Lukijalle: Näin joulun lähestyessä vaihdetaan viihteelle ja kerrataan mitä Hollywood opettaa meille maailmasta:
12. Kuka tahansa osaa ampua käsiaseella ja myös osuu ampuen lonkalta tähtäämättä.
Aseita harvemmin säilytetään ladattuina ja varmistamattomina. Anna ihmiselle pistooli niin 50 % ei osaa poistaa varmistinta ja lopuista 50 % ei tiedä, että on tehtävä latausliike. Ja jos pitää valita, ampuako kymmenen metrin päässä olevaa pahista pistoolilla lonkalta vai heittääkö tikalla, useimpien kannattaisi valita jälkimmäinen. Osumatarkkuus olisi suurempi.
11. Painajaisunesta herääminen tapahtuu AINA pomppaamalla äkillisesti istuvaan asentoon sängyssä.
Jos heräät yleensä vähitellen, puoliksi horrostilan kautta etkä koskaan huomaa olevasi istuvassa asennossa, olet selvästikin epänormaali.
10. Pahat ihmiset kertovat aina hyville ihmisille, miksi heidät tapetaan. Hyvien ei tarvitse menetellä vastaavalla tavalla.
Tämä on hyvä tietää, koska sinä aikana kun selitys kestää, ehtii pelastautua. Joko keksii tavan selvitä itse tai sitten ratsuväki ryntää paikalle.
9. Autot syttyvät tuleen kolareissa.
Tämä onkin kätevää. Mistä sitä muuten tietäisi, onko maantien varressa oleva auto pysäköity vai kolaroitu? Valitettavasti autotehtaiden tuotekehittely ei ole täydellistä, ainakin omien havaintojeni mukaan melkoinen osa ojassa olevista autoista on palamattomia. Pitäisikö kutsua kulttuurinrikastuttajat polttamaan?
8. Parkkipaikan löytäminen onnistuu aina.
Vaikka olisi millainen miljoonakaupunki, niin autoa ei koskaan tarvitse pysäköidä kahtakymmentä metriä kauemmas kohteesta. Lähettäkää suomalaiset liikennesuunnittelijat jenkkeihin oppimaan, miten temppu tehdään!
7. Ei ole olemassa 2-5 –vuotiaita lapsia.
Yritäpä saada tuonikäinen lapsi näyttelemään uskottavasti. Lisäksi kaikki vastasyntyneet ovat puhtaita ja noin kolmen kuukauden ikäisen näköisiä. Alle kaksivuotiaaksi asti lapset eivät tee mitään aktiivisesti. Sitten he yhtäkkiä muuttuvat ilman välivaiheita viisivuotiaiksi, jotka puhuvat pikkuvanhasti.
6. Mikäli työpari on eri sukupuolta, nainen ei koskaan ole miestä vanhempi.
Lisäksi nainen on poikkeuksellisen hyvännäköinen ja usein myös kohonnut asemaan, johon vaaditaan pätevöityminen, jollainen saavutetaan normaalisti aikaisintaan kymmenen vuotta vanhempana. Milloinkaan ei keski-ikäisen naisen työparina ole nuorta miestä. Paitsi jos tarinan aiheena on epänormaali rakkaussuhde.
5. Autolla voi kaahata vastavirtaan tai jalkakäytävällä koskaan osumatta jalankulkijaan, varsinkaan lapseen.
Lapsiin ei osuta siksi, että jalkakäytävillä liikkuvat ihmiset ovat aina aikuisia. Vieläpä siten, että vanhemmat ja kömpelömmät ovat käytävän reunoilla, kun taas nuoret ja ketterät kävelevät aina ajolinjalla ja ehtivät väistää.
4. Amerikkalaisten kielitaidolla missä tahansa vieraassa kielessä on kolme astetta: A: täysi ummikko, B: muutamia fraaseja tai C: niin sujuva, että käy uskottavasti syntyperäisestä.
Suomalainen kieltenopetus on missannut jotakin oleellista. Opettajat saavat opiskelijat B-tasolle muutamassa viikossa, mutta edes kymmenen vuoden koulutus ei tee tuoreista ylioppilaista lähellekään C-tason tekijöitä. Lopputulos on kummallinen välitila, jollaista ei selvästikään esiinny amerikkalaisen korkeatasoisen kielikoulutuksen käyneillä.
