Äskettäin kohistiin siitä, kun turvapaikkaturisti Juusuf Muhamed Abbud raiskasi kymmenvuotiaan tytön. Korjaan. Tuomioistuimen mukaan "käytti seksuaalisesti hyväkseen", ei "raiskannut". Tuomio oli kolme vuotta vankeutta.
Kolme vuotta tarkoittaa todennäköisesti käytännössä puoltatoista ja lomat alkavat pyöriä jo reilusti ennen tuomion täyttämistä. Saa nähdä, noudattaako Juusuf esikuvansa Abdiqadir Osman Husseinin mallia, tämähän iski nelivuotiaan uhrinsa kimppuun vankilomalla istuessaan rangaistusta murhasta.
Tuomion pituutta suurempi kohu nousi rikosnimikkeestä. "Seksuaalinen hyväksikäyttö", ei raiskaus. Perusteluna oli se, ettei kymmenvuotias ollut vastustellut, väkivallan merkkejä kun ei näkynyt. Tämä oli rajusti ihmisten oikeustajun vastaista, sillä jokainen täysijärkinen tajuaa ettei kymmenvuotias uskalla vastustella. Käytännössä vaihtoehdot olivat a) ei vastarintaa, raiskaus, b) lievää vastarintaa, raiskaus ja pahoinpitely ja c) voimakasta vastarintaa, raiskaus ja murha.
Asian tiimoilta sain lukijalta vinkin Kansan Uutisten blogiin, jossa psykologi käsitteli mm. tätä tapausta. Pitihän se sitten lukea. Otsikkona oli "Mitä kovat rangaistukset hyödyttävät" ja odotettuun vasemmistotapaan vastaus oli "ei mitään".
Kirjoituksessa oli tyypillinen vasemmistolainen ajattelumalli. Eli esitetyt ajatukset olivat teoriassa aivan oikeita, mutta käytännössä päin seiniä. Kuten suuri ajattelija Yogi Berra totesi: "Teoriassa käytäntö ja teoria ovat sama asia, mutta käytännössä ne eivät ole."
Teksti oli rakenteeltaan hyvä, joten etenen rangaistusjärjestelmän pohdinnassa sen käyttämässä järjestyksessä ja joskus lainaankin sitä.
Aluksi kirjoituksessa moititaan rikosnimikkeeseen takertumista. Kuten todettu, "seksuaalinen hyväksikäyttö" kuulostaa paljon lievemmältä kuin "raiskaus". Mutta katsotaanpa rangaistusasteikkoja:
- raiskaus: 1-6 v (lieventävien asianhaarojen vallitessa: 4 kk - 4 v)
- törkeä raiskaus (esim. jos uhrina 18 v nuorempi lapsi): 2-10 v
- pakottaminen seksuaaliseen tekoon: sakko - 3v
- seksuaalinen hyväksikäyttö: sakko - 4 v (alaikäinen)
- lapsen (alle 16 v) seksuaalinen hyväksikäyttö: 4 kk - 4 v
- törkeä lapsen (alle 16 v) seksuaalinen hyväksikäyttö: 1-10 v
Jussufin tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kuten asteikosta näkyy, on käytännössä merkityksetöntä tuleeko tuomio tästä vai törkeästä raiskauksesta. Maksimi on kymmenen vuotta, minimissä on ero eikä sillä tämän tapauksen kannalta ollut todennäköisesti merkitystä. Tuskin asiasta olisi noussut "Suuri yleisö verenhimoiset toimittajat etunenässään vaatii kovaan ääneen ankarampia rangaistuksia ja pitempiä tuomioita rikoksentekijöille." -tyyppistä kohua, jos olisi tiedetty tämä. Toki kolmea - eli käytännössä puoltatoista - vuotta olisi pidetty liian lievänä, mutta kohu olisi ollut pienempi.
Kyseessä oli se, että nimike kuulosti paljon lievemmältä. Entäpä jos laissa lukisi "raiskauksen" tilalla "pilluvarkaus" tai "sukupuolielimen luvaton käyttöönotto", vaikka rangaistusasteikko olisikin sama? Kyllä, nimityksellä on merkitystä.
Rangaistus on pelkkä kosto väärästä teosta, eikä sillä ole vaikutusta yksittäisen tekijän rikoksiin eikä yleiseen rikollisuuden tasoon. Oikeastaan vain tavallisen lainkuuliaisen kansan rikoksissa rangaistusuhalla voi olla jonkinlaista yleisestävää vaikutusta. Esimerkiksi liikenne-, ympäristö- ja talousrikoksia voi jäädä tekemättä, jos on tietoa mahdollisista sakoista ja tuomioista. Rangaistukset siis vaikuttavat vain niihin henkilöihin, joilla on hyvä kyky säädellä käyttäytymistään.
