Tätä et tiedä urheilusta

Pitkästä aikaa on jälleen tullut vuoro listata jotain täysin päätöntä eli tietoutta jota ei koskaan tarvitse yhtään mihinkään mutta jolla voi silti päteä.


1. Vieraileva varaaja

Joka vuosi NHL-seurat varaavat riveihinsä parhaat juniorilupaukset. Näin on tapahtunut jo 50 vuoden ajan, sillä ensimmäinen varsinainen ja vapaa varaustilaisuus järjestettiin 1969. Sitä ennen pelaajat (tuolloin melkein pelkästään kanadalaisia ja muutama jenkki) päätyivät liigaan tekemällä juniorivuosinaan ennakkosopimuksen NHL-seuran kanssa, joskus jo vuosia ennen kuin saivat ikänsä puolesta pelata liigassa. Silloin tällöin NHL-seura hankki oikeudet kokonaiseen juniorijoukkueeseen eli käytännössä omisti kaikkien junnujen ammattilaisoikeudet. Tämä systeemi päättyi 1969. Ennen sitäkin oli kuitenkin useita huippujunioreita, joiden pelioikeudet eivät kuuluneet yhdellekään seuralle, heitä oli tosin vähemmistö. Näitä varten NHL ryhtyi järjestämään varaustilaisuuksia vuodesta 1963 lähtien. Tämä varaustilaisuus muuttui sitten vapaaksi varaustilaisuudeksi 1969. Vuosina 1963-68 varauksia tehtiin tietysti suhteellisen vähän, koska suurin osa junioreista oli jo tehnyt juniorisopimuksen NHL-seuran kanssa. Yleensä varauksia tehtiin noin parikymmentä.
Kaikkein pienin varausmäärä nähtiin vuoden 1965 tilaisuudessa, jossa niitä tehtiin vain 11. Tuolloisista kuudesta NHL-seurasta Toronto Maple Leafs ei vaivautunut varaamaan ketään. New York Rangers teki eniten varauksia, kolme. Chicago Black Hawks, Detroit Red Wings ja Boston Bruins varasivat kukin kaksi pelaajaa, Montreal Canadiens ja Pittsburgh Hornets molemmat yhden.
Heeeetkinen. Mikä helvetin Pittsburgh Hornets? Pittsburghin NHL-seura on Penguins ja se sitä paitsi ei tuolloin ollut vielä edes olemassa, aloitti vasta 1967.
Tuohon aikaan NHL:n farmijärjestelmä oli vielä kehittymätön ja silloiseten alemman tason ammattilaisliigojen (AHL, CHL ja WHL) joukkueet olivat yleensä itsenäisiä. NHL sai näitä lepytelläkseen tehtyä sopimuksen, jonka mukaan näiden liigojen joukkueet saisivat myös varata pelioikeuksia, kunhan NHL olisi ensin napsinut haluamansa päältä. Tarjoukseen tarttui kuitenkin vain AHL:n Pittsburgh Hornets, joka teki yhden varauksen.
Seuraavina vuosina vastaavaa ei enää tapahtunut ja 1969 siirryttiin vapaisiin varauksiin juniorisopimusten rauettua. Pittsburgh Hornets jäi kuitenkin NHL-tilastoihin kummajaiseksi: ainoa seura joka on tehnyt vain yhden varauksen ja ainoa seura, joka on tehnyt varauksia pelaamatta koskaan NHL:ssä.


2. Mutaa

Yhdysvaltojen kansallispeli on baseball. Itse pallo on ympärysmitaltaan noin 23 cm ja painaa 141,75 - 148,83 grammaa. Se ei kuitenkaan ole valmis käytettäväksi heti hyllystä tultuaan, vaikka harraste- ja pikkupelikäytössä näin saatetaan joskus tehdäkin. Ammattilaskäytössä pelituomari tai avustaja valmistelee ennen ottelua riittävän määrän palloja (ylimmässä liigassa minimi on 72) käyttöön hieromalla niihin mutaa. Mudan tarkoitus on antaa pallolle karheampi pinta, jolloin ote siitä on pitävämpi.

