maanantai 22. helmikuuta 2016

Välihuomautus 92: Hyvää syntymäpäivää!

Jaskan pauhantaa -blogi viettää tänään seitsenvuotispäiväänsä. Vuosipäivä tarkoittaa joitakin muutoksia blogissa. Kysyin taannoin vuosikatsauksen yhteydessä, mitä lukijat ajattelisivat tietyistä muutoksista. Koska palaute oli positiivista, muutokset astuvat voimaan.
Yksi muutos on jo tapahtunutkin ja se on epäsäännöllisten uutiskatsausten julkaiseminen viikkojuttuina ja joskus välihuomautuksina.
Toinen, merkittävämpi muutos on perinteisen yhden viikkojutun rinnalle ilmestyvä "kakkoskanava". Televisio-ohjelmien tapaan alan julkaista uusintoja. Eli kerran viikossa, säännöllisesti lauantaisin, blogiin ilmestyy uusinta vanhasta viikkojutusta, jonka aihe ei ole ajankohtaisuuteen sidottu tai joka on tullut uudelleen ajankohtaiseksi. Uusinnan alkuun lisään kursiivilla muutamia kommentteja, ainakin yleensä. Samoin lisään juttuun joitakin päivityksiä, mikäli sen sisältämät tiedot ovat vanhentuneita. Uusittavat tekstit ovat aina vähintään neljä vuotta vanhoja ja sellaisia, joiden uskon kiinnostavan uudempia lukijoita. Kävijämäärät ovat vuosien varrella kasvaneet sen verran, että tätä nykyä ne ovat neljän vuoden takaisiin nähden kaksin-kolminkertaisia.
Seitsemässä vuodessa on kertynyt 366 viikkojuttua, joten eiköhän niistä uusintoihin ainesta riitä. Päätin jo alussa, että tahti on tämä ja se on pitänyt poikkeuksetta - joka kalenteriviikko on juttu ilmestynyt. Muutaman kerran olen joutunut turvautumaan kiireen yllättäessä arkistoon, jossa on aina ollut juttu tai pari varmuuden vuoksi varalla.
Yksi henkilökohtainenkin muutos on tapahtunut. Kotipaikakseni on blogissa merkitty Huitsinnevada. Olemme kuitenkin muuttaneet jo jokin aika sitten ja tästä lähtien mainitsen osoitteeksi Hornankuusi. Muutenkin uudistelen linkkilistaa tässä lähiaikoina, kunhan ennätän.

6 kommenttia:

  1. Taitaa pitää wanha wiisaus paikkansa, että seitsemää vaurasta vuotta seuraa seitsemän laihaa vuotta. Etteipä vaan kävisi tälläkin kertaa niin, että 2016 on ensimmäinen romahduksen vuosi.

    Tietojeni mukaan valtion johto ei aio toimia siten, että tulijavirta hiipuisi voimakeinoin. SSS-hallitus tekee quislingit ja seuraa - kenenkäs muun kuin - Saksan esimerkkiä Quislingin tavoin.

    On mielenkiintoista nähdä Jaskan tulevissa julkaisuissa vanhoista kirjoituksista, miten piirun tarkasti olet osannut ennustaa tulevan.

    Viime vuoden viimeisessä Kylkiraudassa on muuten aika mainio oivallus Sampo Ahton kolumni sivulla 71:

    Uuden imperiumin näkyvin ja silti usein tunnistamaton vallansäilyttämisväline on media kaikkine alalajeineen. Pääosa teattereissa ja televisioissa esitettävästä viihteestä
    on Atlantin takaa, tai malli ainakin on lainattu sieltä. Vähintäänkin se juurruttaa kuluttajiinsa amerikkalaista ajattelutapaa. Varsinainen uutisointi valtamediassa on näennäisestä moniarvoisuudestaan huolimatta siinä määrin yksipuolista, että joku entisajan propagandaministerikin olisi saavutukseen tyytyväinen. Ne, jotka syystä tai toisesta ovat pahiksia Yhdysvaltojen silmissä, ovat sitä myös koko ”lännen” valtamedian silmissä. Ne, jotka ovat toisella kannalla, saavat nopeasti itselleen jonkinlaisen ”trollin” leiman.


