Kovan onnen kundi

Kesämökki sijaitsi pienen lahden rannalla keskikokoisella järvellä. Jo ulkomuodosta arvasi, mitä sisällä oli. Tupa, kaksi pientä makuukamaria, keittiönurkkaus. Koska erillistä rantasaunaa ei ollut, saattoi päätellä ulko-ovesta toiseen suuntaan kääntyessä päätyvänsä pesuhuoneeseen ja pieneen saunaan. Mökki, jollaisia Suomessa oli tuhansia. Poikkeavaa oli se, että parhaillaan mökin pihaan ajoi kaksi poliisiautoa. Tavallinen partioauto ja mustamaija. Ilman vilkkuja ja sireenejä, joten kiirettä ei ollut.

Neljä poliisia asteli määrätietoisesti kohti mökin ovea. Tarkkailemaan tottuneet silmät poimivat mökin pihalta yksityiskohtia. Siisti pihapiiri, puuliiteri ilmeisen täynnä koska seinustallakin oli halkopino, grillikota, savustuspönttö, laituri, soutuvene, katiskoja rannalla. Vähän ränsistyneen näköiset lasten keinut ja leikkimökki, perunamaa mutta ei kukkaistutuksia. Jämptin sinkkumiehen mökki, lapset jo kasvaneita eikä lastenlapsia, raportoivat aivot alitajuisesti.

Ensimmäinen poliisi pysähtyi portaille, kumartui ja nosti kynnysmaton.
- Avain oli siellä missä pitikin. Eli näyttää pahasti siltä että viesti ei ollut mikään uhkaus.
Oven avauduttua poliisi katsoi hetken ympärilleen ennen kuin astui sisään. Varsinaista eteistä ei ollut, takka oli heti ovensuussa tuvan sillä puolella.
- Ja takan reunalla on kirjekuori, jossa lukee SILLE JOKA OVEN AVASI. Katsotaan…
Poliisi repäisi kuoren auki ja otti esiin paperilapun. Siististi kahtia leikattu aanelonen, koneella kirjoitettu.

- No niin. Luetaanpas:
“Oletan että ex-vaimoni on toiminut ohjeiden mukaisesti, joten tätä lukee poliisi. Mikäli on käynyt toisin, niin pyydän ystävällisesti että lukija soittaa poliisit paikalle nyt välittömästi ja siirtyy odottamaan heidän saapumistaan ulkopuolelle eikä lue pidemmälle. Kiitos.
Arvoisat poliisit. En tiedä, mitä ex-vaimoni on hälytyskeskukseen kertonut ja mitä sieltä on teille kerrottu, joten parasta että selitän mitä on tapahtunut. Lähetin ex-vaimolleni tekstiviestin aamulla ja kehotin lukemaan sähköpostin, jonka laitan iltapäivällä. Hänellä ei ole voinut olla aavistustakaan, mitä se sisältää. Iltapäivän posti lähti automaattisesti ajastimella. Sen lähtiessä olin jo kuollut. Postissa kerrottiin yksinkertaisesti, että se on laitettu ajastimella, olen jo tappanut itseni, mitään ei ole tehtävissä ja pyydettiin, että hän soittaisi poliisit. Kehotin antamaan ohjeet, että avain löytyy kynnysmaton alta ja takan reunalla on kirje, joka neuvoo mistä ruumis löytyy. En halunnut mökkiä sotkea, joten tein tekoni ulkosalla.
Mökistä länteen noin viidenkymmenen metrin päässä kohoaa järveen viettävä jyrkänne. Jyrkänteen takana, korkeimmalta kohdalta hieman alaspäin parinkymmenen metrin päässä kasvaa jykevä mänty, joka ei näy järvelle eikä mihinkään muualle kauas. Olen hirttänyt itseni sen oksaan. Tikkaat löytyvät männyn juurelta, ei tarvitse niitä etsiä mukaan.
Pyydän anteeksi teiltä, että joudutte suorittamaan tämän ikävän velvollisuuden. Uskon kuitenkin, että tämä oli se tapa, jolla sivullisille aiheutui vähiten riesaa. Toivon teidän ymmärtävän, että tein tekoni olosuhteisiin nähden välttämättömistä syistä ja tämä oli parasta kaikkien asianosaisten kannalta. Ex-vaimolleni olen jo viestissäni myös pahoitteluni esittänyt, mutta näin että hän on kuitenkin paras vaihtoehto tiedon lähettämiseen.”

- Että tämmöinen tapaus. Allekirjoitus näkyy unohtuneen. Mutta lähdetään etsimään ruumista saman tien.
Tuvan eteisnurkkaukseen ahtautuneet poliisit kääntyivät kannoillaan ja poistuivat ovesta. Paitsi Lahtinen. Jokin sai hänet epäröimään.
- Menkää te edeltä. Minä katson täällä vähän ympärilleni.
Lahtinen seisoi hetken paikallaan. Jotain outoa tässä paikassa oli. Jokin ei ollut kohdillaan. Sitten hän rypisti kulmiaan. Kaikki muut paikat olivat tiptop-kunnossa, mutta nurkan takaa näkyvän pöydän tuolit eivät. Sen ympärillä oli viisi tuolia, yksi päädyssä ja kaksi molemmin puolin. Tai oikeastaan Lahtinen näki niistä vain neljä, sillä vastakkaisen puolen kauemman tuolin peitti takan kulma. Hän vain tiesi, miten tuolien täytyi olla. Ja tämän puolen tuolit eivät olleet siististi pöydän alla, vaan aivan kuin paikaltaan riuhtaistuna. Lahtinen otti askeleen tupaan päin ja näki viidennen tuolin. Se oli nurin pöydän takana. Sitten hän näki muutakin ja jähmettyi hetkeksi paikalleen ennen kuin aloitti kuumeisen toiminnan.


