Nykypäivän gepardihatut

Kirjoitin viime viikolla luettelon Afrikan historian kovimmista gepardihatuista eli rajuimmista despooteista. Listalle en hyväksynyt yhtäkään sellaista, joka olisi edelleen vallassa. Siitä syystä, että kokonaisarviota ei vielä pystyisi tekemään. Niinpä onkin aika esitellä nykyhetken gepardihatut eli tällä hetkellä vallassa olevat johtajat.

Ainakin osin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan kuuluu 49 maata, joiden kaikkien presidentit (tai vastaavassa virassa istuvat) on tässä esitelty. Johtajat on jaettu viiteen kategoriaan sen mukaan, kuinka huimia suorituksia on saatu aikaan. Sattumoisin viimeiseen kategoriaan "kelpo gepardihatut" osuikin top 10 - vai pitäisikö sanoa down 10? Muutkin ryhmät on numeroitu laskevassa järjestyksessä, paitsi ensimmäinen eli "partiopojat". Siihen kategoriaan pääsi vain, jos ei ole vielä jäänyt kiinni. Toki joukossa on varmasti joitakin sellaisiakin, jotka ihan vilpittömällä mielellä haluavat kansansa parasta. Tehtävä on kuitenkin mahdoton hillittömän väestönkasvun ansiosta. Ainoa listan maa, jonka väestönkasvu on maapallon keskiarvon alapuolella, on Etelä-Afrikka. Ja senkin tapauksessa tämä johtuu valkoisten joukkopaosta, mikä ei ainakaan maan tilannetta paranna. Jopa Etelä-Afrikan kasvuvauhdilla väestön kaksinkertaistumistahti on 64 vuotta. Aineiston mediaanimaa on Etiopia 2,53 % vuotuisella väestönkasvulla, joka tarkoittaa väestön tuplaantumista aina 28 vuoden välein. Listaykkösenä on Etelä-Sudan, jonka kasvunopeudella väestö kaksinkertaistuu 17 vuoden välein. Jos joku näistä partiopojista saa väestönkasvun pysäytettyä, konstien täytyy olla sellaiset että hän päätyy heittämällä gepardihattuihin. Tai voihan se olla, että afrikkalaiset tunnetusti innovatiivisina rauhanomaisina sovittelijoina (virallinen termistö käytössä sarkasmivaikutuksen aikaansaamiseksi, toim. huom.) keksivät konstin ja ehkä joku tästä "puhtaasta tusinasta" selviää kunnialla loppuun asti. Muut on numeroitu laskevassa järjestyksessä, partiopojat maan nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.


Ryhmä E: Partiopojat

Mokgweetsi Masisi, Botswana
Masisi ei ole ehtinyt törttöillä; tuore presidentti astui virkaansa aprillipäivänä. Tosin Botswanassa asiat ovat viime vuosikymmeninä menneet afrikkalaisittain mitattuna putkeen. Missä toki auttavat suuresti suhteellisen vähäinen väestö ja messevät timanttivarat. Edeltäneet presidentitkään eivät ole enemmälti töppöilleet. Rauhanomaisesti syrjään astunut presidentti Ian Khama oli maan ensimmäisen presidentin ja tämän englantilaispuolison poika.

Adama Barrow, Gambia
Gambian presidenttinä vuodesta 2017 ollut Barrow teki rohkean ja kunnoitettavan vedon haistattamalla pitkät tribalismille, mikä on tunnetusti Afrikan suurimpia ongelmia. Moniavioisuudesta hän ei sentään ole luopunut, sillä vaimoja on kaksi.

Voita leivän molemmin puolin.

Tiedossa ei ole, onko anoppejakin kaksi, mikä olisi miehelle ihan oikein.

Nana Akufo-Addo, Ghana
Joulukuussa 2016 istuva presidentti hävisi vaalit ensimmäisellä kierroksella Akufo-Addon voittaessa. Vallansiirto onnistui, mikä on aina lupaava merkki. Samoin kuin se, että nämä olivat uuden presidentin jo kolmannet vaalit, eikä hän yrittänyt kaappausta aiemmat hävittyään.

Jorge Carlos Fonseca, Kap Verde
Oikeustieteen apulaisprofessori valittiin presidentiksi 2011 toisella kierroksella ja 2016 ensimmäisellä saatuaan 74 % äänistä. Ulkonäöstä päätellen mies näyttää kuuluvan siihen yhden prosentin portugalilaisvähemmistöön. Kap Verdellä pyyhkii hyvin afrikkalaisasteikolla mitattuna kaikilla muilla sektoreilla paitsi jalkapallossa ja siinäkin kokoon nähden erinomaisesti.

Filipe Nyusi, Mosambik
Mosambikin presidenttinä vuodesta 2014 lähtien ollut Nyusi on ihan oikeasti koneinsinööri, eivätkä paperit hukkuneet matkalla opiskelukaupunki Brnosta Afrikkaan.

George Weah, Liberia
Afrikan tunnetuin presidentti siitä syystä, että pelasi Euroopassa AS Monacossa, Paris Saint-Germainissa, AC Milanissa, Chelseassa, Manchester Cityssä ja Marseillessa sekä valittiin maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi 1995.

Futiskentällä oppii väistämään taklauksia, mikä on etu politiikassa.

