tiistai 19. helmikuuta 2019

Irti rasismista


Median kirjoittelusta päätellen länsimaiden ja aivan erityisesti Suomen suurin ongelma on rasismi.

Tässä media on itse asiassa oikeassa. Ei kuitenkaan sillä tavalla, jolla he tarkoittavat. Eli valkoisten mustiin ja muslimeihin kohdistava syrjivä rasismi. Vaan valkoisten heihin kohdistava alentava rasismi.
Alentavalla rasismilla tarkoitetaan niitä kaikkia tukitoimia, jotka heille lankeavat. Vaatimustaso on alempi kuin eurooppalaisille. Mikä on itse asiassa syrjivää rasismia, koska toiselle annettu tuki on toiselta otettu. Sadan metrin juoksussa toiselle kilpailijalle annettu kymmenen metrin etumatka ei ole toiselta pois, vai onko? Samasta asiasta on kysymys.

Pysyäkseni ajan tasalla luin äskettäin rasismin aatehistoriaa käsittelevän kirjan. Tai tarkemmin sanoen sen uudistetun ja täydennetyn laitoksen, alkuperäisen olin lukenut muutama vuosi sen 20 vuotta sitten tapahtuneen ilmestymisen jälkeen.

Kirjan argumentit saivat aikaan myötähäpeän olon. Jos ne olisivat grönlanninhylkeen kuutteja, looginen kommentointi vastaisi hakkua.
Lyhyesti kuvaillen tehtiin olkiukko ja hyökättiin sitä vastaan.
Argumentointia voi verrata siihen, että vastustettaisiin evoluutioteoriaa sillä perusteella, että sen pioneeri Lamarck väitti hankittujen ominaisuuksien periytyvän, mikä osoittautui vääräksi. Lamarckin olettamus lajien muutoksen syistä oli siis virheellinen, mutta itse ajatus lajien muuttumisesta oli oikea. Eli esitettiin vuosisatoja sitten voimassa olleita, paremman tiedon puutteessa arvauksiin perustuvia väitteitä ja naurettiin niille.
Tätä evoluution vertauskuvaa jatkaaksemme seuraavaksi olisi otettu esiin Darwin, jonka kumoaminen olisikin kovempi pala. Hänen kohdallaan puolestaan olisi naureskeltu sille, että "eipä heppu ymmärtänyt geeneistä mitään, joten miten hän olisi uskottava evoluution puolustaja".
Nykyaikaisia tutkimuksia ei juuri käsitelty. Toki Vanhanen-Lynn ja kumppanit, kuten The Bell Curve mainittiin. Niiden tulokset pyrittiin maalaaman tarkoitushakuisiksi. Mutta minkäs tutkijat tosiasioille mahtavat. Vähän sama kuin tutkittaisiin koripalloilijoita ja havaittaisiin heidät keskimäärin muuta väestöä pidemmiksi. Tarkoitushakuista - yritetään todistaa koripalloilijoiden pidemmyys!

Toisaalta mitä vikaa tässä on. Ainahan tutkimuksissa tehdään ns. nollahypoteesi. Tutkija voi etukäteen olettaa koripalloilijoiden olevan muuta väestöä pidempiä ja tutkimus voi joko vahvistaa tai kumota tämän. Jos tutkija nyt sattuu lähtemään tutkimusta tekemään sillä olettamuksella, että ihmispopulaatioissa on eroja, onko se hänen vikansa jos tutkimus tämän vahvistaa?

Tosiasia kuitenkin on, että joka ainoa rotujen älykkyyseroista tehty tutkimus on löytänyt erot ja ne ovat aina olleet samansuuntaisia. Noin nyrkkisääntönä valkoisen ja mustan väestön poikkeama keskiarvossa on noin yksi keskihajonta. Tilastotieteisiin perehtynyt tietää, että tämä on valtava ero. Jos ryhmä A on keskimäärin yhden keskihajonnan verran ryhmä B:tä ylempänä, se tarkoittaa sitä, että vain 16 % ryhmän B jäsenistä yltää A:n keskiarvoon. Kaikille tuttu asia on pituus. Suomalaisten nuorten miesten keskipituus on noin 180 cm ja keskihajonta 8 cm. Jos maassamme eläisi vähemmistö, jonka miesten keskipituus olisi 172 cm ja keskihajonta sama 8 cm, niin kyllä se erottuisi. Erottuisi huomattavasti pienemmälläkin erolla. Toisaalta tämän vähemmistön jäsenistä kaksi prosenttia olisi vähintään 188-senttisiä (suomalaisista 16 %), joten kyllä sieltä pitkiäkin joukosta löytyy. Aivan samoin kuin huippuälykkäitä löytyy kaikista roduista, toisista vain huomattavan harvoin. Ja kääntäen: toisten rotujen populaatiosta suhteellisen suuri osuus on toisen rodun mittapuulla vajaaälyisiä, kykenemättömiä tuottamaan positiivista kontribuutiota sivistyneessä yhteiskunnassa.

