tiistai 3. marraskuuta 2020

Uutiskatsaus 45/2020



1. Tasapuolista uutisointia

Linkki on Hesarin juttuun! Johan on aikoihin eletty.
Tunnetusti mustat äänestävät USA:ssa demokraatteja. Raukat kun ovat unohtaneet demokraattien vastustaneen orjien vapauttamista eivätkä ole vielä tajunneet demokraattien haluavan orjuuttaa kansan uudelleen. Vaan on sitä mustiakin republikaaneja. Ei kylläkään kovin julkisia, sillä republikaaniksi tunnistautumisesta on yleensä seurauksena tappouhkauksia ja syytöksiä oman rodun pettämisestä. Oscar Wilde totesi aikoinaan, että onhan sekin yksi tapa poistaa kuilu köyhien ja rikkaiden väliltä että tehdään kaikista köyhiä. Tällä alalla demokraatit ovatkin edenneet melko pitkälle, mitä nyt pyrkivät edelleenkin rikastuttamaan puolue-eliittiään. Mutta muiden köyhdyttäminen on hyvässä vauhdissa: ”Todd Johnson pyytää katsomaan kirkkonsa ympärillä olevaa slummimaista ympäristöä ja miettimään, minkä verran Obama ja muut demokraatit ovat auttaneet Philadephiaa. Vuosikymmenet ovat vierineet, mutta Philadelphian kurjimmat osat ovat pysyneet kurjina ja väkivaltaisina.”


2. Vakiostrategia

Vasemmistolaisten strategia vallan haltuunottamiseksi on varsin yksinkertainen. Vaihtoehtoja on kaksi:
1) Mikäli jotain instituutiota ei saada haltuun, siltä viedään valta.
2) Mikäli jonkin instituution valtaa ei saada pois, se mädätetään sisältäpäin.
Jälkimmäinen strategia on suunnitteilla Yhdysvaltain korkeimman oikeuden muuttamiseksi demokraateille myötämieliseksi.
Korkeimmassa oikeudessa on yhdeksän tuomaria, jotka presidentti nimittää elinkaudeksi. Tuomari voi toki itse erota, mutta useimmiten tuomarit istuvat ainakin lähes kuolemaansa asti. Ainakin jos presidentti on vastakkaisesta puolueesta. Näin toimi myös Ruth Bader Ginsburg, joka teki kaksi virhettä. Ensinnäkin hän kuvitteli, että Trumpilla ei ole mahdollisuutta voittaa vaaleja. Toiseksi hän kuvitteli, että jos Trump kuitenkin voittaa, hän elää Trumpin kauden yli. Kumpikaan ei toteutunut ja sen seurauksena Trump pääsi nimittämään Ginsburgin tilalle lakia enemmän oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti tulkitsevan tuomarin. Nyt tilanne korkeimmassa oikeudessa on konservatiivien hyväksi 6-3. Tämä taas ei demokraatteja miellytä.
Niinpä on kuiskittu uudesta suunnitelmasta. Jos Biden voittaa ja demokraateilla on riittävä enemmistö, niin korkeimman oikeuden kokoonpanoa muutetaan. Laissa on näet porsaanreikä: tuomareiden määrää ei ole kiveen hakattu. Suunnitelma on härskiydessään yksinkertainen. Tuomareiden määrää kasvatetaan kolmeentoista. Niinpä Biden pääsee nimittämään neljä äärivasemmistolaista korkeimpaan oikeuteen, senaatti ja edustajainhuone hyväksyvät nämä ja äänet ovatkin konservatiivien tappioksi 6-7.


