Lukijalle: Tämä juttu on julkaistu melkein kahdeksan vuotta sitten, mutta iltapäivälehtien kommenttiosaston asiantuntemustaso on pysynyt sellaisena, että tarina on edelleen valitettavan ajankohtainen:
Valtamedialle internet on uhka. Se yrittää torjua uhkaa vaikenemalla. Armon saavat medioiden omien nettisivujen lisäksi ns. sosiaalinen media eli Facebook ja Twitter. Ne nähdään vaarattomina hömppäsivustoina. Samaan kategoriaan voidaan huoletta niputtaa muotiblogit, joista näkyy aina silloin tällöin juttua. Mutta oletteko koskaan nähneet missään mediassa pienintäkään mainintaa jostain vakavasti otettavasta blogista? Minä en ainakaan.
Äskeinen koski positiivista tai edes neutraalia uutisointia. Jos muuta kuin em. Facebookia ym hömppää mediassa käsitellään, se mustamaalataan erittäin suurella innolla. Sanotaan, että netti on eriytynyt samanmielisten hörhöjen keskusteluksi, josta haetaan vain vahvistuksia omille käsityksille. Todetaan faktojen olevan virheellisiä ja mielipiteiden kärjistettyjä. Sanalla sanoen: pysykää hyvät ihmiset poissa netistä, lukekaa ja katselkaa vain mitä me teille suodatamme. Tämä siitä huolimatta, että sanomalehtien tietolaatikot on yleensä poimittu Wikipediasta ja tv-ohjelmien arvostelujen detaljit suoraan IMDB:stä.
Totta on, että nettikeskustelu on joskus paikkaansapitämätöntä samanmielisten hymistelyä tai pelkkiä törkeitä loukkauksia. Suomi24 on varsinainen kansakunnan vessanseinä. Mutta löytyy muutakin. Esimerkiksi viereisestä blogilistasta voi klikkailla. Ei siellä kommenttiosastolla hörhöt juurikaan riehu. Selitys tähän on ilmeinen – kommentoidakseen pitäisi a) löytää paikalle ja b) lukea ainakin osa jutusta. Kumpikaan ei onnistu, jos takaraivo alkaa suoraan kulmakarvoista.
Omaan blogiini tulee ehkä parisenkymmentä kommenttia per viikkojuttu, vaihtelee suuresti. Ei ole tarvinnut vuosien varrella siivoilla kuin yhden käden sormilla laskettava määrä sopimattomia kommentteja. Okei, saman verran on pitänyt poistaa jotain bottien tehtailuja. Silloin tällöin on pitänyt paria kuumakallea huomauttaa, mutta poistoihin tai banaaneihin ei ole tarvinnut mennä. Kommentit ovat olleet jopa anonyymeilla yleensä korkeatasoisia ja ennen kaikkea asiallisia, mistä esitettäköön tässä suurkiitokset kaikille!
Yksi selitys tasoon valkeni minulle noin vuosi sitten. Eräässä blogissa oli esitetty viittaus kirjoitukseen Sorretut ja etuoikeutetut ja kehotettu lukemaan. Kyseisen blogin kommenteissa eräs kommentoija totesi että vaikutti ihan asialliselta, mutta teksti oli niin korkeatasoista ettei ihan kuka tahansa kykene lukemaan. Mää olin ku klapil päähän lyöty. Ei se omasta mielestäni tosiaankaan ollut omista tuotoksistani mitenkään tieteelliseen suuntaan poikkeava eikä missään nimessä vaikeaselkoinen. Mutta kai mikä tahansa kolmea riviä pidempi on useimmille liikaa, kuten entinen opettajani sanoi.
Päätin kuitenkin suorittaa vähän journalistista tutkimusta. Puhuvatko ihmiset netissä ihan puuta heinää vai eivät? Tähän tarjoutui tilaisuus, kun ilmestyi artikkeli viime vuonna hyväksytyistä ja hylätyistä etunimiehdotuksista. Aihepiiri on aina ollut lähellä sydäntäni. Juttu keräsi yli 800 kommenttia ja perkasin ne läpi. Yleensä on mahdotonta tietää, puhuuko ihminen soopaa kertoessaan netissä että ”tiedän tapauksen, jossa koira pelasti avantoon pudonneen” tms uskomatonta. Tällä kertaa oli suurelta osin mahdollista tutkia väitteiden totuusarvo. Väestörekisterikeskus näet tarjoaa nimipalvelun, josta voi tarkistaa onko jonkun aidoksi väittämä nimi todella olemassa. Muitakin konsteja löytyy, esimerkiksi etunimilaista esitetyt väitteet voi tarkistaa. Lisäksi asiaa harrastaneena tiesi jotain jo valmiiksi.
Kaikkea ei voi tarkistaa. Esimerkiksi useampien etunimien yhdistelmistä ei pysty tutkimaan, onko sellaisia oikeasti olemassa. Sinänsä normaaleista, jopa almanakasta löytyvistä nimistä saa uskomattomia yhdistelmiä. Esimerkiksi Uljas Jorma Urho tai Impi Ellen Anna. Tai etu- ja sukunimen yhdistelmät. Niitä löytyy ihan oikeasti käsittämättömiä. En viitsi intimiteettisyistä kertoa, millaisia on itselleni tullut elämän aikana vastaan. Sanottakoon kuitenkin kaksi keksittyä esimerkkiä, jotka eivät ole ollenkaan niin huimia kuin jotkut aidosti tietämäni: jos sukunimi on Paukku, ei kannata antaa etunimeksi Aimoa. Sananmuunnoshuumori on sitten tarina sinänsä, esimerkiksi jos etunimi on Arja ja sattuu menemään Hukka-nimisen miehen kanssa naimisiin.
Uskokaa huviksenne, tiedän kymmeniä erikoisia oikeasti olemassa olevia nimiä ja nimiyhdistelmiä. Kyseisen jutun kommenttiosiossakin mainittiin ainakin neljä henkilöä, jotka olen nähnyt livenä, nimestä ja/tai muista tuntomerkeistä kykeni tunnistamaan sataprosentisella varmuudella. Lisäksi oli pari sellaista, jotka todennäköisesti ovat tuntemiani henkilöitä, mutta annetut tiedot eivät rajaa yksikäsitteisesti.
