Lumikki ja seitsemän kääpiötä

En oikeastaan aikonut kirjoittaa presidentinvaaleista sanaakaan sen vähäisen lisäksi, mitä edellisessä uutiskatsauksessa totesin. Tuli kuitenkin semmoinen outo kutina selkärankaan ja pitkään kummasteltuani tunnistin sen orastavaksi insipiraatioksi. Eihän sellaista nyt, herra paratkoon, pidä heittää hukkaan joten antaa nyt sitten kuitenkin mennä.

Omasta puolestani olin jo päättänyt aikapäivää sitten, että äänestän näissä vaaleissa ensimmäisellä kierroksella naista. En kuitenkaan sen takia että hän on nainen. Näytänkö minä tuossa sivupalkin omakuvassa muka vihervasemmistolaiselta, häh? Minä äänestän vain ja ainoastaan ehdokkaan substanssi ja Suomen valoisa tulevaisuus mielessäni. Kyllähän se asia on niin, että ihmisen jalkovälillä on merkitystä vain siinä tapaukesssa, että aikoo asettaa hänen kanssaan pissimisvälineet vastakkain.
Sen havainnon kylläkin tein, että toisella kierroksella (jos sellainen tulee) oma äänestysaktiivisuuteni voidaan helposti määrittää ehdokkaan sukupuolisen suuntautumisen mukaan. Tällä seikalla sinänsä ei ole merkitystä, mutta tällä kertaa se sattui osumaan yksi yhteen kohdalleen. Vaaleissa on ehdolla neljä henkilöä, jotka todistettavasti tykkäävät miehistä. Mikäli yksikään heistä ei selviä toiselle kierrokselle, jätän näillä näkymin äänestyksen väliin. Naisista tykkäävien ehdokkaiden suhteen on aivan sama kuka heistä valitaan. Jos taas toisella kierroksella on joku miehistä tykkäävä ehdokas (voitaneen suhteellisen turvallisesti olettaa että toisella kierroksella ei ole kahta tällaista), äänestän ihan varmasti. Ehdokkaasta taas riippuu, äänestänkö häntä (1/4) vai hänen vastaehdokastaan (3/4), olipa tämä kuka tahansa.

Yleensä tapanani on kirjoittaa vain asioista, joista katson jotain ymmärtäväni. Tällä kertaa tunnustan iloisesti, että en ole katsonut ainuttakaan vaalitenttiä enkä juurikaan seurannut uutisointia muutenkaan. On ollut niin pirun kiire nostaa kansantaloutta, ts. tienata verovaroja Irakin ihmeiden ylläpitoon. Mutta tästä tietämättömyydestä on toki se etu, että huomasin miten kevyen helppoa on kirjoittaa kun ei mistään mitään ymmärrä ja aloin kovasti tuntea kateutta vihervasemmistolaisia kolumnisteja kohtaan, heillä kun kyseinen tilanne on normi.

Seuraavassa ehdokkaat käänteisessä paremmuusjärjestyksessä mottoineen, moton todellinen tarkoitus kursivoituna

2 Merja Kyllönen - Arvon presidentti, pervon rasitentti
Merja Kyllönen on vasemmistoliiton muutoksen kasvot. Ennen puolueen johdossa oli ammattitaitoisia rappareita. Nykyään siellä on ammattitaidottomia räppäreitä. Tästä tapauksesta ei oikeastaan keksi mitään enempää sanottavaa ja hyvä niin.

3 Pekka Haavisto - Suomen seuraavat 100 vuotta, presidentin kahden kauden maksimi poistettava
Parikymmentä vuotta sitten ilmestyneessä Politiikan bongarin käsikirjassa Pekka Haavistoa luonnehdittiin "jokapojan toivevävyksi". Ei ole tietoa, tarkoittivatko kirjoittajat että jokapojalla olisi syytä olla muitakin lapsia kuin tyttäriä. Sittemmin Haaviston imago ja habitus ovat hieman päässeet rapistumaan, mutta vastapainoksi on tullut valtiomiesmaista harmaata charmia. Haavisto vetoaa edelleen nuoriin, koska vihreiden äänestäminen nyt on vain niin ihqua ja onhan niillä hyvä tarkoitus, vaikka tulokset ovatkin menneet kaikissa suhteissa päin helvettiä. Hei hetkinen, olemmeko nähneet vastaavan tilanteen ennenkin joskus 1970-luvulla?

