Rasismikohusta jaksetaan kohkata, mutta ainakaan toistaiseksi rasismin pelko ei ole yltynyt niin pahaksi että yksikään haittamaahanmuuttaja olisi muuttanut Suomesta pois.
Voisiko se, ettei yksikään ole muuttanut pois, johtua siitä että heillä on vapaa lisenssi harjoittaa sitä omaa rasismiaan ja sen harjoittajat saavat runsaasti myötätuntoista julkisuutta sekä vielä yhteiskunnan maksaman elatuksenkin.
Kun huuto rasismista jatkuu riittävän kauan, tulevan esiin ne jotka rasisteiksi syytettyinä vastaavat ylpeinä: "Niin ollaankin!"
Kun toimittajiksi itseään kutsuvat alkavat silloin kauhu kurkkua kuristaen äköttää kuinka rasistit varmaankin haluaisivat tappaa somaleja ja kaasuttaa arabeja ja pelata jalkapalloa pikku palleroiden päillä he vastaavat: "Niin halutaankin ja kohta tehdään!"
Sitten ei ole enää kuin alaston kauhu, purkautuen ulos pysäyttämättömänä paniikki-itkuna, johon vastaa vain rasistien kammottava röhönauru. Rasistien. Sellaisten, jotka ovat oikeasti rasisteja ja ylpeitä siitä. Eikä se jää sanojen tasolle, vaan he alkavat toteuttaa sitä.
Se johtuu siitä, että maahanmuuttajat ovat omien kertomustensa mukaan niin yhteisöllisiä, että auttavat toisiaan selviytymään. Paitsi niitä kahta somalivanhusta, jotka eivät uskalla mennä HS:n mukaan kauppaan.
Ylekin haastatteli muutamaa mamu-mannekiinia ja kysyi tästä "rasismikohusta". Ei sentään toimittajan sisu riittänyt haastattelemaan mamu-katujengiläisiä. Vai oliko se niin, että sellaisia ei ole?
Eipä ole koskaan mediaa kiinnostanut haastatella suomalaisia naisia ja tyttöjä, jotka ovat joutuneet näiden kunniakansalaisten raiskaamiksi tai jopa sarjaraiskaamiksi, ei ketään alaikäistä, joka on teräaseella ryöstetty ja pakotettu ryöstäjänsä kenkiä nuolemaan jne. Heidän tarinansa on kuoliaaksi vaiennettu, kuten moni muukin asia, jonka kaikkien alojen asiantuntijat selittävät parhain päin. Miten voikaan olla media näin yksiniittinen ja puolueellinen oman kansan muroihin kuseksiva pölvästi?
Ylempänä mainittiin yksiniittisyys ja puolueellisuus. Niistä kertoo Mikko Paunio blogissaan, amerikkalaista debattia referoidessaan. (Ainakin Oikean Median kautta löytyy.) Siellä käytetään termiä "Sensuuriteollinen kompleksi", Eisenhowerin vuoden 1961 puhetta päivittäen. Mitä suuri maailma edellä, sitä pieni ja sisuton Suomi perässä.
Heikki: Pakolaiskiintiöstä olen todennut, että minulle kelpaa mikä tahansa numero pakolaiskiintiön määräksi. Kunhan etumerkki on miinus.
Strix Senex: Sponsoroitua rasismia.
Huru-ukko: Kuinkahan paljon sitä pitäisi olla että haittaa lähtisi enemmän ulos kuin tulisi sisään?
Ha-nostri: Onko kukaan koskaan kuullut tapauksesta jossa somalivanhuksia vastaan olisi hyökätty fyysisesti? Miksi ei uutisoida niistä suomalaisista, jotka eivät uskalla liikkua pimeällä?
Ano 8.24: No eipä tietenkään.
Ano 9.04: Mitenkö voi olla puolueellinen? No, ideologia rauhoittaa omatunnon.
Tosi on. Päinvastoin, uusia tulijoita riittää.
