Otteita olympolaisesta päiväkirjasta 2018

Pyongchangissa järjestettiin tälviölumpialaiset eli suomalaisille selostajille neljän vuoden välein pidettävät ääntämiskilpailut. Allekirjoittanut oli television ääressä sen minkä ehti siinä välissä kun yritti nostaa työnteolla Suomen kansantaloutta, jotta saataisiin haittamaahanmuuttoa lisättyä.

Talviolympialaisissa oli 102 lajia. Aivan tolkuttomasti liikaa. Viisikymmentä vuotta sitten niitä oli 35, noin kolmasosa nykyisestä. Kaksikymmentä vuotta sitten 68. Seuraus on se, että mitalit ovat todellisessa alennusmyynnissä. Kesäolympialaisissakin on turhia lajeja, mutta talvikisoissa yli puolet mitaleista voitaisiin jättää jakamatta. Kun taannoin pistin olympialaisia uusiksi, laskin että talvikisoihin jäljelle jäisi 38 mitalilajia.

Erinomaisen esimerkin joidenkin lajien pohjan kapeudesta tarjosi Unkarin edustajaksi syntyperänsä takia luikerrellut jenkki Elizabeth Swaney. Naisen unelma oli päästä olympialaisiin. Ensimmäinen projekti Venezuelaa edustavana skeleton-kelkkailijana meni puihin. Muutama vuosi sitten hän aloitti freestyle-hiihdon. Selvitäkseen kisoihin piti kuitenkin saada maailmancupin pisteitä. Ja sehän on naisten halfpipe-freestylessä helppoa. Pisteille pääsee 30 laskijaa ja etenkin eksoottisemmissa paikoissa järjestetyissä kisoissa ei ole edes niin monta osallistujaa. Swaney matkusti niihin ja laski radan läpi mitään yrittämättä. Paras sijoitus tuli Kiinasta, 13. sija. Kisassa oli viisitoista laskijaa ja kaksi heistä kaatui. Olympialaisissa Swaney laski samalla tavalla ja jäi selvästi viimeiseksi.

Sprinttihiihdon puolivälierässä Ruotsi Viktor Thorn menee nenälleen heti startissa.
Jaska: Jaaha, ruotsalaiset ne jaksavat noudattaa vanhoja perinteitä Vasa-laivan tyyliin!

Selostaja miesten sprinttihiihdossa: ...ja siellä Rastelli on hot dogina kahden kilpakumppanin välissä...
Jaska: Olikohan tuo nyt varmasti sopivasti valittu kielikuva isäntämaan kansallisherkku huomioiden?

Edelliseen liittyen. Ylen asiantuntijana Koreaan matkasi Sami Jauhojärvi, joka teki viime vuonna harvinaislaatuisen tempun: päätti uransa vuotta ennen olympialaisia. Luulin että kyseessä olivat turvallisuussyyt eli "Musti" ei uskalla lähteä Koreaan.

Selostaja täydessä vauhdissa naisten jääkiekossa: "Sieltä tulee kovaa painostusta ja viivaa ei saada pidettyä kiinni..."

Salli: Miksi Etelä- ja Pohjois-Korea saivat sovittua siitä yhteisestä naiskiekkojoukkueesta mutta mieskiekkjoukkueessa on vain eteläkorealaisia?
Jaska: Niiden oli pakko laittaa yhteinen naislätkäjoukkue, kun kummassakaan maassa yksinään ei olisi lesbot riittäneet.

Suomen jalkapallomaajoukkueen lempinimi on "Huuhkajat", josta naisten maajoukkueelle on johdettu nimi "Helmarit" eli helmipöllöt. Jääkiekkomaajoukkueen lempinimi on "Leijonat", mutta naisten maajoukkueella ei ole omaa lempinimeä. Miten olisi "Lepakot"?

Kisojen ehdottomasti homoin laji on kuitenkin miesten pariohjaskelkkailu. Jumangegga! Kaksi isoa korstoa istuu sylikkäin kumiasut päällä alemman heijari ylemmän kakkosessa kiinni. Nyt kun olympialaisiin on tungettu väkisin kehitettyjä joukkuelajeja kuten taitoluistelun joukkuekilpailu ja muuta yhtä älyvapaata, niin miten olisi kelkkailuunkin tämmöinen sekajoukkueiden kilpailu? Yhdistetään mies ja nainen samaan kelkkaan ja samalla vielä kaksi kelkkailulajia eli ohjaskelkkailu ja skeleton. Toisessahan ollaan selällään ja toisessa mahallaan. Pervokerrointa lisää se, että skeletonissa ollaan pää ja ohjaskelkkailussa jalat menosuuntaan! Eli tässä vapaasti toteutettavaksi uusi laji: mies alle ohjaskelkkailijan asentoon ja nainen päälle skeletonkelkkailijan asentoon. Lajin nimeksi ehdotan 69-kelkkailu. Kilpailun voittaa se pari, jolla on parhaat kyydit.

Mielensäpahoittaja taisi tosiaan olla Etelä-Koreassa, sillä tsekkimäkihyppääjä Vojtech Stursa joutui kusimyrskyn silmään. Mies julkaisi itsestään selfien, joka paljasti osan mäkihypyn ongelmista. Normaalimäessä sijalle 53 yltänyt tsekki oli luurangonlaiha. Viitaten olemukseensa ja huonoon menestykseensä hän kirjoitti Instagramiin: "Kun hyppää kuin somali, pitää näyttää somalilta". Törkeää valehtelua -.hän ei selvästikään ole käynyt Suomessa, jossa somalit ovat varsin tukevassa kunnossa. Paitsi ne jotka käyttävät khatia normaaliakin enemmän ja unohtavat pössiksessään syödä ilmaiset ruuat.

En lakkaa hämmästelemästä sitä intoa, jolla ihmiset haluavat tulla kusetetuiksi joukkuelajeissa. Nytkin oli valtava kohkaaminen olympiajääkiekosta. Siitä huolimatta, että samaan aikaan NHL:ää tahkoaa 31 joukkuetta eli jotain 700 maailman parasta pelaajaa on poissa. Kuvitelkaa että vaikkapa hiihtoon eivät saisi osallistua sellaiset urheilijat, jotka ovat päässeet maailmancupissa pisteille. Kiinnostaisivatko kisat ketään? Itse en katsonut miesten jääkiekkoa hetkeäkään, tai no toki sen verran että lasten katsoessa telkkaria ei voinut tietenkään olla ohimennessä näkemättä.

Hiihdossa jaksettiin jauhaa siitä, kumpi oikeasti oli nopeampi kympin vapaalla, Björgen vai Pärmäkoski. Ero naisille saatiin, mutta hiihdon sääntöjen mukaan tulokset pyöristetään sekunnin kymmenykseen. Tällöin on aivan turha jauhaa paremmuudesta. Jury teki aivan oikean ratkaisun kieltäytyessään paljastamasta aikoja sadasosan tarkkuudella. Sääntö on sääntö ja sen mukaan mennään.
Kokonaan toinen asia on se, että typerähän se sääntö on. Urheilussa on tarkoitus saada ero aikaan ja jos aikoja voidaan mitata jopa tuhannesosien tarkkuudella, niin se ero pitää kaivaa sieltä esiin. Vaikka ajat sitten ilmoitettaisiinkin pienemmällä tarkkuudella. Olen ollut tarkistamassa maalikamerakuvia sen verran monta kertaa. Tietäisittepä muuten miten nopeasti ne katsotaan... todellisuudessa saattaa olla helposti sadasosan, tuskin sentään kahden heittoa suuntaan jos toiseen. Riippuu hiirikäden tarkkuudesta. No, toki ennätystuloksissa asia tarkistetaan hyvin tiukasti ja tarvittaessa kuvat lähetetään ylempään instanssiin hyväksyttäväksi. Mutta tulospalvelulla on kiire ja jos jäätäisiin jokaisen maaliintulijan kohdalla zoomailemaan tuhannesosien tarkkuuteen, niin aikataulu pettäisi. Tarvittaessa näin silti tehdään. Viime vuonnakin olin tilanteessa, kun jouduttiin kaivamaan aiemman alkuerän kuvat uudelleen esiin tietokoneelta, jotta selviäisi kuka juoksijoista menee finaaliin. Viimeisellä läpipääsypaikalla oli näet kaksi eri erissä juossutta samalla ajalla ja ero piti etsiä tuhannesosista.
Mutta ero pitää saada aikaan. Vaikka tuhannesosat olisivat samat, niin sitten voitaisiin käyttää tie-breakia. Se joka oli viimeisellä väliaikapaikalla edellä, voidaan sijoittaa paremmaksi. Tai jos sekin on sama, niin sitä edellisellä väliaikapaikalla. Eiköhän ero jostain kaivettaisi esiin ja peli olisi reilua, koska säännöt ovat samat kaikille.

Johanna Matintalon räväköitä lausuntoja on ihmetelty. Ei niissä pitäisi mitään kummastelemista olla - Matintalo koki aivan oikeutetusti tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja sanoi asiat kuten ne ovat. Kylmä tosiasia on se, että Suomen naisten maastohiihto on kiistattoman ykköstykki Krista Pärmäkosken jälkeen siinä tilassa, että Johanna Matintalo tulee sisällyttää joukkueeseen ihan mille tahansa matkalle hän haluaa. Hänen paikkansa olisi periaatteessa ollut myös viestijoukkueessa. Sinne häntä ei kuitenkaan voinut laittaa, koska tällöin pois olisi pitänyt jättää Aino-Kaisa Saarinen. Ja sen tempun jälkeen ilmapiiri olisi tuhoutunut, siitä olisi AKS pitänyt kyllä huolen. Parempi ratkaisu olisi ollut jättää Saarinen kotimaahan ja siitä taas olisi mediassa noussut paskamyrsky, vaikka ei Saarinen kisoissa mitään maininnan arvoista esittänyt. Pienempi paha tässä taisi kuitenkin olla se, että Matintalo jätti viestin väliin.
Tiedä sitten, mahtaako Matintalon asemassa olla yhtään kyräilyä siitä, että hän on tullut toisesta lajista eli kestävyysjuoksusta. Tässä hän teki oikean valinnan - onhan hiihdossa maailman huipulle pääseminen huomattavasti helpompaa ja taloudellisesti kannattavampaa kuin yleisurheilussa edes Euroopan huipulle pääseminen. Ihmisenä minulle on jäänyt hänestä varsin positiivinen kuva kohteliaana ja asiallisena nuorena urheilijana. Puolensa hän osaa selvästi pitää - hiihdossa pärjätäkseen on osattava käyttää kyynärpäitään ja sehän on Johanna Matintalolle 800 metrin Suomen mestarina tuttua.

Viidenkympin hiihdossa selostaja toteaa: Ei kannata Niskasen hiihtää Iversenin perässä, siinä on riskinsä...
Jaska: Jaa, onko Iversen syönyt hernerokkaa?
Itse kisassa Niskasen ollessa irtiotossa totesin, että saas nähdä kuinka tässä käy. Kazakstanin Poltoraninia en pitänyt uhkana, mies roikkui vain Niskasen perässä eikä hiihto näyttänyt hyvältä. Tuli mieleen se vanha vitsi, jossa mieheltä kysyttiin "Tunnetko ketään Niskasta?" ja tämä vastasi "En, kyllä mun naamasta pitää katsoa". No, Poltoranin roikkui niin pitkään kannassa että hän varmaan tuntee jo Niskasen niskasta. Bolshunov ajoi koko ajan parivaljakkoa pikkuhiljaa kiinni. Viisikymppiä on pitkä matka ja kisa alkaa toden teolla vasta neljänkympin jälkeen. Jos Niskaselle tulee viimeisillä kilometreillä noutaja, niin se ei kyllä ole kultainen noutaja. Tosin muut ovat jo niin pahasti jääneet, että jos Bolshunov ajaa ohi, on Niskanen joka tapauksessa toisena maalissa. Ja sitten vain odotellaan, tuleeko Bolshunoville noutaja. Laboratorionoutaja.
Näin ei sitten käynyt. Viimeiselle kahdeksan kilometrin lenkille lähtiessä Poltoranin oli pudonnut. Suomalais-venäläinen parivaljakko oli yhdessä, mutta Bolshunov ajoi suoraan varikkoalueen ohi Niskasen mennessä suksienvaihtoon. Totesin että tämä oli sitten tässä, Bolshunov teki niin pahan virhearvion että siitä ei toivu, vaikka saikin toistakymmentä sekuntia etumatkaa. Eikä Niskanen hyytynyt, toisin kuin hänen kanssaan pitkään irtiotossa mukana ollut Poltoranin. Kuusi kilometriä ennen maalia hänellä oli vielä 38 sekuntia etumatkaa takaa-ajavaan ryhmään ja pronssimitali tähtäimessä. Vajaat kaksi kilometriä myöhemmin hänet oli ajettu kiinni. Täydellinen sippaus. Viimeisellä neljän kilometrin pätkällä tappiota tuli kärkeen nähden kaksi minuuttia 40 sekuntia.

Venäläisethän eivät saaneet kilpailla omana joukkueenaan, vaan älyttömän OAR-lyhenteen ja olympialipun alla. Käytännössä kyseessä oli kuitenkin Venäjän joukkue. Olisi järkevämpää, jos olympialaisista suljetut maat kilpailisivat "Olympia"-nimen alla KOK:n alaisuudessa. Olen esittänyt joukkuelajeihin systeemiä, jota noudattamalla pikkumaiden urheilijoillakin olisi mahdollisuus päästä kisoihin. Samaa voitaisiin soveltaa myös poissuljettujen maiden tapauksessa.
Venäläisten poissulkeminen valtiojohtoisen dopingin takia oli vähintäänkin aiheellista. Nytkin olympialaisissa on heille tullut jo kaksi käryä: kelkkailijalle ja curlingin pelaajalle. Oikeasti, kuinka paska täytyy kilpailijan olla tarvitakseen dopingia curlingissa? Tämä rattikelkkailija puolestaan oli esiintynyt "Minä en käytä dopingia" -paidassa. Kannattaisi vähän miettiä luottaako venäläisiin lääkäreihin. Äskettäin joukosta poistui moukarinheiton olympiavoittaja vuodelta 1988. Sergei Litvinov oli kuollessaan vasta 60-vuotias. Äkillinen sairaskohtaus. Eikä ole ainoa laatuaan tapauksista, joissa elimistö pettää ennen aikojaan.

Niskasen kultamitali aiheutti paineita myös urheiluministeri Sampo Terholle (shit). Terho oli luvannut tehdä Arhinmäet eli vetää itsensä kantokuntoon, jos Niskanen voittaa kultaa. Arhinmäki epäili projektin onnistumista, sillä kuten Arhinmäki totesi, "siniset pettävät jokaisen lupauksensa". Tämä onkin miesmuistiin ainoa asia, jossa Arhinmäki on ollut oikeassa. Terho on Arhinmäkeä edellä, sillä hän petti sekä puolueensa että Suomen kansan. Arhinmäki ei ole puoluetta pettänyt. Tiedossa ei ole, miten Terhon perseet olalle -projekti onnistui, mutta varma tieto on siitä ettei hän kännissä ainakaan yhtään sen typerämpiä päätöksiä voi tehdä kuin selvin päin.

