Uusinta: Herrakansa

Lukijalle: Rasismisyytöksiä pukkaa kohdalle tasaisin väliajoin. Kuten on tapanani sanoa, olen rasisti vain siinä tapauksessa että kusipäisyys on rotu. Uusitaan nyt asian tiimoilta tämä tarina:

Nuorena miehenä törmäsin opiskelukuvioissa henkilöön, joka selvästikään ei ollut etnisesti suomalainen. Ei kyllä kieleltäänkään, sillä englanti oli se kieli jolla hänen kanssaan piti kommunikoida. Miehellä oli partaveitsenterävä äly, sulava käytös ja hyvät tavat. Aikanaan minulle kävi ilmi, mistä hän oli lähtöisin ja mitä kansallisuutta hän edusti.
Yksittäistapauksen perusteella ei saa koskaan yleistää. Näitä veijareita alkoi kuitenkin putkahdella vastaan yksi toisensa jälkeen. Ulkonäön perusteella tyypit olisivat saattaneet kuulua mihin tahansa etniseen ryhmään kyseisestä maailmankolkasta. Mutta lähes poikkeuksetta he kuuluivat tähän samaan ryhmään kuin ensimmäinen tuttavuus, mikä kävi ilmi joko kotipaikasta, nimen etymologiasta tai jostain muusta paljastavasta asiasta.
Olin toki tietoinen, että tätä ryhmää oli kadehdittu ja vainottu heidän menestyksensä takia. Heitä oli surmattu miljoonittain ja he olivat lopulta itsenäisen valtion perustettuaan joutuneet välittömästi sotimaan sen puolesta. Heidän asuinalueensa oli heille vihamielisten naapureiden ympäröimä. Vaikeista olosuhteista huolimatta he kuitenkin arvostivat sivistystä ja koulutusta. Monet heikäläisistä saavuttivat suurta mainetta valitsemillaan aloilla. Tässä kirjoituksessa esitellään kymmenen esimerkkitapausta.

Jos joku lukija tässä vaiheessa ajattelee, että puhun juutalaisista, hämäys onnistui. Tällä kertaa en, mutta vertaus on hyvin osuva. Tätä kansaa eli igboja kutsutaan joskus "Afrikan juutalaisiksi". Vähän yli 30-miljoonaisen heimon asuinalue on Kaakkois-Nigeria. Jep, se surullisenkuuluisa Biafra. Maa julistautui itsenäiseksi Nigeriasta 30.5.1967, jolloin Nigerian armeija hyökkäsi sinne. Kaksi ja puoli vuotta kestänyt Biafran sota päättyi tappioon, joka tukahdutti igbojen itsenäisyyden.
Jännärikirjailija Frederick Forsythin romaanissa Sodan koirat törmäsin ensimmäistä kertaa igboihin - tai iboihin, kuten heitä myös kutsutaan. Forsyth oli ollut sotakirjeenvaihtajana Biafran sodassa ja suhtautui kokemustensa perusteella ilmeisen myötämielisesti igboihin. Kirjan päähenkilöinä on joukko eurooppalaisia palkkasotureita, jotka ovat taistelleet Biafran sodassa tappiolle jääneellä puolella - kuten myös todellisuudessa tapahtui. Kirja sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään aikaan 1970-luvun puolivälin paikkeilla. Kuvitteellisessa Zangaron valtiossa on löydetty upporikas platinaesiintymä. Esiintymän löytänyt firma pitää sen salassa ja haluaa hyödyntää sitä tekemällä Zangarossa vallankaappauksen ja asettamalla sinne oman nukkehallitsijansa, eversti Bobin. Tätä varten se palkkaa kyseisen soturijoukon, johtajanaan britti Cat Shannon. Tiedustelumatkallaan Zangaroon Shannon huomaa korruptoituneessa valtiossa olevan igbovähemmistö, joka on aikoinaan siirretty sinne työläisiksi. Tästä hän saa ajatuksen ja käy salaa tapaamassa sodan hävinneen Biafran presidenttiä C. Odumegwu Ojukwua (häntä ei kirjassa mainita nimeltä, ainoastaan "presidenttinä"). Yhdessä miehet tekevät operaation rahoittaneelle firmalle huijauksen ja hoitavat sen rahoittamana kaappauksen omiin nimiinsä. Kirjan lopussa Shannon paljastaa firman yhteyshenkilölle mistä oli kyse ja miksi:
-Tutkiessanne perusteellisesti Zangaroa te saitte kuulla myös kymmenistätuhansista maahan muuttaneista työläisistä, jotka käytännöllisesti katsoen pyörittävät kaikkia pyöriä täällä. Mieleenne ei kuitenkaan juolahtanut, että nuo työläiset muodostavat oman yhdyskuntansa. He ovat tämän maan kolmas heimo, joka on älykkäämpi ja ahkerampi kuin ne muut.
...
-Viime yönä pantiin todellakin toimeen vallankaappaus, mutta sitä ei tehty eversti Bobin puolesta eikä hänen hyväkseen.
-Kenen hyväksi sitten?
-Kenraalin hyväksi.
-Kenen kenraalin?
Shannonin ilmoittaessa kenraalin nimen Endean kääntyi katsomaan häntä suu kauhusta ammollaan.
-Ei kai sentään? Hänethän on lyöty ja karkoitettu?
-Toistaiseksi kylläkin, mutta ei välttämättä ikiajoiksi. Nuo siirtotyöläiset ovat hänen kansaansa. Heitä kutsutaan Afrikan juutalaisiksi. Heitä on puolitoista miljoonaa hajaantuneina tämän mantereen eri puolille. Monilla alueilla he tekevät enimmät työt, ajatustyöt mukaan luettuina.