Suvaitsevaisto suhtautuu vähemmistöihin alentuvasti vaatien heille tukitoimia, siinä missä rasisteiksi syytetyt vaativat heiltä samaa kuin muiltakin. Kumpi on rasistinen, se joka ei usko vähemmistön selviävän vai se, joka vaatii tasa-arvoa?
Asiaa pahentaa se, että kulttuurit hyväksytään samanarvoisina. Tällöin esimerkiksi mustien kulttuuri vetää heitä alaspäin - Yhdysvalloissa tunnetaan käsite "acting white". On vaikeaa elää sivistyneesti, kun omat kiskovat takaisin ghettoon. Tämä on rasismin tragedia. Tästä täytyy päästä irti kohtelemalla kaikkia samanarvoisesti. Jos me suomalaisetkin eläisimme muinaissuomalaisen kulttuurin säännöin, yhteiskuntamme olisi paljon huonompi kuin tämä länsimainen yhteiskunta. Afrikkalaisten ja muslimien on tehtävä sama kuin suomalaisten ja heitettävä oma, epäonnistunut kulttuurinsa pois ja omaksuttava länsimaiset arvot. Se on ainoa tie menestykseen ja heitä voidaan tukea siinä parhaiten vaatimalla samaa kuin muiltakin, ei hyväksymällä epäonnistunutta kulttuuri-identiteettiä.


Länsimaita on muodikasta syyllistää ylikulutuksesta. Usein rummutetaan montako maapalloa tarvittaisiin, jos kaikki eläisivät kuten länsimaat. Muistaakseni viimeisin lukema taisi olla neljä-viisi. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten se oli alle puolet tuosta. Syy kasvuun ei ole se, että länsimaalaiset kuluttaisivat absoluuttisesti enemmän eikä edes se, että länsimaalaiset kuluttaisivat per henki enemmän.

Syy ylikulutuksen kasvuun on vain ja ainoastaan kehitysmaiden hillitön väestönkasvu. Viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana Saharan eteläpuolisen Afrikan väkiluku on lähes viisinkertaistunut, Pohjois-Afrikan lähes nelinkertaistunut ja kaikkien muiden kehitysmaiden kolminkertaistunut (Taulukko 2). Samaan aikaan Euroopan väkiluku on kasvanut vain 1,25-kertaiseksi. Ja tästäkin kasvusta melkoinen siivu on kehitysmaista tullutta haittamaahanmuuttoa.

