tiistai 11. joulukuuta 2018
Taivas ja helvetti
Olen joskus miettinyt, mikä kohta Raamatussa on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen. Kilpailu on kova, mutta voittajaksi selviää kaksiosainen kohta Markuksen evankeliumista:
Kun he seuraavana päivänä lähtivät Betaniasta, Jeesuksen tuli nälkä. Hän näki jonkin matkan päässä viikunapuun, joka oli lehdessä, ja meni katsomaan, löytyisikö siitä jotakin. Puun luo tultuaan hän ei kuitenkaan löytänyt muuta kuin lehtiä, sillä vielä ei ollut viikunoiden aika. Silloin Jeesus sanoi puulle: »Älköön kukaan enää ikinä syökö sinun hedelmääsi!» Hänen opetuslapsensa kuulivat tämän.
…
Kun he varhain aamulla kulkivat viikunapuun ohi, he näkivät sen kuivettuneen juuriaan myöten. Silloin Pietari muisti, mitä oli tapahtunut, ja sanoi Jeesukselle: »Rabbi, katso! Puu, jonka kirosit, on kuivettunut.»
(Mark. 11:12-14 ja 20-21)
Tässä kohtauksessa esiintyy Jeesus ihmisenä. Koetetaan asettua Jeesuksen sandaaleihin. Ollaan lähdetty tallaamaan Betaniasta, ei ole tullut syötyä kunnolla, ehkä ludekin kutittaa persvaossa. Suomalaisittain sanottuna tuppaa vituttamaan. Ehkä pieni välipala auttaisi, hei mutta tuollahan on viikunapuu! No voi paskat, eihän siellä ole viikunoita. Eipä ihme että Jeesukselta palaa päre ja hän kiroaa puun.
Sitten pikakelaus helluntain jälkeisiin tapahtumiin. Jeesuksen missio maan päällä on ohi ja pikavuoro taivaaseen on juuri laskeutunut. On aika antaa firman toimitusjohtajalle – joka sattuu olemaan oma faija – raportti ja kuunnella kehityskeskustelussa palaute.
Voi olla, että toimari antaa ihan positiivista kommenttia. Vaikuttaa siltä, että kyllä tästä vielä hyvä tulee – saadaan juutalaisuuden modernisointi käyntiin kuten pitikin. (Todellisuudessa meni sitten vähän överiksi, hyvästä alusta mutatoituikin kokonaan uusi uskonto johon juutalaiset suhtautuivat nuivanpuoleisesti, mikä sittemmin kostautui juutalaisille. Mutta onhan monta kertaa yritystoiminnassa käynyt muulloinkin siten, että yhtä tavoiteltiin vaan saatiinkin jotain erilaista ja vielä isompaa kuin alun perin haettiin.)
Vaan on ne vähäiset epäonnistumisetkin nostettava esiin. Pitikö siellä Kaanaan häissä nyt kaikki vesi muuttaa viiniksi, koko bileet menivät ylenpalttisiksi ryyppäjäisiksi? Ja vähän käytit karkeaa kättä siinä kun ajoit kauppiaat ulos temppelistä. Tosin molemmissa tapauksissa oli oikea tarkoitus ja hyvääkin tuli saatua aikaan.
Mutta entäs se viikunapuujuttu. Sinänsä pikkuasia, mutta ei sitä oikein voi puolustaa. Ei se nyt piru vie (oho, tulipa mainostettua kilpailevaa firmaa) voi olla viikunapuun vika, että se ei tuota hedelmää keskellä talvea. Ei sitä olisi sen takia tarvinnut kuihduttaa. Tulinko antaneeksi vähän liikaa käyttäjäoikeuksia, kun tuommoista tuli tehtyä?
Useimpiin uskontoihin sisältyy oppi hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, palkinnosta ja rangaistuksesta. Kristinuskossa tämä tiivistyy oppiin taivaasta ja helvetistä. Ei mennä nyt teologisiin tulkintoihin siitä miten nämä määritellään, vaan pysytään kansanmiehen käsityksessä asiasta: Pyhä Pietari porttivahtina osoittaa mennäänkö pilven reunalle harppua soittelemaan vai pätsiin hiiliä lapioimaan. Kuten G.B. Shawn väitetään vastanneen kysymykseen missä hän mieluiten iäisyyden viettäisi: ”Ilmastollisesti suosin taivasta, mutta seuran vuoksi taidan päätyä helvetin kannalle.”