Igbojen kutsuminen "Afrikan juutalaisiksi" osuu enemmän kuin kohdilleen. Itse asiassa osa igboista on juutalaisia. Ja voi usein havaita, että kun näkee menestyvän afrikkalaistaustaisen, niin pintaa raaputtamalla alta paljastuu igbo. Sanalla sanoen igbot ovat malliesimerkki käytännöstä, jota afroamerikkalaiset halveksien kutsuvat nimellä acting white. Afroamerikkalaiset käyttävät tätä termiä loukkaavassa mielessä mustista, jotka "ovat hylänneet oman kulttuurinsa ja käyttäytyvät kuten valkoiset". Toisin sanoen arvostavat koulutusta, sivistystä, työntekoa ja rehellisyyttä. Ei ole kovin suuri yllätys, että ilmiön ensimmäinen havainnoija oli nimeltään John Ogbu. Amerikkalainen, mutta Nigeriassa syntynyt igbo.


10. Ogbonnaya Onu

Nigeriassa valtaa ovat perinteisesti pitäneet hausat ja jorubat. Biafran sota aiheutti tietysti ymmärrettävää epäluuloa igboja kohtaan. Nämä epäluulot eivät ole vieläkään hälvenneet eikä niiden ole syytäkään hälvetä. Jos igboille annettaisiin reilu mahdollisuus, on varsin luultavaa että he haistattaisivat pitkät Nigerialle ja perustaisivat itsenäisen valtion. Onhan heidän alueellaan melkoinen osa sekä maan öljyvaroista että henkisestä pääomasta.
Näin ollen igbolle on kohtuullisen hankalaa päästä johtaviin asemiin poliittisesti. Sitten Biafran sodan vallassa olleista kymmenestä presidentistä yksikään ei ole ollut igbo. Itse asiassa sotaan johtaneet tapahtumat alkoivat igbopresidentti Johnson Aguiyi-Ironsin murhasta 1966. Ei Ironsi toki itsekään mikään pulmunen ollut, vaan kaapannut vallan edeltäjältään, niinikään igbo Nnamdi Azikwelta.
Nykyisessä Nigerian 38 ministerin hallituksessa ei kovin montaa igboa ole. Yksi heistä on 65-vuotias kemiantekniikan tohtori Ogbonnaya Onu. Mitä sopivimmin hän on tiede- ja teknologiaministeri.