Jokainen riittävän vanha muistaa Etiopian nälänhädän 1980-luvulla. Massiiviset Live Aid -konsertit pidettiin 1985. Vuonna 1980 Etiopian väkiluku oli 35,4 miljoonaa. Nyt se on 107,8 miljoonaa. Yli kolminkertaistunut. Voi todeta, että tuki onnistui yli kaikkien odotusten. Pelättiin etiopialaisten kuolevan nälkään, mutta hepä kolminkertaistivatkin väkilukunsa! Vain 30 vuodessa. Biologian oppien mukaan heillä on siis paremmat elinolosuhteet kuin eurooppalaisilla, koska eurooppalaisten populaatio on tuona aikana pysynyt vakiona. Olisiko Etiopiassa pitänyt mieluummin järjestää "Pelastakaa Eurooppa" -avustuskonsertteja?.
Täsmälleen sama ilmiö on esiintynyt kaikkialla Afrikassa. Eikä kyseessä ole lyhyen ajan ilmiö. Viimeisen sadan vuoden aikana Etiopian väestö on kymmenkertaistunut, kuten lähes kaikkien Afrikan maiden. Tästä voidaan tietysti syyttää eurooppalaisia - mitäs menivät tuomaan sivistysvaltion elementtejä afrikkalaisen endeemisen sodan ja tautiepidemioiden korvikkeeksi.
Vaan voisitteko kuvitella sitä joukkorääkymisen määrää ja syyllistämistä, jos jossain eurooppalaisessa maassa oma väestönkasvu olisi Afrikan luokkaa? Afrikan väestönkasvu ei jostain syystä kiinnosta ympäristökatastrofista huolestuneita - paitsi tietysti allekirjoittanutta ja muutamaa muuta toisinajattelijaa.
Tähän on sitten tapana esittää vasta-argumentti siitä, kuinka tietyssä kehitysvaiheessa väestönkasvu on voimakasta ja Eurooppa on jo mennyt tuon vaiheen läpi. Argumentin esittäjiltä jää huomaamatta, että missään vaiheessa historiaa Euroopan väestönkasvu ei ole ollut lähelläkään Afrikan nykylukemia edes prosentuaalisesti, saati sitten absoluuttisesti. Esimerkiksi Suomen väkiluku on viimeisen sadan vuoden aikana kaksinkertaistunut. Vaikka ensimmäiset 50 vuotta siitä vastasi kutakuinkin Afrikan elintason viimeisen 50 vuoden nousua, ei väkiluku tuona aikana todellakaan viisinkertaistunut. Huomaamatta jää sekin, että Afrikan väestönkasvu ei osoita hidastumisen merkkejä, vaan on viime aikoina jopa hieman kiihtynyt (Taulukko 6).

On olemassa yksi esimerkkimaa, jossa vallitsee länsimainen sivistys ja jonka väkiluku on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 1960 siellä oli 2,1 miljoonaa asukasta, 50 vuotta myöhemmin 7,6 miljoonaa. Väkiluku lähes nelinkertaistui tuona aikana. Kyseinen maa on Israel, ja sen väestönkasvua onkin kauhisteltu. Huomioitta on jäänyt naapurimaa Syyrian vastaava kasvu. Vuonna 1960 väkiluku oli 4,5 miljoonaa (sama kuin Suomessa tuolloin), vuonna 2011 se oli 21 miljoonaa (nelinkertaisesti Suomeen nähden) – viisinkertaistunut 50 vuodessa. Kasvu on ollut siis voimakkaampaa kuin Israelissa - ainoastaan kauhistelu puuttuu.
Lisäksi on huomioitava, että Israelin väestönkasvu on suurelta osin ollut siirtolaisuutta, sillä etenkin entisen Neuvostoliiton alueelta maahan on muuttanut paljon juutalaisia. Maapallon kokonaiskuormitus ei siis ole kasvanut, toisin kuin Syyrian väestönkasvun takia.

On myös huomattava, että Israelissa ei ole liikakansoituksesta aiheutunutta sisällissotaa, toisin kuin Syyriassa. On olemassa jokin tekijä, joka selittää miksi Israelissa on kyetty kehittämään toimiva valtio ja Syyriassa ei. Ilmasto se ei ole, koska kyseessä ovat naapurimaat. Yhteiskunta koostuu ihmisistä.


Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi Pohjois-Amerikassa eurooppalaisten mukanaan tuomat taudit saivat aikaan yllättävän seurauksen. Alkuperäisväestön määrä väheni epidemioiden takia ja väestön väheneminen hidasti kasvihuoneilmiötä. Vastaavasti voidaan vetää helposti se johtopäätös, että väestönkasvu voimistaa kasvihuoneilmiötä. Tämän ääneen sanominen on kuitenkin poliittisesti epäkorrektia. Korrektimpaa on esimerkiksi siirtyä pakolla kasvisravintoon, vaikka se voimistaa ympäristökatastrofia.


Luin huvikseni lukion biologian kurssin 2 oppikirjaa. Kurssin nimi on Ekologia ja ympäristö. Katsoin myös opetushallituksen sivuilta, mitä kurssin opetussuunnitelma sisällään pitää (s. 140)
Kurssin keskeiset sisällöt ovat:
Ympäristöongelmat, niiden syyt ja ratkaisumahdollisuudet
• ilmastonmuutoksen ekologiset vaikutukset
• luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemeihin kohdistuvat uhkat
• aineiden kiertoon ja energian virtaukseen liittyvät ongelmat
• paikalliset ympäristöongelmat
Kohti kestävää tulevaisuutta
• ekosysteemipalveluiden merkitys
• ekologisesti kestävä kehitys, kiertotalous ja ekososiaalinen sivistys
• toiminta kestävän elämäntavan edistämiseksi omassa lähiympäristössä

Oppikirjassa, joka tässä huushollissa sattuneista syistä oli käytettävissä, ei mainittu sanallakaan väestönkasvua ympäristöongelmien joukossa. Kuitenkaan yhtäkään listassa mainittua ympäristöongelmaa ei oikeastaan olisi, mikäli maapallon väkiluku olisi edelleen sama kuin se oli 60 vuotta sitten.

