Kahden lajin yleisurheilijat

Kirjoitin jo kauan sitten jutun urheilijoista, jotka ovat menestyneet kahdessa eri urheilumuodossa. Lukijan kommentista sain idean kirjoittaa samanlaisen jutun yleisurheilun sisällä. Eli urheilijat, jotka ovat menestyneet kahdessa eri yleisurheilulajissa.

Yleisurheilussa on tietysti lajeja, joissa ristiin menestyminen ei ole mikään ihme. Peräti yhdeksän kertaa on olympialaisissa käynyt niin, että sama mies on voittanut sekä vitosen että kympin juoksut samoissa kisoissa. ”Naapurijuoksulajissa” menestyminen on enemmän normi kuin poikkeus. Samoin pituushyppy ja pikajuoksu korreloivat kovasti keskenään, kuten myös kuulantyöntö ja kiekonheitto. Moniottelijat ovat jo määritelmällisesti usean lajin taitajia, mutta heistäkin pari on päässyt listalle siksi, että yhdistelmä on ollut harvinaisen poikkeava. Naisurheilijoita on listalle päässyt vain kaksi. ME-tason seitsenottelijat ovat yleensä olleet maailman ehdotonta kärkeä parissa muussakin lajissa, mutta yhdistelmät ovat olleet odotettuja, kuten pituushyppy ja pika-aidat. Varsinaisia yllätysyhdistelmiä ei tullut mieleen, tosin voi olla että jotain on unohtunut.

Lista on siinä mielessä hieman kotiinpäin vetävä, että melkein puolet urheilijoista on suomalaisia. Järjestyksessä on painotettu sekä absoluuttista menestystä että lajiyhdistelmän erikoisuutta.


12. Mike Conley

Aloitetaan lajiyhdistelmällä, jonka ei pitäisi tälle listalle järjen mukaan kuulua – mutta tarkemmin ajatellen kuuluu sittenkin. Luulisi, että pituushypyssä ja kolmiloikassa menestyvät samat urheilijat. Vaan eipä näin olekaan. Huipputasolla lajeissa on melkoinen ero, vauhtijuoksun viimeiset askeleet ja ponnistuksen suuntautuminen ovat erilaisia. Ja koska kyseessä on eräs urheilun nopeimpia liikkeitä, suorituksen täytyy olla täysin selkäytimessä. Toisen lajin harjoittaminen yleensä sotkee toisen tekniikan. Nykyaikaisessa urheilussa ainoa merkittävä poikkeusyksilö on Mike Conley. Kolmiloikan olympiakultaa 1992, MM-kultaa 1993. Pituudessa MM-pronssia 1983. Huipulla pitkään molemmissa lajeissa yhtä aikaa. Pituudessa oma ennätys 846 vasta 13 vuotta MM-mitalin jälkeen. Kolmiloikkaennätys 17,87 viisi vuotta ennen olympiakultaa. Olympiafinaalissa niukimpaan mahdolliseen liikatuuleen (+2,1 m/s) huikea 18,17. Conleyn Kuudes oli käsite. Melkein kaikissa arvokisoissaan Conley venytti pisimmän hyppynsä viimeisellä kierroksella. Pojasta polvi – no joo, toistakymmentä vuotta NBA:n Memphis Grizzliesin takamiehenä namupasseja jaelleessa Mike Conley Jr:ssä meni kelpo yleisurheilija ihan hukkaan palloilijana. Yliopistoaikoinaan mies juoksi pika-aidat 14,77 ja pitkät aidat 54,38 – suunnilleen Kalevankisafinaalin tasoa molemmat.


11. Irving Baxter

Urheilun alkuhämärässä oli tietysti helpompi menestyä useammassa lajissa. Kilpailu oli löysempää eikä lajitekniikoita hallittu vielä niin erikoistuneella tasolla. Tästä huolimatta listalle on pakko ottaa Pariisin olympialaisten 1900 kaksoisvoittaja Irving Baxter. Voitot tulivat nimittäin korkeushypyssä (190) ja seiväshypyssä (330). Tämän lisäksi palkintokaapin täytteeksi kertyi kolme hopeaa vauhdittomissa hypyissä, niistä jokainen Ray Ewryn jälkeen.


