Uutiskatsaus 4/2016

1. Cooper

Palvelukseen astuneet varusmiehet juoksivat viime vuonna Cooperin testissä keskimäärin 2423 metriä. Ainoa positiivinen asia uutisessa on se, että tulos on kaikkien aikojen huonoin. Täytyy myöntää, että lukiessa pääsi muutama ärräpää. Siis vähän yli 2400 metriä! Terveet suomalaiset nuoret miehet! Tuon tuloksen pitäisi olla 12-vuotiaiden, ei 20-vuotiaiden keskiarvo. Välillä tuntuu siltä, että tämä kansa ansaitseekin tuhoutua.
Oikeastaan pitäisi ottaa käyttöön pykälä, että armeijassa alkaa TJ vähentyä vasta sitten, kun hilppaisee Cooperin testissä 2500 metriä. Joka nyt on jonkinmoinen minimiraja. Sama sääntö tietysti sivareille ja totaaleille, kysehän on kansanterveydestä.
Onneksi uutisen kommenteissakin kauhisteltiin asiaa, joten ihmiset ovat sentään jollain lailla tietoisia siitä missä mennään. Tosin joukossa oli jälleen tyypillistä Cooper-uhoa tyyliin "juoksin kumisaappaat jalassa talvipakkasessa 4000 metriä" aika moneltakin. Huvitti taas kerran. Noista Cooper-omakehuista voi aina turvallisin mielin pudottaa vähintään puoli kilometriä pois. Kommentoijissa oli pilvin pimein vähintään 3600 metriä juosseita. Tosiasiat ovat vähän muuta. Omana varusmiesaikanani vuonna miekka ja kypärä joukko-osastossa - joka ei koostunut mistään normijanttereista - keskiarvo oli 3100 metriä ja tuon 3600 ylitti yksi ainoa varusmies, joka oli entinen kilpajuoksija. Se juniorien SM-tason hiihtäjä jäi niukasti alle. En tiedä miten seuraavassa saapumiserässä kävi sille hepulle, joka sai vuosia myöhemmin SM-mitalin kestävyysjuoksussa. Periaatteessa neljä tonnia Cooperissa oli kuitenkin jo rikottu, koska oli jo palvelukseen astuessaan alittanut 15 minuuttia vitosella - tarkistin juuri Tilastopajasta.
Mutta tunnetusti Cooperin testin arvosteluasteikkohan on seuraava:
1600-2000: Asennevamma.
2000-2400: Huono kunto.
2400-2800: Kohtalainen kunto.
2800-3200: Hyvä kunto.
3200-3600: Todella kovakuntoinen tyyppi, josta puhutaan kaveriporukassa ihaillen.
3600-4000: Kivikova huippukuntoilija tai -urheilija eli hiihtäjä tai suunnistaja.
4000-4400: Laiska, umpisurkea, rapakuntoinen vetelys - eli suomalainen kestävyysjuoksija.
4400-4800: Maailman huippujuoksija.


2. Teemun täysosuma

Suomi meni sekaisin, kun Teemu Selänne kommentoi Twitterissä. Suvaitsevaisto sai paskahalvauksen ja argumentit olivat verrattavissa epätoivoisiin purkukiekkoihin kolme viittä vastaan -alivoimalla. Rasismisyytökset räjähtivät. Huvittavinta kaikessa oli Teemun alkuperäinen Twitter-viesti: "kovat rangaistukset! hyysäily lopetettava! tuomiot kohdalleen!!!" Näkeekö joku tässä mitään viitettä johonkin rotuun tai turvapaikanhakijoihin? Jep, suvaitsevaisto.
Myöhemmin taustat selvisivät. Blogikirjoituksessaan Teemu paljasti, että hänen ystävänsä alaikäinen tytär oli joutunut turvapaikanhakijoiden raiskaamaksi. Näin se käy. Kun osuu omalle kohdalle, niin alkaa tapahtua. Harmillista asiassa on toki se, että loppujen lopuksi rikollisuus on pienempi ongelma kuin se, mitä kauttaaltaan heikentyvä väestönlaatu tekee tulevaisuudellemme.
Sätkyn saaneet yrittivät aluksi selitellä, että kyseessä ei ole Teemun teksti. Teemu kuitenkin ilmoitti, että on. Sen jälkeen yritettiin mustamaalata sanomalla, että sen on kirjoittanut joku mediakonsultti. Mitä väliä sillä on, kuka tekstin kirjoitti, jos Teemu sen allekirjoittaa? Olen minäkin pistänyt monta kertaa nimeni alle toisen kirjoittamaan lausuntoon. Kyllä Teemu luetun ymmärtää. Hän on ihan tavallinen, normijärjellä varustettu suomalainen mies. En tiedä, kuinka hyvä kirjoittaja hän on, mutta on toki todennäköistä että tekstin on vähintäänkin oikolukenut joku asiantuntija. Se on sekä rakenteellisesti että kieliopillisesti niin hyvin kirjoitettu, että siihen pystyisi alle 10 % aikuisista suomalaisista. Ja Teemu on asunut 20 vuotta ulkomailla käyttäen enimmäkseen englantia, joten on varsin ymmärrettävää jos hän on turvautunut apuun.
Saa vain nähdä, miten media häntä tämän jälkeen kohtelee. Teemua on kohdeltu tähän asti silkkihansikkain jo niiltä ajoilta, kun hän pelasi vielä SM-liigassa. Olen itse ollut paikalla tilanteessa, joka seliteltiin ihan toisin mediassa. Tosin kyseessä oli täysin normaali nuoren miehen pikkujuttu, mutta se paljasti median toiminnan.
Tärkeintä asiassa on se, että nyt taisi pato murtua. Teemun ulostulo on saanut monen muunkin julkisuuden henkilön sanomaan tosiasiat ääneen. Kypärä päästä Selänteen edessä, teit Teemu miehen työn.
Stanley Cup ja olympiamitalit jäivät varjoon - Teemu täräytti elämänsä arvokkaimman osuman!


3. Tulitukea

Selänne sai melkoisen myrskyn niskaansa, mutta vielä enemmän hänelle on tullut tulitukea. Jopa yllättäviltä tahoilta, kuten otsikkolinkin Fatbardhe Hetemaj'lta. Kyllä jokainen täysijärkinen pakolaisena maahan tullut on samalla kannalla. Jos nyt ei muuten, niin ainakin siksi että he ovat tajunneet ilmapiirin kiristymisen. Eli sen, mistä me täällä voiman pimeällä puolella olemme koko ajan varoittaneet. Kirjoitin jo toista vuotta sitten, että epäilen vahvasti päätyväni lähivuosina muslimien suojelijaksi. Kun tarpeeksi sataa sontaa, niin suomalaisilla naksahtaa. Ja silloin ei kauheasti katsota millainen tyyppi on, vaan etnis-uskonnollista taustaa. Tämä surettaa minua jo etukäteen. Olen huolissani niistä tuttavistani, jotka ovat kunnollisia, suomalaiseen yhteiskuntaan täysin sopeutuneita ihmisiä, mutta edustavat sellaista ryhmää, joka on sikaillut jo aivan liikaa. He joutuvat tilanteen kärjistyessä mahdollisesti syyttään vaikeuksiin. Kuten Teemu blogissaan totesi: "En hyväksy rasismia missään olosuhteissa." En minäkään. Voi olla, että tässä pitää ryhtyä pykäämään salakomeroa vintille.
Hetemaj'n aktivoituminen saattaa olla merkki siitä, että tänne jo selvinneet mamut alkavat tajuta, ettei vyöry lopu koskaan, ellei sitä pysäytetä. He ovat päässeet vihreälle oksalle, mutta ymmärtävät ettei jaettavaa riitä kaikille.


4. Monikulttuuriset VOKit

No nyt se sitten selvisi, miksi VOK:eissa ramppaa poliisiautoja niin tiheään, että tienparannusmäärärahat alkavat loppua. Poliisi kertoo, että "uskontojen ja kansallisuuksien välillä jo lähtömaassa olleet ristiriidat eivät helposti häviä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa". Siis VOK:eissa on levotonta siksi että ne ovat monikulttuurisia! Toistetaanpa vielä kerran: VOK:eissa on levotonta siksi että ne ovat monikulttuurisia!
Tuon minä olisin kyllä voinut kertoa jo ennen kuin tänne perustettiin ainoatakaan VOK:ia. Loput ristiriidat taas johtuvat "kulttuurien yhteentörmäyksistä", kun ei tunneta suomalaisen kulttuurin tapoja. Voihan sitä tietysti tuollakin nimellä sanoa, kun onnistunut sivistyskulttuuri ja toimimaton barbaarikulttuuri kohtaavat. Minulle kun kulttuurien yhteentörmäys on tarkoittanut lähinnä sitä, että japanilainen ei voi kysyä kun se merkitsisi osaamattomuuden tunnustamista ja sitä, että amerikkalainen haluaa paistaa nuotiolla vaahtokarkkia eikä makkaraa, ei sitä että ählämijoukko käsittää sormien työntämisen porukalla naisen housuihin vain tavallista tuttavallisemmaksi tavaksi tervehtiä.
Monikulttuuri on siis ongelma. Stop the press! Tai oikeastaan mieluummin: Press the STOP!!!!!!!!!! Ja vähän äkkiä! Jonka jälkeen heti perään: Press the Eject!


5. Tilastoja

Poliisi meni ja järjesti tiedotustilaisuuten matujen rikollisuudesta. Erinomaisen kieli keskellä suuta pidetty istunto kertoi rikollisuuden kasvusta, mutta jätti kertomatta oleellisen. Tilastoissa verrattiin vuotta 2014 vuoteen 2015 ja havaittiin selvä nousu maturikollisuudessa. Kertomatta jätettiin se, että matuvyöry ehti olla maassa vain kolmasosan vuotta. Eli todellisuudessa lukemat olisi pitänyt kertoa kolmella, jotta olisi saatu jollain lailla luotettavaa tietoa - eikä sekään olisi riittänyt, sillä vuodenaika oli varsin epäsuotuisa matujen suosimalle puskarikollisuudelle. Huomasitteko muuten, miten oli hiljaista tässä muutama viikko, kun muutenkin maailman pienikullisimpien irakilaisten pippelit kutistuivat pakkasissa niin näkymättömiin, ettei kusellakaan voinut käydä ilman pinsettejä ja sokeripalaa? Onneksi sentään muu rikollisuus kukoisti, kuten tässä juuri äskettäin matun mäiskiessä toista useita kertoja puukolla. Eikä edes saanut hengiltä! Olisi yhteiskunnalta säästynyt taas pitkä penni. Säälittävää ammattitaidottomuutta, vähän sama kuin tällä jo useita satoja vuosia maassa olleella vähemmistöllä jolla on kyllä tapana ammuskella toisiaan ravien yhteyksissä, mutta yleensä sen verran huonolla sihdillä että kohde jää henkiin tai luoti osuu sivulliseen.