Olympialaisten viimeinen laji oli naisten 30 km hiihto. Pärmäkoski sai hopeaa. En nähnyt hänen haastatteluaan, mutta varmasti tunteet olivat pinnassa. En tiedä itkikö, mutta ainakin Aino-Kaisa Saarinen itki (ilmeisesti uransa päättymistä) ja Kerttu Niskanen itki (pettymystään viidennestä sijasta). Eikö Nessu voisi ryhtyä naismaajoukkueen sponsoriksi?
Pärmäkosken hopeaa oli osaltaan ratkaisemassa Itävallan Teresa Stadloberin harhahiihto. Tästä syntyikin melkoinen polemiikki esimerkiksi Ilta-Sanomien keskustelussa. En suosittele lukemaan. On nimittäin taas täynnä sellaisten kommentoijien tekstiä, jotka eivät ymmärrä mistään mitään eivätkä vaivaudu ottamaan asioista selvää. Lukijoita palvellakseni tein pienen analyysin, jotta asia tulisi selväksi.
Tapahtui siis seuraavaa. Kisa kierrettiin 7,5 kilometrin lenkkinä, joka koostui kahdesta 3,75 kilometrin lenkistä, jotka siellä täällä kulkivat rinnakkain. Yksi näistä kohdista oli se, jossa harhautuminen tapahtui. Stadlober ja Pärmäkoski olivat ns. sinisellä lenkillä, joka kulki alamäessä vasemmanpuoleista reunaa punaisen lenkin ollessa oikealla. Reittejä erotti toisistaan parin metrin levyinen "neutraali" alue, joka oli merkitty muutaman kymmenen metrin välein parin metrin pituisin muovilaatikoin. Näiden välissä oli lisäksi parin-kolmen metrin välein havuja. Stadlober harhautui yli tämän neutraalin alueen ja kääntyi reittien erkaantuessa oikealle punaiselle lenkille, kun olisi pitänyt jatkaa suoraan. Kyseisessä kohdassa punainen lenkki kulkee vajaan silmukan ja palaa sitten lähes samaan kohtaan takaisin sivuten hetken taas sinistä lenkkiä, kunnes kääntyy oikealle.
Vastoin väitteitä reitti oli siis selvästi merkattu. Kuten jutussa todettiin, hiihtäjät olivat saaneet tutustua reittiin etukäteen ja useimmat olivat hiihtäneet sillä kilpaa jo aiemmilla matkoilla. Kommenteissa ihmeteltiin, miksi reitillä ei ollut toimitsijoita ohjaamassa. Ei tarvinnut, koska merkintä oli selvä. Kisassa hiihti maaliin 45 hiihtäjää, jotka kiersivät lenkin siis yhteensä 180 kertaa eli laskivat kyseisen alamäen 360 kertaa. Ilmeisesti Stadlober oli ainoa, joka onnistui harhautumaan. Ja jos erkanemiskohdassa oli jo väärällä reitillä, toimitsijan läsnäolo ei olisi auttanut. Eikä aiemmin toimitsijoita voinut olla reittien välissä jo turvallisuussyistä - jos pitkässä letkassa tulee kaatuminen alamäessä, takaa tulevat hiihtäjät väistävät ja silloin kahden lenkin välisellä alueella toikkaroivat toimitsijat ovat riski. Harhautuminen meni täysin Stadloberin piikkiin, minkä tämä itsekin tunnusti. Kokonaan toinen juttu on se, olisiko Pärmäkosken pitänyt hihkaista perään reilun urheiluhengen merkeissä. Tuskin tämä olisi mitään muuttanut, sillä tilanne tapahtui niin hetkessä. Siinä vaiheessa kun Pärmäkoski tajusi mitä tapahtui ja olisi voinut huutaa, hän oli kovassa vauhdissa jo parinkymmenen metrin päässä, selin Stadloberiin joka oli myös selin. Tuskin olisi edes kuullut saati sitten tajunnut. Kierrettyään tämän ylimääräisen silmukan Stadlober palasi takaisin oikealle reitille.
Mutta kisa ei tähän ratkennut. Katsoin tallenteesta, että esimerkiksi ensimmäisellä kierroksella letkalta kului noin 1.10 kiertää se silmukka. Seuraavassa väliaikapisteessä Stadlober oli 1.12 Pärmäkoskea perässä, mikä täsmää menetettyyn aikaan. Lopputuloksissa hän hävisi Pärmäkoskelle 2.25 eli yli minuuttia enemmän. Tämä siitä huolimatta, että Pärmäkoski joutui hiihtämään koko loppumatkan yksin, kun taas Stadloberilla oli pariinkin kertaan vetoapua muista hiihtäjistä.

Hienoin näkemäni urheiluhengen osoitus (saattoi olla parempiakin mutta tämän näin, koska onnistuin livistämään töistä kriittisen viiden minuutin ajaksi) näissä kisoissa koettiin miesten pikaluistelun tuhannen metrin viimeisessä parissa. Halusin nähdä Mika Poutalan viimeisen olympiastartin. 500 metrillä mitali oli ollut lähellä ja vaikka tonni oli etukäteen heikompi matka, en pitänyt mitalisuoritusta mahdottomana. Poutalan pariksi oli arvottu yksi ennakkosuosikeista, Hollannin Kjeld Nuis. Nuis lähti lujaa, väliajat olivat sadasosista kiinni. Poutalakin eteni hyvin, oli kuuden parhaan joukossa ja aivan mitalin tuntumassa. Maalissa Nuis oli nopein, mutta Poutala jäi kuudenneksitoista. Kisan ratkaissut hetki oli viimeisellä takasuoralla. Jos Poutala olisi tullut kaarteesta paria sekunnin kymmenystä aiemmin, hän olisi saattanut olla mitaleilla. Jos hän olisi tullut paria sekunnin kymmenystä myöhemmin, hän olisi ollut kymmenen parhaan joukossa. Nyt hän tuli juuri väärällä hetkellä. Sisäradalta tullut Poutala oli niukasti Nuisin edellä. Ajassa toki jäljessä, mutta Nuisilla oli viimeisen sisäkaarteen tasoitus käyttämättä ja siksi hän oli fyysisesti jäljessä. Ratoja vaihtaessa ulkoradalta tulevalla on etuajo-oikeus, mikäli luistelijat ovat tasoissa. Poutala oli kuitenkin potkun verran edellä ja olisi voinut ajaa eteen, mutta hän hidasti ja antoi Nuisille tilaa. Se maksoi hänelle sijoituksen kymppisakissa, mutta pelasti Nuisille olympiakullan. Hetken aikaa Poutala taisi olla Hollannin suosituin ulkomaalainen, sillä pikaluistelukansana hollantilaiset ymmärsivät mitä todella tapahtui.

Uusinta: Kovat jätkät

Lukijalle: Talviolympialaiset on sitten kohta taputeltu. Sen kunniaksi uusitaan juttu, jossa listasin kymmenen eniten arvostamaani suomalaisurheilijaa. Saa nähdä, nouseeko joku nykynimistä vielä joskus samaan kategoriaan:

Pohdiskelin kerran, ketkä ovat ne eniten kunniottamani suomalaisurheilijat. En tarkoita parhaita tai menestyneimpiä, vaan niitä, jotka ansaitsevat kunnoituksen joistain muista syistä. Totesin listasta tulevan ymmärrettävistä syistä melkoisen kestävyysjuoksu- ja yleisurheilupainotteisen. Päätin jäävätä yleisurheilijat ulkopuolelle ja tarkastella vain muita lajeja. Tässä kymmenen kovaa jätkää.

10. Juha Mieto
Miedon sisu on legenda; hiihtää nyt käyttökelvottomilla puusuksilla MM-hopealle 1974. Tai monipuolisuus; Jukolan viestissä hän oli Kurikan Ryhdin perinteinen aloittaja ja tuli kerran vaihtoon ensimmäisenä. Harvemmat ovat myöskään myöhästyneet moukarinheitossa ensimmäiseltä kierrokselta siksi, että sitä ennen piti kilpailla 3000 metrillä. Silloin kun Mietaa harjoitteli, siitä oli oksat pois. Eräs kesäinen viikonloppu 70-luvulla: perjantaina 10 km juoksulenkki, sitten suvijuhlille lentopalloturnaukseen. Lauantaina kolme ottelua turnauksen jatkuessa, sieltä toiselle paikkakunnalle piirin pm-viesteihin juoksemaan 4 x 800 metriä, josta kolmannelle paikkakunnalle suunnistuskilpailuun. Sunnuntai-aamuna lentopalloturnauksen loppuottelu, sieltä taas pm-viesteihin 4 x 1500 metrille. Mutta uran kovin temppu oli ehdottomasti Lake Placidin 15 km. Ei se sadasosan tappio, vaan se miten heti Wassbergin tultua maaliin Mietaa meni paikalle ja onnitteli reilusti voittajaa - samoin kuin oli tehnyt jo kuusi vuotta aiemmin hävittyään muovisuksilla hiihtäneelle Thomas Magnussonille. Ihan kaikkia sanojaan ei sentään Mietaakaan ole pystynyt pitämään. Olin kerran paikalla, kun hän kertoi: "Nuorena aattelin, ettei tästä maailmasta ole kovin moni erkaantunut ilman että olis viinaan tai naisiin koskenu, ja tuumasin jotta minä sen vielä teen. Vaan eipähän tuo sentään ihan täysin onnistunut...

9. Aarne Honkavaara
18-vuotiaana rintamalle jatkosotaan. Sieltä lomalla debyytti jääkiekon SM-sarjassa. Sodan jälkeen moninkertainen pistepörssin voittaja, keskiarvo koko uran ajalta 2,51 maalia/ottelu! Moninkertainen arvokisaedustaja, vaikka ura käytännössä loppuikin loukkaantumiseen Puolassa alle 30-vuotiaana. Sääriluut murskaksi, epäonnistunut leikkaus joka korjattiin vasta lähes 30 vuotta myöhemmin. Siitä huolimatta palasi vielä muutamaksi vuodeksi kentille. Ennen jääkiekkouraa mies ehti voittaa nuorten SM-kultaa seiväshypyssä. Sen jälkeen vuosikausia maajoukkueen valmentajana. Ja päälle päätteeksi valtava määrä lajihistorian parissa työskentelyä, tärkeimpänä kolmekymmentä vuotta yhtäjaksoisesti vuotuisen Jääkiekkokirjan toimittamista - teos oli maailman mittakaavassakin ainutlaatuista jälkeä. Tuulahdus ajalta, jolloin jääkiekkoa saattoi vielä kunnioittaa.

8. Kalevi Häkkinen
Normimies viettää 60-vuotispäiviään saamalla lahjaksi kiikkustuolin ja kävelykepin. Häkä Häkkinen laski vuoren rinnettä alas sukset jalassa 205,011 kilometriä tunnissa. Vuonna 1988 tehty tulos jäi miehen henkilökohtaiseksi ennätykseksi. Maailmanennätystä hän oli parannellut 60- ja 70-luvuilla, mutta ne jäivät lyhytaikaisiksi, koska rikottiin jo samassa kilpailussa. Tuohon aikaan tulokset olivat luokkaa 180 km/h, koska rinteet ja välineet eivät vielä olleet samalla tasolla kuin nykyään. Huimaavinta asiassa oli se, että syöksylaskun Häkkinen oli aloittanut 22-vuotiaana, edustanut Suomea Cortinan olympialaisissa 1956 (23.) ja siirtynyt nopeuslaskijaksi vasta veteraani-iässä, 35-vuotiaana. Uraa kesti 40 vuotta - viimeinen kilpalasku oli Sallan rinteessä 75-vuotiaana. Laskut päättyivät metsätöissä saatuun nilkkavammaan. Häkkisellä on CV:ssään myös yllättävä ansio Suomen maastohiihtomenestyksessä: hän opetti suomalaishiihtäjille oikean laskuasennon ja mittaukset osoittivat heidän voittaneen sen ansiosta joissakin laskuissa sekuntikaupalla muita. Ratkaiseva etu monen arvokisamitalin kohdalla.

7. Jari Litmanen
Kuningas ei ole tällä listalla siksi että saavutti enemmän ja pääsi pidemmälle kuin yksikään suomalaisjalkapalloilija koskaan. Ei myöskään siksi, että harjoitteli nuoresta lähtien kuin urheilija eikä palloilija. Tai samasta monipuolisuussyystä kuin jotkut toiset - Litti kävi Hollannissa kerran luistimilla ja hänelle tarjottiin saman tien sopimusta paikalliseen jääkiekkoliigaan. Eikä myöskään siksi, että hän useista loukkaantumisistaan huolimatta on aina palannut ja jatkanut uraansa käsittämättömän pitkään rakkaudesta lajiin. Litmanen on listalla siksi, että hän on esimerkillään osoittanut ettei yksityiselämäänsä tarvitse myydä julkisuudelle. Pitää olla melkoinen fani muistaakseen Litmasen vaimon nimen - vaatekaappia ei ole esitelty naistenlehdissä. Litiltä ei pokka pettänyt edes silloin, kun Hollannin vuosina tyttöystäväjulkisuuden puutteessa vihjailtiin hänen olevan B-rapun miehiä.

6. Siiri Rantanen
Vielä kultaisella 60-luvulla suomalainen nainen ei ollut humanismifeminismin pilaama ja tiesi paikkansa hellan ja pesukoneen välissä. Urheilua sopi harrastaa neitivuosina, mutta avioliitto ja viimeistään lasten hankinta päättivät uran. "Äitee" Rantanen oli toista maata. Kahden pojan äiti vasta aloitti tosissaan vähän alle kolmikymppisenä naisten hiihdon tultua olympiaohjelmaan. Ehti käydä mm. kolmet olympiakisat, parhaina tuloksina viestikulta ja henkilökohtainen hopea. Hiihtämisen ohessa hän voitti kultaa SM-maastojuoksussa ja maantiepyöräilyssä. Äiteen räväkät lausunnot Pekka Tiilikaisen radiohaastatteluissa ovat legenda sinänsä. Kerran hän lähetti terveisiä miehelle kotiin: "Laita pyykit valmiiksi likoamaan!" Toisen kerran taas kovan pakkaskilpailun jälkeen hän totesi, että "on se vaan hyvä etten ole mies." "Kuinka niin?" "No, kyllä ne olisivat jäätyneet." Legendoja Äiteen kisatempauksista kerrotaan eri paikkakunnilla edelleen, täällä Huitsinnevadassakin on alle kilometrin päässä mäki, jossa hän eräässä kisassa... no jaa, jääköön kertomatta koska suulliseen perinteeseen on tullut reilun viidenkymmenen vuoden aikana taatusti värityslisää. Äitee piti kuntoa yllä myöhemminkin - voitti Finlandia-hiihdon naisten sarjan kahdesti vielä yli viisikymppisenä.

5. Pertti Karppinen
Katsokaa sanakirjasta vaatimattomuus ja siinä on Karppisen kuva. Ura alkoi toden teolla EM-kisojen B-finaalin voitolla (eli kokonaiskilpailun seitsemäs) 1973. Päättäväinen ja systemaattinen harjoittelu tuotti yllättävän olympiakullan 1976, odotetun olympiakullan 1980 ja toivotun olympiakullan 1984. Siinä välissä mies ehti vaihtaa pariairokaksikkoon yhdessä pikkuveljensä Reiman kanssa, mutta menestys jäi MM-hopeaan 1981. Neljäs olympiakulta oli tähtäimessä 1988, mutta vieläkin on epäselvää mitä Karppisen veneelle tapahtui ennen välierää - sabotaasi vai onnettomuus, mutta paatti ei kulkenut vaurioituneena riittävän kovaa. B-finaaliin se saatiin kuntoon ja siellä tuli voitto. Ura jatkui yhä, vielä kerran tuli olympiaedustus 1992 ja kymmenes sija. Tärkein saavutus Barcelonan kisoissa oli kuitenkin toisella rintamalla. Mikko Kolehmaisen voitettua melonnan olympiakultaa samalla stadionilla kilpaillut Karppinen nappasi miehen puhutteluun ennen kuin media ehti ja antoi oppitunnin julkisuudesta. Vaatimaton ja vähäsanainen soutaja oli aina osannut hallita tämän puolen urheilu-uraa suvereenilla tavalla. Ja meno jatkuu: 56-vuotiaana hän sai SM-pronssia kaksikossa yhdessä poikansa kanssa.

4. Verner Weckman
Kaikista suomalaisten olympiavoittajien elämäntarinoista uskomattomin on maan ensimmäisen kultamitalistin Verner Weckmanin tarina. Vuonna 1882 syntynyt maanviljelijän poika pääsi opintielle lyseoon Helsinkiin - harvinaisuus jo tuokin ajankohdan huomioiden. Kouluaikoinaan hän tutustui painiin ja osoittautui melkoiseksi lahjakkuudeksi. Tsaarin määrättyä Suomeen kutsunnat suurin osa ylioppilaista osallistui kutsuntalakkoon, niin myös Weckman. Vaikeuksien varalta hän päätti turvata opintiensä muualla ja siirtyi Saksaan Karlsruhen teknilliseen korkeakouluun. Siellä hän harjoitteli todella kovaa ja opiskeli siinä sivussa. Suomen ensimmäisen olympiajoukkueen matkatessa Ateenan välikisoihin kielitaitoinen Weckman oli itseoikeutettu joukkueenjohtaja ja voitti siinä sivussa kultaa raskaassa keskisarjassa, kun onnistui puristamaan painonsa alle 85 kilon rajan painimalla ilman tossuja. Weckman oli tuohon aikaan ruumiinrakenteeltaan poikkeus, vain 178-senttinen kuiviin treenattu kroppa painoi 87 kiloa, mikä kertoi melkoisesta lihasmassasta. Oman väitteensä mukaan hän oppi ruumiinsa hallinnan hengitysharjoituksin niin hyvin, että kykeni hallitsemaan jopa sydämensä syketiheyttä rintalihaksillaan. Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi hän kävi vielä voittamassa Suomen ensimmäisen varsinaisen olympiakullan Lontoon kisoissa 1908 ja päätti paininsa siihen. Mutta siitä alkoi toinen, kenties vielä kiehtovampi ura. Liike-elämässä hän siirtyi 1909 asbestikaivoksen tekniseksi johtajaksi Uralille. Siellä hän vietti seuraavat 12 vuotta, kunnes hänet evakuoitiin bolsevikkivallankumouksen jälkeen 1921. Siinä hötäkässä katosivat lähes kaikki palkinnot, ainoastaan olympiakullat säästyivät. Suomessa hänestä tuli Kaapelitehtaan johtaja ja vuonna 1953 vuorineuvos - edelleen ainoa suomalainen olympiavoittaja kyseisellä arvonimellä.

