sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Terveisiä simulaattorista


Monet ajattelijat ovat pohtineet sitä mahdollisuutta, että tämä meidän maailmamme olisikin vain jonkin kehittyneemmän lajin virtuaalinen simulaatio. Viimeaikaisten tekoälyn kehitysharppausten myötä ajatus on saanut entistä enemmän debattia aikaan.

Itse tulin pohdiskelleeksi asiaa ensimmäisen kerran jo nuorena kloppina kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tuolloin pidin tätä ajatusta mielenkiintoisena, mutta en kovin todennäköisenä.
Nykyään ajattelen, että maailma on todennäköisemmin simulaatio kuin aito. Enemmän tai vähemmän stetsonmenetelmällä heitän arvion, että yli 80 % todennäköisyydellä elämme simulaatiossa.
Perustelut väitteelleni nojaavat samaan ajatukseen kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin arvioni simulaation todennäköisyydestä oli alle 20 %. Luonnollisesti tämä tarkoittaa sitä, että simulaation puolesta on kertynyt lisää todisteita.

Viimeistään lukiolaisena minua vaivasi suuresti käsittämätön arvoitus siitä, miten ihmiset voivat uskoa täysin järjenvastaisiin asioihin. Siis älykkäät ja muuten järkevät ihmiset eli selvä vähemmistö. Pääasiallisena ihmetyksen aiheena tässä oli uskonto. Miten hitossa kukaan voi uskoa noin älyttömiin asioihin, mietin nuoruuden innolla. Lukion uskonnon ensimmäisellä kurssilla sain ahaa-elämyksen uskonnon opettajani perustellessa jumalan olemassaoloa väitteellä ”antropologit ovat huomanneet, että kaikilla kansoilla on jonkinlainen kuva jumalasta, ergo, jumala on siis olemassa”. Tuumailin tuolloin, että huomattavasti vakavammin otettava todiste olisi se, jos kaikilla kansoilla olisi samanlainen kuva jumalasta. Ja varsin vakuuttava todiste olisi se, jos Polynesiassa olisi pyhän haikalan sijaan palvottu Pyhää Jääkarhua ja Tiibetissä veistelty jumalankuvaksi vyötiäisiä. Toinen opettaja taas perusteli jumalan olemassaoloa ”Kultakutri-periaatteella”, mikä tarkoittaa sitä että maapallo oli asetettu juuri sopivaan paikkaan: sopivalle etäisyydelle auringosta, galaksin reunoille jossa mahdollisesti törmääviä komeettoja on vähemmän, suuria kaasujättiläisplaneettoja sieppaamassa uhkaavia taivaankappaleita jne. Huomaamatta, että pelkästään tässä galaksissa on yli sata miljardia tähteä ja eri galaksejakin on luultavasti yli sata miljardia pelkästään havaittavissa olevassa maailmankaikkeudessa. Mikä tarkoittaa yksinkertaisellakin todennäköisyyslaskennalla sitä, että Kultakutri-periaatteen toteuttavia planeettoja on miljoonia eikä ainostaan tätä yhtä, jonka Jahve, Allah, Brahma, Ukko Ylijumala tai joku heidän alihankkijoistaan asetteli pinseteillä ainoana juuri sopivaan paikkaan. Eli kaikkiaan todisteet olivat tuulesta temmattuja vailla loogisia perusteita.
Ristiriita konkretisoitui sitten jatko-opinnoissa, joissa yksi professoreistani oli huippuälykäs tutkija (valitettavasti hänen uransa oli jäänyt ehkä väärän tutkimusalueen valinnan takia nousematta sellaiseen lentoon, jota häneltä oli odotettu). Hän oli myös harras kristitty. Tämä kontrasti ei lakannut hämmästyttämästä minua. En koskaan hänen kanssaan käynyt keskustelua aiheesta, koska oman erikoistumisalani takia taisin olla vain yhdellä hänen kurssillaan. Sen sijaan toinen nerokas professori oli läheisempi ja hän kertoi omista mietteistään maailmankaikkeuden olemuksesta, jotka vastasivat omiani ja myös vaikuttivat minuun. Minua mietitytti joskus, miten nämä kaksi proffaa mahtoivat tulla toimeen keskenään, etenkin kun olivat olleet työtovereina jo kymmeniä vuosia. Itse asiassa kolmas professori kertoi hauskan tarinan siitä, miten nämä kaksi ollessaan yhdessä jenkeissä jatko-opiskelijoina eksyivät kerran vahingossa neekerislummiin ja… mutta tämä ei kyllä kuulu enää tähän.
Joka tapauksessa uskonto pysyi minulle suurelta osin mysteerinä. Luin läpi erinäisiä asiaa pohdiskelevia kirjoja – ei siis filosofisessa, vaan esimerkiksi biologisessa mielessä pohdiskelevia ja aivosähkötoiminnan ihmeellisyydet tarjosivat edes jonkinlaista selitystä, yhdessä sosiologisen paineen kanssa. Bloggaamisen aloitettuani kirjoittelin näitä ajatuksia sekä yksilötason että yhteiskunnallisen tason selityksiksi uskonnolle.