6. Itäraja vuotaa

Nyt on pakoloisia alkanut tulla myös itärajan yli. Toivoa sopii, että Sipilä löytää housunsa ja pääsee sopuun Medvedevin kanssa. Yksi asia tässä ymmärtämätöntä kyllä kummastuttaa. Ymmärrän kyllä, että Venäjä päästää nämä pois maastaan - kukapa ei heistä eroon haluaisi. Sitä en ymmärrä, mikä helvetin velvollisuus suomalaisilla rajavartijoilla on päästää heidät maahan. Eihän heillä ole edes viisumia Suomeen! Päästäisivätkö he venäläisen Suomeen ilman viisumia? Jos päästäisivät, niin minkä helvetin takia passeja edes tarkastetaan? Vai onko niin, että sanan "turvapaikka" lausuminen millä tahansa tunnistettavalla kielellä aiheuttaa punaisen maton rullaamisen? Kertokaa minulle, kun en todellakaan tiedä - ja vaikka tietäisin, tuskin silti ymmärtäisin.


7. Koti kuntoon

Käräjäoikeus tuomitsi taannoin 20-vuotiaan irakilaisen miehentekeleen kalterien taakse pahoinpitelystä ja tapon valmistelusta. Tämä näet oli aikonut tappaa 16-vuotiaan siskonsa, joka oli ryhtynyt käyttäytymään liian ihmismäisesti eli hylännyt perheensä antikulttuurin ja uskonnolliset perinteet. Hovioikeus tuli asiassa toiseen tulokseen ja vapautti hepun. Mikä sinänsä on ihan hyvä päätös, mutta valitettavasti vapautus tapahtui Suomeen. No, mitäpä sitä minunkaan verovaroillani muuta tekemistä olisi kuin elättää tuommoisia.


8. Kyllä-HAN!

Voihan se tietysti olla täysi sattuma, mutta jostain kumman syystä ihmetyttää että vedetään iso otsikko suomalaisten joukkotappelusta juuri nyt. Samaan aikaan kun matut järjestävät kansallisurheilujensa älämölön, porukkahakkaamisen ja joukkourputuksen Suomen Cupin osakilpailuja kaikissa VOKeissa ympäri maan. Kauan piti vain kaivella, että löytyi vastaava uutinen suomalaisista eli vuoteen 1976 asti, josta löytyi uutinen kotiutuvien varusmiesten joukkotappelusta. Jos tämän tarkoitus oli osoittaa, että kyllä-HAN ne suomalaisetkin joukkotappelevat, niin tilastollista tutkimusta hätiin. 40 vuoden aikana Suomen Raskaan kasarmeilla on palvellut vuosittain noin 30-40 000 varusmiestä. Yksi uutisiin asti päässyt joukkotappelu. Täällä on ollut 30 000 matua kolme kuukautta eli neljännesvuoden kasarmioloissa. Joukkotappeluja on ollut ainakin kymmenen. Tekee 10 * 4 * 40 = 1600. Eli kun Teemu Selänne teki 1457 pistettä NHL:ssä, niin teki-HÄN joku muukin kiekkoilija yhden syöttöpisteen, joten kyllä hän on samanvertainen!


9. Halvalla saa

Kokoomuksen vatipäät haluavat turhapaikanhakijat töihin palkatta tai vähintäänkin alennetuin palkoin. Tämä paljastaa samalla, mistä tässä on kyse: ei Suomeen ole tullut ainuttakaan pakolaista. Kaikki ovat siirtolaisia, joiden tarkoitus on jäädä pysyvästi Suomeen. Jos he olisivat pakolaisia, riittäisi tilapäismajoitus ja mahdollisimman pikainen paluu kotimaahan. Perusteluna palkka-aleen kun sanottiin, että on toimittava nopeasti syrjäytymisen estämiseksi. Viimeksi kun vilkaisin, maassa oli 241 000 suomalaista työtöntä. Kahdeksankertainen määrä matuihin nähden. Ja näistä "Suomen" hallitus ei nakkaa paskaakaan. Meillä ei ole pakolaiskriisiä, vaan johtajuuskriisi.


10. Vaan työvoimapula se kummittelee yhä...

Maahantunkeutumista perusteltiin jälleen kerran sillä, että meitä uhkaa työvoimapula. Tällä kertaa syynä onkin se, että Suomeen syntyi ennätyksellisen vähän lapsia viime vuonna: 55 040.
Väite on, että krooninen työvoimapula iskee päälle ja tätä on sitten korvattava maahanmuutolla. Jutussa ei kylläkään - taaskaan - perusteltu sitä, millä tavoin kolmikymppinen lukutaidoton kamelinkengittäjä pelastaa Suomen talouden.
Jutussa paljastetaan myös se, että edellisen kerran vähemmän lapsia on syntynyt 1860-luvun suurina nälkävuosina. Tämä paljastaa myös syyn siihen, miksi lapsia syntyi niin vähän nyt: ihmiset kokevat elinolosuhteet huonoiksi. Tähän on syypää kykenemätön hallituksemme.
Mutta asiaan. Kuvitellaan, että Suomen hallitus esittää jumaliste lupauksen siitä, että lapsiluvun kasvaessa pistetään stoppi keharien maahanmuutolle. Tällöin olen satavarma siitä, että lapsimäärä räjähtää kasvuun vuoden kuluttua lupauksen antamisesta. Myös allekirjoittanut ilmoittautuu tässä tapauksessa talkootöihin, vaikka onkin tehnyt jo aiemmin asian eteen reilusti enemmän kuin keskimääräisen osuutensa. Vaimolta ei tarvitse edes kysyä, Salli on hyvän asian puolesta varmasti enemmän kuin valmis.


11. Venäjällä käryää

Venäläiset yleisurheilijat ovat jääneet joukolla kiinni dopingista. Yleisurheilu kärsii tämän takia hätää, koska tekopyhät sponsorit tukevat tämän takia mieluummin sellaisia lajeja, joissa käryjä on vähemmän - eli joissa ei edes pyritä eroon dopingista. Yllätys ei ole se, että dopingista kiinni jääneet ovat lähinnä naisia. Kun aikoinaan ihmeteltiin, miksi kiinalaiset pärjäävät naisten mutta eivät miesten uinnissa, eräs suomalainen uintivalmentaja totesi: "Naisista voidaan kyllä tehdä miehiä, mutta miehistä ei voi tehdä kaloja." Yllätys ei ole sekään, että käryt käyvät nimenomaan valtiojohtoisissa systeemeissä. Dopingin käyttö ilman kiinnijäämistä - tai edes selviämiseen uskominen - edellyttää erittäin hyvin toimivaa keskusjohtoista järjestelmää. Yleisurheilussa ei liiku niin suuri raha äärimmäisen huipun ulkopuolella, että yksityisyrittäjyys olisi kannattavaa. Toisin on esimerkiksi pyöräilyssä, jossa jokaisella yksityistallilla on riveissään kymmeniä ammattiajajia, puhumattakaan palloilulajeista.
Kohun seurauksena Venäjä on suljettu toistaiseksi pois kansainvälisestä yleisurheilusta. Tämä on väärin. Ei voi antaa kollektiivista rangaistusta, ellei voida edes suhteellisen vedenpitävästi osoittaa, että kaikki ovat olleet osallisia. Uskon, että rangaistus on pelkkä pelote ja kaatuu vielä ennen olympialaisia. Vähintäänkin on sallittava Jelena Isinbajevan tapaisten urheilijoiden kilpailla yksityishenkilöinä olympialipun alla, riippumattomina urheilijoina. Tämä olisi oikein ja sitä paitsi Putinia vituttaisi, mikä on aina positiivista.


12. Kun nyt syömään ruvetaan...

Iltalehti uutisoi siitä, kuinka hirmuisia määriä syö raskaan sarjan nyrkkeilijä. No kyllähän asia on niin, että kun kestävyysjuoksija alkaa syödä, niin toiset ovat täysin vastaantulijoita. Kulutus on kovassa treenissä sitä luokkaa. Lisätietoja voi kysellä vaikka maratonin SM-mitalisti Forrest G:ltä.


Pakollinen loppukevennys: Kommunismin perusta

Neuvostoliiton agentit tutkivat ainakin Maon ulostenäytteitä kerättyään niitä salaa erikoislaittein valtiovierailun aikana. Ei liene mitään syytä olettaa, etteikö näin olisi toimittu muidenkin vieraiden kanssa. Näiden näytteiden perusteella tehtiin poliittisia päätöksiä. Olenhan minä aina tiennyt, että kommunismi perustuu paskaan, mutta että noin konkreettisesti.

Sivallus CCCXLVII

En ymmärrä, miksi meitä moititaan siitä ettemme muka ymmärtäisi turvapaikanhakijoiden motiiveja. Eiköhän jokainen kynnelle kykenevä pyri pois muslimivaltaisesta maasta - jopa muslimit itse.

Sivallus CCCXLVI

Soldiers of Odinin ja Loldiers of Odinin vertailussa sympatiani alkavat kallistua jälkimmäisen kannalle. Odinin seuraajat saavat ehkä matut pysymään koloissaan ja käyttäytymään ihmistapoja jäljittelevästi sivistysmaassa liikkuessaan, mutta Loldiers-ryhmän näkeminen karkottaa ainakin osan heistä takaisin kotimaahansa - tyhmempikin matu tajuaa että kansakunta, jolla on omastakin takaa tuollaisia, ei pysty häntä pidemmän päälle elättämään.

Ennustamisen vaikeudesta

Tunnetusti ennustaminen on vaikeaa, ja erityisen vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen. Kun katsoo omia ennusteitaan vuosien takaa, huomaa joskus sössineensä ennusteensa. Kuten esimerkiksi viisi vuotta sitten Libyan kriisissä, jossa en uskonut Gaddafin syrjäyttämisen onnistuvan pelkillä ilmaiskuilla. Sen sijaan parin vuoden takainen ennuste Krimin invaasiosta meni aika hyvin kohdilleen, mutta tuurilla.

