lauantai 8. helmikuuta 2020

Uusinta: Arkkitehti

Lukijalle: Millainen olisi mahtanut olla Euroopan historia, jos ihmisten ammatilliset unelmat olisivat totetuneet? Olisi hauskaa ajatella maailmaa, jossa tämän kirjoituksen päähenkilö olisi piirtänyt sen katedraalin, jonka piispana olisi kirkollisia menoja toimittanut Josif Dzhugashvili

Wien, 21. lokakuuta 1908

Professori Moses Rosenbauer lehteili kokelaan työnäytteitä. Hän nyökytteli mietteliäänä ja sanoi sitten pöydän ympärille kokoontuneille muille valintakomission jäsenille:
- Tämä kokelas pyrkii siis akatemiaan toista kertaa?
Hänen assistenttinsa rykäisi.
- Kyllä, pitää paikkansa. Viimeksi hänet hylättiin, koska näytteet olivat kovin yksipuolisia. Aivan kuten nytkin.
Rosenbauer hieroi leukaansa.
- Totta. Niin edelleenkin. Ihmishahmojen kuvaus on täysin elotonta. Ei noissa töissä oppilaitoksemme edellyttämiä taiteilijan kykyjä ole näkyvissä. Mutta rakennuksia hän osaa kyllä piirtää.
Komission jäsen Hugo Schmidt huomautti:
- Eipä niissäkään ole kyllä erityistä eloisuutta. On kylläkin myönnettävä, että niissä on tiettyä, hmm…
- Mahtipontista tyylikkyyttä?, huomautti Rosenbauer.
- Aivan, sitä.
- Niinpä. Minulla olisi eräs ehdotus…

Muutamaa minuuttia myöhemmin odotusaulan ovi avautui. Vahtimestari silmäili hetken aikaa pyrkijöitä ja huusi sitten:
- Herr Hitler!
- Ja, kuului vastaus.
- Olisitteko ystävällinen ja seuraisitte minua?

Professori Rosenbauer tarkasteli edessään seisovaa nuorta nukkavierua miestä. Tämä oli tervehtinyt kohteliaasti, mutta varautuneesti. Rosenbauer kiinnitti huomiota hänen rauhalliseen olemukseensa, joka oli ristiriidassa kiivaiden silmien kanssa. Hän oli arvioinut riittävän paljon nuoria miehiä osuakseen useimmiten oikeaan ensimmäisellä kerralla. Tämä mies pääsisi pitkälle, jos hänelle antaisi mahdollisuuden. Saattaisi päästä vaikka ei sitä saisikaan, kuten vuosi sitten oli käynyt.
- Te olette siis pyrkimässä akatemiaamme tullaksenne taiteilijaksi ja edellisvuonna teidät hylättiin?
- Pitää paikkansa.
- Olen ollut tällä alalla vuosia. Sanon teille suoraan, että taiteilijaa teistä ei tule. Teillä ei ole taiteilijan silmää todellisuuden muokkaamiseksi vielä uskottavammaksi. Maalauksenne ovat hengettömiä.
Kokelas avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta Rosenbauer heilautti kättään ja jatkoi ennen keskeytystä.
- Mutta teillä on huomattavaa arkkitehtonista näkemystä. Sanokaahan, oletteko kuullut modernin koulukunnan arkkitehtuurista?
- Olen keskittynyt maalauksiini. Arkkitehtuuri on kiinnostanut minua vain kohteena.
- No, eipä siitä moni ole vielä kuullutkaan. Suuntaus on, kuten nimikin sanoo, varsin uusi. Olen kuullut jopa sellaisen nimityksen kuin funktionalismi. Sen mukaan rakennukset ovat koneita, joiden tarkoitus on asuminen tai tuotanto. Pelkäänpä pahoin, että tuo suuntaus nousee lähivuosikymmeninä vallalle. Se tulee tuhoamaan klassisen rakennustaiteen kauneuden. Seuraavien vuosikymmenien arkkitehtuurista ei jää tuleville sukupolville mitään mainittavaa.
- Kauhistuttava ajatus. Kun miettii esimerkiksi Karlskirchen monumentaalista kauneutta … ettei enää koskaan sellaisia rakennettaisi.
- Aivan niin. Modernistinen suuntaus on kuitenkin vahva. Sen pysäyttämiseen tarvitaan vahvoja persoonia, joilla on arkkitehtuurin hallitsemisen lisäksi voimakas taiteellinen näkemys. Teillä, nuori mies, saattaa olla kyvyt nousta tällaiseksi hahmoksi. Siksi neuvottelin juuri äsken valintakomission kollegojeni kanssa. Te ette ole virallisesti pyrkinyt arkkitehtilinjalle. Olemme kuitenkin päättäneet antaa teille mahdollisuuden päästä akatemiaan. Ei sille linjalle, johon pyritte, vaan arkkitehtiopiskelijaksi. Mitä siihen sanoisitte?
Pitkän hiljaisuuden aikana nuori mies kävi sisäistä kamppailua unelmansa ja realismin välillä. Rosenbauer odotti hänen kysyvän, oliko professori ollut tosissaan hänen lahjoistaan kertoessaan ja kuinka varma professori oli arviostaan. Näin nuorukainen ei kuitenkaan tehnyt. Professori hämmästyi, mutta oli tyytyväinen. Nuorukaisen itsearvion vahvuus vankisti hänen omaa arvioitaan tämän tulevasta suuruudesta. Lopulta tämä avasi suunsa:
- Hyväksyn paikan. Kiitän teitä tästä tilaisuudesta.