Peliuran päätyttyä Weah pyrki presidentiksi 2005, mutta hävisi vaalit. Uusi yritys vuonna 2017 tuotti tulosta. Jo pelaajaurallaan hyvänä jätkänä tunnettu ja humanitäärisessä työssä valtavan urakan tehnyt Weah kohtaa poliitikkona vielä kovempia haasteita kuin vihreällä veralla, sillä Liberian historia ei ole sitä kauneinta luettavaa. Toistaiseksi on mennyt hyvin, mutta presidenttiyskin on kestänyt vasta muutaman kuukauden.

Hage Geingob, Namibia
Namibian ensimmäinen pääministeri 1990-2002 hoiti hommansa niin hyvin, että valittiin presidentiksi 2015 saatuaan 87 % äänistä.

Mahabadou Issoufou, Niger
Nigerin historian ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin 1993 ja Issoufou nimettiin pääministeriksi. Hän erosi 1994, kun presidentti kavensi valtaoikeuksia. Seuranneen sekasotkun ja vallankaappauksen jälkeen Issoufou päätyi muutamaksi kuukaudeksi vankilaan. Sitkeän yrittämisen jälkeen hän voitti presidentinvaalit 2011. Selvittyään vallankaappaus- ja murhayrityksistä hän voitti toisen kerran vaalit 2016. Ensimmäisellä kierroksella tuli 48 % äänistä, josta hermostuneena oppositio boikotoi toista kierrosta ja Issoufou sai yli 92 % äänistä. Hänen kaudellaan Nigerin olot ovat parantuneet ja talous on kasvanut. Tehtävä hipoo mahdottoman rajoja, sillä suhteessa väestömäärään Nigerin luonnonvaratuotanto on maailman huonoin eli maa kuluttaisi eniten luonnonvaroja asukasta kohti koko maailmassa, mikäli kaikkien elintaso olisi sama. Eikä tilanne ole paranemaan päin, sillä yli kolmen prosentin vuotuinen väestönkasvu on niin hillitön, että maan väestö on kymmenkertaistunut sitten itsenäistymisen 1960. Tyypillinen afrikkalainen maapalloa tuhoava ekokatastrofivaltio.

Alassane Ouattara, Norsunluurannikko
Pitkän linjan poliitikko ja taloustieteilijä valittiin presidentiksi 2010, mutta istuvaa presidenttiä tukenut perustuslakituomioistuin mitätöi vaalituloksen. Seuranneissa levottomuuksissa sadat saivat surmansa, kun Ouattaraa tukeneet joukot lopulta valtasivat maan karkottaen liberialaisia palkkasotureita käyttäneen presidentti Gbabgon. Demokratiaa on joskus kasteltava marttyyrien verellä. Presidentiksi päästyään Ouattara on hallinnoinut muuten hyvin, mutta vuoden 2012 uudistus, jossa vaimot nostettiin aviomiesten rinnalle perheenpäinä, aiheutti ymmärrettävästi kalabaliikkia.

Evaristo Carvalho, São Tome ja Principe
Piskuisen saarivaltion presidentti voitti vaalit istuvan presidentin vastalauseista piittaamatta. Tämä löi hanskat tiskiin ennen toista kierrosta saatuaan vain vähän yli puolet Carvalhon äänimäärästä ja syytti vaaleja vilpillisiksi.

Mohamed Abdullahi Mohamed, Somalia
Siis että Somalian presidentti puhtoisten poikien joukossa? Johan ovat maailmankirjat sekaisin. Mutta näin se vain on. Alemman johtotason virkamiehenä ulkoasianhallinnossa Siad Barren hirmuhallinnon kaatuessa työskennellyt Mohamed päätyi, kuten muutkin kollegansa, maanpakoon. Sieltä palattuaan hän päätyi suoraan pääministeriksi 2010. Poliittisten lehmänkauppojen jälkeen Mohamed joutui ilmoittamaan erostaan 2011. Tämä käynnisti mellakat, jossa hänen pysymistään virassa vaadittiin - taitaa olla suunnilleen ainutlaatuinen tapaus Afrikan historiassa. Kun on kerrankin löydetty rehellinen somali, siitä on syytä pitää kiinni! Mohamed puolestaan piti kiinni sopimuksesta ja häipyi takaisin Yhdysvaltoihin. Vuonna 2017 hänet kuitenkin valittiin presidentiksi. Ensitöikseen hän ilmoitti, että al-Qaidan, Shabaabin ja ISIS:n hyväksi työskennelleiden on antauduttava tai muuten käy huonosti. Toivoa sopii, että Mohamed ei poksahda Allahia kohti pommi-iskussa.

John Magufuli, Tansania
Tansanialainen kemisti on ollut presidenttinä vuodesta 2015 ja ohjannut valtion rahankäyttöä eliitin elättämisestä kansalaisten elinolosuhteiden parantamiseen. Esimerkkiä näyttääkseen hän pudotti presidentin palkan reiluun neljäsosaan entisestä.


Ryhmä D: Pikkupelurit

37. Roch Marc Christian Kaboré, Burkina Faso
Entinen pääministeri (1994-96) Kaboré erosi puolueestaan 2014 kyllästyttyään korruptioon ja perusti uuden. Presidentiksi hänet valittiin vaalien ensimmäisellä kierroksella yli 50 % ääniosuudella vuoden 2015 lopussa. Korruption vastainen taistelu on käynnissä, epäilyksiä herättää vain miehen entinen ura aiemmassa poliittisessa eliitissä.