3. Heikki Savolainen
20-vuotias Savolainen voitti Amsterdamin olympialaisissa 1928 Suomen ensimmäisen telinevoimistelumitalin - pronssia hevosella. Siitä syttyi kipinä, joka kantoi viisiin olympialaisiin, joissa kaikissa tuli mitaleja. Tiukimman tähtäimen Savolainen asetti omiin kotikisoihin - mitaleja oli jo, mutta kulta puuttui. Toisin kävi, vuoden 1940 kisat kariutuivat sodan tuuliin. Kajaanin kaupunginlääkäriksi ja sodassa lääkintämajuriksi päätynyt Savolainen ehti jo lopettaa, mutta Lontoon olympialaisten 1948 lähestyessä kävi kutsu. Liian moni huippuvoimistelija oli kaatunut sodassa, 40-vuotiasta Savolaista tarvittiin yhä. Harjoitusolot Kajaanissa olivat surkeat, ainoalla kaupunginlääkärillä kädet täynnä töitä, mutta palavaa tahtoa riitti. Toukokuussa 1948 Kajaanissa puhkesi lavantautiepidemia. Seuraavaan kahteen kuukauteen kaupunginlääkäri ei ehtinyt nukkua yhtään yötä kunnolla ja pyörtyi viimeisissä olympiakatsastuksissa kesken rekkiliikkeen. Lontoossa harjoituksissa hän vielä mursi isovarpaansa. Jalka kipsiin ja salille. Tuloksena vihdoin olympiakulta, jopa kaksin kappalein: joukkuekilpailussa ja hevosella. Hevosella tehtiin ainutlaatuista urheiluhistoriaa, kun voitto jaettiin kolmen suomalaisen kesken. Vielä kerran Savolainen oli mukana olympialaisissa, omissa kotikisoissa Helsingissä hän vannoi olympiavalan ja otti joukkuekilvan pronssia. Siihen päättyi huippu-ura, mutta voimistelu jatkui. Vuonna 1978 voimistelupäivillä ylin veteraanisarja oli 45-vuotiaat ja kolmanneksi tuli jo 71-vuotias Heikki Savolainen. Neljännen sijan otti hänen poikansa... Suomen perinteikäs voimistelu ehti jo painua pahasti permannon rakoon, kunnes Jani Tanskanen räväytti rekin maailmanmestaruudella 1997. Tuore maailmanmestari kävi tervehdyskäynnillä tuolloin 90-vuotiaan Savolaisen luona, joka ehti ilokseen vielä nähdä suomalaisen voimistelun uuden nousun pari kuukautta ennen kuolemaansa.

2. Veikko Hakulinen
Urheilutietokilpailukysymysten klassikko: missä lajissa Veikko Hakulinen otti ensimmäisen aikuisten SM-mitalinsa? Vastaus: hopeaa soudun sisähankanelosessa 1951. Karjalaisen evakkopojan huippu-ura alkoi vasta lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä, mutta kolminkertainen hiihdon olympiavoittaja ehti silti paljon ja oli monipuolisuudessaan vertaansa vailla. Hiihto-uran jälkeen hän pääsi olympialaisiin vielä ampumahiihtäjänä ja voitti lajissa SM-kultaa. Suunnistuksessa tuli SM-hopeaa, uudessa lajissa hiihtosuunnistuksessa jo yli 40-vuotias Hakulinen ehti viestipronssille. Maastojuoksussakin tuli kilpailtua SM-tasolla. Veteraanisarjoissa kilpailu jatkui koko iän. Mies lähti tästä maailmasta kuten oli elänytkin, jäi 78-vuotiaana pimeässä auton alle harjoituslenkillään.

1. Pertti Ukkola
Harvassa ovat ne suomalaiset, joilla on palkintokaapissaan kultamitali sekä olympialaisista, MM-kisoista että EM-kisoista. Luja luonto tuli tutuksi jo kasvuympäristöstä - synnyinkoti Kitisen latvoilla jäi Porttipahdan tekoaltaan alle. Juuri ennen altaan täyttämistä painijanalku oli ehtinyt muuttaa Tampereelle opettelemaan menestyslajissaan mestariksi. Tahto oli kova; kun hän mainitsi entiselle Suomen mestarille, että omat tavoitteet ovat MM-tasolla, vastauksena oli räkäinen nauru. Sen tauottua entinen suuruus totesi, että on helpompaa kiivetä perse edellä pylvääseen kuin voittaa maailmanmestaruus. Nuori Ukkola pyysi miehen pihalle, nousi käsinseisontaan, otti jaloilla tukevan otteen puhelinpylväästä ja hiissasi itsensä kärkeen asti. Muutaman vuoden kuluttua mies oli kärjessä myös painimaailmassa. Painijanlahjat eivät välttämättä olleet yhtä hyvät kuin muutamilla muilla huipuilla, mutta kanttia ei mitata härveleillä. Kun äijä juoksee Cooperin testissä yli neljä tonnia ja repii reilut 70 leukaa, ei muitten lahjakkuus enää riitä. Lahjakkuutta riitti muillakin alueilla - runouden harrastus oli julkisesti tunnettu. Vähemmän tunnettu oli sitten eräs toinen harrastus, johon kerran tahattomasti viitattiin lääketieteellisestikin. Lääkäri oli kirjoittanut Ukkolalle lähetteen röntgeniin, missä taustoja kertoakseen mainitsi myös urheilusta. Valitettavan kirjoitusvirheen takia lähetteessä kuitenkin luki: Potilas on yksi Suomen parhaista panijoista. Totta sinänsä tämäkin, Ukkolan menestysvuosina poikamieskämpän ovi kävi kuin käkikellon luukku ja naimisiin mies ehti vasta vanhemmalla iällä 28 vuotta itseään nuoremman naisen kanssa - tosin liitto päättyi eroon. Kotiseutuaan Lapissa mestari ei ole unohtanut: veljen perustama kalakauppa-kahvio-majoitusyritys on komistettu painijan kuvilla ja myy sivumennen sanoen erinomaisen hyvää vedenelävää. Ja täyttä asiaa olevia lausuntoja irtoaa edelleen.

Vähempien järvien maat

Kirjoitin aikapäiviä sitten jutun maailman erikoisista järvistä. Tämän inspiroimana tuumailin, että olisi kiva selvittää, mikä on minkäkin maan suurin järvi.
Valitettavasti kaikista maista ei ole olemassa yhtä perusteellista järvitietoutta kuin Suomesta. Eikä itse järvenkään määritelmä ole yhtä selkeä. Onko mereen jossain määrin yhteydessä oleva suolavetinen laguuni järvi? Tässä jutussa määrittelin että ei ole. Tämän määritelmän takia esimerkiksi Brasilia sulkeutui kokonaan pois listalta – pikaisen etsinnän perusteella Brasilian suurimmaksi järveksi tarjottiin aina erästä laguunia eikä muiden järvien koosta löytynyt luotettavaa tietoa. Koko itsessäänkään ei ole aina selvä, sillä monien järvien pinta-ala vaihtelee vuodenajoittain. Tai säännöstellyn virtaaman takia. Tämä muuten on ongelma myös Suomen toiseksi suurinta järveä määritettäessä, sillä Päijänteen ja Inarijärven pinta-alat ovat niin lähellä toisiaan, että pieni muutos pinnankorkeudessa saattaa aiheuttaa muutoksen kokojärjestyksessä.
Monen maan suurin järvi on tekojärvi. Nämä rajasin armotta pois. Onneksi kohdalle ei tainnut osua yhtään sellaista tilannetta, jossa tekojärven alle olisi jäänyt maan suurin luonnonjärvi. Kylläkin yksi sellainen, josta ei olla varmoja onko kyseessä ihmisen patoama vai luonnonjärvi.

Listauksessa on lueteltu järven nimi linkkinä Wikipediaan, sen pinta-ala neliökilometrinä ja sijaintimaa(t). Sijaintimaan tekstityyli paljastaa, mikä järven asema on kyseisessä maassa:
Lihavoitu tarkoittaa, että järvi on kiistatta maan suurin.
Normaaliteksti tarkoittaa, että järvi on useamman maan jakama ja suurin järvi, joka kyseisen maan alueelle ulottuu.
Kursivoitu tarkoittaa, että järvi ei ole missään tapauksessa kyseisen maan suurin ja on mainittu vain siksi, että se jollain mittarilla on jonkin muun maan suurin.
Lihavoitu kursiivi tarkoittaa, että järvi on suurin kokonaan kyseisen maan alueella sijaitseva, mutta kyseiselle maalle kuuluu osa jostain muusta suuremmasta järvestä.

Kunkin maanosan suurimmat järvet on myös mainittu erikseen.

Kaspianmeri, 374000, Azerbaidzan, Iran, Kazakstan, Turkmenistan ja Venäjä, Aasia ja Eurooppa
Maailman suurin järvi on siis nimeltään meri. Paitsi että se on maailman suurin järvi, se on samalla järvi jonka rantaviivaa kuuluu useimmille valtioille, kaikkiaan viidelle. Järvi sijaitsee Kaspian syvängössä ja sen pinnan korkeus vaihtelee pitkissä sykleissä. Nykyään pinta on 28 metriä merenpinnan alapuolella, kuten 1920-luvullakin. Siinä välissä pinta putosi 32 metriin, kunnes se alkoi taas nousta vuonna 1977. Laskuojaton Kaspianmeri on luonnollisesti suolainen, mutta suolapitoisuus vaihtelee kuten Itämeressäkin. Keskimääräinen suolapitoisuus on 1,2 % eli vähän yli kolmannes merivedestä. Suurimmillaan pitoisuus on kapean kannaksen erottamassa Garabogazkölin lahdessa, jossa se on jopa yli 30 %. Kaspianmeren pinnan ollessa matalalla koko lahti saattaa kuivua, kuten kävi 1984. Vuonna 1992 veden noustua erottava kannas puhkesi taas ja lahti täyttyi vedellä. Kuulostaa pikkujutulta, mutta tosiasiassa lahti on pinta-alaltaan Laatokkaa suurempi!

Michigan-Huron -järvi, 117300, Kanada ja Yhdysvallat, Pohjois-Amerikka
Tätä järveä ei löydy maailman suurimpien järvien listalta. Yleensä Michigan ja Huron lasketaan erillisiksi järviksi, vaikka niiden vedenpinta on samalla tasolla ja ”erottavan” salmi on peräti kahdeksan kilometriä leveä ja 37 metriä syvä.

Yläjärvi, 82100, Kanada ja Yhdysvallat, Pohjois-Amerikka
Eli Lake Superior, Pohjois-Amerikan Suurista järvistä suurin ja samalla maailman suurin makeavetinen ja laskujoellinen järvi. Sen veden vaihtumisaika on mahtava; kestää lähes 200 vuotta, kunnes järven vesi on uudistunut.

Victorianjärvi, 69484, Kenia, Tansania ja Uganda, Afrikka
Afrikan suurin järvi ja eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista. Vieraslajien istuttaminen ja leviäminen on tuhonnut suuren osan alkuperäisestä faunasta ja saastuminen on tehnyt järven veden käyttökelvottomaksi.

Michiganjärvi, 57800, Yhdysvallat
Huronjärvi ja Michiganjärvi lasketaan yleensä kahdeksi eri järveksi, vaikka niiden vedenkorkeus on sama ja niitä erottava Mackinacin salmi on kapeimmillaankin kahdeksan kilometrin levyinen. Mikäli kokonaisuus laskettaisiin yhdeksi järveksi, se olisi maailman suurin makeavetinen järvi ja samalla Yläjärveä suurempi Kanadan ja Yhdysvaltain suurimpana järvenä, 117300 neliökilometriä. Jos Michiganjärvi lasketaan itsenäiseksi järveksi, se on suurin kokonaan yhdessä maassa sijaitseva järvi.

Tanganjikajärvi, 32000, Burundi, Kongon demokraattinen tasavalta, Sambia, Tansania
Tanganjikajärvi oli ennen Neuvostoliiton hajoamista useimman valtion jakama järvi. Sen vedet huuhtelevat peräti neljän maan rantaviivaa. Lähes puolitoista kilometriä syvä järvi on maailman toiseksi syvin. Sen vesi on emäksistä, keskimääräinen pH-arvo on 8,4. Tämän takia järveen on kehittynyt pääosin oma, erikoisiin oloihin sopeutunut eläimistö.

Baikal, 31722 Venäjä, Aasia
Suurin sekä kokonaan Venäjällä että kokonaan Aasiassa sijaitseva järvi. Baikal on maailman syvin järvi, virallisen tiedon mukaan syvin kohta on 1637 metriä. Järven keskisyvyyskin on peräti 738 metriä, joten se on vesitilavuudeltaan maailman suurin makean veden allas, yli 23000 kuutiokilometriä vettä. Sitä on vähän luonnollista enemmän, koska 1956 Angarajokeen rakennettu pato nosti Baikalin pintaa toista metriä. Järven veden vaihtumisaika on 330 vuotta. Jos Kaspianmerta ei lasketa, Baikal on Aasian suurin järvi. Mikäli Michiganjärvi katsotaan Huronjärven kanssa yhtenäiseksi järveksi, on Baikal suurin ainoastaan yhdelle maalle kuuluva järvi. Venäjän-Japanin sodan aikana 1904-1905 Siperian radan ainoa puuttuva osa oli Baikalin eteläkärjen kiertävä pätkä, joten talvella kiskot laskettiin jäälle joukkojen ja tarvikkeiden kuljettamiseksi nopeammin.

Iso Karhujärvi, 31153, Kanada
Iso Karhujärvi on suurin kokonaan Kanadassa sijaitseva järvi ja pohjoisimpia maailman suurista järvistä. Vuosittain noin kahdeksan kuukautta jäässä olevan järven rannalla on vain yksi asutuskeskus, jossa asuu noin 650 ihmistä. Se on samalla suurin järvi, jonka koko valuma-alue on yhden valtion alueella.

Malawijärvi, 29600, Malawi, Mosambik, Tansania
Njassa- eli Malawijärvessä on enemmän kalalajeja kuin missään muussa järvessä. Järvi sai alkuperäisen nimensä Livingstonelta, joka kysyi paikallisilta järven nimeä saaden vastaukseksi njassa. Noloa asiassa on se, että njassa tarkoittaa paikallisella kielellä järveä, joten järven nimeksi tuli suoraan käännettynä Järvijärvi. Järvellä käytiin myös ensimmäisen maailmansodan ensimmäinen - no, sanaa meritaistelu ei voine käyttää ja järvitaistelu taas kuulostaa höntiltä, joten sanottakoon laivastotaistelu.

Vostok, 19690, Antarktis
Vostokjärvi on maapallon suurista järvistä viimeisenä löydetty; vasta 1973 ja sen todellinen koko selvisi vasta 1996. Selitys asialle on se, että järvi sijaitsee Antarktiksen napajään alla. Veden lämpötila järvessä on noin kolme astetta pakkasen puolella, sulana se pysyy paineen ansiosta. Koska järven epäillään olleen eristyksissä jopa 25 miljoonaa vuotta, sen mahdollisten elämänmuotojen uskotaan olevan varsin mielenkiintoisia. Toistaiseksi kairauksia ei ole tehty järveen asti, etteivät sen mahdolliset ekosysteemit altistuisi ulkomaailman mikrobeille. Vostok on myös todennäköisesti maailman eteläisin järvi.

Laatokka, 17700, Suomi ja Venäjä, Eurooppa
Laatokka on suurin kokonaan Euroopassa sijaitseva järvi. Taitaa olla viisainta, etten kirjoita enempää Suomen järvien kokoennätystä hallussaan pitävästä järvestä, ettei karjalainen vereni kuohahda liikaa.

Balkas, 16400, Kazakstan
Balkas on erikoinen siksi, että järven länsiosa luokitellaan makeavetiseksi (keskiarvo 0,074 %), kun taas itäosa on suolaista vettä (keskiarvo 0,35-0,6 %). Lisäksi länsiosan vesi on hyvin sameaa, kun taas itäosan kirkasta. Laskujoettoman ja matalan järven syvinkin kohta on vain 26 metriä ja keskisyvyys alle kuusi metriä. Järvi on pienenemään päin, vielä edellisessä järvilistauksessa se oli kooltaan Laatokkaa suurempi.

Eyrejärvi, 9500, Australia, Oseania
Eyrejärvi on Australian suurin järvi. Koska järvi on laskujoeton ja matala, sen pinta-ala ja suolaisuus vaihtelee huomattavasti. Järvi on noin 15 metriä merenpinnan alapuolella ollen samalla Oseanian matalin piste, ennätysvedenkorkeus on kuusi metriä yli "normaalin" vuodelta 1974. Kuivina kausina järvi kuivuu kokonaan, jäljelle jää vain muutamia lammikoita. Järven rannat ovat asumattomia, mutta järvellä toimii Lake Eyre Yacht Club, joka järjestää tulvavuosina purjehduksia.

Titicaca, 8300, Bolivia ja Peru, Etelä-Amerikka
Titicaca on Etelä-Amerikan suurin järvi ja samalla suurista järvistä korkeimmalla sijaitseva - aallot loiskuvat 3821 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on myös korkeimmalla sijaitseva järvi, jossa harjoitetaan kaupallista - hmm - järvenkulkua. Järvellä on laskujoki, mutta se on varsin vaatimaton, koska pääosa vesistä poistuu järvestä haihtumalla. Järven vesien lopullinen päätepiste on suolainen ja käytännössä laskujoeton Poopojärvi.

Nicaragua, 8264, Nicaragua
Nicaraguajärvi on Keski-Amerikan suurin järvi. Järvessä sijaitsevalla Ometepe-saarella on tulivuori, joka kohoaa 1579 metriä järven pinnan yläpuolelle, mikä on lajissaan maailmanennätys.

Turkanajärvi, 6750, Etiopia ja Kenia
Turkanajärvi on maailman suurin aavikolla sijaitseva järvi. Sen vedenpinta vaihtelee suuresti ja laski kymmenen metriä vuosien 1975-93 välisenä aikana. Järvi on tunnettu siitä, että sen ympäristöstä on löydetty paljon ihmisen kantamuotojen fossiileja.

Issyk Kul, 6236, Kirgisia
Issyk Kul on lievästi suolainen, laskujoeton järvi Kirgisiassa ja tunnettu Silkkitien etappina. Vaikka se sijaitseekin korkealla vuoristossa, se ei jäädy kylminäkään talvina, kiitos suuren syvyytensä. Järven veden kastelukäyttö on laskenut sen pintaa kymmenellä metrillä ja se laskee yhä noin viisi senttiä vuodessa. Tosin keskiaikana sen pinta oli vielä kahdeksan metriä nykyistäkin alempana.

Vänern, 5595, Ruotsi
Vänern on Euroopan Unionin suurin järvi. Se on osa 1800-luvulla rakennettua Ruotsin teollistumisessa keskeistä Götan kanavan vesiväylää, joka veneilijöiden keskuudessa tunnetaan nimellä "divorce ditch". Nimitys kuvastaa ongelmia, joita veneilijäpariskunnat kohtaavat yrittäessään selviytyä sen suluista.

Urmia, 5200, Iran
Iranin suurin järvi (Kaspianmeren jälkeen) on maailman suurin suolajärvi. Tai siis oli. Pinta-ala oli vielä 1970-80 luvun vaihteessa mainitun suuruinen, mutta nykyään järvi on kutistunut murto-osaan entisestä. Kutistumisen seurauksena suolapitoisuus on kasvanut sellaiseksi, että järvessä ei enää ui yksikään kala. Jotain tekemistä tällä katastrofilla saattaa olla sen kanssa, että samoihin aikoihin sen alkamisen kanssa Iranissa pääsivät valtaan hihhulimuslimit, joiden jäljiltä jää yleensä vain savuavia raunioita. Tällä kertaa näyttää jäävän kuivunut järvi. Ynnä järven yli kulkeva puolivalmis pengersilta, jonka rakentaminen jäi vallankumouksen myötä kesken. Eikä valmista tule, sillä suola on ruostuttanut huoltamattoman projektin korjauskelvottomaan kuntoon.

Iso Suolajärvi, 4400, Yhdysvallat
Iso Suolajärvi on varsin vaatimaton verrattuna siihen, että se oli vielä 15 000 vuotta sitten kooltaan yli kymmenkertainen Bonnevillejärvi. Tästä huolimatta se on suurin kokonaan Yhdysvalloissa sijaitseva järvi. Järven pinnankorkeus vaihtelee noin seitsemän metrin verran ja koska järvi on matala, sen seurauksena suolapitoisuuden vaihtelu on viiden ja 27 prosentin välillä. Yksikään kala ei selviä tällaisesta ja siksi järvessä ei olekaan selkärangallisia vesieläimiä.

Saimaa, 4400, Suomi
Saimaa ei oikeastaan ole järvi, vaan monta järveä jotka sattuvat olemaan suunnilleen samalla tasolla. Aikoinaan järvi oli tärkeä kulkureitti ja pitäjänrajat vedettiin sen mukaan, miten veneellä pääsi nopeinta reittiä lähimmälle kirkolle. Tämän periaatteen seurauksena esimerkiksi Kyläniemi kuuluu edelleen Taipalsaaren kuntaan; matka linnuntietä sen kärkiosasta kirkolle on 15 kilometriä, vesitse mutkien takia vähän enemmän. Maanteitse matkaa kertyy lähes 120 kilometriä, minkä taitavat kirkkomatkana Suomessa voittaa vain Kilpisjärvi-Enontekiö ja Näätämö-Inari.

Vanjärvi, 3713, Turkki
Turkin suurin järvi on laskujoeton, lähes 500 metriä syvä suolajärvi, jossa elää suolaisuuden takia vain yksi ainoa kalalaji. Kyseistä särkikalaa ei esiinny missään muualla. Vaikka kala onkin sopeutunut suolaiseen ja hyvin emäksiseen veteen, eivät sen mätimunat ole näin tehneet. Niinpä kala nousee keväisin kutemaan järven laskujokiin.

Poyangjärvi, 3585, Kiina
Kiinan suurin järvi tai toiseksi suurin, sillä sekä Poyangjärvi että Dongtingjärvi ovat Jangtsejoen tulva-altaita ja niiden koko vaihtelee valtavasti. Suurimmillaan Dongting on suurempi, mutta yleensä Poyangjärvi on suurempi.

Peipsijärvi, 3555, Venäjä ja Viro
Peipsijärvi on paitsi Viron suurin järvi, myös ilmeisesti suurimman järven jäällä käydyn taistelun paikka. Aleksanteri Nevski kukisti Saksalaisen ritarikunnan joukot vuonna 1242 käydyssä taistelussa, josta Sergei Eisenstein myöhemmin ohjasi kuuluisan elokuvan.

Uvs, 3350, Mongolia
Mongolian suurin järvi on laskujoeton suolajärvi. Järven ympäristön meteorologia on mielenkiintoinen: maailman eteläisin tundra rajoittuu maailman pohjoisimpaan autiomaahan. Aivan järven koillisin kärki ulottuu vajaat kaksi kilometriä Venäjän puolelle, joten se ei ole suurin kokonaan Mongoliassa sijaitseva järvi.

Hövsgöl, 2760, Mongolia
Toisin kuin Mongolian suurin järvi, josta pikkuinen osa yltää Venäjän puolelle, Hövsgöl on vähintään viiden kilometrin päässä rajasta. Järvi on sinänsä jo iso, mutta vielä vaikuttavampi on sen keskisyvyys 136 m – suurin syvyys on 262 m. Järvessä on aika tarkkaan kaksi kertaa niin paljon vettä kuin koko Suomen järvissä yhteensä.

Tonle Sap, 2590, Kambodza
Tonle Sap on Kambodzassa samannimisessä joessa sijaitseva tulvajärvi. Monsuuniaikana Mekongiin laskevan joen virtaussuunta kääntyy ja järvi tulvii alaltaan yli viisinkertaiseksi ja metrin syvyisestä kymmenmetriseksi.

Aral, n. 2000, Kazakstan ja Uzbekistan
Araljärvi oli pitkään listoilla maailman neljänneksi suurin järvi, vielä vuonna 1960 melkein 70000 neliökilometriä. Vasta Neuvostoliiton hajottua paljastui eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista: järvi oli kutistunut noin kymmenesosaan entisestään Amu-Darja ja Syr-Darja -jokien kuivuttua lähes kokonaan keinokastelun takia. Järven lähellä sijainnut ydinkoevyöhyke oli tehnyt osasta aluetta radioaktiivista ja yhdellä saarista kokeillut biologiset aseet olivat muuttaneet saaren kielletyksi ja hengenvaaralliseksi. Kuivumisen takia järven suolapitoisuus nelinkertaistui ja monet eliölajit kuolivat sukupuuttoon. Kolmeen osaan hajonneen järven pohjoisosaa on onnistuttu elvyttämään rakentamalla pato, joka estää sen vesien virtaamisen kuivuvaan eteläosaan. Pohjoisosan veden pinta on noussut 12 metriä. Uzbekistanille kuuluu järven eteläosa eikä sen tarkka pinta-ala ole tiedossa.

General Carrera, 1850, Argentiina ja Chile
Järvi jakautuu aika tarkkaan puoliksi maiden kesken ja on Andien laaksojärville tyypillisesti syvä, maksimisyvyys on 586 m.

Lago Argentino, 1415, Argentiina
Argentiinan suurin järvi on suosittu turistikohde, vaikka uimaan ei yleensä tee mieli – Andeilta virtaavat vedet ja 500 metrin syvyys pitävät järven viileänä.

Tsadjärvi, 1350, Kamerun, Niger, Nigeria, Tsad
Tsadjärvi on pienin järvi, joka kuuluu neljälle eri maalle. Nykyään sen pinta-ala on vain viisi prosenttia viidenkymmenen vuoden takaisesta. Järvi kuivui miltei kokonaan 1904 ja uudelleen 1984, suurimmillaan pinta-ala oli 1960-luvulla.

Sevan, 1266, Armenia
Sevanjärvi on Armenian suurin järvi ja järvi, jonka prosentuaalinen pinta-ala sen sijaintimaasta on suurin, noin viisi prosenttia. Tosin Malawijärvi muodostanee Malawista vielä suuremman osan, mutta osia järvestä kuuluu kahdelle muullekin maalle ja tarkan rajan kulku järvellä on epäselvä.

Toba, 1130, Indonesia
Indonesian suurin järvi, Sumatralla sijaitseva Toba on maailman suurin kraaterijärvi, alaltaan 1130 neliökilometriä.

Llanquihue, 860, Chile
Suurin kokonaan Chilessä sijaitseva järvi, pari suurempaa on Argentiinan kanssa yhteisiä.

Biwa, 670, Japani
Japanin suurin järvi on maailman vanhimpia järviä ja sinne on siksi kehittynyt vuosimiljoonien aikana oma ekosysteeminsä. Järvessä elää peräti 11 kalalajia, joita ei löydy mistään muualta kuin sieltä tai lähiympäristöstä.

Taupojärvi, 616, Uusi-Seelanti
Taupojärvi keskellä Uuden-Seelannin pohjoissaarta on 616 neliökilometrin kokoisena Oseanian suurin makeavetinen järvi.

Kuollutmeri, 605, Israel ja Jordania
Kuollutmeri ei vastoin yleistä harhaluuloa ole maailman suolaisin järvi, sen sijaan se on tunnetusti maailman matalin paikka. Ja matalammaksi menee, Jordanjoen vesi kuluu lähes täysin kasteluun, joten Kuolleenmeren 430 metriä merenpinnan alapuolella oleva pinta laskee yhä (Vuonna 2010 jutussa korkeus oli 422 metriä merenpinnan alapuolella).

Pangongjärvi, 604, Intia ja Kiina
Suolajärvi sijaitsee Intian ja Kiinan kiistellyllä raja-alueella Himalajalla. Järvi on 134 km pitkä, mutta enimmilläänkin vain viisi kilometriä leveä.

Balaton, 598, Unkari
Balatonjärvi on Unkarin suurin järvi, jonka rannoilla saksalaiset tekivät toisen maailmansodan viimeisen strategisen hyökkäysyrityksensä alkuvuodesta 1945. Järven yli järjestetään vuosittain 5,2 kilometrin mittainen uintikilpailu.

Genevenjärvi, 582, Ranska ja Sveitsi
Kuten Asterixinsa lukeneet tietävät, Lacus Lemanus on täynnä mämmikouria jotka ovat pudottaneet leipäpalansa kolmannen kerran fondueen.

Bodenjärvi, 536, Itävalta, Saksa ja Sveitsi
Kolmen maan alueelle ulottuva järvi on jakautunut kahteen osaan, joita yhdistää joen tapainen salmi. Selvästi pienempi länsiosa on 30 cm itäosaa alempana.

Skutarinjärvi, 400, Albania ja Montenegro
Järven pinta-ala vaihtelee suuresti, vaikka sillä onkin laskujoki.

Lough Neagh, 392, Iso-Britannia
Tai jos tarkkoja ollaan, niin Yhdistynyt Kuningaskunta. Lough Neagh nimittäin sijaitsee Pohjois-Irlannin puolella. Kooltaan se on yli viisinkertainen varsinaisen Britannian suurimpaan järveen Loch Lomondiin nähden. Vettä siinä on tosin vähemmän kuin pinta-alaltaan seitsemäsosan kokoisessa Loch Nessissä, joten eipä ihme ettei matalassa järvessä piileskele hirviötä.

Lago Enriquillo, 375, Dominikaaninen tasavalta
Enriquillojärvi on matalin meren saarella sijaitseva paikka. Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevan suolajärven pinta on 39 metriä merenpinnan alapuolella.

Gardajärvi, 369, Italia
Kartalta katsoen varsin hävyttömän näköinen järvi on suosittu turistikohde. Tämä olisi varmaan Moby Dick –valaalle sopiva uimapaikka.

Mjösa, 365, Norja
Norjan suurin järvi on pinta-alaltaan alle kymmenesosa Saimaasta, mutta siinä on silti enemmän vettä. Järven keskisyvyys on 155 m ja suurin syvyys 449 m.

Ohridjärvi, 358, Albania ja Makedonia
Balkanin syvimmän järven syvin kohta on 358 metriä vedenpinnan alla.

Abhejärvi, 340, Djibouti ja Etiopia
Rajalla sijaitseva suolajärvi on kutistunut keinokastelun takia noin kahteen kolmasosaan entisestä.

Neusiedlerjärvi, 320, Itävalta ja Unkari
Neusiedler See on laskujoeton järvi Itävallan ja Unkarin rajalla. Se on historian aikana kuivunut useita kertoja, viimeksi 1866. Osittain kuivuessaan se saattaa olla hetken aikaa suurin kokonaan Itävallan puolella olevista järvistä. Järvi on syvimmillään vain 180 cm ja sen yli järjestetään ainutlaatuinen "juoksukilpailu", johon saa ottaa osaa jokainen uimataitoinen yli 160 cm pitkä henkilö.

Loktak, 287, Intia
Aivan maan itäosassa sijaitseva Loktak on suurin kokonaan Intiassa oleva järvi.

Vörtsjärvi, 269, Viro
Suurin kokonaan Virossa oleva järvi on melkoisen matala, syvimmältä kohdaltaan vain kuusi metriä.

Prespajärvi, 259, Albania, Kreikka ja Makedonia
Suurin Kreikan puolelle ulottuva järvi. Kreikan puoleinen osa oli pitkään asumatonta sotilasaluetta.

Neuchatelinjärvi, 218, Sveitsi
Sveitsin kolmanneksi suurin järvi on suurin kokonaan sen rajojen sisällä olevista.

Qarunjärvi, 202, Egypti
Qarun- eli Moerisjärvi on yllätysvastaus kysymykseen, mihin Niili laskee. Välimeri ei ole täysin oikea vastaus, koska Niilistä erkanee pieni sivuhaara, joka päättyy 43 metriä merenpinnan alapuolella olevaan suolajärveen.

Lough Corrib, 176, Irlanti
Järvi näyttää tilkkutäkiltä, sillä saaria on peräti 1327.

Genesaretinjärvi, 166, Israel
Genesaretinjärvi on tunnettu sen pinnalla aikoinaan järjestetystä kävelytapahtumasta ja sieltä saadusta suuresta kalansaaliista. Nykyään järvi on tunnetumpi siitä, että Syyria haluaisi saada edes kaistaleen sen rantaviivasta, mutta kun maaotteluissa Israelin kanssa on tullut järjestään turpiin, niin palkinto on jäänyt saamatta. Maantieteellisesti järvi on matalimmalla (209 metriä merenpinnan alapuolella) sijaitseva makeavetinen järvi ja ylipäätään toiseksi matalin järvi, häviten vain Kuolleellemerelle, johon se laskee.

Jalpuh, 149, Ukraina
Ukrainan suurin järvi on puristuksissa Moldovan ja Romanian välissä, mutta kuuluu silti kokonaan Ukrainaan.

Müritz, 117, Saksa
Pohjoissaksalaisen järven korkeus merenpinnasta on ihmisen kaivamien kanavien ja rakentamien patojen aikana vaihdellut 60-64 metrin välillä.

Sniardwy, 113, Puola
Puolan suurin järvi on ensimmäisen maailmansodan aikaisista Masurian järvien taisteluista tunnetun järvialueen suurin.

Trichonida, 96, Kreikka
Kreikassa on korkeita vuoria ja syviä laaksoja, joten luulisi sikäläisten järvienkin olevan syviä. Eikö mitä, maan suurin järvi on vain 57 metriä syvä ja häviää syvimmän järven tittelin vain reilulla kymmenellä metrillä.

Tingvallavatn, 84, Islanti
Parikymmentä kilometriä Reykjavikista itään sijaitsevan järven rannalla alkoi kokoontua maailman vanhin kansanedustuslaitos eli Islannin parlamentti. Kokoontumisia pidettiin 930-1799 aina parlamentin hajottamiseen asti. Uudelleenperustamisen 1845 jälkeen paikkana on ollut Reykjavik.

Naratsjärvi, 79, Valko-Venäjä
Järvi on siinä mielessä ainutlaatuinen, että se on ollut kahden nykyään olemassa olevan valtion kiistatta suurin järvi: vuosina 1921-39 se oli Puolan suurin.

