lauantai 29. toukokuuta 2021

Uusinta: Kestävyysjuoksun kirous


Kestävyysjuoksukausi on taas alkanut, joten uusitaanpa muistutus siitä mistä touhussa on kyse:

Kestävyysjuoksu. Miksi pirussa piti mennä tekemään tuollainen lajinvalinta? Maailmassa on kymmenittäin urheilulajeja ja mennä nyt valitsemaan laji,
1) joka on yksilölaji eli ei voi piiloutua toisten selän taa
2) joka on globaalisti harrastetuimpia lajeja
3) joka on peruskustannuksiltaan halpa eli kuka tahansa voi kokeilla
4) jossa median esittämät menestysvaatimukset ovat kovat
5) jossa huonolla tuurilla ei voi selittää epäonnistumisia
6) joka on fyysisesti rankka
7) jossa pystyvät menestymään myös tiettyjen muiden lajien edustajat.

Kun suomalainen kestävyysjuoksija sijoittuu MM-kisoissa sijalle 51, hän on täydellisesti epäonnistunut, huonokuntoinen ja laiska pummi. Kun suomalainen tennispelaaja on maailmanlistalla sijalla 51, hän on kivikova huippu-urheilija. Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue sijoittuu MM-kisoissa pronssille, he ovat kansallissankareita - huolimatta siitä että heidän edellään on kaksi muuta joukkuetta joissa molemmissa on 25 pelaajaa eli yksilöinä suomalaisten sijoitukset ovat välillä 51-75.

Vähän suhteellisuudentajua, kiitos. Niin kovia lajeja kuin tennis ja jääkiekko ovatkin, niitä ei voi verrata kestävyysjuoksuun tasoltaan edes samana päivänä. Kuinka moni on edes kokeillut tennistä? Takuulla alle 10 % maapallon väestöstä ja suomalaisistakin varmaan kolmasosa. Jääkiekkoa ylipäätään pelataan maissa, joiden yhteenlaskettu väkiluku on alle kolmasosa maapallon väkiluvusta ja huipputasolla maissa, joiden väkiluku on alle 10 % maapallon väkiluvusta. Sivuhuomautuksena mainittakoon vielä, että lätkän MM-kisojen aikaan NHL:n pudotuspelejä tahkosi kahdeksan sellaista joukkuetta, joista mikä tahansa olisi halutessaan pyyhkinyt lattiaa Suomen maailmanmestareilla.

Kestävyysjuoksun aliarvostus perustuu kahteen näköharhaan. Ensimmäinen näistä on kilpailun kovuus. Sunnuntain Hesarin urheilusivuilla toimittaja kirjoitti ilmeisen tosissaan: Golf on tunnetusti yksi maailman kilpailluimmista yksilöurheilulajeista, ellei kilpailluin. Siis mitvit? Mietin omaa satojen ihmisten tuttavapiiriäni. Muistin neljä, jotka ovat joskus pelanneet golfia - heistä yksi kilpailumielessä. Sen sijaan kestävyysjuoksua on kokeillut - liikuntavammaiset pois lukien - jokainen. Kilpailumielessä kaikki ovat ainakin koulussa juosseet. Kestävyysjuoksua voi harrastaa missä tahansa ja kuka tahansa, kustannuksiltaan se on varmaan maailman halvin urheilulaji. Mitä golfiin tulee, niin eipä ole liiemmin näkynyt kenialaisgolfareita.