36. Faustin-Archange Touadera, Keski-Afrikka
Lahjakkaaksi osoittautunut opiskelija päätyi entiseen emämaahan Ranskaan, jossa hän väitteli matematiikan tohtoriksi. Hän hyppäsi akateemiselta uralta politiikkaan vasta viisissäkymmenissä. Vuodenvaihteen 2015-16 presidentinvaaleissa hän sai ensimmäisellä kierroksella toiseksi eniten ääniä, 19 %. Lähes kaikki pudonneet ehdokkaat tukivat häntä toisella kierroksella, mikä toi voiton. Keski-Afrikka on perinteisesti ollut maanosan pahimpia persläpiä ja siihen nähden Touadera on pärjännyt erinomaisen hyvin pyrkimyksessään karsia korruptio pois. On muuten huvittavaa, että englannin kielellä googlettamalla ei selviä juuri mitään siitä, että miehellä on kaksi vaimoa, mutta ranskaksi vaikka kuinka paljon. Ilmeisesti akat tappelevat keskenään siitä, kumpi on tasavallan ensimmäinen nainen ja kumpi soittelee toista viulua. Tämä onkin syy siihen, että mies tippuu partiopoikalistalta - kyllä nyt akat pitää kuriin saada!

35. Muhammadu Buhari, Nigeria
Kierrätysvaltionpäämies; Buhari oli presidenttinä jo 1984-1985. Vuonna 2015 ensimmäistä kertaa Nigerian historiassa istuva presidentti hävisi vaalit Buharin voittaessa.

Vaimo: "Muhammadu, taasko sinä lainasit pannumyssyäni?"

Valtakausi on sujunut ilman suurempia skandaaleja ja Boko Haram on saanut höykytystä. Buhari ei päässyt partiopoikien listalle siksi, että edellinen presidenttikausi yli 30 vuotta sitten muistetaan melkoisesta määrästä ihmisoikeusrikkomuksia.

34. Edgar Lungu, Sambia
Sambian presidentti yrittää parhaillaan lakimiehenä kiertää säädöstä, jonka mukaan presidenttikaudet on rajattu kahteen.

33. Julius Maada Bio, Sierra Leone
Tuore presidentti 4.4.2018 alkaen ei ole vielä saanut paljon aikaan, mutta ehti aiemmin olla maan isänä pari kuukautta tehtyään sotilasvallankaappauksen 1996. Kaappaus oli siinä mielessä epäkonventionaalinen, että sen tarkoitus oli a) saada aikaan vaalit ja b) ne todella toteutuivat.

32. Yoweri Museveni, Uganda
Jos mies on ollut presidenttinä vuodesta 1986, herättää se tiettyjä epäilyjä hallinnon toimivuudesta. Museveni nappasi vallan kaappaamalla, mutta on sen jälkeen uusinut sen suhteellisen rehellisissä vaaleissa, joista parissa viimeisessä on saanut olla mukana jopa muiden puolueiden ehdokkaita.

31. Peter Mutharika, Malawi
Oli isoveljensä presidenttikaudella opetusministeri, jolloin akateemista vapautta suitsittiin napakasti. Kun isobroidi halusi nimittää pikkubroidin seuraajakseen, tuli hieman levottomuuksia mutta niistä selvittiin. Ihan suoraan ei presidentiksi päässyt, välissä oli kolmen vuoden akkavalta.

30. Abiy Ahmed Ali, Etiopia
Etiopian presidentin tehtävä on muodollinen ja pääministerinä Abiy käyttää valtaa. Mikäs on käyttäessä, kun maan parlamentissa on vain yhden puolueen edustajia ja arvatkaapa kuka on puolueen puheenjohtaja?

29. Hery Rajonarimampianina, Madagaskar
Miehellä on maailmanennätys sarjassa valtionpäämiesten sukunimien pituus (ihan tosi!), 19 kirjainta. Maan parlamentti yritti erottaa vasta reilun vuoden virassaan olleen presidentin 2015 "perustuslain rikkomisen ja yleisen epäpätevyyden" takia, mutta hanke taisi kaatua siihen ettei kukaan saanut presidentin nimeä kirjoitettua paperiin oikein. No, oikeasti perustuslakituomioistuin totesi erohakemuksen kelvottomaksi.

28. Azali Assoumani, Komorit
Assoumani on kierrätyskamaa: presidenttinä 1999-2002, uudelleen 2002-2006 ja nyttemmin 2016-. Ensimmäisellä kerralla kyseessä oli rehellinen vallankaappaus, mutta jälkimmäisillä kerroilla tylsästi vaalit. Lyhyt välikausi vuonna 2002 johtui lakiteknisistä syistä, jotka edellyttivät eroa presidentin virasta vaalikelpoisuuden järjestämiseksi.

27. Pierre Nkurunziza, Burundi
Nkurunzizalla on vaikea tehtävä hutujen ja tutsien ristiriitojen repimässä maassa. Presidentiksi hänet valittiin 2010. Ääniosuus oli yli 90 %, mutta oppositio boikotoi. 2015 armeija yritti vallankaappausta, mutta presidentti palasi valtiovierailulta takaisin ja kukisti kapinan parissa päivässä. Tämän jälkeen muutama epäilty vaihtoi hiippakuntaa, mutta presidentinvaalit järjestettiin normaalisti pari kuukautta myöhemmin. Oppositio boikotoi niitä kuten normaalisti.