Seuraavassa kommenteista löytyneitä tahallisia tai tahattomia virheitä. Ei meno virheetöntä ollut, kaukana siitä, mutta ei niin paha kuin media antaa ymmärtää. Ilmeisesti sivistyneen ja sivistymättömän ihmisen ero on siinä, että sivistynyt ihminen sanoo kirjoittaessaan ”muistikuvani mukaan”, ”käsittääkseni” tai jotain vastaavaa, mikäli ei ole varma. Sivistymättömiä on valtaosa Suomi24:ssä, melkoinen vähemmistö Iltalehdessä ja -Sanomissa (josta esimerkit siis ovat) ja tuskin ollenkaan viereisen blogilistan kommentaattoreissa. Itse blogit ovat yleensä parempaa kieltä ja enemmän faktaa sisältäviä kuin median jutut. Tosin tästä ei voi täysin syyttää mediaa, onhan se suunnattu toisenlaiselle asiakaskunnalle.
Anna Rauha Kai Kille Usko Ville,siinähän noita olisi
Kyse oli yhdelle ihmiselle annettavista nimistä, joita Suomen lain mukaan voi olla vain kolme (1945 alkaen). Eikä selvästi miehen nimeä naiselle tai toisinpäin. Näitä samankaltaisia litanioita löytyi ketjusta useita.
Joskus -80 -luvulla luin Hesarista tyttölapsen saaneen nimekseen Prisitte
Ei löydy nimipalvelusta ainuttakaan.
Tiedän tänä vuonna syntyneen ja kastetun lapsen nimeltä Tähtimyrsky.
Ei löydy nimipalvelusta ainuttakaan. Tosin voi olla että tämänvuotisena ei ole ehtinyt rekisteriin.
Jorma on hyväksytty, muttei synonyymejä , miksi?????
No olisiko siksi, että Jorma on saanut sivumerkityksensä kaaauan sen jälkeen kun Jorma oli suosittu.
Aivan käsittämätön argumentti tuo, että jotain nimeä ei voida antaa koska lasta voidaan kenties tulevaisuudessa kiusata...!!
Eikö tämän kirjoittaja ole ikinä käynyt koulua?
Luin hesarin kastetuista 90-luvun alussa tytön nimen Suttura Aleksandra.
Ilmeisesti lukihäiriöinen, koska Sutturoita ei ole nimipalvelussa.
Mimiqueen...on ihan kastetodistuksessa. lapsiparka.
Ei löydy nimipalvelusta ainuttakaan.
Varma Kosto - sota-aikana.
Varma moka - toteaisi 1913 syntynyt 1913 syntynyt demarien kansanedustaja.
Kun mä saan joskus pojan niin siitä tulee Sauron. En tosin ajatellut kysyä miltään lupalautakunnalta mielipidettä.
Tuskin kovin moni muukaan jonka ehdotus on hylätty on mennyt kyselemään - kyllä se mielipide tulee kyselemättäkin. Tosin Sauron on jo hyväksytty, koska löytyy nimipalvelusta.
Kaivakaa esiin F.E. Sillanpään lasten nimet. Siinäpä pohtimista. esim Sotaprinssi !
Sillanpää tai Kianto, samapa tuo kun on joku kirjailija. Tosin virhe on korjattu myöhemmin ketjussa muiden toimesta.
Aikoinaan Toijalassa asui puhelinluettelotietojen mukaan Romu Lovi neiti ja sit numero, ei ole enää vuosiin näkynyt.
Tekstistä ei käy ilmi oliko Romu vai Lovi se etunimi vai mahdollisesti molemmat. Kummin tahansa, nimipalvelusta ei löydy sen paremmin Romua kuin Lovea kummastakaan.
Panis puolestaan jäi mieleen keihäsmiehistä, hyvä heittäjä! Ja kyllä Pilu nimikin naurahdutti erään ranskalaisteeveesarjan lopputeksteissä etunimenä.
No hyvin on mieleen jäänyt, kun tunnetusti perusteellinen Tilastopaja ei tunne ainuttakaan Panis-nimistä yleisurheilijaa sen paremmin Suomessa kuin ulkomaillakaan. Olisiko sekoittunut hyvin palkattuun autokuski Olivier Panisiin? Aikoinaanhan samaan aikaan formuloissa päristeli Häkkisen ohella myös Japanin poika Takagi. Vitsin mukaan Erja Häkkisen suosikkijärjestys kärkikolmikoksi olisi ollut Panis-Häkkinen-Takagi.
Tuosta Pilu-etunimestä en tiedä mutta epäilen vahvasti että kyseessä olisi ollut siinäkin sekaantuminen ranskalaiseen tv-tuottajaan. Muistan kerran paikallisessa kodinkoneliikkeessä käydessäni nähneeni tv-sarjan lopputeksteissä vilahtaneen nimen ja tuumanneeni että mitä helvettiä? Sitten piti tarkistaa netistä ja löytyihän sieltä tietoa henkilöstä nimeltä Lissa Pillu.
Nykyään lapsen nimeksi voi antaa myös sellaisia sopimattomia nimiä kuin Herkku ja Nami, molemmat on hyväksytty nimiksi!
Nykyään? Ainoa(t) Herkku-nimet löytyvät vuosina 1940-59 syntyneistä.
Tunsinpa tytön, jonka nimi oli Tuju Mattis Hermine Nadja Tatjaana...
Niin varmaan tunsit joo. Ikävä puoli asiassa on se, että Tuju ja Mattis eivät voi olla saman henkilön nimiä, koska niitä ei löydy samoina vuosina syntyneiltä lainkaan.
Mutta entäs tämä jonka kuulin yhden tänä vuonna kastetun saaneen nimekseen, eli Samase.
Ei löydy nimipalvelusta ainuttakaan. Tosin voi olla ettei ole vielä ehtinyt kirjautua. Samatuo.
Minulla oli toisena nimenä URPO.Eipä ole enää.
Omapa on asiasi. Myöhempää ketjusta löytyi toinenkin Urpon nimestään poistanut. Huvittava piirre on se, että Urpo-nimeä pidetään ehkä junteimmista junteimpana - vaikka nimi on peräisin latinankielisestä nimestä Urbanus, mikä taas tarkoittaa kaupunkilaista ja hienosti sivistynyttä.