Tämä käsitys on toki melkoisen binäärinen; nolla tai ykkönen, iäisyys taivaassa tai helvetissä vailla välimuotoja. Danten Jumalaisen näytelmän taivas ja helvetti ovat paljon monimuotoisemmat. Taivaassa on kymmenen eri osastoa, helvetissä yhdeksän piiriä joista kolme alinta – Gulag-järjestelmän kovennettua leiriä vastaavat – jakautuvat kolmeen, kymmeneen ja neljään alaosastoon tehtyjen syntien mukaisesti. Taivaan ja helvetin välissä sijaitsee vielä kiirastuli eri osastoineen.
Danten lokerointi on huomattavasti kahtiajakoa kehittyneempi versio, mutta sen puutteena on ilmeinen pysyvyys. Kun on jollekin osastolle tuomittu, niin siellähän sitten on. Paljon tehokkaampi pelote olisi tietoisuus siitä, että rangaistus on määräaikainen - kunhan olet syntisi sovittanut, niin pääset aina pykälää ylemmälle tasolle iäisyyden asumalähiössä.
Entäpä jos ihmiset uskoisivat, että jokainen teko, niin hyvä kuin pahakin, tullaan punnitsemaan tuonpuoleisessa? Kuin oikeuden jumalatar Themis, joka kuvataan vaakakupit käsissään. Jos usko olisi riittävän vahva, ihmiset miettisivät varmasti kahteen kertaan ennen kuin toimisivat. Vankka usko siitä, että oikeudenmukainen rangaistus tai palkinto seuraisivat aikanaan, olisi melkoinen vakauttava tekijä niin yhteiskunnallisella kuin yksilötasollakin.
Ongelman muodostaisi se, että kaikilla ihmisillä ei ole riittävän voimakasta oikean ja väärän tajua, vaikka useimmilla toki on. Tällainen uskonto tarvitsisi tulkinnanvaraisuutta varten papiston, ja papisto on aina riski. Riski väärinkäytöksiin, jos heidän oma moraalinsa ei ole riittävän korkea kuten ennen uskonpuhdistusta anekauppa ja muut lieveilmiöt osoittivat. Riski uskonnon henkiseen rappioon, jos papin ammatti ei enää houkuttele riittävän laadukasta väkeä, mikä nähdään esimerkiksi nykypäivän Suomessa, jossa älykkäiden ihmisten joukosta ei löydy riittävästi jumalaan uskovia.
Mutta tämä ongelma voidaan kiertää menetelmällä, jonka kuvasi jo Mika Waltari mestariteoksessaan Sinuhe egyptiläinen.
Nuoren Sinuhen valmistautuessa lääkärivihkimykseensä hänet viedään Ammonin temppeliin, jossa Ammon-jumalan on määrä ilmestyä hänelle. Seitsemän nuorukaista jätettiin temppeliin yöksi. Seuraavana aamuna pappi kysyi kokelailta, ovatko he valvoneet ja rukoilleet koko yön. Kaikki vakuuttivat näin tehneensä, vaikka olivat todellisuudessa nukkuneet makeasti. Sitten pappi tiedusteli, oliko Ammon ilmestynyt heille. Yksi kerrallaan toiset kertoivat, kuinka Ammon oli milloin missäkin hahmossa – haukkana, viiniruukkuna – kertonut heille salattuja asioita. Lopulta oli Sinuhen itsensä vuoro:
Vihdoin pappi kääntyi puoleeni, rypisti ajeltuja kulmiaan ja sanoi ankarasti: »Entä sinä, Sinuhe, etkö olekaan arvollinen vihittäväksi? Vai eikö taivaallinen Ammon ilmestynyt sinulle minkäänlaisessa hahmossa? Etkö nähnyt häntä edes pienenä hiirenä, sillä lukemattomissa hahmoissa hän saattaa ilmestyä?»
Pääsyni Elämän taloon oli kysymyksessä, niin että rohkaisin mieleni ja sanoin: »Aamuvarhaisella näin pyhän esiripun liikkuvan, mutta muuta en nähnyt eikä Ammon puhunut minulle.»
Silloin kaikki purskahtivat nauruun ja Metufer nauroi niin, että läimäytteli kädellä polviinsa, ja sanoi papille: »Hän on tyhmä.» Hän nyki pappia hihasta, jonka viini oli kastellut, ja kuiskutti hänelle jotakin vilkuillen minuun.
Pappi katsoi taas ankarasti minuun ja sanoi: »Ellet ole kuunnellut Ammonin ääntä, en voi päästää sinua vihittäväksi. Mutta tämä asia on pian autettu, sillä tahdon uskoa, että olet uskollinen nuorukainen ja että tarkoituksesi ovat hyvät.» Tämän sanottuaan hän meni kaikkein pyhimmän taakse ja hävisi näkymistä.