3. Jokaisessa yhteisössä, perheessä tai työpaikalla on täsmälleen yksi homoseksuaali.
Yleensä myös tasan yksi mustaihoinen tai muuhun etniseen vähemmistöön kuuluva. Myös perheessä saattaa olla yksi ihonväriltään poikkeava, vaikka perhe muuten olisi valkoinen. Juuri koskaan tämä ei kuitenkaan ole se kiintiöhomo.
2. Yhdenkään kodin sisustukseen ei kuulu koskaan seinäkelloa.
Kohtaus viisi, otto kolme: … POIKKI! Hyvin meni, viiden minuutin tauko. Kohtaus kuusi, otto yksi: … POIKKI! Voi rähmä, meni uusiksi. Miksei kukaan muistanut kääntää kelloa viittä minuuttia taaksepäin?
1. Lakanat ovat epäsymmetrisiä siten, että ne peittävät naisen kaulaan asti mutta miehen vain vyötäröön.
Okei, voin hyväksyä L-kirjaimen muotoiset lakanat. Mutta en sitä, että mies ja nainen eivät koskaan ole niissä toisinpäin!
Kohtaan 12:
VastaaPoistaEn tiedä miten jenkit oikeasti säilyttävät aseitansa, mutta aika tiuhaan on uutisia tapauksista, joissa taapero on löytänyt lelun ja pam. Voi myös olla harhaa (eli tapaukset jäävät mieleen ja dominoivat).
Bobrikov
Nykysellään myös TV-sarjat ovat nihilistisyydessään menneet övereiksi, eihän ne muuten olisi kiinostavia katottavia, kun tuntuu että tosielämä on nihilistisyydessään kovaa ..
VastaaPoista-jpt-
Minä enää ole enää aikoihin katsonut jenkkitarinoita, jotka ovat hyvin tiukkaan sidottu suvakkiformaattiin. Vähemmistökiintiön edustajat eivät ole niissä ikinä kaikkein typerimpiä vaan valkoihoiset perheenisät, jollainen itsekin olen.
VastaaPoistaKohta 12:
VastaaPoistaEräässä JIM-kanavan "Hurjat poliisivideot"-tyyppisessä ohjelmassa nähtiin kerran ostoskeskuksen valvontakamerakuvaa.
Vanttera tuuheatukkainen ja -partainen valkoinen mies ryntäsi ovesta sisään karbiini käsissään ja alkoi tulittaa kohti asiakkaita. Ihmisiä lakosi pitkin ja poikin lattioita.
Loputulos:
paljon hylsyjä lattialla, paljon reikiä seinissä; henkilövahinkoja nolla. Ampujakin saatiin kiinni elävänä.
Mies oli onneksi katsonut liian monta elokuvaa ja tv-sarjaa, joissa ammutaan lonkalta sarjatulta ja osutaan joka laukauksella. Hän ei ilmeisestikään tiennyt, että tosielämässä ei osu tähtäämättä, paitsi vahinkolaukauksilla.
Ne osuvatkin sitten jostain syystä liian usein liian tarkasti.
Osasyy saattoi toki piillä ampujan mielenterveydessä:
hänen parkkipaikalla seisseestä autostaan löytyi ruutuvihko, joka oli kirjoitettu täyteen erilaista, jäsentymätöntä mutta sitäkin hurjempaa raivoa suunnilleen koko maailmaa kohtaan.
Kohta 2:
Itse asiassa elokuvissa ja tv-sarjoissa on useinkin kelloja, tauluja ja julisteita ynnä muuta seinillä. Niitä kyttäävät ns. klaffivirheiden metsästäjät:
mitä kello oli ja mitä se on nyt? Mikä taulu oli seinällä, onko se vielä? Paljonko savukkeesta oli poltettu?
Internet Movie Databasessa on näille klaffivirheille oma osionsakin:
"Goofs".
Ja niitä löytyy kaikista, vaikka jokaisen elokuvan ja varmaan tv-sarjankin tuotantotiimin eräs tärkeimmistä jäsenistä on kuvaussihteeri:
hänen tehtävänsä on pitää kirjaa juuri mainitunlaisista asioista, mutta kukapa sitä voisi kaikkea aina huomata.