Tämä on periaatteessa totta. Mikäli talousrikoksista ei olisi rangaistusta, Jussi tekisi niitä vaikka olisi nykysysteemillä rehellinen. Ja aivan varmasti joku Katja jättäisi tekemättä, mikäli rangaistukset olisivat kovemmat. Sen sijaan Abdullah raiskaisi kutakuinkin yhtä todennäköisesti, olisipa rangaistus sitten sakkoja kuin elinkautinen.
Olisiko tuomioiden kovuudella sitten vaikutusta rikollisuuden tasoon, on riippuvainen siitä miten rikollisuuden taso määritellään. Tuskin raiskausrikollisten määrä kovin paljon nousisi, vaikka kovimmaksi rangaistukseksi säädettäisiin sakko ja tuskin se kovin paljon laskisi, vaikka lievimmäksi rangaistukseksi säädettäisiin viisi vuotta vankeutta. Sen sijaan raiskausrikosten määrään rangaistuksen kovuudella olisi huomattava vaikutus.
Asian tiivistää parhaiten Scott Adams mainiossa kirjassaan Dilbertin tulevaisuus. Ja nyt kaikki lievien rangaistusten kannattajat lukekaa oikein hitaasti ja ajatuksella:
"Olen kuullut sivistyneitten ihmisten väittävän, ettei rikollisuus laske, jos rikoksentekijät pidetään vankiloissa. Tällaiset ihmiset tarvitsevat hapsuhiuksisen järkeilijän selittämään tilanteen oikein hitaasti:
'Ihmiset... jotka... ovat... vankilassa... eivät... ole... samaan... aikaan... muualla... tekemässä... rikoksia. Se on fysiikan laki. Se on matematiikkaa. Vaihtoehtoja ei ole. Varsinaiset kysymykset ovat raha ja oikeus.'"
Väite siitä, että rikosten määrään ei eristämisellä olisi vaikutusta, perustuu hyvin mielenkiintoiseen ajatusmalliin. Mikäli näin olisi, se tarkoittaisi sitä että esim. raiskausten määrä olisi vakio. Jos kaikki raiskaajat olisi passitettu vankilaan pitkäksi ajaksi, tällöin määrän vakiona pysyminen tarkoittaisi sitä, että tällöin muutoin rehelliset ihmiset ryhtyisivät raiskaamaan saadakseen määrän pysymään ennallaan. Ja kääntäen he myös lopettaisivat raiskaamisen, mikäli raiskaajat vapautettaisiin vankiloista täyttämään kiintiötä.
Jos tämä kuulosti absurdilta, se johtuu siitä että se oli absurdia.
On siis hyvin uskottavaa, että tietynlaisissa rikoksissa rangaistuksen kovuudella ei ole merkittävää vaikutusta yksittäiseen rikoksentekijään. Lähes varmalta kuulostaa se, että ihmiset eivät ryhdy rikollisiksi täyttääkseen rikollisuuskiintiön aiempien tekijöiden jouduttua vankilaan.
Asiaa voidaan tutkia kyselytutkimuksella. (Toki kyselytutkimuksissa on se vika, että emme voi tietää ovatko vastaajat olleet rehellisiä vastatessaan, mutta voitaneen olettaa että jollain lailla luotettavia tuloksia saadaan aikaan.) Kysytään vankilassa istuvilta kaksi kysymystä, tai tarvittaessa vain yksi:
1) Jos olisit tiennyt jääväsi kiinni ja saavasi tämän rangaistuksen, olisitko tehnyt rikoksesi?
Mikäli vastaus on ”en”, toista kysymystä ei tarvitse esittää. Mikäli vastaus on ”kyllä”, jatketaan.
2) Jos olisit tiennyt saavasi nykytilanteeseen nähden kolminkertaisen rangaistuksen, olisitko silti tehnyt rikoksesi?
Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ”en”, rangaistuksella on merkitystä rikosten ennaltaehkäisyssä. Kyse on vain siitä että kiinnijäämisriskiä pitää kasvattaa. Jos vastaukset ovat ”kyllä” ja ”en”, hypoteesi siitä että rangaistuksen kovuudella ei olisi merkitystä, tuli kumotuksi. Jos vastaukset ovat ”kyllä” ja ”kyllä”, on aika selvää että vastaaja on vaarallinen kriminaali, joka tulee eristää yhteiskunnasta. (Päivän Hesarissa olikin juuri hyvä juttu rakennusalalle soluttautuneesta järjestäytyneestä rikollisuudesta, josta on lainattava yhtä kappaletta: KRP arvioi, että talousrikokset houkuttavat jengejä huumerikoksia pienemmän kiinnijäämisriskin ja helppojen voittojen vuoksi. Eli kiinnijäämisen riski on ratkaiseva tekijä.)
On vain yksi tilanne, jossa rangaistuksen lieventäminen – armahdus toisin sanoen – olisi toimivaa. Se on se, että rikollinen osoittaa selkää katumusta ja hyvityshalua sekä on uskottavaa, että rikos ei toistu.
Pahimmassa tapauksessa vankeus ja eristäminen muusta yhteiskunnasta johtaa tekijän itsemurhaan tai uusiin rikosten uhreihin.
Olisi hieno asia, mikäli rikollinen saataisiin sopeutettua kunnialliseksi kansalaiseksi. Mikäli näin ei käy, niin sellin vakiovarusteisiin voitaisiin liittää tukeva kattoparru, hamppuköysi ja purkillinen vaseliinia. Siitä vaan, vapaaehtoispohjalta.
Aiheellinen kysymys kuuluu, mihin asti rangaistuksia tulisi sitten koventaa. Loppujen lopuksi kyseessä on myös kustannuskysymys – vankiloiden ylläpito on kallista. Mennäänkö aina kuolemantuomioon asti? Tästä kiisteleminen on tunnetusti hedelmätöntä. Olen esittänyt kompromissiratkaisuna ehdollista kuolemantuomiota, jonka luulisi tyydyttävän niin kannattajia kuin vastustajia. Lyhyesti sanottuna (tarkemmat yksityiskohdat voi lukea ylläolevasta linkistä) kuolemantuomio voidaan langettaa, mutta se pannaan täytäntöön vain jos kaksi ehtoa täyttyy:
1) Jokaisella kuolemaantuomitulla on henkilökohtainen lahjoitusrahasto, josta hänen vankeuskulunsa maksetaan. Mikäli rahastoon ei kerry tarpeeksi lahjoituksia, kuolemantuomio tulee toteutusuhan alle.
2) Mikäli rahastosta loppuvat rahat, täytyy löytyä viisi vapaaehtoista kivääriampujaa teloitusryhmään. Jos ei löydy, kuolemantuomiota ei panna täytäntöön.
Ehto (1) siirtää vastuun kuolemantuomion estämisestä sen vastustajille. Ehto (2) siirtää vastuun kuolemantuomion toteuttamisesta sen kannattajille. Molempien ryhmien luulisi olevan tyytyväisiä ratkaisuun.
Pahana ongelmana vain on se, miten rikoksentekijöiden psykoterapeuttinen hoito ja kuntoutus voitaisiin toteuttaa. Ketään ei voi hoitaa pakolla, mutta mahdollisuuksia psykoterapeuttiseen hoito-ohjelmaan tulisi olla olemassa, jos tekijä on motivoitunut siihen. Hoitoseuraamus ei kuitenkaan voi olla rangaistus, joten rikoslaki ja rikosoikeusjärjestelmä tulisi uudistaa perin pohjin. En tosin osaa heti sanoa, miten.
Näin päättyy Kansan Uutisten blogikirjoitus. Asiallinen toteamus, sillä ensisijaista tietysti on että rikollinen saadaan kunnialliseksi ja korvaamaan yhteiskunnalle sekä uhreilleen aiheuttamat vahingot. Mutta jos tämä ei onnistu, niin hänet on eristettävä yhteiskunnasta. Loppukaneetti on myös kuvaava. Aivan kuin lupaukset siitä, kuinka kommunistinen yhteiskunta on ihanteellinen, mutta kukaan ei vain tiedä kuinka sen voisi käytännössä toteuttaa.
Minulla olisi toki eräitä suuntaviivoja ehdotukseen rikosseuraamusjärjestelmän parantamiseksi. Otetaan käyttöön tulospalkkaus. Määrätään esim. noin 500 vangin ryhmä yhden yksikön seurattavaksi. Vangit tulee vapauttaa ehdonalaiseen siten, että yhteenlaskettuina tuomioista tulee kärsittyä vaikkapa 65-70 %. Mikäli vankien yhteenlaskettu tuomiomäärä on 1000 vuotta, niin heitä tulee vapauttaa siten, että istuttu määrä on 650-700 vuotta. Ja jokaisesta vapautetusta, joka ei syyllisty rikokseen ehdonalaisen aikana, tulee bonuspalkkio. Näin voisi järjestää siten, että uskottavasti katumusta, korvaushalukkuutta ja sopeutumista osoittavat vapautuisivat vaikka kolmasosan tuomiosta kärsittyään, kun taas pahimmat riskitapaukset istuisivat tappiin asti.
Samaan systeemiin voitaisiin niputtaa ehdolliset tuomiot siten, että ehdollisesta tuomiosta voi määrätä maksimissaan kolmasosan ehdottomaksi, mikäli katsoo tarpeelliseksi. Jos tuomion saanut on vapaana ensimmäisen kolmasosan aikana eikä tee rikosta, bonus tulee, jos taas on vapaana ja tekee, bonus pienenee.
