanin, tytti tuppuraisen ja muiden demareiden kädet syvällä taskuillani.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Ottamatta kantaa Marinin kaksinaismoralismiin tai muuhun olennaiseen: olen hyvän aikaa ihmetellyt milloin media löytää jotain muuta uutisoitavaa kuin Marin. Sinänsä ymmärrän jotkut uutiset hänen elämäänsä ja positioonsa liittyvistä muutoksista, mutta jatkuvat otsikot liittyen Marinin uuteen tyyliin, kenkiin, meikkiin, mieheen, biletykseen yms yms. alkavat olemaan väsyttävää katseltavaa.

    VastaaPoista
  5. Samaan syssyyn: Hei, vanha uskollinen, mutta hiljainen lukija tässä! En ole mikään fiksu kommentoija tai kannanottaja, mutta blogit kuten tämä ja Yrjöperskeles pitävät yllä jonkinlaista tasapainoa tässä hullussa maailmassa.

    VastaaPoista
  6. Jos meillä olisi hyvä lehdistö, luultavasti itseni tulisi lueskeltua enemmän ja kirjoiteltua vähemmän. Tykkään kirjoitella sellaisia tekstejä joita muualla ei ole. Olen kirjoittanut muutaman kirjankin, koska juuri sellaisia ei kukaan muu ole kirjoittanut.

    Saattaahan olla, että Sanna Marin huomasi ettei valtiollisissa tiloissa ja kulisseissa voi elää sellaista elämää jota hän tykkäisi elää. Niinpä hän otti hatkat politiikasta ja suunnisti niin sanotusti parempiin tai ainakin enemmän omia tarpeitaan tyydyttäviin piireihin. Varmaan voitto kaikille osapuolille, myös yhteiselle kansalle.

    VastaaPoista
  7. Ano 10.45: Jep, vassari de facto mutta demari de jure.

    Konstantinnopolin valloitus: Jos edellinen hallitus eli kuin siat vatukossa, siis jakoi verottamatonta velkarahaa mahoille lehmille, niin kai se on pakko tilannetta jollain korvata.

    Huru-ukko: Kuten edellä.

    Saippua: Toimittajien on helppo pirauttaa tuttuun numeroon. Ja kiitoksia!

    Seppo Oikkonen: Näen asian niin että Sannan huijaus oli tullut loppuun käytettyä ja hän itsekin tajusi sen. Oli aika nostaa kytkintä.

    VastaaPoista
  8. Vaalikonevastaustensa perusteella Manna Sariinin näkemyksiä lähinnä oli Feministinen Puolue.

    VastaaPoista
  9. Marinia on nyt ryöpytetty omienkin puolelta sen takia, että hän teki sen monia nuoria naispoliitikkoja koskevan todellisuuden niin näkyväksi, että sitä eivät enää ole voineet olla näkemättä muut kuin aivan kaikkein piintyneimmät fanittajat ja seurailijat. Ja se todellisuus on se, että he käyttävät politiikkaa tienä oman elämänsä tosi-tv tähteyteen, biletykseen ja rahastamiseen, maksoi se kuinka paljon tahansa edellyttäen, että laskun maksavat muut. Tässä heitä on auttanut heitä puffaava ja laahuksen tavoin seuraileva mielistelevien toimittajien kaarti. Ei Sanna suinkaan ole ensimmäinen eikä ainoa naispoliitikko, jsta on yritetty tällä menetelmällä rakentaa ilmiötä. Hän on vain toistaiseksi pisimmälle päässyt ja sitä räikeimmin hyväkseen käyttänyt.

    VastaaPoista
  10. QroquiusKad: Mikä puolueelle häpeäksi katsottakoon.

    Strix Senex: Naulan kantaan. Jos muuten laskisi hallituksen ministerien keski-ikää tällä vuosituhannella, voisi varmasti havaita kuinka paljon nuorempia naisministerit ovat miehiin nähden. Tästä voisi äkkinäinen vetää johtopäätöksen, että naiset ovat päässeet asemiinsa ulkonäkönsä ansiosta, mutta tosiasia ja virallinen selityshän olisi tietysti se että miehet kypsyvät naisten tasolle paljon myöhemmässä iässä...

    VastaaPoista