Kehitysmaiden väestönkasvu on varsinainen virtahepo olohuoneessa. Onko sitten ihme, että nuoret tuntevat ilmastoahdistusta, jonka takia pitää järjestää terapiaistuntoja? Tuntuu että tässä jokainen täysjärkinen on terapian tarpeessa, kun maailman ainoasta todellisesta ympäristökatastrofista puhuminen on poliittisesti epäkorrektia. Lillukanvarsiin kompastellaan kyllä jatkuvasti. Mitähän tuumaisivat, jos me faktistit ilmaannuttaisiin porukalla terapiaan ja sanottaisiin, että ympäristökatastrofi ahdistaa ja aivan erityisesti ahdistaa se, että a) sen todellisesta syystä eli kehitysmaiden väestönkasvusta ei saa puhua ja b) ne jotka saastumisesta eniten vouhkaavat, ovat suurimmalla innolla hyväksymässä haittamaahanmuuton, mikä taas mahdollistaa osaltaan hillittömän väestönkasvun.

Tässä mielipideilmastossa sankareiksi nostetaan ne, jotka hoitavat oireita eikä syitä. Kuten 16-vuotiaan ruotsalaistyttö, joka järjestää ilmastonmuutoksen vastaisen mielenosoituksen joka perjantai. Periksiantamattomuutta voi sinänsä ihailla - tytöllä on Aspergerin oireyhtymä, johon kuuluu tällainen luonteenpiirre. Mutta samalla ei voi muuta kuin surullisena pudistella päätään sille, että tyttöraukalle ei ole koskaan kerrottu mikä todellisuudessa on pielessä. Vaan eihän sitä voi tietää, kun koulussa ei kerrota eikä sen paremmin mediassakaan. Kunhan elämä opettaa ja vähän ottaa selvää tosiasioista, alkaa tapahtua. Luoja varjele sitä, mitä tapahtuu kunhan näille pikkutytöille valkenee todellisuus eli kehitysmaiden hillitön väestönkasvu ympäristöongelmien ylivoimaisesti suurimpana syynä. Jos väkiluku olisi vuoden 1960 tasolla - kuten länsimaalaisten luku käytännössä on - mitään ylikuormitusta ei olisi vaikka koko maailmalla olisi sama elintaso.


Tulevaisuus tarjoaa Euroopalle kolme vaihtoehtoa:

1) Nykyisen kehityksen jatkuminen. Tämä tarkoittaa eurooppalaisen sivistyksen tuhoa. Ei millään terroristien ydinpommi-iskulla, vaan vähittäisellä kehitysmaalaistumisella. Kun enemmistö asukkaista on kehitysmaalaisia, saamme aikaan kehitysmaan.

2) Fasismin nousu. Hitler onnistui saamaan saksalaiset uskomaan juutalaisten alemmuuteen ja marssitti kuusi miljoonaa polttouuneihin. Tämä on aikamoinen suoritus ottaen huomioon, kuinka paljon juutalaiset olivat saaneet aikaan tieteen ja sivistyksen alalla. Jos Euroopassa olisi tuolloin ollut vastaavan kokoinen muslimivähemmistö, Hitlerin työ olisi ollut naurettavan helppoa verrattuna juutalaisten demonisointiin. Silti hän onnistui. Ja tuhoamistyö oli jopa senaikaisin menetelmin huomattavan tehokasta. Kuvitelkaa mitä olisi tapahtunut nykyaikaisin mahdollisuuksin, niin teillä on aika hyvä kuva siitä, mikä on edessä ellei valita vaihtoehtoa 3.