Berliini, 9. toukokuuta 1945

Saksan lippu peitti katafalkilla lepäävää arkkua. Arkun liepeille laskeutuva lipun oranssi pohjaväri loisti kirkkaana luoden kontrastin normaalin synkälle hautajaistunnelmalle. Keskiosan kuviosta näkyi vain osa valkoista ympyrää mustan susionkisymbolin jäädessä näkymättömiin arkun päälle. Kunniapaikalla eturivissä istuvan valtakunnankansleri Karl Rötschin mieleen muistui äkisti, että tuon lipun luonnos oli ollut hänen ensikontaktinsa vainajaan. Nuori, vastikään NSDAP:n jäseneksi liittynyt arkkitehti oli esitellyt suunnitelmansa puoluelipuksi ja Rötsch oli ihastunut ikihyviksi. Hassua, etten ole ajatellut tuotakaan vuosikausiin, hän tuumi. Mutta välit Hitleriin eivät olleetkaan kiireisinä sotavuosina olleet erityisen läheiset. Valtakunnan pääarkkitehti oli puuhastellut lähinnä utopististen Welthauptstadt Berlinin suunnitelmiensa parissa ja Rötschin aika oli kulunut ja kului yhä enimmäkseen päämajassa.

Rötsch antoi ajatustensa vaellella papin toimittaessa Adolf Hitlerin ruumiinsiunausta. Harmi ettei Hitler päässyt näkemään lopullista voittoa. Mies oli odottanut rauhaa päästäkseen toteuttamaan mahtipontiset suunnitelmansa. Ja kuollut juuri ennen niitä. Tai oikeastaan ampunut itsensä. Rötsch muisti, mitä Hitlerin seuraajaksi nimitetty Albert Speer oli kertonut valtakunnankansliassa:
- Hitler teki ympäripyöreitä vuorokausia suunnitelmiensa parissa. Hän työskenteli kuin riivattu. Ja teki sen lääkkeiden voimalla. Lopulta elimistö petti. Kädet vapisivat, näkö heikkeni. Työnteosta ei tullut enää mitään. Hän joutui delegoimaan tehtäviä apulaisilleen, mutta puuttui koko ajan heidän tekemisiinsä. Mikromanagerointia pahimmillaan. Lopulta paine kasvoi liian suureksi. Hän saneli testamenttinsa ja ampui itsensä.
Ehkä tietoisuus sodan lähestyvästä lopusta oli viimeinen pisara, Rötsch pohti itsekseen. Hitler halusi toteuttaa suunnitelmansa, mutta tiesi ettei terveytensä takia enää kykenisi siihen. Nyt se jäi sitten Speerin tehtäväksi.

Jos siitä nyt jotakin tulee, hän muisti lisätä. Vähintäänkin epävarmaa, onnistuuko itärintamalla sama temppu kuin lännessä. Rötsch halusi hymyillä muistellessaan edellisen vuoden onnistunutta huijaustaan, mutta pidätteli itseään. Olisi kovin epäsopivaa hautajaisissa. Mutta oli se aika temppu. Houkutella se vallanhimoinen jästipää de Gaulle Espanjaan ja tehdä diili. Nenä-Kalle sai Ranskan hallittavakseen vuoden 1944 alussa. Siinä tipahti pohja pois brittien ja amerikkalaisten maihinnousulta Eurooppaan. Ja de Gaullella on sen verran tekemistä omien kotikommunistiensa kanssa, että eipä Ranskasta ole Saksan uhaksi koskaan. Elsass-Lothringenin de Gaulle olisi vaatinut, mutta suuruudenhulluudessaan suostui kansanäänestykseen uskoen voittavansa. Saa nähdä miten siinä käy ensi kuussa. Veikkaanpa että valitsevat Saksan, Ranska on sen verran kaaoksessa.