Kuusi tuntia aiemmin:

Jarkko asetti tikkaat männyn oksaa vasten ja otti köyden. Olisi tietysti ollut helpompaa, jos olisi solminut köyden valmiiksi mökillä, mutta se ei olisi tuntunut oikealta. Hän halusi tehdä kaikki käytännön toimenpiteet tällä paikalla. Köydestä löytyivät merkinnät, jotka hän oli tarkoin mitannut. Jarkko teki hirttosolmun huolellisesti oikealle kohdalle ja testasi sen liukua. Kaikki kunnossa. Hän oli laskenut köyden pituuden tarkasti käyttäen vanhaa brittiläistä taulukkoa. Hän ei kuolisi tukehtumalla, vaan niskan katkeamiseen.

Jarkko kapusi tikkaille. Köyttä hän ei vielä laittanut kaulaansa. Työturvallisuusriski. Ensin solmu tarkkaan laskettuun kohtaan, sitten alas tikkailta ja tikkaiden siirto vähän sivummalle ettei hän pudotessaan törmäisi niihin. Vasta sitten köysi kaulaan ja hyppy kuolemaan. Juuri tietyltä tikkaan puolalta, jotta pudottu matka olisi riittävä niskan katkeamiseen, mutta liian lyhyt ettei koko pää irtoaisi. Vanhan männyn oksa oli miehen reiden paksuinen ja joustamaton. Ja silmukka oli asetettava täsmälleen oikeaan asentoon.

Jarkko laskeutui tikkailta alas, siirsi niitä metrin sivummalle ja kiipesi uudelleen. Hän tarttui köyteen molemmin käsin, huokaisi ja kohotti silmukkaa asettaakseen sen kaulaansa…

-KRÖHÖM!

Jarkko oli pudota tikkailta säikähdykseltään. Köysi tipahti käsistä, hän otti toisella kädellään otteen tikkaista ja kääntyi katsomaan.

Vain muutaman metrin päässä tikkaista seisoi mies. Hoikka, jäntevän oloinen. Ehkä viisissäkymmenissä, mutta hiukset olivat jo hohtavan valkoiset. Käsittämättömän rauhallisen oloisena olosuhteet huomioiden. Jotain eteeristä hänessä oli.

- Tulehan Jarkko sieltä alas. Varovasti ettet loukkaannu. Melkein tipahdit äsken, anteeksi että säikäytin noin.

Ääni oli rauhallinen ja varma, mutta siinä oli jotain niin käskevää, että Jarkko totteli heti. Laskeutuessaan hän tajusi, että mies oli kutsunut häntä nimeltä, vaikka oli täysin tuntematon.

- Kuka sinä oikein olet?

Mies hymyili vinosti.
- Sinun uusi suojelusenkelisi. Äläkä katso noin kummissasi. Olen tosissani.

Jarkkoa huimasi. Totta. Jotain outoa miehessä tosiaan oli. Nuo vitivalkoiset hiukset ja rauhallisuus. Onko tämä harhaa, hän kysyi itseltään. Okei, otinhan minä varmuuden vuoksi muutaman Buranan ja erinäisiä rohkaisuryyppyjä, mutta ei niiden pitäisi vielä näin rajusti vaikuttaa. Vaikka viinankäyttöön en olekaan tottunut.
- Ei Jarkko, ei tämä ole unta. Minä olen ihan oikeasti sinun suojelusenkelisi.
- Mitä helvettiä? Luetko sinä ajatukseni?

Mies naurahti.
- No, osittain. Kuuluu toimenkuvaan. Mutta en pysty siihen ihan täydellisesti. Ja toivoisin, ettet mainitsisi sanaa ”helvetti” tässä yhteydessä. Toimenkuvaan kuuluu myös se, että yritän estää sinua päätymästä sinne.

Jarkko alkoi vapista. Polvet tuntuivat pettävän alta.

- Eiköhän mennä tuonne sinun mökillesi. Saat istua siellä aloillesi. Voidaan käydä tilanne läpi ja miettiä yhdessä, miten tästä eteenpäin.

Pari minuuttia myöhemmin suojelusenkeli istui mökin pöydän ääreen. Jarkko tajusi, että oli kulkenut tänne kuin sumussa ja vasta nyt tilanne alkoi hahmottua.
- Keitäpä kahvit, niin päästään turinan alkuun, enkeli kehotti.
- Voisi tehdä hyvää. Juovatko henkiolennotkin kahvia?
- Silloin kun olemme peitetehtävissä, joo. Tämä ruumis toimii ihan normaalin ihmisruumiin tapaan.

Jarkko vaikeni eikä enkelilläkään tuntunut olevan vielä puhehaluja. Napsautettuaan kahvinkeittimen päälle hän istui enkeliä vastapäätä. Tämä avasi suunsa paljastaen hohtavan valkoiset hampaat.
- Kerropa nyt mikä ajaa miehen siihen tilanteeseen, että se ottaa tikkaat, köyden, vaseliinia ja etsii tukevan oksan?
- Eikös se nyt ole siellä yläkerrassa hyvin tiedossa tämä minun elämäni?
- No on toki, mutta ei sitä kuinka itse sen koet ja miten olet tuntenut.

