Huipulla tuulee

Yksi vuorikiipeilyn suurimmista haasteista on ns. Seitsemän huippua eli nousu jokaisen mantereen korkeimmalle huipulle. Tähän saavutukseen ylsi ensimmäisenä amerikkalainen liikemies ja amatöörivuorikiipeilijä Richard Bass vuonna 1985. Sittemmin lukuisat vuorikiipeilijät ovat toistaneet tempun.

Maanosien korkeimmista vuorista voi sitten ottaa askeleen pidemmälle (vai pitäisikö sanoa matalammalle) ja lähteä tavoittelemaan eri maiden korkeimpia huippua. Äkkiseltään luulisi, että homma hoituu keskimäärin teknisesti helpommin kuin eri maanosien korkeimpien huippujen valtaus – korkeimmat kun on jo hoidettu. Aikaa ja rahaa vain palaa paljon enemmän. Toisin kuitenkin käy ja melkoisen yllättävistä syistä. Tämä on nimittäin sellainen temppu, että kukaan ei ole siihen koskaan pystynyt eikä päässyt edes kovin lähelle.
Aavistuksen vaikeuksiin johtavista syistä saa jo siitä, että pelkästään maanosien ”seitsemän huippua” eivät olekaan niin yksikäsitteisiä kuin luulisi. Oikeastaan vain neljä niistä on selviä tapauksia: Aasian Mount Everest, Etelä-Amerikan Aconcagua, Pohjois-Amerikan Mount McKinley ja Afrikan Kilimanjaro. Niissä ainoat epäselvyydet ovat ne, pitäisikö Mount Everestiä kutsua Chomolungmaksi tai Sagarmanthaksi ja Mount McKinleytä Denaliksi, kuten se on nykyään virallisesti nimetty. Myös viides eli Antarktiksen Vinsonin massiivi on aika lailla selvä tapaus, kun läheinen Mount Tyree on osoittautunut mittauksissa muutaman kymmenen metriä matalammaksi. Mutta onko Euroopan korkein vuori yleensä listassa esiintyvä Elbrus vai onko se sittenkin Mont Blanc? Riippuu siitä mihin Euroopan ja Aasian raja asetetaan. Australia (tai Oseania) on ongelmallisin. Alkuperäisellä listalla oli Mount Kosciuszko, 2228 m, Australian mantereen korkeimpana vuorena. Vaihtoehtoisella listalla taas on Uuden Guinean korkein vuori Puncak Jaya, 4884 m. Nykyään nämä molemmat yleensä listataan varmuuden vuoksi, mutta ei siinä kaikki. Jotkut ovat esittäneet, että listalla kuuluisi oikeastaan olla Mount Wilhelm, 4509 m, koska Puncak Jaya kuuluu Indonesian - aasialainen valtio - puoleiseen osaan Uutta Guineaa, kun taas Mount Wilhelm kuuluu Papua-Uuteen-Guineaan. Kukaan ei sentään ole esittänyt listalle Uuden-Seelannin (jos Uuden Guinean saari osin Indonesiaan kuuluvana diskvalifioidaan) korkeinta vuorta Mount Cookia, 3724 m. Tosin tällöin pitäisi epäillyksi nostaa myös Havaijin korkein vuori Mauna Kea, 4205 m, onhan Havaiji tavallaan osa Oseaniaa ja ollut aikoinaan itsenäinen kuningaskunta.

Tästä saa varmaan jo jonkinlaisen aavistuksen siitä, millaisiin ongelmiin vuorikiipeilijä joutuu jos yrittää jahdata jokaisen maan korkeinta kohtaa. Toki useimmissa maissa asia on yksikäsitteinen ja korkein kohta suhteellisen helppo saavuttaa. Esimerkiksi Viron korkeimmalle mäelle pääsee autolla. Suomessa joutuu varautumaan muutaman päivän patikointiin, mutta vuorikiipeilytaitoja ei tarvita. Ja tämäkin kutistuu päiväreissuun, jos lähtee Norjan puolelta, josta on Suomen puolelta tapahtuvaan lähtöön verrattuna vain kymmenesosa matkasta Haltille lähimmältä tieltä. Mutta sitten ne haasteet. Jaetaan muutamaan alakohtaan ja annetaan esimerkkejä.