Toisaalta pieleenkin menneissä ennusteissa oli jotain hyvää. Esimerkiksi Libyan tapauksessa jossittelin sillä, mitä tapahtuisi jos Gaddafi sittenkin syrjäytyisi. Osuin valtatyhjiöskenaariossa varsin hyvin oikeaan. Tästä oivalsin, että olen itse asiassa ennustanut ehdollisen todennäköisyyden aika hyvällä prosentilla oikeaan. Ehdollisella todennäköisyydellä tarkoitan sitä, että ei voi tietää, mitä tapahtuu mutta kaikkien mahdollisten tapahtumien seuraukset voidaan ennustaa varsin tarkasti. Esimerkiksi henkilön mennessä ravintolaan voi toki joistain merkeistä ennustaa, mitä hän tulee valitsemaan ruokalistalta. Maiharitakkisen rastaletin voi veikata ottavan pelkän salaatin, haalarimiehen hernerokan ja pukumiehen valkosipulisen kinkkuleikkeen. Mutta nämä ennusteet voivat olla vääriäkin. Sen sijaan voidaan hyvin varmasti ennustaa, että pelkän salaatin syöneellä on kohta uudelleen nälkä, valkosipulia syöneen henki haisee ja hernerokkaa syönyttä pierettää.

Ehdollisia ennusteita olen laatinut esimerkiksi perussuomalaisten toiminnasta. Neljä vuotta sitten kirjoitin, kuinka he voisivat miltei tuplata kannatuksensa ja ennustin, miten käy jos eivät ohjeita toteuta. Oikeaan osui. Viime eduskuntavaalien alla kirjoitin vaalien jälkeisistä hallituskuvioista ja valitettavasti osuin taas oikeaan. Kävin sittemmin läpi erilaisia skenaarioita ja kerroin, mitä tapahtuu jos mikäkin skenaario valitaan. Toteutuneessa skenaariossa kävi kuten ennustinkin, paitsi vielä huonommin.

En osaa laatia luotettavaa ennustetta sille, minkä vaihtoehdon joku henkilö valitsee. En minä voinut tietää, että järkimieheltä vaikuttanut Sipilä menee tarjoamaan asuntoaan haittamamuille. Sen sijaan olisin voinut hänelle kertoa ennen tuota ääliömäistä möläytystä varsin tarkkaan, mitä siitä seuraa. Pystyn laatimaan hyvin luotettavan ennusteen sille, mitä tapahtuu minkäkin teon seurauksena.

Tämä on identtinen tilanne kirjailija Isaac Asimovin kuuluisan Säätiö-sarjan ”psykohistorian” kanssa. Siinä matemaatikko Hari Seldon kykenee laatimaan ennusteen Imperiumin tuhoutumiselle ja ennustamaan tulevaisuuden tuhansien vuosien päähän. Suurilla linjoilla. Siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisjoukkojen käyttäytymisessä poikkeamat tasoittuvat. Yksittäisen ihmisen käytöstä ei voi ennustaa, mutta joukkojen kyllä. Seldonin ennusteet vain näyttivät menevän pieleen muutamien sukupolvien kuluttua poikkeusyksilön, Muulin, noustua niin vahvaksi vaikuttajaksi, että suurten joukkojen vaikutus eliminoitui. Muulin kuoltua Seldonin ennuste palautui kuitenkin taas kohdalleen.

Kun katson laatimiani ennusteita, sama näyttää pätevän. Toisin sanoen jos asiasta päättävä henkilö valitsee vaihtoehdon A, osaan kertoa mitä siitä seuraa, jos hän valitsee vaihtoehdon B, osaan kertoa mitä siitä seuraa. Mutta en osaa ennustaa, valitseeko hän vaihtoehdon A vai vaihtoehdon B. Silloin kyseessä on enemmän tai vähemmän arvaus. Yksityisten henkilöiden teoista riippuvat ennusteet ovat saattaneet osua kohdalleen tai sitten mennä pahastikin pieleen. Mutta näiden yksittäisten valintojen seuraukset eli niiden vaikutuksen ihmisjoukkoihin olen ennustanut lähes aina oikein. Erityisen hyvin olen osunut oikeaan maahanmuuttoon liittyvissä ennusteissa. Joten arvoisat poliitikot, kannattaa lukea seuraava tarkkaan.

Lähdetään siitä olettamuksesta, että haittamaahanmuuttajat ovat tulleet tänne jäädäkseen. Tämä on tietysti yksittäisten ihmisten valinta. Mikäli poliitikkomme olisivat suoraselkäisiä ja välittäisivät Suomen kansan hyvinvoinnista, ongelma ratkeaisi noin kahdessa viikossa. Näin ei kuitenkaan ole. Edellisen viikkojutun kommentissa totesin:

(Tärkein syy ongelmiimme on) älymystön heikkotasoisuus. Olen istunut paljon kokouksissa. En kuitenkaan edes murto-osaa siitä, mitä sitkein "älymystö". Tämä johtuu siitä, että kokouksissa mennään sen jaarittelevimman tahdilla. Eikä siinä ole se penaalin terävin kynä kyseessä. Näin ollen fiksummat turhautuvat -> jäävät pois -> luottamustehtävät kertyvät niille, joilla on lujin persnahka.

Tähän kun yhdistetään vielä hyvissä oloissa elävän kansakunnan konsensushakuisuus, niin liemessä ollaan. Konsensushakuisuus tarkoittaa sitä, että vähänkin loukkaavat ja kovat ratkaisut jätetään pois. Tästä seuraa se, että keskustelua hallitsevat ne, jotka loukkaantuvat herkimmin. On epäkohteliasta sanoa ihmisen mielipidettä typeräksi ja anteeksiantamatonta se on silloin, kun se on oikeasti typerä.

Näin ollen meiltä ovat jääneet pois fiksuimmat johtajat, koska he eivät ole kestäneet itseään typerämpien jaarituksia kokouksissa. Jäljelle jääneistä ovat karsiutuneet pois ne, jotka ovat uskaltaneet sanoa asiat suoraan. Niinpä johtoon on päätynyt keskinkertaisia hyssyttelijöitä ja tulos on tämä.

On mahdollista, että lähiaikoina nousee Suomeen oma ”Muuli” tai muuleja, jotka muuttavat suunnan omalla henkilökohtaisella panoksellaan. Oletetaan että näin ei käy. Silloin seuraukset on helppo ennustaa.

Julkinen keskustelu on keskittynyt suurelta osiin haittamamujen rikollisuuteen. Tämä on kieltämättä ongelma, kun joukossa on melkoinen osa mätämunia. Suurin osa käyttäytyy toki asiallisesti, mutta tähän vetoaminen nyt on suunnilleen sama kuin sanoisi, että venäläinen ruletti on ihan turvallinen harrastus – viisi kuudesta patruunasta on harmittomia. Yllättävää kyllä, suoranainen rikollisuus ei ole läheskään vaarallisin seuraus haittamaahanmuutosta. Toki sen seuraukset ovat yksilötasolla vakavia. Mutta vaikka tänne saapuisi miljoona muslimia, silti ehkä vain kolmasosa nuorista suomalaisnaisista raiskattaisiin. Murhien määrä moninkertaistuisi, samoin pahoinpitelyjen ja ryöstöjen. Rikosten kohteeksi joutuisi joka tapauksessa vähemmistö suomalaisista, joten suurin osa voisi tältä osin jatkaa elämäänsä kuten ennenkin.

Hieman syvemmälle menevä ja niin ikään julkisuudessa esiintynyt, joskin harvemmin, on geenipoolin heikkeneminen. Joka ainoa tutkimus osoittaa afrikkalaisten ja arabien alemman älykkyyden ja suuremman väkivaltaisuuden. Joka ainoa tutkimus osoittaa maan hyvinvoinnin korreloivan voimakkaasti sekä asukkaiden älykkyyden että yhteiskuntarauhan kanssa. Mikäli haittamaahanmuutto jatkuu, Suomen asukkaiden keskimääräinen ÄO saattaa pudota jopa puoli sigmaa. Tämäkään ei ole ratkaisematon ongelma. Kyllä täällä pystytään nykypäivän työelämän vaatimuksia älyltään täyttämättömät verovaroilla elättämään tai kehittämään heille hyödytön suojatyöpaikka uggabuggan tulkkina tai monikulttuurikoordinaattorina.

Todellisuudessa haittamaahanmuuton merkittävintä ongelmaa on vain hatarasti sivuttu keskusteluissa. Se on haittamaahanmuuton hinta kansamme henkiselle hyvinvoinnille. Ja sen seurauksena fyysisellekin. Asian tiivisti parhaiten sijoitusguru Seppo Saario kolumnissaan:
Hyvätuloiset eivät nouse barrikadeille. He vähentävät työntekoa, eivät tee riskipitoisia investointipäätöksiä tai muuttavat ulkomaille. Vuonna 2014 Suomesta muutti ulkomaille 15 500 henkilöä (Tilastokeskus). Se on suurin luku sitten 1970-luvun. Poislähtevien mukana Suomi menettää verotuloja ja tilalle tulevat pakolaiset elävät vuosikausia valtion taloudellisen tuen varassa. Suomeen saapui yli 32 000 pakolaista vuonna 2015. Muuttoliikkeen kehityssuunta on valtiontalouden kannalta äärimmäisen huono vaihtokauppa.

Vielä pari- kolmekymmentä vuotta sitten Suomi oli yhteinäinen maa. Politiikan eri laidoilla olevat puolueet nahistelivat keskenään enemmän tai vähemmän, mutta kaikki loppujen lopuksi työskentelivät isänmaan puolesta. Tämä kansallinen yhtenäisyys rakoilee nyt ja pahasti. Ongelma ei ole siinä, että kansakunnan mädättäjät eivät työskentele yhteiseksi hyväksi, vaan siinä että hyötytyöntekijätkin ovat kadottamassa uskonsa yhteiseen hyvään. Jos jokainen ajattelee vain omaa napaansa ja läheistensä hyvinvointia, saamme sanoa hyvästit hyvinvointivaltiolle ja kansakunnallemme. Ongelman ytimessä on rapautuva keskiluokka. Kun se näkee verovarojensa kuluvan turhuuteen, se menettää motivaation niiden maksamiseen. Yrittäjiä karkaa päivittäin Viron puolelle. Muun keskiluokan pahoinvointi vaikuttaa sen työssä jaksamiseen ja heikentää työtulosta. Mikäli siirtolaisvirta jatkuu, kansallinen yhtenäisyys rapautuu entisestään. Monikulttuurin tuhoisat vaikutukset ovat helposti nähtävissä missä tahansa monikulttuurisessa maassa. Toiseksi eniten tässä hulludessa kummastuttaa monikulttuurisuuspolitiikan kannattajien täydellinen vihjeettömyys siinä, että he itse ovat pahiten kärsimässä, jos hyvinvointivaltio romahtaa. Suurin osa heistä saa toimeentulonsa verovaroilla. (Eniten kummastuttaa se, että samat tyypit ovat huolissaan maapallon kestokyvystä ja silti innoissaan ottamassa tänne lisää asukkaita kuluttamaan luonnonvaroja moninkertaisesti siihen nähden, mitä lähtömaissa kuluisi, mutta tämä ei kuulu tähän.)