26. Mohamed Ould Abdel Aziz, Mauritania
Aziz johti vallankaappausta 2005 ja teki toisen omaksi hyväkseen 2008. Valta varmistui 2009 vaaleissa, joita pidettiin olosuhteisiin nähden rehellisinä, mitä tämä sitten ikinä tarkoittaakin.

25. Uhuru Kenyatta, Kenia
Kenian ensimmäinen presidentti ja Mau-Mau –liikkeen johtaja oli Jomo Kenyatta. Vanhalla iällään hän sai neljännen vaimonsa kanssa pojan, jonka nimeksi tuli Uhuru eli vapaus. Vuonna 2002 Uhuru Kenyatta oli ensimmäisen kerran presidenttiehdokkaana ja tunnusti tappionsa kuin mies. Seuraavalla kerralla 2007 hän ei ollut ehdokkaana, mutta häntä syytettiin vaalien jälkeisistä levottomuuksista. 2013 sitten tärppäsi ja Kenyatta voitti vaalit. Tosin ääntenlaskennassa käytettiin ilmeistä luovuutta, jotta ensimmäisellä kierroksella saatiin niukasti riittävä 50 % enemmistö.


Ryhmä C: Palaneen käryä

24. Danny Faure, Seychellit
Seychellien valtionpäämies ei ole vielä jäänyt kiinni mistään, mutta korruptioepäilyt leijuvat vahvasti ilmassa.

23. Emmerson Mnangagwa, Zimbabwe
Zimbabwen tuore presidentti on tunnettu vetäytyneen Robert Mugaben oikeana kätenä ja me kaikkihan tiedämme, mitä mies tekee oikealla kädellään. Vielä on näkemättä, yltääkö Mnangagwa suuren oppi-isänsä (edellisen listan nelossija) saavutuksiin.

22. Pravind Jugnauth, Mauritius
Mauritiuksen valtionpäämies on presidentti, mutta a) hänellä ei ole poliittista valtaa ja b) Mauritiuksella ei tällä hetkellä ole kuin vt. presidentti varsinaisen erottua luottokorttisotkun takia. Pääministeri Jugnauth on istunut aiemmin linnassa rahasotkujen takia ja pääministeripaikkansa hän sai isältään tämän erottua duunista.

21. Tom Thabane, Lesotho
Maan valtionpäämies on kuningas Letsie III, mutta tehtävä on enimmäkseen seremoniallinen, joten valta on pääministerillä. Thabanen ura on ollut varsin värikäs. Hän oli sotilashallituksen ulkoministerinä 1990-91. Kun ura meni tukkoon valtapuolueen johtajan Pakhalitla Mosisilin hallitessa, Thabane päätti ottaa riskin ja erosi puolueesta perustaen omansa 2006. Seuraavan vuoden parlamenttivaaleissa valtapuolue säilytti enemmistönsä yhden paikan turvin. Thabane sanoi vaalien olleen järjestetyt. Muutamaa kuukautta myöhemmin Thabane yritettiin murhata. Vaan vuoroin vieraissa; 2009 pääministeri Mosisilin kotiin hyökkäsivät aseistetut miehet yrittäen murhata hänet, mutta epäonnistuivat. Thabane onnistui liittoutumaan muiden oppositiopuolueiden kanssa ja pääsi pääministeriksi 2012. Kaksi vuotta myöhemmin hän pakeni Etelä-Afrikkaan väittäen armeijan yrittävän murhata hänet ja kaapata vallan. Thabane palasi kotimaahan Etelä-Afrikan poliisin suojelemana, mutta menetti pääministeriytensä seuraavien vaalien jälkeen 2015 ja pakeni taas Lesothon ainoaan naapurimaahan. 2017 hän palasi jälleen, voitti vaalit ja pääsi taas pääministeriksi.

20. João Lourenco, Angola
Vasta puolisen vuotta presidenttinä ollut Lourenco seurasi vapaaehtoisesti 38 vuoden palveluksen jälkeen (sai varmaan eläköitymislahjana enemmän kuin perinteisen kultakellon) reserviin siirtynyttä José Eduardo dos Santosia, joka oli edellisellä kaikkien aikojen gepardihattulistalla neljäs. Koska Lourenco oli seuraajaksi suunniteltu, sotkusta nousee sankka käry vaikka liekkejä ei vielä näy.

19. José Mário Vaz, Guinea-Bissau
Vaalikamppailussa 2014 Vaz lupasi vähentää köyhyyttä, tukea maataloutta ja järjestää armahduksia maan huumesalakuljettajille. Ilmeisesti kolmesta ryhmästä löytyi riittävästi kannatusta, kun ääniä tuli tarpeeksi. Jonkin verran ihmetystä on herättänyt se, minne katosi yhdeksän miljoonaa dollaria Angolan lähettämää apua, mutta Vaz kiistää kaiken.

