Vähät vammoista

Paralympialaisia katsellessa hämmentyy urheilijoiden taidoista jopa enemmän kuin tavallisissa olympialaisissa. On käsittämätöntä, millaisiin suorituksiin pystyy kun tahtoa löytyy. Ihmekös tuo että katsojaluvut ovat niinkin korkeita. Korkeammiksi varmaan vielä nousevat, jos nykykehitys sukupuolenvaihdoksineen ajaa naisurheilun paralympialaisiin luokituksena puuttuva y-kromosomi.
Jotkut paraurheilijat ovat menestyneet jopa ilman mitään tasoituksia normaaleissa kilpailuissa. Tämä kirjoitus esittelee muutamia tällaisia huippuja. Kirjoituksessa rajoitutaan urheilijoihin, jotka ovat saavuttaneet menestystä vammautumisensa jälkeen. Samoin on rajattu pois vammat, jotka eivät kyseisessä lajissa aiheuta merkittävää haastetta. Esimerkiksi sodassa luodin päänsä läpi saanut ja toisen silmänsä menettänyt melonnan kaksinkertainen olympiavoittaja Kurt Wires ei tämän takia ole listalla, koska stereonäön puuttuminen ei ole melonnassa hirmuinen tasoitus muille. Samanlaisen vamman kanssa elänyt Gordon Banks taas voisi olla hyvin listalla, koska jalkapallomaalivahdille yksisilmäisyys on melkoisesti tasoitusta antava seikka. Banksin kymmenvuotinen ura Englannin maajoukkueen tolppien välissä päättyikin kohtalokkaassa auto-onnettomuudessa 34-vuotiaana. Silmänsä menettämisestä huolimatta hän kykeni kuitenkin tekemään vielä kerran paluun pelaten yhden kauden USA:n ammattilaissarjassa. Myöskään keinoraajajuoksija Oscar Pistoriusta ei ole hyväksytty mukaan, koska nykyinen teknologia on sitä luokkaa, että jousijalat antavat jopa etua.
Urheilijat on luokiteltu vammansa mukaan, jokaisesta luokasta on esitelty tarkemmin yksi tapaus ja muut saavat kunniamaininnan. Listaus on subjektiivinen arvio tapausten hämmästyttävyydestä.


10. Kuurous

Vjatseslav Skomorohov menetti kuulonsa lähes täysin pikkulapsena influenssaan sairastuttuaan. Aluksi päälajina oli 110 metrin aidat, joissa hän sai Neuvostoliiton mestaruushopeaa 1965. Kuurojen maailmankisoissa häntä pyydettiin juoksemaan 400 metrin aidat. Yllätysmestaruus ja lajinvaihto. Kolme vuotta myöhemmin olympialaisissa hän oli viides uudella maansa ennätyksellä voittaja David Hemeryn rikkoessa ME:n. Seuraavana vuonna Skomorohov voitti Euroopan mestaruuden. Pian tämän jälkeen vatsasairaus päätti hänen uransa. Olen jostain lukenut tiedon, että Skomorohovilla olisi kilpailuissa ollut avustaja, joka näytti käsimerkeillä hänelle, milloin lähtölaukaus ammuttiin. Ainakaan Meksikon olympialaisissa näin ei ollut, sillä filmillä tätä ei näy. Toisaalta Skomorohovilla oli myös hitain lähtö (rata 5, oli viimeisenä irti telineistä) ja hän oli ensimmäisellä aidalla viimeisenä, joka viittaa siihen että hän joutui reagoimaan vasta muiden reaktioon. Ateenan EM-kultajuoksusta oleva videoklippi on hyvin heikkolaatuinen:

Siinä kuitenkin näkee, että tällä kertaa Skomorohov on telineistä irti samaan aikaan muiden kanssa ja on ensimmäisellä aidalla joko johdossa tai toisena. Sisäkentän puolella seisoo sisäradan ensimmäisen aidan kohdalla mies, joka välittömästi juoksijoiden lähdettyä poistuu paikalta. Jos hän olisi valokuvaaja, hän olisi luultavasti jäänyt ottamaan kuvaa aidan ylityksestä. Jos hän olisi toimitsija, asu olisi toisenlainen. Mahdollista merkinantoa ei huonolaatuisesta kuvasta kuitenkaan näy.
Kunniamaininnat:
Ignazio Fabra: Syntymäkuuro italialainen otti kreikkalais-roomalaisen painin 52 kg sarjassa olympiahopeaa sekä 1952 että 1956 ja maailmanmestaruuden 1955.
Lance Allred: Lähes täysin kuuro koripalloilija pelasi kymmenkunta kautta ammattilaisena, muutaman ottelun NBA:ssa ja oli lähtöisin moniavioisesta mormoniperheestä.
Jeff Float: Lapsena sairastettu tuhkarokko vei kuulon lähes kokonaan, mutta ei estänyt 4 x 200 vapaauinnin olympiakultaa 1984 kisassa, jossa hän kertoi ensi kertaa kuulleensa hämärästi seitsemäntoistatuhantisen yleisön suoran huudon.
Jim Kyte: NHL:n historian ainoa kuuro pelaaja keräsi tililleen 598 runkosarjapeliä – ja 1342 jäähyminuuttia tehopisteiden jäädessä lukemaan 66.


9. Puuttuvat sormet

Jordanka Donkova menetti viisivuotispäivänään onnettomuudessa kolme sormeaan oikeasta kädestään. Jäljelle jäi vain peukalo, pikkurilli ja sormentyngät. Tämä ei tahtia haitannut ja teini-ikäinen Donkova oli lupaava viisiottelija – kunnes viisiottelu lakkasi kuulumasta kilpailuohjelmaan korvautuessaan seitsenottelulla. Tähän tuli mukaan uutena lajina keihäänheitto ja se siitä sitten, kun sattui olemaan oikeakätinen. Kaksisormisena keihästä ei liiemmin heitellä. Onnekseen Donkova oli kuitenkin hyvä myös pika-aidoissa. Ei muuta kuin lajinvaihto. Vuoden 1980 olympialaisissa 18-vuotias Donkova ei kilpaillut viimeistä kertaa ohjelmassa olleessa viisiottelussa, vaan ylsi pika-aidoissa välieriin asti. Sittemmin tuli selvää jälkeä. Olympiavoitto, Euroopan mestaruus ja ME hallussa 1988-2016. Eikä siinä kaikki. Bulgaria tarvitsi Donkovaa pari kertaa moniotteluiden Euroopan cupissa. Vuonna 1983 kotikentällä Sofiassa Donkova huitaisi pika-aidat maailmanluokan ajassa 12,65, hyppäsi korkeutta ottelijalle hyvät lukemat 178, työnsi kuulaa kelvolliset 12,80, juoksi kaksisataa kovassa ajassa 23,25, loikkasi pituudessa mainiosti 637 ja päätti ottelun kiertämällä kaksi kierrosta kentän ympäri pika-aiturille käsittämättömästi 2.17,51. Ai niin. Siinä välissä keihäs lensi vaatimattomat 29,38. Tiedossa ei ole, heittikö Donkova tämän vasemmalla kädellä vai kaksisormisella oikeallaan. Tästä vain 465 pistettä tuoneesta keihäskaaresta huolimatta seitsenottelun pistemääräksi tuli 6187, jolla tuli Euroopan cupin henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemäs sija. Tuloksen kovuus paljastuu siinä, että se olisi Suomen kaikkien aikojen tilaston seitsemäs – vain yhdeksän suomalaisnaista on koskaan ylittänyt 6000 pisteen rajan.
Kunniamaininnat:
Sten Suvio: Suomen ensimmäinen olympiakultamitalisti nyrkkeilyssä ryhtyi ammattilaiseksi ennen sotaa, menetti haavoittumisessa vasemman kätensä peukalon parin muun sormen vaurioituessa ja jatkoi silti yhä uraansa voittaen vielä 11 ottelua ja häviten kaksi kahden päättyessä ratkaisemattomaan.
Boris Jeltsin: Sittemmin politiikkaan mennyt teinipoika leikki kranaatilla menettäen vasemmasta kädestään peukalon ja etusormen. Tästä huolimatta hän pääsi Neuvostoliiton huipulle lentopalloilijana pelaten Sverdlovskin joukkueessa mestaruussarjassa.