Loogisesti ajatellen meillä on kaksi perusvaihtoehtoa: (1) käännytetään haittamaahanmuuttajat pois ja (2) otetaan haittamaahanmuuttajat vastaan.
Mikäli valitsemme vaihtoehdon (1), viherpiipertäjiä ottaa suunnattomasti päähän. Mikäli valitsemme vaihtoehdon (2), järki-ihmisiä ottaa suunnattomasti päähän. Sopii miettiä, kumman päähän ottaminen on tuhoisampaa kansantaloudelle - sellaisen joka elää verovaroilla vai sellaisen joka niitä tuottaa. Ei sillä ole mitään merkitystä, jos haittatyötä (monikulttuurikoordinaattori tms) tekevän työpanos heikkenee, tai ehkä jopa positiivinen merkitys. Hyötytyön tekijöiden panoksesta tämän maan hyvinvointi syntyy.

Nyt vaaditaan malttia toimintaan. Aina kansainvälisiin sopimuksiin vedottaessa tulee muistaa, että Geneven pakolaissopimus on solmittu 1951. Jos sen laatineille olisi hetkeä ennen allekirjoittamista vilautettu aikakoneella nykypäivää, he olisivat yksissä tuumin repineet sopimuksen silpuksi. Eivät he tarkoittaneet sitä koskemaan muita kuin sivistysmaita. Tärkeintä sopimuksissa on niiden henki, ei kirjain. Niinpä on noudatettava Geneven sopimuksen henkeä ja karkotettava joka ainoa turvapaikanhakija. Tämä antaa samalla tehokkaan viestin innokkaille pyrkijöille ja pudottaa pohjan pois ihmissalakuljetukselta.

Kuvitellaan, että maassamme järki voittaa, valtaan nousevat kansakunnan etua ajattelevat suoraselkäiset poliitikot ja aletaan noudattaa edellä mainittua politiikkaa. Mikäli käy niin, että olen väärässä ja muiden maiden esimerkki osoittaa, että kehitysmaalaisten maahanmuutto tekee maasta onnelan, voimme aina muuttaa politiikkaamme. Kyllä sieltä tulijoita riittää parinkymmenen vuoden päästäkin. Mutta jos nyt otamme vastaan kehitysmaalaisia ja se on huono ratkaisu, sen korjaamiseen tarvittavia toimenpiteitä on oman mielenterveytensä takia parasta olla kuvittelematta.

Kuka ja miksi?

Lukijalle: Tämä aihe on kummitellut mielessäni jo vuosikausia. En kuitenkaan ole löytänyt vastausta otsikon kysymyksiin. Niinpä jätän tämän arvoituksen lukijoilleni tarjoamatta minkäänlaista vihjettä siitä, mitä olen itse ajatellut. Siitä yksinkertaisesta syystä, etten pidä yhtäkään keksimistäni mahdollisista vastauksista alkuunkaan uskottavana.

Oletetaan aluksi pieni vihreä mies, joka saapui maapallolle reilut 30 vuotta sitten, esimerkiksi Orwellin vuonna 1984. Täällä hän sulautui paikalliseen väestöön ottaen aina haluamansa muodon haluamassaan paikassa siirtyäkseen riittävästi tarkkailtuaan seuraavaan paikkaan ja muotoon. Hänen johtajansa tiesivät maailman asukkaiden jakaneen planeetan eri valtioihin ja erilaisten ihmisten asuttavan eri valtioita. He olivat antaneet agentilleen antaneet tehtäväksi selvittää, mitkä seikat vaikuttivat näiden eri valtioiden menestykseen ceteris paribus. Tarkoittaen siis, että alueiden sää- ja muita luonnonoloja ei tarvitsisi huomioida, ainoastaan ihmisten aiheuttamat seikat.

Tutkimuksen aikaan elettiin 1980-luvun puoliväliä. Se on valittu ajankohdaksi, koska tuolloin tilanne oli yhteiskuntapoliittisesti ollut riittävän pitkään stabiili. Kun katsoo maailmankarttaa 1945 ja 1985, muutokset ovat hyvin vähäisiä. Siirtomaiden itsenäistyminen oli enimmäkseen tapahtunut yli 20 vuotta sitten, joten nekin olivat jo ehtineet näyttää karvansa. Sosialismi ei vielä ollut romahtanut ja aiheuttanut omaa turbulenssiaan.

Koska tarkkailija oli puolueeton, hän luonnollisesti kykeni objektiiviseen, tunteettomaan määrittelyyn. Hänellä ei myöskään ollut painolastinaan ihmisten koulutusta ja kulttuuria, jotka saavat aikaan puolueellisia ennakkokäsityksiä ja joskus jopa estävät tiettyjen oleellisten kysymysten esittämisen sekä havaintojen teon. Eri maiden inhimillisen hyvinvoinnin määrän ja minkä tahansa muun muuttujan välille hän määritti korrelaation. Hän havaitsi viiden muuttujan korreloivan selvästi hyvinvoinnin kanssa. Näistä kolme korreloi erityisen voimakkaasti, kaksi jonkin verran heikommin. Nämä viisi asiaa on perusteltuineen lueteltu seuraavassa. Jokaisen perässä on luku, joka kuvaa sen suhteellista merkitystä. Voimakkaimman tekijän indeksiksi on valittu 100 ja muut vastaavasti suhteessa siihen.


1. Yhteiskuntajärjestelmä (100)

Merkittäviä yhteiskuntajärjestelmiä on kaksi: sosialistinen ja kapitalistinen. Parhaat sosialistiset maat ovat menestyneempiä kuin huonoimmat kapitalistiset. Normisääntö on kuitenkin se, että kapitalistisisten maiden menestys on paljon parempi kuin sosialististen. Poikkeamat säännöstä selittyvät muilla tekijöillä. Parhaiten ero on nähtävissä niissä maissa, jotka ovat jakautuneet kahtia eri yhteiskuntajärjestelmiin, kuten Saksa ja Korea. Molemmissa kapitalistinen puoli on ylivertainen sosialistiseen verrattuna. Sama ilmiö on havaittavissa Kiinassa, joka ei kuitenkaan ole vertailukelpoinen, koska kapitalistinen Taiwan on vain murto-osa sosialistisesta Manner-Kiinasta. Jopa Jemenissä, jonka köyhyys aiheutuu muista seikoista, sosialistinen Etelä-Jemen on Pohjois-Jemeniä köyhempi. Selvin indikaattori järjestelmien paremmuudelle ovat ihmisten siirtymiset puolelta toiselle. Vain aniharvat siirtyvät kapitalistisesta maasta sosialistiseen. Sosialistisista maista siirrytään kapitalistisiin moninkertaisin määrin huolimatta siitä, että sosialistiset maat yrittävät raja-aidoin ja pakolla pitää ihmiset rajojensa sisällä.
Sosialismi on todisteiden valossa kapitalismia huonompi järjestelmä.


2. Etnisyys (83)

Ihmiset voidaan jakaa lukuisiin eri rotuihin, joiden keskinäiset rajat ovat epämääräiset. Ulkonäköä lukuun ottamatta ryhmien sisällä on kaikissa ominaisuuksissa enemmän eroja kuin ryhmien välillä. Esimerkiksi japanilaiset ovat keskimäärin lyhyempiä kuin tanskalaiset, mutta monet japanilaiset ovat pidempiä kuin keskimääräinen tanskalainen.
Yksi suurryhmiin tapahtuvat jako on esimerkiksi eurooppalaiset, afrikkalaiset, seemiläiset, itäaasialaiset ja eteläaasialaiset. Tämä jako jättää huomioitta väestömäärältään vähäiset ryhmät, kuten intiaanit, melanesialaiset ja bushmannit. Jaon toinen ongelma on eteläaasialaisten ryhmä, joka on hyvin epäyhtenäinen. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska muiden muuttujien kuin rodun pysyessä samana yhteiskunnilla ei mainittujen suurrotujen välillä ole merkittäviä eroja – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Esimerkiksi eurooppalaiset ja itäaasialaiset ovat muodostaneet yhteiskuntia, jotka ovat olleet muiden muuttujien pysyessä samoina kutakuinkin yhtä toimivia.
Poikkeus säännöstä ovat afrikkalaiset. Yksikään afrikkalaisista koostuva yhteiskunta ei ole onnistunut yhteiskuntana. Ceteris paribus mitä selkeämmin eurooppalaiset ovat hallinneet jotakin Afrikan maata, sitä paremmin se on onnistunut. Tälläkin hetkellä (huom. siis 1985) Afrikan kaksi köyhintä maata ovat Liberia ja Etiopia, jotka ovat ainoat Afrikan maat, jotka eivät ole koskaan olleet siirtomaita. Afrikan menestynein maa on eurooppalaisen vähemmistön hallitsema Etelä-Afrikka, johon pyritään naapurimaista siirtotyöläisiksi. Kaikissa maissa, joissa afrikkalaiset elävät muiden kanssa, he ovat elintasoltaan alimpana. Yksittäistapauksina he voivat menestyä hyvinkin, mutta silloin muun kuin mustan perimän osuus on yleensä suuri. Tällä ei tietenkään yleensä ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa: mikään ei yleensä estä minkään rodun edustajaa toimimasta missään tehtävässä tai saavuttamasta mitään ansiota eikä yhdenkään rodun edustaja yleensä saavuta mitään etuisuutta syntyperänsä perusteella.
Keskimääräisiä menestyseroja yhteiskuntien välillä rotu selittää melkoisen vahvasti.