Tuossa on tavallaan järkeä, Jarkko mietti. Ja kun nyt tämä viinakin alkaa vaikuttaa, niin antaa sitten tulla. Enkeli huomautti vielä:
- Katsos kun se on hyväksi sinulle itsellesikin. Puhumalla tajuaa miten olet tähän joutunut ja sitten sinua on helpompi auttaa uuteen alkuun.
- Uutta alkua tässä olisi kaivannut koko elämän ajan. Tää on nimittäin mennyt alusta lähtien ihan päin helvettiä, tai siis anteeksi tuon sanan käyttö, päin persettä. Mutta tämä on sitten pitkä juttu.
- On meillä tässä aikaa.

Jarkko veti henkeä, selvitti hetken ajatuksiaan ja aloitti.

- No siis mähän olin ei-toivottu lapsi. Äiti tuli raskaaksi ja päätti pitää minut. Mitä se myöhemmin katui ja sain sen kyllä kuulla. Menivät isän kanssa sitten naimisiin, mutta avioliitto oli onneton. Äiti oli koulun keittäjä ja isä merimies. Äijä oli yleensä töissä ja milloin oli kotona, niin riitelivät ja huusivat. Muita lapsia ei ollut. Kun mä olin seittemän ja eka luokalle menossa, äijä pakkasi kamansa ja muutti pois. Molemmat menivät pian uusiin naimisiin. Mä asuin periaatteessa äidin luona, mutta aina kun isä oli töistä vapaalla, äiti heitti minut sen luokse että sai olla uuden miehensä kanssa. Eikä isä tästä tykännyt. Kovaa työtä ja sitten kun on lomaa, niin aina on edellisen suhteen penska jaloissa pyörimässä. Ja isällä oli heti se uusi nainen ja kohta minulla kaksi sisarpuolta. Isän puolelta siis. Äidin puolelta niitä tuli kolme.

- Perhe-elämä, tai siis eihän mulla perhettä ollut. Mä olin se ylimääräinen. Uusi isäpuoli oli välinpitämätön, mitä nyt motkotti että on yksi suu liikaa ruokittavana. Äiti pisti minut aina vahtimaan nuorempia sisaruksia, kun olin kymmenen vuotta niitä vanhempi. Mielellänihän minä sitä tein, mutta mitään kiitosta en saanut. Siinä toisessa perheessä tilanne oli vähän toinen. Jos isäpuoli oli välinpitämätön, niin äitipuoli vihasi. ”Taasko se on täällä”, se sanoi aina isälle kun tulin. Yritin siellä auttaa lastenhoidossa, että hyväksyttäisiin, mutta äitipuoli käski painua helvettiin siitä sotkemasta. ”Sen saamarin huoran äpärä ei minun lapsiini koske”. Isä ei viitsinyt puuttua. Sitten isäpuoli rupesi ryyppäämään. Ei se onneksi väkivaltaiseksi ruvennut, mutta kunniani sain kyllä aina kuulla. Ja äiti syytti minua siitä. ”Jos sinua ei olisi, me oltaisiin saatu elää yhtenäisenä, onnellisena perheenä eikä Jussikaan ryyppäisi.”

- Että semmoinen lapsuus minulla. Yritin minä auttaa. Siivosin, hoidin pikkusisaruksia jos annettiin. Mutta enimmäkseen pyörin poissa kotoa. Tiukkaahan molemmissa paikoissa oli taloudellisesti, kukaan ei ollut hyvin palkatuissa hommissa. Keksin jotain mikä sitten auttoi. Tykkäsin liikkua luonnossa ja rupesin harrastamaan kalastusta. Keräilin tyhjiä pulloja, sain niistä rahaa ja ostin niillä tarvikkeita. Onkia, virvelin, myöhemmin pilkkivehkeet. Kävin tosi paljon kalassa. Toin kalat kotiin, äiti teki niistä ruokaa. Ajattelin että tällä maksan elatukseni. Äitipuolellekin vein, mutta se vain sanoi että hän ei rupea niitä siivoamaan. Joten opettelin itse perkaamaan ja keittokirjoista tekemään ruokaa. Astiatkin tiskasin. Vaan ei kiitoksen sanaa. Mutta se hyvä puoli oli, että opin laittamaan ruokaa ja kalastus on aina ollut lempiharrastukseni. Nuorena se oli minulle pakopaikka ja samaa se on yhä.

- Nyt vanhemmat ovat jo kuolleet. Isä kuoli muutama vuosi sitten autokolarissa ja äiti rintasyöpään samoihin aikoihin. En liiemmin kaipaile. Kun kotoa alle kakskypäsenä lähdin, niin enpä enää paljon nähnyt. Eikä mulla ole välejä nuorempiin sisaruksiinkaan. Silloin kun vielä asuin kotona, auttelin niitä aina läksyissä ja muutenkin, mutta kotoa lähdettyä ne olivat sillä tavalla väärässä iässä minun kannaltani. Siinä kymmenvuotiaita, kun minä olin jo aikuinen. Vanhemmat eivät halunneet päästää niitä minun luokseni, minä taas vain harvoin kävin kotona. Vieraannuttiin eikä yhteys palannut aikuisinakaan. Pyytelin niitä käymään, mutta eivät tulleet. Yksi sanoi että pidän itseäni niin paljon parempana kuin heitä, koska he ovat vain amiksen käyneitä. Paskan marjat. Viimeksi näin vanhempien hautajaisissa. Joulukortit laitan aina ja synttärikortit myös, mutta arvaa vain saanko itse, vaikka heidän lapsiaankin olen aina muistanut. Vaikka en ole kaikkia edes nähnyt, mutta mun mielestä suku on aina sukua.

