tiistai 8. marraskuuta 2022

Raja kiinni


En kannata rajojen sulkemista. Kannatan Goretex-rajaa: haittamaahanmuuttajat eivät pääse sisään, mutta jo sisään livahtaneet pääsevät ulos.

Konkreettisella tasolla maailmassa on joitakin rajoja, joita ei tarvitse ainakaan liikenteeltä sulkea. Google Maps näet paljastaa, että joissain tapauksissa kahden valtion välisen rajan yli ei ole lainkaan tietä.
Rajojen kohdalla Maps ei ole aina täysin luotettava. Esimerkiksi Kiinan rajalla satelliittikuvat ja kartat on sotkettu noin kilometrin levyiseltä vyöhykkeeltä siten, että vaikka rajan yli johtaisi nelikaistainen moottoritie, ei käy ilmi tarkalleen ilmi mistä kohdasta. Samoin Etelä- ja Pohjois-Korean rajalla Maps näyttää tien katkeavan Kaesongin lähellä, vaikka todellisuudessa kyseessä on melkoinen baana. Sama juttu itärannikon puolella. Tai Egyptin ja Sudanin rajalla, jossa tie muka katkeaa, vaikka satelliittikuvista näkyy kärrypolun jatkuvan Sudanin puolella ja tulliaseman olevan vakuuttavan kokoinen. Namibian ja Zimbabwen välillä taas ei voi ollakaan tietä, koska niitä erottaa toisistaan 150 metrin levyinen kaistale Botswanaa ja Sambiaa. Niinpä ei ole olemassa neljän maan rajapyykkiä.

Tässä listassa pitäisi olla kaikki rajat, joiden yli ei pääse tavallisella henkilöautolla vaihtamatta kulkuneuvoa. Eli rajat, joiden yli pääsee vain autolautalla, maastoautolla tai ei edes sillä.


17. Pohjois-Korea - Venäjä

Vajaan kahdenkymmenen kilometrin mittainen raja kulkee pitkin Tumenjokea. Joen yli kulkee Venäjän ja Pohjois-Korean Ystävyyden Silta. Niin läheisiä ystävykset eivät kuitenkaan ole, että autolla pääsisi, vaan kulkupelinä on juna.


16. Israel - Libanon

Teitä löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta ne on katkaistu ajokelvottomaan kuntoon. Käytännössä tieyhteyden avaaminen olisi muutaman tunnin operaatio.


15. Israel - Syyria

Tämän rajan yli on ajeltu enimmäkseen panssarivaunuilla. Tarkemmin sanoen Jom Kippur -sodassa Syyrian panssarimiehet huristelivat kohti Genesaretinjärveä tankeilla, mutta palasivat takaisin jalkapatikassa – siis ne jotka palasivat. Periaatteessa rajan yli kulkisi useampikin tie, mutta käytännössä sillat on poltettu ja tiet katkaistu.


14. Libya - Niger

Jos tarkkoja ollaan, maiden rajan ylittää tie. Se kuitenkin loppuu Nigerin puolella noin viidentoista kilometrin päässä keskelle Saharaa ilman yhteyksiä muuhun tieverkkoon. Lienevätkö libyalaiset tieinsinöörit rakentaneet väylää vahingossa liian pitkälle?


13. Bhutan - Kiina

Himalajan yli ei johda ainuttakaan tietä tällä alueella. Tosin Bhutanin ja Kiinan keskinäinen raja on vielä osin kiistanalainen ja Bhutanin luoteispuolella olevan kiistellyn alueen pohjoisrajan leikkaa noin kilometrin matkan verran kiinalaisten rakentama tie. Yhteyttä Bhutanin tieverkkoon sillä ei kuitenkaan ole.


12. Kamerun - Päiväntasaajan Guinea

Maiden välillä ei ole tieyhteyttä. Ehkä. Rajat ovat vähän epämääräisiä ja Päiväntasaajan Guinean puolelta tulee tie kohti Kamerunia, mutta ainakin Mapsin mukaan se ylittää Gabonin rajan viisikymmentä metriä ennen kuin ylittäisi Kamerunin rajan. Tosin joitakin kilometrejä aiemmin tie koukkaa jonkin matkaa Kamerunin puolta, mutta palaa Päiväntasaajan Guinean puolelle ilman yhteyttä Kamerunin tieverkkoon. Kolmen maan rajapyykin lähellä on jopa liikenneympyrä, joka on Mapsin mukaan niukasti Kamerunin puolella, Gabonin puolelta tuleva tie ylittää rajan kymmenen metriä ennen liikenneympyrää. Päiväntasaajan Guinean raja on noin neljänsadan metrin päässä.