Pian hallissa kajahti yliluonnollinen ääni, joka kaikui kaikkialla. Ääni moitti Sinuhea raskain haukkumasanoin siitä, ettei tämä ollut kuullut, kun häntä oli kutsuttu, käskien Sinuhea tulemaan kasvojensa eteen ja kumartamaan:
Mutta en muista enää kaikkea enkä halua muistaa, niin nöyryytetyksi ja katkeraksi tunsin mieleni, sillä tarkoin kuunnellessani erotin yliluonnollisen äänen kuminasta papin äänen ja tämä huomio tyrmistytti ja kauhistutti minua, niin etten enää osannut kuunnella.
Tämän jälkeen kokelaat julistettiin läpäisseeksi.
Yhtä tyhjä kuin oli vatsani, yhtä tyhjä oli myös sydämeni ja pääni, sillä enää en uskonut jumaliin. Mutta kun viikko oli täyteen kulunut, voideltiin pääni öljyllä ja minut vihittiin Ammonin papiksi, vannoin papinvalan ja sain todistuksen siitä. Todistuksessa oli Ammonin suuren temppelin sinetti ja minun nimeni ja se oikeutti minut pääsemään Elämän taloon.
Kuvitelkaa uskonto, jonka pappissäätyyn pääsemiseksi edellytykset olisivat voimakas sisäinen moraali - ja se, ettei usko siihen jumalaan ja viimeiseen tuomioon, johon uskonto perustuu. Tilanne, jossa kansa uskoo lujasti, mutta uskonnon papisto on ainoa joka ei usko. Kaikki muut uskovat vakaasti siihen, että kaikkinäkevä silmä valvoo heidän jokaista tekoaan ja kuoleman jälkeen seuraa hyvistä teoista palkinto ja pahoista teoista rangaistus. Papiston valtaa rajoittaa minimaalisen puuttumisen periaate - moraalinen kannanotto otetaan vain jos se on täysin välttämätöntä. Ihmisten moraali on kuitenkin yleensä varsin samanlainen, kunhan siitä karsitaan pois itsensä puolustelu ja teeskentely. Mikä onnistuu jos papisto saa juurrutettua kansaan riittävän lujan uskon viimeiseen, absoluuttisen ehdottomasti oikeudenmukaiseen tuomioon. Jeesuskin joutuisi parin viikon ajan leikkaamaan taivaallista nurmikkoa sen viikunapuun takia, kunnes pääsisi täydellisen taivaallisen vapauden pariin.
Tästä tuli jollain tapaa mieleen 1700-luvulla Ruotsissa (eli siis myös Suomessa) esiintynyt ilmiö nimeltä "surulliset murhaajat":
VastaaPoistaetupäässä naisia, jotka tappoivat sylivauvan tullakseen teloitetuksi.
He olivat vakavasta masennuksesta kärsineitä itsemurhaajia by proxy:
itsemurha olisi vienyt heidät suoraan Helvettiin, koska he eivät olisi voineet pyytää tätä syntiään anteeksi. Toisaalta voisi kysyä, eikö sen olisi voinut hoitaa vaikka avaamalla valtimonsa ja viettämällä viimeiset hetkensä rukoillen hartaasti syntinsä anteeksiantamusta?
Uhriksi valikoituivat nimenomaan sylivauvat, koska he eivät olleet voineet tehdä syntiä; heidän tiensä Taivaaseen oli avoin. Tekijät itse saattoivat katua tekoaan niin maallisen kuin jumalallisen oikeuden edessä ja laskea päänsä mestauspölkylle syntinsä anteeksisaaneina.
Tekotapa oli siis teologiselta kannalta hyvin harkittu, mutta piti sisällään pienen heikkouden:
jos Jumala on kaikkitietävä ja kaikkinäkevä, miten Hän ei siis näkisi surullisen murhaajan todellista tarkoitusperää, eli itsemurhaa, ja eväisi murhan ja itsemurhan kaksoissynnin anteeksiantoa?
Tekijät selvästikään eivät tällaiseen mahdollisuuteen uskoneet, koska tapauksia riitti. Jopa siinä määrin, että tapaukset jotka viittasivat surullisiin murhaajiin määrättiin tutkittavaksi erityisen tarkoin. Jos tällainen motiivi löydettiin, ei syyllistä saanut missään tapauksessa tuomita kuolemaan, vaan hänelle piti langettaa rankemmanpuoleisia häpeärangaistuksia.