8. Jalkaterä

Tom Dempsey syntyi ilman oikean jalan varpaita ja puolta jalkaterää sekä ilman oikean käden sormia. Miehelle kasvoi vartta 188 cm ja painoa kertyi 116 kg, joten raamit olivat jenkkifutikseen mitä sopivimmat. Pelipaikaksi valikoitui usein ylenkatsottu potkaisija. Oikeajalkainen Dempsey käytti sääntöjen sallimaa tylppäkärkistä kenkää, jolla sai palloon tyngästä huolimatta kelpo impulssin. NFL:ssä vierähti kymmenen vuotta potkimassa soikiopalloa tolppien väliin. Kuuluisimmaksi suoritukseksi jäi erään pelin viime hetkillä potkaistu 63 jaardin maali, joka ylitti edellisen ennätyspituuden seitsemällä jaardilla ja kesti NFL:n ennätyksenä yli 40 vuotta, aina vuoteen 2013 asti:

Mutta ei Dempsey ainoastaan potkaissut palloa. Isona miehenä hän kykeni joskus taklaamaan aloituspotkun jälkeen pallonpalauttajan, mikä on jokaisen potkaisijan unelma:



7. Kampurajalka

Doug Hepburn syntyi kampurajalkaisena, mikä rajoitti huomattavasti hänen liikkumistaan, etenkin kun 1900-luvun alkupuoliskolla hoito oli vielä kehittymätöntä. Tämä ei kuitenkaan estänyt voimien kehittämistä. Hepburnista tuli maailmanluokan painonnostaja, joka voitti raskaansarjan maailmanmestaruuden 1953. Olympialaisissa hän ei kuitenkaan koskaan esiintynyt, sillä edellisvuonna Helsingin kisojen aikaan hän ei vielä ollut Kanadan ykkösnimi sarjassaan ja ennen seuraavia kisoja hän oli ryhtynyt ammattilaispainijaksi. Joka tapauksessa oli sekin parempi uravalinta kuin maailman kuuluisimmalla kampurajalalla.


6.Halvaus

Neroli Fairhall halvaantui vyötäröstä alaspäin 25-vuotiaana yleisurheilijana moottoripyöräonnettomuudessa. Lajiksi vaihtui tämän jälkeen jousiammunta, jossa Fairhall voitti Uudelle-Seelannille kultaa Kansainyhteisön kisoissa 1982 – pyörätuolissa istuen. Hän oli mukana kaksi vuotta myöhemmin Los Angelesin olympialaisissa, mutta sillä kertaa epäonni oli myötä ja sijoitus oli vasta 35.
Kunniamaininta:
Lis Hartel: Nuori Hartel voitti Tanskan mestaruuden kouluratsastuksessa kahdesti sota-aikana, mutta sairastui sitten polioon halvaantuen polvista alaspäin ja menettäen osan käsiensä toimintakyvystä. Ura jatkui tästä huolimatta ja hän voitti lajissa olympiahopeaa sekä 1952 että 1956, vaikka ei kyennyt nousemaan omin avuin hevosen selkään.


5. Sokeus

Marla Runyan luokitellaan USA:n lainsäädännössä laillisesti sokeaksi, vaikka hänellä onkin hieman näkökykyä. Paralympialaisissa on kolme luokkaa näkövammaisille ja Runyan kilpaili näistä keskimmäisessä. Varsinaisissa olympialaisissa ei luokituksia tunneta ja Runyan kilpaili niissä kahdesti. Vuonna 2000 hän oli 1500 metrillä kahdeksas ja neljä vuotta myöhemmin hän karsiutui 5000 metrin alkuerissä. Tason kovuudesta saa käsityksen, kun huomauttaa Runyanin 1500 metrin ennätyksen olevan Sara Kuiviston tuoretta SE:tä parempi. Kaikkein käsittämättömintä on se, että Runyanin paras laji oli tosiaan 1500 metriä. Luulisi että kaikista mahdollisista yleisurheilun lajeista keskimatkat kyynärpäätaktiikkoineen ovat näkövammaiselle se kaikkein vaikein vaihtoehto. Itse asiassa on toisaalta kummallista, että en etsimälläkään löytänyt tietoa yhdestäkään sokeasta, joka olisi kilpaillut yleisessä sarjassa jossain sellaisessa lajissa, missä luulisi että sokeus ei ole ratkaiseva haitta. Mieleen tulee esimerkiksi tandempyöräily tai soutu jossain muussa luokassa kuin yksiköissä.


4. Mielisairaus

Erik Lundqvist voitti keihäässä olympiakultaa vuonna 1928 vain 20-vuotiaana. Kaksi viikkoa myöhemmin hän rikkoi ensimmäisenä 70 metrin rajan tuloksella 71,01. Sitten ura katkesi vaikeaan mielisairauteen ja hän kilpaili enää vain muutamia satunnaisia kertoja. Lyhyenä välähdyksenä hän heitti kahdeksan vuotta olympiavoittonsa jälkeen 1936 ennätyksensä 71,16. Berliinin olympialaisissa häntä ei kuitenkaan nähty, vaikka tulos olisi riittänyt niissä hopealle.


3. Puuttuva jalka

Olivér Halassy menetti vasemman jalkansa polven alapuolelta juna-onnettomuudessa 11-vuotiaana. Tämä ei estänyt häntä murtautumasta Unkarin perinteisesti kivikovaan vesipallomaajoukkueeseen, jonka jäsenenä hän voitti ensin olympialaisissa hopeaa 1928 ja sitten kaksi peräkkäistä kultaa. Kohtalonsa Halassy koki sodan jälkeen vuonna 1946, kun hän sai surmansa senaikaisen lehdistön kaunistelun mukaan ”traagisissa olosuhteissa”, mikä tarkoitti että ryöstelevät neuvostomiehittäjät ampuivat hänet.
Kunniamaininnat:
George Eyser: Voimistelija menetti junaonnettomuudessa vasemman jalkansa ja kilpaili puujalan kanssa, mikä siihen aikaan oli todellakin puujalka eikä mitään huipputeknologiaa. Vuoden 1904 tasoltaan kieltämättä vaatimattomissa olympialaisissa hän voitti kolme kultaa.
Bert Shepard: Amerikkalainen taistelulentäjä ammuttiin alas Saksan yläpuolella ja menetti oikean jalkansa. Vankileirillä hän opetteli kävelemään tekojalalla ja pääsi Punaisen Ristin välityksellä takaisin kotimaahansa jo ennen sodan päättymistä taistelukyvyttömyytensä takia. Entinen baseballin farmiliigojen ammattilaissyöttäjä aloitti harjoittelun uudestaan ja pääsi pelaamaan yhden ylimmän liigan ottelun Washington Senatorsissa 1945 ennen palautusta takaisin farmiin, jossa pelasi vielä useita vuosia.
Natalie du Toit: 17-vuotias uimari menetti liikenneonnettomuudessa vasemman jalkansa polven korkeudelta. Seitsemän vuotta myöhemmin hän sijoittui Pekingin olympialaisissa 10 kilometrin avovesiuinnissa kuudenneksitoista. Saman lajin MM-kisoissa hän oli parhaimmillaan neljäs ja voitti Afrikan mestaruuden 800 metrin vapaauinnissa.
Craig Bodzianowski: Auto-onnettomuudessa oikean jalkansa menettänyt nyrkkeilijä otteli ammattilaisten WBA-liiton kevyen raskaansarjan maailmanmestaruudesta 1990 häviten Robert Danielsille kaikin tuomariäänin.