18. Patrice Talon, Benin
Puuvillateollisuudessa toiminut Talon kääri melkoisen omaisuuden liikemiehenä, mikä Afrikassa herättää aina epäilyksiä. Siellähän tuotteiden menekin määräävät kysyntä ja lahjonta. Talon tuki istuvaa presidenttiä, mutta tipahti pois suosiosta presidentin epäiltyä häntä itseensä kohdistuneesta murhasuunnitelmasta. Äkkiä maanpakoon Ranskaan. Tämä pakolainen ei ollut köyhä, sillä arvio omaisuudesta oli 400 miljoonaa dollaria. Armahduksen jälkeen hän palasi maahan ja voitti presidentinvaalit 2016.

17. Ibrahim Boubacar Keita
Malin presidentti onnistui kolmannella kerralla vaaleissa. Kahdella aiemmalla kerralla hän syytti tappiostaan vaalivilppiä kunnioittaen silti vaalitulosta, mutta 2013 tärppäsi. Normaaliin tapaan hän ilmoitti taistelevansa korruptiota vastaan. Tämä voisi olla hieman uskottavampaa ilman ranteessa koreilevaa Patek Philippeä ja miljoonien remonttia virka-asuntoon sekä uutta lentokonetta.

- Paljonko kello on, herra presidentti?
- Muutama satatuhatta.

Ryhmä B: Yhä nousussa

16. Salva Kiir Mayardit, Etelä-Sudan
Kiir taisteli Etelä-Sudanin vapautusrintamassa sissisotaa Sudanin armeijaa vastaan. Rauhansopimuksen jälkeen eteläsudanilaisille kiintiöitiin varapresidentin paikka. Kiir päätyi tähän virkaan edeltäjän kuoltua lento-onnettomuudessa 2005. Etelä-Sudanin itsenäistyessä 2011 hänestä tuli maan presidentti. Ensitöikseen hän julisti yleisen armahduksen sotatoimissa tapahtuneista rikoksista ja ilmoitti, että tästä lähtien raiskaukset, kidutukset ja muut vastaavat toimet ovat laittomia. Piakkoin hän liitti listaan homoseksuaalisuuden. Kiir on antanut kenkää mahdollisesti epälojaaleille alijohtajille ja korvannut nämä suosikeillaan. Erinäiset toimittajat ovat päätyneet kidutetuiksi ja murhatuiksi, kun eivät ole älynneet tuottaa eettisesti kestävää journalismia. Muilta kiireiltään Kiir on ehtinyt myös bisnesmaailmaan ja omistaa tienrakennusfirman, joka onkin saanut 161 miljoonan edestä valtion sopimuksia.

15. Alpha Condé, Guinea
Valtiotieteen professori valittiin presidentiksi 2010 Guinean ensimmäisissä vapaissa vaaleissa. Hän oli ollut pari kertaa ehdokkaana jo 1990-luvulla, mutta ei tullut valituksi. Jälkimmäisellä kerralla tuli kuitenkin sen verran kannatusta, että istuva presidentti katsoi parhaaksi istuttaa Condéa pari vuotta vankilassa. Vapaaksi hän pääsi sillä ehdolla, ettei sekaannu politiikkaan. Eihän siitä mitään tullut paitsi maanpako. Sotilasjuntan kaapattua vallan Condé palasi ja tällöin seurasivatkin ne vaalit, jolloin hän pääsi presidentiksi. Myöhemmin kävi ilmi, että kansainvälinen kaivosyhtiö ja noin 25 miljoonaa dollaria oli sotkeutunut avustamaan vaaleissa. Vuoden 2013 parlamenttivaalien yhteydessä Condén väitettiin peukaloineen tuloksia. Väki mellakoi ja turvallisuusjoukot ampuivat kovilla. Kuolonuhrien määrä jäi kuitenkin vain muutamiin. 2015 järjestettiin presidentinvaalit ja Condé sai enemmistön ensimmäisellä kierroksella, tosin oppositio väitti vaaleja huijaukseksi. Seuraavana vuonna paljastui jälleen uusi kaivoslahjusskandaali, jossa presidentin läheinen avustaja oli saanut yli kymmenen miljoonaa dollaria ”etumaksuna” 700 miljoonan dollarin kaupasta.

14. Macky Sall, Senegal
Sall nousi Senegalin pääministeriksi 2004, kun edeltäjä sai potkut korruption takia. Hänen tullessaan presidentiksi 2012 paljastui, että Sallin henkilökohtaisen omaisuuden arvo oli noin 1,3 miljardia CFA-frangia eli noin kaksi miljoonaa euroa. Tämän hän oli enimmäkseen kahminut kasaan kolmivuotisella pääministerikaudellaan. Suoritus oli afrikkalaismittapuulla niin säälittävä, että pohdittiin kehtaako mokomaa edes presidentiksi hyväksyä, mutta lopulta päätettiin että menköön nyt tämän kerran.

13. Idriss Déby, Tsad
Aito Tsadin kundi Déby valitsi sotilasuran, jolla hän toimikin menestyksekkäästi. Tsadin riidellessä Libyan kanssa hän komensi joukkoja sekä 1984 että 1987, jolloin Libya ottikin turpiinsa. Pitkäaikaisen presidentti Hissane Habren kanssa tuli kuitenkin riitaa 1989, jolloin Déby pakeni kaikista mahdollisista maailman maista nimenomaan Libyaan. Hän kokosi sissiliikkeen ja taitavana johtajana valtasi Tsadin julistautuen presidentiksi 1990. Vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana Déby on rikastunut kohtuullisuuden rajoissa, viimeksi hän otti parin miljoonan dollarin lahjan kiinalaiselta kaivosyhtiöltä. Reiluna miehenä presidentti on antanut toistenkin ottaa osansa eikä ole pitänyt kaikkea itse.