Tämä järjestelmä kannustaisi asiasta vastaavia henkilöitä tulosvastuuseen. Heillä olisi motivaatio kuntouttaa vankeja sekä kääntäen pitää poissa kaduilta ne, jotka ovat toivottomia tapauksia.
Juridisesti puhutaan yleisestävyydestä sekä erityisestävyydestä. Näistä yleisestävyys tarkoittaa sitä vaikutusta, mikä rangaistuksella on yhteiskuntaan ja sen lainkuuliaisuuteen (= se signaali ja pelote, jonka tuomio antaa), kun taas erityisestävyys tarkoittaa sitä vaikutusta, mikä rangaistuksella on rikolliseen itseensä.
VastaaPoistaOn helppoa havaita, että kuolemanrangaistuksen erityisestävyys on tasan sata prosenttia. Kerran teloitettu rikollinen ei enää ikinä syyllisty yhteenkään rikokseen. [Mutta hän ei myöskään kykene tekemään enää parannusta eikä sosiaalistumaan yhteiskunnan jäseneksi.] Kuolemanrangaistuksen yleisestävyys sensijaan on hyvin huono ja voi olla jopa negatiivinen: rikolliset voivat ottaa sen haasteena, ja on todettu, että he pelkäävät enemmän elinkautista kuin sähkötuolia.
Suomessa perinteisesti yksilöä kohtaan kohdistuvista rikoksista (pahoinpitely, ryöstö, seksuaalirikokset) on rangaistu hyvin lievästi, kun taas valtiota ja valtaa kohtaan kohdistuvista (veronkavallus jne) erittäin ankarasti. Tämä on signaali, jonka oikeuslaitoksemme antaa ulospäin: valtio on itsetarkoitus, kun taas yksilöillä ei ole niin väliä.
On selvää, ettei kuolemanrangaistuksella ole hyvää yleisestävyyttä, mutta liian lievä rangaistus seksuaalirikoksesta antaa signaalin teon vähäisestä tuomittavuudesta ja että valtio katsoo niitä läpi sormien. Tämä puolestaan on rajussa ristiriidassa kansan oikeustajun kanssa.
Cauchyn väliarvolauseen mukaan jatkuva funktio saavuttaa ääriarvonsa joko välin ääripäissä tai derivaatan nollakohdissa. Koska on selkeästi havaittavissa, että koska kumpikaan ääripää (lepsuilu ja telominen) eivät tuota optimitulosta, optimi on jossain siinä välissä. Ratkaisuhan on pohjimmiltaan helppo: muodostetaan funktio, derivoidaan se ja asetetaan tulos nollaksi. Ikävä kyllä nörttilähestyminen ei oikein toimi.
Missä on siis se optimi, jossa rangaistus on yleisestävyydeltään riittävä muttei vielä drakoninen? Vai pitääkö seksuaalirikollisissa keskittyä ainoastaan erityisestävyyteen?
Hyvinvointivaltio noudattaa demlalaista ajattelutapaa, jonka mukaan rikos valtiota ja ideologiaa vastaan on ansaitseva tiukan rangaistuksen, mutta yksilönvapautta voi loukata melko huoletta.
VastaaPoistaGatestone Institutessa kirjoitettiin tänään jonkun saksalaisen poliisin sanoneen, että muslimimaista tulleille meidän lepsut rangaistukset ovat merkityksettömiä, koska he ovat tottuneet aivan toisenlaiseen asteikkoon.
Jenkeissä on moneen kertaan todettu ettei systeemi, jossa kolmannesta rikoksesta saa elinkautisen toimi. Systeemillä saadaan vain vankilat täyteen, rikoksia se ei estä.
VastaaPoistaEnnen somali invaasioita Suomi oli erityisen turvallinen maa elää (jos itsemurhia ei lasketa mukaan). Silloinkin Suomessa oli erittäin löysät rangaistukset käytössä.
Invaasion jälkeen turvallisuus on laskenut vaikka rangaistukset on pysynyt samana. Olisiko kuitenkin niin ettei rangaistuksilla juuri ole ennalta ehkäisevää vaikutusta. Ihmismassa laatu on määräävä tekijä.
Ei Ruotsissakaan Svenssonit raiskaa mutta Tukholma on yksi vaarallisimmista kaupungeista maailmassa naisille...
Kumitonttu, se periaate että Suomessa rikos valtiota ja valtaa kohtaan rangaistaan erityisen ankarasti kun taas yksilöön kohsdistuvista rikoksista rangaistaan lepsummin, on paljon vanhempi kuin Demla - tai edes hyvinvointivaltio.
VastaaPoistaSe periaate on nimittäin ollut jo säätyvallan aikana 1600-luvulla olemassa. Ja se sama henki näkyy 1734 maanlaissa, josta osia on yhä edelleen voimassa Suomen laissa. Tuolloin katsottiin, että aatelismies kykenee puolustamaan itseään asein ja porvarien riidat voi sovitella rahalla, ja rahvaasta ei ole niin väliä.
Niissä maissa, jotka eivät ole hyvinvointivaltiota, linja on pääsääntöisesti vielä tiukempi.Ei tarvitse kun tutkia Neuvostoliiton tai nyky-Venäjän lainsäädäntöä, niin huomaat, mistä on kyse. Ennen kuin alat nimittää Neukkulaa hyvinvointivaltioksi, niin on syytä muistuttaa, mikä on Leninin mukaan sosialismin käytännön käsky: ken ei työtä tee, ei sen syömäänkään pidä.
Hyviä ajatuksia.
VastaaPoistaPieni ajattelukulma lisää. Kuten kaikki tietävät joissakin piireissä ajatellaan, että rikolliset ovat uhreja, koska ________. Ja vankeinhoitolaitos parantaa heidät. Niinpä, sanoisi Raid.
Yllä tuotiinkin esiin, että vankilassa ollessaan rikollinen ei tee rikoksia vankilan ulkopuolella (ei pidä edes paikkaansa). Tuomittujen kärsimät tuomiot vietetään loppuosuudeltaan vankilan seinien ulkopuolella.
Ja se ajattelukulma: Rikolliset eristettävä vankiloihin, jotta viattomat kansalaiset voivat elää turvallisesti vailla vankilassa istuvien muodostamaa uhkaa.
Eli tärkeää on kansalaisten turvallisuus eikä rikollisten "ihmisoikeudet". Tämän tyyppistä keskustelua käytiin kauan sitten ja muistaakseni Singapore käyttää kyseistä ajattelutapaa. Tavallisen kansan ihmisoikeudet etusijalle, rikolliset ovat vapaaehtoisesti luopuneet niistä rikoksia tehdessään ja niiden seurauksia vankilassa kärsiessään.
"Rangaistukset siis vaikuttavat vain niihin henkilöihin, joilla on hyvä kyky säädellä käyttäytymistään."
VastaaPoistaTässähän se tuli ihan suoraan hevosen suusta, että Juusuf Muhamed Abbud ei ole kykeneväinen säätelemään käyttäytymistään. Kiitokset arvon dosentille.
Brysselin Bobrikov
Tällaisessa tilanteessa sukurauhasten kirurginen poistaminen saattaisi helpottaa Juusuf Muhabbed Abbudin tilaa. Hän voi ottaa siittiöitä talteen mikäli hän haluaa tulla isäksi.
VastaaPoistaIM kirjoitti: Ennen kuin alat nimittää Neukkulaa hyvinvointivaltioksi, niin on syytä muistuttaa, mikä on Leninin mukaan sosialismin käytännön käsky: ken ei työtä tee, ei sen syömäänkään pidä.
VastaaPoistaKuten tiedät, saksalainen fascismi oli hyvinvointivaltio ihan sanan täydessä merkityksessä, josta Götz Alin kirja Hitler's beneficiaries on hieno yhteenveto. Ja kuten tiedät, saksalaisen hyvinvointivaltion tunnuslause oli "Työ tekee vapaaksi". Tiedät myös senkin, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pääarkkitehti oli sosiaalidemokraatti Gunnar (ja Alva) Myrdal.
Ainahan rikos valtion rahamonopolia vastaan on ollut paha rikos, paitsi jos siihen syyllistyvät poliitikot rahan lantrauksella. Ilmeisesti olin epäselvä kun et ymmärtänyt väitettäni Demlan markityksestä yksilönvapauksia loukkaavien rikosten lieventämisestä. Ennen kuin Demla ohjaili Suomen rikoslakia neuvostoliittolaiseen suuntaan, jossa rikos ideologiaa vastaan on vakava ja varastaminen muilta yksilöiltä johtuu epätasa-arvosta (siis riittämättömästä sosialismin määrästä), Suomessakin oli varsin kovat rangaistukset yksilönvapauksien loukkaamisesta.
Homogeenisessä populaatiossa kovat rangaistukset ovat ongelmallisia, koska niissä koston ja eristämisen raja hämärtyy. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa, kuten Yhdysvalloissa, kovat rangaistukset toimivat varsin hyvin. Kalliiksi ne toki tulevat, mutta vankiloissa istuu huomattavan paljon värillisiä samasta syystä kuin meillä mustalaisia. Valtakulttuurin ulkopuolella varkaus on huomattavan helppo keino "menestyä", jos menestyksellä tarkoitetaan hyvää materiaalista hetkellistä elintasoa.
Moottoripyöräjengit ovat esimerkki ihmisistä, joiden on vaikea sopeutua valtakulttuuriin, joten huumekauppa ja muu rikollisuus on kannattavaa suhteessa rangaistusten pituuteen. Kiinnijäämisen riski on toki merkitsevä rikoksissa, joita suunnitellaan etukäteen, mutta rangaistuksen ennalta ehkäisevä vaikutus on kiinnijäämisriskin ja rangaistuksen ankaruuden tulo. Jos riski on suuri ja rangaistus pieni, rikos on houkutteleva talousrikoksiin. Jos riski on pieni ja rangaistus suuri, rikos houkuttelee väkivaltarikoksiin.