3. Uskonto (81)

Maapallolla on lukuisia uskontoja ja uskontojen sisällä on lukemattomia pieniä variaatioita. Merkittäviä maailmanuskontoja on muutamia, mutta niissäkin on vertailun kannalta yleensä ongelmia. Esimerkiksi hindulaisuus on vallitseva vain Intiassa, mikä estää suorittamasta vertailuja muihin uskontoihin. Samoin buddhalaisten maiden kanssa ceteris paribus samanlaisia maita on vaikea löytää. Ainoat melko luotettavat arviot voidaan tehdä kristinuskosta ja islamista. Näiden kohdalla sekä keskinäinen ero että ero muihin uskontoihin on yleensä selvä. Kristityt maat ovat poikkeuksetta ceteris paribus menestyneempiä maita kuin muut ja kristittyjen maiden sisällä protestanttiset yleensä menestyksekkäämpiä kuin katoliset ja ortodoksiset. Islamilaiset maat taas ovat poikkeuksetta epäonnistuneempia kuin muut. Ei tarvitse muuta kuin verrata Israelia mihin tahansa rajanaapuriinsa. Äkkiseltään voisi luulla, että uskonto on kaikkein voimakkain indikaattori. Näin onkin yhteiskunnallisella tasolla, mutta ei yksilötasolla. Muslimit voivat menestyä siinä missä muutkin yhteiskunnassa, joka ei ole islamilainen. Vastaavasti islamilaisissa yhteiskunnissa muslimit ovat yleensä menestyksekkäämpiä kuin muut, mikä johtuu muiden sorretusta asemasta. Jopa muslimeista koostuva yhteiskunta voi olla kohtuullisen hyvin toimeentuleva, kunhan diktatuuri on pakottanut uskonnon alistettuun asemaan. Kristittyjen yhteiskuntien tasolle se ei silti yllä. Jotkin muslimivaltiot ovat hyvinkin vauraita, mutta se johtuu niiden öljyvaroista. Kärjistetysti sanoen muslimien rikkaus on peräisin siitä, että länsimaat ovat kehittäneet laitteita, joiden toimivuus on riippuvainen muslimimaissa sattumalta sijaitsevasta luonnonvarasta, jonka hyödyntämiseen vaadittavan infrastruktuurin ovat länsimaalaiset suunnitelleet ja kehitysmaalaiset siirtotyöläiset rakentaneet ja ylläpitäneet.
Tietyt uskonnot ovat yhteiskunnalle erityisen haitallisia, mikäli niille annetaan valtaa. Ainakin islam on tällainen.


4. Monikulttuurisuus (34)

Toisin kuin voisi pikaisen tarkastelun perusteella luulla, monikulttuurisuus tai monietnisyys eivät ole mitään ongelmia sinänsä. Etenkin monietnisyys on täysin ongelmatonta – olettaen että eri etniset ryhmät jakavat saman kulttuurin. Tällöin monietnisyyskin katoaa muutamassa sukupolvessa. Monikulttuurisuuskaan ei ole mikään ongelma, mikäli molempien toisistaan poikkeavien kulttuurien edustajat hyväksyvät toisen kulttuurin, minkä merkkinä on yleensä ainakin jonkinasteinen ihmisten siirtyminen kulttuurista toiseen kaksisuuntaisesti. Esimerkiksi Suomessa ortodoksien ja luterilaisten välillä ei esiinny ongelmia ja ihmiset siirtyvät uskonnosta toiseen ongelmitta. Sen sijaan esimerkiksi Pohjois-Irlannissa katolilaisten ja protestanttien välillä on suunnaton juopa. Käytännössä jokainen kulttuuri voi suhtautua vihamielisesti mihin tahansa toiseen kulttuuriin, mutta on muutamia kulttuureja jotka suhtautuvat vihamielisesti kaikkiin muihin. Varmimpana tällaisen kulttuurin tuntomerkkinä on suvaitsematon suhtautuminen kyseisen kulttuurin hylkäävään ihmiseen, kuten islamilaisessa kulttuurissa.


5. Väentiheys (26)

Liian suuri väestöntiheys on ongelma vain, jos yhteiskunnalla on muitakin ongelmia. Väestöntiheys ei myöskään ole yksioikoinen mittari, vaan siedettävä tiheys on riippuvainen käytettävissä olevista resursseista. Esimerkiksi Hollanti on hyvin tiheään asuttu, mutta silti onnistunut yhteiskunta koska se on kapitalistinen, eurooppalaisten asuttama protestanttinen maa. Sen sijaan Intian ongelmia pahentaa sen ylikansoitus.


Nämä havainnot ovat helposti kenen tahansa tehtävissä. Ei siihen tarvita mitään pientä vihreää miestä. Ainoastaan silmät auki olemista, tilastotietoja ja älyllistä rehellisyyttä. Silti havaintojen esittäjiä kritisoidaan ankarasti, poikkeuksena nykyään sosialismin kritisointi. Sosialismi lienee poikkeus siksi, että se ei kykene elämään loiselämää kapitalismin sisällä, toisin kuin muut neljä. Kritisointia luonnehtii kolme yhteistä tekijää:
1) Yleensä hyökätään kritisoijaa eikä hänen väitettään vastaan, normaalein syyte on rasismi. Vastaväitteet ovat tiivistettävissä siihen, että todetaan "noin ei saa sanoa" sen sijaan, että sanottaisiin "tämän syyn takia väitteesi on virheellinen".
2) Harvat asialliset vastaväitteet perustuvat poikkeustapauksiin tai todellisuudella jossitteluun. Analoginen esimerkki: jos joku väittäisi että "pitkät ihmiset ovat koripallossa parempia kuin lyhyet", vastaväite olisi joko a) "onhan olemassa hyviä lyhyitäkin koripalloilijoita" tai "jos korirenkaat olisivat 150 cm korkeudella, tilanne olisi toinen". Molemmat väitteet ovat kiistatta tosia, mutta kokonaiskuvan kannalta täysin epäoleellisia.
3) Vastaväitteet vyöryttävät lukuisia yleensä tunteisiin vetoavia syitä, jotka koostuvat sanahelinästä vailla substanssia ja tilastotietoa. Tämä on merkki kognitiivisesta dissonanssista eli tietojen ja asenteiden ristiriidasta, jonka seuraus on tietojen hylkääminen asenteiden voittaessa. Yleensä vastaväitteiden sisällöstä näkyy haavekuva ihannemaailmasta, joka poikkeaa reaalimaailmasta. Tunnettu Humen periaate on: "Siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä miten niiden tulisi olla." Tästä olen johtanut Jaskan korollaarin: "Siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voi päätellä miten ne todella ovat."

Kysymys kuuluukin, miksi tosiasioita ei hyväksytä. Pinnallinen vastaus on hyvin helppo antaa. Ihmiset pyrkivät mukautumaan normiin. Noin 80 % ihmisistä - tämä on suuripiirteinen arvio - on ohjattavissa. Kun normi on näiden tosiasioiden hyljeksiminen, suurin osa määkii muun lammaslauman mukana. Pienellä osalla heistä on toki toivoa, mikäli he altistuvat muullekin tiedonvälitykselle kuin propagandalle. Mikäli jossain asiassa tiedonvälitys on todellisuuden vastaista, voidaan ihmiset jakaa karkeasti seuraavasti:
1) 10 % on ollut silmät auki ja ottanut itse asioista selvää ollen oikeassa.
2) 10 % on niitä vastarannankiiskejä, jotka haluavat periaatteesta inttää vastaan ja ovat siksi tällä kertaa sattumalta oikeassa.
3) 20 % olisi oikeassa, mikäli olisi ottanut asioista selvää, mutta on ollut virallisen totuuden varassa ja uskoo siksi sitä.
4) 50 % on täysin vietävissä olevia lampaita, jotka seuraavat yleistä mielipidettä.
5) 10 % tiedostaa tosiasiat, mutta on liian pelkurimaista antaakseen itselleen luvan olla oikeassa.

Tällä hetkellä ryhmä (3) pienenee kiihtyvällä vauhdilla tosiasioiden iskiessä vasten yhä useamman kasvoja. Se ei kuitenkaan riitä, koska ryhmät (4) ja (5) muodostavat enemmistön. Ne muuttuvat vasta sitten, kun tiedonvälitys muuttuu. Ja kun tiedonvälitys muuttuu valheellisesta todelliseksi tosiasioiden pakottamana, silloin väestön näkemyksissä kyseessä ei ole muutos, vaan suoranainen luhistuminen. Koska ajattelevat ryhmät (1) ja (3) ovat jo totuuden kannalla ja kyse on vain johdettavissa olevan ryhmän muuttamisesta. Paras esimerkki tästä on Natsi-Saksa, jossa suurin osa kansasta oli natsien hiljaisia kannattajia vielä vuoden 1944 lopussa, kiitos virallisen totuuden. Kuinka monta kannattajaa oli vuotta myöhemmin?

Suomessa on kuitenkin periaatteessa vapaa tiedonvälitys. Tästä huolimatta suurin osa mediasta on aivan viime aikoihin asti kirjoittanut pelkkää mokutuspropagandaa. Vain muutama tolkun säilyttänyt toimittaja, kuten Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on ollut huutavan äänenä korvessa. Tämä johtuu siitä, että siinä missä kansasta 80 % on vietävissä, toimittajista muiden mukana kulkevaan sopulilaumaan kuuluu 90 %. Ei ole toista ammattia, jossa sekä palkan että vaikutusvallan osamäärä ajattelukyvyn kanssa olisi yhtä pahassa epäsuhdassa. Toisaalta siinä missä ohjailtavissa oleva kansa muuttaa mielipidettään hetkessä, toimittajat kaivautuvat tiukemmin entisiin poteroihinsa, koska heidän takinkäännöstään jäisi todisteita.

Tilanne maassa on tällä hetkellä huolestuttava. Suomen kansa on yhtä pahasti jakautunut kuin 1930- tai 1970-luvuilla. Tilanne ei ole yhtä paha kuin 1918 - vielä. Mutta maamme asema huononee koko ajan, kun sen yhtenäisyyttä heikennetään haittamaahanmuuton seurauksilla. Tilanne on sama kaikkialla Euroopassa.