12. Ismail Omar Guelleh, Djibouti
Presidenttikausi alkoi 1999 ja Djiboutin laki rajasi kausien määrän kahteen. Mutta tämähän oli vain järjestelykysymys ja lakia muutettiin, vaikka Guellah olikin ilmoittanut toisen kauden olevan viimeisensä. Kansan protestointi vaiennettiin, porukkaa heitettiin linnaan ja Guellah valittiin kolmannelle kaudelleen 2011, jonka hän ilmoitti olevan viimeisensä. Äkkiäkös sen mielensä toisaalta muuttaa, saati sitten viidessä vuodessa (mitä muuten tapahtui kuuden vuoden kaudelle?), niinpä Guellah valittiin jälleen 2016 peräti 87 % ääniosuudella. Guellah ilmoitti kauden olevan viimeisensä.

11. Paul Kagame, Ruanda
Vuodesta 2000 alkaen Ruandan presidenttinä ollut Kagame on käyttänyt räjähdysherkässä maassa tarvittaessa koviakin otteita, mikä on ymmärrettävää. Mm. merkittävin oppositiojohtaja heitettiin linnaan 15 vuodeksi. Suosio kyllä tuntuu kasvavan: ensimmäisissä presidentinvaaleissa tuli 95 % kannatus, toisissa lievää takapakkia 93 % ääniosuudella, mutta kolmannella yrittämällä tuli jo melkein 99 % äänistä. Jokohan seuraavalla kerralla päästäisiin kolminumeroisiin lukemiin?


Ryhmä A: Kelpo gepardihatut

10. Faure Gnassingbé, Togo
Edellisen gepardihattulistan yhdeksikkö, Gnassingbé Eyadéma palveli Togon kansaa presidenttinä voimiaan säästämättä 38 vuotta. Viimeisinä vuosinaan hän tunsi voimavarojensa ehtyvän ja muutti maan perustuslakia siten, että presidentin vähimmäisikä alennettiin 45 vuodesta 35:een. Arvatkaa huviksenne minkä ikäinen Faure Gnassingbé oli tuolloin? No, isäpappa eli vielä kolme vuotta ja ymmärsi kuolla sopivalla hetkellä. Parlamentin puhemies oli juuri silloin ulkomailla ja sinne jäikin, kun poika vannoi virkavalan ”maan vakauden vuoksi” pikatahtia. Kansalliskokous varmisti asian antamalla 98 % äänistä. Tiedossa ei ole, mitä tapahtui niille kahdelle prosentille. Saman tien lakia muutettiin siten, että uusia vaaleja ei tarvitsekaan järjestää 60 päivän sisällä presidentin kuolemasta, vaan virkakautta jatkettiin kolmivuotiseksi vuoteen 2008 asti. Tämä nostatti hieman närää muissa maissa, joten Gnassingbé perääntyi ja järjestytti vaalit. Nehän sujuivat hienosti, paitsi että ääniä tuli vain 60 %. Tämä siitä huolimatta, että turhanaikaisia ulkopuolisia kuten ulkomaalaisia vaalitarkkailijoita ei päästetty maahan. Kun oppositio protestoi, turvallisuussyistä tapettiin alun toistatuhatta tuulen suuntaa ymmärtämätöntä. Sittemmin presidentinvaaleja ei olekaan järjestetty, joten Gnassingbé on voinut hyvällä omallatunnolla käyttää säästyneet rahat mm. puolentoista miljoonan loistoautoonsa.

9. Cyril Ramaphosa, Etelä-Afrikka
Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti oli palvottu Nelson Mandela, joka oli istunut apartheid-hallinnon aikana 27 vuotta vankilassa. Hän loi eri väestöryhmien välille luottamuksen ja johdatti Etelä-Afrikan rauhanomaisesti demokratiaan. Seuraava presidentti oli Thabo Mbeki, joka vietti 28 vuotta maanpaossa ja jatkoi Mandelan linjalla, mitä nyt syytti AIDSia valkoisten juoneksi. Tämän jälkeen puikkoihin hyppäsi Kgalema Motlanthe, joka oli istunut toistakymmentä vuotta apartheid-vankeudessa ja oli presidenttinä vain muutaman kuukauden. Seuraaja oli Jacob Zuma, kymmenen vuotta vankilassa viettänyt. Hänellä tuppasivat menemään valtion ja omat rahat sekaisin ja arvaatte kyllä kumpaan suuntaan. Seuraaja oli nykyinen presidentti Ramaphosa, jonka vankilakokemus rajoittuu puoleentoista vuoteen. Hänen suunnitelmiinsa kuuluu maareformi – nätti peitenimi ryöstölle - Zimbabwen tyyliin eli maa pois valkoisilta, mikä romautti Zimbabwen elintarviketuotannon ja näyttää pääsevän vauhtiin Etelä-Afrikassakin.
Huomaako joku korrelaation siinä, kuinka kauan neekeriä on istutettu linnassa ja kuinka ihmisiksi hän käyttäytyy? Odotamme mielenkiinnolla, mitä tekee Etelä-Afrikan seuraava presidentti, joka luultavasti on jo sitä sukupolvea joka ei ehtinyt apartheidin vankilaoloihin tutustua lainkaan.