VastaaPoistaVoisiko se, ettei yksikään ole muuttanut pois, johtua siitä että heillä on vapaa lisenssi harjoittaa sitä omaa rasismiaan ja sen harjoittajat saavat runsaasti myötätuntoista julkisuutta sekä vielä yhteiskunnan maksaman elatuksenkin.
VastaaPoistaVai onko sitä rasismia vielä liian vähän? Mitäpä jos sitä lisättäisiin, auttaisiko se?
VastaaPoistaHuru-ukko
Kun huuto rasismista jatkuu riittävän kauan, tulevan esiin ne jotka rasisteiksi syytettyinä vastaavat ylpeinä:
VastaaPoista"Niin ollaankin!"
Kun toimittajiksi itseään kutsuvat alkavat silloin kauhu kurkkua kuristaen äköttää kuinka rasistit varmaankin haluaisivat tappaa somaleja ja kaasuttaa arabeja ja pelata jalkapalloa pikku palleroiden päillä he vastaavat:
"Niin halutaankin ja kohta tehdään!"
Sitten ei ole enää kuin alaston kauhu, purkautuen ulos pysäyttämättömänä paniikki-itkuna, johon vastaa vain rasistien kammottava röhönauru.
Rasistien.
Sellaisten, jotka ovat oikeasti rasisteja ja ylpeitä siitä.
Eikä se jää sanojen tasolle, vaan he alkavat toteuttaa sitä.
Se johtuu siitä, että maahanmuuttajat ovat omien kertomustensa mukaan niin yhteisöllisiä, että auttavat toisiaan selviytymään. Paitsi niitä kahta somalivanhusta, jotka eivät uskalla mennä HS:n mukaan kauppaan.
VastaaPoistaYlekin haastatteli muutamaa mamu-mannekiinia ja kysyi tästä "rasismikohusta". Ei sentään toimittajan sisu riittänyt haastattelemaan mamu-katujengiläisiä. Vai oliko se niin, että sellaisia ei ole?
VastaaPoistaEipä ole koskaan mediaa kiinnostanut haastatella suomalaisia naisia ja tyttöjä, jotka ovat joutuneet näiden kunniakansalaisten raiskaamiksi tai jopa sarjaraiskaamiksi, ei ketään alaikäistä, joka on teräaseella ryöstetty ja pakotettu ryöstäjänsä kenkiä nuolemaan jne. Heidän tarinansa on kuoliaaksi vaiennettu, kuten moni muukin asia, jonka kaikkien alojen asiantuntijat selittävät parhain päin. Miten voikaan olla media näin yksiniittinen ja puolueellinen oman kansan muroihin kuseksiva pölvästi?
VastaaPoistaYlempänä mainittiin yksiniittisyys ja puolueellisuus. Niistä kertoo Mikko Paunio blogissaan, amerikkalaista debattia referoidessaan. (Ainakin Oikean Median kautta löytyy.) Siellä käytetään termiä "Sensuuriteollinen kompleksi", Eisenhowerin vuoden 1961 puhetta päivittäen. Mitä suuri maailma edellä, sitä pieni ja sisuton Suomi perässä.
VastaaPoista-jussi n
Heikki: Pakolaiskiintiöstä olen todennut, että minulle kelpaa mikä tahansa numero pakolaiskiintiön määräksi. Kunhan etumerkki on miinus.
VastaaPoistaStrix Senex: Sponsoroitua rasismia.
Huru-ukko: Kuinkahan paljon sitä pitäisi olla että haittaa lähtisi enemmän ulos kuin tulisi sisään?
Ha-nostri: Onko kukaan koskaan kuullut tapauksesta jossa somalivanhuksia vastaan olisi hyökätty fyysisesti? Miksi ei uutisoida niistä suomalaisista, jotka eivät uskalla liikkua pimeällä?
Ano 8.24: No eipä tietenkään.
Ano 9.04: Mitenkö voi olla puolueellinen? No, ideologia rauhoittaa omatunnon.
jussi n: Jep, luin tuon. Asiaa.