- Koulussa mä pärjäsin hyvin. Ja sekös luokan kavereita nyppi. Jouduin heti alussa kiusatuksi. Koko peruskoulu oli ihan samaa. Jos vastasin tunnilla oikein, sain kuulla olevani saatanan hikari. Jos vastasin tahallani väärin, sain kuulla olevani saatanan idiootti. Jos minulla oli pipo päässä, niin ”vittu mikä lälläri”. Jos olin paljain päin, niin ”kattokaa, sen aivot on paleltuneet”. Jos nojasin koulun seinään enkä tehnyt mitään, niin ”kattokaa kun paska-Jarkko luulee olevansa”. Ei auttanut muu kuin käpertyä itseensä. Kukaan ei halunnut olla mun kanssa. ”Meeks taas kalaan, kusipää? Ihan itekses saat mennä.” Vaikka en koskaan edes uskaltanut ketään pyytää.

- Mä en vieläkään tajua mikä siinä oli. Mä yritin. Ihan oikeesti mä yritin. Koitin tehdä asiat samalla lailla kun muut. “Kattokaa, paska-Jarkko matkii kun ei muuta osaa!” Eikä se ollut pelkästään tietty porukka joka kiusasi. Oli siinä tietty ydinryhmä, pahimpana jenginjohtaja Vellu eli Veli-Pekka. Nekin, jotka eivät olisi halunneet kiusata, Vellu pakotti mukaan. ”Eksä nyt muka uskalla tolle paskalle mitään sanoa?”, ja hyväksyntää saadakseen ne menivät tietysti mukaan. Enkä mä osaa siitä niitä syyttää. Ehkä olisin tehnyt itse samoin.

- Joskus paloi hermo, kun ne tönivät käytävällä. Sitten tapeltiin. Mä kun olen tämmönen vähän keskikokoa isompi kaveri ja vahva jo silloin, niin turpiinhan ne ottivat. Ja minä sain syyt niskoilleni, kotimuistutukset ja jälki-istunnot. Kerran mä kuulin nurkan takana, kun yksi opettaja sanoi toiselle että ”se Jarkko joutuu aina tappeluihin, kun se ärsyttää muita”. Eli mä olin opettajienkin silmissä syyllinen.

- Sitten mä menin lukioon. Tosin kumpikaan vanhemmista ei olisi halunnut, kun amiksessa olisi selvinnyt ilman oppikirjoja. Mä kuitenkin sanoin, että mulla on ysin keskiarvo ja meen kesätöihin ja maksan vaikka itte ne kirjat. Kuten sitten maksoinkin. Onneksi siihen aikaan sai alaikäisetkin duunia. Mä jaoin lehtiä, olin tehtaalla tsupparina, raksoilla hommissa, sano mikä vaan hanttihomma niin mä oon sitä melko varmasti tehnyt.

- Lukiossa ei enää kiusattu. Mutta en mä päässyt mihinkään piireihinkään. Sosiaaliset taidot oli olemattomat ja kai musta huokui jotenkin se ulkopuolisuus. Kun yritti välitunnilla kävellä johonkin porukkaan, niin kummasti se ympyrä tiivistyi ainoalta avoimelta kohdaltaan ja sitä jäi vain tuijottamaan jonkun selkää. Mutta en mä enää välittänyt. Oli se tilanne kuitenkin sata kertaa parempi kuin peruskoulussa.

- Siinä vaiheessa tytöt alkoi tietysti kiinnostaa. Mutta ei mulla olisi ikinä ollut rohkeutta pyytää ketään treffeille. Ja tytöt vaistosi sen kiinnostuksen. Pysyivät visusti loitolla. Lukion tokalla oli vanhojen tanssit. Mä olin kerännyt puoli vuotta rohkeutta että saisin pyydettyä sitä salaista ihastustani pariksi. Ja sitten yksi kaveri meni sillä ekalla harjoitustunnilla nenän edestä ja pyysi sen. Sillä oli vielä tyttöystävä ykkösluokalla, joten siinä suhteessa otti tuplasti päähän. Meidät parittomat arvottiin jonkun pariksi. Kun yksi likka nosti lapun jossa oli minun nimeni, näin kuinka naama vääntyi inhosta. Kävelin saman tien salista ulos enkä mennyt enää liikkatunneille niin kauan kuin tansseja harjoiteltiin. Liikkaopet näki mitä tapahtui eikä sanoneet mitään. Poissaoloja eivät merkinneet, mikä on ehkä ystävällisin asia mitä mulle on ikinä tehty.

Jarkko hörppäsi kahvia. Yksi epäilys oli alkanut itää päässä.

- Kuules nyt enkeli. Sun siis pitäis olla mun suojelusenkeli. Kerropa nyt ihan omin sanoin mitä on mennyt pieleen. Sä kuulit nyt tähän asti ja niin kuin hyvin tiedät, niin eipä tää loppuelämäkään ole varsinaisesti ruusuilla tanssimista ollut. Niin että mitenkäs olet omaa duuniasi hoitanut.

Enkeli näytti vaivaantuneelta, jos nyt enkelit voivat vaivaantuneelta näyttää.