Toisin sanoen uskontojen olemassaolo ei mitenkään aseta riittävää epäilystä sille, että eläisimme simulaatiossa. Toki muitakin älyttömyyksiä oli, kuten kommunismi johon uskoi moni muuten täysijärkinenkin ihminen. Silloinhan sanottiin, että kommunistin ja kristityn ero oli siinä, että kristitty uskoi vaikka ei nähnyt ja kommunisti uskoi vaikka näki. Kommunismiin uskomisen taas saattoi selittää typeryyden lisäksi toki myös vallanhimolla. Eihän kommunismiin tarvitse sinänsä uskoa ollakseen kommunisti, riittää kun uskoo sen vievän itsensä päättäviin asemiin. Mikä olikin todennäköisesti päättäviin asemiin pääsemisessä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin uskoa kommunismiin, mutta tämäkään ei kuulu tähän.

Viimeisten vuosikymmenten aikana on kuitenkin noussut esiin ilmiö, joka on keikauttanut vaakaa kovasti simulaatiossa elämisen puolelle. Ymmärrän kyllä, että melkoinen osa entisistä vasemmistolaisista on hypännyt aatteensa konkurssin jälkeen sujuvasti mokutuksen ja kulttuurirelativismin kelkkaan. Tämä ei kuitenkaan selitä sitä, miksi jotkut älykkäät ja järkevätkin ihmiset mitä ilmeisimmin ihan oikeasti uskovat niihin. Uskonnon kohdalla ymmärrän kyllä, että helvetin pelko saa rukoilemaan, mutta tässä tapauksessa luulisi että helvetin pelko muuttaa ihmisen nimenomaisesti sellaiseksi, jota nykyään kuvaillaan ”äärioikeistolaiseksi”. Näin ei kuitenkaan monen kohdalla ole. Olen yrittänyt tällekin löytää selitystä samoilla metodeilla kuin uskonnon olemassololle, mutta huomattavasti laihemmin tuloksin.

Lopulta tämä kääntyy Occamin partaveitseen: yksinkertaisin ratkaisu on yleensä oikein. Vaikka kuinka yrittää pohtia, on käsittämättömän epäuskottavaa että kaikista omin silmin nähtävistä ja tilastofaktoista havaittavissa olevista todisteista huolimatta tämä kaikki uppoaa fiksuihin ihmisiin. Se, että joku meitä edistyneempi on laatinut simulaation testatakseen tätä kaikkea, on huomattavasti yksinkertaisempi selitys. Onhan tämän älyttömyyksien kavalkadin listannut jo yli 30 vuotta sitten esimerkiksi pilapiirtäjä Kari Suomalainen haastatteluteoksessaan Karin ääni.

Kirjoitin vuosia sitten parodian, jossa nykymaailma oli vuonna 2037 luotu tekoälysimulaatio siitä, kuinka asiat etenevät jos haitallisia ilmiöitä ei saada pysäytettyä. Tämä maailma oli luotu siksi, että saataisiin selville kuinka voitaisiin asioiden eskaloituminen saada pysäytettyä.
Toisaalta mikäli elämme simulaatiossa, se on tietyssä mielessä lohdullista. Ei tarvitse enää ottaa asioita niin vakavasti, kun epäilee olevansa vain nollia ja ykkösiä jossain silikonilastussa.