3. Kriisi on mahdollisuuksien aikaa

Psykoterapiakeskus Vastaamon tietoturvavuoto on ollut maan ykkösuutinen monta päivää. Rikos on härskiydessään aivan omaa luokkaansa. Osa syistä on mennyt Vastaamon kehnon tietoturvan piikkiin, mutta tämä ei tietenkään ole mikään oikeutus ryöstölle ja kiristykselle sen enempää kuin kaupan kassan ryöstö siinä vaiheessa kun kassakoneen luukku on auki sekuntia liian pitkään.
Vuodolla voi olla myös Suomen turvallisuuden kannalta suuria merkityksiä. Todennäköisesti asiakkaana on ollut lukuisia poliitikkoja ja muita merkkihenkilöitä, joiden terapiatiedot ovat taatusti kysyttyä tavaraa ulkomaisten tiedustelupalvelujen piirissä.
Toisaalta tämä avaa myös mahdollisuuksia. Jos ihmiset eivät välitä kiristyksestä, ei kiristäjä saa mitä haluaa eli rahaa. Tiedot tulevat osin julkisiksi, käy ilmi että joku on käynyt terapiassa. Entäs sitten? Ehkä psyykkisten ongelmien häpeätahra karsiutuu vähitellen, kun huomataan että kuka tahansa voi joutua terapiaan.
Kiristäjä ansaitsee joutua kiinni ja saada asteikon ääripäästä olevan rangaistuksen, mutta ehkä pölyn laskeuduttua tästä tapauksesta saadaan jotain hyötyäkin.


4. Paperisotaa

Vaimonsa, entisen Miss Suomen menettänyt laulaja Kurre Westerlund kertoi kuoleman kipeästä ja vaietusta puolesta. Paperisodasta.
Olen joutunut muutaman kuolinpesän asioita hoitamaan. Byrokratia on aivan uskomatonta. Eikä pelkästään virkamiesten taholta. Pankki on vielä pahempi. Tässä on selkeä epäkohta, johon on puututtava. On saatava kunnolliset ja selkät ohjeet, joiden avulla kuolinpesän asioita hoitavat toimivat. Ja ennen muuta pankeille, puhelinfirmoille ja muille vastaaville on annettava määräykset, joita on noudatettava. Nyt ne kykenevät vaatimaan käytännössä mielivaltaisesti erilaisia papereita tietämättä itsekään mitä haluavat.


5. Luotettavaa tiedonvälitystä

Vallilassa tapettiin nuori mies ja teosta epäiltyinä pidätettiin kolme alaikäistä teiniä. Värinätutka hälytti heti ja rajusti. Entä suomalainen media (huomaa käänteinen aikajärjestys):
Iltalehti 2.11 klo 21.52: Tapauksesta epäilty on otettu kiinni lauantaina, joten häntä on vaadittava vangittavaksi viimeistään tiistaina.
Ilta-Sanomat 2.11 klo 20.17: Hätäkeskukseen tuli lauantaiyönä kello yhden tienoilla ilmoituksia puukotuksesta Mäkelänkadun ja Päijänteentien risteyksessä Alepan edustalla. Ilmoituksen mukaan tekijöitä oli useita.
YLE 2.11 klo 19.31: Vallilan henkirikoksessa on poliisin mukaan useita epäiltyjä, joista kahta on kuulusteltu.
Ilta-Sanomat 2.11 klo 20.03: Poliisi epäilee Vallilassa viikonloppuna tapahtuneesta henkirikoksesta epäillyn 16-vuotiaan yrittäneen tappaa sivullisen Tampereen Kaukajärven kaupunginosassa lokakuun alussa.
Hesari 2.11 klo 19.29: Teosta epäillään kolmea poikaa, joista kaksi on tavoitettu.
Ilta-Sanomat 2.11 klo 18.27: Poliisi tavoitti lauantaina kaksi epäiltyä, ja toinen heistä on tällä hetkellä pidätettynä.