8. Ali Bongo Ondimba, Gabon
Gabonin presidentti astui valtaan 2009. Arvatkaa kenen jälkeen? Jep, isäpapan. Tästä huolimatta hän pääsi tietyssä mielessä Barack Obaman afrikkalaiseksi luottomieheksi, mikä ei kyllä tosiaan ole mikään meriitti. Lystikkäisiin harrastuksiin kuuluu luksusautojen keräily – vuonna 2012 maan hallintokeskuksessa laskettiin olevan parkissa 400 kalleimman luokan ajoneuvoa. Uudet presidentinvaalit 2016 hän voitti niukasti, vaikka pelasikin varman päälle. Toimenpiteisiin kuuluivat epäilyttävä ääntenlaskenta, vastustajien pidätykset, ihmisoikeusrikkomukset ja väärin äänestäneiden piekseminen. Kyllä EU on sentään hyvä juttu Afrikkaan verrattuna – se vain äänestyttää uudelleen jos kansa ei ymmärrä omaa parastaan.

7. Joseph Kabila, Kongon demokraattinen tasavalta
Joseph Kabilan isä Laurent-Désiré Kabila heitti sen alkuperäisen gepardihatun eli Mobutu Sese Sekon pihalle silloisesta Zairesta, mikä on parasta mitä hänestä voi sanoa. Paljon muuta hyvää sanottavaa ei olekaan. Kun pappa murhattiin 2001, valta siirtyi pojalle. Joseph oli tuolloin 29-vuotias armeijan esikuntapäällikkö, sotilasarvoltaan kenraalimajuri. Kovin nuorella iällä kenraalikuntaan on varmaan päässyt pelkästään pätevyyden perusteella. Tämän jälkeen Kabila onkin pitänyt presidenttiyttä tiukasti hanskassaan. Vuoden 2006 vaaleissa käytettiin luovaa ääntenlaskentatapaa ja vuonna 2011 vastaehdokkaan suosituimpien äänestysalueiden tulokset katosivat. Vuonna 2016 päätettiin että mitäpä sitä turhaan vaaleja järjestämään ja Kabilan kautta jatkettiin kahdella vuodella. Vaalit siirrettiin huhtikuulle 2018 – hetkinen, paljonkos se kalenteri nyt olikaan kun ei tunnu vaaleja kuuluvan?

6. Paul Biya, Kamerun
Jo 85-vuotias Biya on ollut presidentti vuodesta 1982 alkaen. Tämä vaati perustuslain muutoksen, nykyään kausien määrä ei ole rajoitettu. Varsinaisesta oppositiosta hän hankkiutui eroon jo pari vuotta presidentiksi tulonsa jälkeen ovelalla siirrolla: lavastettu vallankaappausyritys, jonka jälkeen olikin hyvä päästellä ilmat pihalle lähemmäs tuhannesta vaarallisimmasta vastustajasta. Tästä huolimatta Biyan äänimäärät eivät ole kasvaneet eksponentiaalisesti, kuten useimmilla kollegoilla vastaavassa tilanteessa. Ensimmäisten vaalien 99,98 % on pudonnut välillä jopa 40 %:iin ja sekin vasta huijauksen jälkeen. Biyalla on tapana viettää lomansa Sveitsissä. Budjetti on vaatimattomat 40000 dollaria päivässä. Mutta henkilökohtaista omaisuutta on vain 200 miljoonaa dollaria, joten lomat on pakko viettää veronmaksajien piikkiin. Eikä niitäkään paljon ole, aika kun menee hoidellessa Etelä-Kamerunin kansanmurhaa.

5. Mswati III, Swazimaa
Onhan se toisaalta reilumpaa, että despootti nimittää itseään kuninkaaksi kuin presidentiksi. Swazimaa on virallisesti Afrikan ainoa absoluuttinen monarkia, vaikka monessa maassa valta periytyykin isältä pojalle. Mswati III:sta tuli kuningas vasta 14-vuotiaana 1982. Astuttuaan valtaan neljä kuukautta myöhemmin hän on elellyt vaatimattomasti käyttäen vain neljäsosan valtion budjetista henkilökohtaisiin menoihinsa. Jos tämä tuntuu liioittelulta, on muistettava että Swazimaa on säälittävän pieni kärpäsenkakka kartalla, alle puolitoista miljoonaa asukasta ja BKT per asukas reilu kolmetuhatta dollaria vuodessa. Kuningasparan henkilökohtainen omaisuus on säälittävät 200 miljoonaa dollaria, hänellä on vain kolme henkilökohtaista palatsia loppujen yhdentoista kuuluessa yksi kullekin vaimolle ja autolaivaston lippulaiva Maybach maksaa vain puoli miljoonaa dollaria.

Tämä ei ole kuninkaan Maybach, vaan samanlainen. Kuninkaan auton valokuvaaminen on laissa kielletty.