Tällaiset asiat eivät tapahdu omalla painollaan. Niitä ohjaillaan jostakin. Hämmennystä herättää se, mitä hyötyä voi olla Euroopan muuttamisesta sekasortoiseksi kehitysmaaksi. On ymmärrettävää, että asioita tajuamattomat ja hyvää tarkoittavat ihmiset, kuten toimittajat ja avustusjärjestöjen rivityöntekijät työskentelevät tämän tuhoisan tavoitteen hyväksi. Mutta täydellinen arvoitus on se, mikä taho on masinoinut tämän ymmärtämättömyydessään tuhoisan massan liikkeelle.

Jäljelle jää oleellinen kysymys: Kuka tästä hyötyy ja miksi?

Ja ennen kaikkea: miksi Euroopan johtajat hyväksyvät tämän?

Sivallus CCCXLV

Kuten odottaa sopii, on käynyt ilmi että SPR:n naistyöntekijät harjoittavat seksisuhteita maahantunkeutujien kanssa. Mikäpäs siinä, onhan pelkästään pärstävärkkiä katsomalla ilmeistä, että SPR:n kantakirjakalkkunat ovat pahassa puutteessa. Mutta että pakoloisetkin vajoavat jopa noin alas, kertoo siitä että hätä on tosiaan suuri. Onhan kyllä yleisesti tiedossa, että Lähi-idässä on tapana kuksia sekä aaseja että vuohia, mutta enpä olisi uskonut puutteen täällä Pohjolan ankarissa oloissa olevan niin paha, että pitää kuksia jopa vuohilta näyttäviä aaseja.

Välihuomautus 89: Tänään kotona II

Salli: -Oletko ikinä ajatellut, miten meillä olisi mennyt jos oltaisiin kohdattu samanikäisinä?
Jaska: -Siis miten niin samanikäisinä?
Salli: -No siis että oltaisiin oltu yhtä vanhoja. Vaikka molemmat kahdeksantoista? Tai jotain muuta.
Jaska: -En ole ajatellut.
Salli: -No ajattelepa ja kerro.

Pitkä hiljaisuus.

Salli: -No?
Jaska (oli juuri avaamassa suutaan mietittyään asiaa normaaliin tapaansa kyllä loppuun asti, mutta aivan yhtä normaaliin tapaansa unohtaen miettiä vastauksen seurauksia):
-Sinä olisit pärjännyt aivan samalla lailla kuin nyt, mutta minulla olisi ollut vaikeampaa sinun kanssasi.
Salli: -Miten niin?
Jaska: -Katsos kun minulla ei olisi ollut sitä elämänkokemusta kuin oli. Olisi ollut vaikeampaa sopeutua.
Salli: -Kuulostaa järkevältä. Mutta miten niin minulla ei olisi ollut sen vaikeampaa sinun kanssasi? Olisithan ollut varmasti särmikkäämpi.
Jaska: -Noinhan se periaatteessa olisi ollutkin. Mutta käytännössä ei.
Salli: -Jaa miten niin ei?
Jaska: -No katsos. Kun minun elämänkokemukseni mukaan naisten motkotusmäärä on kutakuinkin riippumaton motkotukseen oikeuttavien syiden määrästä ja laadusta. Naisilla on aina yhtä vaikeaa riippumatta siitä, kuinka vaikeaa oikeasti on.
Salli: ---
Jaska: -Uff...uff...uff. Olipa onni että ollaan sängyssä eikä liiterissä ja lähin käteen osunut esine oli tyyny eikä halko.

Arkkitehti

Wien, 21. lokakuuta 1908

Professori Moses Rosenbauer lehteili kokelaan työnäytteitä. Hän nyökytteli mietteliäänä ja sanoi sitten pöydän ympärille kokoontuneille muille valintakomission jäsenille:
- Tämä kokelas pyrkii siis akatemiaan toista kertaa?
Hänen assistenttinsa rykäisi.
- Kyllä, pitää paikkansa. Viimeksi hänet hylättiin, koska näytteet olivat kovin yksipuolisia. Aivan kuten nytkin.
Rosenbauer hieroi leukaansa.
- Totta. Niin edelleenkin. Ihmishahmojen kuvaus on täysin elotonta. Ei noissa töissä oppilaitoksemme edellyttämiä taiteilijan kykyjä ole näkyvissä. Mutta rakennuksia hän osaa kyllä piirtää.
Komission jäsen Hugo Schmidt huomautti:
- Eipä niissäkään ole kyllä erityistä eloisuutta. On kylläkin myönnettävä, että niissä on tiettyä, hmm…
- Mahtipontista tyylikkyyttä?, huomautti Rosenbauer.
- Aivan, sitä.
- Niinpä. Minulla olisi eräs ehdotus…

Muutamaa minuuttia myöhemmin odotusaulan ovi avautui. Vahtimestari silmäili hetken aikaa pyrkijöitä ja huusi sitten:
- Herr Hitler!
- Ja, kuului vastaus.
- Olisitteko ystävällinen ja seuraisitte minua?

Professori Rosenbauer tarkasteli edessään seisovaa nuorta nukkavierua miestä. Tämä oli tervehtinyt kohteliaasti, mutta varautuneesti. Rosenbauer kiinnitti huomiota hänen rauhalliseen olemukseensa, joka oli ristiriidassa kiivaiden silmien kanssa. Hän oli arvioinut riittävän paljon nuoria miehiä osuakseen useimmiten oikeaan ensimmäisellä kerralla. Tämä mies pääsisi pitkälle, jos hänelle antaisi mahdollisuuden. Saattaisi päästä vaikka ei sitä saisikaan, kuten vuosi sitten oli käynyt.
- Te olette siis pyrkimässä akatemiaamme tullaksenne taiteilijaksi ja edellisvuonna teidät hylättiin?
- Pitää paikkansa.
- Olen ollut tällä alalla vuosia. Sanon teille suoraan, että taiteilijaa teistä ei tule. Teillä ei ole taiteilijan silmää todellisuuden muokkaamiseksi vielä uskottavammaksi. Maalauksenne ovat hengettömiä.
Kokelas avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta Rosenbauer heilautti kättään ja jatkoi ennen keskeytystä.
- Mutta teillä on huomattavaa arkkitehtonista näkemystä. Sanokaahan, oletteko kuullut modernin koulukunnan arkkitehtuurista?
- Olen keskittynyt maalauksiini. Arkkitehtuuri on kiinnostanut minua vain kohteena.
- No, eipä siitä moni ole vielä kuullutkaan. Suuntaus on, kuten nimikin sanoo, varsin uusi. Olen kuullut jopa sellaisen nimityksen kuin funktionalismi. Sen mukaan rakennukset ovat koneita, joiden tarkoitus on asuminen tai tuotanto. Pelkäänpä pahoin, että tuo suuntaus nousee lähivuosikymmeninä vallalle. Se tulee tuhoamaan klassisen rakennustaiteen kauneuden. Seuraavien vuosikymmenien arkkitehtuurista ei jää tuleville sukupolville mitään mainittavaa.
- Kauhistuttava ajatus. Kun miettii esimerkiksi Karlskirchen monumentaalista kauneutta … ettei enää koskaan sellaisia rakennettaisi.
- Aivan niin. Modernistinen suuntaus on kuitenkin vahva. Sen pysäyttämiseen tarvitaan vahvoja persoonia, joilla on arkkitehtuurin hallitsemisen lisäksi voimakas taiteellinen näkemys. Teillä, nuori mies, saattaa olla kyvyt nousta tällaiseksi hahmoksi. Siksi neuvottelin juuri äsken valintakomission kollegojeni kanssa. Te ette ole virallisesti pyrkinyt arkkitehtilinjalle. Olemme kuitenkin päättäneet antaa teille mahdollisuuden päästä akatemiaan. Ei sille linjalle, johon pyritte, vaan arkkitehtiopiskelijaksi. Mitä siihen sanoisitte?
Pitkän hiljaisuuden aikana nuori mies kävi sisäistä kamppailua unelmansa ja realismin välillä. Rosenbauer odotti hänen kysyvän, oliko professori ollut tosissaan hänen lahjoistaan kertoessaan ja kuinka varma professori oli arviostaan. Näin nuorukainen ei kuitenkaan tehnyt. Professori hämmästyi, mutta oli tyytyväinen. Nuorukaisen itsearvion vahvuus vankisti hänen omaa arvioitaan tämän tulevasta suuruudesta. Lopulta tämä avasi suunsa:
- Hyväksyn paikan. Kiitän teitä tästä tilaisuudesta.


Berliini, 9. toukokuuta 1945

Saksan lippu peitti katafalkilla lepäävää arkkua. Arkun liepeille laskeutuva lipun oranssi pohjaväri loisti kirkkaana luoden kontrastin normaalin synkälle hautajaistunnelmalle. Keskiosan kuviosta näkyi vain osa valkoista ympyrää mustan susionkisymbolin jäädessä näkymättömiin arkun päälle. Kunniapaikalla eturivissä istuvan valtakunnankansleri Karl Rötschin mieleen muistui äkisti, että tuon lipun luonnos oli ollut hänen ensikontaktinsa vainajaan. Nuori, vastikään NSDAP:n jäseneksi liittynyt arkkitehti oli esitellyt suunnitelmansa puoluelipuksi ja Rötsch oli ihastunut ikihyviksi. Hassua, etten ole ajatellut tuotakaan vuosikausiin, hän tuumi. Mutta välit Hitleriin eivät olleetkaan kiireisinä sotavuosina olleet erityisen läheiset. Valtakunnan pääarkkitehti oli puuhastellut lähinnä utopististen Welthauptstadt Berlinin suunnitelmiensa parissa ja Rötschin aika oli kulunut ja kului yhä enimmäkseen päämajassa.

Rötsch antoi ajatustensa vaellella papin toimittaessa Adolf Hitlerin ruumiinsiunausta. Harmi ettei Hitler päässyt näkemään lopullista voittoa. Mies oli odottanut rauhaa päästäkseen toteuttamaan mahtipontiset suunnitelmansa. Ja kuollut juuri ennen niitä. Tai oikeastaan ampunut itsensä. Rötsch muisti, mitä Hitlerin seuraajaksi nimitetty Albert Speer oli kertonut valtakunnankansliassa:
- Hitler teki ympäripyöreitä vuorokausia suunnitelmiensa parissa. Hän työskenteli kuin riivattu. Ja teki sen lääkkeiden voimalla. Lopulta elimistö petti. Kädet vapisivat, näkö heikkeni. Työnteosta ei tullut enää mitään. Hän joutui delegoimaan tehtäviä apulaisilleen, mutta puuttui koko ajan heidän tekemisiinsä. Mikromanagerointia pahimmillaan. Lopulta paine kasvoi liian suureksi. Hän saneli testamenttinsa ja ampui itsensä.
Ehkä tietoisuus sodan lähestyvästä lopusta oli viimeinen pisara, Rötsch pohti itsekseen. Hitler halusi toteuttaa suunnitelmansa, mutta tiesi ettei terveytensä takia enää kykenisi siihen. Nyt se jäi sitten Speerin tehtäväksi.