2. Puuttuva käsi

Jim Abbottilta oli syntymästään saakka puuttunut oikea käsi. Vasemmalla kädellään hän heitti sitten sitäkin kovempaa, kymmenen vuotta syöttäjänä MLB:ssä. Luulisi että hänellä olisi ollut jonkinlainen räpyläviritelmä oikeassa kädessään, mutta ei. Abbott piteli syöttäessään räpylää oikean käsivartensa tyngässä, sieppasi sen heti pallon irrottua vasempaansa niin nopeasti että ehti joskus napata mahdollisen ulottuville tulleen lyönnin räpyläänsä, työntää räpylän oikean käsivartensa ja vartalonsa väliin, kiskaista vasemman kätensä pois sieltä, napata puristuksissa olleen pallon ja heittää sen pesävahdille. Lyöntivuoro ei ollut Abbottille ongelma, koska hän pelasi koko uransa American Leaguen puolella, jossa oli ja on yhä voimassa ”designated hitter” -sääntö eli toisin kuin National Leaguessa, syöttäjät eivät lyöneet. MLB:n kahdessa eri liigassa pelanneet joukkueet alkoivat kohdata toisiaan loppuottelusarjan lisäksi runkosarjassa vasta 1997, jolloin pelattiin aina kotijoukkueen säännöillä ja silloinkin kohtaamiset olivat harvinaisia. Abbottin ura kesti vain kaksi kautta tämän jälkeen, mutta hän pelasi normaalisti omat lyöntivuoronsa:

Ennen ammattilaisuraansa Abbott oli mukana Soulin olympialaisissa, joissa baseball oli näytöslajina. Hän syötti finaalissa ja ratkaisi kultamitalin USA:lle viimeisellä syötöllään.
Kunniamaininnat:
Chad Bentz: Täsmälleen sama vamma kuin Abbottilla täsmälleen samoilla ratkaisuilla, mutta ura kesti vain kaksi vuotta.
Shaquem Griffin: Pojan vasen käsi oli syntymästä saakka vammautunut ja amputoitiin ranteesta nelivuotiaana. Urheilua tämä ei haitannut, kolmiloikassa 15 metrin raja ylittyi jo ennen 18-vuotispäivää. Lajiksi valikoitui kuitenkin jenkkifutis, pelipaikaksi tukimies ja tehtäväksi taklata pallonkantaja tai pelinrakentaja. NFL-ura alkoi 2018 ja kesti kaksi vuotta, kolmas eli viime kausi kului osin harjoitusjoukkueessa tai ilman pelipaikkaa.
Jack Sanders: Hyökkäyksen linjamies ehti pelata kolme kautta NFL:ssä ennen toisen maailmansodan alkua. Merijalkaväen luutnantti taisteli Iwo Jimalla ja menetti vasemman käsivartensa ranteen yläpuolelta räjähdysonnettomuudessa. Seuraavalla pelikaudella hän pelasi vielä kolme ottelua NFL:ssä.


1. Käsi vaihtoon

Károly Takács oli lupaava pistooliampuja ja olisi luultavasti edustanut maataan Berliinin olympialaisissa 1936, mutta hän oli sotilasarvoltaan vain kersantti ja Unkarin ampumaliiton silloiset säännöt estivät muiden kuin upseerien osallistumisen. Sääntöjä muutettiin ja vuoden 1940 kisojen lähestyessä Takács oli jo suosikkien joukossa. Sitten kaksi onnetonta tapahtumaa sotki kaiken. Ensinnäkin vuonna 1938 Takács menetti kranaattionnettomuudessa oikean kätensä. (Lieneekö kyseessä ollut samanlainen epävakaa unkarilainen käsikranaatti, joka vei myös hiihdon maailmanmestari Pauli Pitkäsen hengen?) Käden menetys ei unkarilaista lannistanut. Pistooli vasempaan käteen ja harjoittelemaan. Jo seuraavana vuonna hän voitti Unkarin mestaruuden ja otti osaa MM-kisoihin. Toinen onneton tapahtuma eli toisen maailmansodan syttyminen oli sitten jo liikaa olympialaisten kannalta. Kahdeksan vuotta myöhemmin Lontoossa 1948 Takács ampui kultaa ja uusi tempun neljä vuotta myöhemmin Helsingissä.