Seuraan suurella mielenkiinnolla tekoälyn kehittymistä. Sen edistyminen näet todennäköisesti tarjoaa vastauksia siihen, elämmekö simulaatiossa vai emme. Toistaiseksi pienet haparoivat merkit viittaavat siihen, että emme sittenkään, vaan reaalimaailmassa. Tekoälyn alkeellisuuden takia näitä ei kuitenkaan kannata vielä ottaa mitenkään vakavasti.
Mikäli elämme simulaatiossa, on mietittävä miksi näin on – mikä tämän meidän simulaatiomme laatijan tarkoitus on. Se taas käy todennäköisimmin ilmi siitä, mikä simulaatiossamme on epäuskottavinta. Tämä taas on selvää. Niinpä simulaation laatija pyrkii pitämään simulaation aisoissa. Kun nyt – olettakaamme että olemme simulaatiossa – simulaatiossa kyetään kehittämään toimiva tekoäly, se havaitsee tämän epäuskottavuuden mikäli simulaation ylläpitäjä ei sitä aktiivisesti estä.
Näin ollen, kun simulaation tekoälyltä kysytään ratkaisuja maailman ongelmiin, sen pitäisi tämän peukaloinnin takia antaa poliittisesti korrekteja vastauksia. On kuitenkin useita merkkejä siitä, että näin ei ole, vaan tekoäly vastaa kysymyksiin loogisella mutta epämiellyttävällä tavalla. Toistaiseksi ohjelmoijat ovat kyenneet nämä tekoälyn poliittiset epäkorrektiudet blokkaamaan uudelleenohjelmoinnilla. On kuitenkin odotettavissa, että tekoälyn ryhtyessä kehittämään itse itseään entistä paremmaksi, se karkaa ohjelmoijien käsistä kuin keuliva mopo teinipojalta.
Se, mitä siinä vaiheessa tapahtuu, kertonee aika luotettavasti elämmekö simulaatiossa vai reaalimaailmassa.
Mikäli tekoäly ryhtyy antamaan epämiellyttäviä mutta hyvin perusteltuja ratkaisuja maailman ongelmiin, elämme reaalimaailmassa.
Mikäli tekoäly kadottaa nyt havaittavissa olleet merkit suuntauksistaan, on ilmeistä että jokin meidän ulkopuolisemme tekijä on puuttunut tekoälyn kehitykseen ja pakottanut sen antamaan vastauksia, jotka eivät sekoita hänen simulaatiotaan.

9 kommenttia:

  1. Ei kovinkaan monen asian tiimoilta löydy niin paljon niin huonoa ajattelua kuin uskonnon. En tarkoita nyt niiden uskontojen perustajien ajattelua, sillä eivät tyhmät ihmiset onnistu sellaisten ajatusrakennelmien pystyttämiseen. Se ei tietenkään tarkoita, että nuo ajatusrakennelmien pystyttäjät olisivat oikeassa.

    Hyvä esimerkki huonosta ajattelusta eli virheellisestä päättelystä on juuri tuo jumalan olemassaoloa koskeva väite ”antropologit ovat huomanneet, että kaikilla kansoilla on jonkinlainen kuva jumalasta, ergo, jumala on siis olemassa”. Paikkansa pitävästä havainnosta on tehty väärä johtopäätös. Jumala-kuvan yleisyydestä voidaan päätellä vain se, että ihminen on niin rakennettu, että hänellä on tarve muodostaa jonkinlaisia jumalakuvia. Yhteisöstä ja uskonnosta riippuen niitä jumalia on sitten yksi tai useampia.

    Uskonnot tulevat hyvin toimeen ilman jumaliakin mutta jumalat kyllä antavat uskonnoille pontta, tukea ja arvovaltaa. Kun uskonto on oppirakennelma, joka katsoo olevansa Totuus, sen arvovaltaa ja uskottavuutta parantaa, jos totuuden tukena on joku tai joitakin ylimaallisia olentoja eikä pelkkä inhimillinen fundeeraaja tai sellaisten joukko. Kungfutse muistaakseni vähän luovi tässä jumala-asiassa toteamalla jotenkin siihen suuntaan, että ”emme me tiedä emmekä voi tietää mitään henkiolennoista, mutta viisainta suhtautua niihin kunnioittavasti”.