Se oli ilmeisen oikea menettelytapa, koska surullisten murhaajien ilmiö jäi 1700-luvulle.
Riski uskonnon henkiseen rappioon, jos papin ammatti ei enää houkuttele riittävän laadukasta väkeä, mikä nähdään esimerkiksi nykypäivän Suomessa, jossa älykkäiden ihmisten joukosta ei löydy riittävästi jumalaan uskovia.
VastaaPoistaNainen ratissa, nainen saarnatuolissa...
Iso kirja kirjoitettiin Jeesuksen toimien osalta muutama sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen ( "Lopullisesti Uusi testamentti -tekstikokoelma oli valmis neljänteen tai viidenteen vuosisataan mennessä." https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_testamentti ), joten joustovaraa pitää yksityiskohtien tulkinnan ja todenperäisyyden suhteen olla.
VastaaPoistaSe, että tukipilarit koti, uskonto ja isänmaa on mädätetty eivätkä enää tarjoa kuin vihapuheelle siemeniä, on tarkoituksellista toimintaa. He tietävät mitä tekevät. Mutta niin tiedämme mekin.
Odotellaan...
https://www.breitbart.com/europe/2018/12/11/diverse-timmermans-nominated-eu-chief/
Terveh,
VastaaPoistatuo viikunapuuepisodi on toki minuunkin tehnyt vaikutuksen. Jopa psykedeelisiin mittoihin kasvavassa absurdiudessaan. Luulen, että pätkän kanonisoijat ovat ajatelleet tarinan vahvistavan uskoa Jeesuksen jumaluudesta. Kirjoittaja taas lienee halunnut kuvata hänen inhimillisyyttään jumalaisessa asemassaan. Hänhän on dogmien mukaan sekä Jumalan että Ihmisen poika. Tämä ihmisyyspuoli kun on tahtonut jäädä hiukan lapsipuolen asemaan evankeliumiteksteissä.
Meillä on kulttuurinen tapa ajatella Jeesuksen olleen vakavasti pönöttävä saarnaaja. Sellaiseksi hänet taidetaan kuvata kaikissa hänestä tehdyissä maalauksissa ja elokuvissa. Jotkut hänen esittämistään vertauksista säilötyt evankeliumitekstit antavat kuitenkin mahdollisuuden hiukan rikkaammalle mielikuvitukselle. Esim. vertaukset epärehellisestä taloudenpitäjästä ja väärästä tuomarista vaikuttavat niin kieli poskessa esitetyiltä, että minun on vaikea uskoa, ettei juttua olisi sävyttänyt vahva huumorin pilke. Jesse mahtoi olla hauskempi jätkä kuin luulemmekaan. Jonkun psalminpätkän perusteella hänestä levitetty kuva "Hän on nöyrä ja hiljainen" vaikuttaa kumminkin perusteettomalta evankelistojen kertoman perusteella. Hän vaikuttaa olleen sanavalmis ja impulsiivinen, kiivaskin.
Terv. Achtung
Qroquius Kad: Muistelen että joskus taannoin katolisessa maailmassa itsemurhayritys oli kuolemanrangaistuksen paikka. Eräänlainen takuu valtion puolesta.
VastaaPoistaKorppi on oikeus: Voiko olla sattumaa että pappien arvovalta laski kuin lehmän häntä siinä vaiheessa kun naispappeus sallittiin? Tai että presidentistä tuli lähinnä seremoniallinen hahmo naispresidentin myötä? Jälkimmäisessä tapauksessa voi kyllä sanoa että onneksi näin.
Veijo Hoikka: Jep, UT:tä väsättäessä tuumittiin takuulla tarkkaan millä teksteillä olisi paras propaganda-arvo.
Achtung: Kuten edellä. Todellisuus oli ehkä hieman toisenlainen, välillä rivien välistä paistaa tuo kiivaus ja joskus pilkahtaa huumorikin. Minua on aina kiinnostanut tietää mitä Kaanaan häissä todella tapahtui silloin kun viini alkoikin virrata vapaasti.
Sensuuri laukkaa usarisssa, Laura huhtasaari on vissiin bannattu kokonaan sieltä pois ? Mutta petteri ritala kyllä räksyttää siellä kuin naapurin suomenpystykorva ..
VastaaPoista-jpt-
Jessehän oli kapinallinen ja rikollinen. Uudessa testamentissä pilkahtelee nämä tavallisen veijarin ominaisuudet.