Jos siitä nyt jotakin tulee, hän muisti lisätä. Vähintäänkin epävarmaa, onnistuuko itärintamalla sama temppu kuin lännessä. Rötsch halusi hymyillä muistellessaan edellisen vuoden onnistunutta huijaustaan, mutta pidätteli itseään. Olisi kovin epäsopivaa hautajaisissa. Mutta oli se aika temppu. Houkutella se vallanhimoinen jästipää de Gaulle Espanjaan ja tehdä diili. Nenä-Kalle sai Ranskan hallittavakseen vuoden 1944 alussa. Siinä tipahti pohja pois brittien ja amerikkalaisten maihinnousulta Eurooppaan. Ja de Gaullella on sen verran tekemistä omien kotikommunistiensa kanssa, että eipä Ranskasta ole Saksan uhaksi koskaan. Elsass-Lothringenin de Gaulle olisi vaatinut, mutta suuruudenhulluudessaan suostui kansanäänestykseen uskoen voittavansa. Saa nähdä miten siinä käy ensi kuussa. Veikkaanpa että valitsevat Saksan, Ranska on sen verran kaaoksessa.

Britit ja jenkit jäivät siis nuolemaan näppejään, Rötsch muisteli. Rauhaan ne suostuivat vasta, kun pösäytin ydinaseen malliksi. Oli se vain hyvä, että uskoin sitä Einsteinin kirjettä kommunismin vaaroista ja annoin helvetin isot määrärahat ydinaseprojektiin. Ja taivaan kiitos Heisenbergistä, Meitneristä, Hahnista, Frischistä ja kumppaneista. Sekä ennen muuta Oppenheimerista. Onnekas sattuma, että hän joutui niihin ongelmiin amerikkalaisten viranomaisten kanssa sopivasti 30-luvun lopulla ja siirtyi isiensä maille Saksaan. Se mies piti tuon porukan kasassa.

Rötsch mietti omaa kuolevaisuuttaan. Sota oli lähes lopussa. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja halusi vetäytyä eläkkeelle vaimonsa kanssa rakkaille Ylä-Saksin vuorilleen. Enää yksi sopimus solmittavana, sitten on muiden vuoro ratkoa siitä syntyvät ongelmat. Ja niitähän tulisi, siitä Rötsch oli varma.

Ruumiinsiunaus alkoi lähestyä loppuaan. Rötsch terästäytyi. Vielä muodollisuudet ja sitten Adolf Hitler painuisi muistojen joukkoon. Oli aika katsoa eteenpäin ja hioa vielä viimeiset yksityiskohdat ensi viikon sopimuksesta, joka siirtäisi kommunisteja vastaan käydyn sodan venäläisten keskinäiseksi kahinaksi. Andrei Vlasov saisi hallittavakseen Neuvostoliiton eteläisten tasavaltojen alueet. Kaikki ne -stanit, joiden keskinäistä sijaintia Rötsch ei koskaan muistanut. Samoin Armenian, Azerbaidzanin ja Georgian kuten myös pienen osan Etelä-Venäjää Krasnodarista Kaspianmerelle. Sekä vapaat kädet Siperiassa rautatien eteläpuolella ja Jeniseistä itään. Rötsch olisi mielellään napannut koko Siperiankin Saksalle, mutta se olisi sentään liikaa. Vielä. Hän ei uskonut, että Vlasov kykenisi kukistamaan Siperiaan vetäytyneet kommunistit. Siitä tulisi vielä sellainen sotku, että saksalaiset joutuisivat sen hoitamaan. Mutta se olisi jo hänen seuraajiensa asia.

Suuren saksalaisen arkkitehdin, funktionalismin kukistajan Adolf Hitlerin arkku alkoi hitaasti liikkua pitkin hänen itsensä suunnitteleman kirkon käytävää kohti ikuista leposijaansa.

Välihuomautus 88: Havainto suomalaisen yleisurheilun tasosta

Yleisurheiluväki saa ottaa aika usein osumaa siitä, kuinka suomalaisen yleisurheilun taso on surkea. Välillä pitää sitten aina muistuttaa tosiasioista eli vaikka taso onkin heikompi kuin huippuvuosina, se on silti varsin kova kansainvälisesti katsoen.

Tutkin tässä äskettäin sattuneista syistä sivustoa, jossa on listattu mm. eri maiden kaikkien aikojen 20 parhaan tuloksen keskiarvot kaikista olympiaohjelman lajeista niin miehissä kuin naisissakin. Miesten lajeissa Suomi on maailman 30 parhaan maan joukossa kaikissa muissa lajeissa paitsi 100, 200 ja 400 metrillä. Naisten puolella Suomi puuttuu TOP 30:stä 100 metrillä, 800 metrillä, 5000 metrillä ja maratonilla. Keihäänheitossa Suomi komeilee miesten listaykkösenä. Muut maat, jotka ovat päässeet edes yhdessä 40 lajista listaykköseksi, ovat USA (17 ykkössijaa), Venäjä (8), Kenia (8), Saksa (4) ja Etiopia (2).

Kyseisen sivuston listoja selaillessa mieleen hiipi eräs ajatus. Maiden välistä paremmuutta mitattiin vielä 1980-luvulla usein maaotteluilla, joissa molemmilla mailla oli kolme edustajaa. Arvokisaruljanssin ja Timanttiliigojen puristuksissa näiden maaottelujen ainoana jäänteenä koko maailmassa on nykypäivään asti säilynyt Suomi-Ruotsi -maaottelu. Mutta tilastot antavat mahdollisuuden tutkia, miten Suomi menestyisi muita maita vastaan vastaavissa maaotteluissa. Joko nykyään tai historiallisesti. Tästä mieleen hiipi jääkylmä väittämä:

Jokaisessa tilanteessa koko satavuotisen yleisurheilun historian aikana Suomi olisi voittanut yleisurheilumaaottelussa minkä tahansa väkiluvultaan itseään pienemmän maan!

Kävin läpi listan maailman maista väkiluvun mukaan järjestettynä. Sieltä nousi esiin neljä maata, jotka olivat edes jollain lailla varteenotettavia haastajia. Suomen väkiluku on pyöreästi 5,5 miljoonaa. Haastajat ovat Slovakia (5,4), Norja (5,2), Uusi-Seelanti (4,6) ja Jamaika (2,7). Arvioin silti, että Suomi olisi aina voittanut ne. Norjalle Suomi on pari kertaa hävinnyt Eurooppa-cupissa niukasti, mutta siinä kyse on yksihenkisistä joukkueista ja Suomen taso on Norjaa leveämpi. Jamaika puolestaan jyräisi pikamatkoilla, mutta pidemmillä matkoilla Suomi veisi potin, samoin heittolajeissa. Hyppylajit menisivät suunnilleen tasoihin. Slovakia ja Uusi-Seelanti ovat suurin piirtein samanlaisia menestysjakumaltaan kuin Suomi, mutta kertaluokkaa heikompia. Mutta ei muuta kuin mars Tilastopajaan ja teoria koetukselle! Joka maasta vuoden 2015 tilaston kolme parasta joka lajista niin miehissä kuin naisissakin ja paperiottelut pystyyn.

Ja tulokset: Slovakia osoittautui odotetusti täysin vastaantulijaksi, Suomi voittaa 496,5 - 295,5. Uudesta-Seelannista oli vähän enemmän vastusta, pisteet 432 - 360. Etukäteen kovimmaksi vastustajaksi arvioimani Norja häviää Suomelle täsmälleen samoin pistein. Mutta sitten pamahti yllätyspaukku. Jamaikalta löytyikin yllättävän kovia heittäjiä ja kun kestävyysjuoksupuolellakin oli yksi kova mies - Suomen kestävyysjuoksunaiset kyllä veivät kaikki lajit 16-6 ja miehetkin esteet samoin luvuin, mutta kaikilla sileillä kestävyysmatkoilla tuli miehissä voitto vain pistein 12-10 - Jamaika voitti kokonaispisteissä Suomen yllättävänkin selvästi eli 433,5 - 358,5. Näin ollen alkuperäinen hypoteesi osoittautui vääräksi: löytyy yksi Suomea pienempi maa, jolle Suomi häviäisi yleisurheilumaaottelun. Tämäkin lienee kääntynyt mainitunlaiseksi vasta aivan viime vuosina, aiemmin Jamaikan taso kenttälajeissa on ollut liian heikko. Mutta Euroopan tasolla väite pätee käytännössä varmasti, sillä Norja on noussut edes lähituntumaan vasta viime aikoina. Maaottelujen kultakaudella Suomi voitti Norjan etenkin miesten puolella ylivoimaisesti ja lähetti yleensä paikalle heikennetyn A-joukkueen. Viimeinen Norja-ottelu käytiin kaksimiehisin joukkuein 1987 ja silloin Suomi voitti 123-87, naisissa 1989 lukemin 117,5-79,5. Uuden-Seelannin taas ollessa parhaimmillaan 60- ja 70-luvuilla myös Suomen taso oli kova ja etenkin heittolajeissa selvästi vastustajaa kovempi.

Alkuperäinen, todella kova väite joudutaan siis kumoamaan. Se voidaan korvata kahdella väitteellä, jotka ovat mitä ilmeisimmin tosia:

1. Jokaisessa tilanteessa koko satavuotisen yleisurheilun historian aikana Suomi olisi voittanut yleisurheilumaaottelussa minkä tahansa väkiluvultaan itseään pienemmän eurooppalaisen maan.

2. Kautta aikojen on koko maailmassa ollut vain yksi ainoa väkiluvultaan Suomea pienempi maa, jolle Suomi olisi edes joskus hävinnyt yleisurheilumaaottelun (Jamaika, osan 2000-lukua).

Mikä muu laji paitsi pesäpallo voi väittää samaa?