- No katsos. Et ehkä muista, mutta silloin kun seisoit vielä siellä tikkailla, sanoin että olen sinun uusi suojelusenkelisi. Entinen sai potkut.
- Oli totisesti aikakin. Mutta olet mulle silti selityksen velkaa.
- Kaikki enkelit eivät hoida hommiaan kunnolla. Me valvotaan toki, miten ihmisillä menee ja jos jollakulla menee poikkeuksellisen huonosti siihen nähden, mitä hän ansaitsisi, hälytyskellot soivat ja tutkitaan, onko suojelusenkeli ajan tasalla. Mutta sinun kohdallasi kävi nolosti. Siis sullahan oli hyvä duuni, olit terve, oli lapsia etkä ollut sortunut esim ryyppäämään avioerosi jälkeen. Ihmiset tekevät omat valintansa, me enkelit vain järjestetään niille mahdollisuuksia ja suojellaan pikkujutuilta. Jos joku sotkee oman elämänsä ihan itse, ei me sille paljon mahdeta. Mutta sun kohdalla ei ollut mitään hälyttävää. Vasta viime hetkellä huomattiin, että kyse oli siitä että sinä olit vastoin kaikkia todennäköisyyden lakeja tapellut omin avuin itsesi noin hyvään tilanteeseen. Itse asiassa suojelusenkelisi taisi olla jonkinlainen psykopaatti, joka näki sinussa tilaisuutensa. Hän huomasi, että sinä jatkat taistelua vaikka mikä olisi ja kasasi sinulle tahallaan vaikeuksia. Suuresti asiaa yksinkertaistaen: hän käytti vaikutusvaltaansa ja sai sinut tekemään pieniä asioita siten, että kaikki kohtaamasi ihmiset alkoivat inhota sinua. Ja koska sinulla silti meni kohtuullisesti, kukaan ei huomannut mitään. Mutta nyt prosessi on käynnissä ja suojelusenkelisi siivet ovat kuivumassa, kuten meilläpäin on tapana sanoa. Minä olen nyt tässä uutena ja koska oli kiire, en kunnolla ehtinyt perehtyä tiedostoosi. Siksi on hyvä kuulla omasta suustasi nämä jutut. Kun sitten poistun tästä ruumiista, tutustun edeltäjäni kirjanpitoon ja selvitän, mitä voisimme tehdä korvataksemme kärsimyksesi. Muistat varmaan Jobin kirjan, vähän samaan tapaan.

Pieni hymynkare nousi Jarkon kasvoille, mutta se katosi äkkiä hänen tajuttuaan jotakin.

- Mutta hetkinen. Jos te kaverit teette tätä ihmisille edes joskus, niin miksi helv… ei kun siis miksi kukaan ei kerro tämmöisistä.
- Yksinkertaista. Kun poistun, heräät jonkin ajan kuluttua kämpän lattialta etkä muista tästä mitään.
- Enkö minä sitten mene ja yritä hirttää itseäni uudestaan, jos en kerran mitään muista?
- Et. Sinulla on kevyt, helpottunut olo. Sen saa aikaan tämä ripittäytyminen. Luulet ottaneesi liikaa rohkaisua, lääkkeiden ja viinan yhteisvaikutus on saanut sinut sammumaan, mutta nyt olo on parempi. Käyt vain vähin äänin hakemassa tikkaat ja köyden pois. Ja elämäsi saa uuden suunnan. Löydät nuoren, kauniin ja ihanan vaimon, uuden paremmin palkatun työpaikan, ne nyt ainakin sinulle kuuluvat. Lottovoittokin on kuulemma joskus järjestetty vastaavassa tapauksessa. Mutta nyt jatka kertomustasi, ole hyvä.

Epäilemättä tuntuu paremmalta, Jarkko ajatteli. Itse asiassa en muista että olisi koskaan tuntunut yhtä hyvältä. Edes silloin, kun nappasin sen viidentoista kilon hauen. Tuo selitti ihan kaiken. Ja tästä se elämä vihdoinkin alkaa hymyillä.

- No mä pääsin sitten ylioppilaaksi. Paperit oli tosi hyvät, sen kuin valitsee mitä menee opiskelemaan. Mutta sitä ennen päätin, että näytetään kaikille pitkät. Käyn armeijan ja tsemppaan itseni koko RUK:n tai ainakin yksikön priimukseksi. Kaikki saumat oli olemassa. Olin fiksu, treenannut itseni kovaan fyysiseen kuntoon ja huippumotivoitunut. Sitten menin vielä tarkoituksella kenttätykistöön, koska kuulin että sitä sanottiin ”kadettien aselajiksi”. Sieltä oli kuulemma helpointa päästä RUK:hon, koska vaatimustaso oli matalin, joten kadettikouluun pyrkivät hakeutuivat usein sinne. Ajattelin että tykistössä pystyn opiskelemaan ja lukemaan parhaiten, niin pärjään armeijassa. Paskat. Heti alokasaikana tuntui, että olen palannut takaisin peruskouluun. Jouduin tupakavereiden silmätikuksi välittömästi. En tajunnut taaskaan miksi, mutta nyt sen tiedän, kun kerroit. No, ajattelin että kyllä tämä tästä kunhan pääsee ensin AUK:hon. Sain testeissä parhaat pisteet aina, mutta eipä nimeä näkynyt AUK:hon lähtijöiden listalla. Koulutushaarassa luki että tykkimies. Menin saman tien patterin päällikön puheille ja kysyin miksi. Hän sanoi, että minulla ei ole johtajaominaisuuksia, koska palvelustoverini eivät kunnioita minua. Se siitä sitten ja vielä viisi kuukautta helvettiä samojen kiusaajien kanssa.

- Mietin mitä rupean tekemään ja päätin hakea opiskelemaan ekonomiksi. Raha-asiat kiinnostivat, kun oli joutunut niitä jo nuorena miettimään. Pääsin tietysti kauppakorkeaan sisään ongelmitta. Sen sijaan opiskeluelämään en päässyt sisään, mikä ei varmaankaan ole mikään yllätys. Yritin käydä bileissä, mutta siellä minut taas suljettiin piirin ulkopuolelle, vaikka vastoin luontoani biletin minkä osasin, join viinaa ja tarjosinkin.