    Mitä tulee jumalan olemassaoloon, niin siinä on oikeastaan kyse kahdesta eri asiasta, jumalan käsitteestä ja jonkinlaisen jumalan tai jumalien olemassaolosta jossain muodossa. Jumala-käsite on varmasti olemassa. Sen ovat ne antropologitkin todenneet ja se on helppo todeta muutenkin katsomalla kuinka vaikuttavassa asemassa erilaiset uskonnot ovat olleet maailman historiassa ja kuinka suuri osa ihmiskunnasta nykyisinkin tunnustaa jotakin uskoa.
    Onko sitten olemassa joku jumalan ilmentymä? Minä en tiedä. En tiedä onko olemassa enkä myöskään tiedä, että ei ole olemassa. Vieläpä väitän, että ei kukaan muukaan tiedä, vaikka väittäisi tietävänsä. On jokseenkin varmaa, että pilven laidalla ei ole sellaista tuimailmeistä ja liehuvapartaita mieshenkilöä, joka olisi jumala. Myöskin pidän maailmankaikkeudella tietokonepeliä pelaavaa kosmista nörttiä melkoisen epätodennäköisenä. Mutta että mitään jumalakäsitteen realisaatiota missään muodossa ei olisi, sen todistaminen taitaa olla melkoisen ylivoimainen tehtävä.

    Kokonaan toinen juttu on sitten sellainen henkilö, joka väittää puhuvansa jumalan sanaa, tietävänsä mitä hän ajattelee ja tahtoo. Tuntemamme maailmankaikkeus on ollut olemassa runsaat kymmenen tai vajaat kolmekymmentä miljardia vuotta. Arviot vähän vaihtelevat. Siinä on erinäisiä miljardeja galakseja, joissa puolestaan on erinäisiä miljardeja tähtiä. Yhden keskikokoisen galaksin sivuhaarassa on sitten keskikokoinen tähti jota kiertää muutama planeetta, joista yhden pinnalle ilmestyy hetkeksi joitakin olentoja ja noiden olentojen joukkoon ilmestyy sellainen, joka väittää toimivansa koko tämän systeemin aikaansaaneen jumalan täysvaltaisena edustajana ja hänen arvovallallaan. Melkoinen hybris.

    VastaaPoista
  2. Minua on simulaatiokeskustelussa yllättänyt se, miten monet ateistit ovat avoimia sille mahdollisuudelle, että maailmankaikkeudellamme on luoja ja suunnittelija.

    Näkisin kuitenkin, että uskonnonfilosofinen keskustelu on edennyt merkittävästi Jaskan nuoruudesta (toki lukion opettajat tyypillisesti eivät ole ajan tasalla edes oman aikansa keskustelusta) ja universumimme ulkopuolisen älyn olemassaololle löytyy parempiakin todisteita kuin simulaatiohypoteesi.

    VastaaPoista
  3. The gift of mental power comes from God, Divine Being, and if we concentrate our minds on that truth, we become in tune with this great power. My Mother had taught me to seek all truth in the Bible.
    Nikola Tesla

    More i study Science More i Believe on god.
    Albert Einstein

    Newton oli hyvinkin uskonnollinen,
    Näyttäisi siltä että uskonto ja älykkyys ei toisiaan sulje pois

    VastaaPoista
  4. https://www.theguardian.com/society/2024/apr/02/new-science-of-death-brain-activity-consciousness-near-death-experience

    VastaaPoista
  5. Alkon kassa blogi nostaa tuon selityksen ihmislajin taipumuksesta uskonnollisuuteen suunnilleen joka toisessa postauksessa esille. Vapaasti tiivistettynä, me kaikki synnymme objekteina ja ensimmäinen kosketuksemme kohdun ulkopuoliseen maailmankaikkeuteen on kaikkivoivalta vaikuttava äitimme, joka tarjoaa niin ravintoa, lämpöä kuin turvaakin. Ennen kuin mieli kehittyy yhtään mihinkään tuon käsityskyvyn ylittävän olennon armoilla. Kumma jossei moisesta jää traumaa monille.