Mikä tahansa muta ei kelpaa. Virallinen "Baseball Rubbing Mud" on kerätty New Jerseyn alueelta Delaware-joen varrelta. Sen muta on juuri sopivan hienojakoista ja koostumukseltaan oikeaa. Mudan löysi 1938 Philadelphia Athleticsin apuvalmentaja Lena Blackburne (lempinimestään huolimatta mies), jonka perustama firma on sittemmin toimittanut tuotetta markkinoille. Yhtiö kerää vuosittain noin 500 kg mutaa, purkittaa sen ja myy eteenpäin.


3. NHL ja NFL

Vuonna 2018 NHL:n mestaruuden voitti Kilkenny kaatamalla finaalissa Tipperaryn ja NFL:n mestaruuden Galway voittamalla Dublinin. Molempia finaaleja seurasi paikan päällä kymmeniätuhansia katsojia ja televisiosta moninkertainen määrä lisää.
Ensimmäisessä tapauksessa kyseessä ei ollut National Hockey League (NHL), vaan National Hurling League (NHL). Jälkimmäisessä tapauksessa kyseessä oli todellakin National Football League (NFL), mutta tällä kertaa "football" tarkoittaa irlantilaista jalkapalloa, joka on lähinnä varsinaisen jalkapallon ja rugbyn risteytys. Hurling on puolestaan jossain määrin lacrossea eli haavipalloa muistuttava joukkuemailapeli.
Irlanti ei ole kansainvälisen urheilun saralla hirmuisesti mainetta niittänyt, mikä aiheutuu suurelta osin siitä, että maassa ns. kansalliset lajit ovat vahvoilla. (Onneksi Suomessa ei ole muuta vastaavaa riesaa kuin pesäpallo.) Irlannissa näitä on viisi, irlantilaisen jalkapallon ja hurlingin lisäksi kolme muuta. Camogie on naisille tarkoitettu versio hurlingista vähän eri säännöin. Miehet siis pelaavat vain hurlingia ja naiset vain camogieta. Sukupuolineutraalius ei ole vielä saavuttanut Irlantia. Irlantilainen käsipallo muistuttaa squashia ilman mailaa. Rounders taas muistuttaa kriketin ja baseballin sekasikiötä.


4. Oikeaa tennistä

Tennis on kehittynyt keskiaikaisesta pallopelistä. Tai oikeammin sanottuna erkaantunut siitä. Tätä alkuperäistä peliä pelataan yhä nimellä "real tennis". Lajin säännöt ja erityisesti pelikenttä ovat niin monimutkaiset, että niistä ei ota selvää pirukaan.

MM-kisoja on järjestetty aiemmin epäsäännöllisesti, mutta vuodesta 1996 alkaen aina kahden vuoden välein. Eikä kyseessä ole mikään normaali turnaus, vaan karsinta siitä, kuka pääsee haastamaan hallitsevan mestarin kolmipäiväisessä ottelussa. Australian Robert Fahey voitti maailmanmestaruuden 12 kertaa peräkkäin, kunnes hävisi vuoden 2016 finaaliin. Tänä vuonna palattiin normaaliin päiväjärjestykseen Faheyn voittaessa taas, kaksi päivää ennen 50-vuotispäiväänsä. Naisten mestaruuskisat järjestetään vastaavasti parittomina vuosina. Neljä viimeistä mestaruutta on voittanut muuan Claire Fahey, o.s. Virgass. Arveluja sukulaisuussuhteista voi tehdä.