- Sen verran olin kerännyt rohkeutta, että uskalsin opiskelijatyttöjä lähestyä. Tosin joka kerran kävi niin, että reaktio oli sama kuin heitä olisi lähestynyt limaetana. En tajua. Pärjäsin hyvin opinnoissa, kävin salilla bodaamassa eli kroppaakin löytyi. Enkä mä nyt mielestäni noin niin kuin mieheksi ruma ole. Ja rahaakin oli, olin säästänyt melkoisen siivun kesäansioista ja elin säästäväisesti. Ei vaan päässyt yhtään mihinkään, puhumattakaan että olis pimppaa lohjennut. Kerran seurustelin vähän aikaa yhden tytön kanssa. Mulla oli auto ja se sattui tarvitsemaan kuskausapua, kun muutti kamat ensin väliaikaiseen kämppään kuukaudeksi ja sitten varsinaiseen asuntoon. Sen kuukauden olin kuin kuumilla hiilillä, kun tyttö sanoi että nyt tarttee keskittyä opiskeluun, mutta kunhan saadaan se toinen muutto hoidettua niin katsotaan sitten. Sen jälkeen se ilmoitti että ”et ole oikein mun tyyppiä ja haluan olla muutenkin nyt vapaa”. Ja meni sitten puolen vuoden päästä kihloihin. En ollut edes pussaamaan päässyt. Pitäiskö tuota sanoa epäseksuaaliseksi hyväksikäytöksi? Purin pahan olon kalastukseen ja opiskeluun. Muutaman vuoden päästä valmistuin hyvillä papereilla ja lähdin hakemaan töitä.

- Silloin oli huono taloudellinen tilanne ja työpaikat kortilla tällä alalla. Sanottiin, että ”työhön halutaan ekonomi, merkonomi tai reipas juoksupoika”. Mulla oli kuitenkin niin hyvät paperit että pääsin useampaankin työhaastatteluun. Aina samoin tuloksin. Kun astuin ovesta sisään, pystyin lukemaan haastattelijoiden naamoista heti ensireaktiosta ”tota hyypiötä me ei ikinä palkata”. Eikä töitä irronnut, ennen kuin älysin hakea julkiselta sektorilta. Missä oli pakko palkata parhailla papereilla, vaikka muuten olisi ollut mitä vaan. Sain paikan Ely-keskukselta tuolta naapurikaupungista, tai TE-keskushan se silloin vielä oli. Ei mikään hohdokas, mutta ajattelin että jostain on aloitettava ja voin myöhemmin mennä yksityiselle tai edetä virkauralla. Ja paskat, samassa duunissa olen yhä.

- Muistan kun tulin taloon. Työpaikan miehillä oli kuulemma tapana pitää vuotuinen saunailta ja se oli heti saman viikon perjantaina, olivat kutsuneet minut sinne jo ennen kuin olin ketään edes tavannut, työpaikkahaastattelija kun oli ollut nainen. Harmi että oli, muuten eivät olisi kutsuneet. Minä menin ja ajattelin että tästä se alkaa, uusi elämä. Äijät puhuivat naisjuttuja ja kun en osannut mitään kertoa, niin ne arvasi. Muistan vieläkin sen osastopäällikön pilkallisen virneen kun se kysyi ”Milloin Jarkko olit viimeksi karvan päällä?” ja toiset nauraa räkättivät. Kai se naamasta paistoi, että olen Suomen ainoa 24-vuotias neitsyt. Toista kutsua saunailtaan ei tullut. Enkä olisi kyllä mennytkään. Yritin muutaman vuoden hakeutua muihin töihin, kun tiesin että etenemistie oli tukossa, mutta ei siitä mitään tullut. Luovutin. Onneksi työ oli itsenäistä eikä tarvitse paljon muiden kanssa olla tekemisissä. Ja hyvin on mennyt, oma tulosalue on tahkonnut erinomaista jälkeä. Arvostusta muiden silmissä se ei kyllä tuonut, kateutta vain.

- Mutta nuo naisasiat. Ai helvetti että ne painoivat. Mä asuin yksiössä vuokralla, ajattelin että en mä enempää vielä tartte, säästyy rahaa jos joskus perustais perheen. Siinä naapurissa asui yksi muija, jonka kanssa joskus tuli pari sanaa vaihdettua. Mua kahdeksan vuotta vanhempi, siivoojana töissä ja lihava kuin mikä, painoi varmaan jo silloin melkein sata kiloa. Lopulta, siinä vuoden päivät töissä oltuani mä aattelin että paskat. On se ihan ok noin muuten paitsi ulkonäöltä ja jos tekee asian selväksi ettei se luule liikoja niin peli on reilua. Mun on pakko päästä neitsyydestä. Ja jos tuokaan ei huoli niin sitten vedän itteni jojoon. Joten pyysin sen kahville ja löin faktat pöytään. Ehdotin ihan suoraan seksisuhdetta ilman sitoumuksia ja kerroin olevani täysin kokematon. Yllättäen se suostui.

- Jihuu, mä pääsen pukille! Se oli ensireaktio. Ja pääsin kanssa. Oli sovittu että käytetään kumia ja niin tehtiin. Silti se pamahti paksuksi melkein heti. Sanoi että abortti ei tule kysymykseenkään. Enkä mä olisi halunnutkaan. Ajattelin että paska mäihä, mutta kannan vastuuni. Vaadin isyystestin lapsen synnyttyä, vasta sitten mentiin naimisiin. Arvaa huviksesi sainko kuulla vuosien ajan siitä, etten luottanut häneen. Mutta kun en voinut tajuta miten ihmeessä se oli raskaaksi tullut. Olin joka kerta tarkistanut kumin jälkeenpäin ja se oli ollut ehjä. Vasta vuosia myöhemmin se paljasti mitä oli tapahtunut. Se oli ottanut kumin ja sanonut heittävänsä sen roskiin. Mutta se olikin mennyt vessaan ja tunkenut kortsun väärinpäin sisäänsä. Lopulta oli sitten tärpännyt.