Kahden vuoden karkoitus: Toki näitä sattuu. Mutta niinhän elämässä usein käy, että jos jotain yrittää tosissaan ei onnistu, mutta vahingossa onnistuu.
VastaaPoistajpt: Näin on.
Ano: Aivan totta. Tässä voi lohduttautua sillä, että eihän sitä tavanomaisuudesta viihdettä tehtäisikään. Siksi todellisuuden roolit ovat päinvastaiset viihteessä.
Qroquius Kad: Tuo "Goofs" -osio on hauskaa luettavaa. Aina elokuvan nähtyäni pitää katsella läpi. Vaan tuo seinäkello. Yritin miettiä tätä kirjoittaessani mutta en tosiaankaan keksinyt yhtään ainutta sitcomia, jossa olisi kello seinällä vakiolavastuksessa.
5. Etnisuskonnolisista syistä autoilijoiksi ei leffoihin hakeudu rauhan ja rakkauden oppia noudattavia tähtiä.
VastaaPoista1. Ja jenkkinaiset ja -miehet tekevät temppunsa peiton alla. Reaalimaailmaa tarkemmin noudattavat eurooppalaiset filmitähtiparit tekevät sen avoimin ihoin aivan kuten mekin. Näyttelemistä emme mekään kuitenkaan pysty aina pois sulkemaan. Ja miksipä pitäisi.
Hupisarja "Baywatchin" pyöriessä maamme tv:ssä muisteli jommankumman iltapäivälehden toimittaja sen tiimoilta kolumnissaan USA:ssa viettämäänsä vaihto-oppilasvuotta:
VastaaPoistahe olivat kerran poikaporukalla viettämässä tv-iltaa. Tv-sarjassa nuori pariskunta kaatui sänkyyn, poika alle ja tyttö päälle. Sitten takaapäin kuvattu tyttö kohottautui istumaan ja kuori T-paidan päältään. Seuraavassa kuvassa molemmat loikoivat peiton alla vierekkäin oletettavasti temput tehneinä.
USAlaispojat huohottivat:
"Wow, she was really hot!"
Suomalainen kysyi, miten se ilmeni; eihän tuossa nähty yhtikäs mitään?
"Ei tietenkään nähty. Sehän oli leikattu pois!"
Kertoja kertoi tajunneensa silloin jotain olennaista USAlaisesta mentaliteetista:
kun suomalaiset katsovat "Baywatchia", he näkevät rannalla kirmailevia uimapukuisia hyvämuotoisia nuoria naisia.
USAlaiset näkevät samassa kuvassa rannalla kirmailevia alastomia nuoria naisia, joilla on uimapuvut päällä.
Lisäoppia elävistä kuvista ja kaukovarjostimen sarjoista:
VastaaPoista"12. Kuka tahansa osaa ampua käsiaseella ja myös osuu ampuen lonkalta tähtäämättä." Niin tietysti mutta lisäksi sankari voi napata ihan oudon kiväärin käteensä ja hieman säätää tähtäintä ja pamauttaa 400 metrin päässä tähtäilevään tarkka-ampujaan osuman. Sitä paitsi 2½" piipulla varustetulla 38 revolverilla ehtii osua 100 metrin päässä konepistoolilla ampuvaan rosmoon ensin. 60-luvulla kaikki luodit ottivat kimmokkeen vonkuen. Sittemmin alkoivat lyijyluoditkin iskeä liekkiä osuessaan. AK:lla voi helposti osua koko lippaallisella ohueen rautakaiteeseen koko lippaallisella mutta sillä ei osu kaiteen takana rappuja kapuavaan sankariin.
"11. Painajaisunesta herääminen tapahtuu AINA pomppaamalla äkillisesti istuvaan asentoon sängyssä." Kukaan ei nuku kyljellään tai rähmällään. Sitä paitsi sankarimme nukkuvat valot päällä, koskaan ei herätyskello soi ja sankarimme ala pöpperöisenä könytä ympäri pimeää makuuhuonetta yrittäen paikantaa metelin lähdettä. Joka sängyn vieressä on lankapuhelin, nykyään kännykkäkin.