4. Denis Sassou Nguesso, Kongon tasavalta
Sassou Nguesso nousi presidentiksi jo 1979, jolloin Kongon ja tasavallan välissä oli vielä täsmennys "kansan". Kun kommunismi romahti Euroopassa, myös Kongossa havahduttiin ja erehdyttiin järjestämään vaalit 1992. Istuva presidentti sai vain 19 % äänistä. Seuraus oli sisällissota, jonka ex-kommunistit hävisivät. Sassou Nguesso palasi kuvioihin seuraavissa presidentinvaaleissa 1997, jotka hän voitti. Asiassa auttoi se, että kannattajat olivat kaapanneet vallan ja muita pääehdokkaita estettiin osallistumasta. Tämän jälkeen presidentti on valittu aina uudelleen äänivyöryllä.

Onhan kainalontuuletuskulma nyt oikein?

Ensimmäisellä presidenttikaudellaan Sassou Nguesso murhautti oppositiopoliitikot, mutta nykymaailmassa on pitänyt olla hienovaraisempi. Se ei ole estänyt kadottamasta jäljettömiin useita satoja hallitusta vastustaneita. Lahjuksiakin, erityisesti öljyalalta, presidentin uskotaan ottaneen vastaan satoja miljoonia.

3. Omar al-Bashir, Sudan
al-Bashir nousi valtaan 1989 perinteisellä menetelmällä eli kaappasi sen. Presidentiksi hän julistautui 1993 kiinnittämättä huomiota sellaiseen pikkujuttuun kuin vaaleihin. Niitä jouti järjestämään vasta myöhemmin, kun ääntenlaskenta, korruptio ja muut vastaavat oli huolella valmisteltu.

Varmana en ole mitään tehnyt!

Niinpä voitto oli aina varma, joten siinä sivussa ehti tapattaa eteläsudanilaisia arvion mukaan noin kolmesataatuhatta kappaletta. Tosin virallinen luku oli vain kymmenentuhatta. Kuka niitä kaikkia joutaa laskemaan. Mukavampaa laskea pankkitileillä olevia rahoja, joita erään arvion mukaan on yhdeksän miljardia dollaria.

2. Isaias Afewerki, Eritrea
Eritrea kävi pitkään vapaussotaa itsenäistyäkseen Etiopiasta, mutta jos olisivat tienneet mikä odottaa, olisivat lyöneet hanskat tiskiin ja lähteneet kotiin kesken sodan. Maan itsenäistyttyä 1993 presidentiksi tuli Afewerki ja on istunut virassaan kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Muut diktaattorit ovat sentään vaivautuneet järjestämään teennäisiä vaaleja, mutta Afewerki ei ole viitsinyt. Valtaansa pönkittääkseen hän on kieltänyt yksityiset sanomalehdet, joten valtion tiedotuskanavat ylistävät valtapuoluetta miltei kuin suomalaismedia monikulttuuria. Poliittisia vankeja maassa on arviolta 10000, mikä on aika hyvä lukema maalta jossa on arviolta 10001 poliitikkoa.

Haistanko jossain opposition tuoksun?

Joskus kyvyt menevät hukkaan - mitähän Afewerki saisi aikaan vähän suuremmassa tai edes vauraammassa maassa. Maailman köyhimpiin kuuluvassa Eritreassa ei pääse nauttimaan edes kunnon korruptiosta.

1. Teodoro Obiang Nguema Mbasogo, Päiväntasaajan Guinea
Entisten diktaattorien listaykkönen oli Francisco Macias Nguema, Päiväntasaajan Guinea. Niinpä on täysin luonnollista, että nykydiktaattorien listaykkönen on mies joka hänet kukisti.

Päiväntasaajanguinealaisten jumala ja suvakkien jumala.

Obiangin ansiolista on niin hengästyttävä, että sitä ei voi kirjoittaa suorasanaisesti, on pakko turvautua ranskalaisiin viivoihin:
- Vallassa kohta jo 40 vuotta, 1979 alkaen.
- Syrjäytti vallasta setänsä ja teloitutti tämän marokkolaisilla palkkasotureilla ilmeisesti siksi, että päiväntasaajanguinealaiset eivät olisi osuneet kuitenkaan.
- On pitänyt tapanaan olla ainoa ehdokas vaaleissa.
- Viimeisissä presidentinvaaleissa hän sai 96,7 % äänistä. Vaalien jälkeen äänioikeutetuista katosi jäljettömiin 3,3 %.
- Omalla puolueella on 98 paikkaa parlamentissa, muilla kaksi.
- Parlamentilla ei kuitenkaan ole valtaa (liikaa mahdollisia toisinajattelijoita eli ne kaksi), vaan presidentti päättää kaikesta.
- Oppositiopoliitikoista 90 % elää maanpaossa. Loput 10 % ei enää elä.
- Paikallinen Yle julisti Obiangin jumalaksi.
- Varallisuus varovaisen arvion mukaan 700 miljoonaa dollaria.
- Päiväntasaajan Guinean BKT on muhkeiden öljyvarojen ansiosta henkeä kohti laskien Afrikan korkein. Jos presidentti poistetaan aineistosta, se lienee Afrikan matalin.
- Omistaa Malibussa 30 miljoonan dollarin asunnon.
- Harvinaisen huono musiikkimaku - keräilee Michael Jackson -muistoesineitä joita onkin kertynyt kahden miljoonan dollarin edestä.
- Terveys pettämässä, mutta onneksi poika on varapresidentti ja valmis hyppäämään puikkoihin.