Iltalehti 2.11 klo 18.01: Helsingissä poliisi tutkii tappoa, josta epäillään 16- ja 14-vuotiaita poikia.
MTV3 2.11 klo 18.25: 16-vuotias romanipoika … MTV:n tietojen mukaan kaksi muuta Vallilan henkirikoksesta epäiltyä ovat ulkomaalaistaustaisia poikia.
Ainakaan klo 21.00 mennessä en löytänyt mitään tietoa mistään muusta mediasta tekijöiden taustasta. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että muiden esimerkkilähteiden uutiset on julkaistu samoihin aikoihin tai sen jälkeen kun MTV3 jostain syystä lipsautti totuuden, joka esimerkiksi Hommaforumilla oltiin arvattu jo edellisenä päivänä. Ilman mitään vihjettäkään suomalaisten turvallisuuden kannalta oleellisesta tiedosta.


6. Kaikkien aikojen pelottavin Halloween

Amerikkalainen journalisti ilmoitti pukeutuvansa Halloweenina Sanna Mariniksi. Ei se ulkomuoto pelota (paitsi ehkä silmien tyhjä katse), mutta ne teot. Suomalaiset ovat kuulemma jakaneet auliisti neuvojaan kuinka toimittaja saisi aidoimman mahdollisen vaikutuksen aikaan. Tässä vielä yksi ohje: kun kysyy ”Karkki vai kepponen”, niin ottaa vastaan karkit ja tekee silti kepposen. Näinhän speissarihallituskin toimii kysyessään ”Veronkorotus vai talouskuritus” ja antaa silti molemmat.


7. Kulttuurista omimista

Pöyristymisbileiden yhdeksi ohjelmanumeroksi on noussut ”kulttuurinen omiminen”. Viimeisimpänä uhrina oli laulaja Janna, joka oli erehtynyt pukeutumaan intiaani Pocahontakseksi Halloweenina. Tämähän nyt ei käy alkuunkaan, kun ei satu olemaan itse intiaani.
Ehdotan kulttuurisen omimisen käsitteen laajentamista myös teknologiaan, niin yksikään ei-valkoinen ei pääse valittamaan kulttuurisesta omimisesta huutonsa kantoetäisyyttä pidemmälle, sillä kaikki tiedonvälityslaitteet ovat länsimaisen kulttuurin keksintöä. Älähän Sambo käytä puhelinta, vaan lähetä viestisi kulttuurisesta omimisesta kiltisti bongorummuilla ettet harjoita kulttuurista omimista. Eikä Ahmed siellä nouse autoon ajaakseen kavereidesi luokse kertoaksesi heille kultturisesta omimisesta, se kun on länsimaisen teknologian tuote vaan hyppää nyt kiltisti kamelin selkään, kyllä se tieto menee silläkin kyydillä perille.


8. Totuuden vaikea etsintä

Frederik väittää uutuuskirjassaan nykyisen ministerin Aino-Kaisa Pekosen antaneen hänelle kielisuudelman. Pekonen puolestaan kiistää väitteen jyrkästi.
Nyt on paha. Kumpaa tässä nyt uskaltaisi pitää vähemmän epäluotettavana lähteenä? Frederikiä jonka jutut saavat yleensä harrastelijamytomaanit kalpentemaan vai vasemmistoliiton poliitikkoa?