Toinen näköharha on kestävyysjuoksun taso. Jokainen on juossut ja luulee tietävänsä siitä jotakin. Silti aivan järjestelmällisesti huippujuoksijoiden vauhti arvioidaan sen näennäisen helppouden vuoksi paljon todellista hitaammaksi. Kokeilkaapa huviksenne esittää seuraava kysymys kenelle tahansa: Jos maratonjuoksun ME-mies juoksisi maratonvauhdillaan Cooperin testin, mikä olisi tulos? Cooper on siinä mielessä hyvä valinta, että ainakin jokainen mies tietää mistä on kyse. Omien havaintojeni mukaan asiaan vihkiytymättömät vastaavat yleensä jotain 3000 - 3500 metrin välille, moodi on varmaan 3200 metriä. Ymmärrettävää. Armeijassa Cooperinsa juosseet tietävät kolmen tonnin olevan kova tulos ja 3500 juoksevien olevan melkoisia ihmemiehiä. Ei sitä vauhtia voi kukaan ylläpitää maratonia, on luonnollinen ajatus. Mutta. Oikea vastaus kysymykseen on 4083 metriä! (Päivitys 29.5.2021: Nykyisen ME-miehen Eliud Kipchogen ME-vauhdilla 4162 m.) Kun sitten tätä sulattelee, voi heittää lisäkysymyksen: Kuinka pitkän matkan uskoisit pysyväsi huippumaratoonarin kyydissä? Aika kaljamaha saa olla, jos vastaus on alle 400 metrin eli ratakierroksen. Totuus on taas toinen, Haile Gebrselassien maratonkeskivauhdilla 100 metriä sujahtaa aikaan 17,63. (Päivitys 29.5.2021: Nyky-ME 17,30.) Yli puolelle 40-vuotiaista miehistä olisi tekemätön paikka.

Perään voi todeta, että kymppitonnin ME-vauhdilla satasen aika olisi 15,78. (Päivitys 29.5.2021: Joshua Cheptegain nyky-ME -vauhdilla 15,71.) Tätä eivät monet juosseet edes parhaassa nuoruuskunnossaan. Sivumennen sanoen, Cooperissa tulos tuolla vauhdilla olisi 4564 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Nyky-ME:llä 4583 m.)

Tässä vaiheessa yleensä todetaan, että "niin no, maailman huiput, mutta Suomen kestävyysjuoksun taso on umpisurkea". Katsotaanpa tilastoja. Viime vuonna Suomen 20. paras kympin aika oli 32.37,22. Sillä vauhdilla Cooperin tulos olisi 3678 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Kaudella 2020 31.53,38 ja 3762 m.) Tunnen entisen ammattilaisjalkapalloilijan, joka ei koskaan ole rikkonut 3000 metrin maagista rajaa Cooperissa.

Jos haluaa vielä hieroa suolaa haavoihin, voi huomauttaa viimevuotisen Suomen tilaston 20. parhaan naisjuoksijan painelleen kympin vauhtia, jolla Cooperin testissä olisi menty 3135 metriä. (Päivitys 29.5.2021: Kaudella 2020 3100 m.) Armeijan erikoisjoukkoihin vaaditaan tietääkseni 2900 metriä. Suomessa kansallisen tason naisjuoksijat painelevat selvästi kovempaa tahtia yli kolminkertaisen matkan. Revi siitä.

Kun totuus vauhdista on vähitellen uponnut, on aika perustella miksi juoksu on suunnattoman kovatasoista. Yksinkertaisesti siksi, että sitä voi harjoittaa missä tahansa, kuka tahansa. Toisin kuin alppihiihtoa tai purjehdusta. Joka tuhannes ihminen on suomalainen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen kestävyysjuoksulajin maailmantilastossa pitäisi tuhannen parhaan joukossa olla keskimäärin yksi suomalainen. Todellisuudessa siellä on paljon useampi. Kun tutkitaan kuudentoista kestävyyslajin (800, 1500, 3000, 5000, 10000, puolimaraton, maraton, esteet; kaikista sekä miehet että naiset) maailmantilastoja viime vuodelta, pelkästään kolmensadan parhaan joukossa on 24 suomalaissuoritusta. (Päivitys 29.5.2021: Viime kaudella 29 eli vähän alle kaksi per laji.) Odotusarvo puhtaasti väestöpohjan perusteella on viisi eli noin joka viidennessä lajissa. Eikä tässä huomioida sitä, että suomalaisnuorella on valittavanaan kymmeniä eri lajeja siinä missä kenialaisen vaihtoehdot ovat kestävyysjuoksu ja jalkapallo.