Vuosiraportti 2015

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Sekametelisopan kuudes täysi kalenterivuosi on paketissa. Vuoden 2015 tilastoja Sitemeterin mukaan, suluissa vuoden 2014 vastaavat tiedot:
Vuoden aikana 136794 (107878) käyntiä eli 375 (295) / päivä.
Kasvua edelliseen vuoteen 26,8 % (7,0 %).
Vilkkain kuukausi syyskuu (joulukuu), 15234 (9818), 11,1 % (9,1 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi heinäkuu (kesäkuu), 8977 (7324), 6,6 % (6,8 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 7.4 (21.9), 1523 (531), 1,11 % (0,49 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 25.7 (24.12), 165 (163), 0,12 % (0,16 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä maanantai (sunnuntai), keskimäärin 404 (327), 15,4 % (15,7 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä lauantaí (perjantai), keskimäärin 336 (274), 12,8 % (13,2 %) kävijöistä.

Viikonpäivien suhteen palattiin vanhaan tuttuun marssijärjestykseen viime vuoden poikkeustilanteen jälkeen eli vilkkain päivä oli maanantai, josta pikkuhiljaa kävijämäärät laskivat lauantaihin asti, sunnuntaille taas nousu kohti maanantaita. Ainoa poikkeus oli torstai, jolloin kävijöitä oli vähän enemmän kuin keskiviikkona. Tämä taas johtui henkilökohtaisista aikatauluista eli viikkojuttu tuli usein julkaistua torstaisin.

Sitemeter tökki tänä vuonna pahemman kerran. Välillä se oli puh pah pelistä pois pari päivää, pisimmillään pari viikkoa. Myöhemmin käyttökatkoja oli myös, mutta ne olivat joidenkin tuntien mittaisia. Joskus se myös hävitti tietoja aiemmilta päiviltä. Niiltä ajoilta, joina SM ei ollut toiminnassa tai kadotti tietoja, olen turvautunut Flag Counterin lukemiin. Ero Shitmeteriin on se, että Flag Counter näyttää yleensä vähän matalampia lukemia. Käytän periaatteessa mieluummin SM:ää, koska se tarjoaa monipuolisempia tietoja.

Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.

Bloggerin tilastojen mukaan yksittäisistä teksteistä klikattiin eniten analyysia terrori-iskuista eli Pariisi, 1412 kertaa. Tämä ei kuitenkaan kerro tekstin lukijamääristä, koska suurin osa todennäköisesti lukee tekstit suoraan pääsivulta. Se kertoo kuitenkin sen, että kyseistä tekstiä on muualla linkattu eniten - tai ainakin suosituimmilla sivustoilla.

Eniten kommentteja kirvoitti reserviläiskirjettä ja asevelvollisuutta käsitellyt Reservissä, 38 kappaletta.
Sivalluksista eniten kommentteja keräsi vihreiden lokinsuojelulle naureskellut CCCXXVI, 11 kappaletta.
Välihuomautuksista ykkössijan jakoivat Avoin kirje Juha Sipilälle ja Timo Soinin sekoiluja käsitellyt Taas oikeassa, molemmat 17 kappaletta.

Itse pidin vuoden parhaina viikkojuttuinani johtopäätöstä siitä, että olemme jo sodassa eli Näin oli ennen, entäs nyt?, kertomusta siitä miksi lopetin lehtitilauksen eli Avoin kirje Hesarin toimittajalle ja tekojärvet listannutta tarinaa Majavaimitaatiot.

Vuoden hauskimmat juttuni olivat mielestäni Miksi muslimit ovat niin vihaisia?, Ohuiden kirjojen kerho ja luonnehdinta Suomen maakunnista eli Uusin maammekirja.

Sivustot, joilta blogiin klikattiin useimmin, jäivät tänä vuonna tuntemattomiksi, koska Blogger ei tarjoa vuositason tilastoa. Kiitän kuitenkin nöyrimmin linkkauksista kaikkia blogiini linkanneita.
Tässä yhteydessä haluan kiittää myös Salli Brownia, joka on lukenut jokaisen viikkojutun ennen sen julkaisemista. Tämä siitä huolimatta, että hän väittää vihkiessä puhutun vain myötä- ja vastoinkäymisistä mainitsematta tekstisensorina toimimisesta yhtään mitään.

Jo parin-kolmen vuoden ajan havaittavissa ollut trendi oli yhä selvempi, tai sitten Sitemeter toimi tässä kohtaa entistä huonommin. Eli blogiin tultiin entistä harvemmin jossain toisessa tekstissä olevan linkkauksen kautta. Sekä linkkaukset että lukijoiden klikkaukset mahdollisesta linkkauksesta ovat vähentyneet. Viitseliäisyys sekä tekemiseen että lukemiseen on pudonnut. Osa blogistania on siirtynyt Twitteriin. Itse koen Twitterin vieraaksi alustaksi, koska haluan kirjoittaa kokonaisia tekstejä.

Sekametelisoppa muuttui synkän syksyn aikana valitettavan yksipuoliseksi. Maahanhyökkäyksen takia piti kantaa vähäinen kortensa kekoon ja puolustaa kotimaata. Niistä asioista kirjoittamisen koin velvollisuudekseni, vaikka on myönnettävä että hauskaa se ei tosiaankaan ollut ja se näkyi myös omassa jaksamisessa. Mutta periksi ei anneta, perkele, silloin kun ollaan oikeassa. Tämä syksy sai kuitenkin miettimään tiettyjä muutoksia blogin periaatteissa ihan oman jaksamisenkin kannalta. Minulla on perhe, työ, luottamustehtäviä ja muitakin harrastuksia. Bloggauksen pitäisi olla voimia antavaa eikä niitä kuluttavaa, kuten näistä Suomen kannalta synkeistä näkymistä kirjoittaminen sai aikaan. Tähän löysin kyllä loppuvuodesta ratkaisun, joka tasapainotti henkistä jaksamista. Esseiden kirjoittaminen haittamaahanmuutosta rassasi, mutta uutiskatsausten tekeminen ei niinkään.

Blogiin olen todennäköisesti tekemässä muutamia muutoksia, joista kysyn lukijoiden mielipidettä. Mahdolliset muutokset astuvat voimaan blogin seitsenvuotispäivänä 22.2.2016.
Olen koko blogin olemassaoloajan, lähes seitsemän vuotta, julkaissut joka ainoa viikko ns. viikkojutun. Tämä oli alkuperäinen suunnitelma kahdesta syystä. Ensinnäkin liian nopea julkaisutahti olisi saattanut kuluttaa innon loppuun, kuten monelle on käynyt. Toiseksi hektisessä elämänrytmissäni olisin varmasti lipsunut, ellen olisi määrännyt itselleni säännöllistä, kurinalaista systeemiä. Viikkojuttujen lisäksi olen kirjoittanut ns. sivalluksia ja välihuomautuksia. Viikkojuttujen julkaiseminen jatkuu, mutta mahdollisesti seuraavin muutoksin, joista kuulen mielelläni lukijoiden mielipiteen ennen niiden tekemistä. En laita mitään "sivupalkkiäänestystä", koska uskon enemmän vastuulliseen demokratiaan: se, jolla on sanottavaa, joutuu vaivautumaan kommentin antamiseen ja mielellään perusteluun. Seuraavassa kysymyksiä lukijoilleni:

1) Olen viime aikoina julkaissut muutaman kerran uutiskatsauksia viikkojuttuina. Yksi syy tähän on ollut se, että on tullut paljon kommentoitavia uutisia, joista jokaisesta ei ole viitsinyt välihuomautusta kirjoittaa, vaan olen niputtanut ne yhteen. Toinen syy on se, että en ole välttämättä löytänyt hyvää aihetta isommaksi jutuksi - tai oikeastaan aiheita riittää, mutta ei aikaa kirjoittaa niistä, jolloin uutiskatsaus on ollut ratkaisu. Kolmas syy on se, että olen kirjoittanut paljon haittamaahanmuutosta, mutta toiset kirjoittavat siitä parempia esseitä kuin minä, joka koen tässä aihepiirissä olevani vahvemmilla uutiskatsauksissa. Mitä mieltä ovat lukijat, jos uutiskatsausten julkaisu viikkojuttuina yleistyy? Oma arvioni on, että noin joka kolmas - ehkä 30 - 40 % - viikkojuttu olisi uutiskatsaus.

2) Mikäli uutiskatsaukset viikkojuttuina yleistyvät, se tarkoittaa välihuomautusten vähenemistä. (Sivallukset ovat muutenkin harventuneet viime aikoina, aforismisuoleni ei ole liiemmin sykkinyt.) Mitä mieltä lukijat ovat tästä, onko asialla merkitystä?

3) Olen kirjoittanut vuosien varrella monia sellaisia juttuja, joita voisi hieman päivitettynä julkaista uudelleen. Saahan pappikin muistaakseni pitää saman saarnan aina kolmen vuoden välein. Useita kertoja minulle on ehdotettu, että voisin julkaista jonkin tietyn tekstin uusintana. Olen toistaiseksi torjunut tämän, mutta ajatus jäi kytemään ja on kypsynyt ehdotuksen asteelle. Tein testilaukaisun itsenäisyyspäivän aattona julkaisemalla viiden vuoden takaisen viikkojutun eli pitämättä jäävän itsenäisyyspäivän puheen, joka oli suorastaan profeetallinen tämän surullisen syksyn tapahtumien pimeydessä. Mahdolliset uusintajulkaisut eivät siis missään tapauksessa korvaisi viikkojuttua, vaan tulisivat sen lisäksi.
Olen ajatellut seuraavanlaista systeemiä:
a) uusinta julkaistaisiin joka viikko, aina lauantaisin jolloin blogirintamalla on muutoin hiljaista (tällöin pyrkisin julkaisemaan viikkojutun alkuviikosta)
b) uusinnaksi valittaisiin vähintään neljä vuotta aiemmin julkaistuja viikkojuttuja, vain hyvin painavasta syystä tuoreempia
c) ne julkaistaisiin kirjoitusvirheiden korjaamista ja mahdollisia vähäisiä muutoksia (jotka merkittäisiin tekstiin huomautuksella) vaille sellaisenaan
d) otsikkona olisi: Uusinta: Alkuperäinen otsikko
e) alussa olisi aina linkki alkuperäistekstiin ja mahdollisesti lyhyesti kursiivilla selvitys siitä, miksi juuri tämä juttu nyt tms lisäselvitys
Mitä mieltä lukijat ovat tästä, eli 3a) kannattaako uusintojen esittäminen ja 3b) kuvatulla systeemillä vai miten?