Toisaalta jos vasemmistolta kysyy, niin vihapuheesta pitää rangaista ankarammin, siihen rangaistus kummasti vaikuttaakin. Voi olla oikeassakin, Seppo Lehto ainakin on vaiennut.
VastaaPoistaNoin muuten usein ankarin rangaistus keskiluokkaiselle on oikeudenkäyntikulut. Jos jutun häviää, joutuu maksamaan myös vastapuolen kulut, kuten metsäkauppakartellissa näyttää käyvän. Tämä ei tietenkään koske varattomia, kuten tämän jutun rikollista.
Kun näitä tulee lisää, on kaksi perusvaihtoehtoa. Joko lasten ja omaa liikkumista rajoitetaan tai sitten turvaudutaan yksityisiin palveluihin. Luodaan uskottava pelote, jos suunnittelee rikosta, tietää, että saa vastaansa ei valtiota, vaan mopojengin.
Saksassa oli uutisissa, miten libanonilaisjengi jo uhoaa poliisille, että meitä on enemmän, ette meille mitään voi. Miten siihen voi vastata?
Aleksandr Solženitsyn toi Vankileirien Saaristo -teoksessaan esille Neuvostoliitossa tunnetun käsitteen "sosiaalisesti läheiset". Sillä tarkoitettiin kriminaalien ja Puolueen suhdetta. Kriminaaleilla tarkoitettiin väkivaltarikollisia ja raiskaajia. Koneisto eräällä tavalla hyötyi heidän olemassa olostaan. Se oli koneiston epävirallinen väkivaltanyrkki tavallista työläistä ja massaa kohtaan. Ei puolue-eliitin tarvinnut kohdata suojatussa elossaan tällaista. Tottakai kriminaali sai kiinni jäädessään normi 10 v. vankeutta, mutta heitä "ymmärrettiin" koneiston taholta. Usein he olivatkin vankilan hierarkiassa vankien joukossa ylimpänä. Sitten olivat silloisesta vihapuheesta tuomitut vangit, joita pidettiin yhteiskunnan vihollisina ja kohdeltiin sen mukaan. Tuomion vihapuheesta saattoi saada viattomasta vitsistä, joka kohdistui järjestelmään.
VastaaPoistaKuinka sosiaalisesti lähellä toisiaan ovatkaan nämä vasemmistolaisesti ajattelevat kriminologit ja nykyiset väkivaltarikolliset. Kovemmat tuomiot heille ovat paha eivätkä auta, mutta vihapuheesta vaaditaan ja annetaankin ihan tolkuttomia tuomioita.
Kiitoksia kommenteista Ironmistressille, Kumitontulle, Hemulille, Veijo Hoikalle, Kahden vuoden karkoitukselle, Ukkelille ja anonyymille.
VastaaPoistaTotalitaarisen valtion yhtenä tunnusmerkkinä voi pitää sitä, että siellä ammattirikollisia rankaistaan lievemmin kuin ajatusrikollisia. Rankaisulla tässä ei tarkoiteta pelkästään eikä edes ensisijaisesti tuomion numeerista arvoa. Sillä tarkoitetaan tuomion vaikutusta tuomitun elämään. Jos ammattirikollinen saa kahden vuoden linnatuomion, se kuuluu työn odotettavissa oleviin haittapuoliin. Ilmainen asunto ja ylläpito, jonka jälkeen business as usual. Jos Taavi Tavallinen saa kahden vuoden linnatuomion, hänen koko elämänsä romahtaa. Työpaikka menee ja vankilassa hän on ammattirikollisten terrorin alla siinä missä ammattilainen on nokkimisjärjestyksen huipulla. Näennäisellä samalla tuomiolla on täysin eri vaikutukset.
Totalitaarisessa valtiossa ammattirikollinen ei ole uhka valtiolle. Hän ei halua muuttaa sen perustavaa laatua olevaa luonnetta eikä korvata hallitsevaa luokkaa muilla. Hän loppujen lopuksi hyötyy valtiosta. Toisinajattelija on uhka, koska hän haluaa muuttaa valtiota ja korvata johtajat. Siksi rangaistuksen reaalinen kovuusasteikko on hänelle ankarampi.
Mikäli valtio on kansalaisiaan varten eikä kansalaiset valtiota, rikollisilla on kovemmat oltavat kuin toisinajattelijoilla.