Tilastomatematiikka on armotonta ja sillä perusteella kukaan ei voi arvostaa vaikka formula 1 -autoilun tasoa miksikään verrattuna kestävyysjuoksuun. Mutta yksi kestävyysjuoksun kirouksista piilee juuri tässä; rata ja tie ovat vapaat kenelle tahansa. Jos luulet pärjääväsi paremmin, harjoittele ja anna mennä. Sen sijaan kilpa-autoilijaan on helpompi samaistua; kuka tahansa voi kuvitella olevansa yhtä hyvä, jos vain saisi mahdollisuuden. Harva saa.

Kestävyysjuoksun kilpailullisuudesta tekee raa'an myös se, että jokaisen urheilijan harjoitusohjelmaan kuuluu juoksulenkkeilyä. Jos sattuu huomaamaan olevansa siinä hyvä, niin siitä vain piikkarikauppaan ja kisoihin. Mutta kuinka moni toisen lajin urheilija on osana harjoitusohjelmaansa kokeillut mäkihyppyä, squashia tai koripalloa? Kaikki juoksevat. Ja monissa lajeissa maailmanhuipun juoksukunnon on oltavakin sitä luokkaa, että hän pärjäisi kestävyysjuoksussa vähintään kansallisen huipputason alapuolella. Hiihto, ampumahiihto, pyöräily, soutu, … lista on pitkä. Juoksijan ei tarvitse pärjätä hiihdossa tai soudussa. Samanlaista toisen lajin osaamisvaatimusta ei ole missään muussa lajissa kuin juoksussa. Ei huippuluokan jääkiekkoilijan tarvitse olla divaritason koripalloilija eikä melojan tarvitse osata soutaa, mutta huippusuunnistajan on oltava kansallisen tason juoksija ja huippujalkapalloilijankin tarvittaessa pärjättävä piirinmestaruuskisojen 1500 metrillä.

No, itse kilpailusuoritus sentään on helppo. Ratajuoksussa ei tarvitse muuta kuin muistaa kääntyä joka 200 metrin päässä vasemmalle, sanotaan. Joukkuepelit ovat vaikeita, teknisiä ja taktisia. Niinpä. Ero onkin siinä, että juoksun tekniikka ja taktiikka eivät avaudu yhtä helposti. Saatan juoksun alkupuoliskon aikana todeta, että selvä peli, A voittaa kisan. Sitten A ottaakin irtioton vähän puolivälin jälkeen ja vaihdan mielipidettäni. A on aiemmin voittanut loppukirillään, nyt hän kuluttaa voimansa liian kovalla rytminvaihdolla ja häviää lopussa B:lle, joka parhaillaan juoksee A:ta tasaisesti kiinni, voimiaan tuhlaamatta sujuvalla askeleella. Sujuvalla askeleella. Jääkiekkoilija voi pelata hyvän matsin loukattuaan kätensä ensimmäisessä erässä, kärsiessään kroonisesta polvivammasta tai palattuaan kahden kuukauden pakkolevolta. Äskettäin katsoin kentän reunalla kisaa ja sanoin kahden kierroksen jälkeen, että ennakkosuosikki ei voita; askellus ei toimi. Eikä voittanut. Kestävyysjuoksu on niin raakaa hommaa, että loukkaantuneena tai harjoitustauon jälkeen ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä. Eikä epäonnistumisessa voi mennä piiloon joukkuetovereiden taakse. Eikä sekuntikellolla ole koskaan huono päivä. Piikkarin voitelua ei voi syyttää epäonnistumisesta, toisin kuin suksien. Onneen liittyviä tekijöitä juoksussa on hyvin vähän. Suunnistuksessa, joka sinänsä on kova kestävyyslaji, satunnaisvaihtelu on kohtuullisen suuri. Jalkapallossa piirisarjalainen voi kerran kaudessa harhauttaa kuin Lionel Messi, mutta edes Suomen paras kestävyysjuoksija ei voi kertaakaan juosta kuten Kenenisa Bekele.

Kaiken tämän huomioiden ei ole mikään ihme, että kestävyysjuoksijoiksi valikoituu henkisesti lujia ihmisiä - tai sitten kestävyysjuoksu kehittää sen valinneesta lujan. Vilkaisin tämänvuotisten (2011) maastojuoksun SM-kisojen 20 parhaan miehen ja naisen listaa, yhteensä siis 40 suomalaista kestävyysjuoksijaa. En tiedä läheskään kaikkien ammattia, mutta ei voi olla sattumaa että tuonkokoisessa porukassa on ainakin neljä lääkäriä, kuusi opettajaa ja neljä insinööriä - tai sellaisiksi opiskelevia. Lisäksi joukkoon kuului mm. ekonomeja, tiedemiehiä ja yrittäjiä. Tietääkseni kaikki ovat suorittaneet tai suorittamassa jonkin rehelliseen työhön valmistavan tutkinnon, paitsi tietysti yksi lakimies.

16 kommenttia:

  1. Kaikissa yksilölajeissa on sama ongelma eli 51. sijoittunut ei ole yhtään mitään. Sen sijaan joukkuelajeissa maailman 75. paras jalkapalloilija voi olla hyvinkin suosittu ja arvostettu.

    Menestyminen kestävyysjuoksussa edellyttää myös kevyttä ruumiinrakennetta. Raskastekoisella isot luut omaavalla henkilöllä ei ole mitään asiaa huipulle. Ei kannata edes yrittää.

    Sitten tullaaan toiseen ratkaisevaan tekijään eli veren kykyyn kuljettaa happea. Tätä voidaan lääketieteellisin keinoin parantaa. Jos ajatellaan kansainvälistä yleisurheilua, se on osoittautunut huonoksi torjumaan näitä lääketieteellisiä keinoja.

    Toisaalta kestävyysjuoksu on myös hyvä ja halpa harrastus, jota voi harrastaa melkein missä tahansa.

    VastaaPoista

  2. Kestävyysjuoksu on minulle vanha rakkaus. Sattuneesta syystä (Sydänvika/-leikkaus) jouduin lopettamaan sen jo 80-luvun alkupuolella. Mutta rakkaus säilyy ikuisesti!
    Juoksin aikanaan kolme maratonia, joista parhaan ajan saavutin Rautaveden maratonilla (juostaan muuten Pyhäinpäivänä!) v. 1978; 3.18. Siihen aikaan C-luokan raja oli 3.15, joten ei ihan huonosti!

    Miksi rupesin harrastamaan tuota ihmisrääkkiä? Kas, syy on ns. raadollinen: Silloinen vaimoni sanoi joskus, että synnytys on yhtä rankka fyysinen rasitus kuin maratonjuoksu. Panin asian mieleeni, ja kun ensimmäinen lapsemme oli pantu idulle, minä aloitin maratonharjoittelun. En yhdeksää kuukautta, vaan runsaat puoli vuotta.
    Todistin, että minäkin olisin voinut synnyttää, kun kerran vaimokin. Todistin tämän vielä kaksi muuta kertaa, koska meille syntyi yht. kolme lasta.

    Lisäpointtina vielä: Ennen synnytystä / raskautta vaimoni painoi 52 kiloa, minä samaan aikaan 72 kiloa. Kun synnytys ja maraton lähestyivät, vaimoni paino oli 67 kiloa ja minun samoin 67 kiloa!

    Mitä hyötyä tästä oli ? Saanpa ainakin kaveripiirissä leuhkia sopivissa tilanteissa!

    VastaaPoista
  3. Ei ne luut vaan lihassolut.Joillain ihmisillä nopeiden lihassolujen määrä on korkeampi kuin toisilla.Hyvästä painonnostajasta on kai aika vaikea tehdä hyvää pitkänmatkanjuoksijaa.Toisaalta jotkut saavat geeneissä hyvän hapenottokyvyn.

    Ihmisen luuston painoerot ovat lopulta aika minimaalisia,muistaakseni samanpituisilla jotain kilon luokkaa maks.

    Juoksemisesta sellainen anekdootti,että Jouko Aholaa,entistä voimamiestä,haastateltiin joskus takavuosina ja häneltä kysyttiin,että mitkä ovat hänen parhaat saavutukset jossain oikeassa urheilulajissa.
    -no olen minä joskus juossut 100 metriä alle 18 sekunttiin
    -haastattelijat katselevat vaivaantuneena ja toteavat että ai jaa,perään hermostunut naurahdus
    -joo,tosin mulla oli sadan kilon paino hartijoilla kun tein tuon ennätyksen.

    VastaaPoista
  4. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja29. toukokuuta 2021 klo 12.33

    En voi itselleni mitään, mutta tämä aina naurattaa niin että vedet tulevat silmiin...

    "Tietääkseni kaikki ovat suorittaneet tai suorittamassa jonkin rehelliseen työhön valmistavan tutkinnon, paitsi tietysti yksi lakimies."

    VastaaPoista
  5. Kovasti tuntu saavan kehuja urheiluruudussa, kun toinen vapaaheitto meni koriin. Siis tämä musta koristyttö, joka pääsi aameriikkaan näyttämään kykynsä. Ehkä asian vierestä, mutta ihmeellistä!

    VastaaPoista
  6. Ehkä tämä on sopiva ketju muistaa "juosun matkasaarnajaa", syksyllähän tulee 10 v Tapio Pekolan kuolemasta. Ainakin yhdellä sohvaperunallakin on vielä ikävä. Kukapa muukaan sellaisia juttuja kirjoittaisi. Helsinki 83 oli huippuhetkiään, Helsinki 94 siihen verrattuna mitätön tapahtuma. Vainion käryn ilmeisesti tosiaan otti kuin henkilökohtaisen loukkauksen, liioiteltu ja ehkä naiivi reaktio mutta ilmeisesti Pekolan luonteen mukainen. -jussi n

    VastaaPoista
  7. Kestävyysjuoksijat starttaavat.
    Kuulantyöntäjä lämmittelee.

    Kestäjyysjuoksijat löntystelevät rataa ympäri.
    Kuulantyöntäjä pukkaa.
    Kestävyysjuoksijat löntystelevät rataa ympäri.
    ...
    Joku hyppää.
    Kestävyysjuoksijat löntystelevät rataa ympäri.
    ...
    Kuusi tuntia myöhemmin kukaan ei tee enää mitään.
    Kestävyysjuoksijat löntystelevät rataa ympäri uudestaan ja uudestaan alahuuli läpsyen.

    VastaaPoista
  8. Kovia lajeja on, juoksu kuuluu niihin. Ite vaihdoin suunnistukseta ja juoksusta pyöräilyyn ja kamppailulaheihin. koska juokseminen on aika tylsää. Ja kesällä räkkä pysyy kyydissä. Pyöräilijä pääsee eroon hyttysistä ja paarmoista, ne ei pysy kydissä. Ja kamppailulajeissa saa lyödä takaisin, lujaa. Juu, 800 metriä kuului lajeihini, mistäs tiesit kysyä.

    Pyöräily on kovempaa ja kevyempää. Kumpaakin, voit rullata ja peesata mutta joskus ajetaan 200 km niin lujaa kuin ikinä. Ja sitten aletaan ajaa kilpaa tosissaan. Viimeisestä 10 km ei ole välttämättä mitään mielikuvaa, vain muisto tuskasta reisissä. Poltteesta keuhkoissa.

    Joku allergia sitten pilasi joka heinäkuun, ei tullut sen valmiinpaa. Talvisin leireillä - kanarialla yms. kulki lujaa mutta kesät meni päin honkia.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  9. "Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue sijoittuu MM-kisoissa pronssille, he ovat kansallissankareita - huolimatta siitä että heidän edellään on kaksi muuta joukkuetta joissa molemmissa on 25 pelaajaa eli yksilöinä suomalaisten sijoitukset ovat välillä 51-75."
    Upea tilastotieteellinen huuli. Entäs jos laitetaan yksilöt esim. tehtyjen ja syötettyjen maalien mukaiseen järjestykseen.

    "Jääkiekkoa ylipäätään pelataan maissa, joiden yhteenlaskettu väkiluku on alle kolmasosa maapallon väkiluvusta ja huipputasolla maissa, joiden väkiluku on alle 10 % maapallon väkiluvusta."
    Tuolle 10 % huipputasolle löytynee varmastikin joku järkeen käypä selitys. En lähde arvailemaan.