3) Tolkun voitto. Tässä äskettäin saksalainen vihreitä lähellä oleva säätiö esitti ratkaisuksi laadittavaksi sellaista algoritmia, jonka avulla EU:n turvapaikkaongelma hoidettaisiin. Tätä voi vain kannattaa lämpimästi. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi ohjelmoimaan kyseisen algoritmin. Se olisi täysin rasismivapaa eli kaikilta vaadittaisiin täsmälleen samoja asioita lähtömaasta ja uskonnosta riippumatta. Ainoa tapa maailman ongelmien ratkaisemiseksi on kohdella ihmisiä tasavertaisesti, antamatta syntyperästä tai uskonnosta aiheutuvaa tasoitusta.

Valitettavasti vaihtoehdon (3) toteutumiseen ei voi uskoa. Historiaa tarkastelemalla voi todeta, että hulluuksien on annettava aina edetä riittävän pitkälle. Ajoissa niitä ei voi pysäyttää. Ei Hitleriäkään voitu pysäyttää vielä 1938 Münchenissä, vaikka jälkiviisaat niin väittävätkin. Hitlerin piti antaa edetä riittävästi, samoin kuin näköjään Merkelin ja kumppaneiden nyt. Merkel on jo ohittanut Hitlerin Saksan historian tuhoisimpana johtajana. Hitlerin jäljiltä Saksa nousi saksalaisten ansiosta, kun taas Merkelin tapauksessa näyttää pahasti siltä että Saksassa ei enää hänen jäljiltään ole riittävän suurta osuutta saksalaisia tekemään tätä nousua.
Mikäli ihmiskunta ei ole kahdeksankymmen vuoden takaisista ajoista viisastunut - eikä EU-päättäjien toimia katsoessa tästä näy mitään merkkejä - valinta on tehtävä vaihtoehtojen (1) ja (2) välillä. Ikävää asiassa on se, että näiden vaihtoehtojen valintaan ei voi ihminen vaikuttaa, valinnan tekevät historian suuret voimat. Ihminen voisi - äänestämällä oikein ja saamalla kaverinsa äänestämään oikein - vaikuttaa ainoastaan siihen, että vaihtoehto (3) toteutuisi. Valitettavasti vaikka jokainen ajatteleva ihminen näin tekisikin, se ei vielä riitä enemmistöön.

16 kommenttia:


  1. Saatara, kuinka tismalleen oikeassa Sinä, Jaska, oletkaan! Olen kans´ aikanani 80- ja 90-luvuilla matkustellut sekä työ- että muutenvain matkoilla aafrikassa, ja jo silloin näki, että ns. "kehitysmaat" ovat alikehittyneitä maita (kuten 50-luvun koulussa vielä sanottiin). Ja näki, että ei ne siitä nouse! Pahenee vain. Matkusteluni loppui eläkkeelle siirtymiseni myötä eikä ole siitä lähtenyt uudestaan käyntiin. Miksi mennä mihinkään? Näkeehän tämän menon täältä kotikoneen ääreltäkin. Ja kun aikani tulee, niin: "Se oli sitten siinä"!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Näinhän tuo Jaska on. Olen ennenkin sanonut, että Afrikan väestöräjähdyksen siemen kylvettiin 1960-luvun itsenäistymisaallossa/vähän sitä ennen. Kas kun silloin hyvin monella silloisella afrikkalaisella valtionpäämiehellä oli, ikiaikaisen afrikkalaisesti, mielessään naapurille tukkapöllön antaminen. Niin kuin Shaka Zululla, Mzilkazilla jnejnejne. Siihen tarvittiin Kalashnikoveja käyttäviä käsiä (tuo on se korkein sotateknologian taso, jonka se afrikkalainen kellokäyrän huippukohta handlaa) ja niinpä "kansan elävää voimaa" rohkaistiin lisäämään. Hastings Banda Malawissa yhtenä esimerkkinä. Mutta joo...

    Palloilulajistina otan joskus esimerkin kuinka vaikeata on jalkapallon paitsiosäännön selittäminen keskiluokkaiselle afrikkalaiselle. Ja nimenomaan sen osuuden että paitsion muodostumisessa katsotaan puolustavan joukkueen kahta alinta pelaajaa, tai siis toiseksi alinta, ja näistä kummankaan ei tarvitse olla maalivahti...