Hemuli summasi muuttuvan juridisen tilanteen hyvin: Invaasion jälkeen turvallisuus on laskenut vaikka rangaistukset on pysynyt samana. Olisiko kuitenkin niin ettei rangaistuksilla juuri ole ennalta ehkäisevää vaikutusta. Ihmismassan laatu on määräävä tekijä. Ei Ruotsissakaan Svenssonit raiskaa mutta Tukholma on yksi vaarallisimmista kaupungeista maailmassa naisille.
Tämä on totuus, jota ei saa sanoa ääneen.
Myös Ukkeli osui ytimeen toisessa asiassa: Noin muuten usein ankarin rangaistus keskiluokkaiselle on oikeudenkäyntikulut. Jos jutun häviää, joutuu maksamaan myös vastapuolen kulut, kuten metsäkauppakartellissa näyttää käyvän. Tämä ei tietenkään koske varattomia, kuten tämän jutun rikollista.
Tunnetusti tässä maassa oikeuteen kannattaa mennä vain rikkaan tai varattoman. Keskiluokka saattaa saada oikeutta sitä hakemalla, mutta riski on niin suuri ettei kannata.
Suomessakaan eivät rikolliset prätkäjengit ole uhkana valtiolle joten niitä ei ole edes pyritty kieltämään. Puhetta siitä on kyllä joskus ollut, mutta Vastarintaliike jonka on todettu olevan uhkana hallinnolle kiellettiin kyseenalaisin perustein.
VastaaPoistaOnko Suomi siis totalitäärinen valtio vai demokratuuri? Demokratia se ei ole ollut enään aikoihin. Suomalainen oikeusjärjestelmä on mielestäni enemmänkin tragikoominen farssi kuin mikään demokratian peruspilari johon kansalaisen pitäisi luottaa.
Erinomainen huomio. On surkuhupaisaa, että Pohjoismainen Vastarintaliike kielletään (sinänsä ei lainkaan huono päätös), mutta moottoripyöräjengit saavat jatkaa toimintaansa. Tarrojen liimaaminen on vaarallisempaa kuin murhat ja huumekauppa.
VastaaPoistaJos jokin moottoripyöräjengi kielletään, pienimmät kertoimet saa vedonlyönnissä MC Tsuhna.
Entäpä jos panemisesta, hyvällä tai pahalla, määrätään erityinen panovero. Nykyisen paradigman mukaan voisi aivan hyvin lätkäistä panoveron maksamattomuudesta tai kiertämisestä kovat sanktiot. Vähän niinku nuuskan salakuljettajille ja -myyjille. Veronkiertohan on rikoslaissa jumalanpilkasta seuraava. Tai no, se jakaa toisen sijan vihapuheen kanssa.
VastaaPoistaNatsilarppaajien järjestön kieltämisellä oli niin heikot perustelut, että ihmettelen, jos päätös ei kumoutuisi korkeammissa asteissa. En kuitenkaan pidätä hengitystäni. Samalla ihmettelen suuren yleisön tietämättömyyttä Weimarin tasavallan tapahtumista ja en ihmettele suomalaisten tutkijoiden ja poliitikkojen vastenmielisyyttä tietää Weimarin tasavallan historiasta. Kaikki me toki tiedämme "punaisen taistelurintaman" eli Rotfrontin, joka väkivallan käytössään oli rynnäkkömiehiä paljon pahempi. Kävin kuitenkin lopulta niin, että SA veti pitemmän korren tunnetuin seurauksin. Ehdotankin, että nasselarppaajat muuttavat nimensä "Punaiseksi taistelurintamaksi" ja käyttävät tunnettuja symboleja.
Olisi hauskaa seurata kognitiivista dissonanssia kun nassejen punaliput, sirpit ja vasarat yritettäisiin kieltää, koska erilainen väkivalta.
Nyt luodaan ennakkotapaus, jota voidaan sitten soveltaa muihin järjestöihin. Entäpä jos natsit vain jatkavat, eivät välitä? Mitä sitten tehdään? Tulee mielenkiintoista.
VastaaPoistaMikä on järjestö? Mopojengiä kai yritettiin kieltää, mutta se ei ollut ry, joten ei ollut mitään kiellettävä, siis juridisesti. Miten estää ihmisiä tapaamasta toisiaan? Ei kai rakkautta saa kieltää.
Saudi-Arabian prinssi Mohammed bin Saman näyttää mallia miten vallasväkeä kohdellaan. Yle ja muu media o n ollut siitä merkillisen hiljaa. Kummallista
Sellu-Ville: Vasemmistolainen väkivalta on vain niin paljon parempaa. Ja mitenhän tuota panoveroa valvottaisiin? Pitäisikö pallit punnita keittiövaa'alla päivittäin, että näkisi ovatko tyhjentyneet? Tällöin tosin lesbot olisivat verosta vapaat, jolloin myös homot tulisi tasa-arvon nimissä vapauttaa. Itse asiassa vero lankeaisi vain heteromiehille, joten taitaapa olla viisainta että lopetan ajatuksen kehittelyn tähän, ennen kuin joku virkamies saa ahaa-elämyksen.