1. Kuinka monta maata pitää listalle laittaa?

Tässä videossa on listattu 198 maata. Suomenkielisen Wikipedian listassa on 195, mutta siitä puuttuu Etelä-Sudan eli pitäisi olla 196. YK:ssa on 193 jäsenmaata, joka voidaan asettaa minimirajaksi.
Wikipedian listassa kyseenalaisia ovat Vatikaani (joka on YK:n tarkkailijajäsen), Kosovo (ei jäsen) ja Taiwan (ei jäsen). Lisäksi YK:lla on tarkkailijajäsenenä Palestiina. Mikäli nämä neljä lasketaan varmuuden vuoksi mukaan, saadaan 197 maata.
Tämän lisäksi on tapaus ”ei kuulu yhdellekään maalle” eli Antarktis. Koska tämä on mukana seitsemän maanosahuipun listalla, on se laskettava myös tähän. Saadaan siis yhteensä 198 maata tai vastaavaa, joiden korkeimmalle kohdalle pitäisi päästä.
Tähän voidaan sitten lisätä halutessaan erilaisia kiisteltyjä ja epäitsenäisiä alueita miltei loputtomiin. Marokon miehittämä, itsenäisyyttä haluva Länsi-Sahara? Pitäisikö Hongkong laskea mukaan? Entä Ranskalle kuuluva Komorien saari Mayotte? Ahvenanmaa? Antaa olla, pitäydytään luvussa 198.


2. Lievää helpotusta: kaksi yhden hinnalla

Aloitetaan helpottamalla urakkaa. Vuoristot ovat luonnollisia rajoja ja niinpä monen maan korkein kohta on samalla naapurimaankin korkein. Näin ei tietenkään ole aina, vaikka korkein kohta rajalla sijaitsisikin eikä vastaesimerkkiä hakiessa tarvitse edes maan rajaa ylittää – Suomen korkein kohta Halti on Norjan rajalla, mutta ei suinkaan Norjan korkein kohta. Korkeampi kohta löytyy Norjan puolelta jo muutaman kymmenen metrin päästä.
Yksikään kohta ei myöskään ole yhtä aikaa kolmen maan korkein kohta, vaikka kolmen maan rajapyykki joskus vuorenhuipulle osuukin.

Nepal ja Kiina: Mount Everest, 8848 m. On asiallista, että maailman korkeimman vuoren valtaamalla saa samalla listalle kaksi maata.

Kongon demokraattinen tasavalta ja Uganda: Mount Stanley, 5110 m.

Ranska ja Italia: Mont Blanc, 4808 m. Tosin ranskalaiset väittävät rajan kulkevan siten, että aivan huippu olisi kokonaan Ranskan puolella.

Albania ja Pohjois-Makedonia: Korab 2764 m.

Guinea ja Norsunluurannikko: Mount Nimba, 1752 m.


3. Ei ole ihan helppoa kiivetä...

Lukuisat vuoret vaativat jo melkoisia kiipeilytaitoja. Rajaksi tässä on vedetty Aconcagua, joka ei välttämättä edellytä varsinaiseen tekniseen kiipeämiseen soveltuvaa välineistöä. Sitä hankalammaksi arvioidut löytyvät listalta.

Nepal ja Kiina: Mount Everest, 8848 m. Lähes 4000 kiipeilijää on päässyt huipulle ja yli 200 on kuollut. Kuoleman ja onnistumisen suhde on siis reilut viisi prosenttia.

Pakistan: K2, 8611 m. Maailman toiseksi korkein vuori on huomattavasti kovempi reissu kuin korkein. Vuoteen 2018 mennessä 367 onnistujaa ja 91 kuollutta. Siis yksi neljästä.