    VastaaPoista
  4. "Jos me suomalaisetkin eläisimme muinaissuomalaisen kulttuurin säännöin, yhteiskuntamme olisi paljon huonompi kuin tämä länsimainen yhteiskunta. Afrikkalaisten ja muslimien on tehtävä sama kuin suomalaisten ja heitettävä oma, epäonnistunut kulttuurinsa pois ja omaksuttava länsimaiset arvot. "

    Tiedätkö siitä muinaissuomalaisesta kulttuurista niin paljon että voit sanoa noin? epäonnistunut kulttuuri? empä oikein usko. Aika omituisia ajatuksia sinulla.

    Toisaalta, se muinaissuomalainen kulttuuri oli myös osaltaan tämän nykyisen länsimaisen kulttuurin esimuoto ja sisälsi ne tulevaisuuden mahdollisuudet ja siemenet.

    VastaaPoista
  5. Thorvald Eskilinpoika pohtii, oliko muinaissuomalainen kulttuuri huonompi kuin nykyinen lnsimainen kulttuuri. Jos muinaissuomalaiseksi kulttuuriksi kutsutaan nykyisen Suomen alueella olleiden ihmisten kulttuuria ennen vuotta 1000, voidaan siten muinaisia "kuningaskuntia" pitää tuon kulttuurin ilmentyminä. Voi vain arvuutella, millaista elo niissä on ollut, mutta se mitä kivikautisesta kulttuurista yleisesti mielletään, on jonkinlainen minarkian tai antiikin Kreikan kaupungeissa nähdyn kaltainen yhteiskunnallinen järjestäytyminen.

    Käytännössä voitaneen älyllisen rehellisyyden nimissä todeta, että kivikautiset kulttuurit eivät ole elinkelpoisia nykyisen kaltaisessa maailmassa, jonka tunnusmerkkeinä voidaan pitää kaupungistumista, sähköistä tiedonvälitystä ja korkeaa koulutustasoa. Parantuneen terveyden- ja ruokahuollon ja korkeakoulutuksen vuoksi kulttuurievoluutio on kehittynyt niin lujaa, että kivikautisen ihmisen voisi arvioida saavuttavan keskimäärin ehkä 80 äo-pistettä. Sillä ei nykymaailmassa vaan selviäisi ilman holhoojaa.

    Siksi nykyisen länsimaisen kulttuurin vertaaminen kivikauden kulttuuriin on tässä kirjoituksessa esitetyllä tavalla perusteltua, kun tarkoitus on osoittaa että kivikautinen islamilainen ideologia pitää heittää pois samalla tavalla kuin me olemme luopuneet kivikauden kulttuurista Suomessa. Suomessa kivikautinen kulttuurikin on ilmeisesti ollut korkeatasoisempi kuin nykyinen islam.

    Näin minä ymmärsin Jaskan kirjoituksen, mutta toivottavasti en nyt laittanut sanoja Jaskan suuhun.

    VastaaPoista
  6. Terho Hämeenkorpi: Sehän tässä suuresti kummastuttaa, ettei kommunismista mitään opittu. Silloinhan sanottiin, että kristityn ja kommunistin ero oli se, että kristitty uskoo vaikkei näe ja kommunisti uskoo vaikka näkee. Nytkin todisteet ovat päivänselvästi kaikkien nähtävillä, mutta herkkäuskoisimmat kieltäytyvät niitä näkemästä ja vähän vähemmän herkkäuskoiset selittelevät mustaa valkoiseksi epäsuotuisilla olosuhteilla. Realisti ymmärtää.

    Bwana: Tuo paitsiosääntö oli muuten hyvä. Kyse on täsmälleen tuosta eli käsitteen ymmärtäminen abstraktilla tasolla on mahdotonta älykkyystasolla, jonka rajana on kutakuinkin yksi keskihajonta eurooppalaisen keskiarvon alapuolella. Eli sen alle tipahtaa hieman yli puolet afrikkalaisista. Käytännössä jokainen jalkapalloilija oppii kyllä paitsiosäännön matkimalla, kun pelaa riittävästi. Mutta teoriassa hekään eivät sitä osaa selittää.

    Thorvald Eskilinpoika ja Kumitonttu: Kumitonttu ehtikin jo selittää tyhjentävästi sen, mitä tarkoitin ja vieläpä paremmin kuin olisin itse tehnyt. Kiitoksia.

