Hyvä on. Nyt luovutan ja totean, että en kerta kaikkiaan ehdi tehdä tämänvuotista maastoennakkoa. Hitto kun ihmisen pitää tehdä töitä leipänsä eteen. Sama juttu kuin viime vuonna, jolloin jäi myös väliin. Elin tähän iltapäivään asti toivossa että ehtisin perata listat läpi, mutta paskan marjat. Kisat ovat viikonloppuna, ei mitään toivoa.
Ehdin vain hätäisesti lukaista (no okei, yhden sarjan luotasin sattuneesta syystä vähän tarkemmin) ja totesin että tänä vuonna on yksi sarja ylitse muiden. Eli asian kunniaksi musiikkia:
Varsinainen kokoontumisajo, paikalla ovat kaikki muut paitsi Sandra Eriksson. Nykyhuiput, iltatuulen viestit, tulevaisuuden jo unohdetuiksi luullut lupaukset tekemässä paluuta, maileria, huippusuunnistajaa ja triathlonistiakin. Näin suoraan numerojärjestyksestä lueteltuna: Johanna Peiponen, Camilla Richardsson, Hanna Jantunen, Suvi Miettinen, Ilona Välimäki, Heidi Hyvärinen, Mira Tuominen, Merja Rantanen, Sara Kuivisto, Meri ja Viivi Rantanen, Annemari Kiekara (o.s. Sandell), Saara Nikander, Oona Kettunen, Sofie Lövdahl, Janica Mäkelä ja Tsekkiä edustava Kristiina Mäki. Tanner tömisee, en edes yritä ennustaa mitään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti