Entäpä jos?

Edelliseen kirjoitukseeni tuli seuraava kommentti:
1) Jaskalta voisi kysyä: Entä jos olisit syntynyt vastaavanlaiseen alisteiseen ja varsin toivottomaan, keskitysleirimäiseen asemaan kuin palestiinalaiset? Joko vastaus irtoaisi eikä väistelyä?
2) Kaikki arabit Lähi-Idässä eivät ole muslimeita. Arabeissa on ihan kohtalainen osa kristittyjäkin ihan alkukirkon ajoilta jo. Jotenkin tuo seikka Israelin puolesta kiivailijoilta aina unohtuu.
3) Nykyinen konflikti on ensisijaisesti juutalaisen uskonnon syytä, siinä kun keskeisellä paikalla tarinoidaan luvatusta maasta ja valitusta kansasta. Sen sitten siionistit ottivat käytännössä toteuttaakseen ja ylimielisellä asenteella tunkivat itsensä vieraaseen maahan ja kantaväestöä kohtelevat alempiarvoisina. Kantaväen enemmistön uskonto tokin ei sekään juuri anna kompromissin mahdollisuutta, koska väittää olevansa ainut oikea ja vihoviimeinen.

Tämä kommentti ansaitsee erillisen kirjoituksen vastaukseksi. Etenkin sen ensimmäinen kysymys. Aluksi kuitenkin lyhyet vastaukset kahteen muuhun kohtaan:
Toiseen kohtaan totean, että olen varsin hyvin tästä tietoinen, kuten alkuperäiseen kirjoitukseen linkatusta jutustakin käy ilmi. Tämä seikka oli kuitenkin vähäarvoinen, sillä eiväthän kristityt arabit siellä riehu, vaan nimenomaan muslimit.
Kolmanteen totean, että kun tutustuu islamiin niin sen usko omaan ylemmyyteensä onkin sitten aivan omaa luokkaansa. Mikä on varsin surkuhupaisaa sillä saavutustensa perusteella sillä ei ole minkäänlaista aihetta siihen. Juutalaiset ovat joskus ylimielisiä, mutta heillä, jos kellä, on siihen aihettakin. Ei tarvitse muuta kuin verrata Israelin elintasoa ja yhteiskunnan toimivuutta yhtenevillä luonnonvaroilla varustettuihin naapurimaihin. Joita niiden naapurimaat eivät pyri edes tuhoamaan.

Uskoisin että ensimmäinen kysymys kumpusi tästä alkuperäisessä kirjoituksessa olleesta kappaleesta:
”Yhden palestiinalaisia puolustavan argumentin kyllä ymmärrän eli empatian. Joskus vuonna Ahtisaari tai Halonen – en muista tapahtuiko tämä ensimmäisen vai toisen intifadan aikana – joku palestiinalaisfani pyysi minua ajattelemaan, miltä itsestäni tuntuisi jos olisin syntynyt palestiinalaiseksi Gazassa. Olin vastata että kyllä varmaan olisi Fatima ihmetellyt pullautettuaan maailmaan vaalean poikalapsen ja ihmettely olisi kestänyt siihen asti kunnes Abdullah olisi leikannut häneltä pään irti uskottomuudesta. Mutta päätin kuitenkin sivuuttaa tämän ilmeisen ajatusvirheen ihmisten samankaltaisuudesta kaikkialla maailmassa. Niinpä vastasin: ”Jos oletetaan että olisin yhtä fiksu kuin olisin nyt, ymmärtäisin mikä kulttuuri saa asioita aikaan ja mikä ei, joten kääntyisin juutalaisuuteen ja muuttaisin Israeliin sen maan rehelliseksi ja patrioottiseksi kansalaiseksi.””
Kommentaattorin kysymys
”1) Jaskalta voisi kysyä: Entä jos olisit syntynyt vastaavanlaiseen alisteiseen ja varsin toivottomaan, keskitysleirimäiseen asemaan kuin palestiinalaiset? Joko vastaus irtoaisi eikä väistelyä?”
viittaa käsittääkseni juuri tähän kappaleeseen.
Siinä saan syytöksen niskaani väistelystä, mutta en nähdäkseni väistellyt. Yritin mukautua tilanteeseen niin hyvin kuin mahdollista, mikä ei tietenkään ole kovin paljon siksi että ei minun geeneilläni varustettua lasta olisi voinut – kuten kappaleessa totesin – mitenkään syntyä Gazaan saati sitten johonkin afrikkalaiseen savimajaan. Tätä asetelmaahan näissä tällaisissa kysymyksissä yleensä haetaan ”jos olisit nälänhädästä kärsivä etiopialainen” tyyliin, kuten 1980-luvulla tehtiin.
Mutta kommentaattori kysyikin tällä kertaa asiaa erittäin pätevällä tavalla eli ”jos olisit syntynyt vastaavanlaiseen … asemaan”. Tämä antaa hyvän lähtökohdan pohdinnalle.