- No me mentiin siis naimisiin. Päätin että rakastetaan sitten. Olihan se loppujen lopuksi ihan mukavasti käyttäytynyt. Enpä vaan silloin tiennyt että se oli teeskentelyä.

- Asunnot oli liian pieniä lapsiperheelle, sillä pieni kaksio ja mulla yksiö. Ruvettiin melkein heti katselemaan taloa, tyttö oli syntynyt tammikuussa, naimisiin menty huhtikuussa ja talo löytyi toukokuussa. Remonttikuntoinen, mutta sehän sopi koska sai tosi halvalla ja osasin itse tehdä lähes kaiken mitä piti. Muutama vuosi meni, mutta hyvä tuli. Velkaa ei tarvinnut remppakulut mukaan lukien kuin puolet talon hinnasta, mulla oli onneksi säästöjä. Ja kohtuuhyvä palkkakin, vaimo nyt ei paljon tienannut siivoojana ja äitiyslomalla mutta jotain kuitenkin. Kohta vaimo oli taas raskaana ja syntyi toinen tyttö vain reilu vuosi edellisen jälkeen.

- Siihen loppui avio-onni. Vaimo totesi että seksiä ei tartte enää harrastaa kun kaksi lasta on ja enempää ei haluta. Ja nalkutus alkoi. En kuulemma tienannut tarpeeksi, en ollut lasten kanssa tarpeeksi, en tehnyt kotitöitä tarpeeksi, no sähän varmaan tiedät. Emmä nyt tiedä. Tienasin tuplasti sen mitä vaimo, aina hoidin lapsia enkä mä nyt erityisemmin kodin ulkopuolella heilunut. Kalassa joskus kävin, mutta sitäkin vain varmaan kymmenen prosenttia siitä mitä poikamiehenä. Ja tulihan siitä syötävää pöytään. Mä luulen, että appivanhemmilla oli vaikutuksensa. Ne ei pitänyt minua tarpeeksi hyvänä tyttärelleen ja teki sen kyllä tiettäväksi. Puheenparsi oli aina sama: "Marjan talossa on keittiö remontoitu", "Marjan tyttäret leikkii niin nätisti keskenään"... kaikki oli aina Marjan sitä sun tätä. Tai no, oli yksi poikkeus. Kerran tuli puhetta raha-asioista ja appiukko kysyi minulta, että "paljonko SULLA on vielä tästä talosta velkaa jäljellä?". No, kauankos sitä nyt säästäväinen mies toisaalta maksoi. Talo oli muutamassa vuodessa velaton. Jolloin vaimo ilmoittikin että haluaa eron.

- Mutta tässä välissä täytyy kertoa yksi juttu. Mä päädyin mukaan yhdistystoimintaan! Olin liittynyt paikalliseen kalastusyhdistykseen ja mut valittiin yllättäen johtokuntaan ja taloudenhoitajaksi, kun olin alan miehiä. Olin tosi riemuissani, eka kerta kun mut haluttiin johonkin. Vaimo vain motkotti, että taas tuli ylimääräistä. Sanoin että ei sitä tiedä jos vaikka tästä poikisi yhteyksiä ja parempi työpaikka. No ei poikinut. Selvisi kyllä kohta miksi minut oli valittu. Edellisen jäljiltä kaikki asiat oli sekaisin ja mun piti hoitaa ne kuntoon. Ja puheenjohtaja nälvi koko ajan, haukkui selän takana minua johtokunnalle. Mutta siitä Pekasta vielä myöhemmin. Mulle riitti yksi kausi, kaksi vuotta. Ja ne haukut jotka tulivat perään siitä että ”karkasin vastuusta”. Se kokemus riitti mulle sosiaalisesta toiminnasta.

- Mut siis jäätiin siihen että vaimo halusi eron. No mikäs siinä auttoi. Parhaani olin yrittänyt mutta se ei riittänyt. Tytöt oli kahdeksan ja seitsemän. Talo oli maksettu, se jäi osituksessa vaimolle. Minä sain pitää toisen auton, kumma kyllä sen uudemman, ja kamani. Tein velkaa ja ostin tämän mökin. Ajattelin että rupean käymään täällä kalassa ja asun täällä, talviasuttavahan tämä on. Kuten teinkin. Ainoa ongelma oli tietysti se, että eihän täällä saanut asua. Tein yhden työkaverin kanssa sopimuksen. Virallisesti asun siellä alivuokralaisena, heidän talossaan kun on sellainen asuttava pihamökki. Käytännössä siellä ei ole muuta kuin postilaatikko minun nimelläni. Maksan virallisesti tilisiirtona vuokran ja työkaveri maksaa sen mulle pimeästi takaisin, tai siis reilun satasen vähemmän. Kannattavampaa kuin hankkia vuokrayksiö jota en tartteis kuitenkaan. Minulla on virallinen osoite satasella kuussa ja kaveri saa käyttää pihamökkiään kuten haluaa. Vaikka elatusmaksut ovat melkoiset, niin mökki tuli juuri maksettua. Ainoa vitutuksen aihe tässä paikassa on naapurit, kuinkas muuten. En varmaan olisi koko paikkaa ostanut, jos olisin tiennyt että naapurimökin omistaa se Pekka, joka oli kalamiesyhdistyksen peejii. Ja se tuntee täällä kaikki, kun on kylältä kotoisin. Piti kyllä huolen, että mun maine levisi. Eipä tarvitse paljon raitilla ihmisiä moikkailla. Vaan paskat siitä, muuten tämä on hieno paikka.