9. P. N. Okeke-Ojiudu

Köyhään igboperheeseen 1914 syntynyt Okeke onnistui kovalla työllään maksamaan koulutuksensa. Erinomainen opintomenestys aukaisi ovia, mutta lupaavasta akateemisesta urasta huolimatta hän ryhtyi liiketoimintaan vaurastuen kaupankäynnillä. 1950 hän meni mukaan politiikkaan. Ensin osa-aikaisesti, mutta vuodesta 1959 aina sotilasvallankaappaukseen asti 1966 hän oli maatalousministerinä. Vallankaappauksen jälkeen hän katsoi terveellisemmäksi vetäytyä takaisin liiketoimintaan. Aiemman tekstiili- ja rakennusalan bisneksen sijaan tällä kertaa kiinteistö- ja sijoitusalalle, mikä myöhemmin laajeni myös hotellibisnekseen. Kuollessaan 1995 hän oli Afrikan rikkampia liikemiehiä, mikä toki vauraudessa ei ole kovin paljon verrattuna gepardihattuisiin poliitikkomiljardööreihin.


8. Bennet Omalu

Jos sattuu syntymään 1968 keskelle Biafran sotaa, ennuste ei ole kovin hyvä. Vaikka nälänhädästä ja kansanmurhasta selviäisikin, aliravitsemus lapsuusiässä saattaa aiheuttaa vakavia ongelmia myöhemmin. Omalu oli kuitenkin onnekas. Hän selvisi hengissä ja päätellen siitä, että hän aloitti lääketieteen opinnot yliopistossa jo 16-vuotiaana, ei järjenjuoksussakaan mitään vakavaa vikaa tainnut olla. Omalu kyllästyi Nigerian igboja sortavaan politiikkaan nuorena lääkärinä 1993 ja onnistui hankkimaan stipendin Yhdysvaltoihin. Siellä hän erikoistui patologiaan. Hän julkaisi ensimmäisenä viime aikoina runsaasti huomiota saaneen havainnon CTE:n eli rajuista fyysisistä iskuista seuraavan aivorappeuman esiintymisestä urheilijoilla, etenkin amerikkalaisen jalkapallon ja nyrkkeilyn harjoittajilla. Havainnon takia NFL on ollut pakotettu muuttamaan sääntöjään ja ennen kaikkea niiden tulkintaa jo nyt ja saattaa olla, että oikeusjuttujen luvatussa maassa tästä käydään vielä miljardiluokan istuntoja.


7. Chukwuedu Nwokolo

Nwokolo syntyi 1921 lähetyssaarnaajavanhemmille. Hän valmistui lääkäriksi 1946 ja työskenteli eri puolilla Nigeriaa, myös myöhemmässä Biafran pääkaupungissa Enugussa. 1950 hän siirtyi Englantiin kehittämään lääkärintaitojaan. Palattuaan sieltä kolme vuotta myöhemmin hän erikoistui trooppisten tautien tutkimukseen - hyödyllinen taito Nigeriassa. Vuonna 1966 hän työskenteli Länsi-Nigeriassa Ibadanissa. Vihamielisyydet igboja kohtaan olivat kasvamassa ja niinpä Nwokolo näki parhaaksi siirtyä perheineen kotiseudulleen Enuguun. Seuraavana vuonna puhkesi Biafran sota, jonka aikana Nwokolo organisoi terveydenhuoltoa katastrofaalisen nälänhädän ja sodan tuhojen keskellä parhaalla mahdollisella tavalla. Sodan päätyttyä koko hänen omaisuutensa oli tuhoutunut. Onnekseen hän sai kuitenkin palata lääkärinvirkaansa, tosin uudessa paikassa Nsukkassa, jossa hänestä tuli lääketieteen professori 1971. Urallaan lukuisia kansainvälisiä palkintoja etenkin trooppisten tautien tutkimuksesta saanut Nwokolo kuoli 93-vuotiaana 2014.


6. Chinua Achebe

Nigerialainen joruba-heimoon kuuluva Wole Soyinka sai Nobelin ensimmäisenä afrikkalaisena 1986 ja on edelleen palkittujen joukossa ainoa ns. "mustan Afrikan" edustaja (egyptiläinen Naguib Mahfouz sai palkinnon 1988 ja jostain syystä eteläafrikkalaisia Nadine Gordimeria ja J. M. Coetzeeta ei hyväksytä listalle). Mutta luetuin afrikkalaisen kirjoittama korkeakirjallinen romaani lienee Chinua Acheben esikoisromaani Things Fall Apart vuodelta 1958. Romaani kertoo igbokylän elämästä 1890-luvulla, nelisenkymmentä vuotta ennen kirjailijan syntymää. Kirjailija itse oli merkittävässä asemassa igbojen kansallisessa heräämisessä ja kierteli sisällissodan aikana maailmaa yrittäen hankkia tukea Biafralle.