Assaljärvi, 54, Djibouti
Assaljärvi Djiboutissa on 155 metriä merenpinnan alapuolella, Afrikan matalin piste ja samalla maailman suolaisin järvi. Järven suolapitoisuus on 34,8 % eli aika tarkkaan kymmenkertainen valtameriin nähden.

Attersee, 46, Itävalta
Tasaisten tuuliensa ansiosta suurin kokonaan Itävallassa sijaitsevista järvistä on purjehtijoiden suosiossa.

Lac du Bourget, 44, Ranska
Suurin kokonaan Ranskassa sijaitseva järvi on kesäisin Lac du Bourget. Talvisin se on Lac de Grand-Lieu, jonka pinta-ala kasvaa yli 60 neliökilometriin. Kesäisin se kutistuu vähän yli puoleen siitä.

Druksiai, 44, Liettua ja Valko-Venäjä
Järven rannalla on Ignalinan ydinvoimalakompleksi, nyttemmin suljettu riskiensä takia. Muuten Liettua ei olisi päässyt EU:hun. Seurauksena 70 % Liettuan sähkönkulutuksesta jouduttiin korvaamaan saastuttavalla hiilellä, joka tuodaan Venäjältä eli sai Liettuan riippuvaseksi. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä, EU?

Arresö, 40, Tanska
Arresö Sjellannin saarella on entinen vuono, joka maankohoamisen takia on nykyään neljä metriä merenpinnan yläpuolella. Sen laskujoki on itse asiassa keinotekoinen kanava, jonka kaivoivat tanskalaiset sotilaat ja ruotsalaiset sotavangit 1717.

Vranajärvi, 30,7, Kroatia
Kroatian suurin järvi on vain 0,1 metriä merenpinnan yläpuolella, mutta sitä erottaa Adrianmerestä melkein kilometrin pituinen laskujoki.

Lubans, 25, Latvia
Latvian suurimman järven pinta-ala saattaa tulvien myötä kasvaa lähes nelinkertaiseksi. Syvyyttä on enimmilläänkin vain 3,5 metriä.

Oltinajärvi, 25, Romania
Romaniasta kertoo riittävästi se, että sikäläiset eivät ole saaneet suurimmasta järvestään aikaan edes Wikipedia-artikkelia. Linkki vie järven sisältävästä suojelualueesta kertovaan artikkeliin.

Dysnai, 24, Liettua
Liettuan toiseksi suurin järvi on suurin kokonaan Liettuassa sijaitsevista.

Zasavica, 11,5, Serbia
Serbian suurin järvi on enemmän suo kuin järvi.

Sasjärvi, 5,5, Montenegro
Montenegron ylivoimaisesti suurin järvi on Skutarinjärvi, mutta sen lähellä sijaitseva Sas on suurin kokonaan Montenegrossa sijaitseva.

Sanabriajärvi, 3,48, Espanja
Sanabriajärvi on Espanjan suurin luonnonjärvi. Sillä ei kannata suomalaisille paljon kehuskella, koska järven pinta-ala ylittää niukasti kolme neliökilometriä. Suomessa on reilusti yli 700 suurempaa järveä.

Rabishajärvi, 3,2, Bulgaria
Bulgarian suurimmassa järvessä on pienestä koostaan huolimatta isoja kaloja – sikäläiset monnit saattavat kasvaa 300-kiloisiksi. Kun etsin asiasta lisätietoa bulgariankielisestä Wikipediasta, piti turvautua Google-kääntäjään, tuo bulgarian kieli kun on päässyt pahasti ruostumaan. Yksi lause kuului käännettynä: Vesiin elävät idiootit, kinkku ja paholaiset. Katsoin paremmaksi lopettaa.

Blidinjejärvi, 3,2, Bosnia-Hertzegovina
Bosnian suurin luonnonjärvi on epäilyksenalainen; saattaa olla, että tämä vuoristojärvi onkin syntynyt patoamalla joskus 1800-luvun alkupuolella.

Bohinj-järvi, 3,18, Slovenia
Sloveniassa on tätäkin suurempia järviä, mutta ne ovat karstimailla sijaitsevina veden vallassa vain osan vuotta.

Velke Hincovo -järvi, 0,20, Slovakia
Slovakian suurin järvi on vain 20 hehtaarin kokoinen ja on sitä paitsi melkein kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta eli jäässä 270 päivää vuodessa. Tästä järvestä tulee mieleen se vitsi, että mikä oli tsekkien mielestä parasta sosialismissa? No ilman muuta se, että se on myös slovakeilla. Asia on nimittäin niin, että Tsekin suurin järvi on jopa tätä lätäkköä niukasti pienempi.

Cernejärvi, 0,18, Tsekki
Suomeksi Mustajärvi. Tsekin suurin luonnonjärvi on mitoiltaan suunnilleen 450 m x 400 m, 18 hehtaaria. Maan järvien kokolistalla se on kolmastoista, edellä on kuusi tekojärveä ja kuusi hiekkakuoppaan syntynyttä järveä. Siis oikeasti. Hiekkakuoppaan.

Gramjejärvi, 0,05, Albania
Suurin kokonaan Albaniassa sijaitseva luonnonjärvi saattaa olla joko tämä tai sitten samankokoinen Buni Jezerce -järvi. Tai jokin muu, nämä kaksi lienevät ainakin vuoristojärvistä suurempia ja alangolla sijaitsevat järvet lienevät joko laguuneja tai tekojärviä.

Uusinta: Kyllä nimi kaupungin pahentaa

Lukijalle: Kun nimeää kaupungin jonkun kuuluisuuden mukaan, kannattaa harkita tarkkaan onko mahdollista, että kyseinen henkilö päätyy epäsuosioon. Silloin on nimessä usein selittelemistä ja tulee kalliiksi, kun pitää kaikki nimikyltit vaihtaa:

Kuuluisat ihmiset saavat monia kunnianosoituksia, joista suurimpia ovat heidän mukaansa nimetyt paikkakunnat. Näitä löytyy mitä yllättävimmistäkin paikoista, esimerkiksi Ghanassa on Tanskan kuninkaan mukaan nimetty linnake. Sillä tosin on ollut sama kohtalo kuin monella muullakin kaupungilla: kun poliittiset suhdanteet ovat muuttuneet, nimi on vaihdettu. Paikkakuntien kohdalla tämä onkin suhteellisen yksinkertaista, toisin on esimerkiksi eliöiden tieteellisten nimien kanssa. Sääntö on tiukka - kun lajinimi on kerran hyväksytty, sen voi muuttaa vain jos löydetään jostakin aikaisempi kuvaus kyseisestä lajista eri nimellä. Sukunimi voi toki muuttua, mikäli laji ryhmitetään johonkin toiseen sukuun uudelleenjärjestelyissä, mutta lajinimi on ja pysyy. Tästä on joskus noloja seurauksia, kuten Anophthalmus hitleri. Tosin jotain symboliikkaa voi nähdä siinäkin, että Hitlerin mukaan nimetty otus on sokea kovakuoriainen, joka elää vain muutamassa syvässä luolassa. Moni muukin otus on saanut nimensä yllättävien henkilöiden mukaan.

Korkeimpia kunnianosoituksia on tietysti saada kokonainen kaupunki nimettyä itsensä mukaan. Näissä on useita ikäviä tapauksia, tässä likainen tusina:

12. Przevalsk
Kirgisiassa on kaupunki, joka ei oikein osaa päättää mikä olla nimeltään. Se perustettiin 1869 nimellä Karakol. Vuonna 1888 tunnettu venäläinen tutkimusmatkailija Nikolai Przevalsk (tunnettu lähinnä viimeisestä villihevoslajista) sattui ohikulkumatkalla kuolemaan siellä lavantautiin, jolloin tsaari nimesi kaupungin hänen mukaansa. Lokakuun vallankeikauksen jälkeen tsaarin päätökset eivät liiemmin olleet muodissa, joten kaupungista tuli 1921 jälleen Karakol. Stalin puolestaan totesi 1939, ettei tutkimusmatkailijalla ollut tsaarin kanssa liiemmin tekemistä, joten kaupungin nimeksi tuli taas Przevalsk. Kirgisian itsenäistyttyä Neuvostoliiton hajottua venäläisnimi muutettiin takaisin Karakoliksi 1991.

11. Karl-Marx-Stadt
Saksalaiset eivät jostain syystä olleet kovin innostuneita nimeämään kaupunkeja uudestaan. Natsivallan aikana yhtään kaupunkia ei uudelleennimetty Hitlerin tai kenenkään muun mukaan, ainoastaan yksi Berliinin lähiö sai nimen Horst-Wessel-Stadt. Kommunistivallan aikanakin Harppi-Saksassa tehtiin vain muutama muutos, joista ylivoimaisesti tärkein oli Chemnitzin nimeäminen Karl Marxin mukaan vuosiksi 1953-1990. Minkäänlaisia siteitä Marxilla ei ilmeisesti Chemnitziin ollut, liekö Reinin varrella kasvanut ja opiskellut sekä Pariisissa ja Lontoossa työskennellyt Marx koskaan edes käynyt missään osassa Itä-Saksan aluetta. Joku kaupunki piti kuitenkin Marxille omistaa ja Chemnitz ilmeisesti hävisi arpajaiset.

10. Dzerzhinsk
Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n (omaa sukua Tseka, ent. GPU, ent. NKVD, ent. MVD) perustaja "Rauta-Feliks" Dzerzinski sai tietysti aikanaan oman nimikkokaupunkinsa. Nolon asiasta tekee se, että kaupunki on edelleen samanniminen. Tosin siinä mielessä sopivaa, että sitä on pidetty maailman saastuneimpana kaupunkina - Neuvostoliiton kemian teollisuuden keskuksessa jätteet dumpattiin suoraan maaperään. Miesten keskimääräinen elinikä on 42 vuotta ja naisten viisi vuotta enemmän. Osuva muistomerkki KGB:n aikaansaannoksille. Tiettävästi ainoa hyvä asia, mikä kaupungista on tullut, on Playboyn keskiaukeamatyttö Irina Voronina.

9. Verwoerdburg
Etelä-Afrikan apartheidin arkkitehti oli Hendrik Verwoerd ensin bantuasiain ministerinä 1950-58 ja sitten pääministerinä 1958-66 aina murhaansa asti. Vuosi sen jälkeen Lytteltonin pikkukaupunki nimettiin hänen muistokseen Verwoerdburgiksi. Apartheidin päätyttyä se vaihtoi nimensä Centurioniksi 1995.

8. Tolbuhin
Bulgarian koillisosassa, vähän matkan päässä Mustanmeren rannikosta sijaitsee Dobrudzan alue, joka on vaihtanut omistajaa Bulgarian ja Romanian välillä useampaan kertaan, viimeksi 1940. Alueen tärkein keskus on sadantuhannen asukkaan Dobrichin kaupunki. Vuonna 1949 se sai uudeksi nimekseen Tolbuhin Neuvostoliiton marsalkan Fedor Tolbuhinin mukaan. Tolbuhin oli yksi harvoja neuvostomarsalkoita, jotka olivat saaneet upseerinarvon jo tsaarin aikana; hän oli ylennyt ensimmäisessä maailmansodassa sotamiehestä kapteeniksi ennen puna-armeijaan liittymistään. Toisessa maailmansodassa Bulgaria liittyi akselivaltoihin, mutta ei kuitenkaan julistanut sotaa Neuvostoliitolle, koska piti venäläisiä perinteisesti itselleen läheisinä. Jopa diplomaattisuhteet säilyivät, vaikka Mustallamerellä käytiin joitakin laivastokahinoita. Sodan loppuvaiheessa Neuvostoliito julisti sodan, miehitti Tolbuhinin johdolla Bulgarian muutamassa päivässä ja liitti nukkehallituksen avulla Bulgarian Saksan vastaiseen sotaan. Kiitokseksi miehityksestä Dobrich sai sitten ”vapauttajansa” nimen, mikä muutettiin pikaisesti entiselleen 1990 kommunistivallan kaaduttua.

7. Gheorge Gheorghiu-Dej
Nykyään noin 50 000 asukkaan Onesti oli pikkukaupunki Romaniassa 1458-1965 ja uudelleen vuodesta 1996 alkaen. Siinä välissä se oli nimetty vuonna 1965 kuolleen Romanian kommunistijohtajan mukaan. Voi vain kuvitella sitä potutuksen määrää kaupungin asukkaiden keskuudessa heidän täyttäessään virallisia lomakkeita. Ennen tarvitsi kirjoittaa kotipaikaksi yksinkertaisesti Onesti, nyt taas Gheorge... eikun Gheorghe Gheoer... eikun Gheorghe Gheorgiu... eikun Gheorghe Gheorghiudej... eikun... ja hitot, minä muutan Bukarestiin. Ei helvetti, siellä ne kysyvät mistä minä olen kotoisin ja joudun vastaamaan olevani gheorghegheorghiudejläinen.

6. Andropov
Neuvostojohtajan kuoltua - joskus jo eläessä - oli tapana kunnioittaa häntä uudella kaupungilla. Epäsuosioon jouduttua nimi oli sitten tapana muuttaa jo neuvostoaikana takaisin entiseksi, kuten esimerkiksi Permillä (1940-57 Molotov). Kristinuskossa tulee kuoleman jälkeen ylösnousemus, kommunismissa rehabiliointi, mikä saattaa aiheuttaa hauskoja tapahtumia, kuten kaupungeista Vladikavkaz (1931-44 Ordzonikidze ja uudelleen Ordzonikidze 1954-90) osoittaa. Lyhytaikaisimpia kokeiluja oli Andropov, joka ehti olla voimassa vain 1984-89. Brezhnev kesti sentään vuoden kauemmin, 1982-88. Tsernenkon mukaan ei ehditty mitään nimetäkään, kuten ei myöskään vallasta syöstyn Hrustsovin. Lyhytaikaisin suoritus taisi silti olla ex-puolustusministeri Ustinovilla, 1984-87. Tämä siitä huolimatta, että kaupunki oli sopivasti valittu aseteollisuuden keskuksena ja AK-47:n (sinkkiämpärin ohella harvoja onnistuneita neuvostotuotteita) kotikaupunkina.

5. Monrovia
1800-luvun alussa Yhdysvalloissa oli jo runsaasti vapautettuja orjia eli ongelma. Tällöin sai alkunsa liike, joka tuki heidän paluutaan Afrikkaan. Asiaa tuki myös silloinen presidentti James Monroe, jonka mukaan paikalle perustettu kaupunki nimettiin. Vuonna 1847 alue julistautui itsenäiseksi nimellä Liberia. Pääkaupunki on edelleenkin nimeltään Monrovia, vaikka luulisi kaikkien valtion asukkaiden kiroavan Monroen alimpaan helvettiin. Alkuperäisasukkaiden siksi, että ensi töikseen vapautetut mustat orjuuttivat heidät ja pitivät maassa valtaa pitkälti toistasataa vuotta. Vapautettujen orjien jälkeläisten puolestaan siksi, että elintaso Yhdysvaltoihin jääneiden jälkeläisillä on moninkertaisesti parempi kuin Afrikkaan palanneilla - kiitti vain Monroe hyvästä ideasta. Afrikan vaikeuksia pidetään usein kolonialismin syynä, mutta pitäisi muistaa että Afrikassa on tasan kaksi maata, jotka eivät ole koskaan olleet siirtomaita - Liberia ja Etiopia. Niistähän ei ole koskaan kuultu sisällissotien, julmuuksien, korruption ja nälänhätien merkeissä, eihän?

4. Kristiania
Aika harva suomalainen tietää Oslon nimen olleen vuosina 1624-1925 Kristiania (tai tarkalleen ottaen vuoteen 1877 asti Christiania). Mikäpä sen parempi tapa juhlistaa tanskalaisten valtaa maassa kuin antaa suurimmalle kaupungille nimi Tanskan kuninkaan mukaan. Vaikka Norja siirtyi Ruotsille Napoleonin sotien uudelleenjärjestelyjen yhteydessä, nimi pysyi. Se kesti jopa kaksikymmentä vuotta itsenäistä Norjaa, kunnes vuonna 1925 pääkaupungista tehtiin Oslo kolmensadan vuoden tauon jälkeen.

3. Nikolainkaupunki
Suomen länsirannikolla sijaitsee paikkakunta, joka on erityisen tunnettu tämänvuotisten Kalevan Kisojen järjestämisestä. Perustamisvuonnaan 1606 se sai nimekseen Mustasaari, mutta vain viisi vuotta myöhemmin nimeksi vaihtui hallitsijasuvun kunniaksi Vaasa. Ruotsalaisten mukaan annettua nimeä ei katsottu hyvällä Venäjän vallan aikana. Keisari Nikolai I:n kuoltua kaupungin nimenä oli hänen kunniakseen 1855-1917 Nikolainkaupunki, jonka jälkeen se on tunnettu jälleen Vaasana. Kun Suomen ensimmäinen – viisihenkinen – olympiajoukkue matkasi Ateenan välikisoihin 1906, Salonikissa takavarikoitiin passit tarkistusta varten. Kreikkalaiset virkailijat eivät merkinnöistä paljon ymmärtäneet ja kiekonheittäjä Verner Järvisen nimeksi tuli heidän papereissaan August Nikolaistad – etunimeksi oli poimittu syntymäkuukausi ja sukunimeksi kotipaikka!