    VastaaPoista
  7. Jaskan kommentista Terholle: Näkisin - toistan kieltämättä itseäni - että niin sosialismissa kuin nykyisessä eurostomonikultturismissa varsinkin järjestelmän ylläpitäjät tajuavat todisteet ja faktat aivan hyvin. Mutta sekä kasvojen että aseman menettämisen pelko on niin suuri että he toivovat että teeskentelyllä päästään niin pitkälle että he pääsevät aikanaan hautaan hyvätuloisina eläkeläisiä. Tosiuskovaiset ovat taas asia erikseen. Heitä oli - ja on nyt - kummassakin mielettömyyden versiossa. Heille yhteistä on se, etteivät he anna faktojen häiritä itseään sekä myös se, että heistä yksikään ei elätä itseään vaan he elävät turvattujen julkisten rahansiirtojen varassa. Joitten lähderahaa he vielä kaikin keinoin yrittävät vähentää ilmastohysteriallaan tajuamatta että kaivavat oman tilipussinsa hautaa.

    VastaaPoista
  8. Jotain myönteistä. Suomi lopettaa neljän vuoden päästä kehitysapunsa Sambiaan. Fyrkat on valuneet korruptioon kuten "rasistit" väittivät jo vuosikymmeniä sitten.

    Vaan eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa: mahdollinen punavihreä hallitus saattaa palauttaa avun.

    VastaaPoista
  9. Blogisti sanoi lukeneensa rasismin aatehistoriaa käsittelevän teoksen uudelleen. Tekijät ovat kommunismin ryvettämiä.

    Jouko Jokisalo oli DDR:ssä Stasin agentti v. 1977-1983. Pelätessään kärähtävänsä hän rupesi itsensäpaljastajaksi ja kertoi "kaiken" oma-aloitteisesti.

    Pekka Isaksonin äiti Anna-Liisa Tiekso oli kommunistieliittiä. Toimi ministerinäkin.

    Molemmat miekkoset ovat kokeneita ja taattuja antifasisteja.

    VastaaPoista
  10. Yrjöperskeles: Juuri noin. Johdossa on tuskin lainkaan tosiuskovaisia, muut ovat pelkkiä byrokraatteja, jotka ovat päässeet asemaansa suoritettuaan uskontunnustuksen ja pysyvät asemassaan tekemällä vaadittavat rituaalit,joihin eivät itsekään usko.

    Ano 1: Tuopa oli ilahduttava uutinen, olettaen että rahoja ei suunnata muualle vastaaviin persläpiin.

    Ano 2: Tuota jälkimmäistä yhteyttä en tiennytkään. Teoksen kunniaksi on sanottava, että tekijöiden taustoihin nähden se oli varsin ansiokas. Taustafaktat olivat kunnossa, ongelma oli siinä naurettavassa olkiukkorakentelussa.

    VastaaPoista
  11. US Puheenvuorossa on uskallettu lähteä heikoille jäille. Upeaa!
    http://sakarirajamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269994-afrikassa-ja-lahi-idassa-esiintyy-alhaista-alykkyytta-muuta-maailmaa-enemman

    Laitan tämän omaksi kommentikseni Jaskan upeaan blogiin. Syynä se, että monen psyyke ei kestä US Puheenpaskannan lukemista. Itse luen sitä, koska se poistaa pienetkin toivonpilkahdukset paremmasta ja ehkäisee hyväntuulisuuden. Nimiä en uskalla mainita, mutta maximissaan kaksi tai jopa useampi petteri tai nutturapää heitä on.

    Mutta seassa on upeitakin ajattelijoita ja kirjoittajia.