5. Kasim Reed

Vaikka afrikkalaiset möivät orjiksi enimmäkseen maanosan läntisimmästä kolkasta ja Angolasta lähtöisin olevia (siis Yhdysvaltoihin päätyneistä - ylivoimaisen enemmistönhän ostivat arabiorjakauppiaat, mutta heistä ei jäänyt kovin paljon jälkiä koska monet kastroitiin), päätyi rapakon toiselle puolelle toki igbojakin. Toki nämä sitten sekoittuivat muihin heimoihin orjuudessa ja heidän vapautuneet jälkeläisensä päätyivät rappareiksi ja huumekauppiaiksi ghettoihin, elleivät sattuneet osaamaan erityisen hyvin koripalloa. Mutta toki jotkut menestyivätkin, kuten Atlantan miljoonakaupungin pormestari Kasim Reed. Hänelle tehdyt DNA-testit osoittivat igbotaustan. Lakimieheksi opiskellut Reed meni jo nuorena politiikkaan ja istuu nyt toista eli viimeistä kauttaan (kaudet rajoitettu kuten presidentillä) pormestarina. Kausi päättyy 2017, joten odottelemme mielenkiinnolla, mihin vasta 47-vuotias mies tähtää seuraavaksi.
Muita tunnettuja DNA-testissä igboiksi paljastuneita amerikkalaisia ovat esimerkiksi näyttelijät Forest Whitaker (tunnettu esimerkiksi Idi Aminin roolista elokuvassa The Last King of Scotland) ja LA Law'sta tuttu Blair Underwood. Vähemmän yllättävästi molemmat näyttelijät tunnetaan ammattikunnassaan älykköinä.


4. Francis Arinze

Pitkäaikaisen paavin Johannes Paavali II:n kuoltua 2005 seuraajakanditaatti oli hyvin tiedossa eli Joseph Ratzinger, josta tulikin paavi Benedictus XVI. Yhtenä haastajista pidettiin kardinaali Francis Arinzea, jonka nimi mainittiin vielä seuraavassakin vaalissa 2013 mustana hevosena (anteeksi sananvalinta), vaikka hän olikin jo 80-vuotias.
Nigeriassa syntynyt Arinze kääntyi - tai käännytettiin - animismista katolilaiseksi lapsena. Hän opiskeli nuorena ensin filosofiaa, jonka jälkeen meni pappisseminaariin. Papiksi hänet vihittiin 26-vuotiaana, jonka jälkeen hän suoritti Roomassa teologian tohtorin tutkinnon. Vasta 32-vuotiaana hänestä tuli siihen aikaan nuorin katolinen piispa, kun hänet nimitettiin Fissianian piispaksi. Onitshan arkkipiispan kuoltua Arinzesta tuli uusi arkkipiispa 1967. Tarkalleen ottaen 26. kesäkuuta. Biafran sota alkoi 6. heinäkuuta. Piispanistuimen paikka Onitsha oli Biafran suurimpia kaupunkeja. Tuore arkkipiispa päätyi välittömästi itse pakolaiseksi, silla Onitsha sijaitsi aivan rajan lähellä. Seuraavien vuosien ajan hän johti avustusoperaatioita, jotka olosuhteet huomioiden toimivat loistavasti. Tämä organisointikyky ei jäänyt huomaamatta. Arinzesta tuli kardinaali 1985 ja myöhemmin paavin läheinen avustaja.