"8. Parkkipaikan löytäminen onnistuu aina." Auton ovia ei tarvitse lukita eikä palatessa avata. Vastaavasti sankarimme tarvitessa autoa pikalainaan ovet ovat auki, rattilukkoa ei ole - vain virtalukko ja sen saa ohitettua kymmenessä sekunnissa pari johtoa yhteen tökkäämällä. Turvavöiden kanssa ei tarvitse koskaan takuta, eikä vöiden käyttöä näköjään valvota. Ikinä. Missään.
"4. Amerikkalaisten kielitaidolla missä tahansa vieraassa kielessä on kolme astetta: A: täysi ummikko, B: muutamia fraaseja tai C: niin sujuva, että käy uskottavasti syntyperäisestä." Kaikki ulkomaalaiset, ainakin pahikset puhuvat englantia murtaen, keskenäänkin. Superpahikset murtavat saksalaisittain.
"3. Jokaisessa yhteisössä, perheessä tai työpaikalla on täsmälleen yksi homoseksuaali." Joka ei sitten todellakaan ole etnisesti edistyksellinen, työpaikan mulkero eikä dekkarin roisto.
"1. Lakanat ovat epäsymmetrisiä siten, että ne peittävät naisen kaulaan asti mutta miehen vain vyötäröön." Nainnin jälkeen ei käydä vessassa, juoda, oteta uusiksi tai nukuta vaan vedetään rööki. Nainen katsoo asiakseen sängystä moussessaan kietoutua johonkin strategiset paikat peittävään kankaaseen. Joessa peseytyessään naisilla on mekko päällä, sisätiloissa suihkusta palatessa naisilla on ympärillään lakanan kokoinen pyyhe.
Pyssymies
Kohtaan 12 (tai kohdaksi 13?) voisi oikeastaan lisätä käsiaseiden, eli käsivaralta ammuttavissa olevien ampuma-aseiden (englanniksi "small arms") oudosti lisääntyneen tehon:
VastaaPoistamustavalkoisissa westerneissä ammutut kouristivat ja lyyhistyivät niille sijoilleen.
Uudemmissa elokuvissa ammutut sinkoutuvat taaksepäin ja ammusten vaikutus on muutoinkin fysiikan lakeja rikkova.
Aseiden elokuvatehon luonnonlakeja rikkovan lisääntymisen nähtiin aikoinaan johtuneen II maailmansodasta:
mustavalkofilmin siirryttyä vanhentuneena historiaan poistuivat myös elokuvantekijät, joilla oli henkilökohtaista kokemusta ampuma-aseiden vaikutuksesta ihmiskehoon.
Sodat eivät tosin loppuneet II maailmansotaan, ja käsiaseiden ammusten osumavaikutuksia voi saada nähtäväkseen Internetistä.
Niinpä nykyään nähdessään elokuvassa ihmisen katkeavan kahtia .44 Magnum-kaliberisen revolverin laukaukseen olisi syytä ymmärtää sen olevan vain elokuvaa.
Siinä on ikävä kyllä liikaa ymmärrettävää aivan liian monelle kohta 2020-luvun aloittavalle aikuiselle länsimaiselle ihmiselle.
Veijo Hoikka: En ole koskaan ymmärtänyt lakanoiden alla olemista senkään takia, että kyllä siinä peiton alla touhutessa tulisi hiki. Toisaalta ehkä tässä on selitys sille että jälkeenpäin peitto on miehellä vain vyötäröön asti ja naisella kaulaan: mies on kuumentunut enemmän tehdessään töitä ja nainen taas maannut vain lahnana selällään.
VastaaPoistaQroquius Kad (1): Jos jenkit ovat tekopyhiä, niin entäs sitten musulmaanit jotka joutuvat kiihottumaan siitä mitä kuvittelevat burkhan alla olevan.
Pyssymies: Hyvin osuvia lisähuomioita. Meinasin lisätä kohtaan 12 että pahikset lentävät aina epärealistisen kauas luodin osuessa, mutta seuraava kommentoija ehti ensin.
Qroquius Kad (2): Hollywood käyttää ihmeluoteja, jotka pystyvät kasvattamaan liike-energiansa moninkertaiseksi lentäessään. Kun hyvis laukaisee aseensa, hän ei lennä taaksepäin rekyylin voimasta, mutta luodin osuessa pahikseen tämä sinkoutuu metrikaupalla.
