Hyökkäykseen!

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen edellisellä vuosikymmenellä, maahanmuuttokriittisyys oli vielä kaukana valtavirrasta. Se muutos, joka on tapahtunut tänä aikana, etenkin viimeisen parin vuoden sisällä, on ollut valtava. Parhaana esimerkkinä voi tarkastella median keskustelupalstoja. Mikäli keskustelua ei ole suljettu – kuten useimmissa haittamaahanmuuttoa sipaisevissa uutisissa on: valtaosa lukijoiden kommenteista on ns. halla-aholaisella linjalla eli kriittisiä mutta maltillisia. Voi vain kuvitella, mitä mahtaa löytyä sensuroiduista kommenteista. Vielä pari vuotta sitten tilanne oli toinen – kriittinen kommentti vain siellä täällä.

Tästä huolimatta virallisessa politiikassa ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta. Eikä juuri siinäkään, että omalla nimellä ja kasvoilla ei uskalleta olla julkisesti kansallismielisiä. Yksityisesti kylläkin, ainakin oman otantani mukaan tolkuton määrä ihmisiä sanoo nykyään pienessä porukassa asioita, joita ei viisi vuotta sitten uskaltanut edes ajatella muuten kuin yksin pimeässä lukitun oven takana.

Yrjöperskeles pohti syitä poliitikkojen – etenkin pääministeri Sipilän – takinkääntämättömyyteen ansiokkaasti. Syynä on pelko. Ei äänestäjien, vaan median. Immoscausti osoitti, kuinka kohdellaan jos puhuu kansallismielisyydestä samalla tavalla kuin pitäisi median mielestä monikulttuurista puhua. Nostaisin toiseksi syyksi vanhan tottumuksen. Tarina kertoo, että loppusyksyllä 1991 Tehtaankadun suurlähetystö sai runsaasti yhteydenottoja Lokakuun vallankumouksen perinteisiä vuosipäiväjuhlia odottaneilta suomalaispoliitikoilta. Hurjimmat olivat kuulemma soitelleet vielä seuraavanakin vuonna. Ehkä nyt on tasan yhtä vaikeaa tajuta tuulen jo kääntyneen kuin oli 90-luvun taitteessa.

Median pelko on silti kiistatta olemassa ja aiheesta. Tässä kohtaa osoitan syyttävällä sormella. En mediaa, vaan jokaista isänmaallista kansalaista. En voi syyttää mediaa, jonka toimittajien koulutus on punavihreä aivopesu ja logiikan ymmärrys rajoittuu lukion lyhyeen apukoululaskentoon. Syytän meitä isänmaallisia siitä, että olemme antaneet mädättäjien määritellä kielenkäyttöämme.

Jos joku julkaisee isänmaallisiin arvoihin myönteisesti suhtautuvan kirjoituksen, median ensimmäinen reaktio on rasismista syyttely. Tämä on OK, koska toimittajat ovat mitä ovat. Mutta mikä on vastaajan reaktio? Puolustautuminen ”en ole rasisti”. Tässä annetaan näppärästi mädättäjille yliote. Puolustautuminen on heikkouden merkki. Suntzi sanoo, että voittamattomuus perustuu puolustukseen, mutta voiton mahdollisuus hyökkäykseen. On tietysti ymmärrettävää, että puolustautuminen on ensimmäinen refleksi – kukapa haluaisi saada rasistin leiman, etenkin kun se ei ole totta. Minuakin on syytetty hirmuiseksi rasistiksi esimerkiksi somaleita kohtaan. Kuitenkin olen ensimmäisenä iloitsemassa, jos somalit saavat oman kotimaansa rakennettua sivistyneeksi yhteiskunnaksi. Voisiko somaleja vihaava rasisti toimia näin?

Vihervasemmisto on aina ollut kielipelissä taitava. Jo Lenin osasi asiansa. Kommunistit olivat Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa vähemmistö, mutta kun he saivat vähäpätöisessä puolueen lehden toimittajavaalissa enemmistön, Lenin nimesi oman joukkonsa ”bolsevikeiksi” eli enemmistöläisiksi ja Marlovin johtamat sosialistit ”mensevikeiksi” eli vähemmistöläisiksi. Näin Lenin sai annettua omalle opilleen ”voittajan leiman” ja valitettavat seuraukset tunnetaan.