3. Alexander Animalu

Animalu syntyi igbojen kuninkaalliseen sukuun 1938. Toisin kuin eurooppalaiset kuninkaalliset, igbojen aateliset näyttävät omaavan lahjakkuutta muuhunkin kuin ratsastamiseen ja syrjähyppelyyn. Suoritettuaan matematiikan loppututkinnon Ibadanin yliopistossa hän siirtyi Cambridgen yliopistoon, jossa hän väitteli fysiikan tohtoriksi 27-vuotiaana. Väitöskirjan teon jälkeen Animalu muutti Yhdysvaltoihin ja työskenteli useissa yliopistoissa, mm. Stanfordissa ja MIT:ssa. Hän palasi Nigeriaan professoriksi 1976. Hänen tutkimuksensa ovat saaneet enemmän viittauksia myöhemmissä tutkimuksissa kuin yhdenkään toisen afrikkalaistiedemiehen ja neljä niistä on johtanut sittemmin Nobel-palkittuihin tutkimuksiin.
Myöhemmällä iällään Animalu on toiminut samoin kuin monet muutkin matemaattis-luonnontieteellisen alan tiedemiehet oman alan luovuuden hiivuttua ja kirjoittanut vanhempien kollegojen elämäkertoja. Työlistalle ovat kuuluneet teokset antropologi, nationalisti Nnamdi Azikiwesta, matemaatikko Chike Obista, historioitisija Kenneth Dikesta, astrofyysikko Samuel Okoyesta ja aiemmin tällä listalla mainitusta lääkäri Chukwuedu Nwokolosta - kaikki igboja.


2. Amobi Okoye

Amobi Okoye muutti Nigeriasta Yhdysvaltoihin 12-vuotiaana 1999. Poika oli sekä akateemisesti että urheilullisesti lahjakas. Vaikka hän ei ollut koskaan edes nähnyt amerikkalaista jalkapalloa, hän pääsi koulunsa joukkueeseen ja oli muutaman vuoden kuluttua Alabaman osavaltion all star -joukkueessa. Siinä sivussa hän opiskeli niin tehokkaasti, että valmistui lukiosta etuajassa. Niinpä hän kirjautui Louisvillen yliopistoon vain 16-vuotiaana ja liittyi saman tien sen jalkapallojoukkueeseen. Siellä hän valmistui kolmessa ja puolessa vuodessa eli puoli vuotta normaalia nopeammin (amerikkalaisessa systeemissä tämä tutkinto vastaa Suomessa alempaa korkeakoulututkintoa). Mutta tämän jälkeen asiat alkoivat mennä todella mielenkiintoisiksi. Ammattilaisliiga NFL oli tietysti kiinnostunut loistavasti pelanneesta nuorukaisesta. NFL:n säännöt taas ovat sellaiset, että niiden avulla halutaan varmistaa ettei liigaan tule keskeneräisiä juniorilupauksia. Normaalisti pelaajat siirtyvätkin liigaan vasta nelivuotisen yliopistouran jälkeen. NFL:n säännöt sallivat pelaajan ilmoittautua varaustilaisuuteen kelvolliseksi niin halutessaan kuitenkin jo kolmen vuoden jälkeen. (Esimerkiksi koripallon NBA:ssa pelaajat ovat niin ikään varauskelpoisia vasta neljän vuoden yliopistouran jälkeen, mutta he voivat ilmoittautua varattaviksi vaikka heti lukion jälkeen ilman yliopistopelejä, kuten Kobe Bryant aikoinaan teki. Varattavaksi ilmoittautuminen katsotaan amatööriyden hylkäämiseksi, jolloin pelaaja ei saa enää yliopistotasolla pelata. Tämä sääntö on voimassa sekä NFL:ssä että NBA:ssa, joten kovin monet eivät ilmoittaudu.) NFL:n sääntö takaa sen, että nuorimmat pelaajat liigassa ovat 21-22 -vuotiaita. Säännön sanamuoto on kuitenkin sellainen, että se toteaa pelaajan olevan kelvollinen draftiin aikaisintaan sitten, kun hänen lukiosta valmistumisestaan on kulunut kolme vuotta. Koska Okoye oli valmistunut lukiosta reilusti ennen omaa ikäluokkaansa, hän oli varauskelpoinen jo 19-vuotiaana. Houston Texans varasi nuorukaisen ensimmäisellä kierroksella, numerolla kymmenen. Varaustilaisuuden ja kauden alun välissä Okoye ehti viettää 20-vuotispäiväänsä, mutta hänestä tuli silti NFL:n historian nuorin pelaaja sitten nykymuotoisen liigan syntymisen 1967. Puolustuksen linjamies pelasi liigassa kuusi vuotta, mutta ei lähinnä loukkaantumisten vuoksi noussut koskaan aivan sille tasolle, mihin odotukset oli asetettu.
Nimi Okoye oli amerikkalaisen jalkapallon seuraajille tuttu jo ennestään. Ilmeisesti Christian Okoye ei kuitenkaan ole Amobille mitään sukua. Vuosina 1987-92 liigassa pelannut Okoye oli saanut jenkkeihin yliopistostipendin yleisurheilijana, sillä mies oli kiekonheiton Afrikan mestari. Hän ei kuitenkaan saanut paikkaa vuoden 1984 olympialaisiin (ehkä siksi että sattui edustamaan väärää heimoa eli igboja), joten hän päätti kokeilla amerikkalaista jalkapalloa. Loppu oli historiaa. Keskushyökkääjän paikkaa miehittävät yleensä joukkueen lyhimmät miehet, aika usein 170-180 -senttiset parrunpätkät, joskus 190-senttiset vähän sutjakammat menijät. Useimmat ovat semmoisia 10,50 -luokan satasen juoksijoita. Niinpä isot miehet eivät tule kysymykseen. Paitsi Christian Okoye. Tosin hän oli vain 185-senttinen, ei kovin iso kiekonheittäjäksi, mutta massaa oli 115 kiloa. Ja nopeutta kuin sprintterillä. Kun sellainen mies kiihdyttää keskushyökkääjänä palloa kantaessaan täyteen vauhtiin, niin puolustuslinjassa miehet lentelevät kuin keilat radalla. Okoye oli vuonna 1989 liigan eniten jaardeja kerännyt pallonkantaja. Mutta törmäysten hinta oli kova, ura päättyi loukkaantumisiin. Heimolleen tyypilliseen tapaan hän on menestynyt siviilielämässään, jossa hän on tehnyt uraa menestyvänä liikemiehenä.
Yleisurheilukentillä igboista olympiavoittoon on yltänyt kaksi naista: Isoa-Britanniaa edustava Christine Ohuruogu 400 metrillä ja Chioma Ajunwa pituushypyssä. Ohuruogu suoritti Lontoon yliopistossa loppututkinnon kielitieteissä. Ajunwa joutui jättämään saamansa yliopistopaikan käyttämättä varojen puutteessa ja liittyi sen sijaan Nigerian poliisivoimiin, joissa hän on edennyt jo melkoisen korkeisiin tehtäviin.