9. Munat kovana

Erehdyinpä sitten kokeilemaan, kun lehdessä kehuttiin loistava munankeittoresepti. Luvattiin lopputuloksen vastaavan 6-7 minuutin munaa, mutta siten että muna on kypsä ja edelleen sopivan pehmeä. Ohjeen mukaan huoneenlämpöiset munat laitetaan kiehuvaan veteen (hassua kyllä, suolan lisäämisestä keitinveteen ei sanottu mitään, vaikka ilman suolaa munan halkeamisriski on melkoinen) ja annetaan kiehua minuutti. Sen jälkeen levy nollaan (temppu ei toimi induktioliedellä) ja odotetaan kymmenen minuuttia. Jäähdytetään munat kylmässä vedessä ja lopputulos on kuulemma täydellinen.
Paskan marjat. Katsoin kellosta ajat tarkalleen. Kun sitten yritin kuoria ensimmäistä munaa, se oli vetelä kuin mikä. Ei auttanut muu kuin pistää uudelleen kiehumaan. Ja tietäähän sen sitten, miten käy: kun munat on jo kerran ehditty jäähdyttää ja keittää uudelleen, kuoret jämähtävät kiinni kuin kontaktiliimalla.
Ehkä munat eivät olleet aivan huoneenlämpöisiä vaan vähän kylmempiä kun ne laittoi keitinveteen. Mutta se ei voi selittää valtavaa eroa. Eikä myöskään suola, jonka tietysti lisäsin veteen estääkseni halkeamisen. Ainoa selittävä tekijä on liian vähäinen vesimäärä. Kattilassa oli vettä vain sen verran, että munat peittyivät. Kun ne laittoi veteen, niin munien lämpökapasiteetti sitoi niin paljon veden lämpöä, että minuutin aikana vesi ehti juuri ja juuri kiehahtaa. Eivätkä munat vielä ehtineet lämmetä riittävästi, vaan seuraavan kymmenen minuutin aikana imivät liikaa lämpöenergiaa vedestä. Enkä laittanut kattilaan kantta, mikä lisäsi lämpöhukkaa.
Tarinan opetus: ohjeen pitäisi olla täsmällisempi ja omaa järkeäkin käyttää. Pitää yrittää uudelleen pidemmällä kypsytysajalla ja kannella. Vettä en aio lisätä, vaan kypsyttää pidempään. Eihän ole mitään järkeä haaskata energiaa veden keittämiseen, kun sitä ei ole tarkoitus kuitenkaan juoda.


Loppukevennys: Käsittämätön erehdys

Venäläinen moninkertainen voimanoston raskaan sarjan maailmanmestari (älkää kysykö missä niistä varmaan yli kymmenestä eri liitosta, joiden sääntöerot ovat siinä millaista panssaripaitaa saa käyttää tai sitten ei ja kustaanko kisan jälkeen purkkin vaiko ei) Anna Turaeva joutui noloon tilanteeseen lentokentällä. Häntä nimittäin vaadittiin todistamaan sukupuolensa. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole tapahtunut.
Tällä kertaa selitys löytynee poikkeuksellisen tarkkaavaisesta virkailijasta, joka oli katsonut dokumenteista myös matkustajan etunimen ja huomannut ilmeisen ristiriidan. Paperissa lukee Anna ja se ei täsmää ulkonäön kanssa lainkaan. Turaeva on nimittäin harvinaisen kirveellä veistetyn näköinen ollakseen jopa venäläinen mies, joten ei mikään ihme ettei häntä ole koskaan aiemmin turvatarkastuksessa naiseksi luultu.
On uskottavampaa että oikeanpuoleinen olisi mies kuin se että vasemmanpuoleinen on nainen.

8 kommenttia:

  1. Kiitos taas hyvästä uutiskatsauksesta. Näitä kun näkisi valtamediassa. Tai no, silloinhan näitä ei ehkä tarvittaisi. Pari huomiota:

    Kohta 2: On varsin selkeää että pahasti vasemmalle liukuneet demokraatit meinaavat mahdollisesti voittaessaan tehdä Yhdysvalloista, no, mantereen kokoisen Suomen. Mutta kuinka konservatiiviset osavaltiot tähän suhtautuvat? Tai Yhdysvaltain armeija ja kansalliskaarti? Ne kun ovat käsittääkseni vielä varsin konservatiivisia. Ja amerikkalaiset tuskin ovat yhtä kilttejä itäsaksalaisia kuin me suomalaiset.

    Kohta 4: Asiasta myös jotain kokemusta. Täysin samaa mieltä. Ei lisättävää. Läheisen kuolema on rankka paikka muutenkin ja kun siihen lisää sen tolkuttoman paperisodan niin se on aivan kohtuutonta.

    VastaaPoista
  2. Olen testannut kannen kanssa ja toimii loistavasti!