Tytölle nimeks ladaniva :D
Lada on ihan oikeasti naisen nimi. Osui silmään Suuresta Etunimikirjasta, kun sattuneista syistä sitä aikoinaan Sallin kanssa selailtiin. Nauroin että kyseisen nimiselle naiselle on varmaan usein kuittailtu, että "sulla mahtaa olla huonot kyydit."
suomessa saa vaihtaa etunimen vaan kerran, joten kandee harkita huolella. sukunimeä saa vaihtaa kuinka monta kertaa vaan. älkää vängätlö vastaan, olen vaihtanut niin tiedän.
Sen verran vängtlään vastaan, että a) virke aloitetaan isolla kirjaimella, erityisesti sana Suomessa kirjoitetaan isolla sen sijainnista riippumatta ja b) nimilaki sanoo, että etunimen saa vaihtaa maistraatille tehtävällä hakemuksella eikä vaihtojen lukumäärästä puhuta mitään, tosin ensimmäisellä kerralla riittää pelkkä ilmoitus.
Mulla oli psykiatri nimeltä Kukka Ruukku.. Että ilmota sitten siinä lähteväsi Kukka Ruukulle juttelemaan..
Suomessa ei ole sukunimeä Ruukku. Olikohan nyt varma juttu ettei sukunimi ollut Pukki, ainakin kirjoittaja saa mennä puhumaan pukille.
Etunimet" Aina Hellä, ja sukunimi" Alapää. Oli kastettujen palstalla!
Suomessa ei ole sukunimeä Alapää. Sen sijaan Nurmon kylä on nimeltään Alapää. Urheiluseura Nurmon Jymy syntyi, kun kylän urheiluseura Alapään Koitto yhdistyi Ylipään Kavereihin.
Kiite oli suhteellisen paljonkin käytetty nimi joskus
No, jos paljona pitää sitä että rekisteristä löytyy neljä kappaletta n. 20 vuoden ajanjaksoja joilta nimeä ylipäätään löytyy ja jokaisessa on lukumääränä "alle viisi".
Samoin Hirsus- sukunimiselle pojalle ei oikein Pentti sovi, muille kylläkin!
Kuten Hirvoselle?
Aikoinaan ei saanut antaa lapselle nimeksi Antti Kristian. Onkohan tuo lakipykälä vielä voimassa?
Tuskin on voimassa kun ei ole koskaan ollutkaan. Nimeä on annettu alle viidelle henkilöllä vuosien 1960-79 välillä. Pappi on kyllä voinut kieltäytyä kastamasta. Joskus 30 vuotta sitten oli tapaus, jossa pappi kieltäytyi hyväksymästä nimeä Annamari, koska siinä oli kaksi nimeä liitetty yhdeksi. Ei varmaan tullut mieleen, että Marianna oli jo tuolloin yleinen. Antti-nimi olisi kyllä hyvä, jos vastustaa asiaa jota sukunimi merkitsee. Raittiusvalistajalle Antti Viinanen olisi aika kova nimi.
Meidän kylästä löytyy poika nimeltä Napilus, sääliksi käy..
Kylä ei siis sijaitse Suomessa tai poika ei nauti Suomen sosiaaliturvaetuuksia, koska Napilusta ei löydy nimipalvelusta.
Katselin kerran aikoja sitten yhden ammattialan matrikkelia. Siellä oli etunimet Jopa Artturi Tuli.
Paitsi että Jopa- ja Tuli -etunimiä ei ole olemassa samoina vuosina syntyneillä.
Olin koulussa 50-luvulla ja kärsin nimestäni koska siihen aikaan Taru oli tavallinen metsästyskoiran nimi.
Nyt olen ylpeä mielestäni aika harvinaisesta nimestä, en ole koskaan tavannut toista Tarua.
Missä hiton tynnyrissä tämä muija on elänyt? Rekisteristä löytyy melkein seitsemäntuhatta Tarua ja sopii veikata että useimmilla kyseessä on puhuttelunimi. Muistin heti useita tapaamiani Taruja, yhden näin itse asiassa tänäänkin Huitsinnevadan keskustassa käydessä.
Olen yhdessä hautakivessä nähnyt etunimet Sulo Kostaja. Joskus on saatettu antaa hyvinkin sotaiselta kalskahtavia nimiä.
Kostajaa ei löydy nimipalvelusta. Tunsin muuten aikoinaan Sulo-nimisen miehen. Oikein sitten helvetin ruma ja romuluinen heppu, joka oli istunut taposta linnassa.
Aikoinaan nuorena likkana, eräs nainen tilasi jotain silloisesta työpaikastani ja ilmoitti etunimekseen Karvamarja, kerran pyysin toistamaan, kolmatta en enää kehdannut.
Ajattelin silloin, ettei se voi olla oikein ja laitoin lähetteeseen pelkän Marjan. Kun lähetys oli mennyt perille, rouvan mies soitti ja sanoi erittäin loukkaantuneella äänellä, että minun vaimoni nimi on Karvamarja.
Ei löydy nimipalvelusta ainuttakaan Karvamarjaa.
Seitsenottelijana kunnostautuneella Miina Kentällä on velipoika....Dennis Kenttä ;)
Miina oli aikoinaan Suomen parhaita seiväshyppääjiä, ei seitsenottelija. Kokeili toki otteluakin monien seiväshyppääjien tapaan, mutta ei mainittavalla menestyksellä. Tietääkseni ei ole Dennis-nimistä veljeä...
Minulla oli kerran Unkarilainen työkaveri jonka nimi oli PASKA.
Epäilen että kyseessä oli tsekki tai slovakki. Ei niin harvinainen sukunimi siellä päin - Slovakian parlamentin entinen puhemies on Pavol Paska.
Suomessa ei voi ottaa omaa sukunimeään myös etunimeksi.