10. Ville Pörhölä

Kuula ja kiekko on tuttu yhdistelmä monellekin. Vuoden 1920 kuulan olympiavoittaja Ville Pörhölä heitti myös kiekkoa parin SM-mitalin arvoisesti. Vanhemmilla päivillä laji vaihtui kuitenkin harvinaisempaan eli kuulan kanssa samanpainoiseen moukariin. 1932 lajissa tuli olympiahopeaa ja 1934 EM-kultaa. Erikoista on, että lajin olympiavoittaja Pörhölä voitti kuulassa vain yhden SM-kullan, mutta moukarissa niitä tuli viisi. Himmeämpiä SM-mitaleja tuli täysi sarja kaikista lajeista eli yksi hopea ja yksi pronssi sekä kuulasta, kiekosta että moukarista.


9. Kinue Hitomi

Japanilainen oli naisyleisurheilun pioneereja. Kun naiset pääsivät olympialaisiin ensi kertaa 1928, Hitomi oli ME-naisena pituushypyn suosikki. Paitsi että kisapaikalla selvisi, että pituushyppyä ei olekaan ohjelmassa. Niinpä päälajiksi tuli satanen. Siinä sivussa hän oli mukana kiekonheitossa ja korkeushypyssä ilman suurempaa menestystä. Satasella tuli pettymys, karsiutuminen välierissä. Mutta Hitomin päätä ei palellut. Olihan hän kaksi vuotta aiemmin vain 19-vuotiaana matkannut yksin Japanista naisten maailmankisoihin Ruotsiin pitkin Siperian rataa halki Neuvostoliiton. Niinpä nainen ilmoittautui 800 metrille, vaikkei ollut lajia koskaan kokeillut. Tulos oli hopeamitali. Hitomin kohtalo oli sittemmin traaginen. Hän kuoli keuhkokuumeeseen kolme vuotta myöhemmin vasta 24-vuotiaana.


8. Ashton Eaton ja Akilles Järvinen

Kaksi nimeä kerralla, koska lajiyhdistelmäkin on sama. Ashton Eaton (huom. on siinä sitten nimi, suomeksi Tuhkatonni Jatkasyömistä) on kymmenottelun kaksinkertainen olympiavoittaja ja entinen ME-mies. Myös Akilles Järvinen on kymmenottelun entinen ME-mies, mutta kaksinkertainen olympiahopeamitalisti. Tosin hänkin olisi kaksinkertainen olympiavoittaja, jos hänen aikanaan olisi noudatettu mitä tahansa muuta pistetaulukkoa kuin sitä, jota silloin noudatettiin. Klassikkokysymys kuuluu, mikä on se yleisurheilulaji, jossa kymmenottelijat menestyvät parhaiten erikoismiesten seassa? Tämä on tietysti yksilöllistä, mutta useimmiten tarjotaan pituushyppyä, pika-aitoja tai 400 metriä. Aihetodisteisiin (ko. henkilöt) vedoten voi sanoa, että kyseessä ei ole yksikään kymmenottelun varsinaisista lajeista vaan – 400 metrin aidat. Ashton Eatonin pitäessä välivuoden kymmenottelusta 2014 hän kokeili aidattua ratakierrosta. Tulos oli 48,69, maailmantilaston sen kauden yhdeksäs. Lajiin keskittymällä voi ennustaa, että aika olisi piakkoin ollut 47-alkuinen eli MM-mitalitasoa. Akilles Järvinen puolestaan otti 400 metrin aidoissa EM-hopeaa. Hän muuten saavutti SM-mitalin seitsemässä nykyisessä olympialajissa, joista 400 metrin aitojen lisäksi myöskään kolmiloikka ei ole kymmenottelun lajivalikoimassa.