Intia: Kanchenjunga, 8586 m. Kun mennään yli kahdeksan kilometrin ”kuolemanvyöhykkeelle”, kukaan ei voi koskaan tietää tuleeko elävänä takaisin. Kuolleisuus on noin 20 %. Eikä siinä kaikki mitä Kanchenjungaan tulee, kuten seuraavasta kategoriasta huomataan.

Bhutan: Gangkhar Puensum, 7570 m. Kukaan ei tiedä, kuinka vaikeaa tälle vuorelle on kiivetä siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan ei ole koskaan vielä kiivennyt syistä jotka kuuluvat seuraavaan kategoriaan. Helppoa se tuskin on, korkeuttakin on jo tuon verran.

Tadzikistan: Qullai Ismoili Somoni, 7495 m. Neuvostoaikana vuori tunnettiin nimellä Pik Kommunizma eli kommunismin huippu. Harvoin on annettu vuorelle sopivampaa nimeä: kommunismin huippu on siis lähes mahdoton saavuttaa, elinkelvoton, hyytävä ja myrskyinen.

Afganistan: Noshaq, 7492 m. Ensinousu vasta 1960, mikä kertoo haasteista.

Kirgisia: Dzengis Tsokusu, 7439 m. Maailman pohjoisin yli seitsemän kilometriä korkea vuori eli jo ilmasto aiheuttaa ongelmia.

Kazakstan: Khan Tengri, 7010 m. Tai sitten tämä on maailman pohjoisin yli seitsenkilometrinen, jos huippujäätikön paksuus lasketaan mukaan.

Peru: Huascaran, 6768 m. Vaikka vuori ei ole Etelä-Amerikan korkein, se on helpoimmaltakin reitiltään kiipeilytaitoja vaativa. Nousu vaatii yleensä lähes viikon.

Ecuador: Chimborazo, 6310 m. Maailman korkein vuori maapallon keskipisteestä mitaten edellyttää kalliokiipeilytaitoja.

USA: Denali, 6194 m. Teknisesti ei niin haastava, mutta Alaskan kylmyys ja myrskyt ovat koituneet monen yrittäjän kohtaloksi Pohjois-Amerikan korkeimmalla vuorella.

Kanada: Mount Logan, 5959 m. Täsmälleen samat sanat kuin edellä.

Georgia: Skhara, 5201 m. Läheistä ja korkeampaa Elbrusia jyrkempi ja vaativampi.

Kenia: Mount Kenya, 5199 m. Afrikan toiseksi korkein vuori edellyttää kiipeilytaitoja, toisin kuin korkein Kilimanjaro.

Indonesia: Puncak Jaya, 4881 m. Oseanian korkein vuori on kiipeilyteknisesti maanosien korkeimmista vaikein – siis vaikeampi kuin Everest ja Denali.

Ranska ja Italia: Mont Blanc, 4808 m. Ei niitä vaikeimpia vuoria, mutta pitää hallussaan ennätystä kuolleiden määrässä: arviot vaihtelevat välillä 6000–8000. Nykyään turvallisuus on parantunut, mutta vuori vaatii edelleenkin 10-20 kuolonuhria vuosittain.

Sveitsi: Dufourspitze, 4634 m. Tyypilliseen tapaan Alppien toiseksi korkein vuori on haastavampi kuin korkein.

Itävalta: Grossglockner, 3798 m. Vaatii perustaidot kalliokiipeilyssä.

Uusi-Seelanti: Mount Cook, 3754 m. Vaatii kiipeilytaitoja ja äkillisesti muuttuvat sääolot tuovat oman lisähaasteensa.

Saint Vincent ja Grenadiinit: La Soufriere, 1234 m. Tai jotain sinnepäin. Tulivuori purkautuu parhaillaan, purkaus alkoi 9.4.2021 ja korkeus saattaa muuttua. Joka tapauksessa huipulle ei nyt ainakaan vähään aikaan ole mitään asiaa.