    VastaaPoista
  3. Kohta 3: Heppa ei nyt ota kantaa kuka hakkeri toimi, onko joku 15000 rikosilmoitusta paljon vai vähän ahdistuneiden jutuista ja miksi, tai toimiko Vastaamon perustaja vilpittömin mielin jättäessään kertomatta aiemmista tietomurroista.

    Niin tai näin, kerrankin kuitenkin Suomen hallitus/eduskunta/poliisi ja muut alan toimijat alkoivat toimia poikkeuksellisen nopeaan. Jopa Onnettumuustutkmuskeskusta on Saarikko (kepu) huudellut apuun. Yllättäen henkilötunnuksen muuttamista mahdollistavaa lakimuutosta puuhataan ennätysnopeaan ja pikavauhtia. Miksi?

    Vaikkapa siksi, kun mm. kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) sai sähköpostin, jossa kiristäjä kertoi varastaneensa Elorannan potilas- ja henkilötietoja ja julkaisevansa ne verkossa, jos tämä ei maksa lunnaita. Näin hän kertoi medialle.

    Tämä kiirevauhti antaa epäilyksen pirun, että onko siellä psykoterapiassa ollut "avautumassa" joku/jotkut vielä erittäin-erittäin-tärkeä(t) valtakunnan persoona(t) omasta ahdistuneisuudestaan? Veikkaan että on, mutta ei kerrota.

    Sama ripeä muutosvauhti oli havaittavissa islantilaisen Kauphting -pankin konkurssissa ja silmäätekevien omien rahojen menettämisen pelossa noin 12 vuotta sitten. Mutta ja kas, eipä siihen kauaa mennyt aikaa, kun Suomen Rahoitustarkastus keskeytti K-pankin toiminnan ja kielsi talletusten nostamisen tämän pankin tileiltä. Näin pyrittiin pikaisesti varmistamaan suomalaisten tallettajien asema ja rahat.

    En nyt muista kenenkä rahoista tai minkä mutkan kautta ne menetetyt sijoissummat korvattiin täysimääräisen ja tulivat loppujen lopuksi täysimääräisenä takaisin? Tavalliselle kaduntallaajille ja persvakoäijille tai setämiehille tämä tilien jäädyttäminen/kiirehtiminen tuskin olisi noin vaan onnistunut tai saati asia edennyt?

    heppa

    VastaaPoista
  4. 1:
    Tulojen tasa-arvoa haikailevien olisi syytä käsittää, että jos kaikki maailman varallisuus jaettaisiin tasan huomenna klo 08.00 GMT, olisi klo 20.00 GMT jälleen rikkaita ja köyhiä.

    3:
    Ajattelepa että teinityttö oli päivä päivältä lähempänä junan alle hyppäämistä, koska joutui kärsimään insestistä 5-vuotiaasta 15-vuotiaaksi.
    Sen sijaan hän keräsi rohkeutensa ja menei Psykoterapiakeskus Vastaamoon. Siellä psykiatrian asiantuntija sai hänet avaamaan sielussa muhivan mätäpaiseen ja valuttamaan sen tyhjäksi. Sitten hän alkaa hoitaa sieluhaavaa;

    siitä jää joka tapauksessa iso ja ruma arpi, mutta se ei ole enää tulehtunut eikä tuskallinen. Sen kanssa voi elää.

    Sitten joku paskapää kaappaa potilastiedot ja julkaisee ne kaikista mahdolisista forumeista Ylilaudalla finnijonnejen räkätettäviksi:
    "Hei vittu mitä mä just luin! Mikkolan Minnaa on vittu nussinu sen oma eno vittu kymmene vuotta rähähähähähäääää!"

    Ihanko tosissaan tämä olisi vain "entäs sitten?"

