Kolme vuotta sitten ruodin silloista - ja yhä nykyistäkin - kohuohjelmaa Ensitreffit alttarilla. Silloin ennustin kieli poskessa, että tämä on vasta alkua: "TosiTV-formaattina ohjelma ei siis tuota alkushokkiarvonsa lisäksi mitään uutta. Niipä sopii odottaa, että kohta keksitään jotain vielä rajumpaa. Miten olisi ohjelma, jossa valitaan sopivat pariskunnat samaan tapaan. Sitten nainen hedelmöitetään miehen lahjoittamalla spermalla. Ensitreffit synnytyssaliin, johon paikalle myös henkikirjoittaja vihkimään. Sitten katsotaan, miten tuoreen perheen arki lähtee rullaamaan. Älkää naurako. Odottakaa viisi vuotta ja ihmetelkää sitten, mitä telkkarista tulee."
Ei tarvinnut odottaa kuin kolme vuotta.
Kannatetaan, hieno ajatus!
VastaaPoistaMukaan arvovaltaiseen asiantuntijatiimiin otettaneen myös Anna-lehdessä avautuva Rakkaustohtori Lääk. Lis. Emilia Vuorisalmi pohtimaan parienmuodostusta. Tässä hänen suosittujen luentojensa ja ehkäpä myös kirjansa sisältö pähkinänkuoressa:
Mies kysyy narikalla naiselta:
"Miten ilta meni?"
Nainen vastaa:
" Tiesin heti, että hän on se oikea! Tehkäämme lapsi!"
Loppupäätelmä kuukausien jälkeen:
" Emme ajatelleet, että vauva tulisi näin nopeasti, mutta olemme onnellisia "
Aww, onnea!
Parodiahorisointti ylittyi niin että paukkui.
VastaaPoistaNyt hyvätuloiset miehet, varokaa! Naisille lapset, ruokot teidän maksettaviksi. Eli miehen eurosta tulee naisen euro.
VastaaPoista" Menkää yhtä aikaa, narikkaaaan, sanokaaaaaa ne kolme pientä sanaa " Jos on takki raollaan, se pääsee palaamaaaan, kolme pientä sanaaa"
VastaaPoistaKyllä lähtee.
Tästä opimme, että ei kannata edes läpällä vihjailla tuollaisista asioista, koska muuten ne varmasti toteutuvat.
VastaaPoistaNokitetaas paremmaksi, joten laitanpa kaiken uhallakin tähän otaksuman, että tuskin siihen taaskaan viittä vuotta menee, kun vuorossa on jotain vieläkin hc:mpaa. (Selvyydeksi, en siis tokikaan toivo ennustukseni toteutuvan.) Todennäköisesti seuraavan tähän aihepiiriin kytkeytyvän "shokkirealityn" aiheeksi valikoituu jotain moniavioisuuteen/polyamoriaan liittyvää (toki ja mieluiten sillai pikantisti multikultilla ym. toiseusmausteilla höystettynä). Sateenkaariperheetkin kun voivat pian aikaa alkaa olemaan jo hieman passé...
VastaaPoista-J.Edgar-
Otetaas suoraan venäläisen ruletin kaavalla nämä hommat.
VastaaPoistaSormukset pyssyyn, ja ammutaan sokkona ensimmäisen vastaantulijan nimettömään, ja siitä sitten reality-tv:tä timanttihäihin saakka. Jos jaksavat sinne asti ilman avioeroa, palkitaan matkalla Playa Del Inglesiin.
Tämä on sekä yhteiskunnan että tv:n tulevaisuus.
Nuoret, osallistukaa!
Ironmistress: En tiedä kumpi on pelottampaa: se että mitään niin hullua ei pysty keksimään ettei sitä kohta toteutettaisi vai se, että mitään niin viisasta ei pysty keksimään että se toteutettaisiin.
VastaaPoistaVeijo Hoikka: Naisen euro kuuluisikin olla se 80 senttiä, koska ylijäämä kuluu mieheltä naisiin joka tapauksessa eikä riitäkään.
Vasarahammar: Kuten todettu.
J. Edgar: Kohta on pakko tehdä realityohjema normiheteroperheestä, se alkaa olla jo outo.
Ano: Tuo olisi kyllä huomattavasti parempi vaihtoehto kuin muutama muu jo toteutettu formaatti.
Karmeinta lienee, että tuollekin ohjelmaformaatille löytyy katsojia. Mietin vaan niitä lapsia, jotka tämän johdosta syntyvät. He kun saattavat sitten todeta että ”olen olemassa vain siksi, että kaksi toisilleen vierasta ihmistä halusi sen varttituntinsa julkisuudessa”.
VastaaPoistaLyödäänkö vetoa, että tuossa on vähintään yksi LGBTQTiiTyy kumpanivanhemmuushärdelli? Voisiko jopa olla LGBTQTiiTyy naisoletettupari, joka saa siemenen mutulta.
VastaaPoistaToinen vaihtoehto on synnyttävä isä...
Yrjöperskeles: Toisaalta, on sitä lapsia huonommistakin syistä saanut alkunsa. Kuten nyt esimerkiksi siitä, että kahta ihmistä sattui panettamaan samaan aikaan.
VastaaPoistaHemuli: Enpä ota vetoa vastaan, koska joka ohjelmassa pitää olla kiintiöhomo tai kiintiöneekeri, mieluiten molemmat mutta ei kuitenkaan samassa persoonassa.
"Kohta on pakko tehdä realityohjema normiheteroperheestä, se alkaa olla jo outo."
VastaaPoistaMuistan Playboy-tv:stä (tai jostain vastaavasta) joskus 1990-luvulla lyhytelokuvan, jossa mies ja nainen pidätetiin lopussa kun olivat toisistaan kiinnostuneita. Ettei peräti olis jonnekin leirille kärrätty. ;)
Siinä elokuvassa sen aikainen normiväestö oli meinaan homoja & lesboja. Ja heterous oli rangaistuksen uhalla kiellettyä.