11. Kongon demokraattinen tasavalta – Keski-Afrikka

Maiden välisen rajan muodostaa enimmäkseen Ubangi-joki, jonka yli on vain lauttayhteyksiä. Idemmässä rajan virkaa toimittava Ubangin sivujoki Mbomou kutistuu puropahaseksi ja loppuu kokonaan muutama kilometri ennen rajan päättymistä, mutta seutu on lähes asumatonta viidakkoa jossa ei kulje pygmien polkuja kummempia teitä.


10. Libya – Tsad

Maiden välinen raja on vähän toistatuhatta kilometriä pitkä, mutta tieyhteyksiä ei ole lähimainkaan.


9. Libya - Sudan

Maiden raja on Saharan syrjäisimmässä kolkassa. Lyhin matka Libyan tieverkostosta rajalle on noin 290 km ja Sudanin puolelta 550 km. Tämä lienee syrjäisin mantereella oleva raja.


8. Suriname – Ranska

Maronijoen laskiessa mereen itärannalla on Ranskan Guyanaan kuuluva noin viidenkymmenentuhannen asukkaan Saint-Laurent-du-Maronin kaupunki ja länsirannalla Surinameen kuuluva noin viidentuhannen asukkaan Albina. Siltaa ei ole, ainoastaan lauttayhteys. Ylävirran puolellakaan ei ole siltoja ja aivan eteläosa on läpitunkematonta viidakkoa.


7. Suriname – Guyana

Coyrantyne-joen yli ei ole siltaa, ainoastaan yksi lauttayhteys eikä eteläosan viidakossa ole teitä.


6. Suriname – Brasilia

Surinamen eteläosan viidakossa ei ole teitä. Suriname on maailman ainoa maa, jolla on maaraja – jopa kolme sellaista - eikä ainuttakaan tietä rajan yli.


5. Tadzikistan - Kiina

Maiden välillä ei ole tietä vuoristoisen alueen yli. Tadzikistanin puolella kulkee lyhyen matkan ajan tie rajalinjan lähellä, mutta Kiinan puolella ei ole tietä lähimaillakaan.


4. Guyana – Venezuela

Guyanan ja Venezuelan rajan yli ei ole tietä. Ei edes lauttayhteyttä, koska raja on keskellä asumatonta viidakkoa. Kuten aiempana listalla todettiin, Guyanasta ei ole tieyhteyttä toiseenkaan rajanaapuriin eli Surinameen. Kolmanteen eli Brasiliaan on kylläkin silta ja tie. Liikennejärjestely on lystikkään näköinen, koska Guyanassa on vasemman- ja Brasiliassa oikeanpuoleinen liikenne.


3. Tsad – Nigeria

Maiden välinen reilun kahdeksankymmenen kilometrin mittainen raja kulkee läpi alueen, joka on kosteina vuosina Tsadjärveä ja kuivina vuosina suolasuota. Tieyhteyttä ei liene tälle alueelle tulossa.


2. Tanska - Kanada

Tämä lienee maailman uusin valtioiden raja. Maat sopivat Grönlannin luoteispuolella olevan Hansinsaaren jakamisesta 11.6.2022. Ymmärrettävistä syistä rajan yli ei ole tietä, kun koko saarella ei ole ainuttakaan tietä. Liekö koskaan ollut edes autoa.


1. Panama - Kolumbia

Panaman ja entisen emämaan Kolumbian välillä ei ole tieyhteyttä, koska rajalla on reilun sadan kilometrin levyinen Dariénin katkos. Aikoinaan tienrakennustekniikka ei mahdollistanut soiseen viidakkoon rakentamista, nykyään isompi este on ympäristönsuojelu sekä tien tarpeettomuus. Merkittävin syy katkoksen paikkaamiseen olisi Etelä-Amerikan eteläkärjen ja Alaskan pohjoisrannikon yhdistävän ”Pan-Amerikan valtatien” valmistuminen.

11 kommenttia:

  1. Lähi-Idässä on tullut koluttua YK-hommissa, joten pari lievää erikoistarkennusta. Tosin nämä eivät ole "virallisia" border control -paikkoja;

    16.) Israelin ja Libanonin maarajan välillä on ollut olemassa kaksi YK-henkilöstölle olevaa rajan ylityspaikkaa ja tietä.
    - Lännessä Väilimeren liepeillä on UNIFIL:in pääpaikan Naqura. Sen alapuolella on YK:lle rajan ylityspaikka Rosh Hanikra, joka oli vielä 1990-luvulla aktiivikäytössä. Tosin tämä ei ole ollut vuoden 2006 sodan jälkeen edes YK:n käytettävissä.
    - Samoin idässä päin ja Israelin pohjoiskärjessä on Metulla maa-asema, joka tosin sulkeutui YK-henkilöiltä 1983 Libanonin silloisen sodan johdosta.

