Suomi pysähtyy perjantaina, kun palkansaajat osoittavat mieltään Sipilän leikkauspakettia vastaan. Hävettävää solidaarisuuden puutetta. Kyllä suomalaisen työläisen pitää hyväksyä palkanleikkaus, jotta rahaa säästyy vastaanottokeskusten huutavaan tarpeeseen *) . Siellä ne pullistelevat hätää kärsivistä Syyrian sotalapsista, kuten kuvista voi todeta. Kirotut AY-rasistit!
*) Arvion mukaan palkkatyöläisiltä leikataan 2,7 miljardia euroa vuodessa. Kaikki tämä ei tietenkään päädy valtion kassaan, koska verotulotkin vähenevät, eivät pelkästään tulo- vaan myös ALV- ym. verot. Arvioidaan että noin puolet säästöistä lopulta koituu valtion hyväksi. Tämä tekee noin 1,4 miljardia euroa. Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä noin 500 päivässä. Aiemmin tuli vähemmin. Arvioidaan että tulijamäärä on keskimäärin 300 päivässä. Tämä tekee vuodessa noin 100 000. Yhden turvapaikanhakijan päiväkustannukset ovat noin 40 euroa(sivukustannuksia eli rikollisuutta ja rahan valumista lisäsalakuljetuksiin ei huomioida, koska ne kompensoituvat ainakin pieneksi osaksi keskusten työntekijöiden kasvaneilla verotuloilla.). Tämä tekee noin 14 000 vuodessa/hakija. Kerrottuna arvioidulla hakijamäärällä tämä on noin 1,4 miljardia euroa eli sama summa mitä Sipilän paketilla säästetään. Laskelma on hyvin karkea, mutta kertoo selvää kieltä siitä mihin suomalaisten palkkakuluista säästetty raha tarvitaan.
Jos ostaa tavaran osamaksulla, esim. 14 000 €/a, niin ei se maksa 14 000 €, vaan tässä semikuvitteellisessa tapauksessa 800 000 €.
VastaaPoistaSiis jos ei tee rikoksia tai lisäänny, ja tavarathan harvoin tekevät kumpaakaan.
Pari pientä kommenttia.
VastaaPoista1) Maahanmuuttoviraston tilinpäätöksen 2014 mukaan vastaanoton kustannukset(henkilö/vuosi olivat 20 368 euroa. Tämä luonnollisesti kattaa vain viraston kustannukset, ei muiden toimijoiden kustannuksia. Oletettavasti ainakin terveydenhuolto tuo tähän omat lisänsä.
2) Kommenttina Keskisuomalaisen faktaan numero 4: "Jos maahanmuuttajien työllisyysaste nousisi kantaväestön tasolle vuoteen 2030 mennessä, julkisen talouden kestävyysvaje puolittuisi".
Jos jos ei tiellä ois, niin lehmätkin lentää vois. Somalien ja Lähi-Idästä tulleiden työllisyysaste on vielä 10 maassaolovuoden jälkeenkin 40 % tasolla kun se on kantasuomalaisilla vähän vajaat 70 %.
Olet useasti oikeassa, mutta tällä kertaa minu täytyy olla kanssasi erimieltä.
VastaaPoistaPalkansaajilta nipistetään rahaa, jotta yritysten tilanne paranisi. Suomi on vientitalous, missä sisämarkkinan merkitys on vähäinen johtuen mm. hitaasta rahan kiertonopeudesta. [FYI korkea veroaste siirtää tarjontakäyrää oikealle...]
Tätä säästöä ei siirretä yritysten taseesta VOKkien pyörittämiseen, vaan sillä pyritään edesauttamaan ivestointeja ja vähentämään leikkausten tarvetta. [Oletan että insinöörinä ymmärrät 5 % kuluvähennyksen investoinnin nettonykykyarvon laskennassa]
Sen sijaan, kuten tekstissä oikein kirjoitit, valtion verotulot laskevat toimenpiteiden seurauksena hetkellisesti. Eli valtion pienentyvästä budjetista maksetaan uusi odottamaton kuluerä.
Menot on pakko maksaa ja vaihtoehtona ovat, veronkorotukset, leikkaukset tai velka. Todennäköisesti näiden yhdistelmä.
Esimerkiksi rajavartiolaitoksen budjetista voi säästää 248.000.000 euroa...
Pidän Sipilän arvostelua kohtuuttomana, hän tekee vain sen minkä kataisen hallituksen olisi (jälkiviisaana) pitänyt tehdä 2010. Meillä on Ruotsin menot, mutta Suomen tulot.
Hyvänä esimerkkinä SSAB-OUTOKUMPU case. Viimeviikolla Torniossa oli ulosmarssi ja tehdas oli keltaisessa nesteessä vielä kuukausi sitten ennen EU:n asettamia tuontitullia Kiinalaiselle teräkselle. Aikaisemmin Suomessa kyettiin kompensoimaan korkeita työntekijäkuluja halvalla energian hinnalla. Nyt hinta on koko euroopassa alhaalla ja tämä suojamekanismi on menetetty. Torniossa marssiitiin ulos, mutta 40 kilometrin päässä Haaparannan SSAB:n tehtaalla rekrytään porukkaa, kertoo hyvin siitä että työpaikkoja emme saa nykyisellä työn hinnalla.
Sisäinen devalvaatio on ainut mahdollisuus, vrt Saksan talouspolitiikka 2000-luvulla ja palkkojen kehitys. Kaksi vuotta nurinaa ja sen jälkeen uskomaton kasvu ja työllisyys.
Vienti ei vedä yhtään sen paremmin jos palkansaajilta nipistetään. Ei mulla muuta.
VastaaPoistaSnowcamo ja Strix Senex: Joo, tuo olikin jätetty lukijan huomattavaksi.
VastaaPoistaAnonyymit: Juurikin noin. Kuten totesin, tämä oli karkea yleistys mutta antaa suuruusluokista käsityksen. Pyöritti sitä miten päin tahansa, turvapaikanhakijoiden välittömät kustannukset revitään työntekijöiden nahasta. Välilliset kustannukset joutuu sitten kärsimään Suomen kansa ties kuinka monenteen sukupolveen asti.
Tähän on pakko kommentoida sen verran, että olen töissä hyvinkin monietnisissä työpaikassa, jossa iso enemmistö ulkomaalaisista on mustia. Olen tehnyt sen mielenkiintoisen havinnon, että parhaimpia ulkomaalaisista työntekijöistämme ovat, ylläri pylläri muutamat valkoiset länsimaalaiset... minkähän takia mokutus v*ituttaa sitä enemmän, mitä sitä hehkutetaan?
VastaaPoistaOsallistun suurella innolla tuohon perjantain mielenosoitukseen! Ei kauheasti huvita luopua tuloistaan ja eduistaan, kun tietää verorahojansa käytettävän sairauteen nimeltä suvaitsevaisuus.