Mutta tätä peliä voi pelata kaksi. Ja isänmaallisilla on se huomattava etu puolellaan, että me olemme oikeassa. Siksi pitää iskeä takaisin, hyökätä. Vihervasemmisto lanseeraa sanoja ja käsitteitä. Me voimme tehdä samoin. Itse olen keksinyt sanan haittamaahanmuutto, jonka olen ilokseni nähnyt leviävän yhä laajempaan käyttöön (voi toki olla että joku muukin on keksinyt sen ihan itsenäisesti, oikein ajattelemalla kun yleensä päätyy samaan lopputulokseen). Vihervasemmisto pyrkii aiheuttamaan hämmennystä esimerkiksi niputtamalla kaiken maahanmuuton yhteen. Sana ”haittamaahanmuutto” iskee tämän strategian ytimeen. Siitä käy selvästi ilmi, että se sulkee pois suuren osan maahanmuutosta. ”Maahanmuuttokriittinen” on surkea sana, vihervasemmistolainen propagandasana joka pyrkii sekoittamaan kamelinkengittäjän ja prosessi-insinöörin. ”Haittamaahanmuuttaja” ei jätä varaa epäilyille.

Kun seuraavan kerran kohtaa moitesanan ”rasisti”, tulee napata sana omaan käyttöön ja singota se takaisin. ”Vihapuhetta? Ei, en minä vihaa muslimeja. Säälin heitä. Heidän kulttuurinsa on luonut vain epäonnistuneita yhteiskuntia ja kurjuutta. Siksi on inhimillisesti tärkeää kertoa heille totuus siitä, miten luodaan menestystarinoita ja saada heidät käsittämään oman lähtökulttuurinsa destruktiivinen ajattelemattomuus sivistystä kohtaan. Entä itse? Tuo sinun puheesi ”kulttuurien samanarvoisuudesta” oli selvää vihapuhetta länsimaista sivistystä vastaan. Länsimaat ovat luoneet sen sivistyneen yhteiskunnan, jonka hedelmistä epäonnistuneista kulttuureista lähtevät kehitysmaalaiset pyrkivät nauttimaan. Sinä tihkut vihapuhetta omaa, onnistunutta kulttuuriasi kohtaan. Oma puheeni on säälipuhetta. Vihapuhuja olet sinä itse.
Kyse ei ole ihonväristä, kuten olkiukkoja pystyttävä media väittää. Me hyväksymme vaikka ruudullisen, kunhan hän hyväksyy suomalaiset arvot ja on valmis sekä halukas niiden mukaan elämään ja maata rakentamaan. Kääntäen: emme hyväksy myöskään ketään täysin pohjoismaalaistaustaista jihadistimuslimia, vaikka hän olisi kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni.

Mädättäjien kimppuun on useimmiten turha hyökätä heidän itsensä takia. He ovat enimmäkseen opportunisteja, jotka olisivat 30-luvun Saksassa olleet Kristalliyönä ensimmäisenä synagogan nurkalla tulitikut kädessä. Tärkeää on se, että saa heidän myötämieliset seuraajansa, suuren yleisön, omalle puolelleen. Suuri osa ihmisistä kun uskoo mediaa. He ovat saattaneet lomailla Hurghadassa ja ihastelleet ”kuinka ystävällisiä ne muslimit oikein olivatkaan, aina niin avuliaita.” Todellisuus on kuitenkin se, että Hurghadan porteilla ovat äijät Kalasnikov kainalossa pitämässä normimuslimit poissa ja ne ystävälliset saisivat hyvin äkkiä kenkää, jos eivät olisi työnsä puolesta ystävällisiä. Työpaikoista turistikohteissa tapellaan verissä päin ja sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Tai sitten hyväuskoinen mokuttaja saattaa olla yliopisto-opiskelija, jonka perustelu kulttuurien samanarvoisuudesta aiheutuu siitä samalla kurssilla olleesta Nigerian igbosta. Kurssi ei ainakaan ole ollut tilastotiedettä, koska silloin tunnettaisiin käsite ”vääristynyt otos”. Minullakin on paljon enemmän yhteistä kontaktipintaa jordanialaisen saman alan ihmisen kanssa kuin naapurissa asuneen, vähän toisenlaiseen elämään päätyneen pikkuserkkuni kanssa.