    VastaaPoista
  12. Taidat kuvitella, ettei esimerkiksi vihreiden keskuudessa olisi lainkaan pohdittu väestönkasvua ja sen vaikutuksia. Ei pidä paikkaansa.
    Yksi tunnetuimmista suomalaisista vihreistä on liikkeen syntyvaiheista saakka ollut Osmo Soininvaara. Hän on kirjoittanut monia kirjoja, joista ainakin yksi ansaitsee tässä tulla mainituksi: Ratkaiseva aika. Sen hän kirjoitti jo 1980-luvulla. Saattaa edelleen löytyä jostakin hyvin varustetusta kirjastosta tai ainakin sellaisen varastosta, josta sen kyllä pyydettäessä saa esille.
    Siinä puhutaan kyllä monesta muusta, paljon pienemmästäkin asiasta, mutta sen ensimmäinen luku käsittelee maailman väestönkasvua. Ja siinä sanotaan heti alkuun, että väestön kasvu on maailman, joskaan ei ehkä akuutein, niin kuitenkin keskeisin ongelma, vaikka samalla varauduttiinkin, että tämä saattaa tuntua monen lukijan mielestä yllättävältä. Eivätkö vakavampia ongelmia ole esimerkiksi ydinsodan uhka, köyhyys ja useiden Afrikan maiden nälänhätä, luonnonvarojen riittävyys, ilman ja veden saastuminen, happosateet ja kasvihuoneilmiö, ja mitä muita siinä lueteltiinkin. Niistä Soininvaara kyllä totesi, että nekin ovat vakavia ongelmia, mutta nekin kaikki ovat juuri väestön voimakkaan kasvun vuoksi vielä vaikeampia ratkaista kuin ne muutoin olisivat. Kuten Soininvaara itsekin kirjoitti, jos maailmassa olisi vain miljardi ihmistä, köyhyyden ongelma olisi "nykyteknologialla" (eli ilmeisesti jo kirjoitusajankohdan, 1980-luvun teknologialla) helppo ratkaista.
    Se ensimmäinen, väestön kasvua käsittelevä luku taisi kuitenkin jäädä siinä kirjassa melko irralliseksi, sillä siihen ei juuri viitattu kirjan myöhemmissä luvuissa. Niissä käsiteltiin kyllä varsin monia aiheita, sellaisiakin, jotka eivät ainakaan millään ilmiselvällä tavalla näytä liittyvän mihinkään noista luetelluista ongelmista.

    VastaaPoista
  13. Olen lähes samoilla linjoilla Anonyymin kanssa. Toki vihreät liikapopulointia pohtivat, mutta eivät keksineet, miten sen hyödyntää. Eli heillä oli ongelma, joka piti ratkaista. Kun he sitten siirtyivät puunsyleilystä asfalttiviidakkoja suojelemaan, he ymmärsivät. Eli jos niitä kovasti on liikaa muualla, niin mahtuvat he hyvin Suomeen vihreiden äänestäjäkarjaksi. Toki apajilla on nykyään niin moni muukin, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  14. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja22. helmikuuta 2019 klo 19.19

    "Ano 1: Tuopa oli ilahduttava uutinen, olettaen että rahoja ei suunnata muualle vastaaviin persläpiin."

    Kun persläpeen on tungettu fyrkkaa n. 50 vuoden ajan, niin ei tämä ole kuin mahdollinen hyvä alku.

    Ja pahassa lykyssä saamme punaviheriäisen uuden halituksen joka pyörtää tämän(kin) päätöksen.

    https://yle.fi/uutiset/3-10647752

    PS.
    Tuosta kun arvioi varovasti keskimääräisen 'avun' määräksi 5 milj.€ / vuosi.
    Saa pääomaksi n. 250.000.000 € (+ saamatta jäänyt korkotuotto).

    Mitä sillä on muun muassa saatu:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_Zambia

    VastaaPoista
  15. Näinhän se menee, "Paha on katsottava loppuun asti." Ennen sitä ei uskota.

    VastaaPoista
  16. Veijo Hoikka: On siis havaittu, että maissa jotka ovat perseläpiä asuu vähemmän älykkäitä ihmisiä kuin maissa jotka ovat sivistyneitä. Tämäpä hämmentävä yllätys, samaa luokkaa kuin havainto että moottoritiellä ajetaan keskimäärin kovempaa vauhtia kuin mökkitiellä.

    Ano: Kyllä vihreät ovat asian tiedostaneet. Ja reagoineet kuten normaali biologinen olento reagoi kohdatessaan ristiriidan eli alkaneet puuhastella esimerkiksi tuulivoiman ja kasvisruuan parissa sen sijaan että kävisivät ylivoimaiselta vaikuttavan todellisen ongelman kimppuun.

    Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Tuo on juuri se mitä kirjoituksellani hain.

    Becker: Jos kehitysapu olisi lakkautettu 1980-luvulla, eläisimme nyt paremmassa maailmassa - paitsi että olisi olemassa vahva oppositio joka olisi sillä kantilla että kehitysavulla kehitysmaat olisivat nyt länsimaiden elintasolla. Kyllä, typeryys on katsottava loppuun asti kunnes uskotaan - ja tosiuskovat eivät usko sittenkään.

    VastaaPoista