    Muutama muukin taktinen tiestö ja IDF:n läpimenopaikka on Israelin pohjoisrajalla heidän armeijalleen, mutta ne ei kuulu tähän.

    15.) Israelin ja Syyrian välillä on olemassa ainakin kaksi YK-ylityspaikkaa Golanin kukkuloilla. Tosin nämäkään eivät ole "virallisia" border control -paikkoja.
    - Quneitran raja-asema on UNDOF:in pääpaikan Ein Zivanin läheisyydessä on (oli) YK-henkilöstön käytössä Area of Separation (AOS) ylityksiin YK:n vartioasema 28. Tätä tieuraa pitkin ja tämän väliaseman kautta on vaihdettu mm. Punaisen Ristin toimesta joskus aiemmin sotavankeja. Tyyliin; yksi israelilainen sotilas ja vaihtona 100 syyrialaista.
    - Samoin vain YK-henkilöstön käytössä olisi oleva etelämpänä Syyrian Al Rafeed kohdalla 1980-luvulla ollut AOS:ssä tie ja portti "urgent"/"medical" ylityksiin. Nykyään tosin kaikki on toisin.

    Kuten Jaska on havainnut ja kirjoitti, näiden molempien Israelin rajojen ja näiden raja-asemien yli ei pääse normaalisti tavallisella henkilöautolla tavallinen tallaja. Ei edes vaihtamatta kulkuneuvoa.

    heppa

    VastaaPoista
  2. Ennen sopuun pääsyä Hansinsaari on ollut malliesimerkki siitä miten rajakiistat tulisi ratkaista: Kanadalaiset kävi vuorostaan poistamassa Tanskan lipun ja jättämässä pullon viskiä. Sitten tanskalaiset kävi laittamassa lippunsa takaisin ja jätti pullon snapsia. Tätä toistui muutaman kerran.

    VastaaPoista
  3. Tuosta Libyan-Nigerin tieosuudesta. Google Earthin tietasosta on jätetty värittämättä osa tiestä, joka kyllä näkyy karttaa suurennettuna etelämpänä.

    VastaaPoista
  4. Mitähän tapahtuisi jos menisi Viipurin keskustaan poistamaan Venäjän lipun ja laittaisi tilalle Suomen lipun ja pullon Koskenkorvaa?

    VastaaPoista
  5. Katos vaan. Kiinalla on aluevaatimuksia Bhutanilta kahdessakin paikkaa. Kävin viime kuussa Bhutanissa noin 20 kilometrin päässä toisesta, mutta paikallinen opas ei hiiskunut sanaakaan asiasta. Kiinalaiset ovat jopa rakentaneet kylän Doklamin alueelle kolmen kilometrin päähän Bhutanin puolelle rajaa.

    On ne härskejä. Ihan sama juttu kuin 9 Dash Line, jossa Kiinan vaatimukset Etelä-Kiinan merellä ulottuvat lähes Malesian rantaviivalle asti. Kun on voimaa, niin voi käyttäytyä miten vaan.

    VastaaPoista
  6. Viipuri mainittu. Laitetaanpa tänne tuollainen kartta: http://timomeriluoto.kapsi.fi/KARTAT/Tiekartat/Suomen%20tiekartta%201:200.000%20Karjalan%20kannas%201938-1939%20%281940%29%20%282+2%29.jpg

    Ainakin sen voi sanoa että "kaikki tiet johtivat Viipuriin". Millainen olisi alueen nykyinen liikenneverkko (ml rautatiet ym teiden lisäksi) jos kuvitellaan ettei alueita olisi ainakaan toteutuneen historian laajuisesti itänaapuri ryöstänyt tai raja olisi syystä tai toisesta edelleen siinä missä 1939?
    Toisaalta voisi pohtia sitä miten olisi liikenneverkkoa kehitetty jos olisi raja siirretty oikealle paikalleen 90-luvulla, kun siihen oli tarjolla hyvä sauma?

    VastaaPoista
  7. Rajapolitiikkaa voisi verrata moottorin ilmansuodattimeen. Se päästää läpi moottorin toimintaan vaadittavan ilman, mutta pitää ulkona hiekan, pölyn jne. Mutta onko ilmansuodatin rasistinen, koska ei päästä moottoriin pirskahtelevaa hiekkaa jne.? Olisihan hiekka moottorissa mitä mainioin väriläiskä.

    Tuskin edes turbosuvakin mielessä em. ilmansuodatin on rasistinen ksenofobi, mutta vastaava toiminta rajapolitiikassa muuttuukin näiksi...