2. Lèopoldville
Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja ja Portugali hankkivat siirtomaita Afrikasta 1800-luvulla - Belgian kuningas hankki itselleen henkilökohtaisen maaomaisuuden, joka tunnetaan nykyisin nimellä Kongon demokraattinen tasavalta. Leopold II hallitsi Kongon vapaavaltiota tavalla, joka sai muut siirtomaavaltiot häpeämään silmät päästään, Joseph Conradin kirjoittamaan romaanin Pimeyden sydän ja lopulta vuonna 1908 Belgian parlamentin pakottamaan kuninkaan luovuttamaan alueen kontrollin valtiolle. Muiden maiden kuninkaalliset laittoivat jopa Leopoldin epäviralliseen boikottiin ja omat kansalaiset buuasivat hänen hautajaiskulkueelleen. Kuninkaan hallitessa Kongoa oli luonnollista, että pääkaupunki kantoi hänen nimeään. Hämmentävää kyllä, nimeä ei vaihdettu edes maan itsenäistyttyä 1960, vaan vasta vuodesta 1965 nykyinen yhdeksän miljoonan asukkaan kaupunki on tunnettu nimellä Kinshasa. Kaupungin historian huomattavimmat tapahtumat ovat olleet aikaisin tunnettu AIDS-tapaus vuodelta 1959 sekä Muhammad Alin paluu maailmanmestariksi tyrmäämällä George Foremanin.

1. Stalingrad
Lista ei voisi olla täydellinen ilman Volgogradia, joka muuten oli nimeltään Tsaritsyn vuoteen 1925 asti. Stalinin mukaan nimettiin monta muutakin kaupunkia niin Neuvostoliitossa kuin liittolaismaissakin, mutta Stalingrad oli niistä tunnetuin sekä suuruutensa että siellä käydyn taistelun ansiosta. Se sai pitää nimensä vuoteen 1961 asti. Kasku kertoo, että kaupungin johtajat olivat kokoontuneet juhlimaan vaihdosta Volgogradiksi, kun juhlaan saapui sähke: Onnittelut. Nimenmuutos hyväksytty. Josif Volgo.

Musta Pekka

Olympialaisten alla pelattiin jenkkifutiksen eli kainalopallon ammattilaissarja NFL:n loppuottelu Super Bowl. Katsoin huippuhetkistä koosteen ja lopun kokonaan. Laji on suurta showta ja peli on viritetty markkinoinnin ehdoilla. Tämä on suhteellisen helppoa tehdä, koska NFL saa päättää asioista käytännössä vapaasti. Sääntömuutoksille ei tarvitse hakea kansainvälisen lajiliiton hyväksyntää. Jos NFL tekee muutoksen, yliopisto-, lukio- ja ulkomaiden sarjat seuraavat yleensä perässä. Ja muutoksia tehdään. Ei tosin kovin paljon, mutta jos pelissä tapahtuu strategista kehitystä vähemmän viihdyttävään suuntaan, vastareaktio sääntömuutoksen muodossa tulee pian.

Seuraukset näkyvät. Lajin suosio on melkoinen - tosin viime kaudella ei hyvä heilunut, kun miljoonapalkoilla piloille hemmotellut neekerit protestoivat "rotusortoa" vastaan polvistumalla mielenosoituksellisesti kansallislaulun aikana. Olisivat voineet vähän ajatella asiaa tarkemmin. Jos toiset neekerit eivät olisi myyneet heidän esi-isiään orjiksi valkoisten plantaaseille, he asuisivat nyt Afrikassa ilman valkoisten luomaa infrastruktuuria ja vaurautta, joka mahdollistaa NFL:n ja sen miljoonapalkat heille. Mutta tämä on väliaikainen häiriö ja sivuseikka.

Jutun teema ovat nuo sääntömuutokset. NFL on viritetty siten, että ottelusta tulee mahdollisimman jännittävä viime hetkeen asti. Huvittavaa on se, että kovin moni ei tätä huomaa. Säännöt ovat sen verran hienovaraisia, mutta selkeimpänä esimerkkinä on pelikellon kontrollointi ottelun lopussa. Tappiolla olevalla joukkueella on mahdollisuus pysäyttää kellon kulku aikalisin ja sopivilla pelistrategioilla (esim. ohi menneet syötöt, pallonkantajan astuminen ulos kentältä). Vastaavasti johdossa olevan joukkueen hallitessa palloa he pyrkivät pitämään kellon käynnissä. Tällä tavoin jännitystilanteessa eli hävinneen joukkueen kontrolloidessa palloa aika kuluu hitaasti. Käänteisessä tilanteessa eli johdossa olevan joukkueen kontrolloidessa palloa aika kuluu nopeasti ja yleensä he joutuvat luopumaan pallosta, jolloin jännitys kasvaa taas.

On odotettavissa, että tällainen kehitys yleistyy muissakin lajeissa urheilun muuttuessa yhä enemmän viihteeksi. Ei tarkoitus ole enää selvittää, kuka on paras vaan viihdyttää. Tärkeintä ei ole voitto, vaan liikevoitto. Niinpä lajit tekevät sääntömuutoksia kasvattaakseen jännitystä. Aiemmin sääntöihin ei liiemmin koskettu tässä tarkoituksessa, vaan kilpailurakenteeseen. Eihän pudotuspelien tarkoitus ole selvittää, kuka on paras vaan tuoda rahaa. Jos haluttaisiin selvittää Suomen paras jääkiekkojoukkue, pelattaisiin kuudenkymmenen ottelun runkosarja ja laskettaisiin pisteet. Pudotuspeleissä voittamisessa satunnaisuus vaikuttaa selvästi enemmän. Joukkuepeleistä ainoastaan jalkapallo ei ole tähän toistaiseksi mennyt, vaikka taannoin esitin sinnekin toimivaa jatkopelijärjestelmää.

Yksilölajeihin tällaisia sääntömuutoksia on vaikeampi tehdä, siksi onkin yleensä helpompaa keksiä uusia lajeja niille, jotka eivät vanhoissa pärjää. Tämä kehitys näkyy erityisen hyvin talviolympialaisissa, joissa on pilvin pimein pellelajeja sen sijaan, että kunnioitettaisiin perinteitä. Joukkuepeleissä sääntömuutoksia on helpompi tehdä viihdyttävyyden lisäämiseksi.
Joskus tosin mennään metsään liian läpinäkyvällä yrityksellä, kuten aikoinaan kaukalopallon legendaarisella Musta Pekka -säännöllä. Eli oli nimetty Musta Pekka -pelaaja, jonka viimeisen kymmenen peliminuutin aikana tekemät maalit laskettiin kahtena maalina.
Vastapainoksi onnistuneesta sääntömuutoksesta viihdyttävyyden lisäämiseksi voi mainita lentopallon, jossa siirryttiin "piste per syöttö" -järjestelmään "piste vain omasta syötöstä" -järjestelmän sijaan. Seurauksena olivat tasaisemmat pistejakaumat, 15 - 0 -lumierien jääminen historiaan ja jännittävämmältä vaikuttanut tilanne. Kukaan ei enää kaipaa vanhaa järjestelmää.

Seuraavassa viisi mahdollisesti tulevaisuudessa odottavaa erilaista sääntömuutosta eri lajeihin todennäköisyysjärjestyksessä eli numero 5 on epätodennäköisin ja 1 todennäköisin. Osa sääntömuutoksista on sellaisia, että ne soveltuvat melkein mihin tahansa lajiin, mutta olen esitellyt ne arvioni mukaan todennäköisimmässä / kyseiseen muutostyyppiin sopivimmassa lajissa. Tämän esityksen riski on tietysti siinä, että joku päättäjä lukee tämän ja saa ahaa-elämyksen. Tosin se on aika pieni, koska eihän tuota aiemminkin linkkaamaani jalkapallouudistustakaan otettu vakavasti ja se sentään oli järkevä, nämä eivät. Tai tarkemmin ajatellen kun katsoo mihin suuntaan urheilu on mennyt, niin typerillä uudistuksilla on suuremmat toteutumismahdollisuudet. Otetaan silti riski.


5. Yleisurheilu

Euroopan cupissa nähtiin jo surullisenkuuluisaksi noussut kokeilu, jossa kestävyysjuoksuissa pudotettiin juoksijoita pois kesken kisan näiden jäädessä viimeisiksi. Tämä onneksi haudattiin vähin äänin. Mutta muitakin mahdollisia viihdeuudistuksia on mahdollista tehdä.
Kenttälajeissa - paitsi tietysti korkeus- ja seiväshypyssä - voi ottaa käyttöön painotetun järjestelmän, mikä säilyttäisi lähes aina jännityksen viimeiseen suorituskierrokseen asti. Esimerkkinä keihäänheitto, mutta sama systeemi toimisi muissakin lajeissa. Ensin heitetään "esikierros", josta saatu tulos käytetään kullakin heittokierroksella siinä tapauksessa, että sen kierros on huonompi kuin varatulos (tai yliastuttu, hylätty, jätetty väliin tms.). Ensimmäisellä kierroksella mukana on normaalisti 12 heittäjää, jos on enemmän niin sitten kaikki. Kullekin heittäjälle voimaan jää joko esikierroksen tulos tai ensimmäisen kierroksen tulos. Se huonompi tulos siirtyy varatulokseksi. Kymmenen parasta heittäjää jatkaa toiselle kierrokselle. Heitetään aina käänteisessä sijoitusjärjestyksessä eli viimeisenä jatkoon päässyt heittää ensimmäisenä ja johdossa oleva viimeisenä. Aina uuden heittokierroksen alkaessa tulos puolitetaan sentin tarkkuuteen alaspäin. Heiton jälkeen tulokseen lisätään uuden kierroksen tulos (tai jos se on varatulosta huonompi, niin varatulos ja viimeisin tulos siirtyy sen tilalle varatulokseksi). Kierroksen päätyttyä kaksi huonointa karsiutuu pois. Näin kuudennella kierroksella on jäljellä enää kaksi heittäjää.
Otan esimerkkinä kauden 2016 kahdentoista parhaan suomalaisheittäjän kilpailun. Siten, että jokaiselle otetaan kauden seitsemän ensimmäisen kilpailun tulos kunkin kierroksen tulokseksi. Satunnaisiin kohtiin laitetaan "x" eli ei tulosta (en rupea selittämään miten tämän arvoin) siten, että noin joka kymmenes heitto on tällainen. Seurataan kilpailun edistymistä kierros kierrokselta, heitetty tulos 1.kierrokselta alkaen suluissa, mikäli se menee varatulokseksi merkitty tähdellä, järjestys pistetilanteen mukaan, joka kierroksen jälkeen kaksi huonointa tipahtaa:
Esikierros: Pitkämäki 84,24, Ruuskanen 82,31, Mannio 81,07, Kiiskilä 77,31, Wirkkala 76,01, Haatainen 75,78, Lehtola 74,42, Peltomäki 74,23, Takala 73,08, Karvinen 70,99, Kinnunen 70,27, Vanhamäki 68,23
1. kierros: Ruuskanen 86,90 (86,90), Pitkämäki 85,35 (85,35), Mannio 81,07 (77,25*), Lehtola 79,13 (79,13), Peltomäki 79,02 (79,02), Kiiskilä 78,41 (78,41), Karvinen 77,13 (77,13), Wirkkala 76,01 (75,45*), Haatainen 75,78 (74,84*), Takala 74,63 (74,63), Kinnunen 71,33 (71,33), Vanhamäki 68,23 (x*)
2. kierros: Pitkämäki 126,91 (83,03*), Ruuskanen 125,76 (x*), Mannio 121,74 (81,21), Karvinen 118,60 (80,04), Lehtola 117,64 (78,08), Kiiskilä 116,51 (74,67*), Peltomäki 115,94 (76,43), Wirkkala 115,31 (77,31), Haatainen 113,66 (75,77), Takala 110,39 (72,64*)
3. kierros: Pitkämäki 146,98 (80,52*), Ruuskanen 145,98 (83,10), Mannio 138,39 (77,52), Wirkkala 136,70 (79,05), Kiiskilä 135,28 (77,03), Peltomäki 134,71 (76,74), Lehtola 133,24 (72,36*), Karvinen 130,29 (69,50*)
4. kierros: Pitkämäki 151,22 (77,73*), Wirkkala 148,92 (80,57), Mannio 148,89 (79,70), Kiiskilä 142,31 (72,63*), Peltomäki 141,58 (73,39*), Ruuskanen 72,99 (x)
5. kierros: Pitkämäki 157,66 (82,05), Mannio 152,99 (78,55), Wirkkala 149,91 (73,30*), Kiiskilä 147,90 (76,75)
6. kierros: Pitkämäki 158,42 (79,59), Mannio 156,09 (79,60)
Eli Ruuskasella käy paska säkä, kun neljännellä kierroksella tulee toinen yliastuttu ja kisa päättyy siihen. Viimeisellä kierroksella Pitkämäki heittää viimeisenä ja hänen on heitettävä 77,26 voittaakseen Mannion. Tällä kertaa voitto on kuitenkin jo poikkeuksellisesti varma, koska Pitkämäellä on varastossa käyttämättömänä tulos 77,73.
Käydäänpä huvin vuoksi sama kisa maailman parhaiden keihäänheittäjien kesken, kuitenkin vuoden 2017 tuloksin (edelliseen valitsin 2016 siksi että viime kaudella Suomessa oli sen verran moni keppimies telakalla):
Esikierros: Röhler 93,90, Hofmann 88,79, Kirlazis 88,01, Hamann 86,71, Vetter 84,36, Pitkämäki 84,26, Vadlejch 82,60, Yego 81,94, Huang 80,64, Krukowski 80,15, Frydrych 79,31, Cheng 73,46
1. kierros: Röhler 93,90 (x*), Vetter 89,68 (89,68), Hofmann 88,79 (84,02*), Kirlazis 88,01 (80,15*), Hamann 86,71 (81,29*), Cheng 84,77 (84,77), Pitkämäki 84,26 (83,51*), Vadlejch 82,60 (x*), Yego 81,94 (78,40*), Huang 80,64 (78,55*), Krukowski 80,21 (80,21) Frydrych 79,31 (77,88*)
2. kierros: Röhler 130,17 (83,22), Vetter 129,20 (83,91*), Cheng 127,10 (84,72), Vadlejch 126,84 (85,54), Hofmann 128,54 (84,15), Pitkämäki 125,97 (83,84), Hamann 124,64 (80,85*), Kirlazis 124,16 (76,09*), Huang 121,09 (80,77), Yego 119,37 (x*)
3. kierros: Röhler 151,63 (93,90), Vetter 150,53 (85,93), Cheng 150,47 (84,72), Vadlejch 150,18 (86,76), Hofmann 148,29 (79,65*), Pitkämäki 146,93 (83,95), Hamann 146,16 (83,84), Kirlazis 144,65 (82,58)
4. kierros: Röhler 165,87 (90,06), Vadlejch 159,86 (84,77), Vetter 159,17 (79,41*), Hofmann 157,67 (83,53), Pitkämäki 156,97 (83,17*), Cheng 155,16 (79,93)
5. kierros: Vetter 167,73 (88,15), Röhler 166,57 (83,64), Vadlejch 159,47 (79,54), Hofmann 158,69 (79,86)
6. kierros: Vetter 171,74 (87,88), Röhler 171,54 (88,26)
Tämä meni jännäksi. Viimeisenä heittäjänä vuoroon tulevan Vetterin on heitettävä 87,68 voittaakseen ja se ylittyy 20 sentillä. Röhler on heittänyt koko ajan veitsi kurkulla toisen heiton tultua yliastutuksi. Pitkämäki putoaa kahdelta viimeiseltä kierrokselta, mutta jos Hofmann olisi heittänyt 70 cm vähemmän neljännellä kierroksella, se olisi riittänyt Pitkämäen jatkoonpääsyyn.
Sääntömuutoksen todennäköisyys on käytännössä nolla, koska siinä ei välttämättä voita kilpailua vaikka heittäisi alkukierroksilla ME:n. Tai vaikka heittäisi kuudella ensimmäisellä heitolla (esikierros ja viisi varsinaista) jokaisella ME:n ja loukkaantuisi viimeisellä näistä kykenemättä heittämään enää yhtä heittoa, niin silloin jäisi hopealle. Ei kuulu lajin henkeen alkuunkaan. Mutta toisaalta idea on niin typerä, että älkää helvetissä menkö vihjaamaan IAAF:lle.