    Kotimaisessa keskustelussa lännen - ja sitä myötä hallituksen - toimien arvostelu esimerkiksi Krimin tai Syyrian sodissa leimataan "putinismiksi" tai epäisänmaalliseksi. Toki Suomen itsenäisyyden puolustaminen on "epäisänmaallista", jos "isänmaallisuus" tarkoittaa yhä alistuvampaa vasallisuhdetta EU:n alaisuudessa.

    Toinen asia jota ihmettelen on niin Tuomiojan kuin Väyrysenkin väite, että EU:sta ei voi erota. En ymmärrä, mistä moinen tulkinta. Jos EU on suuri rauhantekijä Euroopassa, kuten sitä on meille markkinoitu, niin ei kai sen intresseissä ole luoda naapureilleen - varsinkaan entiseen jäsenmaahansa - epäedullisia suhteita.

    Tai sitten EU todella muistuttaa jo Varsovan liittoa, jossa yhden jäsenmaan eroa pidätellään - tarvittaessa voimatoimin - koko järjestelmän lopulliseen romahdukseen saakka. Tämä tulkinta näyttää juuri nyt vahvalta.

    VastaaPoista
  2. We welcome our old, new brothers. Tsuhna Forever! - Forever Tsuhna!

    VastaaPoista
  3. Kumitonttu: Onhan tämä yhtä helvettiä, kun tämmöinen sivutoimiamatööri osuu 100 % tarkemmin kuin Suomen hallitus. Tai sitten meille valehdellaan vielä törkeämmin. Ja minua on onneksi aika paha väittää putinistiksi - ainakin siihen asti kunnes Putte-possu antaa Tarton rauhan rajat takaisin tyhjennettyään miehitetyt alueet omistaan ennen sitä.

    Tsuhna MC: Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut synttärisankarille!

    Jotenkin minusta alkaa tuntua siltä, että olemmekin juuri elelleet ne seitsemän lihavaa vuotta ja ne laihat ovatkin vasta alkamassa.

    VastaaPoista
  5. Noita putintrolleja (tai syystä tai toisesta sellaisiksi julistettuja) tunnutaan kyllä nykyjään bongaavan jo vähän joka puolelta, ihan epidemiaksi asti. En toki väitä, etteikö sellaisia ihan aikuisten oikeastikin saattaisi olla olemassa, mutta joku venäläisten palkkamuna muka päivystämässä jossakin Vauva-palstalla... no nyt höpsistä pussiin, isot ihmiset!!! Sanna ("rasisteille minun ei tarvitse perustella mitään!") Ukkolakin on näemmä ýritellyt kykyjään trollibongarina:

    http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_mita_venajaa/8692269

    Täytyykin illalla ennen nukkumaan menoa tarkistaa, ettei komerossa tai sängyn alla vain ole putin... ;)

    Vaan nytpäs lamppu syttyi: Jos Tiedostavaistoon kohdistuvat epämieluisat huomiot ovat putinismin edistämistä, niin eikö ihan samalla logiikalla vaikkapa yksityisen aseenomistuksen lakkauttamisen vaatiminen tai vaikkapa ydinenergian vastustaminen (case Fennovoimaan en nyt ota tässä suoranaisesti kantaa, ajattelen lähinnä tuontienergiariippuvuutta, jota nämä ns. uusiutuvat eivät ainakaan ihan hevin taida korvata...) edistä Kremlin todellisia tai luuloteltuja valtapyrkimyksiä ihan yhtä lailla?! Ja mitä varmimmin myös paljon tehokkaamminkin. Eli seuraavan kerran johonkuhun hoplofoobikkoon tai ydinkammoiseen törmätessä, eikun Putin-kortti pöytään saman tien! ;)

    VastaaPoista
  6. Becker: Kiitoksia.

    Ano: Kyllä niitä Putin-trolleja päivystää, sehän on nähty. On tässä blogissakin ollut pari kertaa mahorkan haju kommenteissa. Minua ei ole putinistiksi syytelty, ainakaan jos on blogia vähänkin luettu, kuten totesin.

    VastaaPoista