    VastaaPoista
  8. Israelin rajojen ja näiden raja-asemien yli ei pääse normaalisti tavallisella henkilöautolla tavallinen tallaja. Ei edes vaihtamatta kulkuneuvoa.

    heppa
    Joskus tule tämmöisiä hassuja ajatuksia, kuten tuosta edellä lainaamastani: Jos "muuli" vaihtaisi kulkimen muuliksi" Mitenkähän kävisi?
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  9. Saharassa on teitä ja reittejä, vaikka kartalta ei tietä löydy, voi paikalliset kulkea ihan hyvin. Eikä se tie ole välttämättä 7 metriä leveä. Voi olla vaikka pari päivää tai viikko leveyttä. Ranskan vallan aikaan oli välietapit linnakkeita, kuljettiin linnakkeiden kautta tai ne kiertäen. Brandenburgilaiset ajeli Tsadiin, lentokentän viereen tiedustelemaan. Sitten ajelivat takaisin Libyaan, matkalla kiersivät vastaantulleen ranskalaisen panssarivaunun näköetäisyyden tuolta puolen.
    Brandenburgilaiset tarjosi kyydin huippuagentille, tämä nokkelikko jäi kiinni kun poltti Junoa.

    sitten pommittivat kreikan tukikohdasta tsadia, välilaskuja libyassa ja yhdessä pop-up tukikohdassa libyan ja tsadin välissä. Sitä tukikohtaa kiitoratoineen taitaa olla turha etsiä kartalta, vaikkei sitä purettu ole.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  10. heppa: Näin on. Koetin satelliittikuvista tiirailla, onko jossain selkeää rajanylityskohtaa diplomaattisiin tarkoituksiin, mutta kun en muistanut missä ne tarkat kohdat ennen olivat, niin ei osunut silmään.

    Ano 10.20: Siinä tosiaan mallia sodankäyntiin. Vähän kuten sikasota USA:n ja Kanadan välillä. Kanukit hallitsevat homman.

    Ano 11.35: Niinpä näkyy. Kartassa on huono satelliittikuva parin kilometrin ajan ja sieltä ei näe mitään, mutta sitten tie jatkuu kärrypolkuna. Seurailin sitä ja lopulta sekin näkyy kuihtuvan sellaiseksi, että minä en ainakaan osaa erottaa sitä samaan suuntaan kulkevista wadeista. Sitten näyttää että ennen Madaman lentokenttää ei ole muuta kuin wadeja ja ehkä joitain renkaanjälkiä, useita rinnakkain. Eikä Madamasta etelään löytynyt äkkiseltään katsoen tietä satelliittikuvista, saati sitten kartasta. Ainoastaan niitä epämääräisiä renkaanjälkiä, jotka nekin päättyvät eri satsin satelliittikuvia alkaessa.

    AT: Eiköhän odoteta sitä, että saadaan käydä Sotamuseosta hakemassa se lippu joka sinne kuuluu.

    Funkystock: Kiinalaiset nylkyttävät pieni vaatimus kerrallaan. Aina kun toinen osoittaa pientäkään heikkoutta, se hyödynnetään.

    Ano 17.16: Ainakaan rataverkkoon ei olisi tarvinnut tehdä uutta Karjalan rataa.

    Trilisser: Hyvä vertaus.

    Huru-ukko: Ainakin sen tietää, mitä arabeilla on muulien kanssa tapana tehdä.

    Pyssymies: Olen kuullut apokryfisen tarinan, jonka mukaan Englantiin pudotettiin laskuvarjolla agentti. Kaikki oli huolella valmisteltu, vaatteet ja muut tarvikkeet asianmukaisesti varusteltu ja väärennetty. Matkaeväänä mukana oli nippu Saksassa väärennettyjä puntia. Jotka oli nivottu yhteen painopaikan nauhalla, jossa luki goottilaisin kirjaimin "Deutsche Reichsbank". Tuli vähän kiire repiä irti ja hävittää se, kun purki kamoja laskuvarjon piilotuksen jälkeen.

    VastaaPoista
  11. Agenttien taso taisi vähän vaihdella, eivät noin yleensä olleet mainittavan hyviä. Jäivät kiinni saamatta oikein mitään aikaan. yksi humu saapui rannikolle sukellusveneellä, räpiköi rantaan kumijollalla yön pimeydessä. Saapasteli sitten pubiin ja tervehti reippaasti " HEIL HITLER!" ovella. Britit huumorintajuttomina hirttivät veijarin.

    Toisaalta, kun maassa oli sekalaista sakkia euroopasta, vapaan norjan, ranskan, belgian, hollannin, tanskan, kroatian, venäjän, kratsenian, yms, yms - joukkoja, erilaisia unirormuja ja puhuivat ties mitä kieliä. Niin britit ihan itse kokeilivat kuinka käy, saksalainen uniformu päällään sitten koehenkilö palloili pitkin kyliä ja kaupunkeja ilman mainittavia ongelmia. Ystävälliset kanta-asukkaat neuvoivat lentokentälle yms. kohteisiin.

    Pyssymies

    VastaaPoista