4. Eikä ole välttämättä helppoa edes päästä paikalle...

Monille vuorille pääsemiseksi on asetettu luonnollisia tai vähemmän luonnollisia rajoitteita. Listaan olisi esimerkiksi voinut laittaa vielä lukuisia lähinnä afrikkalaisia maita lisää, sillä sikäläiset korkeimmat kohdat sijaitsevat useimmiten syrjäisillä alueilla joissa henki on höllässä.

Intia: Kanchenjunga, 8586 m. Kanchenjungalle ei myönnetä niin vain lupia ja jos sattuu sellaisen saamaan, ei silti saa nousta aivan huipulle asti. Vuori on näet paikallisille pyhä eikä sen huipulle saa astua.

Bhutan: Gangkhar Puensum, 7570 m. Bhutanilaiset ottavat vuorten pyhyyden vielä astetta vakavammin: vuorikiipeily on maassa täysin kiellettyä. Ainoa tapa päästä vuorelle olisi laittomuuksiin syyllistyminen.

Afganistan: Noshaq, 7492 m. Turistireissu Afganistaniin ei ole ensimmäisenä toivelistalla. Vuori sijaitsee Afganistanin itäisimmässä osassa, Wakhanin käytävässä, jonne päästäkseen on ensin selvitettävä erinäisiä muita haasteita talibaneista alkaen.

Myanmar: Hkakabo Razi, 5881 m. Ensinousu vasta 1996. Vuoren juurelle pääsy vaatii neljän viikon marssin läpi sademetsän. Maan hallitus salli ulkomaalaisten tulon alueelle vasta 1993. Tiettävästi vuoren huipulle on noussut vain neljä ihmistä, joista kaksi selvisi elävinä takaisin.

Kolumbia: Pico Cristobal Colon, 5730 m. Lähistöllä vaanivat hallitusta vastustavat sissiliikkeet. Huipulle noustiin ilmeisesti viimeksi 2015 ja sitä ennen oli parinkymmenen vuoden tauko. Ja lisäksi maininta myös kohdassa 6…

Kongon demokraattinen tasavalta ja Uganda: Mount Stanley, 5110 m. Ugandan puolelta marssi juurelle kestää päiväkausia. Kongon puolelta ei kukaan halua edes yrittää sisällissodan takia.

Antarktis: Vinsonin massiivi, 4892 m. Se on Antarktiksella, mikä tarkoittaa sitä että hintalappu lähtee 30 000 dollarista ylöspäin. Tämä siis siitä eteenpäin, kun on ensin selvittänyt itsensä Chileen ja hommannut varusteet.

Jemen: Jabal An-Nabi Shu’ayb, 3666 m. Kiipeäminen ei ole kovin haastavaa, haastavampaa on selvitä vuoren juurelle joutumatta keskenään sotivien jemeniläisten ampumaksi tai kaappaamaksi.

Irak: Cheekha Dar, 3611 m. Kurdistanin levottomalla alueella. Myös Iranin rajalla. Matkalla on syytä varoa miinakenttiä, jotka ovat perua Iranin-Irakin sodan ajoilta ja paikallisten täsmällisyyden tuntien taatusti huolella merkittyjä.

Tsad: Emi Koussi, 3415 m. Suomeksi ”nälän vuoret” ja jos afrikkalaiset antavat tällaisen nimen niin selviytyminen ei ole helppoa. Ihan keskellä Saharaa. Koko reilun kahdensadantuhannen neliökilometrin hallintoalueella on vähemmän kuin 0,5 asukasta neliökilometrillä ja se on silti ylikansoitettu.

Eritrea: Emba Soira, 3013 m. Eritrea ei ole niitä mukavimpia turistikohteita muutenkaan ja vuoren huipulla on tiettävästi Israelin salainen kuunteluasema, joten luvaton tunkeilija saattaa löytää itsestään Galil-rynnäkkökiväärin tekemiä reikiä.