Me kansallismieliset olemme nostaneet esiin tilastoja, jotka kiistatta osoittavat haittamaahanmuuton katastrofaalisuuden ja näin jatkamme edelleen. Yksi asia on kuitenkin jäänyt pimentoon. Jossain Etelä-Italiassa mafiamaiset rikollisjärjestöt syyllistyvät rikoksiin yllättävän vähän. Syy on suojelurahassa. Jos yritys ei maksa rikollisliigalle, sattuu epäilyttävä tulipalo. Mitä muutakaan vastikkeettomat etuudet haittamamuille ovat kuin suojelurahaa? Jo nyt ryöstöjä, pahoinpitelyjä ja raiskauksia tapahtuu moninkertainen määrä kantaväestöön nähden. Kuvitelkaa, millaista meno olisi, jos suojelurahaa ei maksettaisi. Nyt suojelurahalla pystyy hankkimaan hyödykkeitä, viihdettä ja jopa seksiä. Jos me veronmaksajat emme tätä rahoittaisi, katumme olisivat huomattavasti turvattomampia. Meidän eromme Italian yrittäjiin on kuitenkin siinä, että he eivät voi dumpata mafiosoja takaisin sinne mistä ne ovat tulleetkin.

Isänmaallisten suomalaisten ongelma verrattuna mädättäjiin on se, että meillä on rehellisiäkin töitä tehtäväksi. Ei meitä mamutöissä näy sossuvirkailijoina ja kotouttajina. Kuitenkin juuri noissa asemissa näihin asioihin pääsisi vaikuttamaan. Kun niihin on hakeutunut mädättäjiä, vaikutuskin on mädättävä. Siksi jokaisen isänmaallisen suomalaisen velvollisuus on vähintäänkin pitää huolta siitä, että omalta sektorilta ei tule mokutus läpi. Kaikille suosittelenkin mahdollisuuksien mukaan työryhmiin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen mukaan menemistä. Hommaforumia lukemalla saa hämmästyä keskustelun tasosta. Kun törmää omaa opiskelualaa sivuaviin juttuihin, näkee että liikkeellä on kovan luokan ammattimiehiä. He eivät vain halua julkisuutta. Samasta syystä kirjoitan itsekin nimimerkillä. Minulla ei ole minkäänlaisia poliittisia pyrkimyksiä enkä halua yhteenkään ylimääräiseen luottamustehtävään. Ja suoraan sanottuna: Hommaforumilla pelätään. Aiheesta. Kansallismieliseksi leimautuminen on tuhoisaa. Tästä erinomaisena esimerkkinä on Olli Immonen. Eikä pelkästään siksi, että hänet on leimattu. Vaan siksi, että ylipäätään on olemassa kansanedustaja, julkisuuden edustaja Olli Immonen. Olli on hyvä mies, mutta kyvyiltään, ulosanniltaan ja kielitaidoltaan pelkkä keskinkertaisuus. Hänen paikalleen olisi päässyt tusina parempaa koska tahansa, jos olisivat vain uskaltautuneet kaapista ulos.

Ajat ovat muuttumassa ja meidän kansallismielisten on otettava oikea linja. Ongelmamme on ollut profiili, joka on keskittynyt haittamaahanmuuton vastustukseen. Sen tilalle on otettava kansallismielisyys. Kirjoitin jo viisi vuotta sitten seuraavasti:
Epäedullinen kehitys johtuu maahanmuuttokriittisten strategisesta virheestä. Kriitikot tarjoavat vaihtoehtoa EI - ei turvapaikkaturismille, ei sosiaalietujen hyväksikäytölle, ei levottomuuksille. Mokuttajat taas tarjoavat vaihtoehtoa KYLLÄ - kyllä monikulttuuriselle rikastamiselle, kyllä sosiaaliturvalle, kyllä kulttuurien rinnakkaiselolle.
Kuvitelkaapa tilanne toisinpäin. Maahanmuuttokriittiset julistaisivat vähäosaisten auttamista kehitysmaissa, vaurauden luomista omalla työllä, kansalaisyhteiskuntaa. Mokuttajat toteaisivat: ei kansallisvaltiolle, ei omalle vastuulle ansaitsemisesta, ei suomalaiselle kulttuurille.
Olisiko mokuttajilla mitään mahdollisuuksia?