VastaaPoistaOlisi todella kiva tietää:
- Kuka ja miksi alkoi puhumaan jessestä jumalan poikana
- Missä kohtaa homma karkasi käsistä ja uuden testamentin kanonasointi aloitettiin.
- ketkä kanonisoinnista hyötyi, miksi uusi testamentti kanonisoitiin
- kuka ja milloin alkoi ylitulkitsemaan raamattua. Se on kuitenkin kirjoitettu aikana kun ihmisten moraalikäsitykset esimerkiksi seksiin oli kovasti löyhemmät ja viininkin juomiseen suhtauduttiin kovasti positiivisesti.
jpt: Joo, ottanen asiaan kantaa ensi viikolla.
VastaaPoistaHemuli: Olisi tosiaan mielenkiintoista, jos teologian tutkimusta tehtäisiin tuosta näkövinkkelistä.
Olisiko tuo ollut juuri apostoli Paavali, joka kirjeissään alkoi puhua Jeesuksesta Jumalan poikana;
VastaaPoistaevankeliumeissa kun asianomaisen mainitaan aina korostaneen olevansa "ihmisen poika"?
Kristinuskon nykymuotokin lienee aika paljolti seurausta antiikin ja varhaiskeskiajan taitteen kristillisten oppineiden Paavalin kirjeiden tulkinnoista;
jopa siinä määrin, että kristinuskon sijasta olisi oikeampaa puhua paavalilaisuudesta?
Jep. Paavali teki kristinuskon. Aika poika tulkitsemaan asioita.
VastaaPoista"Olisiko tuo ollut juuri apostoli Paavali, joka kirjeissään alkoi puhua Jeesuksesta Jumalan poikana;
VastaaPoistaevankeliumeissa kun asianomaisen mainitaan aina korostaneen olevansa "ihmisen poika"?"
Näin internetin aikakaudella asiahan olisi ollut helppo selvittää vilkaisemalla vaikka suomenkielisestä nettiraamatusta. Vastaus nimemerkki Hemulin kysymykseen, kuka ja miksi alkoi puhumaan jessestä jumalan poikana, on Matteus, Markus, Luukas ja Johannes.
Jokaisen neljän evankeliumin ensimmäisessä kappaleessa puhutaan jo Jeesuksesta Jumalan poikana.
PM
Tai sitten voisi keskustella Hemulin esittämistä kysymyksistä kenen tahansa eksegetiikkaa pääaineenaan lukeneen naispapin kanssa niin eiköhän noihin teologisiin kysymyksiin löytäisi sekä asiaperusteisia että kiinnostavia ja jopa huumoripitoisia vastauksia.
VastaaPoistaMinua on aina kiehtonut esimerkiksi teologian klassinen kysymys montako enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulan päällä?
Kommentoisin viellä QK:n esittämää tulkintaa surullisten naisten kohtalosta Ruotsissa.
Katolilaisuus on dogmeiltaan selkeästi jyrkempi kannassaan itsemurhaa kohtaan, toki luterilaisuuskaan ei sitä suosittele, mutta Ruotsissa uskoa puhdistettiin luterilaisuuteen jo 1500 luvulla. Ruotsin laki oli kuitenkin jo keskiajalla hyvin ankara mm lapsenmurhaajia ja ja erilaisia seksuaalirikollisia kohtaan (kuolema) joten lailla ja luterilaisuudella ei sinänsä ollut tekemistä keskenään. Yleensä lapsensurmat ovat tapahtuneet melko pian synnytyksen jälkeen (synnytyksen jlkeinen masennus/psykoosi/sosiaalinen paine)joten epäilen että noin pitkälle viety ajatus "uskonnollisesti hyväksyttävästä itsemurhasta" ei ole ehkä ollut "surullisen naisen" tapauksissa motivaattorina. Tapausten vähenemistä 1700-luvulla saattaa osaltaan selittää myös se 1700-luku on muutenkin liitetty valistuksen aikaan ja ymmärrys myös mielisairauksista on lisääntynyt tuolloin. Ruotsin laissa mm raiskaus ja petetty kihlaus on tunnettu rikoksina jo tuolloin joten valistuksen aatteiden levitessä oikeuden harkintavaltaa on myös käytetty tapauksia tuomittaessa
Margareta
Margareta: Muistelisin että joskus olisi joissain maissa ollut voimassa itsemurhat kieltävä laki, jonka mukaan yrityksestä seurasi kuolemanrangaistus. Eräänlainen takuu valtion puolesta.
VastaaPoista