Vajaa vuosi sitten kävin Yhdysvalloissa. Väkivaltarikollisuuden todellisuus iskee vasten kasvoja, jos katsot lauantaiaamuna paikallisen tv-aseman uutislähetystä. Rikoksen tekijöissä eräällä tietyllä ryhmällä on vankka yliedustus.
VastaaPoistaTv-sarjoissa tämän ryhmän jäsenet voivat olla rikollisia mutta he ovat pikkutekijöitä ja usein sosiaalisten olosuhteiden uhreja. Heidät voi vieroittaa pois rikoksen poluilta ja tähän hommaan löytyy aina joku sosiaalisella omatunnolla varustettu poliisi.
Mietin vielä noita kelloja. Joku kaikkien alojen asiantuntija (esim. diplomi-insinööri... Toisaalta eipä tähän kategoriaan muita kuulukaan) voisi rakentaa automaatin, joka kääntää seinäkellon aikaan, jota eletään kullakin hetkellä käsikirjoituksessa.
VastaaPoistaSitten toinen ajatus samaa teemaa. Nimittäin. Kaikkein pahimmat kellonaikakämmit tuntuvat tapahtuvan aikapommien kanssa. Kellot käyvät ihan perunoita, välillä melkeinpä takaperin.
Pohdiskelee tuottavan työn parista
Bobrikov
Luotijutuista jäi pois vetovoimainen lasi. Ammuttu henkilöoletettu sinkoutuu lasin läpi, vaikka matkaa olisi metritolkulla.
VastaaPoistaOsumien vaikutus vaihtelee kummallisesti. Välillä pahista tai apupahista ammutaan pikkupistoolilla, 6.35. Ammuttu tipahtaa niille sijoilleen ja siihen jää. Toisaalta, kun rosmoa ammutaan 45 Coltilla, tyyppi lyyhistyy maahan ja ehtii tunnustellä tekosiaan varttitunnin.
Vanhemmissa elävissä kuvissa rosvoilta ammuskeltiin, lonkalta tietysti, pistooleita ja puukkojakin kädestä pois. Luoti osui ja pistooli putosi - toisin kuin reaalimaailmassa luoti hävisi näköjään jälkiä jättämättä ilmaan. Eikä esimerkiksi rosvon mahaan tai viattomaan sivustakatsojaan.
Ai niin: dynamiitin sytyttämiseen tarvitaan vain sytyslankaa, ei joutavia nalleja tai muuta ylimääräistä, Riittää, että jytymiittipöykököt sidotaan nipuksi sytytyslangalla, sitten vaan tulta lanngan päähän.
Pyssymies
Myytinmurtajissahan ne välillä testailevat näitä elokuvamyyttejä
VastaaPoistaMutta mitä väliä jos eivät ole realistisia, viihdettähän se on, ainahan tosin
on sellasia jotka kuvittelevat että totta, mut sou wat..
-jpt-
Vasarahammer: Kuten todettu, niin mitäpä sitä showta tekemään tavanomaisuuksista. Poikkeustapaukset esiin.
VastaaPoistaKahden vuoden karkoitus: Joskus ajastin pettää reaalimaailmassakin.
Pyssymies: Käsittääkseni Hollywoodissa on joissakin asioissa ns. hiljainen sopimus, jonka mukaan tiettyjä asioita ei turvallisuussyistä näytetä oikein.
jpt: Onhan sillä showpainillakin ystävänsä, ihan totta.
Jaska
VastaaPoistaKiitos vastauksestasi. No enpä ollut tullut ajatelleeksi syy-seurauspohjalta vuodeasetelmaa sukupuolittain. Selvisi, kiitti siitä.
Ja näin hyvillä mielin Hauskaa Joulua blogillesi ja sen tuottajaperheelle!
Joululauluksi suosikkini: https://www.youtube.com/watch?v=a_y5MjbFUH8
Kiitoksia. Tuo biisi on myös Vössen suosikkijoululaulu.
VastaaPoista"Onhan sillä showpainillakin ystävänsä, ihan totta."
VastaaPoistaYhdysvalloissa show on kaikkialla, niin museoissa, turistinähtävyyksissä, stadioneilla ja urheiluhalleissa.
Show-paini on käsikirjoitettua urheilua. Siinä on urheilun näyttävyys ja atleettisuus ilman todellista kilpailua eli kyse on sirkuksesta.