    8:
    Jos Ainokainen Pekoni olisi sivuuttanut kohu-uutisen reagoimatta mitenkään ja toimittajan siitä kysyessä olisi hymähtänyt vastaten:

    "Fredrik nyt puhuu mitä puhuu;
    ei mitään uutta siltä suunnalta"
    olisi juttu kuivunut kokoon.

    Mutta Pekoni nostikin kiljuvan älämölön ja pakotti kustantajan poistamaan kohdan painoksesta. Vaikuttaa kovasti siltä, että tällä kertaa Reetua voisi kerrankin uskoa.

    Loppukevennys:
    Karen on tietääkseni Armeniassa yleinen miehen etunimi. Monikohan sieltäpäin kotoisin oleva on joutunut etunimensnä takia näyttämään munansa?

    VastaaPoista
  5. QK:n loppukevennykseen lisäys: Kari on aika yleinen naisen etunimi, paitsi Suomessa. Ihan vaan sen nimisille varoitukseksi, kannattaa laittaa reissuun helposti avattavat housut jalkaan, eikä kauheasti meikkiä.

    VastaaPoista
  6. Tuossa vastaamojutussa on semmoinenkin sivujuonne, että potilaskertomua ja potilastedot olivat ilmeisesti samassa tietokannassa ja heikosti suojattuina. Ne tavataa tehdä eri tietokantoihin, erilaisten suojausten taakse normaaliisti. Yhdistäminen tehdään vain tarvittaessa ja ohjelmallisesti. Tietokannan laatijana ja ylläpitäjänä itseoppinut koodari-toimari. Ja niistä hetu- ja osoitetiedoista on enemmän haittaa väärissä käsissä. Pikkutekijät tekee tilauskepposia ja isot luo valehenkilöitä tarpeisiinsa.

    Kari on muuten norgelainen tytönnimi. Kävi niin, että tutstuin Kariin ammoin kun Kari oli suomessa käymässä. Oli siinä mummoilla ihmettelemistä, että mitä se Pyssypoika oikein meinaa. Nimittäin Kari oli kovin hoikka - rinnaton siis - ja lyhythiuksinen. No, kyllä se mökillä saunoessa selvisi, että tyttöhän Kari on. Mutta sitä supinan määrää ennen...

    Pyssymies

    VastaaPoista
  7. Millanenhan pressa mahtanee tulla, kun ja jos Bidenistä tulee seuraava pressa, ja kaverin "tarveydentilan" tietäen, seuraava onko Pressana sitten Kamala Harris, aaako Yhdysvallat yhdistelmän kiiluvasilmästaa Marinia, Ohisaloa ja jotain muuta ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  8. Yrjöperskeles: Seurataan mielenkiinnolla mitä tapahtuu. Ainakaan toistaiseksi ei ole tullut niitä Ylen odottamia oikeistolaisten mellakoita...

    Nimetön: Testasin minäkin enkä huomannut mitään eroa normaalin keittämisen kanssa.

    Qroquius Kad: Kohtaan 3. Ei tietenkään olisi "entäs sitten". En todellakaan tarkoittanut että kaikki tapaukset tai edes enemmistö olisi "entäs sitten". Tarkoitin että jotain hyvääkin tästä voi seurata.
    Jos kiristäjä on asiaa yhtään ajatellut, niin hänen on täytynyt olla varsin varma siitä että ei jää kiinni. Jos jää ja nimi tulee julki, niin joutuu loppuikänsä vilkuilemaan olkansa yli miettien minkä kulman takaa tulee joku uhri tai uhrin sukulainen. Tosin lohtuna voi toki olla että loppuikä ei välttämättä kestä pitkään.

    Juha R: Näitä vastaavia on useampiakin. Suomi kun on Euroopassa siinä mielessä harvinainen maa että täällä ei päde sääntö "o-päätteiset ovat miesten ja a-päätteiset naisten nimiä".

    Pyssymies: Jep, varsin huolimatonta tietojenkäsittelyä.

    jpt: Voipi olla että Biden ei istu koko kautta.

    VastaaPoista