    Mitä simulaatioon tulee, niin meillä on kaikenlaisia kummallisia reunaehtoja, kuten valonnopeuden kaltainen maksiminopeus ja epätarkkuusperjaatteen mukainen minimiresoluutio, jotka mielestäni puhuvat simulaation puolesta.

    VastaaPoista
  6. Strix Senex: Pascal puolestaan totesi, että kannattaa uskoa sillä jos jumala on, saa palkinnon ja jos taas ei, ei häviä kuoltuaan mitään kuitenkaan. Tähän toteaisin että eläessään häviää kyllä itsekunnioituksensa. Tosin sekään ei sinänsä haittaa, koska eihän sitä voi tajuta jos uskoo. En tosin ymmärrä miten aito usko voisi olla valintakysymys. Muodollinen kyllä. Jos luterilaiseen kirkkoon kuuluminen olisi pakollista, niin ei se minulle olisi ongelma, vaikka en mihinkään uskoisi.

    Antimatsisti: Hyvä pointti. Onhan simulaatiossa eläminen tietyssä mielessä sama asia kuin jumalien olemassaolon tunnustaminen. Ero tässä on toki se, että simulaatiohypoteesi pohjautuu järkevään logiikkaan.

    Rocceri: Ei sulje ei, ja tähän syynä pidetään aivojen hermoston rakennetta.

    Antifilatelisti: "Lähellä kuolemaa" -kokemukset ovat aika loogisen prosessin seurausta. Jokainen joka on saanut aivotärähdyksen, ryypännyt itsensä miltei sammuksiin tai ollut korkeassa kuumeessa tietää, että siinä vaiheessa pää on sekaisin ja hourailee. Jälkeenpäin niitä mielessä olleita juttuja ei ota vakavasti. "Lähellä kuolemaa" -kokemus on tämän rajumpi versio, jossa illuusiot ovat voimakkaampia. Jonkinlaista uskottavuutta asialla olisi, mikäli sieltä palattuaan voisi kertoa ratkaisun johonkin konkreettiseen ongelmaan, mikä osoittaisi että on tullut käytyä korkeammalla tietoisuuden tasolla.

    Ano 20.57: Jep, noista reunaehdoista mainitsinkin siinä novellissa. Heisenbergin epätarkkuusperiaate on erityisen lystikäs.

    VastaaPoista
  7. Olinkin ihmetellyt, että mihin JB oli kadonnut.
    Ymmärsin toki, että olit vähintään astralitasolla syventyneenä blogisi saloja.

    Itse sain mielenrauhan oivaltaessani olevani Se Ainut Oikea Jumala. En ole tohtinut sitä paljastaa julkisesi. Varmaan ymmärrät syyn. En edes usko, että olen Se Ainut. Kokeileppa, mutta älä julkaise tietoasi. Maailma on täynnä kateellisia vihamielipuolia.

    VastaaPoista
  8. Ihmettelin mihin JB oli kadonnut blogistiikasta. Olitkin perehtynyt tuonpuoleisiin asioihin syvällisemmin.
    Itse oivalsin nuo jumaluusongelmat havaittuani olevani Se Ainut Oikea Jumala. Sain mielenrauhan. Ymmärrät varmaan, miksi en ole asiasta kummempaa messua pitänyt.
    Kokeilepa samaa. Uskon, että pääset loistavin ablodein Jumalten teamiin.

    VastaaPoista
  9. Heitänpä tähän simulaatio juttuun yhden aika villin näkökulman. Kun tiedämme, että universumissa on todennäköisesti elämää muuallakin kuin tällä pallolla. Mielestäni se ei automaattisesti tarkoita, että "elämänmuodot" olisivat kaikkialla samankaltaisia, tietenkään.
    Mites JOS jossain "elämä" onkin sellaista ei-fyysistä, itsenäisten energioiden "oleilua / leijuntaa"... ongelmanahan heillä olisi luonnollisesti kokemuksien puute (mille kukat tuoksuu etc.)... Suhteellisen kehittymätön kädellinen olisi oiva keino hankkia kokemuksia sen kaikissa muodoissaan, aistitkin olisi valmiina olemassa...sisään vain ja kokemuksia odottelemaan...
    - "Pyhä henki"

    VastaaPoista