Oman: Jebel Shams, 3009 m. Korkeimmalle huipulle ei ole mitään asiaa, koska se on sotilastukikohta. Naapurihuipulle järjestetään retkiä, mutta joutuu tyytymään alle kolmeen kilometriin (2997 m).

Brasilia: Pico da Neblina, 2995 m. Korkeus ei ole Etelä-Amerikan mittakaavassa kummoinen, mutta vuori on keskellä asumatonta sademetsää ja huippu on varsin terävä. Lisäksi se sijaitsee intiaanireservaatissa, jonne pääsemiseksi tarvitsee kaivaa kuvetta luvan saamiseksi.

Laos: Phou Bia, 2819 m. Keskellä sotilasaluetta tämäkin. Tosin Laosin hallitus suunnittelee tekevänsä paikasta turistikohdetta.

Syyria: Hermon, 2814 m. Hermoille tämä käykin. Syyriaan ei tee mieli matkustaa. No, onneksi vuoren huippu onkin Libanonin puolella. Periaatteessa vuorta miehittää Israel, mutta käytännössä huipulla on YK:n tarkkailuasema. Eli eipä taida huipulle olla tavallisella tallaajalla asiaa.

Pohjois-Korea: Paektu, 2744 m. Kiipeäminen ei ole vaikeaa, mutta hankalampaa on päästä Pohjois-Koreaan ja saada lupa siihen. Monet kiipeävätkin Kiinan puolelta, mutta silloin jää Pohjois-Korean puolella oleva korkein kohta saavuttamatta.

Libya: Bikku Bitti, 2266 m. Saharan vaikeapääsyisimmässä osassa, vielä syrjäisemmässä kuin samassa vuoristossa oleva Tsadin korkein vuori. Hallintoalueella asuu yksi ihminen per kymmenen neliökilometriä ja hekin ovat pakkautuneet eri päähän sitä vuoreen nähden. Ensimmäinen dokumentoitu nousu vuorelle tehtiin vasta 2005.

Tunisia: Jabal ash Shanabi, 1544 m. Vuorella on useita luolia, joissa islamistiterroristeilla oli tapana piileskellä. Ehkä vielä on joitakin jäljellä.

Suriname: Julianatop, 1230 m. Keskellä asumatonta trooppista sademetsää. Kiivettiin ensimmäisen kerran vasta 1963. Ehkä. Varma tapaus on vuodelta 2006.

Tonga: Nimetön paikka Kao-saarella, 1030 m. Saari on asumaton ja vuoren ympäristö hankalakulkuista viidakkoa.

Mikronesia: Likiep-atolli, 10 m. Saarella asuu nelisensataa ihmistä ja liikenneyhteydet lienevät haasteelliset.

Tuvalu: Nimetön kohouma Niulakita-saarella, 5 m. Samat sanat kuin Mikronesiaan, paitsi että saarella asuu vain kolmisenkymmentä ihmistä.


5. Entä lasketaanko alusmaat?

Tämä lista olisi kuusikymmentä vuotta sitten ollut paljon pidempi.

Tanska: Möllehöj, 171 m. Vai sittenkin Gunnbjörn Fjeld, 3700 m, Grönlannissa? Ja vaikka Grönlanti itsenäistyisi, jäljelle jää vielä Färsaaret ja Slättaratindur, 880 m.

Iso-Britannia: Ben Nevis, 1344 m. Päiväkävely surkeassa brittiläisessä säässä. Paitsi että Etelä-Georgiassa sijaitseva Mount Paget on 2935 m korkea. Sekä erittäin haastava ylipäätään selvitä paikalle, saati sitten kiivetä.


6. Ja sitä paitsi: missä helvetissä se on?

Monessa maassa on kaksi tai jopa useampia vuoria, joiden korkeus on niin lähellä toisiaan että kiistellään siitä mikä mahtaa olla korkein kohta.