Britit ja jenkit jäivät siis nuolemaan näppejään, Rötsch muisteli. Rauhaan ne suostuivat vasta, kun pösäytin ydinaseen malliksi. Oli se vain hyvä, että uskoin sitä Einsteinin kirjettä kommunismin vaaroista ja annoin helvetin isot määrärahat ydinaseprojektiin. Ja taivaan kiitos Heisenbergistä, Meitneristä, Hahnista, Frischistä ja kumppaneista. Sekä ennen muuta Oppenheimerista. Onnekas sattuma, että hän joutui niihin ongelmiin amerikkalaisten viranomaisten kanssa sopivasti 30-luvun lopulla ja siirtyi isiensä maille Saksaan. Se mies piti tuon porukan kasassa.

Rötsch mietti omaa kuolevaisuuttaan. Sota oli lähes lopussa. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja halusi vetäytyä eläkkeelle vaimonsa kanssa rakkaille Ylä-Saksin vuorilleen. Enää yksi sopimus solmittavana, sitten on muiden vuoro ratkoa siitä syntyvät ongelmat. Ja niitähän tulisi, siitä Rötsch oli varma.

Ruumiinsiunaus alkoi lähestyä loppuaan. Rötsch terästäytyi. Vielä muodollisuudet ja sitten Adolf Hitler painuisi muistojen joukkoon. Oli aika katsoa eteenpäin ja hioa vielä viimeiset yksityiskohdat ensi viikon sopimuksesta, joka siirtäisi kommunisteja vastaan käydyn sodan venäläisten keskinäiseksi kahinaksi. Andrei Vlasov saisi hallittavakseen Neuvostoliiton eteläisten tasavaltojen alueet. Kaikki ne -stanit, joiden keskinäistä sijaintia Rötsch ei koskaan muistanut. Samoin Armenian, Azerbaidzanin ja Georgian kuten myös pienen osan Etelä-Venäjää Krasnodarista Kaspianmerelle. Sekä vapaat kädet Siperiassa rautatien eteläpuolella ja Jeniseistä itään. Rötsch olisi mielellään napannut koko Siperiankin Saksalle, mutta se olisi sentään liikaa. Vielä. Hän ei uskonut, että Vlasov kykenisi kukistamaan Siperiaan vetäytyneet kommunistit. Siitä tulisi vielä sellainen sotku, että saksalaiset joutuisivat sen hoitamaan. Mutta se olisi jo hänen seuraajiensa asia.

Suuren saksalaisen arkkitehdin, funktionalismin kukistajan Adolf Hitlerin arkku alkoi hitaasti liikkua pitkin hänen itsensä suunnitteleman kirkon käytävää kohti ikuista leposijaansa.

6 kommenttia:

  1. Niin kuin Jaska hyvin tietää olen itsekin kovasti kiinnostununut näistä vaihtoehtohistorioista. Ne ovat mukavaa ottiatuotailua ja tämän Jaskan tarinan luki kuin tapahtuneena tosiasiana joten se on kovasti onnistunut. Uusintakiitokset Jaskalle. Ja lisäänpä vielä - ottiatuotailun nimissä - sen kommenttini alkuperäiseen kirjoitukseen:

    ”Ottiatuota on yksi suomenkielen hienoimmista termeistä eli kiitokset mainiosta vaihtoehtohistoriasta. Tuo de Gaulle-kortti oli ovela. Tiedä vaikka olisi onnistunutkin, sillä eihän länsiliittoutuneitten välit olleet mitenkään yksiselitteiset.

    Se onkin mielenkiintoinen kysymys, että synnyttikö Hitler Natsi-Saksan vai olisiko vastaavanlainen viritelmä syntynyt joka tapauksessa? Pohjat siihen oli, sillä Versaillesin rauha oli Saksalle kova ja katkeruutta esiintyi. Lisäksi Saksan armeija ei ykkösrähinän lopussa ollut niin romahtanut kuin seuraavassa rähinässä ja sekin lisäsi revanssimieltä.”

    VastaaPoista
  2. Kertakaikkisen hieno vaihtoehtohistorian tarina, jonka olisi suonut tapahtuneen todellisuudessakin. Pari kysymystä:

    1.
    Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei oli nimensä mukaisesti samaan aikaan kansallismielinen saksalaispuolue sekä sosialistinen työväenpuolue. Niinpä sen lipun värit olivat Saksan kansallisvärit Schwarz-Weiss-Rot pohjavärinä punainen; työväen asiallahan siinä oltiin.