Positiivisen lähestymistavan voimasta Dilbert-sarjakuvan luoja Scott Adams kirjoitti äskettäin erinomaisen analyysin. Jos lähtee puolustautumaan syytöksiä vastaan, saa niskaansa vain uusia syytöksiä. Sen sijaan pitää napata koppi sanasta ja kääntää se sekä positiiviseksi että esittäjäänsä vastaan. Vielä kerran: ”Minäkö rasisti? Vain jos kusipäisyys on rotu. Miksi suhtaudut itse halventavasti omaan, menestyneeseen ja toimivaan kulttuuriimme suosimalla epäonnistunutta ja mädäntynyttä kulttuuria?”

Meidän ongelmamme on ollut se, että olemme reagoineet mädättäjien toimia vastaan, emme positiivisesti oman kulttuurimme puolesta. Reagoiminen ja vastustaminen ovat häviäjien merkkejä. Siitä huolimatta on saatu aikaan sekä jytky että ihmisten avoimempi puhuminen ongelmista. Kuvitelkaa, mitä saamme aikaan kun puhumme positiivisesti suomalaisesta, menestyvästä yhteiskunnasta ja tarjoamme sitä monikulttuurisuuden sijaan – tai itse asiassa unohdamme koko monikulttuurisuuden ja puhumme ainoastaan meitä odottavasta kansallisesta menestystarinasta. Vielä pari lainausta tuosta viiden vuoden takaisesta tekstistä:
Jos jotakin asiaa haluaa vastustaa, sitä ei pidä vastustaa sanomalla ei vaan tarjoamalla vaihtoehto. Tällä hetkellä Suomen suurin uhka on maamme mätäneminen sisältäpäin haloslaisten, demlalaisten ja mokuttajien toimesta. Tähän ei Hommafoorumin maahanmuuttokriittisyys ole ratkaisu, vaan aidon, kansallismielisen isänmaallisuuden korostaminen. Isänmaallisuus ei tarkoita rasismia tai ulkomaalaisvastaisuutta, vaan positiivista ylpeyttä suomalaisuudesta ja tämän maan aitoa rakentamisen halua. Nuorisomme on isänmaallista ja suurimmalla osalla on arvot kohdallaan. Heille on tarjottava kansallismielisyyden mallia. Oppia voi hakea 30-luvun Suomesta. Systeemi joka kykeni nostamaan vain 20 vuotta aiemmin sisällissodan repimästä kansasta talvisodan yhtenäisyyden hengen, ei voi olla väärässä. Kun katsoo 30-luvun henkistä ilmapiiriä, siinä ei näe venäläis- eikä edes kommunistivihamielisyyttä, vaan kansallisen nousun hurmaa. Siis positiivisuutta. Kommunismin vastustaminen oli sen sivutuote, varsinainen painopiste oli kansallismielisyydessä. Sama yhtenäisyys voidaan rakentaa nuorisomme avulla jo nyt. Aihio on valmiina, tarvitaan vain sopiva annos positiivista nationalismia.

Kansaamme mädättävillä aineksilla on yli kahdenkymmenen vuoden etumatka. Mutta meillä on puolellamme oikeassa olemisen voima.
Se, joka ehtii ensin, voittaa. Ensiksi ehtinyttä vastustava häviää. Vain todellisen vaihtoehdon esittäjä saattaa kyetä voittamaan ensin ehtineen.

Jokainen kansallismielinen on tähän asti pitänyt huolen siitä, että monikulttuurisuus ei kävele juuri oman poteron kohdalta yli. Nyt on aika nousta ylös ja hyökätä. Puhukaa. Kirjoittakaa. Keskustelkaa. Rohkaiskaa ihmisiä mukaan isänmaalliseen henkeen, positiiviseen suomalaiskansallisuuteen.