Lukijalle: Tänään on jälleen se päivä, kun Jo joutui armas aika on listaykkösenä. Lakkiaisten kunniaksi uusintajulkaisu, joka kuuluu tämän blogin historian luetuimpien juttujen joukkoon. Osin kieli poskessa hyperbolana tehty ammatinvalintaohjeistus, vaan on siinä jotain viisauttakin joukossa:
Kevään ylioppilaskirjoitukset on lusittu ja 30 000 abiturientin on viimeistään nyt alettava pohtia, mitä heistä isona tulee. Koska peruskoulujen opinto-ohjaus tunnetaan fiksujen koululaisten keskuudessa nimellä ”älä mene lukioon -aine” sen ollessa stalinistisen ongelmajätteen kynsissä ja lukioissakin hommaa hoitavat humanistit, on syytä opastaa pientä ja viatonta reaalimaailmaan. Ylioppilastodistuksessa kun ei suoraan kerrota, minkälainen isänmaan toivo oikeasti on kyseessä eikä ylioppilaslakkiin ole vielä saatu lyhyen matikan lukeneille kultaisen lyyran tilalle punaista varoituskolmiota.
Arvoisa abiturientti, viittä vaille ylioppilas. Tulevaa alaasi valitessa sinun on ensin tiedettävä, kuka olet. Kaikki abit voidaan jakaa neljään ryhmään von Mansteinin matriisilla. Sotamarsalkka von Manstein laati järjestelmän upseerien luokitteluun, mutta se soveltuu erinomaisesti myös liike-elämään ja vielä paremmin ammatinvalintaan.
Tyypit ovat (paremmuusjärjestykseen asettamatta):
1. Älykäs ja laiska
2. Älykäs ja ahkera
3. Tyhmä ja laiska
4. Tyhmä ja ahkera
Seuraavassa kerrotaan, miten sinä, tuleva ylioppilas, voit tunnistaa oman viiteryhmäsi ja miltä alalta kannattaa ryhtyä oikeaa opiskelupaikkaa etsimään.
1. Älykäs ja laiska
Olet saanut vähintään kuutosen kaikista aineista. Keskiarvoasi paremmat arvosanat olet saanut ainakin luonnontieteistä ja pitkästä matematiikasta. (Jos olet lukenut lyhyen matematiikan, on äärimmäisen epätodennäköistä, että kuuluisit tähän ryhmään.) Varsin mahdollista on, että sinulla ei ole yhtään valinnaista vierasta kieltä, varmaa on ettei ainakaan kahta. Olet saattanut opiskella ahkerasti joitakin sinua kiinnostavia aineita, mutta vähemmän kiinnostavat ovat jääneet oman onnensa nojaan.
Sopivin ammatti löytyy aloilta, joiden opiskelu edellyttää matematiikan taitoja. Diplomi-insinöörin tai lääkärin ammatit ovat yleisimmät ja taloudellisesti fiksuimmat valinnat. Näillä aloilla joudut jatkuvasti soveltamaan älyäsi etkä pääse ikävystymään. Toisaalta kykenet vaikuttamaan siihen, kuinka paljon haluat työskennellä - kyse on siitä, oletko valmis tinkimään ansioistasi.
2. Älykäs ja ahkera
Lähes kaikki arvosanasi ovat kiitettäviä. Aineryhmä, josta olet valinnut lisäkurssisi, on luonnontieteellinen, humanistinen, vieraat kielet tai jokin näiden yhdistelmä - toisin sanoen sillä ei ole mitään merkitystä. Todennäköisesti olet lukenut pitkän matikan, mutta se ei ole varmaa. Todennäköisesti sinulla on ollut ainakin yksi ylimääräinen vieras kieli, mutta sekään ei ole täysin varmaa. Aineyhdistelmästä ei voi päätellä, kuulutko tähän ryhmään, mutta arvosanoista voi. Jos luonnontieteellisten aineiden ja erityisesti matematiikan (jos se oli pitkä) arvosanasi ovat keskiarvoasi heikompia, olet lähes varmasti älykäs ja ahkera.
Sopivin ammatti löytyy kaupalliselta alalta tai oikeustieteellisestä. Molemmilla aloilla joudut kohtaamaan jatkuvasti yllättäviä tilanteita, joista selviämisessä tarvitset älyäsi. Lisäksi niillä vaaditaan totaalista omistautumista ja pitkiä työviikkoja, joista selviämiseen tarvitset ahkeruuttasi.