4. Jalkapallo

Juniorifutiksessa on armosääntö, jonka tarkkaa sisältöä en nyt muista mutta ei sillä ole väliä. Ajatus on joka tapauksessa siitä mukailtu. Sääntö pätee jostain tietystä ikäluokasta alaspäin. Ja jostain maalierosta alkaen. Jos joukkue on tietyn verran tappiolla, se saa ottaa ylimääräisen kenttäpelaajan. Jos maaliero tämän ansiosta kaventuu alle rajan, ylimääräinen pelaaja poistuu kentältä.
Sama sääntö aikuisten futikseen, mutta kääntäen. Jos joukkue on kahden maalin johdossa, yhden joukkueen pelaajista on seisottava jatkuvasti oman maalin takana. Kyseistä pelaajaa saa vaihtaa lennosta, mutta yhden pelaajan on oltava koko ajan siellä passissa. Kolmen maalin johdossa siellä on oltava kaksi pelaajaa, neljän maalin johdossa kolme ja niin edelleen. Jopa alkavat pelit muuttua tasaisemmiksi.
Sääntömuutoksen todennäköisyys on varsin olematon, koska jalkapallo on tunnetusti peleistä konservatiivisin. Ajanottokin on vielä tiimalasiaikakaudelta. Eikö olisi jo korkea aika (anteeksi sanavalinta) siirtyä tehokkaaseen peliaikaan?


3. Amerikkalainen jalkapallo

Jos joukkue siirtyy vähintään kymmenen pisteen johtoon, sillä on hyökkäysvuorollaan neljän sijaan enää kolme yritystä edetä kymmenen jaardia. Eli siirrytään kanadalaiseen malliin, sikäläisessä kainalopallossahan yrityksiä on vain kolme. Kymmenen pistettä on passeli raja siksi, että yhdellä kertaa voi saada maksimissaan kahdeksan pistettä eli touchdown ja kahden pisteen lisäyritys.
Muutoksen todennäköisyys on pieni, koska se on reilun pelin vastainen, mikä taas on amerikkalaisille sietämätöntä. NFL kykenee saamaan lähes saman tasoittavan vaikutuksen aikaan muillakin, hienovaraisemmilla sääntömuutoksilla. Eikä tällä tarkoiteta pelkästään pelisääntöjä, vaan palkkakattoja, joukkuemateriaalien tasaamista pakkosiirroin ynnä muita joukkueisiin vaikuttavia temppuja, jotka eivät ole niin räikeästi nähtävissä.


2. Jääkiekko

Jääkiekon jännittävin tilanne on se, kun toinen joukkue johtaa yhdellä (tai kahdella) maalilla ja peliaikaa on enintään muutama minuutti jäljellä. Niinpä täytyy pyrkiä kohti tätä tilannetta. Siihen päästään tarjoamalla tappiolla olevalle joukkueelle paremmat mahdollisuudet ylivoimapeliin. Jääkiekossa on sääntö, jonka mukaan ns. pieni rangaistus eli kaksi minuuttia päättyy, mikäli ylivoimalla oleva joukkue tekee maalin. Vajaalla mutta tasakentällisin pelatessa näin ei tapahdu. Muutetaan sääntöjä siten, että maalin syntyessä muuten kuin täysillä miehistöillä ja tappiolla olevan joukkueen jäädessä edelleen vähintään kahden maalin tappioasemaan tapahtuu seuraavaa:
- mikäli maalin teki tappiolla oleva joukkue, ei voitolla olevan joukkueen pelaaja pääse pois jäähyltä
- mikäli maalin teki voitolla oleva joukkue, pääsee tappiolla olevan joukkueen pelaaja pois jäähyltä, vaikka maali olisi syntynyt tasakentällisin tai alivoimalla
- muissa tapauksissa menetellään kuten ennenkin
Samalla voidaan muuttaa "siirretty rangaistus" sääntöä siten, että se ei koske voitolla olevaa joukkuetta, ts. tappiolla olevan joukkueen pelaajan rikkoessa peli keskeytyy heti.
Muutoksen todennäköisyys on kohtalainen, koska "armahdussääntö" on jälkeenpäin lisätty keksintö. Alkujaan jäähy istuttiin loppuun riippumatta siitä mitä kentällä tapahtui. Tämä voitaisiin markkinoida "lätkä palaa juurilleen" teemalla, osittaisena paluuna vanhoihin sääntöihin. Siirretty rangaistus tuskin muuttuu, koska esim. läpiajon tapauksessa saattaisi tappiolla olevan joukkueen pelaaja vetäistä mailalla aivan jotain muuta pelaajaa saadakseen pelin poikki.


1. Koripallo

Tämä sääntömuutos olisi mahdollinen kaikissa lajeissa eri painotuksin, mutta koripalloon se sopii kaikkein parhaiten. Pisteytys muutetaan siten, että koripallon neljässä neljänneksessä pisteet lasketaan eri tavoin. Ensimmäiset kaksi neljännestä kuten nytkin. Kolmannessa neljänneksessä tehdyt pisteet ovat arvoltaan kaksinkertaisia ja viimeisessä neljänneksessä nelinkertaisia. Nykyään vaikka 24 pisteen etumatka lopussa on käytännössä toivoton ja katsoja voi sulkea telkkarin kaikessa rauhassa. Tässä systeemissä 24 pisteen etumatka tarkoittaa kahta kolmen pisteen heittoa. Jännitys tiivistyy! Mahdollinen jatkoaika voidaan sitten pelata normaalilla pistelaskulla, koska sen tarkoitus on vain tehdä ratkaisu.
Muutoksen todennäköisyys on suuri. Itse asiassa hämmästelen suuresti, että yksikään laji ei ole vielä mitään vastaavaa keksinyt. Toisin kuin muut edellä luetellut muutokset, tämä on sama molemmille joukkueille eli tasapuolinen. Lisäksi sitä voidaan markkinoida jopa oikeudenmukaisena - lopussahan joukkueiden kunto ja henkinen kantti punnitaan, joten miksi ei palkittaisi lopussa tehtyjä pisteitä arvokkaampina?

Uusinta: Kenraaliparaati

Lukijalle: Pistetään tällä kertaa uusiksi muistelu siitä, millaisia eksentrikkoja toisessa maailmansodassa pääsi komentamaan joukkoja:

Kirjoitin taannoin viikkojutun toisen maailmansodan erikoisista saksalaiskenraaleista. Alun perin tarkoitus oli kirjoittaa ylipäätään kenraaleista, mutta saksalaisista pomppi outouksia silmille siihen tahtiin, että päätin jättää muut rauhaan toistaiseksi. Lupasin tuolloin, että saatan palata aiheeseen myöhemmin. Tässä paluu, toisen maailmansodan muut erikoiset kenraalit.


10. Espanjalaiskenraali

Enrique Líster oli kova kommunisti, ammatiltaan kivimies (siis Aarne Saarisen kollega kahdellakin tavalla). Sekaannuttuaan Espanjassa vallankumoukselliseen toimintaan hän joutui pakenemaan Kuubaan, jossa oli asunut jo aiemmin. Siellä hän osallistui vallankumousyritykseen ja epäonnistumisen jälkeen pakeni Neuvostoliittoon, jossa sai sotilaskoulutusta. Espanjan sisällissodassa hän oli tasavaltalaisten divisioonankomentaja. Francon voiton jälkeen Líster pakeni jälleen Neuvostoliittoon, jossa hän liittyi puna-armeijaan. Toisessa maailmansodassa hän oli puna-armeijan kenraalina mm. Leningradin rintamalla. Sodan jälkeen hänestä tuli myös Jugoslavian armeijan kenraali - mies oli siis kenraalina kolmen maan armeijassa. Líster palasi Espanjaan 1977 Francon ajan päätyttyä ja kuoli 87-vuotiaana 1994. Hän ei kuitenkaan ole ainoa toisessa maailmansodassa taistellut espanjalaiskenraali - saksalaisten riveissä taistellutta vapaaehtoista Sinistä divisioonaa komensi vuorollaan useampikin espanjalaiskenraali, kuuluisimpana Emilio Esteban Infantes.


9. Huonosti ajoitettu eläke

Norjassa kenraalien eläkeikä oli 65 vuotta. Puolustusvoimien komentajan kohdalla asiasta voitiin kuitenkin poiketa 68 ikävuoteen asti. Kenraalimajuri Kristian Laake oli toiminut komentajana vuodesta 1931 lähtien ja hänen odotettiin jäävän eläkkeelle pian 65 vuotta täytettyään. Laake oli syntynyt 9.4.1875. Merkkipäiväänsä hän vietti matkoilla maatilallaan Strömmenissä, 20 kilometrin päässä Oslosta. Myöhään edellisiltana hän sai tiedon vieraista aluksista Norjan aluevesillä. Seuraavana aamuna saksalaiset hyökkäsivät. Laake oli päättämätön, johtosuhteet olivat sekaisin, kukaan ei tiennyt oliko liikekannallepano määrätty ja jos oli, missä laajuudessa. Lisäksi natsimielinen ex-puolustusministeri Quisling puuhasi omaa vallankaappaustaan eikä hänen toimiinsa puututtu riittävällä pontevuudella. Kaksi päivää myöhemmin Laake erosi tehtävästään, mutta vahinko oli jo tapahtunut eikä seuraajaksi nimitetyllä Otto Rugella enää ollut paljonkaan toimintaedellytyksiä.


8. Loikkarikenraali

Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon Andrei Vlasov oli vasta 39-vuotias kenraalimajuri, jota pidettiin puna-armeijan nousevana tähtenä. Pian hyökkäyksen alettua hänen komentamansa armeijakunta valtasi Przemyslin kaupungin takaisin saksalaisilta ja onnistui pitämään sitä hallussaan vielä useita päiviä. Pian kenraaliluutnantiksi ylennetty Vlasov oli armeijankomentajana Kiovan taistelussa ja Moskovan puolustuksessa. Kesällä 1942 Vlasovin komentama armeija jäi saarroksiin ja hänelle tarjottiin mahdollisuutta paeta lentokoneella. Vlasov kuitenkin kieltäytyi ja piileskeli miehitetyllä alueella, kunnes jäi vangiksi.
Vankeudessa Vlasov kääntyi saksalaisten puolelle ja muodosti vapaaehtoisen vallankumousarmeijan sotavangeista. Venäjän vapautusarmeija paisui armeijakunnan suuruiseksi, mutta sodan päätyttyä miehiä odotti kova kohtalo. Huonotuuriset joutuivat gulagiin pariksikymmeneksi vuodeksi, parempionniset hirtettiin ja ammuttiin heti. Jälkimmäiseen joukkoon kuului myös Vlasov itse, joka päätyi kaulakiikkuun elokuussa 1946.
Neuvostoliiton historiankirjoitus vaikeni loikkareista lähes täysin. Tämä tuotti tiettyjä hankaluuksia. Esimerkiksi teossarjassa Toinen maailmansota I-VI (osa II, sivu 16) mainitaan huvittava yksityiskohta neuvostoteoksesta Suuren isänmaallisen sodan historia. Moskovan taisteluun osallistuneista 13 venäläisarmeijasta 12 komentajan nimi mainitaan, mutta 20. armeijan kohdalla puhutaan ”joukoista, joiden esikuntapäällikkönä oli kenraali Sandalov”. Vlasovin komentamaan armeijaan piti siis viitata hänen esikuntapäällikkönsä kautta. Marsalkka Zukovin muistelmissa esikuntapäällikköä ylistetään niin ikään vuolaasti, mutta Vlasov mainitaan ensimmäisen kerran vasta kirjan lopussa, jossa kerrotaan hänen jääneen kiinni ja tulleen teloitetuksi.


7. Italialainen sotarikollinen

Kenraali Mario Roattalla oli toisen maailmansodan syttyessä italialaisupseeriksi vakuuttava ansioluettelo: hän oli ollut kahdessa suuressa taistelussa komentajana ja voittanut niistä toisen. Espanjan sisällissodassa Malagan taistelu päättyi kansallisten voittoon, mutta Guadalajarassa tuli takkiin. Selityksen löytää helposti siitä, että Malagassa tasavaltalaisilla oli vähemmän joukkoja kuin kansallisten riveissä ei-italialaisia, italialaisia kansallisten riveissä oli selvästi vähemmän. Guadalajarassa taas tasavaltalaisia oli niukasti enemmän kuin ei-italialaisia, eikä siinä paljon auttanut että italialaisia oli melkein kaksi kertaa niin paljon kuin vihollisia.
Joka tapauksessa Roattan ura oli nousukiidossa ja saksalaisten miehitettyä Jugoslavian (jouduttuaan auttamaan Kreikassa turpiinsa saavia italiaanoja, kuinkas muuten) Roatta lähetettiin sinne pitämään siviiliväestö kurissa ja Mussolinin nuhteessa. Roatta ryhtyikin reippaisiin toimenpiteisiin massateloituksin, keskitysleirein, panttivangein ja kylien tuhoamisineen. Tämän jälkeen hänet lähetettiin Roomaan johtamaan kaupungin puolustusta saksalaisia vastaan Italian vaihdettua kätevästi puolta. Maansa parhaita sotilasperinteitä noudattaen Roatta ehti paeta ennen vangiksi joutumistaan.
Sodan jälkeen Roattaa vaadittiin sotarikostuomioistuimeen, lähinnä Jugoslavian halusta. Italiassa ei kuitenkaan järjestetty mitään Nürnbergin oikeudenkäynteihin vastaavaa, koska monet korkeat johtajat - lähinnä marsalkka Pietro Badoglio - olisivat joutuneet syytettyjen penkille ja heidät nähtiin kommunismin vastavoimana. Roatta katsoi kuitenkin parhaaksi viettää loppuelämänsä maanpaossa Espanjassa, koska hän oli saanut Italiassa tuomion murhista ja pelkuruudesta Rooman puolustamisessa.


6. Monty

Sotamarsalkka Bernard Montgomeryn ura tunnetaan sen verran hyvin, että sitä ei kannata kertailla. Sen sijaan luettelona muutamia erikoisia yksityiskohtia erikoisesta miehestä.
Montyn isä oli pappi, joka oli jo 40-vuotias tulevan marsalkan syntyessä.
Pikkulapsena Monty asui Australiassa, koska isä oli nimitetty Tasmanian piispaksi.
Perhe oli onneton ja Monty kielsi poikaansa olemasta missään tekemisissä isänäitinsä kanssa eikä osallistunut tämän hautajaisiin 1949.
Monty jäi lyhytkasvuiseksi. Oikea pituus tuntuu olevan suorastaan sotasalaisuus. Lukuisista kuvista on päätelty hänen olleen pituudeltaan noin 165-senttinen.
Monty oli ensimmäinen Britannian armeijan kenraali, joka käytti tavallista kenttäpukua.
Monty pysyi pitkään poikamiehenä ja meni naimisiin vasta 40-vuotiaana. Avioliitosta syntyi yksi poika.
Vaimo oli sotaleski ja kahden vanhemman pojan äiti, jonka 1915 Gallipolissa kaatunut ensimmäinen aviomies Oswald Carver oli kahdeksikkosoudun olympiapronssimitalisti.
Vaimoa pisti hyönteinen 1937. Haava tulehtui ja Montyn puoliso kuoli verenmyrkytykseen, jättäen Montyn leskeksi ja alle kymmenvuotiaan pojan yksinhuoltajaksi.
Monty eli askeettista elämää. Kun Englannissa paheksuttiin sitä, että hän nautti Afrikassa päivällisen vangiksi jääneen saksalaiskenraali von Thoman kanssa, Churchill totesi: Minäkin olen syönyt Montgomeryn luona päivällistä. Säälin von Thoma -parkaa.
Montyn askeettinen elämäntyyli ei välttämättä ollut oma valinta, vaan absolutismi ja tupakoimattomuus olivat ainakin osaksi seurausta ensimmäisessä maailmansodassa saatujen sisäisten vammojen seurausta.
Eräs lontoolainen teatteri veti yleisöä lupaamalla Montyn esittäytyvän näytösten jälkeen. Kyseessä oli hänen kaksoisolentonsa M. E. Clifton James, jonka tiedusteluosasto värväsi esittämään Montya vihollisen hämäämiseksi. Toistakymmentä vuotta myöhemmin James näytteli tapahtumiin perustuvassa elokuvassa sekä Montya että itseään.
Sodan jälkeen Montgomery istui lordina parlamentin ylähuoneessa tyylinsä säilyttäen. Kerran hän nousi paikaltaan kesken istunnon ja pyysi vierustoveriltaan tietä, koska "sain juuri sepelvaltimotukoksen". Näin todellakin tapahtui.