Kolumbia: Pico Cristobal Colon, 5730 m. Tai sitten vain noin kilometrin päässä oleva Pico Simon Bolivar. Kummankaan vuoren korkeutta ei ole koskaan mitattu riittävällä tarkkuudella. Google Earthin saa ensimmäisen kohdalla lukemaan 5661 m ja jälkimmäisen tapauksessa 5643.

Saudi-Arabia: Jabal Sawda, 3133 m. Tai sitten jotain muuta, ehkä vain 2910 m. Viimeisimmän mittauksen mukaan 2998 m. Jolloin parinsadan kilometrin päässä oleva Jabal Ferwa olisi pari metriä korkeampi. Ehkä. Senkin mittaukset ovat epäluotettavia. Jabal Sawdan huipulle näkyy kulkevan asfaltoitu tie Google Earthin näyttäessä lukemaa 2986 m. Jabal Ferwan kohdalla mittari pysähtyy lukuun 2986 m eli täsmälleen samaan.

Tanska: Möllehöj, 171 m. Joku saattaa muistaa koulussa opetetun, että Tanskan korkein kohta on Yding Skovhöj, 172 m. Tanskan korkein kohta nimittäin vaihtui vuonna 2005. Mittaukset osoittivat, että Möllehöj, vaikkakin matalampi, on luonnollinen, kun taas Yding Skovhöjtä on ihminen korottanut kivikasalla. Möllehöjn luonnollinen korkeus on niukat yhdeksän senttimetriä suurempi. Näiden kahden väliin mahtuu nykyisellä korkeudellaan kolmaskin mäki, mutta sen luonnollinen korkeus on 51 senttimetriä Möllehöjtä pienempi. Toisaalta koko ongelma ratkeaa, jos Grönlanti otetaan mukaan laskuihin.

Guyana: Mount Roraima, 2735 m. Kyseessä on ns. pöytävuori. Jos kiipeää vuoren huipulle, korkeus on 2810 m. Raja kulkee siten, että Guyanan puolella korkein kohta on 2735 m. Tai jotain sinnepäin. Google Earth antaa korkeimmaksi kohdaksi vain 2310 m ja Guyanan puolella 2270 m. Joka tapauksessa yritä nyt sitten etsiä pöytävuorelta korkeinta kohtaa pysyen koko ajan Guyanassa.

Norja: Galdhöpiggen, 2469 m. Lähellä sijaitsevan Glittertindin korkeus on 2452 m ilman jäätikköä, jonka kanssa se on 2465 m. Galdhöpiggenillä ei ole jäätikköhuippua. Sata vuotta sitten Glittertindin korkeudeksi ilmoitettiin 2481 m ja sitä pidettiin maan korkeimpana vuorena.

Serbia: Midzor, 2169 m. Paitsi jos serbeiltä itseltään kysyy, niin Velika Rudoka, 2658 m. Joka sattuu sijaitsemaan Kosovon puolella, mutta Serbia ei Kosovoa tunnusta.

Botswana: Otse Hill, 1491 m. Tämä on virallisesti Botswanan korkein kohta. Paitsi että parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Monalanong Hillin korkeus lienee 1494 m. Molemmat mitat ovat epävarmoja.

Israel: Har Meron, 1208 m. Tai sitten edelläkin mainittu Hermon, 2236 m, jota Israel miehittää. Tämä on siis Israelin miehittämän osan korkein kohta, vuoren huipun korkeus on 2814 m.

Belize: Doyle’s Delight, 1124 m. Maan korkeimmaksi kohdaksi mainitaan useimmissa lähteissä Victoria Peak, 1120 m, mutta pari vuotta sitten 57 km päässä oleva Doyle’s Delight julistettiin korkeammaksi.

Bangladesh: Saka Haphong, 1052 m. Virallisesti korkein on kuitenkin Keokradong, 967 m, mutta sitä ei ota kukaan vakavasti.

Alankomaat: Mount Scenery, 887 m. Sijaitsee Saban saarella Karibialla, entisillä Alankomaiden Antilleilla. Siitä tuli Alankomaiden korkein vuori vuonna 2010, kun Antillit liitettiin suoraan Alankomaihin ilman mitään alusmaastatusta. Käytännössä Alankomaiden korkeimpana kohtana pidetään edelleen emämaassa sijaitsevaa – tai tarkalleen ottaen Belgian ja Saksan rajojen kohtauspaikassa olevaa - Vaalserbergiä, 321 m.

Benin: Mont Sokbaro, 658 m. Google Earth tarjoaa lukemaa 656 m. Toistasataa kilometriä pohjoisempana on nimetön paikka, jossa lukema on 671 m.

Senegal: Nimetön paikka, 581 m. Edes senegalilaiset eivät tiedä, missä heidän maansa korkein kohta on, niin yritä nyt sitten kiivetä sinne. Puhumattakaan siitä että Google Earth sanoo 639 m.

Gambia: Nimetön paikka, 64 m. Gambian korkeimman kohdan löytäminen lienee yhtä hankalaa kuin Mount Everestin valtaaminen. Koko maan kaakkoisosa on suunnilleen 50-60 metrin korkeudella. Siinä on parituhatta neliökilometriä samoilua. Linkattu paikka on lähteissä esiintyvä, mutta saattaa se olla muuallakin. Google Earth antaa linkatulle kohdalle 59 m ja itärajalta löytyy useitakin 60-61 -metrin kohtia.

Malediivit: Villingili, 5 m. Aiemmin uskottiin että Malediivien korkein kohta on samalla saarella sijaitseva 2,4 m korkea kohta. Luulisi nyt näiden erottuvan. Nykyinen korkein kohta on Malediivien ainoan golfkentän tiiauspaikka numero 8. Onkohan kyseessä keinotekoinen koroke, jota ei pitäisi laskea? Ei ole tietoa tarvitseeko olla jäsen kyetäkseen tämän vuoren valloittamaan.


Eli kuinka monelle huipulle on kiivettävä, jotta voisi sanoa kavunneensa maailman jokaisen maan korkeimmalle kohdalle? Alussa oli siis rajattu maiden tai alueiden lukumääräksi 198.
Aluksi (kohta 2) löytyi viisi huippua, jotka ovat kahdelle maalle yhteisiä korkeimpia kohtia.
Sitten oli kaksi maata, joiden alusmaassa (kohta 5) oli korkeampi huippu, joten parasta kiivetä molemmille.
Lopuksi (kohta 6) kiistanalaisia tai niukkoja kohtia, mutta selkeästi jonkinlaisia huipun tapaisia löytyy kaksitoista lisää. Useimmissa tapauksissa maassa on kaksi kilpailevaa huippua, mutta Tanskassa niitä on kolme. Israelin kilpaileva korkein kohta puolestaan on Hermonin rinteessä Hermonin itsessään ollessa Syyrian korkein kohta, joten nämä on laskettu erillisiksi.
Näin ollen lopputulos on se, että pitää varmuuden vuoksi hankkiutua 198 – 5 + 2 + 12 = 207 eri pisteeseen voidakseen kohtuullisella varmuudella kehua käyneensä maailman jokaisen maan korkeimmalla kohdalla. Urakkaa sinänsä, etenkin kun moneen paikkaan pääseminen on työn ja tuskan takana. Taitava vuorikiipeilijä selviää kyllä kiipeämisen haasteista, mutta riittääkö raha, aika ja rohkeus mennä muutenkin kuin kiipeilyllisesti riskialttiisiin paikkoihin?
Yllättävää kyllä, pirullisimmaksi haasteeksi osoittautunee Gambia, jonka kaakkoisosa on niin tasaista että korkeimman kohdan määrittäminen on lähes mahdoton tehtävä.