3. Tyhmä ja laiska
Arvosanasi voivat olla ihan mitä tahansa, paitsi harvoin kiitettäviä. Koulu on sujunut ruokailu- ja seurustelupainotteisessa lukiossa. Olet käyttänyt enemmän aikaa tekemättä jääneiden juttujen selittämiseen kuin tehtyjen tekemiseen ja selvinnyt kolmen ällän ylioppilaaksi - Lukio Lukematta Läpi. Aineyhdistelmäsi voi olla mikä tahansa, paitsi että erittäin todennäköisesti olet lukenut lyhyen matikan etkä missään tapauksessa kahta ylimääräistä kieltä. Englannin kielen arvosanasi on todennäköisesti keskiarvoasi heikompi, ruotsin aivan varmasti.
Sopivin ammatti löytyy humanistiselta alalta. Ikävää vain, että opiskelemaan pääseminen on vaikeaa, koska kuka tahansa voi pyrkiä. Saattaa tarkoittaa sitä, että joudut teeskentelemään ahkeraa. Se ei kuitenkaan todennäköisesti muuta perusluonnettasi, joten ala on sopiva. Esimerkiksi sosiaalialan hommat eivät edellytä Einsteinin ÄO:ta ja julkisen sektorin töissä hikinauha hatussa on tarpeeton. Miinuspuolena palkkapussin ohuus.
4. Tyhmä ja ahkera
Lähes kaikki arvosanasi ovat kiitettäviä. Aineyhdistelmässäsi on varmasti ainakin yksi ylimääräinen kieli mutta erittäin epätodennäköisesti fysiikan ja kemian valinnaisia kursseja. Voi olla, että olet lukenut pitkän matikan (jolloin sen arvosana on todistuksesi heikoimpia), mutta kaikkein todennäköisimmin olet vaihtanut lyhyeen matikkaan saatuasi muutamasta ensimmäisestä kurssista seiskan. On hyvin paljon mahdollista, että olet ottanut osaa oppilaskunnan toimintaan.
Sopivin ammatti löytyy valtiotieteellisen tai yhteiskunnallisen tiedekunnan kautta. Näiden alojen maisterintutkinnot ovat hyvin käteviä: saa pätevyyden kaikkiin mahdollisiin tehtäviin, vaikkei mitään opikaan. Erinomaiset edellytykset politiikkaan, joka edellyttää jatkuvaa työtä vailla merkitystä. Uskottavuus on kaikki kaikessa ja muista, että näillä aloilla muoto on aina sisältöä tärkeämpää.
Jos kaikesta huolimatta erehdyt valitsemaan tulevan leipätyösi väärältä alalta, se ei ole hengenvaarallista - kunhan et valitse sitä täsmälleen vastakkaiselta puolelta matriisia! Seuraavassa muutamia ohjeita erehdyksen varalta esimerkein.
1. Älykäs ja laiska
Jos rupeat lakimieheksi, pärjäät kyllä kohtalaisesti. Huippumenestykseen et pääse, koska et ole valmis riittävän suureen työmäärään. Jos taas ryhdyt opettajaksi, työmäärä on sopiva, mutta sinun on etsittävä älylliset haasteesi harrastuksistasi.
Huonoin vaihtoehto on ryhtyä poliitikoksi. Keskinkertaisuudet rakastavat toisia keskinkertaisuuksia etkä ole riittävän ahkera varmistaaksesi suojaustasi siinä vaiheessa, kun viikate heilahtaa niittääkseen ne, joiden pää nousee tasaisen massan yläpuolelle.
2. Älykäs ja ahkera
Lääkäriksi lukeminen ei ole välttämättä huono vaihtoehto. Jos pystyt keskittämään intosi omaan alaasi, saatat päästä äärimmäiselle huipulle, muussa tapauksessa joudut purkamaan energiaasi vapaa-ajan projekteihin. Poliitikon ura on hyvä valinta, kunhan kykenet pitämään älynlahjasi riittävän hyvin piilossa siihen asti, että olet noussut tarpeeksi korkealle.
Huonoin vaihtoehto on ruveta virkamieheksi. Turhaudut typeriin työtovereihin, byrokratiaan ja yleiseen tehottomuuteen.
3. Tyhmä ja laiska
Diplomi-insinöörin homma sopii laiskalle, mutta sinun on vältettävä tehtäviä, joissa sinulla ei ole ketään valvomassa tekemisiäsi. Muutoin seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Yhteiskunnallisella alalla saatat löytää itsellesi sopivan lokeron, mutta älä missään tapauksessa odota pääseväsi huipulle - paitsi jos onnistut muuttumaan ahkeraksi.
Huonoin vaihtoehto on lukea lakimieheksi. Pystyt kyllä suorittamaan tutkinnon, tosin siihen menee aikaa. Yksityiselle puolelle on kuitenkin turha yrittää, paperisi eivät ole riittävän hyvät ja vaikka pääsisitkin, esimiehesi kiroilisivat jälkeenpäin huolimattoman laiskimuksen palkkaamista.