7. Kauko Harlos

Kauko Hokkanen juoksi 200 metrin SM-finaalissa viidenneksi 1957. Sitten hän muutti Ruotsiin siirtotyöläiseksi (ilman sosiaalitukia, kielikursseja ja sopeuttamisohjelmia) ja katosi kentiltä. Muutaman vuoden kuluttua moukarihäkkiin ilmestyi nimensä muuttanut Kauko Harlos. Enimmäkseen uudessa kotimaassaan kilpaillut Harlos rikkoi SE:n kolmesti ja kävi Suomessa sen verran, että voitti viisi SM-kultaa. Kansainvälisillä areenoilla menestystä ei kuitenkaan tullut, paras saavutus oli EM-kisojen yhdeksäs sija.


6. Mika Lönnblad

110 metrin aitojen 14,78 ja pari karsiutumista Kalevan kisojen alkuerissä ei ole kovin ihmeellistä. Eikä myöskään kuulantyönnon 17,88 ja yhdeksän peräkkäistä pistesijaa (putki jatkuu yhä) Kalevan Kisoissa parhaana sijoituksena viides. Mutta se on, että tämän tekee yksi ja sama mies. Tosin viimeisellä aitajuoksu- ja ensimmäisellä kuulantyöntöesiintymisellä oli kuuden vuoden väli – tuskin Tilastopajan listaama 115 kilon paino aitajuoksuvuosina piti paikkansa. Tai mistäpä sen tietää, olihan mies 22-vuotiaiden SM-kisoissa pisteillä molemmissa lajeissa. Kymmenottelun ennätyskin on hulppeat 7139 pistettä.


5. Harold Osborn

Harold Osborn on ainoa kymmenottelun olympiavoittaja, joka on voittanut kultaa myös jossain yksittäislajissa. (Naisten moniotteluissa tempun ovat tehneet Irina Press ja Jackie Joyner-Kersee.) Vuoden 1924 olympialaisissa Osborn voitti ensin korkeushypyn ja sitten kymmenottelun. Lajiyhdistelmä kuulostaa nykytietämyksen valossa omituiselta, mutta tuohon aikaan korkeushyppy oli erilaisen tekniikan takia enemmän voimalaji kuin nykyään. Yhdistelmä oli silti jo tuolloin epätavallinen.


4. Mac Wilkins

Moukari kaartaa 63,45. Eipä kovin kummoinen tulos, sillä oltaisiin Suomen tämän kauden tilastoissa kahdentenatoista ja kamppailtaisiin finaaliin pääsystä Kalevan Kisoissa. Keihäs lentää 78,43. Hyvä heitto, olkoonkin että vanhalla mallilla. Kuula tulee maahan 21,06 metrin kohdalla. No, se on jo jotakin, varma arvokisafinaalin paikka. Mutta paraatilaji onkin kiekonheitto, 70,98. Kiekonheiton vuoden 1976 olympiavoittaja ja entinen ME-mies Mac Wilkins on kaikkien aikojen paras yleisheittäjä.


3. Mamo Wolde ja Ensio Tanninen

Vuoden 1956 olympialaisissa Etiopian 4 x 400 metrin viestijoukkue jää erässään viimeiseksi ajalla 3.30,0. Kolmatta osuutta vie Mamo Wolde, joka osallistui samoissa kisoissa 800 ja 1500 metrille jääden molemmissa lajeissa alkueränsä viimeiseksi ajoin 1.58,0 ja 3.51,0. Kaksitoista vuotta myöhemmin hän voitti olympiakultaa maratonilla. Melkoinen skaala olympiatasolla – 400 metriltä maratonille. Suomalaisvastine Ensio Tannisen skaala oli vielä laajempi. Ennätykset: 100 m 11,7, 200 m 23,6, 400 m 50,6, 800 m 1.54,7, 1500 m 3.56,0, 5000 m 14.48,8, 10000 m 31.12,0, maraton 2.20.50,4. Mutta parhaan matkansa kaksinkertainen maratonin SM-pronssimitalisti löysi 100 kilometriltä, jossa hän teki SE:n 6.42.53. 100 metriltä 100 kilometrille!