5. Maailman tylsin peli

Englantilaiset poikakoulut ovat instituutio sinänsä, niistä suurimpana ja kauneimpana Eton. Siellä harjoitetaan urheilulajia nimeltä "Etonin seinäpeli". Siinä kymmenhenkiset joukkueet yrittävät saada pisteitä vähintäänkin erikoisella tavalla. Tavoite on saada pallo vasten vastajoukkueen seinämuuria. Mikäli pelaaja onnistuu kohottamaan pallon jalallaan ylös seinämuuria vasten, joukkue saa "shyn" eli pisteen - mikäli toinen pelaaja onnistuu koskemaan palloa samalla kädellään ja huutamaan "Got it!". Tämän jälkeen joukkue voi yrittää yhdeksää lisäpistettä tekemällä "maalin" eli heittämällä pallon tiettyyn maaliin (kentän toisella puolella oveen ja toisella puuhun, älkää kysykö mitä järkeä tässä on älkääkä edes yrittäkö katsoa videota). Myös viiden pisteen suoritusta voi yrittää ja se saadaan aikaan, jos pelaaja onnistuu potkaisemaan pallon maaliin kesken normaalin pelin.
Useimmat ottelut päättyvät 0 - 0. Mikäli näin ei käy, normaali tulos on 1 - 0 eli saadaan aikaan yksi "shy". Varsinaiset maalit ovat erittäin harvinaisia. Vuoden tärkeimmässä ottelussa (St. Andrews Day Game) maali on viimeksi nähty vuonna 1909.


6. Ei koskaan sunnuntaisin

Vuoden 1995 jenkkifutisliigan varaustilaisuudessa sijalla 190 Oakland Raiders nappasi listoilleen hyökkäyksen linjamiehen nimeltä Eli Herring. Tuolla sijalla varatut eivät ole yleensä tähtipelaajia ja ehkä noin puolet pääsee liigaan asti. Tällä kertaa varaus oli kuitenkin kahdessa mielessä poikkeuksellinen.
Ensinnäkin Herring oli yliopistokonferenssinsa tähdistössä, siis pelaajia jotka yleensä varataan huomattavasti aiemmin. Yleensä syy heikompaan varausnumeroon on tällöin se, että pelaaja katsotaan sen verran pienikokoiseksi, että yliopistotasolla pärjää vielä hyvin mutta ammattilaisena ei. Herringin kohdalla kyse ei ollut tästä, sillä mies oli 203-senttinen ja painoi 150 kiloa. Raameja siis oli.
Syy kehnoon varausnumeroon oli Herringin ilmoitus, ettei koskaan aio pelata NFL:ssä. Tästä huolimatta Oakland otti riskin ja varasi miehen. Turhaan, sillä Herring piti sanansa.
Herringin opinahjo oli Brigham Young -yliopisto, josta on tullut lukuisia ammattipelaajia. Siellä hän suoritti pelien ohessa loppututkinnon matematiikassa. Opinnot tosin hieman venyivät, sillä hän vietti välissä kaksi vuotta mormonilähetyssaarnaajana Argentiinassa. Uskonto olikin syy siihen, että Herring kieltäytyi ammattilassopimuksesta. Yliopistopelejä ei pelattu sunnuntaisin, kun taas NFL-pelit yleensä pelataan. Herring puolestaan ei halunnut rikkoa sapattia.
Usko oli vahva. Oakland Raiders tarjosi kolmen vuoden sopimusta takuupalkalla. Herring kieltäytyi ja ryhtyi opettajaksi. Sillä palkalla kuluu 20 vuotta tienata yhden vuoden kainalopalloansiot.
Tunnetumpi vastaava tapaus on Jonathan Edwards, kolmiloikan olympiavoittaja ja edelleen hallitseva ME-mies. Uransa alkupuolella Edwards halusi myös pyhittää sapatin ja jätti sen vuoksi esimerkiksi vuoden 1991 MM-kisat väliin, vaikka oli yksi voittajasuosikeista. Kolmiloikka vain kilpailtiin sunnuntaina. Käytyään vuoropuhelua Jahven kanssa Edwars pyörsi päätöksensä 1993. Uransa päätyttyä hän muutamaa vuotta myöhemmin totesi jumalan olon erittäin epätodennäköiseksi ja ilmoitti olevansa ateisti, mikä on varsin tyypillistä koulutus (fyysikko) huomioiden.


7. Maskotti

Jokaisella itseään kunnioittavalla amerikkalaisella joukkueella pitää olla maskotti. Eli hassuun - yleensä eläinaiheiseen - asuun pukeutunut heppu. Rhode Island School of Design pisti paremmaksi. Koulun urheilujoukkueiden maskotin nimi on Scrotie. Vapaasti kääntäen "Pallit". Taitaa olla parempi että jätän tämän vain tähän ja annan lukijan pistää - eikun panna - videon pyörimään.



8. Pisterohmu

Tietokilpailukysymys. Kuka on se jääkiekkoilija, joka on uransa aikana mättänyt eniten tehopisteitä (aikuisten peleissä tai jos niin halutaan, niin ammattilaistasolla mikä kattaa myös huippujuniorit)?
Useimmat asiantuntijat veikannevat Wayne Gretzkyä. Mikä ei ole ollenkaan huono veikkaus. Gretzky keräsi uransa aikana tehopisteitä (pudotuspelit suluissa): NHL 2857 (382), WHA 110 (20), olympialaiset 4, MM-kisat 14, Kanada- ja maailmancup 64. Ammattilaisjunioreissa OMJHL 185 (26) ja MM-kisat 17. Yhteensä aikuisten tasolla 3451 ja jos ammattilaisjunioritaso lasketaan mukaan, 3678. Kukaan muu ei pääse lähellekään. Paitsi yksi, joka menee ohi.
Tony Hand keräsi reilusti enemmän pisteitä. Brittiliiga 2796 (358), Britannian kilpaileva liiga 268 (40), kakkosliiga 501 (33), Skotlannin liiga 8, MM-kisat eri tasoilla 107, juniorien MM- ja EM-kisat 68 ja Kanadan junioriliiga WHL 8. Yhteensä aikuisten tasolla 4111 pistettä, maajoukkue- ja ammattilaisjunioritaso mukaan lukien 4187. Yli 700 enemmän kuin Gretzkyllä.
On helppoa sanoa, että taso oli aivan erilainen. Tämä on tietysti totta, mutta Hand oli kuitenkin melkoinen pelimies. Hän nousi brittien korkeimmalle sarjatasolle 15-vuotiaana ja mätti ensimmäisellä kaudellaan 39 tehopistettä. 22 ottelussa. Eli melkein kaksi pistettä per peli. Seuraavalla kaudella saldo oli 95/30 = 3,17 pistettä per peli. Sitten 164/36 = 4,56 pistettä per peli. Ja 18-vuotiaana 164/32 = 5,12 pistettä per peli. Tässä vaiheessa heräsivät jo ammattilaisvärvärit. Handin nimi huudettiin vuoden 1986 NHL-varauksissa viimeisenä pelaajana, sijalla 252. Edmonton Oilers kutsui miehen harjoitusleirilleen ja totesi, että kokemusta ja voimaa pitää vielä kerätä. Isompikokoisena olisi saattanut olla mahdollisuus jopa suoraan läpimurtoon, mutta Hand oli vain 178-senttinen. Hand lähetettiin ylimpään A-juniorisarjaan WHL:ään, jossa hän pelasi Victoria Cougarsin riveissä kolme ottelua. Tehden kahdeksan tehopistettä. Sillä kaudella liigassa parempaan pistetahtiin pystyi vain Rob Brown, joka sittemmin pelasi 13 kautta NHL:ää. Britin pistetahtiin eivät pystyneet samalla kaudella liigassa pelanneista esim. Joe Sakic ja Theoren Fleury. Kolmen ottelun jälkeen Hand palasi Britanniaan ja mätti 19-vuotiaana 216/35 = 6,17 pistettä per peli. Seuraavana syksynä hän palasi Edmontoniin, teki harjoituspelissä syöttöpisteen ja sai ns. kahden suunnan sopimustarjouksen. Tarkoitus oli, että Hand hakisi ensin farmiliigasta vähän kokemusta ja sitten hänet nostettaisiin Gretzkyn ja Kurrin seuraan. Hand totesi että tienaa Britanniassa paremmin, pakkasi kamansa eikä enää koskaan palannut rapakon taakse.
Brittiliigan taso kohosi vähitellen eikä pistetahti enää hurjentunut. Kaikkein aikojen korkeimman pistemääränsä Hand teki kaudella 1993-94 26-vuotiaana, mutta silloin pelejä oli enemmän. Saldo oli 222/44 = 5,05 pistettä per peli. Vuosituhannen vaihteen jälkeen yli kolmikymppinen Hand siirtyi muutamaksi vuodeksi BNL-liigaan, joka oli periaatteessa kilpaileva liiga, mutta arvostettiin yleensä heikommaksi. Sieltä hän palasi 37-vuotiaana takaisin korkeimmalle sarjatasolle ja teki edelleen yli pisteen per peli, vaikka liigan taso oli noussut entisestään. Viimeisen kautensa korkeimmalla sarjatasolla hän pelasi 41-vuotiaana, 67/54 = 1,24 pistettä per peli. Sitten seurasi vielä kuusi kautta kakkosliigaa. Viimeisellä pelikaudellaan hän oli 47-vuotias ja saldo oli 57/44 = 1,30 pistettä per peli.
Brittien maajoukkueessa Hand ei pelannut läheskään joka vuosi, mutta hänen peliurallaan joukkue nousi neljänneltä sarjatasolta toiselle käyden kerran (1994) jopa A-sarjassa. Parhaat suoritukset eri sarjatasoilla olivat D-sarjassa 17 pistettä neljässä pelissä, C-sarjassa 21 pistettä kahdeksassa pelissä ja B-sarjassa 14 pistettä seitsemässä pelissä. Yksi ainoa kauneusvirhe Handin hurjassa pistetehtailu-urassa on: vuoden 1994 vierailu A-sarjassa. Siellä hän ei saanut kuudessa pelissä aikaan yhtään tehopistettä. Britit saivat kuitenkin kymmenen maalia aikaan, joten siitä ei ollut kiinni.