VastaaPoistaUkkeli: Tähän olisi toki tautologinen ehdotus eli kielletään laiton toiminta.
KT: 1) Saksan yhteiskuntajärjestelmä ei ollut fascismi vaan kansallissosialismi. Se(kään) ei ollut missään mielessä hyvinvointiyhteiskunta vaan totalitarismi. Fascismi puolestaan oli Mussolinin Italian virallinen ideologia. Niitä puolestaan ei voi missään mielessä pitää hyvinvointivaltioina. Hyvinvointivaltion ensisijaisin tunnusmerkki on edustuksellinen demokratia, jota puolestaan ei ole sen enempää marxilaisessa sosialismissa, kansallissosialismissa kuin fascismissakaan, mutta jollainen on aina sosialidemokratiassa.
VastaaPoistaHyvinvointivaltio on paljon vanhempi idea kuin Myrdahlit. Se juontaa juurensa luterilaisuuteen, ja ensimmäiset tähän tähtäävät ohjelmat aloitettiin Bismarckin Saksassa 1800-luvun lopulla.
Kuten tiedämme, jokainen uskonto luo näköisensä yhteiskunnan, ja tästä seuraa että jokainen luterilainen yhteiskunta on Ruotsi. Jos se ei miellytä, on parasta muuttaa muualle. [Tai yrittää käännyttää suomalaiset johonkin toiseen uskontoon. Kalvinismi sai jo 1500-luvulla mahdollisuutensa.]
Tuo etatismi on paljon vanhempi asia kuin Demla, ja Demlan vaikutus rikoslakiin ja sen lukemiseen on historiallisessa jatkumossa hyvin vähäinen. Suomessa ei ikinä ole kunnioitettu yksilönvapauksia rikoslaissa. Jos tutkit oikeushistoriaa, huomaat että suomalaisessa lainsäädännössä valtio ja vallanpitäjien asema on aina ollut ensisijaisessa asemassa ja yksilönvapaudet lapsipuolen asemassa. Professori Jukka Kemppinen on kirjoittanut aika hyvin tästä. Se puolestaan on jälleen seurausta luterilaisuudesta ja luterilaisesta yhteiskuntanäkemyksestä. Halusit tai et, sitä on mahdotonta irrottaa suomalaisesta mielenmaisemasta.
Saksassa oli uutisissa, miten libanonilaisjengi jo uhoaa poliisille, että meitä on enemmän, ette meille mitään voi. Miten siihen voi vastata?
VastaaPoistaSiihen voi vastata, että mitä eroa on teillä ja juutalaisilla? Se, että juutalaisilla se on jo takana...
[Ja tämä sitten on sarkasmi, jollei joku ymmärtänyt.]
Homogeenisessä populaatiossa kovat rangaistukset ovat ongelmallisia, koska niissä koston ja eristämisen raja hämärtyy.
VastaaPoistaNäin yleisesti kostoa pidetään erittäin huonona oikeudenjakamisena. Kaksi vääryyttä ei tuota yhtä oikeutta. Kosto ei ole missään länsimaissa oikeusfilosofian pohjana. Eristäminen puolestaan liittyy erityisestävyyteen.
Kuolemanrangaistuksen erityisestävyys on tasan sata prosenttia, mutta sillä ei ole juuri minkäänlaista yleisestävyyttä, ja sen antama signaali yhteisölle on brutalisoiva ja demoralisoiva. Jos annetaan signaali että tappaminen on väärin surmaamalla rikollinen, sillä ei ole mitään yleisestävyyttä.
Mitä homogeenisempi yhteiskunta on, sitä enemmän tehoa on yleisestävyydellä.
Monikulttuurisessa yhteiskunnassa, kuten Yhdysvalloissa, kovat rangaistukset toimivat varsin hyvin.
Monikulttuurisessa ("moniarvoisessa") yhteiskunnassa rangaistuksen pohjana ei voida käyttää yleisestävyyttä, koska yhteiskunnan jäsenillä ei ole yhtenevää käsitystä oikeasta ja väärästä. Niinpä sellaisessa oikeuslaitoksen pohjaksi on pakko ottaa pienin yhteinen nimittäjä eli rangaistuksen pelko ja sen erityisestävyys. Ohessa lisää.
Näin pääsääntöisesti rikolliset eivät ole mitään älyn jättiläisiä, vaan pikemminkin edustavat sitä -1σ tasoa +/- 10 p, eli noin 75-95. Monilla on lisäksi vielä erilaisia psyykkisiä ongelmia ja sairauksia. Ehkäpä parasta kriminaalipolitiikkaa on kieltää serkusavioliitot. Tämä siis tiedoksi niille vasureille, jotka haluavat dekriminalisoida sukurutsan.