    Mitä oranssi symboloi tämän NSDAP:n lipussa?

    2.
    Miksi Karl Rötsch tyytyi valtakunnankanslerin eli hallituksen puheenjohtajan asemaan, sen sijaan että olisi voittanut Hindeburgin valtakunnanpresidentinvaaleissa tai ainakin tämän kuoltua valituttanut itseään sellaiseksi?

    Tottapa Reichspräsident kuulostaa valtionjohtajalta enemmän kuin joku Führer und Reichskanzler, mikä lie järjestöpukari se semmoinen?

    VastaaPoista
  3. Olen itse mainitun ammattikunnan edustaja, ehkä osin siitäkin johtuen tämä oli viihdyttävää luettavaa.

    VastaaPoista
  4. Saksahan sen kakkosen aloitti. Mutta oli ehkä muutamalla muullakin pirut mielessä, ja joku isompi rähinä olisi varmastikin syntynyt ajan mittaan. Senkin seurauksena varmasti olisi jouduttu suorittamaan perusteelliset perusparannukset arkkitehtoonisten vaurioiden korjaamiseksi.
    Kuvia ennen peruskorjausten aloittamista:

    https://www.google.com/search?q=dresdenin+pommitus&client=firefox-b-d&sxsrf=ACYBGNTZCNBB9dlnfgTCXLfI3FBsaObHpw:1581306753170&tbm=isch&source=iu&ictx=1&fir=n6hQIzxE6i4Y4M%253A%252Chn-TA4b6CbebMM%252C%252Fm%252F0h7wn&vet=1&usg=AI4_-kSHu6LSyt4wEoGtn82z6alVD8op8A&sa=X&ved=2ahUKEwiGwrbaisbnAhVNrosKHaiUAvIQ_B0wCnoECAsQAw#imgrc=n6hQIzxE6i4Y4M:

    Aika hyvin noita rakennusvaurioita on saatukin korjattua. Esim. Hiroshima ja Nagasaki:

    https://www.google.com/search?q=nagasaki+before+and+after&tbm=isch&ved=2ahUKEwiOkbaVi8bnAhWDxSoKHf1YByMQ2-cCegQIABAA&oq=nagasaki&gs_l=img.1.7.35i39j0l9.7962.9563..13919...0.0..0.1380.3532.2-1j6j7-1......0....1..gws-wiz-img.phos9224tAw&ei=_NNAXo6jNoOLqwH9sZ2YAg&client=firefox-b-d

    https://www.youtube.com/watch?v=alT8FpCQ6qY

    Atomipommin kehityskertomus: Richard Rhodes: The Making of the Atom Bomb. Loistava
    kirja. Projektipäällikkö Oppenheimerista hyvä kuva kaverinsa Lawrencen kanssa (Oppebheimer nojailee autoon), kuvakavalkadin toinen rivi. On miehessä tyyliä!

    https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=imgres&cd=&ved=2ahUKEwi4p82Ol8bnAhVmk4sKHYohDYUQjRx6BAgBEAQ&url=https%3A%2F%2Fwww.sciencephoto.com%2Fcategory%2Fphysics%2Fparticle%2520physics%2Flabs%2520-%2520lawrence%2520berkeley&psig=AOvVaw1fnF65qhaxk1VXbVORwMyZ&ust=1581396482803317

    VastaaPoista
  5. Yrjöperskeles: Kuten saatoin viimeksikin vastata, pidän ilmeisenä että jotain kakkosrähinän tapaista olisi ollut luvassa vaikka Hitlerille olisi käynyt ykkösrähinässä huonosti. Pitiväthän jotkut kaukonäköiset Versaillesin sopimusta kahdenkymmenen vuoden välirauhana, vaikka Hitler oli silloin vielä pummi Münchenin kaduilla.

    Qroquius Kad: Oranssi ei sinänsä symboloi mitään, valitsin sen näkyvänä värinä. On outoa, että sitä ei käytetä tunnuksissa sen enempää. Rötschin titteliä en tuuminut sen enempää, laitoin vain saman kuin Aatu otti käyttöön.

    Ano: Kiitoksia.

    Veijo Hoikka: Noista pommin tuhojen korjauksista on hauska meemi, joka vertaa Hiroshimaa ja Detroitia. Atomipommi tekee kaupungille vähemmän tuhoa kuin multikulti.

    VastaaPoista