Tätä ei ole laissa kielletty. Kuitenkin käsittääkseni asia on niin, että tällainen muutos katsottaisiin nimilain mainitseman tavan vastaisena sopimattomaksi. Laki on sinänsä epäjohdonmukainen, sillä 32 b § :ssa sanotaan, että etunimeksi ei voida hyväksyä sukunimeä. Toisaalta Suomi on täynnä sukunimiä, jotka löytyvät almanakasta, esimerkiksi Tapio, Lauri, Ilkka. Nämä siis ovat lain kirjaimellisen tulkinnan mukaan laittomia etunimiä. Naisen nimiä on harvemmin sukuniminä, mutta ainakin Taina ja Eeva ovat olemassa. Entäpä jos ennen nykyistä sukunimilakia joku Taina-niminen nainen olisi mennyt naimisiin sellaisen miehen kanssa, jonka sukunimi olisi ollut Taina? Hänestä olisi silloin väistämättä tullut Taina Taina. En ole ainakaan kuullut koskaan vastaavasta tapauksesta, joka tietysti olisi nykyäänkin mahdollinen. Sen sijaan tiedän tapauksen, jossa kaksi saman etunimen omaavaa seurustelivat keskenään (eri sukupuolta, tämä tapahtui kauan ennen syntymääni eli aikana kun homoja ei vielä ollut olemassa). Naimisiin pari ei kuitenkaan päätynyt.
ystäväni ystävä pojan nimi on persukas
Niin huono trolli, että ellen tietäisi todella älyttömiä nimiä olevan olemassa, en olisi vaivautunut tarkistamaan. Ei löydy nimipalvelusta ainuttakaan.
ite ihmettelen sitä miks jtn esim musmili maiden nimiä ei hyväksytä suomessa ja ne kuulostaa suomalaisista muka oudoilta tai härskeiltä. Miettikää niitä muslimeja jotka on muuttanu suomee ja ei saa antaa lapsillensa omien kulttuurien nimiä
Minä taas ihmettelen sitä jos muuttaa johonkin maahan eikä halua sopeutua. Kun suomalaiset muuttivat siirtolaisiksi Amerikkaan, ei siellä syntyneistä lapsista tullut Kyöstejä tai Päivejä. Muhammed, Mehmet ja Abdullah eivät ole suomalaisten nimiä. Ja kyllä musmili maiden nimet Suomessa hyväksytään etunimiksi lain perusteella. Porsaanreikä laissa.
Tämä on epäilemättä aika lailla aiheen vierestä, mutta tiedoksi kuitenkin, kun satuin huomaamaan linkkejä selatessani.
VastaaPoistaSiitä linkistä, joka viittasi siihen alkuperäiseen takaiseen kirjoitukseen, löytyi vielä linkki tällaiseenkin vielä pari vuotta vanhempaan kirjoitukseen "Sorretut ja etuoikeutetut" (kirjoitettu tostaina 8.7.2010,
http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2010/07/sorretut-ja-etuoikeutetut.html). Ja sen alta löytyi tällainekin Jaska Brownin kommentti (8. heinäkuuta 2020 klo 19.05):
"Niin, olin aina ihmetellyt miksi käyrää vasten kohtisuorassa oleva suora on kuvaajan normaali, kunnes kuulin että "suora kulma" on amerikaksi "straight angle" ja tajusin että jos on "normaali", niin on "straight". "
Tässä selitys: sana normaali johtuu kreikan kielen sanasta normos, jolla alun perin on aivan konkreettinen merkitys: se tarkoittaa kulmaviivainta, puusepän työkalua, jonka avulla saadaan aikaan suoria kulmia. Tästä seuraa jo jokseenkin ilmeisesti, miten sana normaali on saanut geometrisen merkityksensä. Se onkin epäilemättä sanan alkuperäisin merkitys.
Mutta jo varhain sanaa on käytetty myös kuvaannollisesti; siitähän on tullut sana normi, joka merkitsee yleensä velvoittavaa ohjetta. Sen johdos normaali tarkoittaa alun perin sellaista, mikä on normien mukaista, mutta myöhemmin se on laajentunut merkitykseltään tarkoittamaan muutoinkin sellaista, mikä ei ole kovin epätavallista tai poikkeavaa. Tosin sanan merkityksessä on vielä nykyisinkin tiettyä kaksiselitteisyyttä, jos jonkin sanotaan olevan "normaalia", se voi tarkoittaa joko sitä, että se on aivan tavallista, tai sitä, että se on täysin hyväksyttävää, eikä aina ole täysin selvä, kumpaa tarkoitetaan; usein molempia samalla kertaa. Ja kääntäen, jos jonkin sanotaan olevan "epänormaalia", se viittaa yleensä, paitsi asian harvinaisuuteen, myös siihen, että se on jollakin tavalla ei-toivottua (sairasta, rikollista tai ainakin huonoa käytöstä tms.)
Mielenkiintoista on, että suomen kielessäkin on syntynyt varsin samantapainen kielikuva. Jos jokin ei ole kohtisuorassa (siis normaali sanan geometrisessa merkityksessä), se on vinossa. Ja kuvaannollisestihan sanotaan usein, että "jotakin on vinossa", jos se ei ole niin kuin pitäisi.
Mitäpä tekee suomalainen byrokraatti sellaisessa tapauksessa, että piltti syntyy esimerkiksi Amerikassa ja saa maan kansalaisuuden syntymässään. Suomalaisen vanhemman lapsena hän on oikeutettu myös Suomen kansalaisuuteen, mutta sitä ei heti haeta lähetystöstä. JOs vanhempi on kieroutunut ja sukunimeltään Kivi, niin lapselle voi tietysti antaa nimeksi Naima-Aslakin Muisto [Kivi], joka merkitään syntymätodistukseen. Kun jälkeläinen myöhemmin hakeutuu Suomeen, niin miten byrokraatti menettelee törkynimen suhteen, kun asianomainen hakee Suomen kansalaisuutta (ilmoitusasiana, ymmärtäisin, maksaa muutaman sata euroa)?