1. C. Odumegwu Ojukwu

Itseoikeutettuna listaykkösenä on Biafran presidentti. Isossa-Britanniassa loppututkinnon historiasta suorittanut Ojukwu oli siinä sivussa suorittanut reservinupseerin tutkinnon ja liittyi Nigerian armeijaan. Korkeasti koulutetun miehen karriääri nousi ymmärrettävistä syistä nopeasti vasta itsenäistyneessä maassa aivan kuin aikoinaan Suomessa jääkäreillä. Kolmikymppisenä hän oli jo everstiluutnantti. Levottomuuksien yltyessä karismaattinen Ojukwu julisti Biafran itsenäiseksi. Loppu onkin historiaa. Biafran romahdettua Ojukwu pakeni Norsunluurannikolle, jossa hän eli vaatimattomissa oloissa toisin kuin yleensä Afrikan entiset johtajat. Hänen sallittiin palata Nigeriaan 1982, jonka jälkeen hän toimi vähempiarvoisissa poliittisissa tehtävissä.


Ei voi olla ajattelematta, mitä olisi mahtanut tapahtua, mikäli muu Nigeria olisi tyytynyt Biafran eroon sotimatta. Olisiko Biafrasta kehittynyt afrikkalainen menestystarina? Viitteitä siitä ainakin on olemassa. Edeltävän listan aihetodisteiden lisäksi on olemassa Päiväntasaajan Guinea, joka on nykyään yksi Afrikan rikkaimpia maita öljyvarojensa ja kohtuullisella tasolla olevan väestömääränsä ansiosta. Tiettyä ironiaa on se, että juuri Päiväntasaajan Guinea oli Forsythin romaanin Zangaron esikuva. Ja muuten juuri se valtio, jossa Nigerian jälkeen on suhteellisesti eniten igboja. Ehkä Biafra olisi muuten samanlainen, mutta jakaisi vaurauttaan tasaisemmin kuin Päiväntasaajan Guinea, jossa vauraus on kertynyt lähinnä johtajien taskuihin.