9. Chile, Bolivia, Venezuela, Trinidad, Grenada, Antigua, Botswana, Australia, Fidzi, Nepal, Tonga, Tansania, Sao Tomé, Ghana, Mauritius, Zimbabwe, Ruanda, Samoa

Otsikossa ovat ne 18 maata, joiden jalkapallomaajoukkuetta Rudi Gutendorf on valmentanut. Näiden lisäksi hän on valmentanut myös Bermudaa ja Uutta-Kaledoniaa, mutta ne eivät vielä tuolloin olleet FIFA:n jäseniä. Hän on valmentanut myös Iranin juniorimaajoukkuetta ja Kiinan olympiajoukkuetta. Mainittujen maiden lisäksi hän on valmentanut seurajoukkueita Sveitsissä, Tunisiassa, Yhdysvalloissa, Perussa, Espanjassa, Japanissa sekä tietysti kotimaassaan Saksassa. Yhteensä 29 maata listalla. Ei ihmekään, että miehen lempinimi on "Rudi Rastlos", Levoton Rudi.
Mikään pilipalimies ei ole kyseessä, sillä seurajoukkueiden listalta löytyvät mm. sellaiset kokoonpanot kuin VfB Stuttgart, FC Schalke 04, Real Valladolid ja Hamburger SV. Maajoukkuetasolla paras menestys tuli Chilen kanssa, kun Gutendorf onnistui miltei viemään maan MM-kisoihin. Joukkue selvisi maanosien väliseen jatkokarsintaan Neuvostoliittoa vastaan. Tässä välissä Chilessä tapahtui kuuluisa vallankaappaus ja Gutendorf joutui syrjäytetyn presidentti Allenden kaverina pakenemaan maasta. Chile selvisi kisoihin, kun Neuvostoliitto kieltäytyi tulemasta Chileen pelaamaan, mutta valmentajana oli jo toinen mies.