- Ajattelin että tytöt viihtyisi täällä. Rakensin leikkimökinkin ja yritin saada paikan mukavaksi. Siksi halusin tänne tuon toisen makuukamarinkin ja tein väliseinän, että tytöillä olisi oma huone. Hyvä kun on ollut raksalla, niin osasi tehdä itse. Mutta siinä vaiheessa kun tytöt olivat sen verran isoja, että niistä ei enää ollut juuri hoitamisen vaivaa, exä alkoi käännyttää niitä minua vastaan. Minä kun yritin täällä pitää vähän kuriakin eli vaatia että tekevät jotain taloustöitä eli vaikka tiskaavat ja rajoitin kännykkäaikaa. Ja vaadin vähän liikuntaakin, kun näin että alkavat olla ylipainoisia kuten äitinsä. Exä suuttui ja oli tyttöjen puolella. Uhkasi että tekee valituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siinähän olen. Hiljeni kyllä vähän kun huomautin että jos minulta menee työ, niin menevät sinun elarisikin. Mutta tytöt vieraantuivat. Nyt ne eivät ole enää halunneet täällä käydä, kun ovat melkein aikuisia. Sanovat että ei kiinnosta kun mä olen aina vaan kalalla. Sen ajatuksen exä on kyllä istuttanut heidän päähänsä. Minä en kalalla käynyt silloin kun tytöt täällä olivat, paitsi että joskus oli tietysti pakko katiskat nostaa. Ja yritinhän minä tyttöjä saada joskus kalaan mukaan, mutta ei ne toiselle kymmenelle tultuaan enää halunneet.

- Nyt sitten tuli se viimeinen niitti eli YT-neuvottelut. Se iski sitten lopulta myös Ely-keskukseen jonka piti olla suojatyöpaikka. Ja minä joudun lähtemään. Eilen oli viimeinen työpäivä. Joten päätin että tämä oli sitten tässä, tämä poika menee köyden jatkoksi. Järjestin perintöasiat kuntoon, että tytöillä olisi jotain hyvää isältään ja muutenkin kaiken valmiiksi.

- Mutta tuossa tuo mun stoorini siis oli. Mä olen koko elämäni ihmetellyt mikä minussa on pielessä. Aina oon yrittänyt olla ystävällinen ja auttavainen, hoitaa hommani hyvin ja elää kunniallisesti. Silti on koko ajan tullut paskaa niskaan. Olen tuuminut että taitaa olla naamataulussa jotain vialla, kun kaikki inhoavat. Vaan tuo psykopaattinen suojelusenkeli selitti kaiken. Ja nyt haluaisin tietää mitä uusi toimenhaltija aikoo tehdä minun elämälleni?

Enkeli pyöritteli hetken päätään ja katseli pöytää. Sitten hän nosti katseensa suoraan Jarkon silmiin.

- Kerropa vielä yksi asia. Miten vanha sinä olitkaan?
- Täytän kohta nelkytkolme.
- Nelkytkolme vuotta. Ja uskot vielä enkeleihin.

Jarkko tunsi putoavansa pohjattomaan kuiluun. Hänen vastapäätään istuvan miehen kasvoille levisi ilkeä virnistys.

- Mä olin siinä kalliolla etsimässä korvasieniä, kun näin sun tulevan köyden ja tikkaiden kanssa. Ei tarvinnut olla erityinen Sherlock Holmes ymmärtääkseen mitä naama norsunperseenä oleva suomalainen mies aikoo niiden vermeiden kanssa tehdä. Sä et tunne mua, mutta mä tiesin kyllä sut. Mä oon kato tuon sun haukkumas Pekan siskonmies ja sen mökillä käymässä. Ja tiedän mä sut sattumoisin pidemmältäkin ajalta. Mä näes asun sun kotikaupungissas. Ja se sun luokan Vellu on mun toistakytä vuotta nuorempi pikkubroidi. Ai saatana, miten mä muistan jo sillon kun Vellu kerto susta ja me naurettiin yhdessä tommoselle paskanörtille. Ja nyt mä sain kusetettua sua oikein kunnolla. Tää juttu vaan pälkähti mieleen, mutta en ois ikinä uskonu että kukaan on niin ääliö että tää uppoais. Mutta sä oot. Emmä yhtään ihmettele että sulla on mennyt kaikki päin vittua paitti munat. Voi helvetin helvetti, Pekka, Vellu ja kaikki muut repee vielä liitoksistaan kun mä kerron niille ton kaiken vollotuksen mitä sä vuodatit...


Viisi tuntia myöhemmin:

Lahtinen ryntäsi mökin ovesta ulos. Kolme muuta poliisia oli juuri noussut viidenkymmenen metrin päässä olevan jyrkänteen päälle.
- Hei jätkät, tulkaa takaisin!
Muut pysähtyivät ja kääntyivät katsomaan. Partion päällikkö huusi:
- Miten niin?
- Ei se siellä ole. Täällä se on, mökin lattialla. Kuolleena, lyönyt puukon suoraan sydämeen.
Kolme poliisia katseli hämmentyneinä toisiaan.
- No selitäpä Lahtinen sitten kuka täällä roikkuu hirttäytyneenä?