VastaaPoistaLuin tuon alkuperäisen blogin kommentteja ja sen verran täytyy sanoa anonillille, että amerikansuomalaiset ja ruotsinsuomalaiset antoivat todellakin lapsilleen paikallisia nimiä, koska sellainen nyt vain helpotti elämää. Maailman verkottuminen ja internet tietysti tuo nykyisin "vanhan maan" lähelle, mutta edelleenkin on niin -vihatohtorin viisauden mukaan- että lapset tyypillisesti sopeutuvat helposti ympäristön lingvistisiin koodeihin. Tämä johtaa yleensä siihen, että viimeistään kolmannessa sukupolvessa "alkuperäiskieli" on supistunut muutamaan sanaan tai fraasiin, koska ympäristön paine vain on niin kova paikalliseen kielen käyttöön ja mummonkieli unohtuu. Poikkeuksiakin on, esimerkiksi Italiassa on olemassa kreikan- ja albaniankielisiä kyliä satoja vuosia. Suomessa on varmasti vielä kymmenien vuosien päästä somalinkielisiä alueita kun tarvetta ei ole omaksua suomen tai ruotsin kieliä. Somalit tekisivät fiksusti, jos vain ottaisivat jonkun sukunimen ja sitä käytettäsiin sen jälkeen kaikkien jälkeläisten nimenä. Sellainen helpottaisi elämää. En tiedä mikä on nykyinen systeemi, mutta ainakin aikaisemmin islantilainen, joka sai Suomen kansalaisuuden, joutui ottamaan sukunimen. Ehkä tilanne on sama edelleen, vähän niin kuin värin mukaan sovelletaan.
Ei mulla muuta, monikulttuurius on rikkaus.
Nimet on joskus moniselitteisiä ja vaikeita sijoittaa etunimi sukunimi -kontekstiin. Onko Kari Kaija* mies, nainen Kaija Kari vai nykymuodikas EOS? Kari, tuo vedenalainen kivi on otettu sekä etu- että sukunimeksi. Kaija, laituri, on sekin kaapattu samaan tarkoitukseen. Suomessa Kari on miehen nimi, Norjassa Naisen. Ja Myhbustereissakin oli asiallisen näköinen Kari. Kaijakka on sitten ravintola tampereella tai lokki samalla murrealueella.
VastaaPoistaTaru tuntuu kelvanneen suomessa kummallekin sukupuolelle nimeksi. Satu kai ei? Vienojakin lie kumpaakin sukupuolta. Vienoja taas on sukunmi.
Suomessa nimi kirjoitetaan ja sanotaan Etunimi Sukukunimi järjestyksessä, unkarissa taas Sukunimi Etunimi. Muistaakseni. Samoin Japanissa, Akira Kurosawa lausutaan siis japaniksi Kurosawa Akira.
Sitten on näitä: Kummallinen Nimi, Outo Nimi -tyyppejä. Kumpi nimi etunimi? Tämmöinen hemmo palkattiin ammoin pomoksi yhteen putiikkiin, sihteeri haki spostitunnuksen ja tilasi tietsikan. Sukunimi.etunimi@firma.fi ei kovasti helpottanut tyypin löytymistä, konekin oli tilattu nurinkuriselle nimelle. Erikoiselle nimelle. Sitten tämä hemmo kyselee koneensa toimitusaikaa puhelimessa, ei ihan heti loytynyt konetta rekisteristä. Nimi oli luokkaa koirannimietunimenä harvinaisehkoetunimisukunimenä -tyyppiä, en tarkemmin kerro.
*Päästän mahdollisen lukijan jännityksestä: Kari Kaija oli aikoinaan kontaktihenkilöni Vorsteella, Vorssassa. Mies. Ja Vorssassa esiintyy f vain sanassa pesufati.
Pyssymies
VastaaPoistaKuusi vuotta sitten ilmoitin Turun maistraatille etunimeni muuttamisesta. Ei mennyt läpi eka yrittämällä, vaikka piti olla ilmoitusasia! Joku tarkastaja Kristian Hakanen, ruotsinkielinen, oletan, tarrasi ja vaati perusteluja. No, laitoin seuraavan litanian. Ei sitten kuulunut mitään, meni läpi. Oletan, että Kristianilla on ollut vähänlaisesti töitä virastossaan...
"Kunnioittaen ilmoitan perusteluinani etunimieni Terho Matti muuttamiseksi kuulumaan muotoon Terhomatti seuraavaa:
Laajan ja vuosikymmeniä jatkuneen seurakuntatyöni yhtenä painopistealueena on ollut ystävyysseurakuntatyö. Olen myös
toiminut kansainvälisessä Servas International - järjestössä niinikään vuosikymmeniä.
Edelleen lukuisat opinto- ja virkamatkat ovat saattaneet minut hedelmälliseen vuorovaikutukseen ja yhteyksiin kymmenien eri kansallisuuksia edustavien henkilöiden kanssa jatkuen yhteydet
myös eläkkeellä ollessani.
Näissä yhteyksissä olen toistuvasti joutunut kiusallisiin tilanteisiin,
joissa ulkomaisen keskustelukumppanini on ollut äärimmäisen vaikea ääntää nimiyhdistelmääni Terho Hämeenkorpi. Tämä johtuu suomen kielen erikoisesta h-äänteestä. Nimessäni tämä heikko h-äänne on toistunut peräkkäisissä tavuissa, jolloin vaikeus vain korostuu. Eurooppalaisissa kielissä h nimittäin äännetään yleensä ch:na (voimakkaasti rohisevana) tai jää kokonaan ääntämättä (esim. saksan h
sanassa ´kohl´).
Kun nyt näiden heikon h-äänteen sisältävien tavujen väliin tulee selvästi ääntyvä konsonantti-vokaali - yhdistelmä (´ma´), koko nimi ääntyy huomattavasti helpommin. Siis Terhomatti Hämeenkorpi aikaisemman Terho Hämeenkorven asemesta.
Suomalaisen kuulijan korvassa ja lukijan silmissä muutos ei ole merkittävä. Se ei kuulosta juurikaan erilaiselta aikaisempaan
nimeeni verrattuna puhumattakaan että se olisi erikoinen. Siinä ovat samat ainekset kuin aikaisemmissakin etunimissäni. Viranomaisen kannalta muutos on varsinkin nykyisenä tietotekniikan aikakautena
lähes huomaamaton.
Nimi Terhomatti on käsittääkseni kaikin puolin etunimilain ja sitä soveltavien asetusten mukainen, ei kielenvastainen, ei sopimaton,
ei naisennimi enkä näe muutoinkaan sen Suomessa hyväksytyksi tulemiseen ja siis rekisteröitäväksi mitään esteitä.
Myöskään henkilö- ja sukuidentiteettini kannalta nimi Terhomatti
ei tuo oleellisia muutoksia; oikeastaan vain selventää nimiasuani".
Pyssymies kirjoitti:
VastaaPoista"Suomessa nimi kirjoitetaan ja sanotaan Etunimi Sukunimi järjestyksessä, unkarissa taas Sukunimi Etunimi."
Kyllä suomessakin on puhekielessä erittäin yleistä, että sukunimi sanotaan ensin ja sitten vasta etunimi. Siinä tapauksessa sukunimestä kylläkin käytetään genetiivimuotoa, tyyliin Virtasen Jukka, Miettisen Lauri tai Jokisen Riitta. Vaikka en ole unkaria suoranaisesti opiskellutkaan, olen kuitenkin kerran selaillut erästä unkarin kielen oppikirjaa. Ja siinä tuota unkarilaista käytäntöä suoranaisesti verrataan tuohon suomalaiseen puhekieliseen tapaan. Rinnastusta tukee vielä se, että unkarissa genetiivi on yleensä nominatiivin kaltainen. Ehkä se tosiaan on suomen kielessä alkuperäinen tapa; onko nykyinen käytäntö sanoa ensin etunimi ja sitten vasta sukunimi kenties syntynyt muiden kielten, lähinnä ruotsin vaikutuksesta?
Voisiko tuo unkarilainen ja suomenkin puhekielessä esiintyvä järjestys tosiaan olla ikivanhaa perua aina suomalais-ugrilaisesta kantakielestä? Tuskin sentään, sukunimethän ovat tulleet käyttöön vasta melko myöhäisenä aikakautena.
Sitä paitsi onhan Suomessa, kuten useimmissa muissakin maissa, vanhastaan käytetty sukunimeä etunimen edellä myös aakkosellisissa hakuteoksissa. Vaikka puhelinluetteloa ei ole enää muutamaan vuoteen painettukaan, muistanemme vielä, missä muodossa nimet siellä olivat.
Anu Saukko ei ollut listalla.
VastaaPoista"Muhammed, Mehmet ja Abdullah eivät ole suomalaisten nimiä. Ja kyllä musmili maiden nimet Suomessa hyväksytään etunimiksi lain perusteella."
VastaaPoistaEntä Ali? Sekin mielletään yleensä tyypilliseksi islamilaiseksi nimeksi, eikä syyttä: olihan se yhden varhaisen kalifinkin nimenä.
Kuitenkin se on ollut Suomessakin jo ennen muslimien viimeaikaista joukkomaahanmuuttoa jo ainakin siinä määrin yleisessä käytössä, että se hyväksyttiin jo 1960-luvulla almanakkaankin. Suomessa se kuitenkin on käsitetty lyhentymäksi Aleksanterista tai Aleksista, jotka ovat alkujaan kreikkalaisia nimiä, sen sijaan että arabimaissa se on omakielinen ja ilmeisesti täysin eri alkuperää: se tarkoittaa arabian kielessä "ylhäistä". Niin ainakin täällä selitetään: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ali_(nimi).
Mutta milloin onkaan Alin nimipäivä?
Vastaus: 11. syyskuuta (!)
Ja mistä juuri tuo päivämäärä onkaan myöhemmin tullut niin kuuluisaksi, suorastaan käsitteeksi?
Ja miksi Ali, tuo suomalaisen almanakan ainoa islamiin viittaavalta vaikuttava nimi, on sijoitettu juuri tuolle kohtalokkaalle päivälle?
Ei aivan umpimähkään, mutta ei myöskään noiden iskujen, niiden uhrien saati tekijöiden muistoksi. Onhan nimi ollut sillä päivällä jo 1960-luvulta saakka, kauan ennen iskuja.
Ja sille päivälle sijoitettiin, koska Ali käsitettiin Suomessa Aleksanterin lyhentymäksi ja Aleksanterin päivä oli vanhastaan 11. syyskuuta.
Tässä voisi kuitenkin nähdä jonkinlaista kohtalon ivaa.
Sadasta yleisimmästä etunimestä vain kolme oli naisen nimiä, ainakin kolmisen vuotta sitten. Jaskan oppineet lukijat korjaavat jos muistan väärin? Prinsessalle etsitään uniikkia nimeä vaikka jo Gösta Sundqvist irvaili Camilla etc. Jurvasesta. Nämähän ovat 2000-luvulla kadonneet melkein kokonaan: Pirjo, Sirpa, Pirkko. Tuskin aivan pian tekevät paluuta. -jussi n
VastaaPoistaAno 14.20: Niin, se mikä ei ole suorassa, on vinossa. Tämä pitäisi yhteiskunnassakin muistaa, mutta kummasti vinossa oleminen on nykyään se ihailtava asia.
VastaaPoistaOskari Olematon: Jos nimi on annettu toisessa maassa, niin silloin ei Suomen viranomaisilla liene asiaan mitään sananvaltaa. Vähän eri juttu kuin Liettuassa, jossa muistaakseni maan kansalaisuuden saadakseen nimi pitää liettualaistaa.
Pyssymies: Joo, noita on erinäisiä molemmille sukupuolille kelpaavia. Puhumattakaan tosiaan siitä, että monissa maissa on Suomessa yleinen tietyn sukupuolen nimi toisella sukupuolella yleinen. Odottelemme vielä sitä uutta normia, että olisi nimi, joka olisi ominainen muunsukupuolisilla mutta ei niillä jotka tietävät kumpaan vessaan pitää mennä.
Terho Hämeenkorpi: Enpä ollut ajatellut tuollaisen h-yhdistelmän olevan hankala ulkomailla. Minulla on naispuolinen tuttava nimeltään Pirjo, jota luullaan ulkomailla nimen perusteella mieheksi, koska etunimi päättyy o-kirjameen (Julia/Julio -ilmiö). On kuulemma pariin kertaan lentokentällä kuuluteltu "Mr Pirjo Sejase..." ja sitten kun on ilmestynyt infotiskille, niin on saanut vähän selitellä.
Ano 20.00: Samaa olen miettinyt joskus itsekin. Eipä tuollaista ilmiötä taida germaanisissa kielissä olla. "Smith's John?". Ei kuulosta uskottavalta.