    "...lätkän MM-kisojen aikaan NHL:n pudotuspelejä tahkosi kahdeksan sellaista joukkuetta, joista mikä tahansa olisi halutessaan pyyhkinyt lattiaa Suomen maailmanmestareilla."
    No heillähän on karjuja, jotka sopisivat paremminkin UFC-kehään. Jos pyyhkiminen tarkoittaa pelien voittamista, se vaatisi NHL:n tuomarit ja UFC-säännöt ja pelit Pohjois-Amerikassa. No, ehkäpä muutenkin, jos Suomen joukkue kasataan maailmanmestaruuden vuonna 1995 voittaneesta joukkueesta.

    "Jääkiekkoilija voi pelata hyvän matsin loukattuaan kätensä ensimmäisessä erässä, kärsiessään kroonisesta polvivammasta tai palattuaan kahden kuukauden pakkolevolta."
    Ovat siis kovia poikia sekä fyysisen että psyykkisen kivun sietäjinä. WhatsApp:ssa sain videopätkän jääkiekkoilijan ja jalkapalloilijan erosta. Jääkiekkoilija saa kiekon pläsiinsä, eikä välitä moisesta pikkujutusta. Jalkapalloilija nipistää vastustajaa korvalehdestä, joka saa aikaan väkivallan kohteen kiemurtelemaan tuskissaan nurmella.

    Eiköhän suurin osa suomalaisista ole samaa mieltä kestävyysjuoksijoista kuin Jaska. Ja kaikki urheilusta kiinnostuneet tuntevat Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen ja Lasse Virenin sekä monien muiden Suomen maailmankartalle juosseiden sankarien nimet.

    Erityisen tyytyväinen olin viimeiseen lauseeseen, koska sitä ei ollut otsikoitu loppukevennykseksi.

    VastaaPoista
  10. Jaskan kommentit urheilulajeista ?
    1. Snooker
    2. Shakki
    3. Kivääriammunta makuulta
    4. Jousiammunta,skeet, trap
    5. Ratsastus
    6. Curling
    7. Ohjaskelkkailu
    8. Rattikelkkailu

    Monet olympialajeja, ei tarvitse hikoilla, ja pätäkkääkin tulee

    Timppa

    VastaaPoista
  11. Vasarahammer: Huipun kannalta ruumiinrakennetta vieläkin ratkaisevampi tekijä on luontainen hapenottokyky. Mutta kestävyysjuoksussa pääsee totaalisen lahjatonkin kovalle tasolle työnteolla. Niin lahjatonta miestä ei olekaan, joka ei kykenisi juoksemaan Cooperissa 3400 m.

    Terho Hämeenkorpi: Ja maratoneja voi sentään juosta vuosittain useampia, toisin kuin pyöräyttää lapsia!

    klova: 27-kiloinen rinkka selässä on juostu maraton neljän ja puolen tunnin pintaan.

    Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Pitäähän lakimiehilläkin olla ekologinen lokeronsa. Kunhan se vain olisi lukittava.

    Nimetön 13.31: Sitä minä vain mietin, että kuinkahan moni jenkki luulee tämän perusteella Suomen olevan Afrikassa? Toisaalta tuskin kovin moni, kiitos Lauri Markkasen sillä WNBA:sta ei ole monikaan kuullut edes jenkeissä. Kuinka moni suomalainen oli siitä liigasta kuullut ennen tätä? Kuinka moni osaa nimetä jonkun toisen kyseisen liigan pelaajan?

    jussi n: Pekola oli ainoa laatuaan, muotti heitettiin menemään hänen synnyttyään. Harvan ihmisen kanssa minulla on synkannut heti ensitapaamisella yhtä hyvin kuin hänen kanssaan.

    Qroquius Kad: Onpas pitkä ratakisa.

    Pyssymies: Näkökulmia on. Minusta se pyöräily vasta tylsää onkin. Kuluu moninkertainen aika siihen nähden että saa saman vastineen kuin juoksussa. Tai sitten soutu. Kävin kerran soutamassa Partalansaaren ympäri kirkkoveneessä ja totesin, että rasitustasoltaan vastasi kympin VK-juoksulenkkiä, vaikka aikaa kului kahdeksankertaisesti.