5. Takalinjojen kenraali

West Pointin kadettikoulu, varmin tie menestykseen Yhdysvaltain armeijassa, sai riveihinsä lahjakkaan kansasilaisopiskelijan 1911. Siellä hän menestyi sekä amerikkalaisessa jalkapallossa että opinnoissaan, jotka päättyivät 1915. Valmistumisen jälkeen hän palveli jalkaväen upseerina, mutta ryhtyi kehittämään uutta aselajia, panssarivaunuja heti niiden ilmestyttyä sotanäyttämölle. Yhdysvaltain liityttyä sotaan 1917 häntä pidettiin liian arvokkaana miehenä rintamalle tietojensa takia, joten hän jatkoi panssariaseen kehittelyä. Lopulta tuli määräys pakata tankit Eurooppaan suuntaavaan laivaan. Lähtöpäiväksi määrättiin 18.11.1918. Rauha tuli tasan viikkoa aiemmin, joten lähtö peruuntui. Sodan jälkeen USA:n armeija osallistui moniin pikkukahakoihin ympäri maailmaa, mutta miehemme pysyi mantereella toisarvoisissa tehtävissä. Ura polki paikallaan, 16 vuotta majurin arvossa. 1935 hänet lähetettiin Filippiineille, mutta kapinaliike oli siellä jo rauhoittunut eikä taistelukokemusta tullut. Ylennyksiä kylläkin, Pearl Harbourin aikaan hän oli jo prikaatikenraali. Ehti kylläkin Filippiineiltä pois jo 1939, joten japanilaisten hyökkäyksestäkään ei tullut kokemuksia. Sodan sytyttyä taitavalla miehellä oli käyttöä, etenkin kun suhdetoimintakyvyt olivat huippuluokkaa. Ylennystahti oli ennennäkemätön; everstiksi hänet oli ylennetty maaliskuussa 1941, yhden tähden kenraaliksi syyskuussa 1941, toinen tähti seurasi maaliskuussa 1942, kolmas heinäkuussa 1942 ja neljäs helmikuussa 1943. Vajaassa kahdessa vuodessa everstiluutnantista neljän tähden kenraaliksi - ilman että olisi käynyt tykinkantaman päässä rintamalta koko uran aikana. Mutta Dwight D. Eisenhowerilla oli kyky nähdä aina oleellinen ja taito nimittää oikeat alaiset oikeisiin tehtäviin, niinpä hänestä tuli Euroopan sotanäyttämön ylipäällikkö. Viidennen tähtensä Eisenhower sai joulukuussa 1944. Hän lienee merkittävin sotapäällikkö, jolta puuttuu henkilökohtainen taistelukokemus kokonaan.


4. Liian korkealle ylennyt

Japani miehitti Korean 1905. Toisessa maailmansodassa melkoinen osa korealaisista asevelvollisista pakotettiin palvelemaan Japanin armeijassa. Jossain määrin epäluotettavina heitä käytettiin pääosin toissijaisissa tehtävissä, kuten vankileirien vartijoina. Jotkut korealaiset ylenivät yllättävän korkealle keisarillisessa armeijassa, kenraalin arvoon asti pääsi kolme. Hong Sa-ik valmistui Japanin armeijan upseeriksi 1914. Painostuksesta huolimatta hän kieltäytyi japanilaistamasta nimeään ja eteni silti nopeasti kyvykkyytensä ansiosta. Hän oli mukana Kiinan taisteluissa ja yleni toisen maailmansodan alussa kenraalimajuriksi. Vuodesta 1944 alkaen Hong oli kenraaliluutnantti ja Filippiinien sotavankileirien ylin komentaja, tehtävä joka osoittautui hänelle kohtalokkaaksi. Sodan jälkeen Hong joutui syytettyjen penkille sotavankeihin kohdistuneista rikoksista, todettiin syylliseksi ja hirtettiin. Hongin epäonni oli edetä liian korkealle, sillä Etelä-Korean itsenäistyttyä lähes kaikki armeijan korkeimmat upseerit ja Korean sodan komentajat olivat Japanin armeijan kouluttamia alempia upseereita (Chung Il-kwon, edelleen elossa oleva Paik Sun-yup, jopa pitkäaikainen presidentti Park Chung-hee.


3. Kuivan maan amiraali

Itävalta ja Unkari ovat molemmat sisämaavaltioita. Kaksoismonarkian aikana Itävalta-Unkarilla oli kuitenkin pieni siivu Adrianmeren rannikkoa ja luonnollisesti myös laivasto. Unkarilainen Miklós Horthy astui maan laivastoakatemian riveihin 14-vuotiaana 1882. Upseeriuran ohella hän toimi diplomaatin tehtävissä. Ensimmäisessä maailmansodassa Horthy oli taistelulaivan kapteenina ja yleni amiraaliksi. Sodassa kävi sitten kuten kävi ja Itävalta-Unkari päätyi historian romukoppaan. Unkarista tuli sisämaavaltio, mutta levottomuuksien pyörteissä amiraali Horthy komensi sotavoimia ja päätyi kommunistien kukistuttua valtionhoitajaksi. Hän oli Unkarin de facto johtaja aina vuoteen 1944 asti - todellinen kuivan maan amiraali. Aluksi Unkari tuki Saksaa ja maan armeija taisteli itärintamalla. Sodan lopussa saksalaiset miehittivät maan ja Horthy joutui eroamaan tehtävästään, mutta säilytti henkensä. Hän kuoli maanpaossa Portugalissa 1957.


2. Tsaarin eversti

Kasakkasukuinen Boris Saposnikov liittyi keisarillisen Venäjän armeijaan 1901 ja valmistui ennen ensimmäistä maailmansotaa yleisesikuntaupseeriksi. Sodassa hän yleni everstiksi ja rykmentinkomentajaksi. Punaisen vallankumouksen melskeissä 1918 Saposnikov liittyi kommunisteihin. Yhtenä harvoista muodollisen upseerikoulutuksen saaneista puna-armeijan komentajista hän oli kullan arvoinen bolsevikeille. Sodan jälkeen Saposnikovin ura eteni nopeasti. Hän oli Stalinin luottomies, kiitos epäpoliittisuutensa ja taustansa. Stalinin ei tarvinnut pelätä hänen poliittisia intohimojaan, toisin kuin esimerkiksi ainoastaan luutnantiksi tsaarin aikana edenneen Tuhatsevskin. Saposnikov laati taistelusuunnitelman talvisotaa varten, mutta onneksi Vorosilov ammattitaidottomuuden tuomalla varmuudella piti sitä ylimitoitettuna. Saksalaisten hyökättyä Neuvostoliittoon Saposnikov palasi yleisesikunnan päälliköksi. Hänet siirrettiin syrjään merkittävistä tehtävistä heikon terveyden vuoksi sotilasakatemian johtajaksi. Entinen tsaarin armeijan eversti, Neuvostoliiton marsalkka, koulutti neuvostoarmeijan tulevaa johtoa kuolemaansa maaliskuuhun 1945 asti.


1. @£$%&#!

George S. Patton oli nuorena upseerina innokas urheilija ja sijoittui Tukholman olympialaisten nykyaikaisessa viisiottelussa viidenneksi. Noloa asiassa oli se, että pistooliammunta oli Pattonin huonoin laji. Tosin mies osoitti periaatteensa jo tuolloin, hän näet ampui 38-kaliiberisella muiden paukutellessa vain kakskakkosilla. Pattonin myöhempi ura on sen verran tunnettu ja Oscar-palkitun elokuvan veroisesti dokumentoitu, että tähän listaan pääsyksi perusteluna esitetään hänen joukoilleen ennen Normandian maihinnousua pitämänsä puhe vapaasti suomennettuna (en muista nähneeni suomennosta missään):
Miehet, kaikki tämä soopa jota kuulette siitä että Amerikka ei tahdo taistella, tahtoo pysyä poissa sodasta, on pelkkää hevonpaskaa. Amerikkalaiset rakastavat taistelua. Kaikki tosiamerikkalaiset rakastavat taistelun särmää ja yhteenottoa. Kun olitte lapsia, kaikki te ihailitte parasta ampujaa, nopeinta juoksijaa, ammattilaispalloilijoita ja kovimpia nyrkkeilijöitä. Amerikkalaiset rakastavat voittajia eivätkä siedä häviäjiä. Amerikkalaiset pelaavat aina voittaakseen. Siksi amerikkalaiset eivät ole koskaan hävinneet eivätkä koskaan häviä sotaa. Koko häviämisen ajatus on iljetys amerikkalaisille. Taistelu on merkittävimpiä kilpailuja, joihin mies voi ottaa osaa. Se tuo esiin kaiken parhaan ja poistaa kaiken turhan.
Te kaikki ette kuole. Vain kaksi prosenttia täällä olevista kuolee taistelussa. Jokainen mies pelkää tulikasteessaan. Jos hän muuta väittää, hän on kirottu valehtelija. Mutta todellinen sankari on se, joka taistelee vaikka pelkää. Jotkut miehet voivat selvitä pelosta tulen alla minuutissa, joiltakin menee tunti, joiltakin päiviä. Mutta todellinen mies ei koskaan anna kuolemanpelon ylittää kunniaansa, velvollisuuttaan isänmaalleen ja sisäistä miehuuttaan.
Koko armeijauranne ajan te miehet olette purnanneet "kananpaskaharjoittelusta". Tällä kaikella on ollut tarkoituksensa - varmistaa että tottelette välittömästi määräyksiä ja pysytte valppaina. Tämä täytyy istuttaa jokaiseen sotilaaseen. En välitä vittujakaan miehestä, joka ei ole koko ajan varpaillaan. Mutta harjoitus on tehnyt teistä kaikista veteraaneja. Te olette valmiita! Miehen täytyy olla varuillaan koko ajan, jos hän haluaa jatkaa hengittämistä. Jos ei, joku sakemanniäpärä livahtaa hänen taakseen ja pieksee hänet kuoliaaksi vaikka paskalla täytetyllä sukalla. Sisiliassa on neljäsataa siististi merkittyä hautaa, koska yksi mies nukahti työssään - mutta ne ovat saksalaisten hautoja, koska me nappasimme sen nukkuvan kusipään ennen kuin hänen upseerinsa.
Armeija on joukkue. Se elää, syö, nukkuu ja taistelee joukkueena. Yksittäissankaritarinat ovat hevonpaskaa. Ne ylimieliset paskiaiset jotka kirjoittavat lehtiin eivät tiedä todellisesta taistelusta yhtään enempää kuin tietävät nussimisesta. Ja meillä on paras joukkue - meillä on hienoin ruoka ja varustelu, paras henki ja parhaat miehet maailmassa. Luojan tähden, minä tosiaankin säälin niitä paskiasparkoja joita vastaan olemme matkalla.
Kaikki todelliset sankarit eivät ole jännityskirjojen taistelijoita. Jokaisella yksittäisellä miehellä on elintärkeä rooli. Joten älä ikinä luovuta. Älä ikinä ajattele että työsi on merkityksetön. Mitä jos jokainen kuormurikuski päättäisi että hän ei pitäisikään kranaattien vihellyksestä, muuttuisi keltaiseksi ja hyppäisi vaakasuoraksi ojaan? Ei, luojan kiitos, amerikkalaiset eivät toimi noin. Jokainen mies tekee hommansa. Jokainen mies on tärkeä. Huoltojoukkoja tarvitaan toimittamaan aseita, varusmestarin on toimitettava ruokaa ja vaatteita meille koska me olemme menossa paikkaan jossa ei ole paljon ryöstettävää. Joka mies messissä, jopa se joka keittää veden estääkseen meitä saamasta paskatautia, jokaisella on hommansa.
Jokaisen miehen on ajateltava ei ainoastaan itseään, vaan myös vieressä taistelevaa kaveriaan. Me emme halua mitään pelkureita armeijaan. Ne pitäisi tappaa kuin kärpäset. Jos ei, he palaavat kotiin sodan jälkeen, vitun pelkurit, ja siittävät lisää pelkureita. Urheat miehet siittävät lisää urheita miehiä. Tappakaa vitun pelkurit ja meillä on urheiden miesten kansakunta.
Yksi rohkeimmista miehistä joita näin Afrikan sotaretken aikana oli puhelinpylväässä keskellä tulimyrskyä kun etenimme kohti Tunisia. Pysähdyin ja kysyin mitä helvettiä hän siellä ylhäällä teki. Hän vastasi 'Korjaan johtoa, sir.' 'Eikö siellä ylhäällä ole juuri nyt hieman epäterveellistä', kysyin. 'Kyllä sir, mutta tämä perkeleen johto on korjattava.' Kysyin: 'Eivätkö nuo tietä tulittavat lentokoneet häiritse?' Ja hän vastasi: 'Ei sir, mutta te totta helvetissä häiritsette.' Siinä oli tosi sotilas. Tosi mies. Mies joka oli omisti kaiken velvollisuudelleen, todennäköisyyksistä välittämättä, viis siitä kuinka merkityksettömältä velvollisuus sillä hetkellä vaikutti.
Ja teidän olisi pitänyt nähdä kuorma-autot Gabèsin tiellä. Kuskit olivat uskomattomia. Kaikki päivät ja yöt autot ryömivät pitkin noita vitun surkeita teitä, koskaan pysähtymättä, koskaan poikkeamatta reitiltään vaikka kranaatit räjähtelivät niiden ympärillä. Monet ajoivat yli 40 tuntia yhtä soittoa. Me selvisimme, kiitos vanhan kunnon amerikkalaisen sitkeyden. He eivät olleet etulinjan taistelijoita. Mutta he olivat sotilaita, joilla oli työ tehtävänä. He olivat osa joukkuetta. Ilman heitä olisimme hävinneet taistelun.
Varmasti, me kaikki haluamme mennä kotiin. Me haluamme että sota loppuu. Mutta sotaa ei voiteta lojumalla. Nopein tapa lopettaa se on napata sen aloittaneet paskiaset. Totta helvetissä me haluamme mennä ja selvittää tämän paskan, ja sitten napata nuo kusipääjapsit. Mitä nopeammin ne piiskataan, sitä nopeammin me menemme kotiin. Lyhin tie kotiin kulkee Berliinin ja Tokion kautta. Joten pitäkää liikettä yllä. Ja kun pääsemme Berliiniin, aion henkilökohtaisesti ampua sen Hitlerin huoranpenikan.
Kun mies lojuu kranaattikuopassa, jos hän vain pysyy siellä kaiken päivää, sakemanni nappaa hänet lopulta. Paskat siitä. Minun mieheni eivät kaiva poteroita. Poterot vain hidastavat hyökkäystä. Pysykää liikkeessä. Me voitamme tämän sodan, mutta me voitamme sen vain taistelemalla ja näyttämällä sakemanneille, että meillä on enemmän sitkeyttä kuin heillä on tai heillä ikinä tulee olemaan. Me emme ainoastaan ammu niitä paskiaisia, me revimme niiltä suolet pihalle ja rasvaamme niillä tankkiemme telaketjut. Me murhaamme ne surkeat kyrvänimijähunnit litran-vitun-mitalla.
Jotkut teistä miehistä miettii jänistättekö te tulen alla vai ette. Älkää huolehtiko. Voin vakuuttaa että te kaikki teette velvollisuutenne. Sota on veristä bisnestä, tappamisen bisnestä. Natsit ovat vihollisia. Hyökätkää heidän kimppunsa, vuodattakaa heidän verensä tai he vuodattavat teidän. Ampukaa niitä suolille. Repikää vatsat auki. Kun kranaatit iskevät ympärillenne ja pyyhitte mullan naamaltanne vain tajutaksenne, että se ei ollut multaa vaan entisen parhaan kaverinne verta ja suolia, tiedätte mitä teidän täytyy tehdä.
Tulee esiintymään valituksia, että me puristamme teistä liikaa. En välitä niistä paskaakaan. Uskon että unssi hikeä säästää gallonan verta. Mitä kovempaa painamme, sitä enemmän sakuja tapamme. Kovempi paine tarkoittaa vähemmän uhreja. Haluan teidän kaikkien muistavan sen. Minun mieheni eivät antaudu. En tahdo kuulla ainoankaan komennossani olevan sotilaan jääneen vangiksi ellei hän ole haavoittunut. Vaikka olisi haavoittunut, voi yhä taistella. Tämä ei ole hevonpaskaa. Haluan samanlaisia miehiä kuin se eräs luutnantti Libyassa, Luger rintaansa vasten painettuna, sivalsi aseen syrjään kädellään, irroitti kypäränsä toisellaan ja hakkasi sillä paskat pihalle sakemannista. Sitten hän nappasi aseen ja tappoi toisen saksalaisen. Kaikki tämä vaikka hänellä oli luoti keuhkoissaan. Siinä vasta tosi mies!
Älkää unohtako että ette tiedä että minä olen täällä. Tästä ei saa sanoa sanaakaan kirjeissä. Maailman ei pidä tietää mitä helvettiä minulle on tehty. Minun ei pitäisi olla tämän armeijan komentaja. Minun ei pitäisi olla edes olla Englannissa. Antakaa ensimmäisten tästä tietävien paskiasten olla saksalaisia. Jonain päivänä, haluan heidän nousevan ylös kusesta märille jaloilleen ja huutavan 'Ach! Se on kirottu Kolmas Armeija ja se perkeleen Patton taas!
Sitten on olemassa yksi asia jonka te miehet pystytte sanomaan kunhan tämä sota on ohi ja palaatte kotiin. Kolmekymmentä vuotta tästä hetkestä alkaen kun te istutte takan ääressä pojanpoikanne polvellanne ja hän kysyy: 'Mitä sinä teit siinä suuressa Toisessa Maailmansodassa?' Teidän ei tarvitse yskäistä ja sanoa 'No, isoisäsi lapioi paskaa Louisianassa.' Ei, te voitte katsoa häntä suoraan silmiin ja sanoa: 'Poika, isoisäsi ratsasti mahtavassa Kolmannessa Armeijassa yhdessä George Patton-pirulaisen kanssa!