4. Tyhmä ja ahkera
Sosiaalivirkailijan homma on ihan hyvä, pääset ahkerana pian johtajatehtäviin, koska kykyjä julkisella puolella on harvassa. Tosin ahkerana ehdit tehdä yhteiskunnalle paljon vahinkoa, mutta sehän ei sinua haittaa koska et sitä todennäköisesti edes huomaa. Myöskään alaisesi eivät pidä sinusta, koska he ovat laiskoja, toisin kuin sinä. Kaupallisella alalla on turha haaveilla toimitusjohtajuuksista. Pärjäät hyvin osastopäällikkönä, kunhan olet esimiehen jatkuvan valvonnan alla ja muistat olla toteuttamatta omia ideoitasi.
Huonoin vaihtoehto on lähteä opiskelemaan luonnontieteitä. Onneksesi siellä vaaditaan sisältöä eikä muotoa ja siksi älyät useimmiten vaihtaa opiskelualaa hakattuasi pari-kolme vuotta päätä seinään pääsemättä vaikeista tenteistä läpi.
Keväällä painat (toivottavasti kirjoitukset läpäistyäsi) valkolakin päähäsi. Olet tekemässä yhtä elämäsi merkittävimmistä päätöksistä. Siinä tarvitset sekä tunnetta että järkeä. Järjen on estettävä sinun päätymisesi näistä neljästä heikoimpaan vaihtoehtoon. Tunteen on valittava kolmesta jäljelle jääneestä. Jos tunne on yhtä vahva kahden tai kolmen vaihtoehdon välillä, niin järki valitkoon niistä sinulle sen parhaan - oikean tyyppisi mukaan.
Noh, tyhmä ja laiska ei kyllä pääse kieliä lukemaan, humanistinen ala sekin. Tai ei ainkaan päässyt vuosia sitten, eikä pelkällä koulutodistuksella olevalla kympin arvosanalla mistään kielestä päässyt yliopistoon lukemaan mitään kieliä - piti osata aika paljon enemmän. Ehkä nykyään pääsee. Nimim. vanha kielihumanisti
VastaaPoistaLuonnontieteitä vaativille aloille pääseekin pelkällä koulutodistuksella, humanistisille ei. Ero on siinä, että luonnontieteisiin karsinta on tapahtunut jo aiemmin, humanistisille voivat pyrkiä kaikki.
VastaaPoistaLuonnontieteisiin karsinta suoritetaan yleensä abivuonna. Lämmittelyä suositellaan jo aiemmin. Mukaan pääsee kahdessa vaiheessa: kirjoitukset ja pääsykokeet.
VastaaPoistaItse sijoitun yhteen lokeroon. Mikähän se olisi?
Luonnontieteilijän papereilla harkitsen siirtyväni (ollen jo vaiheessa) kohti opettajan alaa. Saa olla laiska (ja vapaa-ajalla vaikka rajotetusti itsenäinen asioiden tutkija ilman tulosvastuuta).
Verkostoituja en ole, enkä halua. Tuossa se pääsyy valintaan.
Itse sanoisin, että jos olet verkostoitumista vastustava nörtti, jota ei kiinnosta roikkua puolihirressä tutkimusrahoja toivoen, ollen profesorien orjatyövoimaa, niin ala, johon pääsee papereilla sisälle, on enemmän kuin hyvä vaihtoehto. Opettajuus on siis yksi tällainen paikka. En tarkoita, etteikö olisi työmotivaatiota, mutta jos et ole universumisi keskipiste, tuskin on syytäkään pyrkiä mahdollisesta potentiaalista huolimattta menestymään – se ei täyttäisi mitään tyhjiötä sisälläsi.
Matemaatiikko väittää olevansa laiska. Opinnot eivät oikein mahdollista pahinta mahdollista patalaiskuutta, mutta karteesinen laiskuus on sallittua. Tässä olen taas pitkästä aikaa käännellyt matriiseja, laskenut ominaisarvoja -ja vektoreita, ratkaissut, differentiaalisydeemejä, vääntänyt 3x3 komplekisisia matriisieksponentteja... Patalaiskuus on tästä lopulta kaukana. Joskus kääntelin matriiseilla koordinaatistoakselieta käyrien perusteella... Tietokone tekee tuon näppäimen painalluksella.
Ano, ihan järkevää pohdintaa. Luonnontieteiden opettajan hommia käsittääkseni riittää, jos vain luonne soveltuu työhön. Haittapuolia on ainakin työympäristö eli a) jos haluaa asua isolla paikkakunnalla, niin ainakin Helsingissä päätyy yleensä monikulttuurihelvettikouluun (tuttu opiskeli Hesassa ja teki siellä sijaisuuksia) ja b) jos taas haluaa hakeutua muualle, pitää olla valmis ottamaan töitä mistä tahansa päin maata, paikat ovat harvassa.
VastaaPoista