Ano 20.10: En halunnut ottaa esimerkeiksi kuin kuvitteellisia yhdistelmiä. Yksittäisistä nimistäkin välttelin niitä, jotka tunnen henkilökohtaisesti.
Ano 20.56: Ali on vanha karjalaisperäinen nimi, jota esiintyi jonkin verran vielä 1950-luvulla syntyneillä. Sattuneista syistä ei enää juuri sen jälkeen.
jussi n: Kyllä, pitää paikkansa ainakin suuruusluokaltaan. Yleisimmät naisten nimet ovat selvästi harvinaisempia kuin yleisimmät miesten nimet. Naisilla on enemmän vaihtelua etunimissään kuin miehillä.
Sukunimi on suomessa uudehko asia. Vanhastaan on käytetty talon nimeä erottelemaan saman etunimisiä. Siis talo "Möttölä", isäntäänsä on voitu kutsua Möttölän isännäksi, Möttölän Hannoksi. Möttölän renkiäkin on voitu vastaavasti nimetä. Rengin nimi on voinut muuttua tai pysyä samana työpaikan muuttuessa. Samoin isäntä uuden tilan ostaessaan on muuttunut eri nimiseksi. Kätevää. Uudempi tapa on käyttää kaksikymmentäluvulla käyttöön pakotettua sukunimeä. On käytetty muitakin määreitä, Miinan Jussi on eri jussi kuin Maijan Jussi. Ja Paha Jussi on sitten eri kaveri kuin kumpikaan edellä mainituista. "Hanno Eljas Tapani Möttölä" on sitten käräjäpuhuttelu. Patronyymi oli kirkon kaiketi käyttämä tapa pitkään "Hanno Heikinpoika", Kiisa Matintytär".
VastaaPoistaAinakin takavuosiana oli sekavaa pikkukillin seurata keskustelua, Kaskelan Matti (isäntä)kun oli Matti Mäkelä (sukunimi). Siis setorimatti - kaikkien tietämä köllinimi.
Japanin käytäntö on perua Klaaninimi Etunimi.
Suomessa sukunimiä puhuttelunimenä käytetään miesporukoissa usein, armeijassa aina. Kokonimen käyttöä pidetään keskusteluissa enimmäkseen xxttuiluna.
Puhelinluettelon - paperisen - nimeämiskäytäntö oli käytännön pakko. Hakua kun ei voinut tehdä osoitteen tai etunimen perusteella kätevästi. Lankaliittymä kun oli tiettyyn kiinteistöön sidottu, niin otettiin sitten listaukseen isännän nimi enimmäkseen. Sukunimiä on enemmän kuin etunimiä, Jaakkoja on enemmän kuin Ruskeita. Ruskean Jaska löytyy sukunimellä nopeammin paperiluettelosta. Ja jos liittymä olikin Sallin nimissa, haku Jaakolla ei olisi tuottanut mitään tietoa.
Mailla muten lankapuhelimeen tavattiin vastata talon nimellä. Ihan niin kuin firmoissa firman nimellä "Firma oy" , "Firma oy, reskontra" tai "Firma oy, reskontra, konttoristi Virtanen". Niin, että kun talonnimistä tehtiin sukunimiä oli luontevaa ottaa sukunimi luetteloon ensimmäiseksi listausperusteeksi.
Pyssymies
70-luvun puolenvälin tienoilla oli Valtion opintotukikeskuksessa (VOTKa) lainatakaushakemusten esittelijänä Ilta Pimiä. Ihmettelimme nimen antaneiden vanhempien huumorintajua.
VastaaPoistaAsia lienee paljolti juuri noin kuten veli Pyssymies asian ilmaisi. Vielä 200 vuotta sitten suuri osa kansastamme oli Matti Pietarinpoikia ja Elina Akselintyttäriä. Puhutteluniminä oli ilmeisesti sitten Pietarin Matti ja Akselin Elina.
VastaaPoistaTornionjokilaakson länsirannalta löytyy tällaisia sukunimiä kuin Lassinantti ja Matinlassi:
suvun kantaisät Antti Laurinpoika ja Lauri Matinpoika ilmeisimmin saivat jossain vaiheessa puhuttelunimensä kirkonkirjaan lapsilleenkin periytyväksi.
Nimekäs puukkojunkkari Anssin Jukka oli käräjäpöytäkirjojen mukaan viralliselta nimeltään Juha Antinpoika Kujala eli Leskenantti eli Pöyhönen. Hänen veljensä Anssin Salu oli puolestaan Salomon Antinpoika Kujala eli Pöyhönen.
Nämä nimet eivät ole sukunimiä eivätkä alias-nimiä kuten nykypäivän lukija voisi kuvitella, vaan senaikaisen pohjalaisen (ja laajemmankin?) agraarikäytännön mukaisia:
renki käytti aina sen talon nimeä, jossa palveli.
Mitä tulee unkarilaiseen työtoveriin nimeltä Paska, hän on saattanut olla kotoisin Unkarin pohjoisosan slovakinkielisen vähemmistön alueelta.
Jostain ulukomaanelävien tekemästä tv-ohjelmasta jäi mieleen kuvaajan tms. nimi "Roskis", etunimeä en muista. Brittiohjelma.
VastaaPoistaJos muuten tuntuu siltä, että hermot on terästä, suosittelen perehtymään sukututkimukseen. Kirkonkirjat on harakanvarpailla kirjoitettua salakieltä. Ja Matti Heikinpoika kun muutti, niin papinpentele keksi haukimatille - kovalle kalastajalle, omasta päästään sukunimen "Gädd". Kun puolet seurakunnan miehistä oli Matti Heikinpoikia ja toinen puoli Heikki Matinpoikia. Kasakka tuli ja poltti kirkon mukana kirkonkirjat. Uudet laadittiin ja Matti Gädd kirjattiin hienosti. Siten jälkeläisensä suomamalaisti nimensä Haukilaksi. Myöhemmin ihmetellään mistä M. Gädd seurakuntaan tupsahti. Entisen kotiseurakunnan kirjoissa toki lukee Matti Heikinpojan muuttaneen pois poikkeen, kerrotaan peräti minne. Moniko löytää Matti Gäddiä hakiessaan Mats Heikpojken? Jos ei edes aavistaa mistä pitää hakea.