Antiikin kreikkalaisten tapaan on todettava ”gnothi seauton” eli ”tunne itsesi”. On siis kyettävä miettimään, kuinka hyvin kykenisi tekemään johtopäätöksiä erilaisissa tilanteissa. Luulen että täytän tämän ehdon kohtuullisen hyvin, en tietenkään täydellisesti. Geenit ovat mitä ovat, niiden voi olettaa olevan samoja, mutta toki kasvuympäristö vaikuttaisi. En usko kuitenkaan että kovinkaan paljon ja perustelen sen.
Olen saanut kai suht normaalin kasvatuksen ikäisekseni. Minut on kastettu ja kasvatettu uskomaan suomalaiseen tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Uskontoa minulle ei koskaan tuputettu, mutta oletettiin että kirkossa käydään juhlatilaisuuksissa kuten häät ja hautajaiset ynnä muut. Tästä huolimatta ajattelin omilla aivoillani ja erosin kirkosta heti kun tulin täysi-ikäiseksi. Demokratiaankaan sellaisena kuin se on en usko, koska olen nähnyt mitä siitä seuraa. Aivopesua on kai jossain määrin jokainen yhteiskunta tehnyt, mutta tällä perusteella uskoisin olevani sille jos nyt en täysin immuuni, niin ainakin selvästi keskimääräistä immuunimpi. Kuten kirjoituksistani käy varmasti ilmi, en ole todellakaan niellyt kaikkea sitä mitä media syöttää ja pidetään sosiaalisesti hyväksyttävänä. Olen kulkenut valtavirtaa vastaan silloin kun olen nähnyt sen olevan väärässä.
Niinpä luulisin, että kykenen vastaamaan kysymykseen siitä, miten ajattelisin jos olisin joutunut alisteiseen asemaan (Sivuhuomautus: Itse asiassa mikäli lausuisin julkisesti mitä ajattelen, päätyisin alisteiseen asemaan eli voinen jossain määrin sanoa että tiedän miltä se tuntuu). Tämä vaatii kuitenkin useita erilaisia skenaarioita, sillä väitän että ajatteluni olisi varsin erilaista riippuen siitä, kuka minua alistaa ja millaisessa ympäristössä. Kuusi skenaariota tuli mieleen. Kaksi ensimmäistä ei oikeastaan ole alistettuja asemia, mutta ne kannattaa silti ottaa mukaan.

1) Kuvitellaan että olisin elänyt Neuvostoliitossa. Oletetaan, että vanhempani olisivat olleet Venäjällä asuvia karjalaisia. Tämähän veisi minut mahdollisesti alistettuun asemaan vähemmistökansalaisuuden edustajana, mutta sovitaan että minut olisi jostain syystä adoptoitu venäläiseen perheeseen.
Uskon että olisin nuorena ollut hyvä kommunisti. Kommunismi vetoaa nuoriin ja naiiveihin, mutta uskon että olisin kasvanut siitä yli vähän yli parikymppisenä. Teininä olisin varmasti ollut innokas Komsomol-nuori. Onhan kommunismilla hyvä tarkoitus ja se olisi erinomainen järjestelmä, kunhan se vain toimisi. Sen ongelmat olisivat varmasti valottuneet minulle aikuistuttuani. Sitä en tiedä, mitä olisin sitten tehnyt. Ehkä suunnilleen samaa kuin nytkin: levittänyt neuvostovastinetta blogeille eli samizdat-kirjallisuutta ja kannattanut salaa kapitalismia eli yhteiskuntajärjestelmän vastaista systeemiä.

2) Kuvitellaan että olisin elänyt natsi-Saksassa. Skenaariona vaikkapa se, että isäni olisi ollut jääkärinä Saksassa, äitini olisi jostain syystä myös Saksassa, olisin syntynyt vaikkapa 1916. vanhempani olisivat kuolleet ja minut adoptoitu saksalaiseen perheeseen.
Tämä on huomattavasti vaikeampi rasti kuin ensimmäinen tapaus. Olen varma, että neuvostoliittolaisena olisin taatusti ollut mallikommunisti nuorena. Mutta olisinko ollut natsi nuorena, on huomattavasti vaikeampi kysymys. Siinä olisi ollut kaksi asiaa vastakkain. Toisaalta natsiliikkeen vetoavuus, johon olisin aivan varmasti samaistunut, kuten valtaosa saksalaisista nuorista. Melkoisen varmasti voin sanoa, että jos olisin ryhtynyt natsiksi, niin ei olisi käynyt samaa kuin kommunismissa: hyvin varmasti olisin pysynyt natsina loppuun asti eli vuoteen 1945 asti ja jos rehellisiä ollaan, niin luultavasti salaa sen jälkeenkin. Natsien ideologiassa oli kuitenkin yksi oleellinen kohta, jota en olisi kyennyt sulattamaan eli juutalaisvastaisuus. Paljon lukeneena olisin nähnyt, millaisiin saavutuksiin juutalaiset olivat yltäneet enkä olisi voinut hyväksyä heidän vainoaan rodun perusteella (uskonnon perusteella ehkä propagandan painostamana, mutta melkoinen osa Saksan juutalaisista oli maallistuneita tai käännynnäisiä). Mutta olisin pitänyt naurettavana väitettä juutalaisen rodun alemmuudesta. Olisiko tämä sitten ollut riittävä seikka kumoamaan natsien muun vetoavauuden, en tiedä. Haluaisin sanoa että olisi, mutta en voi olla varma.

3) Kuvitellaan sitten, että olisin todellakin alistetussa asemassa, mutta suomalaisena Suomessa. Eli entäpä jos Suomen historia olisikin mennyt toisin? Entä jos Suomen itsenäistyminen 1917 ei olisi onnistunut, vaan olisimme nuoruudessani olleet samassa asemassa kuin Baltian maat? Tässä täytyy olettaa, että Suomen mahdollinen itsenäistyminen olisi tapahtunut aikaisintaan kun olin noin 30-vuotias eli vähintään varhaisaikuisuus olisi kulunut venäläisten ikeen alla.
Tähän on todella helppo vastata ja se vastaus on sama kuin kohdassa (1). Aivan varmasti olisin halveksinut systeemiä. Se, kuinka aktiivisesti olisin toiminut sitä vastaan, niin en tiedä. Mutta venäläisten miehittäjien systeemiä olisi ollut helppoa halveksia, koska naapurissa olisi ollut Ruotsi, jonka elintasosta olisi taatusti tihkunut tietoa ja olisi voinut päätellä että kommunismi on epäonnistunut. Vaan olisinko ryhtynyt ampumaan kranaatteja venäläisiin asutuskeskittymiin a’la Palestiina, niin enpä tiedä. Ehkä.

4) Vastaava tilanne, mutta siten että Suomea miehittäisikin Ruotsi joka oli onnistunut hankkimaan Kaarle XIV Juhanan ajoissa hätiin jopa Ruotsin kuninkaaksi harvinaisen typerän Kustaa IV Aadolfin tilalle ja säilyttämään Suomen hallinnassaan.
Tämä olisi jonkin verran pahempi rasti. Luultavasti Suomessa vallitsisi läntinen demokratia ja hyvinvointi. Toki varmaan murmattaisin pakkoruotsista ja haluaisin itsenäisyyttä, mutta täydellä mahalla kapinointi ei ole yleensä houkutteleva vaihtoehto.

5) Äskeinen tilanne, mutta siten että Suomeen ei olisi tuotu länsimaisia arvoja viimeistään 1700-luvulla vaan tämä olisi edelleen Ruotsin takapajula, jossa kapinoitaisiin emämaata vastaan siksi, että se ryöstäisi täältä luonnonvarat antamatta mitään tilalle ja rekrytoisi miehet pakolla armeijaansa (tässä skenaariossa Ruotsi uskaltaisi taas käydä sotia, mitä se ei olekaan tehnyt sitten Suomen menettämisen).
Edelliseen verrattuna kapinointi olisi periaatteessa helpompaa, koska elettäisiin köyhinä ja alistettuina. Toisaalta olisi helppoa verrata naapurimaihin kuten Ruotsiin ja Norjaan (tuskin Venäjään) ja todeta, että kannattaisiko sittenkään jos kansallisen heräämisen johtajat kannattaisivat samanlaista keskiaikaista systeemiä kuin maassa oli ennen Ruotsin valtaa. Uskoisin että haistattaisin pitkät koko perslävelle ja alkaisin opetella kiltisti ruotsin kieltä ja kulttuuria.

6) Kaikkein epäuskottavin skenaario: olisin todellakin viettänyt elämäni Gazan alueella. Ainoa mahdollisuus miten tähän olisi voinut päätyä, olisi se että äitini olisi jostain syystä synnyttänyt minut Israelin matkallaan ja samaan aikaan sairaalassa olisi ollut palestiinalaisäiti ja vauvat olisivat vaihtuneet, Israelissa elänyt palestiinalainen olisi perheineen päätynyt asumaan Gazassa. Olisihan siinä toki ollut hämmästeltävää, kun lapsesta olisi kasvanut vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen.
Tähän olen jo tavallaan vastannut: olen aivan varma, että en uskoisi Allahiin ja näkisin, millaisen paskaläjän palestiinalaiset ovat saaneet aikaiseksi kun taas naapurimaassa samoista lähtökohdista on luotu huomattava hyvinvointi. Tämä aiheuttaisi sen, että halveksisin kotimaani ”kulttuuria” ja sen johtajia. En tiedä miten onnistuisin hankkiutumaan juutalaiseksi, mutta parhaani varmasti yrittäisin. Tai ainakin yrittäisin päätyä jonnekin sivistyneeseen maahan, jossa kertoisin kaikille heidän olevan täyshulluja, mikäli tukevat Palestiinan hirmuhallintoa.