10. Afrikan ensimmäinen olympiavoitto joukkuepelissä

Vuonna 1980 naisten maahockey oli ensimmäistä kertaa olympialajina. Oli sovittu, että kisoihin kutsutaan emäntämaa Neuvostoliiton lisäksi viisi maailman parasta maata kahden edellisen vuoden tulosten perusteella. Kutsun saivat Hollanti, Länsi-Saksa, USA, Iso-Britannia ja Uusi-Seelanti. Sitten Neuvostoliitto miehitti Afganistanin ja tuli olympiaboikotti. Länsi-Saksa ja USA jäivät kokonaan pois ja muut kolme maata lähettivät kisoihin vain yksilöurheilijoita eivätkä osallistuneet joukkuepeleihin. Maahockeyturnaukseen haalittiin mitä kiinni saatiin. Yhden kutsun sai Zimbabwe, koska se sattui olemaan Etelä-Afrikan lisäksi ainoa Afrikan maa jossa maahockeytä pelattiin. Etelä-Afrikkaa taas ei voitu kutsua kisoihin eikä olisi voitu muutamaa kuukautta aiemmin myöskään Zimbabwea, koska se oli tuolloin vielä nimeltään Rhodesia ja noudatti suunnilleen eteläafrikkalaista politiikkaa.
Nyt tilanne oli kuitenkin muuttunut. Zimbabwen maajoukkue haalittiin kasaan kiireellä. Se koostui maahockeytä harrastaneista valkoiseen vähemmistöön kuuluneista koulutyttöinä lajia harrastaneista pelaajista - virkailijoita, opettajia, kotirouvia. Joukkue ei koskaan ollut pelannut yhdessä. Yksikään rhodesialainen naismaahockeyjoukkue ei ollut koskaan pelannut ulkomailla. Joukkueen vanhin pelaaja, 35-vuotias Anthea Stewart oli pelaajavalmentaja. Joukkue lensi Moskovaan rahtikoneella, jota käytettiin yleensä lihan kuljettamiseen - löyhkä oli melkoinen. Perillä odotti pelialustana keinonurmi, jollaista he eivät olleet koskaan nähneet.
Turnaus pelattiin yksinkertaisena sarjana, ei loppuottelua. Ensimmäisessä ottelussa Zimbabwe kaatoi Puolan 4-0. Toisessa tuli 2-2 tasapeli Tsekkoslovakian kanssa. Kolmannessa Neuvostoliitto kaatui 2-0. Siinä vaiheessa ennen turnausta heittopussina pidetty joukkue alkoi olla jo mitaliehdokas. Toiseksi viimeisessä ottelussa lajin mahtimaata Intiaa vastaan joukkue pelasi toisen tasapelinsä, tällä kertaa 1-1.

Ennen viimeistä kierrosta Zimbabwe johti kuudella pisteellä, Tsekkoslovakialla ja Intialla oli viisi pistettä, Neuvostoliitolla ja Itävallalla neljä. Viimeinen ottelu käytiin Itävaltaa vastaan. Varmistaakseen kultamitalin Zimbabwen oli voitettava. Puoliajalla tilanne oli 1-1. Toisella jaksolla Zimbabwe teki kolme maalia ja voitti 4-1. Maan ensimmäinen olympiakulta. Hetken aikaa pelaajat olivat kansallissankareita ja presidentin vaimo Sally Mugabe lupasi jokaiselle jäsenelle perinteisen uhrilahjan eli härän. Kohta palattiin normaaliin päiväjärjestykseen ja pelaajat saivat vain lihapakkauksen. Seuraavien kuukausien ja vuosien aikana lähes kaikki joukkueen pelaajat emigroituivat maasta enimmäkseen Etelä-Afrikkaan ja Iso-Britanniaan.
Tästä olisi tehty ison budjetin Hollywood-elokuva jo ajat sitten, elleivät pelaajat olisi olleet vääränvärisiä. Elävää kuvaa turnauksesta ei juuri löydy.