Pyssymies
Muuan Edgar Roskis on julkaissut monenmoista, mm. tämän:
VastaaPoistahttps://mondediplo.com/2000/02/16roskis
Hän ei ole enää keskuudessamme, kuten käy ilmi kollegansa muistokirjoituksesta:
https://www.monde-diplomatique.fr/2003/07/RAMONET/10196
Virtasentätitesti:
VastaaPoistaMukuloiden nimeämisestä oli jossain lehdessä tai olisko ollu peräti radiossa juttu ammoin. Ridge ja Brooke oli kuulemma juur noussut suosioon - montakohan oikeasti nimettiin?
Jutussa haastateltiin jotain kielitoimiston tätiä. ja tätsykkä kauhoi erikoisten nimien ihailijoille jäitä pipaan. Kehotti telemään testin: Mieti miltä kuulostaa kun muutaman vuoden kuluttua pihalla huudellaan XXXX:n äiskää ikkunaan ja sitten kysytään, huutamalla. "Saaks XXXX tulla leikkiin?" Tai miltä kuulostaa kun ipana pihalla huutaa "Virtasen täti saaks XXXX tulla leikkiin?". Naurattaisiko mokoman Virtaskan nimimaku vai säälittäisikö sen Virtasen XXXX:n nimi. Kännyköitä ei muksuilla vielä ollut ja kuulemma skitsobackassa ja kalliossa ja muilla kehitysalueilla mukuloita kutsutiin pihalle noin. Ipanat ei osaa / saa käyttää hissiä eikä jaksa kivuta korkealle kerroksiin. Jos ikkuna on auki, ääntä kehiin - siinä metodi muksuille.
Pyssymies
Hätäkeskukseen soitti mieshenkilö. Hätäkeskuksen puhelinpäivystäjä kysyi soittajan nimen sekä hätäpuhelun syyn. Mies vastasi eliastapanikarhu. Päivystäjä vastasi: voisitteko nyt ensin kertoa nimenne.
VastaaPoistaTaisi olla Jarlan teoksista, joten faktantarkistus suorittamatta.
Pyssymies: Noinhan se meni Länsi-Suomessa jopa 1800-luvun lopulle asti, nimi talon mukaan. Itä-Suomessa sukunimet olivat käytössä melkein kaikilla jo vuosisatoja sitten.
VastaaPoistaAno 17.49: Näitähän on. Useimmiten kyseessä ei liene huumorintaju, vaan mielikuvituksen puute - ei tule ajatelleeksi kuinka etunimi toimii sukunimen kanssa, sananmuunnoksista nyt puhumattakaan.
Qroquius Kad: Tuosta Paskasta oli alkuperäisjulkaisujen kommenteissa puhetta. Aikoinaan oli slovakialainen jalkapalloilija Pavel Paska. Minua on kovasti harmittanut (googletin asian kerran) että Brasiliasta ei löydy jalkapalloilijaa, joka olisi ottanut sikäläiseen tapaan taitelijanimen ja nimi olisi Witu, Wittu, Vitu tai Vittu. Jos tämmöinen olisi, niin ilman muuta Suomeen ulkomaalaisvahvistukseksi. Siinä olisi selostajalla kova paikka, kun pitäisi todeta "...ja sieltä lähti Witun kova laukaus."
Pyssymies II: Väestörekisterikeskuksen etunimihausta löytyy Brookeja "alle 71" ja Ridgejä "alle 30". Brookeissa suurin boomi näkyy olleen ennen vuosituhannen vaihdetta, Ridgeissä sitä ei pysty sanomaan.
Veijo Hoikka: Fingerporista tuo oli.
Niin, tuota, kun linkki ei enää toiminut, niin kertaatko miksi tuo Varma Kosto on varma moka? 1900-19 hakukone antaa 6 Kostoa ja 38 Varmaa, kyllä niihin yksi väitetty tapaus ruovetisestä, lehti-ilmoituksella 18.10.18 syntyneeksi ilmoitetustakin mahtuisi.
VastaaPoistaVarma K Turunen syntyi 1913. Ainakaan minun muistini mukaan ei suomi ollut missään mainittavassa sodassa juur silloin. Ja tuo K on todellakin Kosto.
VastaaPoistaMontakohan Taisto Uljas Kostoa nimettiin punakapinan jälkeen tai talvisodan? Tai Taisto Armas Kostoa. Yksi Viena oli taannoin työtoverinani, 50-luvun lapsi.
Kaskiviljelyn aikana ei kaskiseudulla ollut tietenkään taloa, jonka mukaan nimetä. Asumus kun siirtyi välillä. Sukunimi käyttöön luonnollisesti. Savossa oli muuten paljon Urbanuksia. Ja löytyi mm. Regina Sikanen. Muistaakseni "Heimoerot esiin ja kiusaamaan" -kirja näin kertoi.
Olikohan muuten kommentin Samase typo, Samae Koskinen on ainakin olemassa. Miten muuten tuo Samae kuuluu lausua? Mitä kieltä se on?
Lapsen nimen valinta on karikkoinen, muotinimi vai erikoinen. Kummasta enemmän riesaa. Koulussa luokassa oli aina sama etunimi jollakulla. Töissä oli kplme kaimaa samassa tilassa. Kun huudeltiin etunimellä, niin aina meistä ne kolme, jota asia ei koskenut osasimme kysyä "Mitä". Ei muotinimestä haittaa ollut.
Pyssymies
En tiedä liittyykö varsinaisesti nimiin mutta Paska tarkoittaa monella kielellä pääsiäistä.
VastaaPoistaJMP
Sledge Hammer: Tässä vielä toimiva linkki vuonna 1913 syntyneeseen demariin. Vastoin yleistä huhua Varma Kosto ei ollut saanut etunimiään vapaussodan seurauksena.
VastaaPoistaPyssymies: Muotinimet ovat hauska ilmiö, kun ihmiset eivät tajua niiden olevan muotinimiä. Muistan kun joitakin vuosia sitten haastateltiin lehdessä äitiä, joka sanoi antaneensa pojalle nimen Veeti, kun se on niin harvinainen nimi ettei monella ole. Niinhän se äidin ikäluokassa olikin. Mutta sinä vuonna syntyneillä pojilla Veeti oli yleisin etunimi.
JMP: Voi olla että nimi tulee sieltä.