    Veijo Hoikka: USA + Kanada + Ruotsi + Suomi + Venäjä + Tsekki + tarvittaessa vielä Slovakia, Sveitsi ja Saksa = yhteensä alle 10 % maailman väkiluvusta. Ja tämäkin on anteliasta, sillä jenkeistä alle puolet on koskaan edes käynyt lätkämatsissa saati sitten sovittanut luistimia jalkaansa.

    Timppa: Kunnon urheiluina noita ei oikein voi pitää. Jotkut ovat kelpo liikuntaa, mutta suurin osa ei sitäkään, vaikka ihan kivaa sinänsä. Olympialaisiin kuuluvista lajeista olen näkemykseni sanonut.

    VastaaPoista
  12. Pyöräily tylsäää? No ainakin maisemat vaihtuu ihan eri tahtiin kuin juostessa. Ne pari kurvia kun tulee äkkiä tutuiksi radalla. Sama koskee osittain maantietäkin, juostessa se maisema on ja pysyy, pyörällä se vaihtuu 30 - 60 km/h. Lisähupia saa vaihteiden kanssa pusaamiseta ja aina välllä renkaanvaihdosta.

    Pyssymies

    VastaaPoista
  13. Ehkä liioittelin hieman yleisurheiluyleisön kokemusta, mutta kestävyysjuoksu ei ole niitä yleisöystävällisimpiä lajeja ainakaan vauhdin ja vaarallisten tilanteiden puolesta.
    Kokonaiskokemus riippuu tietysti katsojasta.

    VastaaPoista
  14. Mitäs Jaska olet mieltä ultramatkoista? Eiväthän ne mitään virallisia olympialajeja ole, ja harrastajamääräkin lienee vähäisempi kuin perinteisemmillä matkoilla. Mutta jos vaikka 200km joku juoksee niin pitäähän siinäkin olla kunto kohdillaan.
    Entäpä (täysmatkan)triathlon, arvostatko?

    VastaaPoista
  15. Pyssymies: Totta joo, tarkoitin lähinnä sitä että aikaa kuluu paljon jos aikoo saada saman harjoitusvasteen kuin juoksussa.

    Qroquius Kad: Juuri noin. Ihan sama kuin toteaisi, että 90 minuutin jalkapallo-ottelussa mielenkiintoista on vain noin minuutti koska sen aikanahan ne maalit tehdään. Itse asiassa tämä on jopa huomattavasti perustellumpi näkökanta. Jos jalkapallossa laukaus menee puoli metriä ohi maalin, sillä ei käytännössä ole merkitystä jatkopelin kannalta. Sen sijaan kestävyysjuoksussa jos joku tekee parinkymmenen metrin irtioton, sillä on.

    Ano: Joo, kovaa puuhaa. Triathlon samoin, oli täysmatka tai ei. Vaikka olenkin kutsunut triathlonia epäonnistuneiden kestävyysurheilijoiden kaatopaikaksi, enkä suinkaan aiheetta kun katsoo lajiharrastajien taustoja. Aikoinaan mietin että joskus voisi kokeilla triathlonia, mutta ei ollut köyhällä opiskelijalla varaa hankkia lajiin tarvittavia riittävän hyviä vermeitä - märkäpuku ja ei nyt ihan jopolla olisi viitsinyt kisaan lähteä. Ja sitten kun oli varaa, niin ei ollut enää aikaa harjoitella muita lajeja - kestävyysjuoksun harjoitteluun kun menee sen tehokkuuden takia vähemmän aikaa kuin uintiin ja pyöräilyyn.

    VastaaPoista
  16. Juuri Kanadan pukukopista vuodetun tiedon mukaan NHL-tähtien menestyksekkäimmän maan, Kanadan, pelaajien on nähty pyyhkivän toinen toistaan niska-perseotteella kiinnipitäen pukukopin lattiaa. Odotamme vahvistusta tai ainakin kannanottoa IIHF:n maratonpelien komitealta.

    VastaaPoista