2. Heike Drechsler

DDR:n superjuniori Heike Daute runttasi 18-vuotiaana pituushypyn MM-kultaa 1983. Samoissa kisoissa muuan Arto Bryggare otti MM-hopeaa pika-aidoissa. Pariskunta löysi yhteisen sävelen kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Dautea pidettiin pituushyppäjänä aina siihen asti, kunnes nuori nainen näytti että nopeuttakin löytyy. 1986 hän sivusi 200 metrin silloista ME:tä ajalla 21,71. No, tätä yhdistelmää on toki nähty ennenkin, harvoin silti näin kovalla tasolla. Leuat loksahtivat lattiaan 1994, kun tuolloin jo lähes kolmikymppinen Drechsler ilmestyi Talencen perinteisiin moniottelukilpailuihin. Seitsenottelun pistesaldo oli maailman kauden kärkitulos 6741. Tämä siitä huolimatta, että nainen jäi 200 metrin ennätyksestään toista sekuntia eikä pituustuloskaan ollut yli seitsemän metrin. Heittolajeissa kuulan 13,58 ja keihään 40,64 olivat kovia, mutta melkeinpä kylmiltään vedetyt korkeuden 184, pika-aitojen 13,34 ja kasisatasen 2.11,53 suorastaan käsittämättömiä. Ottelukokeilu jäi kahteen kertaan, seuraavana vuonna samassa kisassa tulos oli vaatimattomampi 6375. Olympialaisissa kahden pituushyppykullan ja yhden hopean lisäksi pronssit sataselta ja kahdeltasadalta. MM-kisoissa kaksi kultaa pituudesta ja nippu himmeämpiä mitaleja, EM-kisoista neljä kultaa pituudesta ja yksi 200 metriltä.


1. Kalevi Kotkas

Virolaissyntyinen suomalainen oli ensi kertaa arvokisaedustajana niukasti ennen 19-vuotispäiväänsä. Los Angelesin olympialaisista 1932 tuli seitsemäs sija kiekonheitossa. Seuraavat arvokisat olivat historian ensimmäiset EM-kisat 1934, joista Kotkas toi kultaa. Korkeushypyssä. Kiekonheitossa hän jäi kymmenenneksi. Vuoden 1936 olympialaisten jännitysnäytelmässä hän jäi korkeudessa niukasti pois mitaleilta ollen neljäs. Varsinaisen tempun mies teki seuraavissa EM-kisoissa 1938 Pariisissa. Korkeushyppy ja kiekonheitto olivat ohjelmassa samana päivänä, osin päällekkäin. Kotkas sinkoili kentän puolelta toiselle ja oli lopulta molemmissa lajeissa neljäs. Mikäpäs oli ollessa hyvän alkuverryttelyn jälkeen - edellisenä päivänä hän oli ollut kuulantyönnon yhdestoista!
Selitys erikoiseen lajiyhdistelmään oli tuonaikainen korkeustekniikka, joka etenkin Kotkaksen tyylillä oli lähinnä ruhjovaa voimaa. Mutta se tuotti tulosta! Kotkas oli ensimmäinen eurooppalainen kahden metrin ylittäjä. Ennätykset korkeudessa 204 ja kiekossa 51,27 olivat yhdistelmä, jonka lyömistä saatiin odottaa pitkään. Molemmat tulokset on ylittänyt kymmenkunta nykyajan kymmenottelijaa. Tulosten kovuudesta kertoo parhaiten se, että viime kesänä uskomattoman ME:n 9126 pistettä tehnyt Kevin Mayer liittyi tähän kunniakkaaseen joukkoon vasta viime kesäkuussa sinkaistuaan kiekon yli Kotkaksen tuloksen. Mayerin korkeusennätys 209 on jo vuodelta 2012. Temppuun - molemmat tulokset parempia kuin Kotkaksella - pystyi ilmeisesti ensimmäisenä Uwe Freimuth, joka heitti vuonna 1984 kiekkoa 51,54. Korkeusennätyksensä 210 hän oli hypännyt jo neljä vuotta aiemmin.