6 Tuula Haatainen - Sydäntä sanoa, järkeä kun ei ole käytettävissä
En olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että joskus voisi käydä demareita sääliksi. Mutta nyt käy ja sehän on suorastaan syntiä. Siis vielä vuonna 2000 demarit olivat siinä iskussa, että jopa Haatainen olisi kerännyt helposti kaksinumeroisen prosenttiosuuden äänistä eikä ensimmäinen numero olisi edes alkanut edes ykkösellä. Sen verran kevyttä sarjaa Haatainen kuitenkin on, ettei hänellä olisi silloinkaan ollut mahdollisuutta tulla presidentiksi Halosen tapaan, sillä paitsi poliitikoille mutta etenkin demareille ominaista tyhmyyttä ja ahkeruutta, naisdemarilta vaaditaan presidentiksi pääsyyn se ominaisuus ettei hän varmasti herätä ulkonäollään minkäänlaista kateutta muissa naisissa.

9 Nils Torvalds - Torvalds näyttää suunnan, seuraa omalla vastuulla
RKP:n pakollinen ehdokas. RKP:n historian ainoa mahdollisuus oli Elisabet Rehn vuonna 1994 (ks. edellinen selitys), mutta sekin valttikortti on jo mennyt kun presidenttinä on jo ollut nainen.

7 Paavo Väyrynen - Paavo presidentiksi, koska se on ainoa tapa päästä hänestä lopulta eroon
Siis jospa olisimme valinneet Paavon presidentiksi 1994 ja uudestaan 2000. Silloin olisi isketty kaksi kärpästä yhdellä iskulla: olisi vältytty Tarja Haloselta ja päästy Paavosta eroon vuodesta 2006 alkaen. Siis mitä helvettiä? Sanoinko minä juuri että Suomella menisi paremmin jos Väyrynen olisi ollut kaksitoista vuotta presidenttinä? No sanoin. Ei saatana, kyllä tämä on muuten oikeasti mennyt huonosti.
Mutta siis. Paavo on taas ehdokkaana ja kuinka ollakaan, onnistuu sopivasti hajottamaan - näin Tiedemiestä lainatakseni - "Fuck You" -osaston eli tyytymättömien äänet siten, että Paten kannattajakortit kokoon junailleiden tavoite mahdollisesti täyttyy eli Huhtasaari putoaa kakkoskierrokselta.

4 Matti Vanhanen - Suomen asia on meidän, koska emme ole vielä saaneet sitä kaupaksi
Jos demareita kävi sääliksi, niin kepu lähinnä ihmetyttää. Miksi lähteä raveihin kuolleella hevosella? Jopa Timo Soinin perikunta (tunnetaan myös virallisella nimellä Sininen tulevaisuus) ymmärsi olla lähtemättä kisaan, kun ei ollut uskottavaa ehdokasta. Kepulla sentään olisi ehkä joitain löytynyt.
Tässä kohtaa alkaa hyväuskoisemmankin foliohattu kiristää. Kepulla ja demareilla ei ole kummallakaan mitään todellista vaihtoehtoa. Vaikuttaa siltä, että keskustademariviherkokoomusvasemmistopuolue noudattaa vanhaa kunnon itäsaksalaisen parlamentin eli Volkskammerin linjaa. Sielläkin oli yhdeksän puoluetta edustettuina, mutta sieltä puuttui aito oppositio, jota Suomessa sentään yksi puolue edustaa.
Kiskaistaanpa se foliopipon hikinauha kireämmälle ja mietitään, kuinka masinoitaisiin presidentinvaalit keskustademariviherkokoomusvasemmistopuolueelle mieluisimmalla tavalla. Ainoa oppositiopuolue aikoo siis asettaa ehdokkaan ja ensisijainen tavoite on blokata hänen pääsynsä kakkoskierrokselle:
- valitaan yksi ylivoimainen pääehdokas, mieluiten istuva presidentti (Niinistö)
- asetetaan kahdelle muulle suurpuolueelle kulahtanut (Vanhanen) tai muuten vain toivoton (Haatainen) ehdokas, joiden tarkoitus on olemassaolollaan varmistaa se, että puolueiden vakiintuneet äänestäjät eivät vahingossakaan äänestäisi opposition ehdokasta
- pääasialliseksi haastajaksi nostetaan jostain pikkupuolueesta ehdokas (Haavisto), joka vetoaa trendikkyytensä takia riittävään osaan ihmisiä päästäkseen muiden ehdokkaiden heikkouden takia kakkoskierrokselle kykenemättä siellä mitenkään uhkaamaan pääehdokasta
- varmistetaan valtiojohtoisella tiedotuskoneistolla, että ainoasta todellisesta haastajasta (Huhtasaari) ei anneta kuin minimaalinen määrä informaatiota ja sekin mieluiten epäilyttäviin epäolennaisuuksiin keskittyvää
- lisäksi otetaan joku kulahtanut ehdokas (Väyrynen), jonka linja muistuttaa jossain määrin ainoaa todellista haastajaa ja pyritään syömään sillä haastajalta mahdollisuudet toiselle kierrokselle
Se, että tämänkertaiset presidentinvaalit ovat menneet juuri tällä tavalla, on varmasti ihan puhdas sattuma.

8 Sauli Niinistö - Rauha ratkaisee, koska yritimme jo Toivoa ja Uskoa eikä siitä mitään tullut
Istuvalla presidentillä on aina etu puolellaan, jos hän ei ole onnistunut kovin pahasti suututtamaan puoluettaan a'la Ahtisaari eikä pääse edes ehdokkaaksi. Toisaalta eihän Niinistö virallisesti ole Puolueen ehdokas, mutta käytännössä koneisto on takana. Niinistön kunniaksi on sanottava, että hän on sentään jossain määrin puolustanut Suomen etuja, joskaan ei kovin ponnekkaasti.

5 Laura Huhtasaari - Suomi takaisin, tai Suomi saa olla ennallaan, tänne kuulumattomat lähetetään takaisin
Kaikkien mahdollisten erilaisille akseleille asettelujen jälkeen saadaan aina presidenttiehdokkaiden kesken sama lopputulos eli yhdellä puolella kenttää on Lumikki ja toisella seitsemän kääpiötä. Tällä asetelmalla pitäisi olla ihme, jos se yksi ei pääse jatkoon seitsemän muun hajottaessa äänet keskenään ja yhden ollessa ainoa todellinen vaihtoehto.
Yleensä olen haukkunut vanhamediaa mutta tällä kertaa on tunnustettava sen tehneen erinomaista työtä. Toisaalta se on kyennyt esittämään että Huhtasaari ei tarjoa mitään todellista vaihtoehtoa ja toisaalta onnistunut kuitenkin luomaan kuvaa, jossa Huhtasaaren kampaus peittää pilkottavat pirunsarvet. Samalla on onnistuttu minimoimaan Huhtasaaren asialinja ja nostettu esiin kreationismi, jota on sitten hehkutettu senkin edestä. Huomattavasti suurempi ongelma Suomen kannalta on muiden ehdokkaiden monikulttuurisuususko. Huhtasaaren kreationismiusko olisi presidentinviran hoitamisen kannalta tätä suurempi ongelma vain, mikäli Suomeen olisi pyrkimässä miljoonittain dinosauruksia eikä miljoonittain haittamamuja.
Kaikesta tästä masinoinnista huolimatta Huhtasaari saa syyttää vain itseään, ts. huonoja valintoja alaisiksi jos ei selviä toiselle kierrokselle. Jumalauta, jos tarjoaa ainoan todellisen vaihtoehdon asioiden järjestelmälliselle sössimiselle niin ei mikään vastapropaganda oikeuta putoamaan suoraan ilman jatko-erää. Kyllä siinä on peiliin katsomisen paikka. Jos suoraan sanotaan, niin Huhtasaaren kampanjatoimistolta on jäänyt lukematta tärkeä kirja:

Hyvänä esimerkkinä väärästä suostutteluvalinnasta kampanjamotto: Suomi takaisin. Se ei ole huono. Mutta se on väärä. "Takaisin". Kuka haluaa oikeasti palata takaisin? Kyllä suunnan täytyy olla eteenpäin. Oikea suostutteluvalinta olisi ollut esimerkiksi: Suomalaiset. Se antaa heti yhteisen kosketuspinnan lähes kaikille äänioikeutetuille. Lisää vinkkejä voi lukea kirjasta. Valitettavasti se on liian myöhäistä näiden vaalien kannalta.